2 minute read

Kahvia, kulttuuria ja kuohuviiniä

Sokerileipuri Sundmannin rinkilä on löytänyt kotinsa Konditoria St Honoren ikkunassa. Kuva Konditoria St Honore Lohja -kahvia Cafetoria -paahtimosta. Kuva Juhlaserviisi Perinteisiä herkkuja uudella twistillä. Kuva Pink Lemon

Advertisement

Lohjan kahvilaperineet ulottuvat yli sadan vuoden taakse. Jo 1900-luvun alussa oli tapana käydä sokerileipuri Sundmanin kahvilassa ja nauttia paakelsit sekä juoda kupposellinen kahvia. Kahvilassa käynti oli ennen kaikkea sosiaalinen tapahtuma, kun tavattiin tuttuja ja vaihdettiin kuulumisia. Tänä päivänä kahvilassa voi käydä yksin ja monet ovatkin ottaneet kahvilan omaksi etätyöpisteekseen. Konditoria St Honoren juuret ovat Sundmanin kahvilassa. Kahvilan omistaja, Timo Stolpe vieraili teini-ikäisenä sokerileipuri EW Sundmanilla. Timon mukaan tuoksu pysäytti nuoren miehen ja hän aloitti vanhan ajan leipomossa oppipoikana. Halu nähdä maailmaa ja oppia uutta vei hänet useaksi vuodeksi kiertämään Eurooppaa. Timon tie vei töihin myös Tukholmaan Bageriet Kringlaan, joka on kuninkaallinen hovihankkija ja varsinainen sokerileipurin korkeakoulu. Timo palasi takaisin kotiin Lohjalle ja perusti oman konditorian. Vuodesta 1985 toimineen Konditoria St Honoren ikkunassa on leipomo Sundmanin tunnuksena ollut rinkilä. Ympyrä on sulkeutunut.

Hieman toisenlaista perinnettä edustaa vuonna 1979 perustettu Kahvilakioski Synnerberg. Alkujaan se oli perinteinen kioski, jonka luukulta sai ostaa lihapiirakan tai nakkeja. Susanna Synnerberg ei ole unohtanut grillikioskin juuria, hän on vain lisännyt palvelutarjontaa. Kahvilakioskissa voi pelata Veikkauksen pelejä, asioida postiautomaatilla tai nautti kahvin kanssa lasillisen kuohuviiniä.

Konditoria Pink Lemon on toiminut liki kymmenen vuotta. Intohimoisena leipojana, Kati Koskinen opiskeli kondiittorimestariksi, perusti konditorian sekä kahvilan. Monimuotoinen tuotekehitys on jatkuvaa ja asiakkaille tarjotaan perinteisiä ja uusia herkkuja gluteiinittomina, laktoosittomina ja ennen kaikkea vegaanisina.

Mannermaisen tuulahduksen Lohjan kahvilamaailmaan tuo Café Carnevale. Tarjolla on eurooppalaiseen tyyliin erikoiskahveja sekä oman keittiön makeita ja suolaisia herkkuja. Perjantai-iltaisin voi nauttia kahvilan antimista tunnin pitempään, after work –tunnelmissa. Kesällä kahvila levittyy eurooppalaiseen tyyliin kadulle. Lohjan 2020 yrittäjäksi valitun, Ismet Kuzun omistaman kahvilan lisäksi samassa rakennuksessa on suunnitelmissa avata tulevaisuudessa boutique-hotelli.

Kesäisin voimme nauttia kahvimme ja herkkumme monen kahvilan terasseilla. Oman lisänsä tietysti tarjontaan tuovat kesäkahvilat. Ehkäpä erikoisin konsepti on Kaffelalla, joka kätevästi voi ajaa oman kahvilansa minne vain. Kesäisin turkoosin värinen Kaffela-auto on pysäköitynä Lohjan torin kulmalle. Talvisin olemme voineet nauttia liikkuvan kahvilan antimista lämmitetyssä teltassa mm Lohjan jääkarusellifestivaaleilla. Eräänlainen kesäkahvila on myös Lohjan torilla, Kaffelan naapurissa oleva Pingviini-jäätelökioski. Eikö olekin varma kesän merkki, kun useat jäätelökioskit ilmestyvät ympäri kaupunkia turuille ja toreille?

Jokaisella kunnioitetulla kahvilakaupungilla on toki oma paahtimonsa. Meillä Lohjalla niitä on kaksi, Carnevale Coffee Roastery sekä jo vuodesta 2002 toiminut Cafetoria roastery. Cafetorian juuret ovat Lohjalla, Suomessa ja Perussa, Mia Nikander-Oren ja Ivan Oren kotimaissa. Cafetoria paahtaa monia erilaisia kahveja niin omaan kahvilaansa, joka toimii Lohjalla paahtimon yhteydessä sekä tietysti monille muille kahviloille. Kaupunkimme oma pähkinäinen ja tummapaahtoinen Lohja-luomukahvi on paahdettu myös Cafetoriassa.

Nykyisin koko Lohjan alueella on liki kolmekymmentä kahvilaa museossa, uimahallissa, kirjastossa, kotiseututalossa tai vanhassa huvilassa. Jokainen kahvila tuo oman ainutlaatuisen lisänsä kaupungin kahvilatarjontaan. Yhteistyötä kuvaa jo seitsemän kertaa järjestetty yhteinen kahvilapäivä. Lohjan kahvilapäivänä herkkujen ja juomien lisäksi on tarjolla musiikkia, teatteria ja tanssiesityksiä. Onpa kahvilapäivänä järjestetty opastettu kierros Lohjan kahviloissa. Tulevana kesänä vietämme kahvilapäivää jälleen kesäkuun alussa. Tervetuloa herkuttelemaan ja viihtymään Lohjan kahviloihin!

Lue lisää Lohjan kahviloista https://www.visitlohja.fi/ravintolat-ja-kahvilat-lohjalla/kahvilat/ https://pinkitkorkokengat.vaikuttajamedia.fi/2019/06/16/mita-tarjosi-lohja-kahvilapaivana-gluteenittomalle/

This article is from: