Elias Lönnrotin tie

Pienestä torpasta suurmieheksi

Paikkarin torppa, Elias Lönnrotin syntymäkoti on Suomen ensimmäinen henkilön kotimuseo. Kuva: Timo Aunio

Elias Lönnrot tunnetaan erityisesti kansanrunouden ja Kalevalan kokoajana, mutta hän oli paljon muutakin: lääkäri, kielentutkija, tutkimusmatkailija, kansanvalistaja, virsirunoilija, musiikkimies, kielinero, lehtimies, kasvitieteilijä ja suomalaisuusmies. Sammatin suurmiehen elämäntyö on vertaansa vailla ja näkyy monin tavoin vielä tänäänkin.

Paikkarin torpasta opintielle

Elias Lönnrot syntyi kyläräätäli Fredrik Johan Lönnrotin seitsenlapsisen perheen neljäntenä lapsena 9. huhtikuuta 1802 pienessä Paikkarin torpassa Sammatissa. Vaatimattomissa oloissa kasvanut poika oppi lukemaan ja kirjoittamaan äidinkieltään suomea jo viisivuotiaana.

Kouluopetusta Elias sai vasta 12-vuotiaana, kun hän pääsi opiskelemaan Tammisaaren pedagogioon. Sadan kilometrin koulumatkan Sammatista Tammisaareen hän kulki tavallisesti jalkaisin.

Tammisaaren pedagogion jälkeen Elias pääsi Turun katedraalikouluun jatkamaan opintojaan, mutta siellä opiskelu keskeytyi rahapulan takia. Katedraalikoulun pääsykoetta Lönnrot on myöhemmin kuvannut elämänsä ”tukalimmaksi tentiksi”, koska siitä piti suoriutua ruotsiksi, eikä ruotsin kieli vielä silloin häneltä sujunut. Myöhemmin hän oppi myös ruotsia, ja siitä tuli hänen pääkielensä oman perheensä kanssa.

Eliaksen opintie jatkui Porvoossa ja apteekkioppilaana Hämeenlinnassa, jossa hän hankki perustiedot yrteistä ja rohdoskasveista. Siitä oli hyötyä hänen tulevassa lääkärin ammatissaan.

Lönnrot aloitti 20-vuotiaana filosofian ja muiden humanististen aineiden opiskelun Turun Kuninkaallisessa akatemiassa. Siellä hän kiinnostui suomalaisesta kansanrunoudesta, joka oli teemana myös hänen Väinämöistä käsittelevässä maisterintyössään.

Lönnrot kirjoittautui vuonna 1829 lääketieteen opiskelijaksi Aleksanterin Keisarilliseen yliopistoon Helsinkiin ja valmistui lääkäriksi 1832. Lääketieteen lisensiaatin väitöskirjan aiheena oli suomalaisten taikausko ja lääketiede.

Lääkärin työtä ja kirjallista tuotantoa

Lönnrot nimitettiin Kajaaniin piirilääkäriksi 1833. Tätä virkaa hän hoiti yli kaksikymmentä vuotta, mutta oli usein virkavapaalla lääkärintoimestaan keskittyäkseen kirjalliseen tuotantoonsa. Viidentoista vuoden aikana hän teki pitkiä runonkeruumatkoja eri puolille Suomea kävellen, soutaen, hiihtäen ja rekikyydillä. Näiden matkojen yhteispituudeksi on laskettu yli 15 000 kilometriä.

Runonkeruumatkojen tuloksena syntyi Lönnrotin tunnetuin teos Kalevala ja sen sisarteos Kanteletar. Kalevalan ensimmäinen painos ilmestyi jo 1835 ja laajennettu versio 14 vuotta myöhemmin. Kalevalan kokoamisessa Lönnrot hyödynsi myös muiden runonkerääjien materiaalia, yhdisteli runoja yhtenäisiksi kertomuksiksi ja täydensi niitä itse sepittämillään säkeillä.

Lönnrot sai aikaan vielä paljon muutakin opiskeluaikanaan ja lääkärintyönsä ohella. Hän oli perustamassa vuonna 1831 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa, jonka arkistoihin hänen muistiinpanonsa on jälkeenpäin tallennettu. Arkistossa on laaja valikoima hänen kirjeitään, jotka hän on kirjoittanut perheelleen, sukulaisilleen ja ystävilleen sekä suomeksi että ruotsiksi.

Elias Lönnrotin patsas Paikkarin torpan lähellä. Eino Räsänen (1952) Eemil Halosen luonnoksen (1899) pohjalta. Kuva: Timo Aunio

Merkittävimpien kirjallisten töidensä ohella Lönnrot toimi virsikirjakomitean puheenjohtajana. Nykyisessä virsikirjassamme on lähes 120 virttä, jotka Lönnrot sanoittanut, suomentanut, uudistanut tai muokannut. Hänen laaja suomenkielinen runotuotantonsa käsittää käännöksiä ruotsin, venäjän, saksan ja kreikan kielestä. Lönnrot kirjoitti ahkerasti myös sanomalehtiin, pääasiassa kansanrunoja, paikallista historiaa, terveydenhoitoa ja kielioppia käsitteleviä artikkeleita. Hän toimitti omaa lehteä nimeltä Mehiläinen, joka oli ensimmäinen suomenkielinen aikakauslehti.

Lönnrotin kasvitieteellinen suurteos Flora Fennica ilmestyi 1860, mutta hän julkaisi teoksesta vielä uudistetun painoksen kasvitieteilijä, lääkäri Thiodolf Saelanin kanssa 1866 ollessaan jo eläkkeellä yliopistouraltaan ja asuessaan Nikun talossa Sammatissa.

Perhe-elämää ja eläkevuodet Sammatissa

Elias Lönnrot meni naimisiin vasta 47-vuotiaana Kajaanissa 26-vuotiaan oululaisen Maria Piponiuksen kanssa. Perheeseen syntyi viisi lasta kymmenen vuoden aikana. Kajaanissa syntyi esikoispoika Elias, joka kuoli jo kaksivuotiaana aivokalvontulehdukseen.

Vuonna 1854 perhe muutti Helsinkiin, sillä Lönnrot oli valittu suomen kielen professorin virkaan Aleksanterin Keisarilliseen yliopistoon. Tätä virkaa hän hoiti vuoteen 1862, jolloin keisari myönsi hänelle täyden eläkkeen ja kanslianeuvoksen arvonimen.

Eläkepäivikseen Elias Lönnrot muutti perheineen takaisin Sammattiin. Vaatimattomista oloista lähtenyt kyläräätälin poika palasi nyt kotiseudulleen tunnettuna ja varakkaana suurmiehenä.

Ensin Lönnrotin perhe asui Nikun talossa, noin neljän kilometrin päässä Sammatin kirkolta, myöhemmin Lammin talossa, joka sijaitsee neljän kilometrin päässä Paikkarin torpalta ja kahdeksan kilometrin etäisyydellä kirkolta. Merkittävänä apuna perheelle oli Eliaksen veljentytär Miina (oik. Serafia Wilhelmiina), joka toimi 30 vuoden ajan Lönnrotin perheessä taloudenhoitajana. Hänen asuntonsa Sammatissa tunnetaan ”Miinan mökkinä”.

Lönnrotin jäädessä eläkkeelle hänellä oli edessään vielä parikymmentä työntäyteistä, mutta myös surun varjostamaa vuotta. Vaimo Maria kuoli tuberkuloosiin vuonna 1868, vain 45 vuoden ikäisenä. Kolme tytärtä kuoli 1870-luvulla: Maria ja Thekla tuberkuloosiin ja Elina-tytär kurkkumätään. Elina ja Thekla olivat vasta 18-vuotiaita, Maria 21. Ainoa isänsä jälkeen eloon jäänyt tytär oli Ida, joka asui vanhan isänsä kanssa tämän kuolemaan asti.

Vielä Lammin talossa asuessaan, lähes 80-vuotiaana, Lönnrot viimeisteli toisen suurteoksensa, Suomalais-ruotsalaisen sanakirjan, joka käsittää noin 200 000 hakusanaa – suurin osa Lönnrotin itsensä keksimiä. Sanakirja julkaistiin kirjana 1880. Monet Lönnrotin keksimistä sanoista ovat edelleen käytössä.

Elias Lönnrotin elämänliekki sammui Lammin talossa Sammatissa 19. maaliskuuta 1884, lähes 82 vuoden iässä. Juhlalliset hautajaiset pidettiin Sammatissa. Väkeä oli niin paljon, että vain pieni osa mahtui kirkkoon.

Viimeisen leposijansa Lönnrot sai kotipitäjänsä Sammatin kirkkomaalta, jonne on haudattu myös hänen vaimonsa ja kolme tytärtään. Haudalla on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran pystyttämä obeliskin muotoinen hautamuistomerkki, jonka yläosaan on kaiverrettu tähti ja kantele.

Lönnrotin perintö

Elias Lönnrotin perintö näkyy edelleen paitsi suomen kielessä ja hänen kirjallisessa tuotannossaan, myös hänen asuinpaikoillaan. Lönnrotin muistomerkki on sekä Sammatissa, Kajaanissa että Helsingissä, viimeksi mainitussa jopa hänen mukaansa nimetty katu ja puistikko. Paikkarin torpan lähelle pystytettiin vuonna 1952 Lönnrotia esittävä pronssipatsas. Jo elinaikanaan Lönnrot auttoi monin tavoin sammattilaisia sekä maallisissa että kirkollisissa asioissa. Hän lahjoitti varoja ja alttaritaulun Sammatin kirkkoon, luki saarnatekstejä jumalanpalveluksissa, kun pappi ei päässyt paikalle, kuljetti kyläläisten kirjeitä ja toimitti muitakin heidän asioitaan Lohjalla käydessään. Nämä reissut eivät olleet aivan helppoja, sillä Sammatin ja Lohjan välisessä Hiidensalmessa ei vielä tuolloin ollut siltaa, vaan salmen ylitys tapahtui aluksi veneellä, sittemmin lautalla. Vasta 1880-luvulla valmistui ensimmäinen silta Hiidensalmen yli. Lönnrot oli aikaansa edellä, kun hän ymmärsi naisten ja erityisesti tyttöjen koulutuksen merkityksen. Hänen toimestaan Sammatissa käynnistyi syksyllä 1869 kansakoulu. Hänen testamenttivaroillaan perustettiin Sammattiin vuonna 1897 kotitalousoppilaitos, alkuperäiseltä nimeltään Elias Lönnrotin emännyyskoulu. Monien vaiheiden jälkeen tämä perinteikäs, lähes 120-vuotias opinahjo lopetti toimintansa syksyllä 2016. Lammin talo, Elias Lönnrotin vanhuuden asunto on myös museona. Kuva: Timo Aunio