Page 1

yhteiskunnallinen aikakauslehti

#1/2014

Siirtolaisuus

RAJAT LIIKKEESSÄ

GUY STANDING

MIKSI SIIRTOLAISUUS ON MERKITYKSELLISTÄ?

PAULIN HOUNTONDJI


“Paperittomat ovat täydellistä uusliberaalia työvoimaa: joustavaa, helposti hyväksikäytettävää ja vailla oikeuksia.”

stephen castles

Peruste on voittoa tavoittele­ maton neljä kertaa vuodessa ilmestyvä yhteiskunnallinen aikakauslehti. Julkaisun voi tilata maksutta osoitteesta www.vasemmistofoorumi.fi.

Päätoimittaja: Kuutti Koski Toimituskunta: Elina Aaltio, Rita Dahl, Teppo Eskelinen, Sakari Laurila, Johanna Perkiö, Mikko Sauli & Elina Vainikainen Graafinen suunnittelu ja taitto: Anna Kalso Kannen kuva: Karoliina Paappa (yksityiskohta teoksesta Outdoors)

Julkaisija: Vasemmistofoorumi Osoite: Peruste / Vasemmisto­ foorumi, Lintulahdenkatu 10, 00500 Helsinki Paino: Miktor/Vammalan Kirjapaino Oy ISSN 1798-985X

Peruste on Kulttuuri-, mieli­pide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen. Osuuskunta Tradeka-yhtymä on tukenut tämän julkaisun tuottamista. 2014


002 pääkirjoitus

Kuutti Koski Downing Streetin putkitukos

SIIRTOLAISUUS

006

Russell King Miksi siirtolaisuus on merkityksellistä?

012

Esa Suominen / Mervi Leppäkorpi Siirtolaisuus ja ammattiyhdistysliike

022

Tiinä Järvi Rajat liikkeessä

030

Stephen Castles Maailmankansalaisuutta ja vapautta? Globaalin talouskriisin opetukset

046

Anna Rundgren Rakkaudella Suomesta Somaliaan

052 kolumni

Riikka Yrttiaho Apua paperittomille kyykyttämisen sijaan  

debatti

HAASTATTELUT

054

Kuutti Koski Politiikka ei sovi filosofille – haastattelussa Paulin Hountondji

060

Johanna Perkiö Vihainen prekariaatti – haastattelussa Guy Standing

PERUSTELUJA

067

Reijo Vanne Eläkerahastoja ei kannata purkaa

KIRJAT

073

Shahram Khosravi: “Laiton” matkaaja. Paperittomuus ja rajojen valta. (Pontus Purokuru)

077

Liisa Liimatainen: Saudi-Arabian toiset kasvot. Rohkeita naisia ja kybernuoria. (Mikko Jakonen)

081

Peter Singer: Marx. (Jussi Silvonen)

TAITEILIJA

084

Taiteilijan esittely: Karoliina Paappa


002 PÄÄKIRJOITUS

Peruste #1 2014

downing streetin putkitukos veitsi päätti helmikuussa, että se irtautuu EU/ETA -maiden vapaan liikkuvuuden sopimuksesta. Tämä on luonnollisesti herättänyt paljon porua EU-maissa. Kenties merkittävin eurooppalaista liikkumisen vapautta rajoittamaan pyrkivä porukka löytyy kuitenkin Britanniasta. Pääministeriksi ponnahtanut konservatiivipuolueen puheenjohtaja David Cameron keräsi vuoden 2010 kampanjassaan ääniä ilmoittamalla, että hän vähentäisi maahanmuuttoa merkittävästi. Brittihallitus on jo rajoittanut EU-maiden kansalaisten oikeuksia työttömyysturvaan, asumistukeen sekä toimeentulotukeen ja lisärajoituksia on suunnitteilla. Cameron on myös heittänyt ilmaan ajatuksen, että Iso-Britannia voisi irtautua Euroopan ihmisoikeussopimuksesta. Tällöin sen olisi esimerkiksi helpompi karkottaa paperittomia siirtolaisia. Siirtolaisuutta vastustavia kannanottoja on totuttu kuulemaan marginaalisilta nationalistiryhmiltä. Cameron on kuitenkin salonkikelpoinen herrasmies, joka johtaa väkiluvultaan EU:n kolmanneksi suurinta valtiota. Vakavammaksi asian tekee se, ettei Cameron ole yksittäistapaus. Muut puolueet pyrkivät eri puolilla Eurooppa hamuamaan äänestäjiä takaisin siirtolaisuutta vastustavilta populistipuolueilta. Jopa liberaalista linjastaan tunnettu

Alankomaat on kiristänyt maahanmuuttopolitiikkaansa viime aikoina. Muutokset Iso-Britannian siirtolaispolitiikassa saattavat enteillä muutoksia myös meillä. Siksikin ne on syytä ottaa tosissaan. Kansainvälinen siirtolaisuus ei kuitenkaan ole mikään uusi ilmiö. Suhteellisesti mitattuna se ei ole kokonaisuudessaan myöskään hirveästi lisääntynyt. YK:n Väestöosaston tilastojen mukaan vuonna 1965 ihmisistä 97,7 prosenttia asui synnyinmaassaan. Yli puoli vuosisataa myöhemmin luku oli noin 97 prosenttia. (määristä tarkemmin ks. Russell Kingin ja Stephen Castlesin artikkelit). King toteaa tekstissään, että ihmisten liikkuminen on itse asiassa nyt rajoitetumpaa kuin sata vuotta sitten. Vaikka siirtolaisuuden suhteellinen määrä ei ole juuri kasvanut, muuttajien lähtö- ja kohdemaat ovat vaihdelleet. Osan siirtolaisvastaisuudesta selittänee se, ettei ”muualta tulleisiin” olla totuttu. Briteille siirtolaisuus on kuitenkin kaikkea muuta kuin uusi ilmiö. Brittiimperiumi valloitti aikanaan neljäsosan maailmasta ja Brittein saarilta lähteneet siirtolaiset ovat levittäytyneet ympäriinsä aina löytöretkien ajoista 1800-luvun kultaryntäyksiin ja siirtomaaimperiumin muuttoliikkeisiin. Brittiläisen kansanyhteisön toisen maailmansodan jälkeiseen vapaan liikkuvuuden aluee-


003

seen kuului huomattavasti suurempi määrä ihmisiä kuin nykyiseen EU/ETA -alueeseen. Noin kymmenesosa Ison-Britannian väestöstä on syntynyt muualla. Siirtolaisuus (sekä maasta lähtö että maahanmuutto) on ollut elimellinen osa IsonBritannian kansakuntaa ja se jos joku on hyötynyt historian saatossa liikkumisen mahdollisuudesta. Cameronin ja kumppanien linja edustaa valikoivaa uuskonservatismia: halutaan pääomien vapaata liikkumista, muttei ihmisten vapaata liikkumista. Esimerkiksi taloustieteilijä Michael A. Clemens on esittänyt, että ihmisten liikkumisen rajoittaminen on maailmantalouden suurin ”markkinavääristymä”. Stephen Castles kuitenkin kuvaa, kuinka niin kutsutut kehittyneet maat ovat aina orjakaupasta lähtien säännelleet siirtolaisuutta kulloistenkin tuotantotarpeidensa mukaan. Ajatus vapaista markkinoista on teoreettinen kuvitelma. Sekä siirtolaistyövoiman käyttö että siirtolaisuuden rajoittaminen ovat aina olleet osa markkinoita. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna Cameronin linja ei ole epäjohdonmukainen ”markkinavääristymä”. Se on osa historiallista jatkumoa, jossa siirtolaisuutta lisätään tai rajoitetaan tiettyjä ihmisryhmiä hyödyttävällä tavalla. EU/ ETA -alueen ulkopuolelta tulevien ihmisten maahantuloa säännellään jatkuvasti. Alueen sisäinen vapaa liikkuvuus on itse asiassa tiukentanut alueen ulkopuolelta tulevien ihmisten kontrollia (ks. Tiina Järven artikkeli). National Institute of Economic and Social Research -tutkimuslaitos on varoittanut, että Cameronin suunnittelema maahanmuuton raju vähentäminen

vaikuttaa negatiivisesti Ison-Britannian talouteen. Myös esimerkiksi Puolan parlamentin EU-valiokunnan keskustaoikeistolainen puheenjohtaja Agnieszka Pomaska totesi Lontoossa järjestetyssä keskustelutilaisuudessa, että Cameron puhuu vain sosiaalietuuksien käytöstä, eikä esimerkiksi siirtotyöläisten maksamista veroista. Pomaska muistutti, että siirtolaiset tulevat usein Isoon-Britanniaan tekemään työt, jotka eivät kelpaa briteille. Kun pääministerin virka-asunnossa Downing Street kymmenessä menevät putket tukkoon, kukapa muu sen aukaisisi kuin kuuluisa ”puolalainen putkimies” (sanaparista on muodostunut yleismetafora joidenkin pelkäämälle itäeurooppalaisten maahanmuutolle). Tällainen taloudelliseen hyötyyn pohjautuva siirtolaisuutta puolustava argumentointi saattaa olla poliittisesti tehokasta. Se ei kuitenkaan osu ongelmien ytimeen. Oleellista olisi kysyä, kenen hyötyä ja oikeuksia siirtolaispolitiikan ylipäänsä tulisi ajaa? Kuutti Koski Päätoimittaja

AJATUS VAPAISTA MARKKINOISTA ON TEOREETTINEN KUVITELMA. SEKÄ SIIRTOLAISTYÖVOIMAN KÄYTTÖ ETTÄ SIIRTOLAISUUDEN RAJOITTAMINEN OVAT AINA OLLEET OSA MARKKINOITA.


004

Peruste #1 2014

siirtolaisuus


005

Karoliina Paappa


006

siirtolaisuus

Peruste #1 2014

MIKSI SIIRTOLAISUUS ON MERKITYKSELLISTÄ? russell king käännös: tatu ahponen

Alkuperäinen teksti on osa Malmön yliopiston MIM-instituutin Willy Brandt working paper -sarjan julkaisua: Russell King (2012) Theories and Typologies of Migration: An Overview and a Primer. Suomennettu ja julkaistu kirjoittajan luvalla.


007

Miksi siirtolaisuus on merkityksellistä?

tsikossa esitettyyn kysymykseen on kaksi vastausta, riippuen siitä kumpaa puolta kolikosta tarkastellaan: muuttamista vai paikallaan pysymistä. Toinen näkökulma korostaa muuttoliikettä ihmiskunnan historian peruspiirteenä, joka jatkuu nyt ja tulevaisuudessa (McNeill ja Adams 1978). Näkökulman mukaan matkustamisvaisto on osa ihmisluontoa: siihen kuuluu ruoan, laidunmaan ja resurssien etsimisen tarve, halu matkustaa ja tutkia, mutta myös halu valloittaa ja omistaa. Ihmisten liikkuminen on kuljettanut innovaatioita alueelta toiselle. Viime aikoina tämä ihmisten ainaista liikkumisen tarvetta korostanut kertomus on kokenut uuden käänteen. Stephen Castles ja Mark Miller ovat jo kahdenkymmenen vuoden ajan sanoneet, että elämme ”muuttoliikkeiden aikakautta” (Castles ja Miller 1993; 2009), jolloin kansainvälinen muuttoliike on nopeutunut, globalisoitunut, naisistunut, monimuotoistunut ja lisääntyvässä määrin myös politisoitunut (2009; 1012). John Urry tarkastelee asiaa eri näkökulmasta. Hänen mukaansa staattisten eli paikallaanpysyvien, perinteisesti länsimaista yhteiskuntaa luonnehtineiden rakenteiden (yhteiskuntaluokka, sijainti ja vakituinen työ) sijaan uusi

yhteiskuntaa yleisesti määrittävä luonteenpiirre on liikkuvuus (Urry 2000; 2007). Nykyään voi tuntua siltä, että kaikki ovat liikkeessä (Cresswell 2006). Viimeisimpien YK:n Väestöosaston (UNPD) lukujen mukaan vuonna 2010 maailmassa oli 214 miljoonaa rajan yli muuttanutta, toisin sanoen muualla kuin synnyinmaassaan asuvaa ihmistä. Jos kaikki nämä siirtolaiset sijoitettaisiin yhteen maahan, siitä tulisi maailman viidenneksi suurin maa.1 Kolikon toinen puoli tarjoaa kuitenkin eri näkökulman. 214 miljoonaa rajan ylittänyttä siirtolaista on vain vähän yli kolme prosenttia maailman väestöstä. Toisin sanoen 97 prosenttia maailman väestöstä ei ole muuttanut synnyinmaastaan pois.2 On totta, että muuttajien määrä on lähes kolminkertaistunut vuoden 1965 luvuista (75 miljoonaa) ja lähes kaksinkertaistunut vuoden 1985 luvuista (105 miljoonaa). Koska maailmanlaajuinen väestö on kuitenkin kasvanut lähes yhtä nopeasti, muuttajien prosenttiosuus on lisääntynyt vain maltillisesti (osuus oli 2,3 prosenttia vuonna 1965 ja 2,7 prosenttia vuonna 1985). Gunnar Malmberg (1997, 21-22) on kutsunut tätä ”paikallaanpysymisparadoksiksi” ja kiinnittänyt huomiomme

1 Kiinan (1,3 miljardia), Intian (1,1 miljardia), USA:n (304 miljoonaa) ja Indonesian (228 miljoonaa) jälkeen. 2 Jotkut ovat saattaneet tehdä niin ja palata takaisin alkuperäiseen maahansa.  Tässä ei myöskään oteta huomioon maiden sisäistä muuttoliikettä,  jonka määräksi YK:n Väestöosasto arvioi 740 miljoonaa ihmistä vuonna 2009. Monet kansainväliset muuttajat ovat myös maan sisäisiä muuttajia, joko ennen tai jälkeen maasta muuton.  King ja Skeldon (2010) tarjoavat perinpohjaisen esityksen eroista (ja väärästä dikotomiasta) maiden sisäisen ja kansainvälisen muuton välillä.


008

Karoliina Paappa

Peruste #1 2014

siihen väestön suureen valtaosaan, joka ei muuta palkkojen ja työttömyyserojen veto- ja työntövaikutusten mukaisesti. Taloudellisten mallien ennustusten perusteella heidän pitäisi muuttaa. Paikallaanpysymisparadoksi herättää lisää kysymyksiä: Miksi näin suuri osa maailman väestöstä ei ole muuttanut minnekään? Johtuuko se siitä, että he eivät halua tehdä niin, vai koska sille ei ole tarvetta? Johtuuko se siitä, että heidän juurensa, eli perhesiteensä, työnsä, kulttuurinsa ja sijainnin tuttuus, pitävät heitä tiukasti paikallaan - tuntevatko he

yksinkertaisesti jo ”olevansa kotonaan”? Vai voisiko se johtua siitä, että miljoonat ihmiset haluavat muuttaa, mutta eivät kykene siihen? Voisiko syynä olla olla heidät muusta ihmiskunnasta eristävä köyhyys (heillä ei ole passia ja/tai he eivät voi maksaa matkalipun hintaa) tai se, että heidän liikkumiselleen on poliittisia ja institutionaalisia esteitä? Yksi globalisaation ironioista on se, että samalla kun tuotteet, pääoma, tieto, liiketoiminta ja viestintä ovat vapaita virtaamaan rajojen yli, työvoima tuotannon toinen tärkeä tekijä - ei ole.


Miksi siirtolaisuus on merkityksellistä?

009

Karoliina Paappa


010

Peruste #1 2014

SINÄNSÄ KIINNOSTAVA AJATUS ”MUUTTOLIIKKEIDEN AIKAKAUDESTA” TARVITSEEKIN EHDOLLISTAVAN LAUSEKKEEN: MUUTTAMINEN ON MAHDOLLISTA TIETYILLE RYHMILLE, MUTTEI MUILLE.

Kokonaisuutena tarkasteltuna ihmiset ovatkin nykyisin vähemmän vapaita liikkumaan kuin sata vuotta sitten. Tämän vuoksi sinänsä kiinnostava ajatus ”muuttoliikkeiden aikakaudesta” tarvitseekin ehdollistavan lausekkeen: muuttaminen on mahdollista tietyille ryhmille, muttei muille. Muuttaminen on ok, jos olet valkoinen, tulet vauraasta Euroopan maasta, Yhdysvalloista tai jostain muusta kehittyneestä maasta, tai jos sinulla on rahaa tai arvokkaita kykyjä hyödynnettäväksi. Jos kuitenkin tulet köyhästä Afrikan tai latinalaisen Amerikan maasta tai tietyistä Aasian osista, voit unohtaa asian. Jørgen Carling on kiinnittänyt huomiota kapverdeläisten muuttohalujen ja heidän tämänhetkisen muuttokyvyttömyytensä väliseen epäsuhtaan. Hän perustaa analyysinsä empiirisiin esimerkkeihin saarivaltion pitkään jatkuneesta maastamuutosta. Kapverdeläisille ”muuttoliikkeiden aika” onkin tarkoittanut ”pakon saneleman paikallaan pysymisen aikaa”. (Carling 2002.)

Vielä muutama huomio maahanmuuttajien lukumääristä. UNPD:n esittämä luku, 214 miljoonaa, voidaan nähdä parhaana arviona, mutta se jättää huomiotta kaksi keskeistä tilasto-ongelmaa. Ensinnäkin siirtolaisuuden määrittelyn kriteerit vaihtelevat maasta toiseen. Kriteerien pääasiallinen erottava tekijä on ero kansalaisuuden ja synnyinpaikan tai aikaisemman sijainnin välillä. Jos mittauskriteerinä on kansalaisuus, sen saaminen poistaa ulkomailla siirtolaistilastoista. Toisaalta, vastaanottajamaassa syntyneet maahanmuuttajien lapset — niin kutsuttu toinen sukupolvi — saattavat pysyä virallisesti ei-kansalaisina jus sanguinis -säännön eli ”verenperinnön säännön”3 mukaan. Tällöin heidät lasketaan osaksi ulkomaista väestöä tai maahanmuuttajaväestöä, vaikka he itse eivät olisi maahanmuuttajia. Toinen tilasto-ongelma on ”paperittomien” tai ”epävirallisten” siirtolaisten (joita usein kutsutaan ”laittomiksi siirtolaisiksi”) määrä, joka jo määritelmänsä mukaan ei ole tiedossa. Tämän ryhmän uskotaan kasvavan nopeammin kuin virallisten siirtolaisten4. Maahanmuuttajien epävirallinen status on rakenteellisten voimien tuote eikä luonnollinen tila. Se johtuu etenkin rajoista, viisumisäännöistä ja muista maahanmuuttajiin kohdistuvista poissulkevista käytännöistä, jotka perustuvat sisäänpääsyä ja ulosjäämistä määrittäviin poliittisiin päätöksiin. (Jurdan ja Düvell 2002: 7).

3 Toim. huom. Tämä tarkoittaa, että lapsi saa maan kansalaisuuden vain, jos vähintään toisella vanhemmista on kansalaisuus. 4 Koska muuttajat ovat rekisteröimättömiä ja lisäksi siirtolaisvirtojen liikkeet sekä heidän statuksensa vaihtelee jatkuvasti, arviot ovat vaikeita. Ghosh (1998:  9-18) tarjoaa arvioita tietyistä osista maailmaa,  mutta nämä luvut ovat nykyisin vanhentuneita.  King  ym.  (2010:   74-75) tarjoavat kartan epävirallisten maahanmuuttajien pääasiallisista reiteistä.


011

Miksi siirtolaisuus on merkityksellistä?

Bimal Ghosh (1998: 34-35) pitää talouden kysynnän ja tarjonnan epäsuhtaa epävirallisen maahanmuuton esiintymisen pääasiallisena syynä: paine maastamuuttoon ei vastaa laillisia maahantulomahdollisuuksia kohdemaissa. Tätä voidaan pitää perinteisen työntö-vetomaahanmuuttomallin variaationa. Numeroista huolimatta siirtolaisuus on merkityksellistä, koska se muokkaa ja uudistaa yhteiskuntia monimuotoisemmiksi ja monimutkaisemmiksi. Se myös luo jyrkkiä eroja ryhmien välille: niiden, jotka hyväksyvät maahanmuuttajien tarpeen, toivottavat tervetulleeksi heidän taloudellisen ja kulttuurisen antinsa, ja niiden, jotka vastustavat maa-

hanmuuttoa. Jälkimmäinen ryhmä (jonka motiivit ovat poliittisia), liioittelee usein maahanmuuttajien lukumäärää, käyttää latautuneita termejä kuten ”laittomat maahanmuuttajat” ja ”turvapaikkashoppailijat” ja tekee maahanmuuttajista syntipukkeja yhteiskunnan ongelmille — rikoksille, huumeille ja työttömyydelle. Näihin maahanmuuton vastaisiin diskursseihin tulee puuttua objektiivisemmalla siirtolaisuuden prosessien analyysilla. Analyysi alkaa ilmiön monimuotoisuuden tunnistamisesta. Kirjoittaja on Sussexin yliopiston maantieteen professori.

lähteet: ✕✕

Carling, J. (2002) “Migration in the Age of Involuntary Immobility: Theoretical Reflections and Cape Verdean Experiences”. Journal of Ethnic and Migration Studies 28(1), 5-42.

✕✕

Castles, S. & Miller, M.J. (2009) The Age of Migration: International Population Movements in the Modern World (neljäs painos). Palgrave Macmillan, Basingstoke.

✕✕

Castles, S. & Miller, M.J. (1993) The Age of Migration: International Population Movements in the Modern World. Macmillan, Lontoo.

✕✕

Cresswell, T. (2006) On the Move: Mobility in the Modern Western World. Routledge, Lontoo.

✕✕

Ghosh, B. (1998) Huddled Masses and Uncertain Shores. Insights into Irregular Migration. Martinus Nijhoff Publishers, Haag.

✕✕

Jordan, B. and Düvell, F. (2002) Irregular Migration: The Dilemmas of Transnational Mobility. Edward Elgar, Cheltenham.

✕✕

King, R., Black, R., Collyer, M., Fielding, A. & Skeldon, R. (2010) The Atlas of Human Migration. Earthscan, Lontoo.

✕✕

King, R. & Skeldon, R. (2010) “‘Mind the Gap!’ Integrating Approaches to Internal and International Migration”. Journal of Ethnic and Migration Studies 36(10), 1619-1646.

✕✕

Malmberg, G. (1997) “Time and Space in International Migration”, teoksessa Hammar, T., Brochmann, G., Tamas, K. & Faist, T.(toim.) International Migration, Immobility and Development. Multidisciplinary Perspectives. Berg, Oxford, 21-48.

✕✕

Urry, J. (2007) Mobilities. Polity, Cambridge.

✕✕

Urry, J. (2000) Sociology beyond Society: Mobilities for the 21st Century. Routledge, Lontoo.


012 DEBATTI

siirtolaisuus

Peruste #1 2014

siirtolaisuus ja ammattiyhdistysliike Ammattiyhdistysliikkeen katsotaan usein painottavan niin kutsuttua työperäistä maahanmuuttoa ja työtilanteeseen perustuvaa siirtolaisuuden sääntelyä. Ammattiliitot ovat esimerkiksi puolustaneet voimakkaasti niin kutsuttua työvoiman saatavuusharkintaa. Saatavuusharkinta tarkoittaa, että voidakseen palkata Euroopan talousalueen ulkopuolisen työntekijän, työnantajan on osoitettava, ettei vastaavaa työvoimaa ole jo tarjolla. Jotkut tutkijat ja aktivistit ovat katsoneet, että saatavuusharkinta luo paperittomuutta ja heikentää entisestään heikoimmassa asemassa olevien ihmisten asemaa. Tulisiko saatavuusharkinnasta luopua? Millä keinoin ay-liike turvaa tai voisi turvata siirtolaisten oikeuksia? Tulisiko ihmisten liikkumista ylipäänsä säännellä? Peruste kutsui Palvelualojen ammattiliiton hallintopäällikön tehtävästä työvapaalla olevan opetusministerin erityisavustajan Esa Suomisen sekä paperittomuutta tutkivan sosiologin ja Vapaa liikkuvuus -verkoston aktiivin Mervi Leppäkorven debatoimaan aiheesta.


013

Debatti

esa suominen

maahantulolle tarvitaan säännöt - myös liberaalissa ja avoimessa maailmassa

yöperäisestä maahanmuutosta on keskusteltu paljon erityisesti poliittisen vasemmiston ja ammattiyhdistysliikkeen piirissä. Konkreettisin debatin aihe on ollut kysymys työvoiman saatavuusharkinnan tarpeellisuudesta. Työperäinen maahanmuutto itsessään on huomattavasti laajempi aihe. Kyse on ennen kaikkea hyvinvointivaltion rajojensa sisällä tarjoamien oikeuksien sekä ihmisten vapaan liikkuvuuden välisestä suhteesta. Maahanmuuttopoliittiset rintamalinjat ovat liikkuneet mielenkiintoisesti sekä luoneet konsensusta sellaisten voimien välillä, joilla ei perinteisesti ole ollut mitään tekemistä keskenään. Mahdollisimman vapaata liikkuvuutta ovat ajaneet työnantajien edustajat yhdessä pienen mutta äänekkään markkinalibertaristisen oikeiston ja toisaalta punavihreän, instituutiokriittisen vasemmiston aktiivien kanssa. Poliittisen kentän äärilaitojen väliin jäävät maltillisemmat poliittiset voimat, mukaan lukien ay-liike, jotka puoltavat

lupajärjestelmän tarpeellisuutta. Sitä puoltavat myös maahanmuuttoon yleisesti kriittisesti suhtautuvat tahot. Maahantulon sääntely on tavalla tai toisella osa kaikkien maailman maiden lainsäädäntöä. Kyse ei siis ole asiasta, johon voi suhtautua joko kielteisesti tai myönteisesti, vaan kyse on sääntöjen tarkoituksenmukaisuudesta ja niiden käytännön soveltamisesta. Tarkastelen saatavuusharkintaa tästä lähtökohdasta käsin. Ensinnäkin on katsottava työllisyyspolitiikan kokonaisuutta. Suomen nopeasti kasvaneen maahanmuuttajaväestön keskuudessa vallitsee kolminkertainen työttömyys kantaväestöön verrattuna, merkittävää vajaatyöllisyyttä sekä näiden aiheuttamia toimeentulovaikeuksia. Ongelmat ovat yleisiä myös maahanmuuttajilla, jotka on nimenomaisesti rekrytoitu Suomeen täyttämään työvoimatarvetta vaikkapa siivousalalla tai majoitus- ja ravitsemusalalla. Siivousala tarjoaakin erityisen hyvän esimerkin alasta, jolla oikeuksistaan tie-

Esa Suominen toimii opetusministerin erityisavustajana. Hän on työvapaalla Palvelualojen ammattiliiton hallintopäällikön tehtävästä.

Ilman maahanmuuton ja työnteon sääntelyä ajaudumme tilanteeseen, jossa työnantajat rekrytoivat maahan joustavaa kertakäyttötyövoimaa. Oikeuksistaan tietämättömän ulkomaalaisen työvoiman hyväksikäyttö rehottaa jo esimerkiksi siivousalalla.


014

Peruste #1 2014

tämättömän ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttö rehottaa. Työnantajat vaativat saatavuusharkinnasta luopumista ja työntekijöiden maahantuonnin merkittävää helpottamista. Samaan aikaan heidän palveluksessaan jo työskentelevät, usein maahanmuuttajataustaiset työntekijät, eivät saa täysiä työpäiviä tai ihmisarvoista palkkaa. Jos työvoimapula on todellista, mikseivät jo maassa olevat ihmiset saa sellaisia työsuhteita, joista saadulla palkalla voi elää? Todellista työvoimapulaa tuskin on niin kauan kun näitä ongelmia esiintyy laajalti. Saatavuusharkinnassa on kyse ihmisten suojelusta. Ihmisten oikeuksista huolehtimista ei voi jättää siihen hetkeen kun he ovat tulleet maahan. Muuten ajaudumme hyvin nopeasti tilanteeseen, jossa työnantajat rekrytoivat maahan joustavaa kertakäyttötyövoimaa, eivätkä panosta heidän kouluttamiseensa tai sitouttamiseensa, koska uutta väkeä on aina tulossa. Näin he sysäävät ihmisten toimeentulon ja integroitumisen julkisen sektorin vastuulle. Seurauksena olisi pahimmillaan vähäosaisten kilpailu vähenevistä resursseista, työmarkkinoiden entistä pahempi segregaatio ja kurjistuminen. Työvoiman saatavuusharkinta ei ole ongelmaton järjestelmä. Puutteita on valvonnan resursseissa ja tilastoissa ja alueellisten työlupalinjausten perusteet voivat pahimmillaan roikkua ilmassa. Myös alat ovat erilaisia. Tilanne näyttäytyy hyvin erilaisena vähän koulutusta vaativilla aloilla kuin korkeamman

1 EU/ETA/EFTA -alueen ulkopuoliset maat.

osaamisen tehtävissä. Silti kyseessä on työkalu, jonka avulla voidaan suojella jo maassa olevien, hyvin usein ulkomaalaisten, ihmisten oikeuksia. Sillä suojellaan myös ihmisiä, jotka ovat rekrytoitumassa Suomeen. Hyväksi esimerkiksi käy SAK:n esittämä, ja hyväksytyksi tullut ajatus siitä, että Uudenmaan alueelle kolmansista maista1 tuleville kokeille ja siivoojille edellytetään toistaiseksi voimassa olevaa työsuhdetta ja kokoaikaista työtä. Ja vaikka saatavuusharkinnasta luovuttaisiin, on selvää, että maahanmuutto ja työnteko alueella tarvitsevat tiettyjä sääntöjä ja perusteita. Ay-liike ja erityisesti vapaata liikkuvuutta painottavat poliittiset voimat ovat olleet yksimielisiä siitä, että työvoiman hyväksikäytöstä koituvia rangaistuksia tulee kiristää, valvontaa parantaa ja harmaata taloutta torjua. Alipalkkauksen kriminalisointi olisi sekin selkeä edistysaskel. Myös maahanmuuttajien integroiminen ammattiliittojen jäseniksi ja aktiiveiksi on tärkeää. On muistettava, että ammattiliitot ovat jäsentensä edunvalvontajärjestöjä ja niiden voima ja merkitys perustuvat kollektiivisuuteen ja joukkovoimaan. Sen vuoksi on tärkeää, että maahanmuuttajataustaisten ihmisten ääni kuuluu riittävästi näissä järjestöissä, eivätkä keskustelua omi sinällään hyvää tarkoittavat, mutta jakaantuneiden työmarkkinoiden todellisista ongelmista usein tietämättömät tai jopa niihin välinpitämättömästi suhtautuvat kantaväestön edustajat.


015

Debatti

mervi leppäkorpi

muuttoliikettä ei voi hallita

len aina yhtä tyrmistynyt ay-liikkeen saatavuusharkintaa koskevia kannanottoja seuratessani siitä, miten vähän ay-liikkeessä ymmärretään siirtolaisuudesta. Ay-liike ei ole saatavuusharkintakysymyksessä poliittisesti maltillinen, vaan äärilaidassa, jossa sen ei pitäisi olla. Myös Esa Suominen puolustaa tekstissään saatavuusharkintaa ja yleisesti maahantulon sääntelyä. Maahantulon sääntelyllä tarkoitetaan käytännössä sitä, että “meille” haluttaisiin “ottaa” parhaat, vähän niin kuin heinolalainen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, joka haluaisi mahdollisimman hyväkuntoisia pakolaisia. Logiikka on sama, puhetapa vain vähän siistitty. Vaikka lakikirjassa lukeekin, että maahan tullaan jollain tietyllä perusteella ja luvat tähän haetaan lähetystöstä, ovat siirtolaisuuden syyt ja mekanismit paljon monimutkaisempia. Liikkeelle lähdön syynä saattaa olla esimerkiksi yhdistelmä kotiseudun luonnonkatastrofia, nuoriin kohdistettuja konservatiivisia vaatimuksia ja pula töistä. Tällaisessa tilanteessa on haastavaa saada viisumi Eurooppaan työn etsimistä varten tai järjestellä itselleen oleskelulupaehtojen mukainen työpaikka ulkomailta käsin. Eurooppaan tullaankin usein kokeilemaan onnea epävirallisempia reittejä. Moni hakee turvapaikkaa ymmärtämättä, kuka sen voi saada.

Suomisen peräänkuuluttama sääntely jää käytännössä yritykseksi. Kun ihmisillä on tarve liikkua, he liikkuvat. Eurooppalainen “maahantulon sääntely” tarkoittaa käytännössä kuolemia rajoilla. Saatavuusharkinta muuttuu ongelmalliseksi, kun sitä aletaan soveltaa todellisuuteen: jo Suomessa oleskelevat ihmiset eivät saa oleskelulupaa työnsä perusteella, koska heitä ei virallisesti tarvita omalle työpaikalleen. Kohtaan itse ihmisiä, jotka ovat tehneet pitkäänkin töitä esimerkiksi turvapaikanhakijana tai naimisissa ollessaan. Kun turvapaikanhakija saa kielteisen päätöksen tai avioliitto menee karille, on saatavuusharkinta esteenä elämän jatkumiselle Suomessa. Oleskeluluvan sitominen nykyisellä tavalla alaan – käytännössä työpaikkaan, koska uuden työn etsiminen ja saaminen ei välttämättä ole helppoa – tarkoittaa sitä, ettei huonostakaan työpaikasta voi lähteä, koska samalla menettää oleskelulupansa perusteen. Saatavuusharkinta vaikeuttaa Euroopassa ja Suomessa oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten aseman virallistamista, rajoittaa työmahdollisuuksia ja lisää hyväksikäytön mahdollisuuksia. Mitä riippuvaisempi työntekijä on työnantajastaan, sitä helpommin hän joustaa. Sen sijaan, että saatavuusharkinnalla edistettäisiin Suomessa jo oleskelevien ja jo työtä tekevien ihmisten

Mervi Leppäkorpi tutkii paperittomuutta Euroopassa yhteiskuntapolitiikan jatkoopiskelijana Itä-Suomen yliopistossa. Hän on myös aktiivinen Vapaa liikkuvuus -verkostossa.

Ay-liikkeen tulisi päivittää käsityksensä työperusteisen oleskeluluvan hakijoista koskemaan myös niitä ulkomaalaisia, jotka jo työskentelevät Suomessa.


Karoliina Paappa

016

Peruste #1 2014


017

Debatti

oikeuksia, ay-liike on mukana ylläpitämässä hyväksikäyttösuhteita edistävää lupakäytäntöä. Ainoa työntekijän kannalta myönteinen osa saatavuusharkinnassa on työnantajan “kunnollisuuden” tarkistaminen. Valitettavasti sekin kaatuu työntekijän niskaan. Jos työnantajalla on esimerkiksi verovelkaa, työntekijä menettää perusteensa oleskelulupaan. Suominen nostaa maahanmuuttajien korkean työttömyyden esiin. On kuitenkin tekopyhää puhua yleisesti maahanmuuttajien työttömyydestä ongelmana. Työttömyysaste vaihtelee paljonkin esimerkiksi kansalaisuuden mukaan. Yleisen “ulkomaalaisten” kategorian muodostaminen ei kerro sinänsä mitään. Kortistossa on jonkin verran niitä ihmisiä, jotka ovat lusineet viisi vuotta työsuhteissa sietämättömillä ehdoilla ja saatuaan pysyvän oleskeluluvan voivat vihdoinkin äänestää jaloillaan. Kuten Suominen toteaa, on tärkeää,

että ulkomaalaisetkin työntekijät järjestäytyvät. Se kuitenkin edellyttää, että ay-liikkeessä ymmärretään heidän tilannettaan kokonaisvaltaisemmin ja ollaan valmiimpia katselemaan omia jäseniä kauemmas. Jos ay-liike on siirtolaisten näkökulmasta irrallaan todellisuudesta tai jopa heitä vastaan, on vaikea nähdä, miksi kukaan haluaisi liittyä liittoon. Ay-liike voisi päästä lähemmäksi siirtolaisia ja turvata paremmin heidän oikeuksiaan ja meidän kaikkien yhteisiä työmarkkinoita päivittämällä käsitystään todellisuudesta. Ulkomailta voisi ottaa oppia perustamalla matalan kynnyksen neuvontapisteitä, joissa ei kysellä papereita eikä jäsenkortteja, vaan puututaan todellisiin ongelmatilanteisiin. Saatavuusharkinnasta tulisi luopua ja resurssit keskittää työssä tapahtuvan hyväksikäytön kitkemiseen sekä ulkomaalaisten protestimahdollisuuksien lisäämiseen.

esa suominen

hysteriasta pragmaattisuuteen ervi Leppäkorven saatavuusharkintaa ja työperäistä maahanmuuttoa käsittelevä vastine herätti useita ajatuksia. Samalla se osoitti valitettavan kouriintuntuvasti, miten vaikeaa on keskustella aiheesta maltillisesti, pyrkien ongelmien ratkomiseen eikä niiden kieltämiseen. Leppäkorven näkemysten suurin ongelma on pakolaispolitiikan ja työperäisen maahanmuuton käsitteiden ja ilmiöiden tarkoituksellinen sekoittaminen. Kyseessä on kaksi eri asiaa, joita tulee

käsitellä eri lähtökohdista. Pakolaisuudessa on kyse kansainvälisiin sopimuksiin perustuvasta järjestelmästä, jossa suojellaan kotimaastaan sotien tai vainon vuoksi paenneita henkilöitä. Työperäinen maahanmuutto taas liittyy talous-, elinkeino- ja työvoimapolitiikkaan. Sillä pyritään täyttämään työvoimatarvetta. Leppäkorpi vaalii käytännössä ajatusta, jossa maahantulijoista kannetaan vastuuta vain rajalle asti. Olisiko sellainen tilanne tavoittelemisen arvoinen,


018

Peruste #1 2014

jossa Suomeen houkuteltaisiin valtavia määriä ihmisiä tekemään töitä, joita ei ole olemassa? Mikäli saatavuusharkinta ja työvoiman liikkuvuuden sääntely poistettaisiin, lisääntyisi sekä täällä jo olevien ulkomaalaistaustaisten että uusien tulijoiden riisto ja hyväksikäyttö. Vastakkainasetteluilta voisi olla vaikea välttyä. Kun töitä ei toiveista huolimatta olisi kaikille, uhkaisi kaikkia kilpajuoksu pohjalle. Leppäkorven teksti sisältää myös muutamia asiavirheitä, jotka saavat epäilemään hänen tuntemustaan lainsäädännön sisällöstä. Väite, jonka mukaan avioliiton karille meno johtaisi saatavuusharkinnan perusteella tapahtuvaan maasta poistamiseen on epätarkka. Naimisissa oleminen poistaa työluvan tarpeen ja pysyvä oleskelulupa heltiää muutaman vuoden liiton jälkeen. On myös kyseenalaista väittää, että lupa olisi alakohtaisuudestaan huolimatta sidottu yhteen työnantajaan. Luvan saaminenhan perustuu siihen, että koko alalla on työvoimatarve. Toivoisi, että ammattiyhdistysliikkeessä tehdyn työn merkitys olisi huomattu ja siitä tiedettäisiin. Leppäkorven peräänkuuluttama matalan kynnyksen

neuvontapiste oli SAK:n toimesta käynnissä Tallinnassa vuosina 2002-2008 juuri sillä tavalla, ettei papereiden perään kyselty. Lisäksi Helsingissä on lähiaikoina käynnistymässä yhteistyössä Euroopan sosiaalirahaston kanssa infopiste ja puhelinneuvonta ulkomaalaisille työntekijöille. SAK on myös aloittanut yhteistyön sisäministeriön koordinoiman ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän kanssa ja moni ay-taho on muun muassa rahoittanut paperittomien klinikkaa. Siksi väite, jonka mukaan ayliike olisi maahanmuuttopolitiikassaan ”äärilinjalla” perustuu tunteelle, ei analyysille. Kansalaisjärjestökentän hajanaisuus käy ay-liikkeen demonisoinnissa ikävän ilmeisesti esille. Se ei lopulta hyödytä ketään muuta kuin ulkomaalaisia työntekijöitään riistävää työnantajaa. Siksi olisi tärkeää, että innokas hyökkääminen ”pahoja korporaatioita” vastaan korvautuisi jossain vaiheessa rakentavalla yhteistyöllä ja reformististen ratkaisujen hyväksymisellä. Näin tärkeä haaste voitaisiin ratkaista mahdollisimman humaanilla tavalla. Yhdistäviä tekijöitä kun on paljon enemmän kuin erottavia.

MIKÄLI SAATAVUUSHARKINTA JA TYÖVOIMAN LIIKKUVUUDEN SÄÄNTELY POISTETTAISIIN, LISÄÄNTYISI SEKÄ TÄÄLLÄ JO OLEVIEN ULKOMAALAISTAUSTAISTEN ETTÄ UUSIEN TULIJOIDEN RIISTO JA HYVÄKSIKÄYTTÖ.


019

Debatti

mervi leppäkorpi

”pragmaattisuudesta” politiikkaan lemme Esa Suomisen kanssa jostain samaa mieltä: vihdoin perustettava palvelupiste ja alipalkkauksen kriminalisointi ovat askelia oikeaan suuntaan. Ehkä SAK:n maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa kaavailtu helpompi liittyminenkin mahdollistuu myös niille, jotka tekevät pimeitä töitä pätkissä ilman sosiaaliturvatunnusta. Suomisen tekstiä lukiessa tulee kuitenkin mieleen, että pieni vilkaisu siirtolaisuuden realiteetteihin olisi paikallaan. Keskustelu on haastavaa, jos ei päästä yhteisymmärrykseen vallitsevasta todellisuudesta. Kokonaistilanteen hahmottaminen voisi parantua ay-liikkeessä, jos edunvalvontatehtäviin palkattaisiin enemmän ihmisiä, jotka ovat itse kulkeneet oleskelulupamankelin läpi. Suomisen vaalima byrokraattinen laatikointi humanitääriseen ja työperäiseen maahanmuuttoon on keinotekoista. Se liittyy valtiokeskeiseen tapaan hahmottaa muuttoliikkeitä sen sijaan, että nähtäisiin ihmiset liikkeessä. Siirtolaiset eivät ole vain siirtotyöläisiä, puolisoita ja pakolaisia, vaan ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Keinotekoinen kategorisointi ja ajatus siitä, että turvapaikanhakija ei olisi myös työntekijä, on juuri Suomisen mainitsemaa todellisuuden kieltämistä. Kolmannes saatavuusharkinnan piirissä olevista oleskelulupahakemuksista jätetään Suomessa ollessa. Suominen takertuu ulkomaalaislaista löytyviin

hallinnollisiin maahanmuuton kategorioihin. Suomessa jo olevien työluvan hakijoiden ongelmat jäävät sivuun. Hän syyllistyy näin juuri siihen välinpitämättömyyteen ihmisistä rajan tällä puolella, josta syyttää minua. Se, että maahan pyrkiviä ihmisiä yritetään suojella toimimattomilla keinoilla, kääntyy käytännössä ongelmaksi myös maassa jo oleville. Ajatus siitä, että esimerkiksi väkivaltaisessa suhteessa elävä puoliso joutuisi odottamaan muutaman vuoden ennen eron mahdollistumista on kestämätön. Kommentti työpaikan vaihtamisen helppoudesta alan sisällä aiheuttaa lähinnä epäuskoa. Kohtaammeko me Suomisen kanssa samoja siivoojia? Jos ulkomaalainen on muutaman kuukauden työttömänä tai pätkätöissä, voi kuluvan vuoden tulotaso estää luvan uusimisen. Tämä syö olennaisesti duunarin mahdollisuuksia äänestää jaloillaan tai osallistua työtaisteluihin. Juuri näiden ihmisten työtaistelumahdolli-

SE, ETTÄ MAAHAN PYRKIVIÄ IHMISIÄ YRITETÄÄN SUOJELLA TOIMIMATTOMILLA KEINOILLA, KÄÄNTYY KÄYTÄNNÖSSÄ ONGELMAKSI MYÖS MAASSA JO OLEVILLE.


Karoliina Paappa

020

Peruste #1 2014


021

Debatti

suuksia ay-liikkeen tulisi tukea, ei estää. Suhtautuminen työvoiman saatavuusharkintaan on keskeinen erottava tekijä siirtolaisten oikeuksien puolesta kamppailevien ryhmien välillä. Ay-liike on käytännössä mukana tekemässä politiikkaa, joka luo riippuvuussuhteita, riistotyötä ja paperittomuutta. On vaikea nähdä, mitä ovat ne Suomisen kaipaamat ”yhdistävät tekijät”, jotka olisivat ryhmien välistä erimielisyyttä merkittävämpiä.

Suomisen mainitsema lahjoittaminen paperittomien terveydenhuoltoon on symbolista. Ay-liikkeellä olisi käsissään todelliset poliittiset avaimet kokonaisvaltaisempaan ratkaisuun. Ay-liike voisi siirtyä ”Suomalaisen työn” varjelusta, reformismista ja ”humanitaaristen ratkaisujen” etsimisestä kohti huonoosaisimpien työntekijöiden oikeuksien ajamista ja tehdä politiikkaa yhdessä prekariaatin kanssa.

Karoliina Paappa


022

siirtolaisuus

Peruste #1 2014

RAJAT LIIKKEESSÄ Yhteiskunnallinen asema vaikuttaa merkittävästi ihmisten liikkumismahdollisuuksiin. Kylmän sodan päättymisen jälkeiset visiot ”rajattomasta maailmasta” ovat osoittautuneet pienen eliitin todellisuudeksi. Rajat voivat ulottua myös varsinaisten valtioiden rajojen sisä- tai ulkopuolelle erilaisin liikkuvuuden kontrolloinnin keinoin. tiina järvi


023

Rajat liikkeessä

ajat ja liikkuminen rakentuvat vuorovaikutuksessa: liike, ja erityisesti sen estäminen, muodostavat rajalinjoja ja muodostetut rajat taas asettavat vastaavasti esteitä liikkumiselle. Liike ja rajat eivät ilmene samalla tavalla kaikille, vaan yhteiskunnalliset valtasuhteet vaikuttavat eri tavoin siihen, millaisiksi rajanylitykset muodostuvat ja millaisia mahdollisuuksia eri yhteiskunnallisissa asemissa olevilla ihmisillä on liikkumiseen. Rajat rakentavat kansallisvaltiota. Ne erottavat toisistaan tahoja, joilla on alueellinen itsemääräämisoikeus ja määrittelevät kansalaisuutta sisään- ja ulossulkemisen kautta. Rajoja muodostetaan ja niiden oikeutusta ylläpidetään kansallismielisillä kertomuksilla, joissa rakennetaan oikeutusta alueeseen, ja muodostetaan eroa meidän ja muiden välille. Rajojen sisään- ja ulossulkevan ominaisuuden kautta rakentuva kansalaisuus määrittää yksilöiden oikeuksia ja jakaa kansallisvaltion alueella olevat ihmiset kansalaisiin ja ei-kansalaisiin. Maantieteilijä Doreen Massey toteaa, että kaikki rajat ovat yhteiskunnallisten valtasuhteiden ilmausta. Esimerkiksi maastonpiirteet eivät muodosta sen luonnollisempia rajoja kuin sattumanvaraisesti karttaan piirretyt linjatkaan. Kaikki rajat ovat yhteiskunnallisia luomuksia ja syntyneet tietyissä historiallisissa olosuhteissa. Rajojen jakamat alueet eivät rakennu vain sen kautta, mitä ne pitävät sisällään, vaan niiden piirteisiin vaikuttavat huomattavasti

myös suhteet muihin paikkoihin. Rajat ovat yksi keino organisoida sosiaalista tilaa. (Massey 2003, 73–74.) Rajat ovat lisäksi jo määritelmällisesti erottamisen tai kohtaamisen tiloja, jotka yleensä luovat käsityksiä omasta ryhmästä ja siitä erotetusta toisista (Newman & Paasi 1998, 191). Sosiologi Avtar Brah määrittelee rajat sopimuksenvaraisiksi jakolinjoiksi, joita ”valvotaan niiden ihmisten varalta, jotka rajat ovat tehneet ulkopuolisiksi, vieraiksi, ’toisiksi’” (Brah 2007, 89). Rajat saavat merkityksensä itsemääräämisoikeudellisten alueiden erottamisen ja kansalaisuuden määrittymisen lisäksi myös siitä, miten niitä on mahdollista ylittää. Valtioiden väliset rajat muodostavat esteitä liikkeelle, ja rajalinjojen olemassaolon voi nähdä aktualisoituvan nimenomaan niiden ylittämisestä. Rajoja ylittävät toimijat pakottavat huomioimaan toisten olemassaolon ja ottamaan kantaa heidän oikeuksiinsa. Näitä oikeuksia määritellään esimerkiksi liikkeen kontrolloinnilla: keillä on oikeus ylittää rajoja ja oleskella alueella. Mitä vaikeampaa jokin raja on ylittää, sitä suurempi käytännön merkitys sillä on. Esimerkiksi Suomen kohdalla tämä ilmenee siten, että Venäjän kanssa jaettu raja muodostuu vahvemmaksi kuin Ruotsin tai Norjan kanssa jaetut rajat, koska liike Venäjän suuntaan on rajatumpaa kuin länsinaapureihin. Kuntien ja maakuntien rajat ovat puolestaan


Karoliina Paappa

024

Peruste #1 2014


025

Rajat liikkeessä

esimerkki hyvin heikoista rajoista, sillä niiden merkitykset ovat puhtaasti hallinnollisia. Ne ilmenevät kuntakohtaisesti veroprosentin ja äänioikeusalueen kautta, mutta eivät aseta nyky-yhteiskunnassa minkäänlaisia rajoitteita liikkeelle tai oleskeluoikeudelle. Se, mitkä rajat ovat heikkoja ja siten helposti ylitettäviä, ja mitkä puolestaan tiukemmin liikettä rajoittavia, on aina sidoksissa historialliseen ja yhteiskunnalliseen kontekstiin. Kylmän sodan aikaan Länsi-Euroopan ja itäblokin välinen raja muodosti mielikuvien tasolla ylittämättömän jakolinjan, mutta nykyään se on suurilta osin menettänyt merkityksensä. Kylmän sodan aikaiset idän ja lännen väliset rajat eivät muodostuneet vahvoiksi niinkään siitä syystä, että ne olisivat olleet täysin ylittämättömissä, vaan ylittämisen estämiseen pyrkineen kontrolloinnin vuoksi (ks. Andersson & O’Dowd 1999, 596). Rajan vahvuus syntyy tämän ajattelutavan mukaan siitä, miten tiukasti eri instituutiot pyrkivät estämään ihmisten liikkumista rajan yli. Yksi esimerkki rajojen kontrolloinnin kautta syntyvästä vahvasta rajasta on Israelin ja Gazan kaistaleen välinen raja. Gazan kaistaleelta poistuminen ”laillisin” keinoin on jo vuosia jatkuneen saarron takia siellä asuville palestiinalaisille käytännössä mahdotonta. rajaton maailma?

Rajoja käsittelevissä akateemisissa tutkimuksessa puhuttiin kylmän sodan päättymisen jälkeen rajojen katoamisesta ja rajattoman maailman syntymisestä (Johnson & Jones 2011, 61). Vaikka rajaton maailma on osoittautunut var-

LIIKKEEN VAPAUTTAMINEN JOILLEKIN ON KUITENKIN MERKINNYT TOISILLE SEN ENTISTÄ TIUKEMPAA RAJAAMISTA.

sin pienen eliitin todellisuudeksi (ks. esim. Newman & Paasi 1998, 199; Sparke 2004), on rajojen liikettä estävän vaikutuksen heikkeneminen nähtävissä esimerkiksi Euroopan unionin alueella. Schengen-alueen laajeneminen on vähentänyt alueeseen liittyneiden ja siihen jo entuudestaan kuuluneiden valtioiden välisten rajojen merkitystä, mutta toisaalta vahvistanut uusien jäsenmaiden ulkorajoja. Heikkojen ja siten helposti ylitettävien rajojen synnyttäminen Euroopan alueelle on helpottanut niiden ihmisten liikkumista, joilla on EU:n kansalaisuus tai hyvät mahdollisuudet saada EU:n alueelle pääsyyn oikeuttavat paperit. Liikkeen vapauttaminen joillekin on kuitenkin merkinnyt toisille sen entistä tiukempaa rajaamista. Niille, jotka määritellään ulkopuolisiksi tai uhaksi, rajojen ylittäminen ja liikkuminen on muuttunut entistä hankalammaksi Euroopan yhdentymisen syvennyttyä. (Verstraete 2010, 94–95.) Rajojen muodostumisen ja liikkeen kontrolloinnin yhteenkietoutumisen voi havaita muun muassa siinä, miten rajat ilmenevät varsinaisten valtioiden välisten rajojen sisä- ja ulkopuolella. Valtioiden rajat voivat ulottua syvälle


026

Peruste #1 2014

kansallisvaltion omalle alueelle ja niitä tuotetaan useissa eri instituutioissa ja tiloissa (Sassen 2005, 252). Enrica Rigo kuvaa tilannetta, jossa Varsovassa sijaitseva tori muuttuu puolalaisten rajapoliisien tarkastusten kautta tällaiseksi keskellä valtiota olevaksi rajakohdaksi. Euroopan rajat eivät siten ilmene pelkästään alueen ulkoreunoilla, vaan ne ilmenevät eri instituutioiden synnyttämän hierarkisoivan järjestyksen kautta koko Euroopan tilassa. (Rigo 2009, 40–41.) Samaa ilmiötä kuvaa valtioiden rajojen ulkopuolella tapahtuva liikkuvuuden kontrollointi. Euroopan unionin kohdalla voi nostaa esimerkiksi muun muassa Välimeren eteläpuolella sijaitsevien valtioiden kanssa solmitut yhteistyösopimukset, joissa kyseiset maat sitoutuvat rajoittamaan siirtolaisten mahdollisuuksia pyrkiä Eurooppaan. Euroopan ulkopuolella sijaitsevat säilöönottokeskukset (Rigo 2009, 214) ja kansainvälisten tai vieraiden merialueiden kontrollointi (Basaran 2008, 342– 342) ilmentävät samaa prosessia, jossa rajoja muodostetaan liikkeen kontrolloinnin kautta muualle kuin varsinaisille raja-alueille. Enrica Rigo toteaa, että siirtolaiset ovat jo osa Eurooppaa ennen kuin ovat edes saapuneet sen virallisten rajojen sisäpuolelle, sillä juuri he osoittavat, minne asti Euroopan alue ulottuu (Rigo 2009, 167). epätasa-arvoiset rajat

Kun raja ymmärretään liikkeen kontrolloinnin kautta syntyvänä esteenä, ei raja muodostu objektiiviseksi muodostelmaksi, joka ilmenisi samalla tavalla kaikille sen kohtaaville. Ulkoisesti erilaisil-

la ihmisillä on erilaiset mahdollisuudet ylittää rajoja, sillä kontrolli kohdistuu tiukemmin tiettyjen ominaisuuksien kantajiin. Jos liikkuja on esimerkiksi ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella tunnistettavissa etniseen vähemmistöön kuuluvaksi, on todennäköisempää, että häneen kohdistetaan enemmän kontrollia myös valtion sisäisissä tiloissa kuin ulkoiselta olemukseltaan valtaväestöön kuuluvaan liikkujaan (ks. Verstraete 2010, 95). Kansalaisuus on merkittävä kategoria, jonka kautta liikkujia luokitellaan rajanylitystilanteissa, mutta myös esimerkiksi etnisellä taustalla, sukupuolella ja yhteiskuntaluokalla on vaikutusta siihen, miten helpoksi tai vaikeaksi rajan ylittäminen muodostuu (ks. esim. Pallitto & Hayman 2008). Kansalaisuuden vaikutus liikkumiseen on ilmeinen esimerkiksi siinä, miten moneen valtioon tietyn maan kansalaisen on mahdollista matkustaa ilman erillistä viisumihakemusta. Lisäksi Euroopan unionin alueella EU-maiden kansalaisilla on EU-kansalaisuuteen kuuluvan liikkumisvapauden ansiosta huomattavia erityisoikeuksia EU:n ja Schengen-alueen ulkopuolisten valtioiden kansalaisiin verrattuna. Kaikki EU-kansalaisetkaan eivät ole samanarvoisessa asemassa rajoja ylitettäessä. Tämän voi havaita muun muassa suhtautumisesta Itä-Euroopan romanien liikkumiseen, ja niistä rajoituksista, joita joidenkin Itä-Euroopan maiden kansalaisille asetettiin vapaan liikkuvuuden ja työskentelyn osalta siinä vaiheessa, kun maista tuli Euroopan unionin jäsenvaltioita. Kansalaisuuden vaikutusta rajojen ylittämiseen ei voi kiistää. Esimerkik-


027

Rajat liikkeessä

si Matthew Spake esittää kuitenkin, että syyskuun yhdennentoista päivän terrori-iskut ovat vahvistaneet kehitystä suuntaan, jossa ulossulkeminen ja erojen muodostaminen perustuu kansalaisuuden sijaan ennemmin siihen, pidetäänkö rajojen yli pyrkiviä hyvinä ”taloudelliselle turvallisuudelle” tai uhkina ”poliittiselle turvallisuudelle” (Sparke 2004, 254). Yhteiskuntaluokan vaikutukset rajojen ylittämiseen eivät ole välttämättä yhtä ilmiselviä kuin kansalaisuuden tai muiden eroja rakentavien kategorioiden, kuten etnisen taustan. Luokkaasema vaikuttaa kuitenkin monin eri mekanismein siihen, miten vaivatonta rajojen ylittäminen on. Luokka-asema vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten hyvät mahdollisuudet rajoja ylittävillä toimijoilla on neuvotella niissä tilanteissa, joissa heihin kohdistetaan valvontaa (Pallitto & Heyman 2008, 327). Lisäksi yhteiskuntaluokan merkitys näkyy siinä, millaiset mahdollisuudet liikkujilla on päästä osallisiksi sellaisiin järjestelyihin, joiden avulla liikkujien rajanylityksiä pyritään helpottamaan. Robert Pallitto ja Josiah Heyman erittelevät artikkelissaan erilaisista rajavalvonnan keinoista seuraavia epätasa-arvoisuuksia. Heidän mukaansa biometristä rajavalvontaa edustava verkkokalvojen skannaus hyödyttää lähtökohtaisesti hyvissä sosioekonomisissa asemissa olevia liikkujia, joiden rajanylitykset tehdään sen avulla nopeammiksi ja sujuvammiksi. Liikkujat, joiden tiedot ovat järjestelmissä, pystyvät ohittamaan aikaa vievät henkilöllisyystarkastukset ja määrittyvät automaattisesti pienemmän riskin liikkujiksi kuin ne,

EUROOPAN RAJAT EIVÄT SITEN ILMENE PELKÄSTÄÄN ALUEEN ULKOREUNOILLA, VAAN NE ILMENEVÄT ERI INSTITUUTIOIDEN SYNNYTTÄMÄN HIERARKISOIVAN JÄRJESTYKSEN KAUTTA KOKO EUROOPAN TILASSA.

jotka eivät ole biometrisen rajavalvonnan piirissä. (Pallitto & Heyman 2008, 322.) Rajojen ylittämistä helpottavat järjestelyt perustuvat usein säännölliseen matkustamiseen tai erillisten, ja joidenkin järjestelyjen kohdalla suhteellisen kalliiden lupien hankkimiseen, joten korkeissa luokka-asemissa olevat hyötyvät niistä eniten (Pallitto & Heyman 2008, 321–324). Rajat eivät siten muodostu niin vahvoiksi hyvissä yhteiskunnallisissa asemissa oleville, jotka tulevat erilaisten järjestelyjen kautta määritellyiksi pienen riskin liikkujiksi, kuin niille, joilla ei ole mahdollisuutta päästä tällaisten järjestelyjen piiriin. Riski- ja uhkapuhe ovat olennaisia rajojen rakentamisen välineitä, sillä niiden kautta määritellään sitä, keiden liikkuminen on toivottavaa ja keiden ei. Uhkapuhe luo toiseutta ja rakentaa profiileja niistä ihmisistä, joiden liike halutaan määrittää yhteiskunnalliseksi riskitekijäksi. Rajoja töissään käsittelevä taiteilija Heath Bunting on esittänyt, että nykyään rajoissa on ensisijaisesti kyse nimenomaan niiden yli pyrkivien profiloinnista. Profiloinnin tavoitteena on erottaa ”hyödylliset” rajanylittäjät ”hyödyttömistä” (Amoore 2006, 344).


028

Peruste #1 2014

Liikkujien ”hyödyllisyys” tuntuu määrittyvän ensisijaisesti taloudellisten intressien kautta, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että rajojen ylittäminen pyritään tekemään helpoksi globaalille talouseliitille, jonka liike kietoutuu yhteen pääoman liikkeen kanssa. ”Hyödyttömiksi” puolestaan tulevat liikkeen kontrolloinnin kautta merkityksi pakolaiset ja siirtolaiset, jotka edustavat uhkaavaa toiseutta ja joiden liike on siksi estettävä (ks. esim. Ahmed 2003, 209–210). Se, keille rajat muodostuvat helpos-

ti läpäistäviksi ja keille ei, heijastaa yhteiskunnallisia valtasuhteita. Yhteiskunnassa etuoikeutetuissa asemissa olevat pystyvät ylittämään rajoja vaivatta, kun taas heikoissa asemissa olevat, joille rajojen ylittäminen voi usein olla selviytymisen kannalta välttämätöntä, joutuvat turvautumaan keinoihin, jotka asettavat heidät entistä epävarmempaan asemaan. Kirjoittaja on Turun yliopistosta valmistunut sosiologi.

lähteet: ✕✕

Ahmed, Sarah (2003) ”Pelon politiikka”. Teoksessa Lehtonen, Mikko & Löytty, Olli (toim.) Erilaisuus, 189–211. Vastapaino, Tampere.

✕✕

Amoore, Louise (2006) ”Biometric borders: Governing mobilities in the War of Terror”. Political Geography 25, 336–351.

✕✕

Andersson, James & O’Dowd, Liam (1999) ”Borders, Border Regions and Territoriality: Contradictory Meanings, Changing Significance”. Regional Studies 33:4, 593–604.

✕✕

Basaran, Tugba (2008) ”Security, Law, Borders: Spaces of Exclusion”. International Political Sociology 2008/2, 339–354.

✕✕

Brah, Avtar (2007) ”Diaspora, raja ja transnationaalit identiteetit”. Teoksessa Kuortti, Joel, Lehtonen, Mikko & Löytty, Olli (toim.) Kolonialismin jäljet. Keskustat, periferiat ja Suomi, 71–102. Gaudeamus, Helsinki.

✕✕

Johnsson, Corey & Jomes, Reece (2011) ”Rethinking ”the border” in border studies”. Political Geography 30, 61–62.

✕✕

Massey, Doreen (2003) ”Paikan käsitteellistäminen”. Teoksessa Lehtonen, Mikko & Löytty, Olli (toim.) Erilaisuus, 51–83. Vastapaino, Tampere.

✕✕

Newman, David & Paasi, Anssi (1998) ”Fences and neighbours in the postmodern world: boundary narratives in political geography”. Progress in Human Geography 22:2, 186–207.

✕✕

Pallitto, Robert & Heyman, Josiah (2008) ”Theorizing Cross-Border Mobility: Surveillance, Security and Identity”. Surveillance& Society 5:3, 315–333.

✕✕

Rigo, Enrica (2009) Rajojen Eurooppa. Like, Helsinki

✕✕

Sassen, Saskia (2005) ”When National Territory is Home to the Global: Old Borders to Novel Borderings”. New Political Economy 10:4, 523–541.

✕✕

Sparke, Matthew (2004) ”Passports into Credit Cards: On the Borders and Spaces of Neoliberal Citizenship”. Teoksessa Migdal, Joel S. (toim.) Boundaries and Belonging. States and Societies in the Struggle to Shape Identities and Local Practices, 251–283. Cambridge University Press, Cambridge.

✕✕

Verstraete, Ginette (2010) Tracking Europe. Mobility, Diaspora, and the Politics of Location. Duke University Press, Durham.


029

Rajat liikkeessä

Karoliina Paappa


030

siirtolaisuus

Peruste #1 2014

MAAILMANKANSALAISUUTTA JA VAPAUTTA? GLOBAALIN TALOUSKRIISIN OPETUKSET stephen castles käännös: henna kaarakainen

Alkuperäinen artikkeli: Stephen Castles (2012) “Cosmopolitanism and freedom? Lessons of the global economic crisis”. Ethnic and Racial Studies, (35):11, 1843-1852. Suomennettu ja julkaistu Routledgen luvalla.


Maailmankansalaisuutta ja vapautta? Globaalin talouskriisin opetukset

iimeaikaiset sosiologiset teoriat (Beck 2006; Urry 2007; Kendall, Woodward ja Skrbis 2009) kuvailevat kosmopoliittista visiota, jossa ihmiset liikkuvat yhä enemmän maailmalla, heidän tietoisuutensa muuttuu globaaliksi ja he ylittävät vapaasti valtioiden rajoja käyttääkseen ammattitaitoaan siellä, missä siitä maksetaan parasta palkkaa. Tämä sopii hyvin globalisaation ideologiaan, jonka mukaan inhimillinen pääoma (koulusivistys ja työkokemus) on tärkein tekijä, jonka perusteella ihmisiä jaotellaan työmarkkinoilla. Ideologian mukaan eriarvoisuus tulee katoamaan, kun kehitysmaat sulautuvat maailmantalouteen. Kuinka hyvin tällaiset ajatukset vastaavat siirtotyöläisten asemaa uusliberalismin voittoisalla aikakaudella 1970-luvun lopulta viime vuosikymmenen puoliväliin ja uusliberalismin kriisin jälkeisessä tilanteessa? Pyrin antamaan mahdollisia vastauksia pohtimalla ensin sitä, miten uusliberaalit globaalit työmarkkinat jaottelevat työntekijöitä muiden kuin taloudellisten kriteerien, kuten esimerkiksi sukupuolen, etnisen taustan, alkuperän ja oikeudellisen aseman perusteella. Lisäksi tarkastelen, miten tällaiset käytännöt ovat toteutuneet globaalin talouskriisin aikana. yksilönvapaus ja epävapaa työ

Hyvä lähtökohta on Robin Cohenin (1987) kuuluisa analyysi ”epävapaan työn” roolista kapitalismin historiassa. Yksilönva-

paus nähdään usein eräänä kapitalismin suurista moraalisista saavutuksista. Sitä verrataan varhaisempiin yhteisöihin, joissa vapautta rajoitti perinteinen maaorjuus, sekä sosialistisiin yhteisöihin, joissa työntekijöitä kontrolloivat hallintokoneistot (Hayek 1962.) Kapitalismi on kuitenkin käyttänyt sekä vapaita että epävapaita työntekijöitä jokaisessa kehitysvaiheessaan. Merkantilismin ajan kapitalismi käytti palkattomia, velkaorjuuteen sidottuja siirtolaisia merimiehinä, sotilaina sekä uudisasukkaina Euroopan siirtomaissa (Lucassen 1995). Sitten se loi surullisenkuuluisan ”kolmiokaupan” (kenties ensimmäisen monikansallisen työvoiman värväysjärjestelmän maailmassa) orjuuttaen afrikkalaisia Uuden maailman plantaaseilla ja kaivoksissa (Blackburn 1988). Orjuuden päätyttyä siirtomaiden kapitalistit värväsivät jälleen palkattomia työntekijöitä Intiasta ja Kiinasta – imperialististen valtioiden tuella. Siirtomaista tuotiin Eurooppaan rikkauksia kuten sokeria, rommia, puuvillaa, tupakkaa, hopeaa ja kultaa. Niistä saatiin teollisessa vallankumouksessa tarvittavaa pääomaa. Siirtotyöläiset voidaan luokitella epävapaiksi työntekijöiksi silloin, kun heiltä kielletään oikeuksia ja heidän täytyy sen vuoksi hyväksyä huono palkka ja huonot työolot. Uudet teollisuustaloudet käyttivät siirtotyövoimaa laajamittaisesti hyväkseen. Joissakin tapauksissa syrjintä perus-

031


Karoliina Paappa

032

Peruste #1 2014


Maailmankansalaisuutta ja vapautta? Globaalin talouskriisin opetukset

Karoliina Paappa

tui taloudelliseen haavoittuvuuteen ja rasismiin. Tästä ovat esimerkkejä irlantilaiset Isossa-Britanniassa sekä Yhdysvaltain etelävaltioista pohjoisen ja Keskilännen uusille teollisuudenaloille siirtyneet afroamerikkalaiset. Toisissa tapauksissa – Saksassa ja muissa länsieurooppalaisissa maissa – avaintekijä oli kansallisuus, tai tarkemmin sanottuna kansalaisstatuksen puuttuminen. Rasismillakin oli osansa, kuten voidaan nähdä julmimmasta

mahdollisesta siirtotyöläisjärjestelmästä: ”vierasmaalaisten” pakkotyöstä natsien sotataloudessa. Seuraus oli sama: luotiin työntekijäryhmä, jolla oli vähemmän oikeuksia, mikä taas hajotti ja heikensi työväenluokan vastarintaa. Friedrich Engels (1962, 123) esitti, että irlantilaisten maahanmuutto oli ”syy alennustilaan, jolle englantilainen työläinen on altistunut, ja syy koko luokan pysyvästi heikentyneeseen asemaan”.

033


034

Peruste #1 2014

VUOSISATOJEN SIIRTOMAAPOLITIIKKAAN POHJAUTUVA RASISMIN KULTTUURI VARMISTI TEHOKKAASTI, ETTÄ MAAHANMUUTTAJAT PÄÄSIVÄT VAIN ALEMMAN TASON TÖIHIN JA ETTÄ YLÖSPÄIN NOUSU TYÖMARKKINOILLA OLI VAIKEAA.

kijöiden oikeuksia. Siirtomaista tulevilla maahanmuuttajilla sitä vastoin oli yleensä kohdemaan kansalaisuus sekä täydet asumis- ja työmarkkinaoikeudet. Heidän kohdallaan tärkein jaottelumekanismi oli rasismi: vuosisatojen siirtomaapolitiikkaan pohjautuva rasismin kulttuuri varmisti tehokkaasti, että maahanmuuttajat pääsivät vain alemman tason töihin ja että ylöspäin nousu työmarkkinoilla oli vaikeaa. uusliberalismi ja uudet globaalit työmarkkinat

Vuoden 1945 jälkeistä ajanjaksoa hallitsivat Länsi-Euroopassa uudet hyvinvointikapitalismin muodot, jotka perustuivat täystyöllisyyteen, vahvoihin työväenliikkeisiin ja uudelleenjakavaan sosiaalipolitiikkaan. Teollisuusmiehet ja hallitukset pelkäsivät täystyöllisyyttä ja palkkojen nostopaineita ja käyttivät siirtotyövoimaa sääntelystrategiana. Saksalaisten työnantajien Konjunkturpuffer-idea oli ajatuksia herättävä: ”vierastyöläiset” nähtiin ”puskurina taloudellista heilahtelua vastaan”. He toimivat ”työntekijöiden vara-armeijana” (vrt. Marx 1976, s. 781-94), joka voitiin tuoda maahan, kun työvoimaa tarvittiin, ja lähettää pois taantuman iskiessä. Siirtotyöläisiä oli kahdenlaisia: ulkomaisia työntekijöitä, joita lähes kaikki Länsi-Euroopan maat värväsivät, sekä siirtomaista tulevia maahanmuuttajia, joita Iso-Britannia, Ranska ja Alankomaat toivat maahan rapautuvista imperiumeistaan. Vierastyöläisiä rekrytoivat maat käyttivät kansalainen-ulkomaalainen -jaottelua tärkeimpänä keinona hallita siirtotyövoimaa ja vähentää työnte-

1970-luvun puolivälin taantuma oli talouden kannalta tärkeä käännekohta, joka merkitsi fordistisen massatuotannon järkkymistä vanhoissa teollisuusmaissa. Siirtotyövoiman rekrytointi vaihtui globaalin etelän uusiin teollisuusalueisiin suuntautuviin pääomanliikkeisiin. Tämä puolestaan aiheutti voimakasta työvoiman siirtymistä esimerkiksi Etelä-Aasiasta Persianlahden öljymaihin, ja hieman myöhemmin Aasian vähemmän kehittyneistä osista uusiin teollisuustiikerimaihin. Ajatus vapaudesta teki vahvan paluun uusliberalismiksi puettuna. 1970-luvun puolivälistä vuoteen 2008, globaalin talouskriisin puhkeamiseen asti, vallitsi uusien globaalien työmarkkinoiden kehittymisen kausi. Sen periaatteet tiivistyivät ”Washingtonin konsensuksessa”: avoimet rajat, vapaat markkinat, minimalistinen valtio ja sääntelyn purkaminen. Washingtonin konsensuksen kannattajat väittivät, että nämä periaatteet johtaisivat nopeampaan taloudelliseen kasvuun köyhissä maissa. Pitkällä aikavälillä ne vähentäisivät myös köyhyyt-


035

Maailmankansalaisuutta ja vapautta? Globaalin talouskriisin opetukset

tä sekä kaventaisivat kuilua rikkaiden ja köyhien maiden välillä. Tosiasiassa on tapahtunut juuri päinvastoin: erään Maailmanpankin taloustieteilijän mukaan vuonna 2005 globaali epätasa-arvo oli ”luultavasti suurempaa kuin koskaan ennen” (Milanovic 2007, s. 39). USA, Kanada, Australia ja Länsi-Eurooppa keskittyivät helpottamaan uusien maailmankansalaisten, eli korkeasti koulutettujen asiantuntijoiden ja yrittäjien, pääsyä maahan. Ruumiillisen työn tekijöiden pysyvään maahanmuuttoon sovellettiin ”nollalinjaa”. Kuten Saskia Sassen (1988) huomautti, jälkiteolliset palvelutaloudet tarvitsivat suuren määrän vähän koulutettuja työntekijöitä palvelemaan eliittien tarpeita: rakennusmiehiä, puutarhureita, catering-, kotitalous- ja hoiva-alan työntekijöitä, siivoojia ja niin edelleen. Hallitukset eivät halunneet myöntää jatkuvaa vähän koulutettujen siirtotyöläisten tarvetta, joten heitä värvättiin (globaaliin talouskriisiin asti) joko erityisten tilapäistyöhankkeiden (kuten Saksassa), EU:n sisäisen liikkuvuuden (Isossa-Britanniassa ja Irlannissa) tai sääntelemättömän siirtolaisuuden avulla (USA:ssa, Etelä-Euroopassa ja useissa Aasian maissa) (Castles ym. 2012). Uudet kuljetus- ja hallintatekniikat mahdollistivat eri tuotantovaiheiden jakamisen ja ulkoistamisen, jolloin kehittyi maailmanlaajuisia tuotantoketjuja. Niiden valvonta ja tuotot jäivät kuitenkin edelleen monikansallisille yhtiöille. 1800-luvun liberaaliteoreetikkojen tapaan myös uusliberalistit esittävät, että maailmantalous perustuu vapaisiin markkinoihin, joilla työnantajat ja työntekijät kohtaavat toisensa vapaina luonnollisina henkilöinä, joilla on so-

pimustilanteessa yhtäläiset oikeudet. Kansainvälinen siirtolaisuus nähdään markkinoina, joilla työntekijät voivat vapaasti päättää siirtyä alueelle, jolla he saavat korkeimmat ansiotulot (vrt. Borjas 1990, s. 9-18). Tämä sopusointuinen kuva ei kuitenkaan yleensä vastaa todellisuutta. Ulkomaista työvoimaa rekrytoivien maiden poliitikot ovat tietoisia yleisestä vihamielisyydestä maahanmuuttoa kohtaan ja he vastaavat siihen puhumalla kansallisesta itsemääräämisoikeudesta ja kontrollista. Tämä liikkumisvapautta vaativien markkinavoimien ja kontrollia vaativien poliittisten voimien vuorovaikutus luo tehokkaasti maailmanlaajuiset työmarkkinat, joilla työntekijöitä ei jaotella pelkän ”inhimillisen pääoman” perusteella, vaan myös sukupuolen, etnisen taustan, alkuperän ja oikeudellisen aseman mukaan. Keskeisimpiä työmark-

HALLITUKSET EIVÄT HALUNNEET MYÖNTÄÄ JATKUVAA VÄHÄN KOULUTETTUJEN SIIRTOTYÖLÄISTEN TARVETTA, JOTEN HEITÄ VÄRVÄTTIIN (GLOBAALIIN TALOUSKRIISIIN ASTI) JOKO ERITYISTEN TILAPÄISTYÖHANKKEIDEN (KUTEN SAKSASSA), EU:N SISÄISEN LIIKKUVUUDEN (ISOSSABRITANNIASSA JA IRLANNISSA) TAI SÄÄNTELEMÄTTÖMÄN SIIRTOLAISUUDEN AVULLA (USA:SSA, ETELÄ-EUROOPASSA JA USEISSA AASIAN MAISSA)


036

Peruste #1 2014

kinoiden eriytymistä aiheuttavia mekanismeja ovat (lisätietoa ks. Castles ja Miller 2009, luku 10): •

Aliurakointi: palkkatyöläiset, jotka nauttivat työlain ja yhteisten sopimusten tuomasta turvasta, muutetaan itsenäisiksi ”urakoitsijoiksi”. Heillä ei ole takuuta työnsaannista, heidän täytyy ostaa omat työkalut ja laitteet ja heidän kannettavakseen jäävät kaikki onnettomuuden, sairauden ja töiden loppumisen riskit.

Tilapäistyöt: työntekijöitä palkataan tilapäispohjalta joustavuuden lisäämiseksi ja parempien palkkojen ja työolojen vaatimusten vähentämiseksi.

Satunnaistaminen: työntekijä palkataan tietyksi tuntimääräksi tai tiettyyn työtehtävään. Satunnaiset työt ovat tyypillisiä siivous- ja cateringalalla ja muissa palveluammateissa, mutta myös rakennus-, tekstiili- ja vaateteollisuudessa.

Epävirallistaminen: tähän käsitteeseen sisältyvät kaikki edellä mainitut käytännöt, joilla työ siirretään sääntelyn ja vahvojen ammattiyhdistysten valvomilta aloilta piilotalouden tai epävirallisen talouden piiriin, missä oikeuksia poljetaan ja työntekijöitä riistetään.

Nämä käytännöt vaikuttavat sekä paikallisiin että siirtotyöläisiin, mutta tavanomaiset tekijät – seksismi, rasismi, haavoittuvuus ja heikko oikeudellinen asema – asettavat nimenomaan tietyt ryhmät huonompaan asemaan. Siirto-

laiset (etenkin paperittomat), etnisten vähemmistöjen edustajat, naiset, nuoriso ja vanhemmat työntekijät kuuluvat erityisesti riskiryhmään. Sijainnillakin on merkitystä: väärän asuinalueen osoitteekseen kertonut työnhakija saatetaan jättää palkkaamatta. Eri jaottelumuotojen yhteisvaikutus johtaa syrjinnän äärimmäisiin muotoihin. Etenkin sukupuoleen perustuva jaottelu on edelleen yhtä yleistä kuin aiemminkin. Uudet kasvualat (kuten kotitalous- ja hoivatyö) yhdistetään perinteisiin naisten rooleihin, ja näiden alojen työn epävirallistaminen on heikentänyt palkkoja ja työoloja. Naispuoliset siirtotyöläiset muodostavat sukupuolen ja etnisen taustan perusteella luokitellun työntekijäryhmän, joka on kasvanut rajusti lähes kaikissa teollisuustalouksissa. globaali talouskriisi

Jotkut tulkitsivat globaalin talouskriisin merkitsevän ”ahneuden aikakauden loppua” (Mason 2009). Voisiko se siis merkitä myös siirtotyöläisten jaotteluja riistokäytännöistä luopumista? Toiset esittivät, että kriisistä saattaisi seurata paluu kansallismielisiin asenteisiin ja siirtotyöläisten maahantulon estämiseen. Onko kumpikaan näistä muutoksista toteutunut? Tällaisiin kysymyksiin on hankala vastata, sillä tapahtumaketjut ovat edelleen kesken. Kattavaa tietoa on vaikea saada, ja päätelmät täytyy tehdä tiedonsirpaleiden pohjalta. Suurin virhe olisi kuitenkin olettaa, että kaikki palautuu samanlaiseksi kuin ennen vuotta 2008. Eniten tietoa on saatavilla rikkaiden


Maailmankansalaisuutta ja vapautta? Globaalin talouskriisin opetukset

Karoliina Paappa

maiden klubista, Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestöstä (OECD). Ennen globaalia talouskriisiä Australiassa ja Sveitsissä ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä oli neljäsosa työvoimasta, Kanadassa viidennes, USA:ssa, Uudessa-Seelannissa, Itävallassa ja Saksassa noin 15 prosenttia ja muissa Länsi-Euroopan maissa noin 12 prosenttia. USA:ssa syntyi vuosien 2000 ja 2005 välillä 16 miljoonaa uutta työpaikkaa, joista lähes yhdeksän miljoonaa täytettiin ulkomaalaistaustaisilla henkilöillä. Useimmissa länsi- ja eteläeurooppalai-

sissa maissa uusista työntekijöistä siirtolaisia oli yhdestä kahteen kolmasosaa (OECD 2007, s. 63-6). Monet tulokkaista toivat mukanaan ammattiosaamista maahanmuuttajien ”erittäin positiivisesta itsevalinnasta” johtuen (Reyneri ja Fullin 2010). Kun globaali talouskriisi iski vuonna 2008, sen välittömät vaikutukset tuntuivat voimakkaimmin rikkaammissa talouksissa (Phillips 2011). Euroopan unionin keskeisimmissä talouksissa (EU 15 -maat) ulkomaalaistaustaisten työttömyysaste nousi keskimäärin 3,4 pro-

037


038

Peruste #1 2014

TÄMÄ EI OLE KUITENKAAN TUONUT NAISILLE TASA-ARVOISEMPAA ASEMAA: GLOBAALI TALOUSKRIISI PIKEMMINKIN VAHVISTI SUUNTAUSTA KOHTI OSA-AIKAISIA, TILAPÄISIÄ JA SATUNNAISIA TYÖSUHTEITA, MIKÄ VAIKUTTI ENEMMÄN NAISIIN KUIN MIEHIIN.

senttiyksikköä vuosien 2008 ja 2009 välillä – kaksi kertaa enemmän kuin syntyperäisillä asukkailla. USA:ssa maahanmuuttajien työttömyysaste yli kaksinkertaistui 4,3 prosentista 9,7 prosenttiin. Kriisin seurauksena työllisyys väheni jyrkästi rakennus-, teollisuus- ja finanssialalla sekä tukku- ja vähittäiskaupassa – juuri niillä sektoreilla, joilla siirtotyöläiset ovat yliedustettuina. Tästä huolimatta siirtotyöläisten määrä eurooppalaisissa OECD-maissa jopa nousi 5 prosenttia vuosien 2008 ja 2010 välillä, samalla kun syntyperäisten kansalaisten muodostama työvoima väheni 2,2 prosenttia (OECD 2011, s. 74-75). Toisin sanoen ulkomaalaisten työttömyys lisääntyi, mutta niin myös ulkomaalaisten työntekijöiden määrä: Euroopan maissa väestötieteelliset muutokset johtivat kotimaisen työvoiman vähenemiseen, minkä vuoksi siirtolaiset korvasivat edelleen paikallisia työntekijöitä myös globaalin talouskriisin aikana. Suuria eroja tosin löytyi: ne taloudet, jotka olivat kasvaneet nopeinta vauhtia ja jotka olivat tulleet eniten riippuvaisiksi siirtotyöläisistä (kuten Irlanti ja Espanja), kokivat myös nopeimmat laskukaudet.

Työpaikkojen väheneminen on vaikuttanut huomattavasti voimakkaammin siirtolaismiehiin kuin -naisiin. Tämä johtuu lähinnä siitä, että siirtolaismiehet ovat työskennelleet yleensä aloilla, joihin taantuma iskee rankimmin. Siirtolaisnaisia taas on keskittynyt enemmän aloille, joita laskusuhdanteet eivät heilauttele, eritoten sosiaalialalle, hoivatyöhön ja kotitaloustyöhön. Tämä ei ole kuitenkaan tuonut naisille tasa-arvoisempaa asemaa: globaali talouskriisi pikemminkin vahvisti suuntausta kohti osa-aikaisia, tilapäisiä ja satunnaisia työsuhteita, mikä vaikutti enemmän naisiin kuin miehiin (OECD 2011, s. 78-81). Naispuolisten siirtotyöläisten tilanne ei siis olekaan parantunut, vaan he joutuvat usein tekemään entistä pidempiä työpäiviä tullakseen toimeen. Toinen globaalin talouskriisin huolestuttava vaikutus on ollut nuorten siirtolaisten korkea työttömyysaste: vuoden 2010 lopulla 25 prosenttia nuorista siirtolaisista eurooppalaisissa OECD-maissa oli työttömänä, kun syntyperäisten nuorten kohdalla luku oli 20 prosenttia. (OECD 2011, s. 81). Pitkäkestoinen työttömyys oli myös vaikea ongelma: Saksassa yli puolet kaikista työttömistä siirtolaisista oli ollut työttömänä yli vuoden ja useimmissa muissa maissa luku oli 30 prosenttia tai enemmän (OECD 2011, s. 85). Työttömyysasteet vaihtelivat alkuperäalueen mukaan, ja afrikkalaisten keskuudessa työttömyyttä oli eniten. Muuta maailmaa koskevat tiedot ovat vähemmän kattavia, mutta niistä hahmottuvan kuvan perusteella maahan muuttavien työntekijöiden määrä ensin väheni, mitä seurasi epätasainen kasvu. Työvoiman maahanmuuton vä-


039

Maailmankansalaisuutta ja vapautta? Globaalin talouskriisin opetukset

heneminen oli merkittävintä vanhemmissa teollisuusmaissa, kun taas Aasian ja Latinalaisen Amerikan uudemmissa teollisuuskeskuksissa maahanmuutto kääntyi taas melko nopeasti kasvuun. Afrikassa ja Lähi-idässä tilanne oli monimutkaisempi arabikevään ja tiettyjen alueiden jatkuvien aseellisten konfliktien vuoksi. Latinalaisessa Amerikassa tilanne on ollut sekalainen. Muuttovirrat PohjoisAmerikkaan ovat olennaisesti pienentyneet. Muutto Ecuadorista ja muista Latinalaisen Amerikan maista Espanjaan sekä Brasiliasta ja Perusta Japaniin on myös vähentynyt, ja paluumuuttoa on tapahtunut huomattavasti. Epätasainen talouskasvu ja uudet vetovoimaiset kohdemaat (kuten Brasilia, Chile ja Argentiina) Latinalaisessa Amerikassa ovat lisänneet liikkuvuutta mantereen sisällä. Vuoden 2009 alussa globaali talouskriisi sai jotkin valtiot Kaakkois- ja ItäAasiassa sulkemaan rajansa uusilta siirtotyöläisiltä. Pian kuitenkin ilmeni, että globaalin talouskriisiin vaikutukset maastamuuttoon olivat Aasiassa maltillisia ja lyhytkestoisia (IOM 2011, s. 68). Maastamuutto Bangladeshista vähentyi 20 prosentilla vuonna 2010 ja lisääntyi 37 prosentilla vuoden 2011 kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana. Filippiiniläisten siirtotyöntekijöiden määrä lisääntyi 20 prosenttia vuosina 20082010 globaalista talouskriisistä huolimatta, ja vielä 7 prosenttia vuoden 2011 kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana. Persianlahden öljyvaltioiden työvoimantarve kääntyi taas nousuun vuosien 2008-09 laskun jälkeen. Tuolloin osa näistä talouksista, etenkin Dubai, oli ollut vaikeuksissa. Eräät Persianlahden

SÄÄNTELEMÄTÖN SIIRTOLAISUUS OSOITTAUTUI ERITYISEN ALTTIIKSI TYÖMARKKINOIDEN TARPEIDEN VAIHTELUILLE NIINKIN ERILAISISSA KOHDEMAISSA KUIN USA, ESPANJA, PERSIANLAHDEN MAAT JA MALESIA.

maat ovat ottaneet käyttöön ”valtaväestöä suosivia ohjelmia” saadakseen oman maansa kansalaiset hakeutumaan yksityissektorin töihin. Tällaisten toimenpiteiden vaikutus tulee kuitenkin todennäköisesti jäämään vähäiseksi, sillä maat ovat hyvin riippuvaisia siirtotyövoimasta: esimerkiksi Saudi-Arabiassa on yksityissektorilla jokaista saudiarabialaista työntekijää kohti lähes kuusi siirtotyöläistä (Mohapatra, Ratha ja Silwal 2011, s. 10). Vuosina 2008-2009 Itsenäisten valtioiden yhteisön (IVY) köyhimpien valtioiden siirtolaisvirroissa oli yhtä lailla jyrkkiä laskuja. Ennen talouskriisiä siirtolaisuudella oli tärkeä rooli, sillä 1025 prosenttia monien IVY-maiden väestöstä asui ulkomailla. Venäjä houkutteli paljon työntekijöitä, etenkin Keski-Aasian valtioista kuten Tadšikistanista ja Kazakstanista (Canagarajah ja Kholmatov 2010). Vuonna 2011 siirtolaisten määrä lisääntyi taas huomattavasti työvoiman tarpeen kasvaessa jälleen Venäjällä ja muissa kohdemaissa. Sääntelemätön siirtolaisuus osoittautui erityisen alttiiksi työmarkkinoiden tarpeiden vaihteluille niinkin erilaisissa kohdemaissa kuin USA, Espanja, Persi-


Karoliina Paappa

040

Peruste #1 2014


Maailmankansalaisuutta ja vapautta? Globaalin talouskriisin opetukset

PAPERITTOMAT TURVAUTUVAT YLEENSÄ AIKAISEMPIEN SIIRTOLAISTEN TIETOIHIN JA TUKEEN, JOTEN POTENTIAALISET SIIRTOLAISET SAAVAT NOPEASTI TIEDON TÖIDEN LOPPUMISESTA TAANTUMIEN AIKANA. SEN LISÄKSI PAPERITTOMILLA EI YLEENSÄ OLE OIKEUTTA SOSIAALITUKEEN EIVÄTKÄ HE KATSO KANNATTAVAKSI TULLA KOHDEMAAHAN TAI PYSYÄ SIELLÄ, JOS TÖITÄ EI OLE. PAPERITTOMAT OVAT TÄYDELLISTÄ UUSLIBERAALIA TYÖVOIMAA: JOUSTAVAA, HELPOSTI HYVÄKSIKÄYTETTÄVÄÄ JA VAILLA OIKEUKSIA.

anlahden maat ja Malesia. Sääntelemättömät työsuhteet ovat tavallisia matalan tuottavuuden aloilla kuten maataloudessa, rakentamisessa, cateringalalla sekä tietyillä palvelualoilla. Paperittomat turvautuvat yleensä aikaisempien siirtolaisten tietoihin ja tukeen, joten potentiaaliset siirtolaiset saavat nopeasti tiedon töiden loppumisesta taantumien aikana. Sen lisäksi paperittomilla ei yleensä ole oikeutta sosiaalitukeen eivätkä he katso kannattavaksi tulla kohdemaahan tai pysyä siellä, jos töitä ei ole. Paperittomat ovat täydellistä uusliberaalia työvoimaa: joustavaa, helposti hyväksikäytettävää ja vailla oikeuksia. Globaali talouskriisi on vaikuttanut epätasaisesti sellaiseen siirtolaisuuteen, jonka ensisijainen syy on jokin muu kuin työnetsintä. Suurin yksittäinen maahantulijoiden ryhmä, etenkin OECD-maissa, on edelleen perheensä luokse saapuvat siirtolaiset. Monissa maissa monimutkaisiin (ja joskus syrjiviin) byrokraattisiin prosesseihin liittyy pitkä odotusaika, eikä perheiden maahanmuutto vaikuta vähentyneen merkittävästi. Avioliiton vuoksi maasta toiseen muuttaminen on lisääntynyt voimak-

kaasti Aasian kohdemaissa kuten Japanissa, Taiwanissa ja Etelä-Koreassa. Siihen vaikuttavat pitkäaikaiset tekijät, joita globaali talouskriisi ei ole juuri muuttanut. Talouden voimat vaikuttavat siirtolaisuuteen, jota motivoi opiskelu, eläkkeelle jääminen ja vaihtoehtoisten elämäntapojen etsiminen, mutta tämän tyyppisellä maahanmuutolla on tasapainottavia vaikutuksia, eikä sen yleisestä vähenemisestä ole merkkejä. Sama koskee pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden liikkumista: tarve hakea suojelua väkivallalta ja vainolta ei ole vähentynyt globaalin talouskriisin myötä. Valtioiden halukkuus tunnustaa ja hyväksyä pakolaisia on kuitenkin vähentynyt jyrkästi jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien ja nyt se on vähentynyt entisestään. Kahdeksankymmentä prosenttia kansainvälisistä ja maiden sisäisistä pakolaisista on edelleen köyhemmissä maissa. Eräs tärkeä globaalin talouskriisin aikaansaama kasvava ilmiö on lisääntyvä maastamuutto kriisistä pahiten kärsineiltä alueilta paikkoihin, jotka tarjoavat edelleen työpaikkoja ja mahdollisuuksia. On raportoitu kreikkalai-

041


042

Peruste #1 2014

HE KULKEVAT REITTEJÄ, JOITA VAELLETTIIN JO VIISIKYMMENTÄ TAI JOPA SATA VUOTTA SITTEN, MUTTA SILLÄ EROTUKSELLA, ETTÄ NYKYÄÄN MONET HEISTÄ OVAT KORKEASTI KOULUTETTUJA NUORIA IHMISIÄ, JOTKA MUUTTAVAT POIS TAANTUMAN KOETTELEMILTA ALUEILTA JA HAKEVAT UUSIA TYÖTILAISUUKSIA KASVAVISTA TALOUSKESKUKSISTA. MENNEIDEN IMPERIALISTISTEN MALLIEN TOISTAMISEN SIJAAN TÄMÄKIN KUVASTAA MUUTTUVAA MAAILMANTALOUTTA, JOTA EI ENÄÄ HALLITSE MIKÄÄN YKSITTÄINEN SUPERVALTA.

sista, italialaisista ja irlantilaisista, jotka ovat muuttaneet Australiaan; portugalilaisista, jotka koettavat onneaan Brasiliassa ja Mosambikissa sekä espanjalaisista, italialaisista ja briteistä, jotka etsivät menestystä Argentiinasta (Smith 2012). He kulkevat reittejä, joita vaellettiin jo viisikymmentä tai jopa sata vuotta sitten, mutta sillä erotuksella, että nykyään monet heistä ovat korkeasti koulutettuja nuoria ihmisiä, jotka muuttavat pois taantuman koettelemilta alueilta ja hakevat uusia työtilaisuuksia kasvavista talouskeskuksista. Menneiden imperialististen mallien toistamisen sijaan tämäkin kuvastaa muuttuvaa maailmantaloutta, jota ei enää hallitse mikään yksittäinen supervalta. maailmankansalaisuutta vai epävarmuutta?

Kosmopoliittinen unelma vapaasta liikkuvuudesta kilpailukykyisillä globaaleilla työmarkkinoilla yhdistetään yleensä ajatukseen kulttuurisesta avoimuudesta ja kasvavasta monimuotoisuuden hyväksymisestä. Yleisesti katsoen se tuntuu kuitenkin olevan kaukana useimpien työntekijöiden kokemuksista.

Unelma saattaa kyllä toteutua pienen eliitin kohdalla – vaikka jopa korkeasti koulutetut kokevat jonkin verran syrjintää (ks. Xiang 2007) – mutta se ei todellakaan pidä paikkaansa miljoonien siirtotyöläisten kohdalla. Ihmisoikeuksien ja työntekijän oikeuksien riisto ryhmiltä, joilta puuttuu virallinen asema sekä asema markkinoilla, vaikuttaa olevan olennainen lähtökohta kaikissa tämän päivän kehittyneissä ja kasvavissa teollisuustalouksissa. Niin se on tosin ollut kautta kapitalismin historian. Siirtotyöläisten työmahdollisuudet eivät siis riipu ensisijaisesti inhimillisestä pääomasta, vaan myös sukupuolesta, etnisestä taustasta ja oikeudellisesta asemasta. Yhteiskuntatieteilijät ovat viime aikoina alkaneet puhua epätyypillisistä työsuhteista ja analysoida ilmiöitä, jotka pakottavat tietyt työntekijäryhmät – erityisesti siirtolaiset – epävarmoihin ja hyväksikäyttäviin töihin (Standing 2011). Viimeaikainen vertaileva tutkimus Euroopassa paljastaa ”uusien siirtolaisten tappiot työmarkkinoilla”. Se myös osoittaa, miten tappiot liittyvät esimerkiksi oikeudelliseen asemaan maahan


Maailmankansalaisuutta ja vapautta? Globaalin talouskriisin opetukset

GLOBAALIN TALOUSKRIISIN YLEINEN OPETUS ON KUITENKIN SE, ETTÄ SIIRTOLAISUUS ON MAAILMANLAAJUISEN MUUTOKSEN OLENNAINEN OSA JA ETTÄ SIIRTOTYÖLÄISET OVAT VÄLTTÄMÄTTÖMIÄ SEKÄ VANHOJEN ETTÄ UUSIEN TEOLLISUUSMAIDEN TALOUKSILLE. TALOUSELÄMÄN RAKENTEET MUUTTUVAT, KUN VANHAT TEOLLISUUSMAHDIT HEIKENTYVÄT JA UUSIA VOIMAKKAITA KESKUKSIA SYNTYY, JA TÄMÄ TULEE TODENNÄKÖISESTI JOHTAMAAN UUSIEN JA MONIMUTKAISTEN SIIRTOLAISUUDEN MALLIEN KEHITTYMISEEN.

tullessa, aseman laillistamisprosessien vaikutuksiin, erityyppiseen työvoiman kysyntään eri maissa sekä valintatilanteisiin työttömyyden ja vähemmän vaativiin tehtäviin siirtymisen välillä (Reyneri ja Fullin 2010). Goldring ja Landolt (2011) ovat vertailleet Toronton työmarkkinoita käsittelevässä tutkimuksessaan työstatusta ja kansalaisoikeuksia. Epävarmuuden aste riippuu yksilöiden inhimillisestä pääomasta, kotitalouksien ja verkostojen erityispiirteistä, asiayhteydestä ja päätetyistä toimintaperiaatteista sekä makrotalouden ja työmarkkinoiden olosuhteista. Muutos paperittomasta lailliseen statukseen ei välttämättä johda merkittävästi parantuneeseen asemaan työmarkkinoilla. Epävarma asema työmarkkinoilla ”aiheuttaa lyhyellä tähtäimellä haavoittuvuutta ja kehittyy pitkäaikaiseksi ansaksi, sillä matalapalkkaisista ja epätyypillisistä työsuhteista muodostuu verkko, josta on vaikea pyristellä irti” (Goldring ja Landolt 2011, s. 336). Jo aiempina vuosina vakiintuneet työmarkkinoiden huonot piirteet ja eriytyminen ovat syventyneet globaalin talouskriisin aikana. Siirtolaiset ovat

kärsineet erityisen voimakkaasti työttömyydestä ja ansioiden pienenemisestä. Sen lisäksi uudet työpaikat, joita syntyi taloustilanteen kohennuttua joissakin paikoissa, olivat suurimmaksi osaksi tilapäisiä tai satunnaisia luonteeltaan, mikä vähensi entisestään varmuutta työn jatkumisesta. Globaalin talouskriisin yleinen opetus on kuitenkin se, että siirtolaisuus on maailmanlaajuisen muutoksen olennainen osa ja että siirtotyöläiset ovat välttämättömiä sekä vanhojen että uusien teollisuusmaiden talouksille. Talouselämän rakenteet muuttuvat, kun vanhat teollisuusmahdit heikentyvät ja uusia voimakkaita keskuksia syntyy, ja tämä tulee todennäköisesti johtamaan uusien ja monimutkaisten siirtolaisuuden mallien kehittymiseen. Ei kuitenkaan ole mitään syytä uskoa, että tasa-arvoisuus tulee lisääntymään tai että siirtolaisten ihmisoikeuksia tullaan suojelemaan paremmin kuin yksinapaisen uusliberalismin kukoistuskaudella. Kirjoittaja on sosiologian tutkimusprofessori Sydneyn yliopistossa ja Oxfordin yliopiston siirtolaisuusinstituutin kunniajäsen.

043


044

Peruste #1 2014

Karoliina Paappa


Maailmankansalaisuutta ja vapautta? Globaalin talouskriisin opetukset

lähteet: ✕✕

Beck, U. (2006) The Cosmopolitan Vision. Polity, Cambridge
.

✕✕

Blackburn, R. (1988) The Overthrow of Colonial Slavery 1776-1848. Verso, Lontoo.

✕✕

Borjas, G.J. (1990) Friends or Strangers: The Impact of Immigration on the US Economy. Basic Books, New York.


✕✕

Canagarajah, S. & Kholmatov, M. (2010) Migration and Remittances in CIS Countries during the Global Economic Crisis. Maailmanpankki, Washington DC.

✕✕

Castles, S. ym. (2012) “Irregular migration: causes, patterns and strategies”, teoksessa I. Omelaniuk & National Institute for Migration Mexico (INAMI) (toim.) Reflections on Migration and Development. Springer & International Organization for Migration, Berliini.

✕✕

Castles, S. and Miller, M.J. (2009) The Age of Migration: International Population Movements in the Modern World, neljäs painos. Palgrave-Macmillan, Basingstoke. 


✕✕

Cohen, R. (1987) The New Helots: Migrants in the International Division of Labour. Avebury, Aldershot. 


✕✕

Engels, F. (1962) “The condition of the working class in England”, Marx Engels on Britain. Foreign Languages Publishing House, Moskova.


✕✕

Goldring, L. and Landolt, P. (2011) “Caught in the work-citizenship matrix: the lasting effects of precarious legal status on work for Toronto immigrants”, Globalizations, (8):3, 325-41

✕✕


Hayek, F. A. V. (1962) The Road to Serfdom. Routledge & Kegan Paul, Lontoo.


✕✕

IOM (Kansainvälinen siirtolaisjärjestö) (2011) World Migration Report 2011: Communicating Effectively about Migration. IOM, Geneve.

✕✕

Kendall, G. P., Woodward, I. and Skrbis, Z. (2009) The Sociology of Cosmopolitanism: Globalization, Identity, Culture and Government. Palgrave MacMillan, Basingstoke. 


✕✕

Lucassen, J. (1995) “Emigration to the Dutch colonies and the USA”, teoksessa R. Cohen (toim.) The Cambridge Survey of World Migration. Cambridge University Press, Cambridge.

✕✕

Marx, K. (1976) Capital. Penguin, Harmondsworth.

✕✕

Mason, P. (2009) Meltdown: the End of the Age of Greed. Verso, Lontoo.


✕✕

Milanovic, B. (2007) “Globalization and inequality”, teoksessa D. Held and A. Kaya (toim.) Global Inequality: Patterns and Explanations. Polity, Cambridge.

✕✕

Mohapatra, S., Ratha, D. and Silwal, A. (2011) “Outlook for remittance flows 2012-2014”, teoksessa Migration and Remittances Unit (toim.) Migration and Development Brief. Maailmanpankki, Washington DC.


✕✕

OECD (Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö) (2007) International Migration Outlook: Annual Report 2007. OECD, Pariisi.


✕✕

OECD (2011) International Migration Outlook: SOPEMI 2011, OECD, Pariisi.


✕✕

Phillips, N. (2011) “Migration and the global economic crisis”, teoksessa N. Phillips (toim.): Migration in the Global Political Economy. CO: Lynne Rienner, Boulder.

✕✕

Reyneri, E. and Fullin, G. (2010) “Labour market penalties of new immigrants in new and old receiving West European countries”. International Migration, (49):1, 31-57


✕✕

Sassen, S. (1988) The Mobility of Labour and Capital. Cambridge University Press, Cambridge.

✕✕

Smith, H. (2012) “Europeans seek richer pastures”. Guardian Weekly, 30.12.2011-5.1.2012.


✕✕

Standing, G. (2011) The Precariat: The New Dangerous Class. Bloomsbury, Lontoo.

✕✕

Urry, J. (2007) Mobilities. Polity, Cambridge.

✕✕

Xiang, B. (2007) Global ‘Body Shopping’: An Indian Labor System in the Information Technology Industry. Princeton University Press, Princeton NJ.

045


046

siirtolaisuus

Peruste #1 2014

RAKKAUDELLA SUOMESTA SOMALIAAN Julkisessa keskustelussa siirtolaisten rahalähetyksiä käsitellään usein negatiivisena asiana: terrorismin rahoittamisena, sosiaalietuuksien väärinkäyttönä, varojen siirtona ulkomaille. Todellisuudessa rahalähetysten takana on kuitenkin ennen kaikkea yksittäisten ihmisten ja perheiden välittämistä ja huolenpitoa. Rahalähetyspalveluja Somaliaan tarjoavien yritysten tilejä on suljettu viime aikoina eri puolilla maailmaa. Ennen hätiköityjä ratkaisuja olisi tärkeää ottaa huomioon, miten merkityksellisiä rahalähetykset ovat Somalian kehityksen ja siellä asuvien ihmisten hyvinvoinnin kannalta. anna rundgren


047

Rakkaudella Suomesta Somaliaan

un minä saan raha, minä lähetän heille. Olen ensimmäinen vanhempieni lapsi ja minä huolehdin sisaruksista. Koska ei ole isä ja ei ole äiti. Vain minä hoidan”, Isniino kertoo. Hän on tullut Mogadishusta Suomeen viisi vuotta sitten. Isniinon pienemmät sisaret asuvat ilman vanhempiaan Somaliassa ja heidän ainoat tulonsa ovat Isniinon Suomesta lähettämät rahat. (Rundgren 2013, 47–48.) Paine rahan lähettämiseen on kova. Isniino kertoo lähettävänsä saamastaan työttömyysturvasta niin paljon kuin vain pystyy. Summa on yleensä noin sata euroa kuukaudessa, neljäsosa hänen tuloistaan. Nykytilanteessa Isniinolla ei ole riittävästi rahaa omaan elämiseensä eikä sisaruksilla Somaliassa elämiseen. Hän ei saa sisaruksiaan Suomeen, joten hänen täytyy yrittää auttaa heitä Suomesta käsin. (Rundgren 2013, 47–48.)

tärkeä tai jopa tärkein tulo. Rahalähetykset vähentävät köyhyysrajan alapuolella elävien ihmisten määrää maailmassa. (Gammeltoft 2002, 181–182, 190.) Rahalähetykset muodostavat vuosittain neljä kertaa suuremman summan kuin kaikki kehitysapu yhteensä ja YK:n mukaan rahalähetyksillä on erittäin merkittävä asema köyhyyden vähentämisessä maailmasta (United Nations 2011). Rahalähetykset voidaan ajatella suoraan kohdennettuna kehitysapuna, jossa ei ole hitaita ja byrokraattisia välikäsiä, kuten hallituksia ja järjestöjä, hidastamassa rahansiirtoa, vaan ne menevät suoraan vastaanottajille. Tästä huolimatta rahalähetyksiä ei kuitenkaan voi nähdä kehitysavun korvaajana, sillä yleisesti köyhien maiden kaikista köyhimmillä ei ole mahdollisuuksia saada keneltäkään rahalähetyksiä. (Gammeltoft 2002.)

kun on siirtolaisuutta, on rahalähetyksiä

rahalähetykset ja somalia

Isniino ei ole yksittäistapaus. Rahalähetykset liittyvät läheisesti kaikenlaiseen siirtolaisuuteen. Rahalähetyksillä tarkoitetaan yleisesti yksilön joko kotimaihinsa tai johonkin kolmansiin maihin lähettämiä rahasummia sukulaisilleen, tuttavilleen tai jollekin muulle ryhmälle, kuten vaikkapa erilaisille avustusjärjestöille tai seurakunnille (Lindley 2010, 13–14). Rahalähetykset ovat maailmanlaajuisesti viennin jälkeen merkittävin ulkomaisen valuutan lähde. Lukuisille perheille maailmassa rahalähetykset ovat

Rahalähetykset ovat erittäin merkittävässä roolissa Somalian kehityksessä. Niillä on suuri merkitys maan talouteen. Sanotaan, että Somalian suurin kehitysapu tulee somalialaisilta itseltään, ja tällä tarkoitetaan nimenomaan rahalähetyksiä. YK:n kehitysohjelman vuonna 2011 tekemässä raportissa arvioidaan, että Somaliaan lähetetyt rahalähetykset ovat vuosittain jopa 1,3–2 miljardia dollaria. (UNDP 2011.) Arvioiden mukaan yli 40 prosenttia Somalian kaupunkilaisista vastaanottaa ra-


048

Peruste #1 2014

Karoliina Paappa

halähetyksiä sukulaisiltaan. Suurin osa rahalähetyksistä on 50–100 dollarin suuruisia ja ne käytetään perheiden arkimenoihin, kuten talon ylläpitoon, koulutukseen ja terveyspalveluihin. (UNDP 2011.) Suomensomalialaiset perustelevat rahalähetyksiä erityisesti sillä, että itsellä asiat ovat Suomessa paremmin kuin rahaa vastaanottavilla sukulaisilla Somaliassa. Omat ja rahalähetyksiä vastaanottavien sukulaisten taloudelliset ja sosiaaliset tilanteet ovat niin epätasapainoiset, että rahalähettäjät kokevat jopa syyllisyyttä omasta turvallisesta ja hyvinvoivasta asemastaan Suomessa ja

velvollisuus omia sukulaisia ja läheisiä kohtaan koetaan pakottavaksi. Rahalähetysten pakonomaisuuden tunteeseen vaikuttavat omaa taloudellista tilannetta enemmän ihmissuhteet lähetysten takana: mitä läheisempi henkilö ja mitä heikommassa tilanteessa, sitä suurempi on velvollisuus lähettää rahaa. (Rundgren 2013, 70–71.) On hyvin tavallista, että rahalähettäjä ei pysty lähettämään niin paljon rahaa sukulaisilleen kuin haluaisi. Odotukset ovat kotimaassa usein epärealistiset ja sen ymmärtäminen, ettei Suomessa asuvilla sukulaisilla ole rahaa lähetet-


049

Rakkaudella Suomesta Somaliaan

Karoliina Paappa

täväksi, voi olla vaikeaa. Henkilökohtaisten seikkojen lisäksi rahalähetysten syitä yhdistävät myös yleisemmän tason selitykset: moraali, uskonto ja kulttuuri. Rahalähetysten keskiössä ovat ennen kaikkea yhteydenpito, välittäminen ja huolenpito. Rahalähetykset ovat vahvasti sidottuja moraaliin ja oikein toimimiseen. (Rundgren 2013, 70–71.) hawala ja turvallisuuspuhe

Koska Somaliassa ei ole ollut virallista valtiomuotoa yli kahteenkymmeneen vuoteen, eivät maassa toimi myös-

kään perinteiset pankkipalvelut. Rahaa lähetetään näin ollen naapurimaiden pankkien tai Suomen ja Somalian välillä matkustavien sukulaisten ja tuttavien kautta. Pääasiallisena rahalähetysmuotona toimii hawala-rahalähetysjärjestelmä, jonka perusteet ovat islamilaisessa laissa sekä välittäjien luottamuksellisuudessa (Abdirashid 2007, 180; UNDP 2011, 50–54). Hawalan sanotaan olevan luotettavin, kätevin ja edullisin tapa lähettää rahaa Somaliaan tai sen naapurivaltioihin. Välityspalkkiot hawalan kautta lähettäessä ovat useimmiten viiden prosentin luok-


050

Peruste #1 2014

OLISI ERITTÄIN TÄRKEÄÄ OTTAA HUOMIOON, MITEN MERKITYKSELLISIÄ RAHALÄHETYKSET OVAT SOMALIAN KEHITYKSEN JA SIELLÄ ASUVIEN IHMISTEN HYVINVOINNIN KANNALTA.

kaa. Kansainväliset yhtiöt, kuten Western Union tai MoneyGram saattavat veloittaa välityspalkkiona moninkertaisen summan hawalaan verrattuna, eivätkä ne toimita rahalähetyksiä Somalian maaseudulle tai pakolaisleireille, toisin kuin hawala. (UNDP 2011, 50–54.) Rahalähetykset hawalan kautta ovat perinteisesti olleet täysin anonyymeja, joten lähettäjiä ja niiden vastaanottajia on hyvin vaikea jäljittää. Siksi hawalaa voidaan perinteisiä pankkipalveluita helpommin käyttää myös rikolliseen toimintaan: rahanpesuun, terrorismin rahoittamiseen ja varojen kätkemiseen. Vuoden 2001 Yhdysvaltain terrori-iskujen jälkeen kaikenlainen terrorismin vastainen toiminta ja valvonta ovat tiukentuneet, niin myös hawala-palveluiden valvominen. Suomessa hawala-palvelut ovat laillisia muiden EU-maiden tavoin. Finanssivalvonta valvoo rahanvälitystoimintaa maksulaitoslaissa ja rahanpesulaissa määritellyillä tavoilla. Jokaisen Suomessa rahanvälitystoimintaa tarjoavan yrityksen on rekisteröidyttävä finanssivalvonnalle. Kun rekisteröitynyt taho haluaa välittää ra-

haa Suomessa tai Suomesta, sen tulee rakentaa toimintansa siltä osin suomalaisen sääntelyn mukaiseksi. (Finanssivalvonta 2013.) Euroopan unioni määrittää kaikille sen jäsenvaltioille yhteiset säännöt koskien rahalähetystoimintaa. Laillinen rahalähetystoiminta Suomessa edellyttää myös kansainvälisten pakotteiden tiukkaa noudattamista. Terroristijärjestöksi luokiteltu Al-Shabaab on yksi esimerkki YK:n pakotteiden alaisista tahoista. Pakotteiden valvonnasta vastaavat Suomessa ulkoministeriö sekä keskusrikospoliisi. (Finanssivalvonta 2013.) rahalähetyspalveluiden vastustus

Viime aikoina erityisesti somalialaisten rahalähetyspalvelut ovat kohdanneet vastustusta. Kansainväliset pankit ympäri maailmaa ovat sulkeneet rahalähetyspalveluja tarjoavien yritysten tilejä vedoten toiminnan valvonnan hankaluuteen sekä rahanpesuepäilyihin. Isossa-Britanniassa Barclays on kertonut sulkevansa viimeisenä merkittävänä pankkina rahalähetyksiä tarjoavien yritysten tilit nostattaen suuren


051

Rakkaudella Suomesta Somaliaan

kohun erityisesti Isossa-Britanniassa asuvien somalialaisten parissa (BBC News 10.7.2013). Suomessa Nordea kertoi ensimmäisenä sulkevansa rahalähetystilit (HS 13.8.2013). Tilien sulkemista on kritisoitu monilta eri tahoilta. Muun muassa Afrikan kehityspankin johtaja, Donald Kaberuka, on varoittanut sulkemisen vahingoittavan merkittävästi Somalian kehitystä. Kaberuka kritisoi tilien sulkemista ylimitoitettuna toimenpiteenä rahanpesua vastaan, mikä pahimmassa tapauksessa voi vaarantaa miljoonien ihmisten elannon Somaliassa. Kaikkien tilien sulkemisen sijasta hänen mukaansa rahalähetykset

tulisi estää vain yksittäisiltä henkilöiltä. (The Guardian 7.8.2013.) Olisi erittäin tärkeää ottaa huomioon, miten merkityksellisiä rahalähetykset ovat Somalian kehityksen ja siellä asuvien ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Mikäli rahalähetykset eivät voi toimia nykymuodossaan, niiden valvontaa tulisi lisätä ennemminkin kuin kieltää ja sulkea kaikki lähetyksiä tarjoavat palvelut. Kirjoittaja on juuri valmistunut valtiotieteilijä, joka on sosiologian pro gradu -tutkielmaansa varten perehtynyt suomensomalialaisten ylirajaisiin suhteisiin.

lähteet: ✕✕

Abdirashid A, Ismail (2007) “Lawlessness and economic governance: the case of hawala system in Somalia” International Journal of Development Issues 6 (2): 168–185.

✕✕

BBC News 10.7.2013/ Business/ Doyle, Mark/ “Barclays account shutdown raises Somali fears”. [http://www.bbc.co.uk/news/business-23255853 - tarkistettu 20.12.2013]

✕✕

Finanssivalvonta 2013: Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen. [http://www. finanssivalvonta.fi/fi/Valvonta/Rahanpesun_estaminen/Pages/Default.aspx - tarkistettu 20.12.2013]

✕✕

Gammeltoft, Peter (2002) “Remittances and Other Financial Flows to Developing Countries”. International Migration 40 (5): 181–210.

✕✕

The Guardian 7.8.2013/ Global Development/ Tran, Mark/ “Somalia remittance cut would sever financial lifeline, warns bank chief”. [http://www.theguardian.com/global-development/2013/ aug/07/somalia-remittance-bank-barclays - tarkistettu 26.8.2013]

✕✕

HS/ Helsingin Sanomat 13.8.2013/ Kotimaa/ Nyström, Erik/ ”Suomen somalialaiset huolissaan rahalähetysten keskeyttämisestä”. [http://www.hs.fi/kotimaa/a1376358972517 – tarkistettu 20.12.2013]

✕✕

Lindley, Anna (2010) The Early Morning Phone call. Somali Refugees’ Remittances. Studies in Forced Migration. Berghahn Books, United States.

✕✕

Rundgren, Anna (2013) Kahden maan välissä. Suomensomalialaisten transnationaalisesti jakautunut huolenpito ja rahalähetykset. Sosiaalitieteiden pro gradu-tutkielma. Helsingin Yliopisto, Helsinki.

✕✕

United Nations (2011) “International Migration 2011”. United Nations Publications, New York.

✕✕

UNDP, United Nations Development Program (2011) “Cash and Compassion. The Role of the Somali Diaspora in Relief, Development and Peace-Building”. UNDP, New York.


052 KOLUMNI

siirtolaisuus

Peruste #1 2014

apua paperittomille kyykyttämisen sijaan riikka yrttiaho

uomeen suuntautuva humanitäärinen maahanmuutto on suhteellisen uusi ilmiö: ensimmäinen merkittävä ryhmä saapui maahan 1970-luvulla Chilestä. Tämän jälkeen Suomi on saanut osansa maailman kriisejä pakenevista ihmisistä. Kaikki tulokkaista eivät saa oleskelulupaa ja heitä pallotellaan ympäri Eurooppaa Dublinin sopimuksen nojalla. Osa jää kuitenkin syystä tai toisesta maahan. Tällöin heistä tulee paperittomia. Eri arvioiden mukaan Suomessa on neljästä kymmeneen tuhatta paperitonta siirtolaista, koko Euroopassa noin 8 miljoonaa. Paperittomuus jättää ihmisen maan alle eikä moni suomalainen välttämättä edes ajattele, että hänen kotimaassaan on joukko ihmisiä, jotka elävät näkymättömissä, ikään kuin valtion ulkopuolella. Paperittomista siirtolaisista ei juuri puhuta, ja jos puhutaan, lähinnä torjuntamielessä. Sisäministeriö ja poliisi eivät käytä termiä ”paperiton siirtolainen”. Mi-

nisteriön sivuilla puhutaan “laittomasta maahanmuutosta” ja sen torjunnasta. Sisäministeri Päivi Räsänen on todennut laittoman maahanmuuton olevan kasvava ongelma, ja vuonna 2013 sisäministeriö aloitti hankkeen, jonka tavoitteena on ulkomaalaisvalvonnan toimivaltuuksien päivittäminen. Hankkeessa ehdotetaan muun muassa, että viranomaisilla tulisi olla toimivaltuudet ulkomaalaisvalvontaan julkisrauhan piiriin kuuluvissa paikoissa, kuten liiketiloissa ja rakennustyömailla. On tietysti hyvä, että harmaata taloutta pyritään torjumaan, mutta on kyseenalaista, onko ulkomaalaisten paperien syynääminen siihen oikea keino. Mielivaltaiset tarkastukset ovat leimaavia ja luovat pelon ilmapiiriä, eivätkä ne kuulu demokraattiseen oikeusvaltioon. Humanitäärinen maahanmuutto, paperittomista siirtolaisista puhumattakaan, nähdään julkisessa keskustelussa sekä päätöksenteossa liian usein pelkkänä taakkana ja menoeränä. Poliitikot ovat puoluerajat ylittäen sortuneet epä-


053

Kolumni

asialliseen kieleen ja tunteisiin vetoavaan retoriikkaan maahanmuuttopolitiikasta keskusteltaessa. Toisin kuin populistit väittävät, viime vuosikymmeninä Suomen maahanmuuttopolitiikkaa on lähinnä kiristetty. Kun viralliset tahot puhuvat paperittomista siirtolaisista laittomina maahanmuuttajina, monelle asiasta tietämättömälle tulee vain mielikuva rikollisista. Paperittomat siirtolaiset eivät ole homogeeninen ihmisryhmä vaan he tulevat erilaisista taustoista. Monelle paperittomalle laiton maassa oleskelu on parempi vaihtoehto kuin paluu konfliktin keskelle. Tämä ei tee ihmisestä rikollista, vaikka ulkomaalaisvastaiset poliitikot mielellään niin antavatkin ymmärtää. Viime vuosina poliittiseen kieleen on vakiintunut vähätteleviä ilmaisuja humanitäärisistä maahanmuuttajista; puhutaan ankkurilapsista, turvapaikkashoppailijoista ja elintasopakolaisista. Kaikki nämä termit vähättelevät humanitääristen maahanmuuttajien hätää ja turvapaikan tarvetta sekä halventavat Suomen ratifioimia ihmisoikeussopimuksia ja kansainvälisiä velvoitteita. On tärkeää tiedostaa kieli, jota maahanmuuttopolitiikassa käytetään, ja kyseenalaistaa populistisia termejä sekä suoranaisia virheväittämiä, joita keskustelussa jatkuvasti esitetään. Paperittomat siirtolaiset ovat yksi heikoimmassa asemassa olevista ihmisryhmistä. Koska heitä ei virallisesti ole olemassa, he ovat monissa tilanteissa vailla lainsuojaa sekä peruspalveluja, vaikka ihmisoikeuksien pitäisi koskea myös paperittomia. Sen sijaan, että lyödään lyötyä ja keskustellaan vain laittoman maahanmuu-

HÄDÄSSÄ OLEVIEN IHMISTEN MÄÄRÄ MAAILMASSA TUSKIN LÄHIVUOSINA RADIKAALISTI VÄHENEE, JOTEN RAKENTEELLISIA JA ASENTEELLISIA MUUTOKSIA ON SAATAVA AIKAAN. EUROOPAN UNIONIN ON MIETITTÄVÄ UUDELLEEN SIIRTOLAISPOLITIIKKAANSA, JOTTA LAMPEDUSAN KALTAISET ONNETTOMUUDET VOITAISIIN VÄLTTÄÄ TULEVAISUUDESSA.

ton torjunnasta, olisi oleellista miettiä, miten humanitäärisistä syistä maahan tulleita voitaisiin paremmin auttaa ja miten paperittomien siirtolaisten ihmisoikeudet toteutuisivat todellisuudessa. Paperittomien siirtolaisten valtava määrä Euroopassa on seurausta Euroopan unionin tiukasta ja kyseenalaisesta rajapolitiikasta, jonka katastrofaalisia seurauksia näimme esimerkiksi viime vuonna Lampedusassa. Hädässä olevien ihmisten määrä maailmassa tuskin lähivuosina radikaalisti vähenee, joten rakenteellisia ja asenteellisia muutoksia on saatava aikaan. Euroopan Unionin on mietittävä uudelleen siirtolaispolitiikkaansa, jotta Lampedusan kaltaiset onnettomuudet voitaisiin välttää tulevaisuudessa. Myös Suomessa maahanmuuttopolitiikasta tulisi keskustella järkiargumentein eikä antaa oikeistopopulistien määritellä terminologiaa sekä keskustelun agendaa. Kirjoittaja on vasemmistoaktiivi, joka opiskelee valtio-oppia Tukholman yliopistossa.


054 HAASTATTELU

Peruste #1 2014

politiikka ei sovi filosofille – haastattelussa paulin hountondji Beniniläisfilosofi ja entinen ministeri Paulin Hountondji varoittaa sotkemasta afrikkalaista filosofiaa eurooppalaisten pseudotieteellisiin käsityksiin afrikkalaisyhteisöjen maailmankuvista. Hänen mukaansa puoluepolitiikkaan sotkeutuminen voi myös olla filosofille ongelmallista. kuutti koski


Politiikka ei sovi filosofille – haastattelussa Paulin Hountondji

otonoun keskustan vilinän keskeltä löytyy matala toimistorakennus. Se on Beninin kansallisen opetusneuvoston toimisto, jota johtaa Paulin Hountondji – yksi tunnetuimmista ja kiistellyimmistä afrikkalaisista filosofeista. Hountondji on tullut tunnetuksi paitsi filosofina myös aktivistina ja poliitikkona. Akateemisen uransa lisäksi hän on toiminut Beninin opetusministerinä sekä kulttuuri- ja viestintäministerinä. Akateemisissa piireissä hänet tunnetaan erityisesti antropologian, Afrikkatutkimuksen oppialan ja niin kutsutun etnofilosofian1 ankarana kriitikkona. Hountondji kuvasi teoksessaan Sur la philosophie africaine kuinka ajatus yhtenäisestä afrikkalaisesta filosofiasta on länsimaisten kirkonmiesten ja antropologien keksintö, joka pohjautuu traditionaalisten yhteisöjen ulkopuoliseen tarkkailuun. Hän esitti, että koko käsite tulisi purkaa. ”Oli tehtävä erottelu yhteisöjen kollektiivista uskomuksista muodostettujen tulkintojen ja todellisen afrikkalaisten tekemän filosofian välillä”, Hountondji muistelee. ”Saatoin olla yltiöradikaali”, hän miettii. Hountondji ilmoittaa kuitenkin olevansa yhä hyvin kriittinen sille, että antropologiaa tai kansatiedettä yritettäisiin yhdistää filosofiaan. ”Jos haluat tehdä

kansatiedettä, tee kansatiedettä. Jos haluat tehdä antropologiaa, tee antropologiaa. Mutta, jos haluat tehdä filosofiaa, tee sitten filosofiaa.” eurosentrismiä vai sen kritiikkiä?

Hountondjin paljon siteeratun määritelmän mukaan afrikkalainen filosofia on yksinkertaisesti afrikkalaisten kirjoittamaa filosofista kirjallisuutta. Saattaa kuulostaa ilmiselvältä, mutta määritelmään sisältyy ajatus filosofian ja tieteen ehdottomasta universaalisuudesta – filosofia on kaikkialla samaa filosofiaa, eikä afrikkalaisessa filosofiassa ole mitään lähtökohtaisesti erityislaatuista. Määritelmästä on väännetty paljon kättä. Esimerkiksi afrikkalaisen kirjallisuuden tutkija Oyekan Owomoyela on kritisoinut Hountondjia jumittumisesta vain kirjalliseen perinteeseen. Hountondji esitti, että suullisessa perinteessä on pääosin kyse tiedon muistamisesta ja säilyttämisestä. Hountondji kirjoitti kirjassaan, että vain muistamisesta riippumaton tiedon arkistointi mahdollistaa kriittisen tieteellisen keskustelun henkilöiden ja sukupolvien välillä. Owomoyela piti Hountondjin ajatuksia eurooppakeskeisen tiedekäsityksen ilmentymänä. Hänen tulkintansa mukaan Hountondji ei kritisoi ainoastaan

1 Etnofilosofia tarkoittaa kansatieteellistä lähestymistapaa filosofiaan. Siinä pyritään tutkimaan ei-länsimaisten kulttuurien filosofisia käsityksiä esimerkiksi suullisen perinteen, kielellisten kategorioiden ja uskonnollisten käsitysten kautta.

055


056

Peruste #1 2014

”MYÖNNÄN NYT, ETTÄ VOI OLLA AIHEELLISTA TUTKIA JONKIN TIETYN YHTEISÖN KOLLEKTIIVISTA MAAILMANKUVAA”, HOUNTONDJI TOTEAA. ANALYYSIN TULISI HÄNEN MUKAANSA KUITENKIN LÄHTEÄ YHTEISÖSTÄ ITSESTÄÄN.

eurooppalaisten luomaa käsitystä afrikkalaisesta filosofiasta, vaan ylipäänsä afrikkalaisia kulttuureja. Hountondji pysyy kuitenkin määritelmässään. Hän on yhä sitä mieltä, että hyökkäys oli suunnattu nimenomaan afrikkalaisen filosofian käsitteen ja koko Afrikka-tutkimuksen tradition eurooppakeskeisyyttä kohtaan. ”Myönnän nyt, että voi olla aiheellista tutkia jonkin tietyn yhteisön kollektiivista maailmankuvaa”, Hountondji toteaa. Analyysin tulisi hänen mukaansa kuitenkin lähteä yhteisöstä itsestään. ”Eikä sitäkään pitäisi tehdä vain sanoakseen, että meillä on oma filosofia”, Hountondji linjaa. Hänen mukaansa tällaisen tutkimuksen pyrkimyksenä tulisi olla yhteisön vapautuminen sille asetetuista ennakko-oletuksista. Hountondjin mielestä olisi myös tärkeää tutkia afrikkalaisista yhteisöistä luotujen ennakko-oletusten seurauksia. traditioiden ja maanosien välissä

Filosofi Kwasi Wiredu on kritisoinut Hountondjia siitä, ettei tämän määritelmässä jätetä tilaa sille, että johonkin filosofiseen traditioon voisi liittyä ”ul-

kopuolelta”. Jos olet afrikkalainen ja filosofi, olet automaattisesti osa afrikkalaista filosofiaa. ”Tietysti traditioiden välillä on liikettä ja vaihtelua”, Hountondji toteaa. Hän on itse syntynyt Norsunluurannikolla ja elänyt suurimman osan elämästään Beninissä, mutta asunut pitkään Ranskassa. Hän väitteli aikanaan Pariisissa Edmund Husserlin filosofiasta ja häntä on pidetty erityisesti opettajiensa Louis Althusserin ja Jacques Derridan töiden jatkajana. Hountondji ponnistaa siis vahvasti eurooppalaisesta filosofian perinteestä ja toteaa olevansa itsekin ikään kuin ”adoption kautta” länsimainen. ”Itse asiassa koko afrikkalaisen eliitin voi sanoa olevan äärimmäisen länsimaistunut”, Hountondji summaa. Hountondji myöntää, että on myös mahdollista afrikkalaistua. ”Halusin vain sanoa, että joku Placide Tempels ei voi määritellä, mitä on bantufilosofia”, hän toteaa. Placide Tempels oli 1900-luvun puolivälin tienoilla Kongossa vaikuttanut belgialainen lähetyssaarnaaja, joka kirjoitti vaikutusvaltaiseksi (ainakin Euroopassa) nousseen teoksen La philosophie bantoue. Houn-


Politiikka ei sovi filosofille – haastattelussa Paulin Hountondji

Karoliina Paappa

057


058

Peruste #1 2014

HOUNTONDJIN MUKAAN TEMPELSIN JA YLIPÄÄNSÄ KOKO ETNOFILOSOFISEN SUUNTAUKSEN KÄSITYS FILOSOFIASTA JONAIN YHTEISÖLLISENÄ TIEDOSTAMATTOMANA MAAILMANKUVANA ON PSEUDOTIETEELLINEN RAKENNELMA.

tondjin mukaan Tempelsin ja ylipäänsä koko etnofilosofisen suuntauksen käsitys filosofiasta jonain yhteisöllisenä tiedostamattomana maailmankuvana on pseudotieteellinen rakennelma. Hountondji on toisaalta hyökännyt myös afrikkalaisia yhtenäisfilosofian rakennelmia vastaan. Osansa kritiikis-

tä sai esimerkiksi yhtenäistä ”mustaa maailmankäsitystä” ja ”mustaa metafysiikkaa” korostanut négritude-liikkeen johtohahmo ja Senegalin ensimmäinen presidentti Léopold Sédar Senghor. Myös panafrikkalaisuuden ikonin ja Senghorin ghanalaiskollegan Kwame Nkrumahin ajatukset olivat Hountondjin kritiikin kohteena. Afrikka ei ole Hountondjille pysyvä metafyysinen perusta, se on vain maanosa. Hän vaatii filosofialta tiukkaa tieteellisyyttä, mutta mitä se sitten tarkoittaa? Hountondji väistää kysymyksen: ”Tarkoitin määritelmälläni, että afrikkalainen filosofia on yksinkertaisesti afrikkalaista filosofista kirjallisuutta, miten ikinä filosofia sitten määritelläänkin.” Oleellista on ilmeisesti vain se, että itse filosofiset väitteet ovat kirjallisessa muodossa, avoimesti tiedeyhteisön haastettavina ja testattavina.

paulin hountondji Paulin Hountondji (s. 1942 Abidjanissa Norsunluurannikolla) on beniniläinen filosofi ja entinen poliitikko. Hän on opiskellut ja väitellyt Pariisin École Normale Supérieuressa ja toiminut filosofian professorina Cotonoun ja Louisvillen yliopistoissa. Nykyisin Hountondji johtaa Beninin kansallista opetusneuvostoa sekä PortoNovossa sijaitsevaa Centre Africain des Hautes Études -tutkimuslaitosta. Hountondji tunnetaan erityisesti afrikkalaista filosofiaa koskevista kirjoituksistaan. Häneltä on suomennettu yksi artikkeli ”Afrikkalainen filosofia, myytti ja todellisuus”, joka on julkaistu Afrikkalaisen filosofian antologiassa (Gaudeamus).


059

Politiikka ei sovi filosofille – haastattelussa Paulin Hountondji

poliittinen valta tarvitsee propagandaa

Tiukasta tieteellisyyden vaatimuksesta huolimatta Hountondji kirjoitti filosofi Lansana Keitan kanssa käymässään dialogissa, ettei Afrikan ongelmallisissa olosuhteissa ole oikeutettua tehdä filosofiaa vain sen itsensä vuoksi. ”Afrikkalaisten tulisi luoda oma käyttötapansa vaikkapa Platonin, Aristoteleen, Hegelin, Marxin tai Descartes’n filosofialle”, Hountondji tarkentaa. ”Etsin filosofian perinteen afrikkalaista luentaa”, hän jatkaa. Afrikkalaisten filosofien tulisi Hountondjin mukaan kysyä aina eurooppalaiselta filosofian perinteeltä, mitä annettavaa sillä on afrikkalaisille tänä päivänä. Hän lähti itse mukaan politiikkaan 90-luvun alussa. Benin oli juuri siirtynyt Mathieu Kérékoun johtamasta itseään marxilais-leninistiseksi kutsuneesta yksipuoluejärjestelmästä monipuoluejärjestelmään. Uusi pääministeri Nicéphore Soglo nimitti sotilashallinnon vastustajana tunnetun Cotonoun yliopiston professorin opetusministeriksi. Myöhemmin Hountondji toimi myös kulttuuri- ja viestintäministerinä. Hountondji kertoo päätyneensä politiikkaan täysin puoluepolitiikan ulkopuolelta kansalaisyhteiskunnan ja tiedeyhteisön edustajana. ”Se oli aikaa, jolloin ihmisoikeustaistelu oli Beninissä hyvin tärkeää.” Hän tuntuu kuitenkin hiukan vaivaantuvan poliittisesta urastaan puhuttaessa. Hountondji ehti olla kaksi vuotta hallituksessa ennen kuin erosi. ”Niin kauan kuin politiikassa on kyse moraalisesta taistelusta, se on helppoa”, Hountondji toteaa. Vaikeuksia alkaa tul-

la, kun ryhdytään neuvottelemaan toimeenpanosta. Politiikka sai hänet näkemään, etteivät hyvät ideat riitä. ”Se oli kokemus ja seikkailu”, Hountondji toteaa ministeriajastaan. ”Politiikassa joutuu kamppailemaan sen kanssa, kuinka välttää kertomasta valheita”, Hountondji selittää. Hän ei puhu vain Beninin tai Afrikan politiikasta. ”Mikä tahansa poliittinen valta tarvitsee jonkinlaista propagandaa.” Hountondjin mukaan tällainen ei oikein sovi filosofille. Hountondji pyörii kuitenkin edelleen Beninin koulutuspoliittisissa kuvioissa. Hänen johtamansa opetusneuvosto on valtiollinen neuvoa-antava elin, jonka tehtävä on arvioida Beninin koulutuspolitiikkaa. Velvollisuudet painavatkin päälle, joten juttutuokio päättyy. Palaan Cotonoun kaduille väistelemään mopoja ja hengittämään pakokaasun katkua. Voi olla, ettei puoluepolitiikka ole filosofille hyväksi. Kaupungin kaoottisuutta seuratessa huomaan kuitenkin ajattelevani, että ehkä muutama kurinalainen filosofi voisi olla politiikalle hyväksi.

”POLITIIKASSA JOUTUU KAMPPAILEMAAN SEN KANSSA, KUINKA VÄLTTÄÄ KERTOMASTA VALHEITA”, HOUNTONDJI SELITTÄÄ. HÄN EI PUHU VAIN BENININ TAI AFRIKAN POLITIIKASTA. ”MIKÄ TAHANSA POLIITTINEN VALTA TARVITSEE JONKINLAISTA PROPAGANDAA.”


060 HAASTATTELU

Peruste #1 2014

vihainen prekariaatti – haastattelussa guy standing Epävarmassa elämäntilanteessa elävä prekariaattiluokka kasvaa, taloustieteilijä ja kehitysmaatutkimuksen professori Guy Standing väittää. Ammattiliitoista tai tuotantovälineiden haltuunotosta ei Standingin mukaan ole prekariaatin pelastajiksi. Pahin virhe olisi yrittää palata vanhaan palkkatyöyhteiskuntaan. Standing näkee perustulon keskeisimpänä ratkaisukeinona prekariaatin ongelmiin. johanna perkiö


061

Vihainen prekariaatti – haastattelussa Guy Standing

kaa. Kaikille muille ryhmille on ominaista paine sosiaaliseen vajoamiseen. Niin turvattuihin työpaikkoihin tottunut keskiluokka kuin perinteinen työväenluokka kutistuvat niiden jäsenten pudotessa prekariaattiluokkaan, jonka edustajien elämää leimaa epävarmuus kaikessa mitä he tekevät: toimeentulossa, työpaikassa, urassa ja henkilökohtaisissa suhteissa. Keskeisenä syynä prekariaatin kasvulle Standing näkee viime vuosikymmenten talouspolitiikan: ”Toisin kuin yleisesti kuvitellaan, uusliberaalia globalisaatiota ei suinkaan ole leimannut sääntelyn purku, vaan markkinoiden

Karoliina Paappa

iime vuosikymmenten työehtoja ja sosiaaliturvaa purkanut uusliberaali politiikka on synnyttämässä vihaisen prekariaattiluokan, jonka eri osat ovat vaarassa ajautua sotaan keskenään. Näin argumentoi professori Guy Standing, joka vieraili Suomessa marraskuussa 2013. Standingin mukaan prekariaatin viha voi toimia moottorina myös radikaalien sosiaalisten uudistusten vaatimiselle. Standing puhuu muotoutumassa olevasta uudesta globaalista luokkarakenteesta, jossa harvalukuinen joukko äärimmäisen rikkaita ja vaikutusvaltaisia ihmisiä kontrolloi taloutta ja politiik-


062

Peruste #1 2014

”TOISIN KUIN YLEISESTI KUVITELLAAN, UUSLIBERAALIA GLOBALISAATIOTA EI SUINKAAN OLE LEIMANNUT SÄÄNTELYN PURKU, VAAN MARKKINOIDEN UUDELLEENSÄÄNTELY PÄÄOMAA HYÖDYTTÄVÄLLÄ TAVALLA. KAIKKI ELÄMÄN ASPEKTIT, JOTKA VOIDAAN ALISTAA MARKKINAVOIMILLE, ON ALISTETTU MARKKINAVOIMILLE.”

uudelleensääntely pääomaa hyödyttävällä tavalla. Kaikki elämän aspektit, jotka voidaan alistaa markkinavoimille, on alistettu markkinavoimille.” Standingin mukaan samalla on pyritty tuhoamaan kaikki solidaarisuuden ja vastavuoroisuuden instituutiot. ”Prekariaatti jää vaille useita sellaisia oikeuksia, joita on pidetty keskeisinä länsimaisille hyvinvointivaltioille.” apurahatutkijasta rakennustyöläiseen

Keskeisimpiä yhteisiä nimittäjiä prekariaatille ovat Standingin mukaan turvallisuuden puute, ajan puute ja ammatillisen identiteetin puute. Prekaarin elämän riskit ovat ennustamattomia: koskaan ei voi varmuudella tietää, mitä seuraava päivä tai viikko tuo tullessaan, ja pienikin vastoinkäyminen voi suistaa henkilökohtaiseen vararikkoon. Prekaari työntekijä ei pysty kontrolloimaan talouttaan eikä aikaansa; hänen on oltava jatkuvasti saatavilla, hakemassa töitä, täyttämässä sosiaaliturvalomakkeita, kurssittautumassa ja ylläpitämässä työkykyään. Hän voi olla yhtenä päivänä kaupan kassa ja toisena tarjoilija, tai vastaavasti yhtenä päivänä apurahatutkija ja toisena freelancertoimittaja. Prekaaria elämää leimaa urakehityksen tyssääminen vaihtelevaa osaamista vaa-

tiviin silpputyöpätkiin. Koska prekariaatin jäsenet tulevat erilaisista taustoista, he ovat vaarassa ajautua sotaan toisiaan vastaan sen sijaan että taistelisivat yhteisten intressien puolesta. Standing jakaa prekariaatin kolmeen keskenään jännitteisessä suhteessa olevaan ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat perinteisten duunariperheiden lapset, joilla on usein matala koulutus, eikä mahdollisuutta samanlaiseen vakaaseen työmarkkina-asemaan ja pysyvään ammatti-identiteettiin kuin heidän vanhemmillaan. Tämän ryhmän jäsenet ovat alttiita kuuntelemaan kansallismielisten oikeistopopulistien ääntä. Toiseen ryhmään kuuluvat siirtolaiset ja etniset vähemmistöt, jotka kamppailevat selviytyäkseen päivittäisestä elämästä ja etsivät osallisuutta yhteiskunnassa. He ovat nöyryytettyjä ja vihaisia, mutta samalla avoimia uusille poliittisille ideoille. Standing panee toivonsa kolmanteen, korkeasti koulutettujen nuorten ryhmään. Tähän ryhmään kuuluvilla on usein akateeminen tausta, mutta he ovat turhautuneita koulutuksen antamien lupausten petettyä heidät. ”Ensimmäistä kertaa historiassa ihmisten koulutustaso on korkeampi kuin heidän töissään vaadittu osaaminen.” Standing rinnas-


063

Vihainen prekariaatti – haastattelussa Guy Standing

taa koulutuksen lottokuponkiin, joka ennen takasi suurella varmuudella hyvän työpaikan. ”Lottokuponki maksaa jatkuvasti enemmän, mutta on yhä vähemmän arvoinen.” Korkeasti koulutettujen nuorten ryhmällä on Standingin mukaan kykyä ymmärtää prekarisaation syitä, halua etsiä uusia ratkaisuja ja energiaa toimia tilanteen muuttamiseksi. kamppailu oikeuksista

Standing näkee prekariaatin liikkeen etenevän kolmen kamppailun kautta. Ensimmäinen on kamppailu yhteisestä identiteetistä. ”Ihmiset eri puolilla maailmaa ovat juuri nyt havahtumassa tajuamaan, että heidän elämäntilanteensa ei johdu henkilökohtaisesta epäonnistumisesta vaan yhteiskunnan rakenteellisista tekijöistä. He huomaavat olevansa osa laajempaa joukkoa, jota yhdistävät samankaltaiset kokemukset.” Occypyja Indignados -liikkeillä on Standingin mukaan ollut merkittävä rooli prekariaatin yhteisen identiteetin rakentamisessa. ”Katsoessaan aamulla peiliin he näkevät paitsi itsensä, myös toiset ihmiset”, Standing maalailee. Toinen kamppailu koskee edustusta. Tällä hetkellä prekariaatin edustajilla on politiikassa objektin asema: heitä kannustetaan ja ohjaillaan ylhäältäpäin erilaisin toimenpitein. Päästäkseen vaikuttamaan prekariaatin on Standingin mukaan saatava edustuksensa merkittävimpiin poliittisen vallankäytön instituutioihin. Prekaarin luokan on tuotava äänensä kuuluviin, otettava ohjat käsiinsä ja suunnattava politiikka omiin tarpeisiinsa. Kolmas kamppailu on kamppailu uu-

delleenjaosta. ”Prekariaattia ei kiinnosta tuotantovälineiden haltuunotto. He haluavat takaisin oman elämänsä kontrollin ja riittävät resurssit turvattuun toimeentuloon.” Tämän tavoitteen kannalta keskeiseksi Standing näkee vaatimuksen perustulosta. Standingin mukaan turvallisuus on yhteiskunnissamme jopa vielä epätasaisemmin jaettu kuin tulot. Hän näkee perustulon paitsi tulonjaon mekanismina, myös keskeisenä keinona lisätä turvallisuutta ja elämänhallintaa. missä vasemmisto?

Standing osoittaa syyttävän sormensa etenkin ammattiliittoihin ja sosiaalidemokraattisiin puolueisiin. ”Sosiaalidemokraatit ovat suurelta osin vastuussa viime vuosikymmeninä harjoitetusta politiikasta. Vasemmistopuolueina niiden ei olisi pitänyt antaa periksi uusliberaaleille pyrkimyksille.” Standing ei näe ammattiliittoja osana ratkaisua, ainakaan jolleivät ne kykene radikaalisti muuttumaan. Ammattiliittojen suurimmaksi ongelmaksi hän

”IHMISET ERI PUOLILLA MAAILMAA OVAT JUURI NYT HAVAHTUMASSA TAJUAMAAN, ETTÄ HEIDÄN ELÄMÄNTILANTEENSA EI JOHDU HENKILÖKOHTAISESTA EPÄONNISTUMISESTA VAAN YHTEISKUNNAN RAKENTEELLISISTA TEKIJÖISTÄ. HE HUOMAAVAT OLEVANSA OSA LAAJEMPAA JOUKKOA, JOTA YHDISTÄVÄT SAMANKALTAISET KOKEMUKSET.”


Karoliina Paappa

064

Peruste #1 2014


065

Vihainen prekariaatti – haastattelussa Guy Standing

näkee keskittymisen ainoastaan palkkatyössä olevien oikeuksiin. ”Työntekijöiden oikeuksista puhuminen on potaskaa, jos emme tunnista työn moninaista luonnetta.” Standingin mukaan työ on paljon muutakin kuin palkkatyötä ja siitä suuri osa tapahtuu markkinoiden ulkopuolella. ”Teollisen aikakauden suuri virhe oli määritellä työ yksinomaan palkkatyöksi. Meidän on pelastettava työ tältä yksipuoliselta määrittelyltä.” Mistä sitten uusi suunta vasemmistolle? ”Pahin virhe, minkä vasemmisto voi tehdä, on vaatia paluuta vanhaan: vakinaisiin palkkatöihin ja niistä riippuvaan sosiaaliturvaan. Ei prekaari nuoriso halua palata siihen todellisuuteen, missä heidän vanhempansa elivät. He haluavat toimia itsenäisesti ja kehittää osaamistaan erilaisissa töissä sen sijaan, että työskentelisivät 30 vuotta saman työnantajan palveluksessa.” Standingin mukaan empatian täytyy olla vasemmistoa johtava voima. ”Jos kadotamme empatian ja kyvyn asettua toisen ihmisen asemaan, ajaudumme raakaan politiikkaan.” perustulosta pelastus

Standing näkee perustulon keskeisimpänä ratkaisuna prekariaatin oikeuksien parantamiseen. Mutta miten saada perustulo kattamaan myös kaikista heikoimmassa asemassa olevat ryhmät, kuten tilapäisesti maassa asuvat tai paperittomat siirtolaiset? Tähän kysymykseen Standingilla ei ole vastausta. ”Perustuloa pitäisi tietysti maksaa kaikille, mutta käytännön poliittisista syistä voi olla välttämätöntä aloittaa kansalaisista ja maassa pysyvästi asuvista.” Standing on kuitenkin optimistinen

”EI PREKAARI NUORISO HALUA PALATA SIIHEN TODELLISUUTEEN, MISSÄ HEIDÄN VANHEMPANSA ELIVÄT. HE HALUAVAT TOIMIA ITSENÄISESTI JA KEHITTÄÄ OSAAMISTAAN ERILAISISSA TÖISSÄ SEN SIJAAN, ETTÄ TYÖSKENTELISIVÄT 30 VUOTTA SAMAN TYÖNANTAJAN PALVELUKSESSA.”

perustulon kehityksen suhteen. ”Viime aikoina kiinnostus perustuloon on kasvanut räjähdysmäisesti eri puolilla maailmaa. Merkittäviä askeleita sen suuntaan on otettu jo esimerkiksi Intiassa ja Namibiassa.” Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaa Tampereen yliopistossa ja toimii Suomen BIEN-perustuloverkostossa.

guy standing Guy Standing on kehitysmaatutkimuksen professori Lontoon yliopistossa sekä yksi Basic Income Earth Networkin (BIEN) perustajajäsenistä ja kunniapuheenjohtajista. Standing on taustaltaan taloustieteilijä ja hän on toiminut yli 30 vuotta Kansainvälisen työjärjestön (ILO) tutkijana. Standing on julkaissut useita teoksia, joista tunnetuimpia ovat Work after Globalization: Building Occupational Citizenship (2009) ja The Precariat: The New Dangerous Class (2011). Hän on ollut mukana toteuttamassa Unicefin rahoittamaa perustulokokeilua Intiassa Madhya Pradeshin osavaltiossa.


066

Peruste #1 2014

PERUSTELUJA

Perusteluja-osiossa julkaistaan numeron teemasta riippumattomia analyyttisesti argumentoivia keskustelunavauksia ajankohtaisista yhteiskunnallisista aiheista. Tarjoa omaa kirjoitusideaasi l채hett채m채ll채 tiivis artikkelisuunnitelma osoitteeseen kuutti.koski@vasemmistofoorumi.fi.

Carita Maury sarjasta Homo Cantans


067

perusteluja

Eläkerahastoja ei kannata purkaa

ELÄKERAHASTOJA EI KANNATA PURKAA Pertti Honkanen ehdotti Perusteessa, että eläkerahastojen tuottoja käytettäisiin eläkkeiden maksamiseen ja kestävyysvajeen helpottamiseen. Eläkeyhtiöt käyttävät kuitenkin jo jatkuvasti sijoitusvaroja eläkkeiden rahoittamiseen. Vastoin yleistä käsitystä työeläkkeissä ei ole kestävyysvajetta. Nämä laskelmat perustuvat kuitenkin oletukseen, ettei eläkesijoituksia käytetä muun julkisen talouden kestävyysvajeen paikkaamiseen.

reijo vanne


068

Peruste #1 2014

ertti Honkanen kirjoitti (Peruste 3/2013) työeläkevarojen tulevasta käytöstä. Hän esitti muun muassa, että työeläkerahastot tulisi purkaa ja rahoituksessa siirtyä kokonaan niin sanottuun jakojärjestelmään. Tämä tarkoittaisi, että työeläkkeet rahoitettaisiin palkkaperusteisin maksuin ilman sijoitustuottoja. Honkasen mukaan työeläkevaroja ei aiotakaan käyttää eläkkeisiin, vaan investointien rahoittamiseen ja talouskasvun turvaamiseen. Honkasen mukaan uusliberaali yhteiskuntapolitiikka on hiipinyt Suomen lakisääteiseen eläkejärjestelmään. Työeläkevarojen sijoitustoiminta on tässä tulkinnassa muuttunut finanssikeinotteluksi viimeistään, kun lainatyyppisestä sijoittamisesta on siirrytty sijoituskohteisiin, joille on niin sanotut jälkimarkkinat, eli sijoituskohteita voi ostaa ja myydä rahoitusmarkkinoilla. Honkanen kirjoittaa, että rahoitusvaroihin säästämällä ei voida luoda uutta arvoa eikä turvata eläkeläisten oikeutta saada osuutensa tulevasta tuotannosta. Hän kiinnittää huomiota myös siihen, että eläkerahoitusta koskevissa päivänpoliittisissa keskusteluissa viitataan vain työllisyyden tai tuottavuuden nostamiseen eikä sijoitustuottoihin. Uusliberaalilla yhteiskuntapolitiikalla tarkoitettaneen yleensä sitä, että pyritään vähentämään talouden sääntelyä sekä lisäämään kuluttajien valinnanvapautta ja markkinoiden merkitystä. Toisin kuin Honkasen kirjoituksesta voisi päätellä, työeläkejärjestelmä on monissa kolumneissa, blogeissa ja kes-

kusteluissa kelvannut esimerkiksi yhtenä pahimmista esteistä Suomen matkalla kohti vapaata markkinataloutta. Toisaalta myös tasaiseen tulonjakoon pyrkivän yhteiskuntapolitiikan kannattajat – joita ei voitane luonnehtia uusliberaaleiksi – ovat viime aikoina tulleet siihen tulokseen, että hyvätuloisten valinnanvapautta tulisi lisätä säätämällä eläkekatto1. Toisaalta monien valtioiden, muun muassa Suomen, rahoitus on verotuksen lisäksi rahoitusmarkkinoiden sijoittajien varassa. Suomen lakisääteistä työeläkevakuutusta hoitavien yksityisten ja julkisten alojen eläkelaitosten sijoitusvarojen markkina-arvo on nyt noin 160 miljardia euroa. Varojen määrä on noin 80 prosenttia vuotuisesta bruttokansantuotteesta. Varat ovat kasvaneet nopeasti sekä euromääräisesti että suhteessa bruttokansantuotteeseen.2 Rahastointi ei ole yhdentekevää eläketurvan kannalta. Nykyisillä rahastointisäännöillä ja jos sijoitustuottoprosentit pysyvät toteutuneissa arvoissa, yksityisalojen työntekijöiden työeläke voidaan tulevaisuudessa rahoittaa 3–4 prosenttiyksikköä alemmalla työeläkemaksulla kuin ilman rahastointia (Risku ym. 2013). Ellei rahastointia olisi harjoitettu menneisyydessä, yksityisalojen työntekijöiden eläkemaksu olisi ollut toteutunutta korkeampi jo vuonna 2013, samoin vuonna 2014. Ilman rahastointia näin olisi myös tulevina vuosina, ellei työeläkkeitä leikattaisi. Jos keskimääräinen sijoitustuottoprosentti ei ylitä palkkasumman kas-

1 Maksimisumma, jonka ylittävä eläke tai tulo olisi lakisääteisen vakuutuksen ulkopuolella. 2 Bruttokansantuotesuhde ylitti 40 prosenttia vuonna 1998, 50 prosenttia vuonna 1999, 60 prosenttia vuonna 2005, 70 prosenttia vuonna 2009 ja 80 prosenttia vuonna 2013. On kuitenkin hyvin mahdollista, ettei 90 prosentin raja ylity koskaan.


069

Eläkerahastoja ei kannata purkaa

vuvauhtia, rahastointi eläkkeitä varten ei ole järkevää. Tämä on niin sanottu Aaronin sääntö (Aaron 1966). Jos ehto ei toteudu, eläkemaksujen rahastointi nostaa maksurasitusta verrattuna puhtaaseen jakojärjestelmärahoitukseen. Ainakin vuoden 1997 sijoitusuudistuksen jälkeisenä aikana rahastoinnin järkevyysehto on toteutunut. Työeläkevaroille on saatu noin 6 prosentin nimellinen keskituotto vuodessa eli reaalisesti noin 4 prosenttia vuodessa. Palkkasumman kasvuvauhti on ollut selvästi alempi. Suomen väestön ikärakenteen huomioon ottaen on erittäin todennäköistä, että palkkasumman kasvuvauhti ei tulevaisuudessakaan yllä sijoitustuottoasteeseen tai sen yli. Honkanen toteaa, että säästämällä ei taata eläkeläisten osuutta tulevasta tuotannosta tai edes tulevaisuuden tuotantoa. Tämä pitää paikkansa. Sama voidaan kuitenkin todeta mistä tahansa nyt sovittavasta tavasta rahoittaa tulevat eläkkeet. elinvaiheet, työeläke ja rahoitus

Työeläkkeen tarkoituksena on tasata toimeentuloa ja kulutusmahdollisuuksia ansiotyössä olevan elinvaiheiden välillä. Idea on, että työuran jälkeinen tulo on kohtuullisessa suhteessa henkilön omaan keskimääräiseen työuran aikaiseen työtuloon. Työeläkkeen alkuvuosikymmeninä eläke-etuussäännöillä pyrittiin vakuuttamaan eläkeajan tulo suhteessa työuran loppuvaiheen tuloihin ja oikeastaan oletettiin, että työntekijät ovat samassa työsuhteessa koko uransa. Nykysäännösten mukaan työuran loppuvaiheessa voimakkaasti nousseet tulot

TOISIN KUIN HONKASEN KIRJOITUKSESTA VOISI PÄÄTELLÄ, TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄ ON MONISSA KOLUMNEISSA, BLOGEISSA JA KESKUSTELUISSA KELVANNUT ESIMERKIKSI YHTENÄ PAHIMMISTA ESTEISTÄ SUOMEN MATKALLA KOHTI VAPAATA MARKKINATALOUTTA.

vaikuttavat työeläkkeeseen vain omalla painollaan uran keskitulossa. Toimeentulon tasaus elinvaiheiden yli edellyttää sitä, että työuran aikana maksetut vakuutusmaksut ovat myös suorassa suhteessa tuloihin: mitä suuremmat tulot ja eläke, sitä suuremmat maksut on pitänyt maksaa. Toisaalta Suomen lakisääteiseen eläkejärjestelmään kuuluvat olennaisina osina kansaneläke ja takuueläke, jotka ovat vakuutuksia sen varalta, että työuraa ei ole, se on lyhyt tai työtulot ovat pienet. Tuloerojen yleinen tasaaminen on tuloverotuksen tehtävä. Työnantajalla on velvollisuus ottaa työeläkevakuutus työntekijälleen. Yrittäjällä on velvollisuus ottaa vakuutus myös itselleen. Työtulon perusteella määräytyvät sekä työeläkevakuutusmaksu että kyseisestä työtulosta kertyvä eläkeoikeus (eläkeoikeuden kertymisestä ks. Vanne 2013, s. 110–113). Nykyisin noin kuudesosa työntekijöiden eläkelakien mukaisista vakuutusmaksuista säästetään eli rahastoidaan ja sijoitetaan rahoitusmarkkinoille. Loppuosa käytetään nyt eläkkeellä olevien eläkkeiden rahoittamiseen eli niin sanottuun jakojärjestelmärahoituk-


070

Peruste #1 2014

ELÄKELAITOKSET OVAT AINA KÄYTTÄNEET SIJOITUSVAROJAAN ELÄKKEIDEN RAHOITTAMISEEN. ILMAISU ”ELÄKEVAROJA EI AIOTAKAAN KÄYTTÄÄ ELÄKKEISIIN” – NIIN SUOSITTU KUIN SE JOSTAIN SYYSTÄ ONKIN – ANTAA SIIS LIEVÄSTI ILMAISTUNA VÄÄRÄN KUVAN ELÄKERAHOITUKSESTA.

seen. Yrittäjien ja maatalousyrittäjien työeläkkeet ovat kokonaan jakojärjestelmärahoitteisia. Niihin käytetään vakuutusmaksujen lisäksi valtion rahoitusta. Työntekijän siirryttyä eläkkeelle hänen eläkkeensä rahoitetaan sillä hetkellä työssä olevien työeläkevakuutusmaksuista ja rahastoiduista varoista. Työeläke on niin sanotusti etuusperusteinen, eli sijoitusten tuotot tai muutkaan eläkelaitosten toimintaan liittyvät seikat eivät vaikuta eläkkeen määrään, vaan eläke maksetaan ansioiden mukaan. Sijoitustuotot ja eläkelaitosten toimintakulut vaikuttavat vain työeläkevakuutusmaksuun. työeläkevarojen käyttö

Yksityisaloilla eläkelaitos on vastaanottamansa rahastoitavan maksun perusteella vastuussa kertyneen eläkkeen rahastoidusta osasta. Sillä on kaiken aikaa oltava vastaavat varat sekä vakavaraisuussäännösten vaatima riskipuskuri, muuten viranomaiset asettavat sen selvitystilaan. Nykyisin noin neljäsosa yksityisalojen työntekijöiden eläkkeistä rahoitetaan sijoituksilla. Rahastoitavan osan osuus on maksussa tätä pienempi. Seli-

tys eroon on jo aiemmin todettu seikka eli se, että sijoitustuottoaste on sijoitusaikana ollut korkeampi kuin palkkasumman kasvuvauhti. Eläkelaitokset ovat aina käyttäneet sijoitusvarojaan eläkkeiden rahoittamiseen. Ilmaisu ”eläkevaroja ei aiotakaan käyttää eläkkeisiin” – niin suosittu kuin se jostain syystä onkin – antaa siis lievästi ilmaistuna väärän kuvan eläkerahoituksesta. Ilmaisu saattaa olla peräisin siitä havainnosta, että varat eivät ole vähentyneet. Tämä taas johtuu muun muassa siitä, että työssä olevien eläkkeitä varten on rahastoitu joka vuosi enemmän kuin on purettu eläkkeellä olevien eläkkeisiin. Historian lehti on kuitenkin yksityisaloilla kääntynyt. Vuodesta 2013 alkaen varoja otetaan eläkkeiden rahoitukseen enemmän kuin säästetään työssä olevien eläkkeitä varten. Kunta-alalla rahastosta aletaan ottaa varoja eläkerahoitukseen arviolta vuonna 2017. Säästettyjen varojen tuottoja käytetään yhä enemmän eläkkeiden rahoitukseen. Eläkevarojen kasvu suhteessa bruttokansantuotteeseen tai palkkasummaan pysähtyykin lähivuosina. Sijoitustuotoilla katetaan osa eläkkeiden rahoituksesta ja eläkevarojen kas-


071

Eläkerahastoja ei kannata purkaa

vu. Eläkevarojen nimellistä kasvua tarvitaan siihen, että varojen ostovoima ei kuluttajahintojen vuoksi supistuisi ja reaalista kasvua siihen, että eläkemenot kasvavat vauhdikkaasti väestön ikärakenteen muutoksen takia. Varsinkin vanhemman polven kommentaattorit muistelevat vuosikymmenten takaisia laskelmia, joissa näytti siltä, että eläkevaroja purettaisiin mittavasti suurten ikäluokkien eläkkeisiin (ks. esim. Työeläkerahastotoimikunta 1991). Honkanenkin viittaa eräisiin 1990-luvun laskelmiin. Rahastojen purkaminen suurten ikäluokkien eläkkeisiin olisi tarkoittanut sitä, että rahastointia niiden jälkeisten sukupolvien eläkkeitä varten ei olisi enää tehty. Jos rahastot tyhjennettäisiin eläkkeisiin tai muihin tarkoituksiin, yksityisalojen työeläkemaksuja pitäisi ennen pitkää nostaa noin 6 prosenttiyksikköä nykyisestä. Viimeksi kuluneen kahdenkymmenen vuoden aikana on tapahtunut kaksi muutosta, joiden takia rahastointiin liittyvät tulevaisuudennäkymät ja samalla rahastojen käyttösuunnitelmat ovat muuttuneet. Aiemmin oletettiin elinajan pitenemisen pysähtyvän jonain tiettynä vuonna, suomalaisissa laskelmissa esimerkiksi vuonna 2010 (ks. tarkemmin Vanne 2007). Nykyisin arvioidaan eliniän pitenemisen jatkuvan. Eläkemenojen suhde bruttokansantuotteeseen ei alenekaan dramaattisesti – itse asiassa ei juuri lainkaan – suurten ikäluokkien poistuttua. Toinen muutos on se, että yhtenä työeläkemaksun korotusten pienentämiskeinona vuoden 1997 alusta alkaen sallittiin tuottohakuinen ja samalla riskillisempi varojen sijoittaminen yksi-

RAHASTOINNISTA ON MAKSUPAINEEN VÄHENTÄMISEN LISÄKSI OLLUT SE ETU, ETTÄ MAKSUJA, SAATI ELÄKKEITÄ, EI OLE OLLUT TARPEEN SÄÄDELLÄ SUHDANTEIDEN MUKAAN.

tyisaloilla. Riskinoton rajoittamiseksi säädettiin vakavaraisuusvaatimukset, joiden mukaan tarvitaan sitä suuremmat riskipuskurit, mitä riskillisemmin varat on sijoitettu. Kunta-alalla sijoittaminen on ollut vapaampaa alan rahastoinnin alusta eli vuodesta 1988 alkaen. Valtion Eläkerahastoa koskevissa säännöissä siirryttiin samaan menettelyyn vuonna 2000. Keva ja Valtion Eläkerahasto ovat puskurirahastoja, joilla ei ole vakavaraisuussääntelyä. Niiden varojen käytöllä vakautetaan maksurasitus tietylle tasolle. Rahastoinnista on maksupaineen vähentämisen lisäksi ollut se etu, että maksuja, saati eläkkeitä, ei ole ollut tarpeen säädellä suhdanteiden mukaan. Esimerkiksi vuoden 2008 kansainvälisen rahoitusmarkkinakriisin jälkeen työllisyys aleni Suomessa. Jos rahastoituja varoja ei olisi ollut, työeläkemaksuja olisi pitänyt välittömästi nostaa, jotta eläkkeet olisi voitu maksaa vuonna 2009. työeläkkeet ja julkisen talouden kestävyysvaje

Lakisääteinen työeläke ja työeläkelaitokset luetaan kokonaisuudessaan julkiseen talouteen. Vastoin yleistä käsitystä työeläkkeissä ei ole kestävyysvajetta vuosille 2015 ja 2016 sovittujen maksun-


072

Peruste #1 2014

korotusten jälkeen. (Vaittinen & Vanne 2013, Eläkekysymysten asiantuntijaryhmä 2013). Yksityisalojen työntekijöiden eläkelain (TyEL:n) eläkkeiden rahoituksessa kestävyysvajetta on edelleen. Työeläkejärjestelmän kestävyyslaskelmissa työeläkevarat tai niistä saatava tuottovirta on jo otettu huomioon. Ne eivät ole toiseen kertaan käytettävissä muun julkisen talouden kestävyysvajeen kattamiseen.

Työeläkkeillä on kuitenkin toisesta syystä merkitystä kestävyysvajeen kattamisessa. Jos sellaiset työntekijät, joilla olisi työtilaisuuksiensa ja terveytensä puolesta mahdollisuus jatkaa työuraansa, myös jatkaisivat, valtio ja kunnat saisivat menojensa katteeksi enemmän verotuloja. Kirjoittaja on Työeläkevakuuttajat Tela ry:n analyysitoimintojen johtaja.

lähteet: ✕✕

Aaron, Henry J. (1966) “The Social Insurance Paradox”. Canadian Journal of Economics and Political Science, vol. 32, s. 371-374.

✕✕

Eläkekysymysten asiantuntijaryhmä (2013) Suomen eläkejärjestelmän sopeutuminen eliniän pitenemiseen. Eläketurvakeskus, Helsinki.

✕✕

Honkanen Pertti (2013) ”Eläkerahastot, uusliberalismi ja kestävyysvaje”. Peruste 3/2013, s. 71–81.

✕✕

Risku, Ismo & Appelqvist, Jukka & Sankala, Mikko & Sihvonen, Hannu & Tikanmäki, Heikki & Vaittinen, Risto (2013) ”Lakisääteiset eläkkeet – pitkän aikavälin laskelmat 2013”. Eläketurvakeskuksen raportteja, 04/2013.

✕✕

Työeläkerahastotoimikunta (1991) Komiteanmietintö 1991:44. Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki.

✕✕

Vaittinen, Risto & Vanne, Reijo (2013) ”Pensions and public finances in Finland – A generational accounting perspective”. Eläketurvakeskus, Working Papers 01/2013.

✕✕

Vanne, Reijo (2013) ”Kansalainen ja vakuutettu – Suomen lakisääteisen eläkejärjestelmän pääpiirteet” teoksessa Tenhunen, Sanna & Vaittinen, Risto (toim.) Eläketalous. Finanssi- ja vakuutuskustannus Oy, Helsinki.

✕✕

Vanne Reijo (2007) ”Kestävyyslaskelmien epävarmuustekijöitä”, Yhteiskunta & Talous, 35. vuosikerta, s. 41 - 46.


073

paperittomat puhuvat

kirjat

Kirja-arvio

ulkisuudessa käytävä maahanmuuttokeskustelu typistyy helposti maahanmuuttajien “vastustajien” ja “puolustajien” väliseksi kiistaksi, vaikka kaikki keskustelijat tapaavat sanoa, että aihe on monimutkaisempi. Perussuomalaisten “nuivan” siiven edustajien kaltaiset äärioikeistolaiset tarkentavat, että he eivät vastusta kaikkea maahanmuuttoa vaan haluavat kontrolloida tarkemmin, kuka pääsee Suomeen, mistä maasta ja millä ehdoilla. Vasemmalla taas pyritään osoittamaan esimerkiksi, miten siirtolaisten kontrolloimisella tuotetaan halvempaa työvoimaa ja kurjistetaan siirtolaisten elämää. Monisyisenkin maahanmuuttokeskustelun ongelma on, että sitä käyvät yleensä ne, joita asia ei oikeastaan koske. “Me” puhumme “niistä” eli ihmisistä, jotka ylittävät rajoja ja joutuvat kontrollin kohteeksi. Oletamme, että siirtolaiset ja erityisesti pakolaiset näyttävät roolinsa mukaisilta, esimerkiksi likaisilta, surullisilta ja syvämietteisiltä. Itse siirtolaisia ei oteta huomioon, varsinkaan paperittomia siirtolaisia. Sosiaaliantropologi Shahram Khosravin tutkimus “Laiton” matkaaja on kiinnostava poikkeus. Se on paperittomana Ruotsiin vuonna 1988 saapuneen pakolaisen omaelämäkerrallinen etnografia,

joka sisältää myös toisten paperittomien haastatteluja sekä käsitteellistä pohdintaa rajoista ja kansallisuuksista. Teos on yhdistelmä antropologista kenttätyötä, yliopisto-opettamista, siirtolaisaktivismia ja henkilökohtaisia kokemuksia. Iranissa syntynyt Khosravi pakeni maasta vuonna 1987, kun häntä uhkasi asevelvollisuus, joka tarkoitti todennäköistä marttyyrikuolemaa: Iran kävi sotaa armeijaltaan paljon modernimman Irakin kanssa. Khosravi eli paperittomana Afganistanissa, Pakistanin Karachissa ja Intian New Delhissä. Vuonna 1988 salakuljettaja toimitti Khosravin Ruotsiin. Siellä hän liikkui Kiirunan pakolaisleiriltä Tukholman yliopistoon ja ryhtyi tutkimaan rajoja, siirtolaisuutta ja Irania. Khosravi väitteli vuonna 2003 iranilaisten sukupolvikonfliktista. Raja on “Laiton” matkaaja -teoksen tärkein käsite. Kansallisvaltioita ei voida ajatella ilman rajoja. Rajojen piirtämiseen käytetään luonnon muodostelmia, kuten jokia, vuoria ja aavikoita, aivan kuin asioiden kansallinen järjestys olisi sama kuin niiden luonnollinen järjestys. Luonnontieteellinen puhetapa ulottuu pakolaisiin, joita ajatellaan “juurettomina” ihmisinä. Siirtolaiset uhkaavat syntyperän, kansallisuuden ja valtajärjestelmän välisiä suhteita.

Shahram Khosravi (2013): “Laiton” matkaaja. Paperittomuus ja rajojen valta. Gaudeamus, Helsinki. 183 s.

pontus purokuru


074

Peruste #1 2014

SEKSUAALINEN ALISTAMINEN ON YKSI TAPA OSOITTAA SIIRTOLAISELLE PAIKKA HIERARKIASSA JA UUSINTAA YHTEISKUNNALLISIA SUHTEITA, JOISSA KANSALAISET OVAT “PUHTAITA” JA SIIRTOLAISET “LIKAISIA” JA SITEN HYVÄKSIKÄYTETTÄVISSÄ.

Kuitenkin osa ihmisistä saa liikkua vapaasti samalla, kun muiden liikkumista säädellään etnisen taustan, ihonvärin, sukupuolen ja yhteiskuntaluokan mukaan. Rajojen tuottaman hierarkian alimmalla tasolla ovat paperittomat ja luvattomat rajanylittäjät, joita on vaikea luokitella ja joita pidetään siksi vaarallisina. Paperittomat luokitellaan rikollisiksi, joita voidaan tarvittaessa rangaista. Paperittomat eivät silti aina joudu lain eteen tuomittaviksi, koska rajajärjestelmä on valmis hylkäämään ihmiset kuolemanvaaraan epämääräisille poikkeusalueille. Ihmisoikeussopimuksista huolimatta paperittomilla siirtolaisilla ei käytännössä ole edes “oikeutta oikeuksiin”. Meksikon ja Yhdysvaltojen välissä kuolee keskimäärin 500 ihmistä vuodessa. Euroopan unionin reunoilla kuolee vuosittain yli 700 siirtolaista. Vertailun vuoksi voi muistella, että Berliinin muurilla kuoli noin 250 ihmistä koko sinä aikana, kun muuri oli pystyssä. Rajojen lisäksi siirtolaisia kuolee säilöönottokeskuksissa itsemurhiin.

Nykyinen rajajärjestelmä suosii nuoria ja terveitä miespuolisia siirtolaisia. Mitä parempi kunto ja esimerkiksi uimataito siirtolaisella on, sitä paremmin hänen voi odottaa selviävän. Paperittomien lasten elämää vaikeuttaa terveydenhuollon ja koulutuksen puute, ja erityisesti naisten ongelmana on seksuaalinen väkivalta. Khosravin mukaan Meksikosta Yhdysvaltoihin matkustavat naiset syövät ehkäisypillereitä, koska he pelkäävät joutuvansa rajavartijoiden raiskaamiksi. Raiskauksia käytetään systemaattisesti raja-alueen militarisoimiseen; raiskaus on eräänlainen rajatariffi. Taloudellisten hierarkioiden lisäksi rajoilla pidetään yllä seksuaalisia ja sukupuolisia normeja. Maahanmuuttoviranomainen, asianajaja tai vuokraemäntä saattaa vaatia seksipalveluita vastineeksi avusta. Seksuaalinen alistaminen on yksi tapa osoittaa siirtolaiselle paikka hierarkiassa ja uusintaa yhteiskunnallisia suhteita, joissa kansalaiset ovat “puhtaita” ja siirtolaiset “likaisia” ja siten hyväksikäytettävissä. Khosravi todistelee, että salakuljettajat, ihmiskauppiaat, poliisit ja rajavirkailijat hyötyvät rajakontrollista rahallisesti. Rajavirkailijat ryöstävät myös laillisesti liikkuvia siirtolaisia ja tienaavat elantoaan ottamalla lahjuksia. Ihmissalakuljettajiakaan ei olisi ilman rajoja ja karkotuksia. “Jokainen maasta poistettu ihminen on uusi asiakas salakuljettajille”, Khosravi kirjoittaa ja huomauttaa samalla, että salakuljettajat eivät ole yhtenäinen ryhmä, eikä salakuljettaja ole sama asia kuin ihmiskauppias. Vaikka osa salakuljettajista kiristää, raiskaa ja kidnappaa asiakkaitaan, kuljettajat kuitenkin


075

Kirja-arvio

LAINSUOJATTOMALLA SIIRTOLAISELLA EI OLE VARAA TEHDÄ VIRHEITÄ, KUTEN MATKUSTAA METROSSA ILMAN LIPPUA. PAPERITTOMAT EIVÄT MYÖSKÄÄN VALITA LIIAN ALHAISESTA PALKASTA. KHOSRAVI IRONISOI, ETTÄ PAPERITON SIIRTOLAINEN ON MALLIESIMERKKI “KUNNON KANSALAISESTA”.

usein takaavat siirtolaisten turvallisuuden. Khosravi kertoo omasta salakuljettajastaan, että lain silmissä tämä oli rikollinen, mutta tosiasiassa salakuljettaja pelasti hänen henkensä. Ruotsalaisessa vankilassa kirjaa varten haastateltu salakuljettaja Amir Heidari puolestaan arvioi pakolaisuuden johtuvan siitä, että “rikas maailma riistää köyhää maailmaa”: “Niin kauan kun on olemassa riistäjiä, riistetyt haluavat tulla ja nähdä, mihin heidän rikkautensa on oikein päätynyt.” Muistelmissaan ja haastatteluissaan Khosravi piirtää henkilökuvia, joissa ilmenee paperittoman elämän satunnaisuus, varovaisuus ja toisten armoilla oleminen. Sadan dollarin ero salakuljetusmatkan hinnassa saattaa ratkaista siirtolaisen kohdemaan. Kun ojentaa väärennettyä passia, käsien täriseminen voi herättää rajavirkailijan epäilykset. Paperittomat opiskelevat oikeanlaista käyttäytymistä tarkkailemalla turistien kehonkieltä ja katsomalla eurooppalaisia elokuvia. Lainsuojattomalla siirtolaisella ei ole varaa tehdä virheitä, kuten

matkustaa metrossa ilman lippua. Paperittomat eivät myöskään valita liian alhaisesta palkasta. Khosravi ironisoi, että paperiton siirtolainen on malliesimerkki “kunnon kansalaisesta”. Kirjan henkilökuvissa tulee esiin siirtolaistutkimuksessa vähemmän tutkittuja kokemuksia, kuten siirtolaisten onnistuneessa rajanylityksessä kokema voimantunne. Paperittomat pysyvät elossa lähinnä oman vastarintansa, yhteistyönsä ja kyvykkyytensä ansiosta. Heitä kontrolloidaan, mutta he eivät typisty uhreiksi. Rajat tapaavat vuotaa, eikä kontrolli tavoita kaikkea. Paperittomat kuitenkin sisäistävät kontrollin esimerkiksi häpeänä synnyinmaan jättämisestä (häpeä pelkuruudesta tai petturuudesta) ja henkilöpapereiden puuttumisesta (puutteellisuuden tuottama häpeä). Epämääräinen riittämättömyyden kokemus jatkuu, vaikka onnistuisi saamaan paperit uudessa maassa. Silloin törmää Khosravin hienosti kuvailemiin “näkymättömiin rajoihin” eli ennakkoluuloihin ja oletuksiin esimerkiksi kansalaisuuden ja ihonvärin suhteesta.


076

Peruste #1 2014

EPÄTARKKUUKSISTA JA PUUTTEISTA HUOLIMATTA KIRJA ON HYVÄ JOHDATUS SIIRTOLAISTEN KOKEMUKSIIN RAJOILLA, RAJAHIERARKIOIHIN SEKÄ KANSALLISVALTIOKESKEISEN POLITIIKAN JA TUTKIMUKSEN ONGELMIIN. TEOS KANNATTAA LUKEA JO SEN AUTOETNOGRAFISEN METODIN VUOKSI. KESKITTYMÄLLÄ SIIRTOLAISTEN KOKEMUKSIIN KHOSRAVI PYSTYY KUVAILEMAAN LAKIEN JA PERIAATTEIDEN KÄYTÄNTÖÖNPANOA TARKEMMIN KUIN JOS TUTKIMUSKOHTEINA OLISIVAT VARSINAISET LAIT JA VIRALLISET DOKUMENTIT.

Huolellisemmalla työllä kirjasta olisi saanut vielä vakuuttavamman. Khosravi esimerkiksi antaa ymmärtää, että Espanjan ja Afrikan välisellä rajalla suurin osa siirtolaisten kuolemantapauksista liittyy rajavartioiden operaatioihin. Khosravin viittaama Jørgen Carling mainitsee, että vaaratilanteita sattuu ”usein” rajavartioiden lähestyessä salakuljettajia. Carling (2007, 340) kuitenkin kirjoittaa, että aineiston perusteella on ”vaikea esittää, että kontrollitoimet olisivat suoraan vastuussa kuolemantapausten lisääntymisestä” ja etsii syytä pikemminkin salakuljettajista ja siirtolaisten määrän kasvusta. Euroopan siirtolaispolitiikka tuottaa jatkuvasti kuolemia muun muassa kriminalisoimalla ”laittomien siirtolaisten avustamisen”, kuten Italian vuonna 2002 voimaan astunut Bossi-Fini-laki teki. Lisäksi kiristynyt kontrolli saattaa siirtolaiset suurempaan hukkumisvaaraan, kun salakuljettajat käskevät rajavartioston pelossa kyytiläistensä uimaan loppumatkan rantaan. Kontrollipolitiikan tuhoisat mekanismit voisi kuitenkin osoittaa paremminkin kuin

viittaamalla artikkeliin, joka tarjoaa itse asiassa lähes päinvastaisen tulkinnan. Kirja kaipaisi myös lisää haastatteluja, ja sisältöä voisi muutenkin olla enemmän. Epätarkkuuksista ja puutteista huolimatta kirja on hyvä johdatus siirtolaisten kokemuksiin rajoilla, rajahierarkioihin sekä kansallisvaltiokeskeisen politiikan ja tutkimuksen ongelmiin. Teos kannattaa lukea jo sen autoetnografisen metodin vuoksi. Keskittymällä siirtolaisten kokemuksiin Khosravi pystyy kuvailemaan lakien ja periaatteiden käytäntöönpanoa tarkemmin kuin jos tutkimuskohteina olisivat varsinaiset lait ja viralliset dokumentit. Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja opiskelee kansalaisyhteiskunnan maisteriohjelmassa.

lähteet: ✕✕

Carling, Jørgen (2007) “Migration Control and Migrant Fatalities at the Spanish-African Borders”. International Migration Review, Volume 41,No. 2.


077

Kirja-arvio

saudi-arabian monimutkainen muutos iinnostus islamilaiseen kulttuuriin ja politiikkaan on lisääntynyt Suomessa runsaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Aiheesta löytyykin jo monentasoista kirjallisuutta. Osa perustuu suomalaiseen tutkimukseen, osa kansalaisaktivistien kokemuksiin ja näkemyksiin. Suomeksi myös käännetään kohtuullisen paljon islamiin tavalla tai toisella liittyvää kirjallisuutta. Tarjonnasta huolimatta uudet islamilaista maailmaa käsittelevät kirjat ovat positiivisia yllätyksiä. Liken syksyllä julkaisema Liisa Liimataisen Saudi-Arabian toiset kasvot on yksi syksyn tietokirjallisuuden ehdottomista merkkitapauksista. Vaikka kirjaa ei ole toimitettu kaikella sen edellyttämällä huolella ja harkinnalla, on se silti harvinaisen onnistunut. Karsimalla lukuisat lyöntivirheet sekä tiivistämällä tekstiä kirja olisi ehdottomasti yksi henkilökohtaisista suosikeistani vuoden tietokirja -tittelille. Kuten Liimataisen edellinen kirja Iran: huntu ja haaste (Like 2009), myös uusin teos perustuu mittavaan haastattelu- ja havaintoaineistoon. Vaikka Iran-kirjan aineisto oli kerätty pidemmältä ajalta ja lukuisten toimittajatyövuosien aikana, onnistuu myös Saudi-Arabian toiset kasvot -kirja luomaan kattavan kuvan sau-

diarabialaisten elämästä 2010-luvulla. Liimatainen tekee samaa tärkeää työtä kuin Marita Vihervuori teoksessaan Gaddafin vihreät kunnaat (Otava 1987) tai Sanna Negus teoksessaan Pidä hunnustasi kiinni Fatima (WSOY 2005). Vaikka edellä mainittuja kirjoja ei voikaan suoraan käyttää korkeakoulujen kurssikirjoina, suosittelen niitä kaikille asioista ja aihepiiristä kiinnostuneille lukijoille sekä näiden aiheiden parissa toimivien opettajien käyttämäksi taustamateriaaliksi ja lisälukemistoksi. Saudi-Arabian sisäpolitiikka perustuu jyrkän sukupuolieron toteuttamiseen niin uskonnossa, hallinnossa, kulttuurissa kuin jokapäiväisessä elämässä.

Liisa Liimatainen (2013): Saudi-Arabian toiset kasvot. Rohkeita naisia ja kybernuoria. Like/ Rauhanpuolustajat, Helsinki. 408 s.

mikko jakonen

VAIKKA KIRJAA EI OLE TOIMITETTU KAIKELLA SEN EDELLYTTÄMÄLLÄ HUOLELLA JA HARKINNALLA, ON SE SILTI HARVINAISEN ONNISTUNUT. KARSIMALLA LUKUISAT LYÖNTIVIRHEET SEKÄ TIIVISTÄMÄLLÄ TEKSTIÄ KIRJA OLISI EHDOTTOMASTI YKSI HENKILÖKOHTAISISTA SUOSIKEISTANI VUODEN TIETOKIRJA -TITTELILLE.


078

Peruste #1 2014

MUUTOKSIA KUITENKIN SYNTYY, SILLÄ SAUDI-ARABIAN ON VÄISTÄMÄTTÄ MUUTUTTAVA TULEVAISUUDESSA. MAA ON ELÄNYT VUOSIKYMMENIÄ ÖLJYTULOJEN JA VALTAVAN SIIRTOTYÖVOIMAN VARASSA.

Kuvatessaan pääasiassa naisten ongelmia ja elämää tässä miesten hallitsemassa kuningaskunnassa Liimatainen onnistuu kuitenkin valottamaan sukupuolieron monia ulottuvuuksia. Kaikki ei ole niin yksinkertaista kuin näyttää, eikä länsimaisten sukupuoliroolien perusteella pidä ainakaan suoralta kädeltä arvostella saudiarabialaisten naisten elämää. Kirjan yksi hämmentävimpiä sisältöjä onkin monien naisten toistama käsitys siitä, että sukupuolten erottelu ja siitä seuraavat tiukat moraali-, ammatti- ja käytöskoodit ovat hyväksyttäviä ja oikein. On tärkeää, että naisten ”tiedostamattomuus”, konservatiivisuus ja pelko ovat kirjassa esillä. Monet naiset ovat nimittäin omaksuneet syvällisesti Saudi-Arabian virallisen, varsin jyrkän wahhabilaisen islamin tulkinnan. Saudi-Arabiassa uskonto on erittäin moniulotteinen ja konkreettinen kysymys, jota ei voida ratkaista vain mielipiteitä muuttamalla. Kyse on kokonaisesta elämänmuodosta aina arkipäivän askareista yhteiskunnalliseen vallanjakoon. Uskonnolliset kysymykset ovat

kysymyksiä yhteiskunnallisen elämän arkijärjestyksestä. Tästä syystä uskonnolliset muutokset vaativat yhtäaikaisia toimia niin teologian tulkinnan kuin tapakulttuurin tasolla. Liimataisen kirja nostaa esille, erityisesti viimeisessä luvussa, myös monia rohkeita naisia. He taiteilevat monimutkaisen hallinnon, moraalia tiukasti vartioivan mutawwa-poliisin sekä naisten tulemisista ja menemisistä huolestuvien aviomiesten, isien, veljien ja miespuolisten lasten jatkuvasti tarkkailevien silmien alla. Koska maassa ei ole varsinaista perustuslakia, on muutosten ajaminen kärsivällisyyttä vaativaa pitkän tähtäyksen työtä. Vaikka monet toivovat vallitsevan poliittisen kulttuurin muutosta, eivät nopeat muutokset ole ehkä mahdollisia. Uskonnollinen johto toimii tarvittaessa häikäilemättömästi, mikä pitää naiset ja miehet varpaillaan. Muutoksia kuitenkin syntyy, sillä Saudi-Arabian on väistämättä muututtava tulevaisuudessa. Maa on elänyt vuosikymmeniä öljytulojen ja valtavan siirtotyövoiman varassa. Käytännössä kaikki ikävät tehtävät on suurissa kaupungeissa sälytetty siirtolaisten harteille. Monet naiset eivät tee lainkaan töitä, sillä Saudi-Arabiassa vallitsevan islamtulkinnan mukaan miesten on taattava naisille mahdollisuus elää ilman työtä. Myös monet keski- ja yläluokan miehet vieroksuvat työtä, minkä johdosta maassa alkaa olla todellisia ongelmia asioiden hoidossa. Naisten elämä kotiin suljettuina, ilman mahdollisuutta itsenäiseen opiskeluun ja työhön on kuitenkin ankeaa. Monet naiset haluavatkin koulutuksen


079

Kirja-arvio

ja työelämään. Työn kautta naiset voivat saada itsenäisyyttä ja työssä naiset myös kohtaavat yhteiskunnallisen vallankäytön ilman sukulaismiesten sensuuria. Tämä avaa monien silmiä ja innostaa jatkamaan itsenäisyyttä tavoittelevaa elämää. Kotielämä on myös terveysriski. Yksi maan suurimpia terveysongelmia on räjähdysmäisesti lisääntyvä diabetes, mikä juontaa juurensa kotiin suljettuun elämään ja vähäisiin liikuntamahdollisuuksiin. Yksi naisten itsenäisyyden symboli on auto. Saudi-Arabiassa naiset eivät saa ajaa autoa. Naiset eivät saa myöskään matkustaa julkisilla liikennevälineillä, minkä seurauksena esimerkiksi töiden tekeminen on hankalaa: naisella täytyy olla joko oma autonkuljettaja tai sitten perheen miesten on kuskattava naisia paikasta toiseen. Itsenäinen liikkuminen onkin naisten haave ja se on myös yhteiskunnallisen tiedostuksen lähde. Kansalaisaktivismin muotoina naiset järjestävät muun muassa päiviä, jolloin he ajavat autoa vastoin yleisiä määräyksiä. Kuten Pedro Rieran ja Nacho Casanovan palkittu je-

meniläisestä autoilevasta naisesta kertova La voiture d’Intisar -sarjakuva osoittaa, itsenäisen liikkumisen kysymyksen kautta voidaan ymmärtää koko yhteiskuntaa ja sen perustavia eroja länsimaihin. Liimataisen kirjan keskeinen teema on yhteiskunnallinen muutos. Kuinka se on mahdollista valtiossa, jolla on käytännössä rajattomat rikkaudet, konservatiivinen islamilainen šaria-lakia tiukasti tulkitseva uskonnollinen johto sekä vallassa kuningashuone, jonka valta ei suinkaan perustu lakiin vaan enemmänkin perinteiseen klaanivaltaan? Väkivaltaiset mielenosoitukset ja protestit ovat yksi vaihtoehto, mutta kuten muualtakin maailmalta tiedetään, yleensä väkivaltainen mellakointi vain lisää järjestelmän käyttämää väkivaltaa. Arabikevät olisi tuskin muutenkaan mahdollinen Saudi-Arabiassa. On myös edelleen epäselvää, kuinka Arabikevät todella muutti Pohjois-Afrikan valtioiden valtarakenteita. Jokainen yhteiskunnallinen muutos tarvitsee tekijänsä. Yhteiskunnan

LIIMATAISEN KIRJAN KESKEINEN TEEMA ON YHTEISKUNNALLINEN MUUTOS. KUINKA SE ON MAHDOLLISTA VALTIOSSA, JOLLA ON KÄYTÄNNÖSSÄ RAJATTOMAT RIKKAUDET, KONSERVATIIVINEN ISLAMILAINEN ŠARIA-LAKIA TIUKASTI TULKITSEVA USKONNOLLINEN JOHTO SEKÄ VALLASSA KUNINGASHUONE, JONKA VALTA EI SUINKAAN PERUSTU LAKIIN VAAN ENEMMÄNKIN PERINTEISEEN KLAANIVALTAAN?


080

Peruste #1 2014

muuttaminen vaatii aina myös rohkeutta: on uskallettava puhua avoimesti ja suoraan asioista, jotka väistämättä herättävät pahennusta ja suoraa vihaa niin vallanpitäjissä kuin muissa kansalaisissa. Liimatainen esittelee lukuisia rohkeita ihmisiä, jotka toteuttavat protestiaan blogeissa, twitterissä ja muissa sosiaalisissa medioissa. Tietotekninen vallankumous luokin pohjan myös yhteiskunnalliselle muutokselle – muttei tietenkään yksistään riitä sen toteuttamiseen. Kuten Suomessakin, myös Saudi-Arabiassa netissä on helppoa avautua tuntemuksistaan ja kuuluttaa yhteiskunnallista muutosta. Jokapäiväinen elämä on kuitenkin käytännössä toisenlaista. Se asettaa rajat ääriajattelulle ja pakottaa luomaan rakentavia poliittisia vaihtoehtoja. Voi olla, että jyrkän islamilaisten maiden pysyvä yhteiskunnallinen muutos voi tapahtua vain islamin itsensä kautta. Siksi tarvitaan paljon lisää ajattelua, keskustelua ja pohdintaa. Jyrkän uskon-

nollisessa maassa filosofialle ei ole riittävästi tilaa, sillä teologiset pohdinnat tahtovat ylittää eettiset ja normatiiviset kysymykset. Juuri siksi ajattelun- ja sananvapaus ovat niin keskeisiä asioita. Ilman yhteiskunnallista keskustelua ei voida kyseenalaistaa vallitsevia tulkintoja, koskivat ne sitten islamia, taloutta tai poliittista järjestelmää. Siksi islamilaisissa maissa kysymys muutoksesta on kysymys ijtihadista eli mahdollisuudesta tulkita islamia ja sen oppeja uudelleen. Mitä monipuolisempia tulkintoja islamista voidaan esittää, sitä suvaitsevaisempi yhteiskunta on. Suvaitsevaisuus puolestaan luo mahdollisuuksia myös arkipäiväiselle toisin toimimiselle, joka on aina kaiken yhteiskunnallisen muutoksen keskiössä. Kirjoittaja on tutkijatohtori Jyväskylän yliopistossa TEKES:in rahoittamassa HYVE 2020 -projektissa.

KUTEN SUOMESSAKIN, MYÖS SAUDI-ARABIASSA NETISSÄ ON HELPPOA AVAUTUA TUNTEMUKSISTAAN JA KUULUTTAA YHTEISKUNNALLISTA MUUTOSTA. JOKAPÄIVÄINEN ELÄMÄ ON KUITENKIN KÄYTÄNNÖSSÄ TOISENLAISTA. SE ASETTAA RAJAT ÄÄRIAJATTELULLE JA PAKOTTAA LUOMAAN RAKENTAVIA POLIITTISIA VAIHTOEHTOJA.


081

Kirja-arvio

marx moraalifilosofian näkökulmasta eter Singerin Marx-kirja on monessa mielessä oiva suomennosvalinta. Se on hyvin kirjoitettu, tarjoaa ainakin jossain määrin uutta näkökulmaa Karl Marxin ajattelijaprofiiliin ja tulee vieläpä marxilaisten keskinäisten riitojen ulkopuolelta. Singer on tehnyt varsinaisen filosofinuransa muualla kuin marxilaisten keskinäisissä kädenväännöissä. Hänen työalueensa on liittynyt etiikan näennäisesti helppojen, mutta aidosti monimutkaisten kysymysten jäsentämiseen. Suomalaiselle lukijakunnalle hän on tullut tutuksi Oikeutta Eläimille -teoksesta (Animal liberation), joka lienee toiminut monen vegetaarin elämäntapavalinnan perusteluina. Tarjolla ei siis ole perinteistä taloustieteellistä marxismia, vaan pikemminkin sen pohdintaa, kuinka Marx asettuu keskusteluihin oikeasta ja hyvästä elämästä. Singerin kirjoitustyyli teki ainakin minuun vaikutuksen. Teksti on helppoa olematta tyhmää tai yksinkertaista. Singer ei piilottaudu akateemisten termien taakse, vaan pyrkii muotoilemaan haasteelliset kysymykset mahdollisimman helposti lähestyttävällä tavalla. Singerin suhde Marxiin on oivallinen. Hän löytää Marxin ajattelusta ja toiminnasta varsin arkisia ja inhimillisiä piir-

teitä. Joskus edessämme on mitä viilein analyyttinen kirjoittaja, toisessa yhteydessä sietämätön poliittinen kuumaKalle. Marxin persoona ja tekstit asettuvat – ainakin itselleni – valaisevalla tavalla suhteeseen toistensa kanssa. Poliittisissa kiistakirjoituksissaan Marx osaa olla sietämättömän piikikäs surkeaksi olettamaansa vastustajaa kohtaan. Tieteen korkeille huipuille kiivetessään hän taas on ilmaisuissaan herrasmies parhaasta päästä. Singer kiinnittää huomiota siihen, että Marxin mielialat tai minätilat – niin kuin psykologit sanoisivat – näyttävät vaihtelevan eri tekstilajien mukaan. Tämä auttaa pyhimys- ja suurmiesajattelun torjunnassa. Singerin kirja on sisällöltään eräänlainen Marx-elämäkerta etiikan näkökulmasta kirjoitettuna. Keskiössä on se, miten Marx hahmotti oikeudenmukaisuuden ja hyvän elämän sekä näiden suhteen yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Tämä on kiinnostava näkökulma, ainakin niille, jotka eivät pidä voiton suhdeluvun laskutendenssin lain laskukaavoja Marxin ajattelun tärkeimpänä sisältönä. Singerin tekemä jaottelu Marxin ajattelun vaiheisiin on teoksen alkupuolel-

Peter Singer. Marx. Into, Helsinki. 147 s.

jussi silvonen


082

Peruste #1 2014

SINGER KUVAA OIVALTAVASTI MARXIN AJATTELUN KEHITTYMISTÄ. TÄMÄ EI OLLUT AJATTELUN KAIKKIVALTIAS, JOKA SYNTYI MAAILMAAN VALMIS KAPITALISMIKRITIIKIN TEORIA AIVOISSAAN. PÄINVASTOIN, MARX OLI AJATTELIJA, JOKA ETSI KIIVAASTI VASTAUSTA KYSYMYKSEEN, JOHON KUKAAN MUU EI OLLUT VIELÄ EHTINYT VASTATA, JA JOUTUI SIKSI MATKAN VARRELLA TOISTUVASTI TARKENTAMAAN OMIA NÄKEMYKSIÄÄN.

la terävää ja oivaltavaa. Marxin eettisten motiivien ymmärtämisen kannalta on paikallaan katsoa, mitä hän kirjoitti nuoruuden tuotannossaan. Singer myös erottaa tarkasti nuoren Marxin ja ”ensimmäisen marxilaisuuden” - Saksalainen ideologia -teoksen jälkeen alkaneen materialistisen historiankuvan rakentamisen. Tähän saakka kuljen Singerin argumentaatiossa myötämielisesti mukana. Nuori Marx pysyy kapitalismikritiikissään vielä idealistisen moraalifilosofian tasolla. Marx kyllä puhuu proletariaatista historian “todellistuttajana”, mutta ei silti tunne todellista työväenluokkaa, joka pysyy hänelle hegeliläisenä ihannekuvana. Vasta kun Marx irtautuu Hegelin historianfilosofiasta ja löytää materialistisen tavan tarkastella historian kulkua, voidaan puhua marxilaisuudesta. Singer kuvaa oivaltavasti Marxin ajattelun kehittymistä. Tämä ei ollut ajattelun kaikkivaltias, joka syntyi maailmaan valmis kapitalismikritiikin teoria aivoissaan. Päinvastoin, Marx oli ajat-

telija, joka etsi kiivaasti vastausta kysymykseen, johon kukaan muu ei ollut vielä ehtinyt vastata, ja joutui siksi matkan varrella toistuvasti tarkentamaan omia näkemyksiään. Tämä edellytti muun muassa vaiheittaista irtaantumista Hegelin pauloista. Singer kuitenkin katsoo, että ”tilien tasaaminen” Hegelin kanssa ei ollut niin ehdotonta kuin joskus esitetään. Tässä tullaan ehkä Singerin tekstin kiistanalaisimpaan kohtaan. Näyttää siltä, että hän ei tunnista Pääomaan sisältyvää uutta näkemystä kapitalismin logiikasta, joka on jotain muuta kuin historiallisen materialismin nimissä esitetty deterministinen maailmankaava. Tähän ei kannata kuitenkaan jumittua. Eurooppalaiset ovat taittaneet aiheesta peistä keskenään kyllästymiseen asti. Singerin ideahan on lukea Marxia eettis-filosofisesta eikä ekonomiakriittisestä näkökulmasta. Singer lukee Marxia ennen muuta filosofina, ja hänelle tärkein teema Marxin ajattelussa on vieraantumisen voittaminen, ihmisen vapautuminen


083

Kirja-arvio

kaikista alistavista yhteiskunnallisista rakenteista. Marx kuvaa, kuinka pääoma ”kuolleena työnä” hallitsee käyttöarvoja luovaa elävää työtä. Tästä näkökulmasta hänen kapitalismikritiikkinsä säilyttää Singerin mukaan ajankohtaisuutensa, vaikkemme pitäisikään sitä tieteellisenä teoriana samassa mielessä kuin vaikka modernia taloustiedettä. Lopuksi on vielä kerrottava huonot uutiset. Suomentaja Teppo Eskelinen on onnistunut työssään pääosin hyvin, kieli on letkeää ja sujuvaa. Samalla suomennos on paikoin kummallista terminologista sotkua, joka johtunee siitä, että käsitteiden vakiintuneita suomalaisia muotoja ei ole tarkistettu vaan on käännetty nopeasti ja suoraan englannista. Niinpä tekstissä esiintyvät rinnakkain esimerkiksi tuotannolliset suhteet ja tuotantosuhteet. Marxin teoriassa tavaralla on vaihtoarvo ja käyttöarvo. Käännöksessä tavara on kuitenkin vaihtunut hyödykkeeksi. Suomentajalta on jäänyt huomaamatta myös se, että Pääoman englantilaisen laitoksen lukujen määrä ei vastaa saksalaista ja suomalaista laitosta. Niinpä Pääoman luku työpäivästä ei ole suomennoksessa kymmenes, vaan kahdeksas. Erityisesti korviin särähtää, kun puhutaan Hegelin mielen fenomenologiasta, kun pitäisi puhua hengen fenomenologiasta tai kun herran ja rengin dialektiikka on vaihtunut omituisesti herran ja orjan dialektiikaksi. Marx-sitaatit on kierrätetty englannin kautta silloinkin, kun yleisesti tunnettu vakiintunut suomennos on olemassa. Vastaava esimerkki voidaan löytää Michael Hardtin ja Antonio Negrin Imperiumi-teoksen suomennoksesta, jossa Marxin alkuperäinen kasaantuminen on englanninkielestä tapahtuneen kierrä-

SINGER LUKEE MARXIA ENNEN MUUTA FILOSOFINA, JA HÄNELLE TÄRKEIN TEEMA MARXIN AJATTELUSSA ON VIERAANTUMISEN VOITTAMINEN, IHMISEN VAPAUTUMINEN KAIKISTA ALISTAVISTA YHTEISKUNNALLISISTA RAKENTEISTA.

tyksen kautta muuttunut primitiiviseksi kasautumiseksi. Kyse ei siis ole niinkään suomentajan persoonallisesta virheestä, vaan ilmeisestä kulttuurisesta katkoksesta - siitä, että parin vuosikymmenen takaiset vakiintuneet marxilaisten käsitteiden suomennokset eivät enää ole tuttuja nuoremmalle tutkijasukupolvelle, joka lukee kansainvälistä keskustelua pääsääntöisesti vain englannin kielellä, suomennoksia tuntematta. Tässä olisi suomentamisessa kulttuurisen ryhtiliikkeen paikka. Kaiken kaikkiaan tervehdin tyydytyksellä Singerin teoksen suomennosta. Se on oivallinen ja kivasti uutta näkökulmaa tarjoava teksti, jota voi suositella niin aloittelijalle kuin sellaisellekin, joka jo luuli tuntevansa Marxinsa. Käännösten epätarkkuudet pakottavat tosin tarttumaan alkuteksteihin, mutta jos Singerin teksti onnistuu motivoimaan tähän, se puoltaa hyvin paikkaansa yhtenä johdatuksena Marxin ajatteluun. Kirjoittaja on yliopistotutkija ja dosentti Itä-Suomen yliopistossa.


084

Peruste #1 2014

karoliina paappa erusteen numeron taiteilija Karoliina Paappa (s.1983) on Tampereella asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Hän on opiskellut kuvataiteita Tampereen ammattikorkeakoulussa ja jatkaa syksyllä opintojaan Uumajan yliopistossa. Paappa tekee valokuvainstallaatioita sekä animaatioita. Lisäksi hän on mukana Route Couture -taiteilijaryhmässä. Ryhmä tekee tieltä löytyneistä yliajetuista eläimistä Haute couture -tyyppisiä luksusvaatteita ja vaatteista otettuja muoti- ja dokumenttikuvia. Projektin kritiikin kohteena ovat muun muassa turkistarhaus, muotiteollisuus sekä tieliikennesuunnittelu. Tämän lehden sivuilla nähtävissä va-

lokuvateoksissa Paappa ei ole pyrkinyt tietoiseen aktivismiin. “En ole tarkkaan suunnitellut, mitä haluan sanoa, vaan olen antanut aiheiden kummuta intuitiivisesti alitajunnasta.” Paappa kuvaa työskentelytapaansa “sisäiseksi purkaukseksi”. Paappa sai idean kiiltokuvien käyttöön animaatioiden tekemisen kautta. “Lapsuudenaikaisia kiiltokuvia oli myös kertynyt jonkin verran”, Paappa kertoo. Paapan töitä on ollut esillä eri puolilla maailmaa. Tällä hetkellä hänellä on näyttelyt Valokuvataiteen museossa Helsingissä (16.3. asti) sekä TR1 Taidehallissa Tampereella (23.3. asti). karoliinapaappa.fi


Tilaa maksuton Peruste-lehti osoitteesta www.vasemmistofoorumi.fi.

Peruste julkaistaan kokonaisuudessaan myös Vasemmistofoorumin sivuilla. Siirtolaisuus-aiheinen Peruste-keskusteluklubi järjestetään 31.3. Milenkassa, Helsingissä. Peruste hakee jatkuvasti numeron taiteilijoita. Tarjoa töitäsi lähettämällä 5-10 kuvanäytettä. Lisäksi otamme vastaan kirjoitusehdotuksia esimerkiksi Perusteluja-osioon. Viestejä pyydetään osoitteeseen kuutti.koski@vasemmistofoorumi.fi. Kirjoituksista ja kuvista maksetaan pienet palkkiot.


Stephen Castles Mikko Jakonen Tiina Järvi Russell King Mervi Leppäkorpi Johanna Perkiö Pontus Purokuru Anna Rundgren Jussi Silvonen Esa Suominen Reijo Vanne Riikka Yrttiaho

Peruste 1/2014: Siirtolaisuus