Anime #129, toukokuu 2023

Page 12

Teksti: Jenni Väyrynen

Se toinen Ryhmä Hau Bungou Stray Dogs -anime jatkuu jälleen heinäkuussa viidennellä tuotantokaudellaan. Sen kunniaksi ajatuksia maaliskuussa päättyneestä neljännestä kaudesta.

B

ungou Stray Dogsin fanien vuosi 2023 sai riemukkaan aloituksen, kun studio Bones toi sarjan takaisin neljännen kauden merkeissä, kahden vuoden tauon jälkeen. BSD on alun perin vuonna 2012 alkanut Kafka Asagirin ja Sango Harukawan luoma seinen-manga sekä novellisarja. Tarina sijoittuu kuvitteelliseen Jokohamaan, jossa yliluonnollisia kykyjä omaavien yksilöiden perustamana ”Aseistettujen Etsivien Toimisto” (vapaa käännös, eng. Armed Detective Agency) selvittää erilaisia rikoksia ja ottavat mittaa pahiksista. Kolmannen kauden päätösjakso jätti sankarimme positiivisiin tunnelmiin heidän päihitettyään kansainvälisen terroristin Fyodor Dostoyevskyn ja passitettuaan hänet huippusalaiseen vankilaan. Sarjan tunteva osaa kuitenkin arvata tilanteen olevan vain tyyntä myrskyn edellä. Bones ei kuitenkaan heitä yleisöään heti keskelle toimintaa, vaan aloittaa hitaasti. Kuten vuonna 2016 esitetty toinen kausi, myös neljäs alkaa takaumilla. Kauden alkupuolen ensimmäiset jaksot sijoittuvat noin kymmenen vuotta ennen sarjan tapahtumien alkua. Jaksot kattavat novellisarjan kolmannen osan tapahtumat ja kertovat, kuinka Aseistettujen Etsivien Toimisto sai alkunsa.

Kauden alkujaksot valottavat, miten yksinäinen miekkamestari Fukuzawa törmää orvoksi jääneeseen 14-vuotiaaseen poikaneroon Ranpo Edogawaan. Huomioitavaa jaksoissa on niiden poikkeava väriskaala, sillä ne ovat ankean harmaita vailla selkeitä värejä. Näin animaattorit ovat korostaneet eroavaisuuksia hahmojen eri näkökulmien välillä. Synkän harmaa maisema kuvastaa nimenomaan Ranpon mielikuvaa maailmasta, jossa hän ko-

”Sarja korostaa jälleen kodin tärkeyttä. Koti ei ole vain fyysinen sijainti, vaan myös sen sisältämä yhteisö, jossa henkilö voi tulla hyväksytyksi omana itsenään.” 12

kee olevansa alituisesti ulkopuolinen. Vasta tavattuaan Fukuzawan hänen ymmärryksensä maailmasta ja muista ihmisistä avartuu, jolloin hän kykenee näkemään kaikki värit ympärillään. Alkujaksot toimivat oivana esittelynä kauden pääteemoihin. BSD on tunnettu synkistä juonenkäänteistä ja moraalisesti kyseenalaisista hahmoistaan. Aiemmilla kausilla katsojat ovat Kuvat: © Kafta Asagiri, Harukawa35 / Kadokawa / 2019 Bungo Stray Dogs -tuotantokomitea


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Kolumni Ajatuksia animangasta Orpotytön sotkuinen perintö

1min
pages 34-35

Guyabano Holiday

1min
page 33

She Loves to Cook and She Loves to Eat Tie naisen sydämeen

1min
page 32

I want to Be a Wall Aseksuaalin naisen avioliitto

1min
pages 31-32

Kaina of the Great Snow Sea

1min
page 30

Live!

2min
pages 28-29

The Magical Revolution of the Reincarnated Princess and the Genius Young Lady

1min
page 27

Hell’s Paradise

1min
page 26

My Home Hero

1min
page 25

Suzume

1min
page 24

Arvostelut

1min
pages 22-23

Kolumni Animen ohi

1min
page 21

Toren Smith

3min
pages 18-20

Thunderbolt Fantasy

2min
pages 16-17

Unohdetut isekait

1min
pages 14-15

Se toinen Ryhmä Hau

2min
pages 12-14

Seuraavan kauden nostot

2min
pages 10-11

Uutuuksia lyhyesti

1min
pages 8-9

Animaatiostudio KAI tekee tappiota

1min
page 8

Suzume lyö ennätyksiä Kiinassa

1min
page 7

Boruto lyhyelle tauolle Boys Over Flowers julkaistuin shoujo-manga

1min
pages 6-7

Lyhyesti

1min
page 5

MANGAKESÄÄN 2023 KUULUVAT SISÄKÖT, VELHOT, ENKELIT SEKÄ JOULUTONTUT!

1min
pages 2-3
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.