Lohjan luonto lumoaa

Lohjansaaressa kasvaa somessa hehkuteltu Suomen kaunein tammi keskellä tiheää istutuskuusikkoa. Tammen jyhkeä olemus sammalpeitteisine vankkoine oksineen jättävät tutustujalle ikimuistoisen mielihyvän. Kuva: Lohjan kaupunki

Hyvä matkailija. Onnittelut siitä, että olet valinnut Lohjan retkeilykohteeksi. Et suinkaan ole ensimmäisiä, sillä Lohjan seutu on jo varhain ainakin 1800-luvun lopusta lähtien vetänyt puoleensa niin tieteen ja taiteen edustajia kuin myös luonnon kauneuden ja luonnon rauhaa rakastavia ystäviä. Lohja on ennen kaikkea tunnettu rehevästä lehtoluonnosta, kalkkikallioista, Lohjanharjusta ja Uudenmaan suurimmasta järvestä Lohjanjärvestä saaristoineen. Nähtävää siis riittää.

Lohja on poikkeuksellisen rehevää seutua. Sen huomaa heti, kun tulee tänne muualta Suomea. Siitä minua muistutti jälleen kerran kaksi biologikollegaa, jotka tulivat kyläilemään ja ensitöikseen ihastelivat seudun rehevyyttä ja lajiston runsautta. Etenkin monet sadat pähkinäpensas- ja jalopuulehdot sekä lehtoluonnon rikas aluskasvillisuus on aina häkellyttävä näky mihin vuodenaikaan tahansa.

Itse pähkinäpensas on jo monelle aivan uusi tuttavuus. Se muodostaa usein laajoja yhtenäisiä kasvustoja, joissa saattaa olla useita satoja kauniisti kaartuvia pensasryhmiä, ns. runnoja. Maanalaisesta kehämäisesti kasvaneista juurivesoista lähtee useita erillisiä rankoja ympyränmuotoisesti. Kun keskiosa kuolee, niin ulkoreunalta kasvaa uusia rankoja. Tästä nimitys runna. Pensaaksi se on kookas, ja voi usein kasvaa yli viisi metriä korkeaksi. Yksittäinen ranka elää verraten nuoreksi, vain vajaa 60-vuotiaaksi, mutta itse yksilön tiedetään eläneen maanalaisen osansa turvin samalla kasvupaikalla reilusti yli 2000 vuottakin. Ennen vanhaan lohjalaisten lapsien jouluherkku oli omalta seudulta kerätyt pähkinäpensaan pähkinät, ns. hasselpähkinät. Muista, että niiden keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa.

Suuria jalopuita Lohjan upeat jalopuulehdot isoine tammi-, lehmus- ja jalavapuineen muistuttavat meitä hemiboreaalisesta kasvillisuusvyöhykkeestä, joka ulottuu vain Suomen lounaisosaan. Tätä herkkua et ihan helpolla löydä muualta Suomesta. Karkalin luonnonpuiston ja Torholan luolan luontopolun varrelta voit helposti löytää näitä jalopuita. Siellä luolan suuaukon edustalla voit ihailla erittäin harvinaista kynäjalavaa, joka kasvaa isokokoisen tammen hellässä huostassa. Edetessä polkua eteenpäin vastaan tulee ehkä Lohjan kauneimmat lehmus- eli niinipuuryhmät pitkine suorine

runkoineen. Nimitys niinipuu tulee siitä, että puun kuoren niintä on entisaikaan käytetty mm. purjelaivan köysien tekoon.

Luolan suulla mietit varmaan mistä jalavan nimi on peräisin? Nimi ei liity kyniin, vaan viittaa puun käyttöön. Nimen taustalla on puun kansankielinen nimitys ”kynneppää”, joka Lönnrotin mukaan on eläinruumiissa oleva paksu jänne. Kynäjalavan puuaines on taipuisaa ja sitkeää kuin jänne. Siksi siitä tehtiin hevosille kaarevia luokkeja, joilla hevosen länget rahkeiden välityksellä kytkettiin aisoihin. Vaatii poikkeuksellisen hyvää lujuutta!

Kuuluisa kansalliskuvaaja I. K. Inha kävi asuessaan Lohjalla 1900 -luvun alussa ihailemassa ja kuvaamassa seudun suuria tammia, joista monet vieläkin ovat hengissä. Niitä voit käydä bongaamassa geokätkeilyn tavoin. Suuria ja vanhoja tammijättiläisiä voit käydä helpoimmin katsomassa Lohjan Jalassaaressa ja Heponiemessä. Samalla voit pistäytyä Lohjan saaressa katsomassa some-maailmasta tuttua Suomen kauneimmaksi kutsuttua Paavolan tammea, jolla on ympärysmittaa peräti 472 cm. Se kasvaa jyhkeine ja kauniine sammal- ja jäkäläpeitteisine oksineen pienen kalliokohouman kohdalla, keskellä entistä peltoa, joka on nyttemmin istutettu tiheäksi kuusikoksi. Olosi siellä tulee olemaan satumainen. Sitä ei voi kuvailla, se täytyy itse kokea.

Lohjansaaren Paavolan tammelle matkatessasi kuljet hienon luonnonsuojelulailla rauhoitetun tammimetsän halki, jossa voit kokea lehtoluonnon kaikki parhaat ominaisuudet, kerroksellisen jalopuurakenteen ja monipuolisen rehevän aluskasvillisuuden. Keväisin maata peittävät sini- ja valkovuokot, joita myöhemmin seuraa tiheät kielokasvustot. Kesällä voit löytää harvinaisen orkidean, lehtoneidonvaipan tai kauniin isolehtisen lehto-orvokin tai sinivalkokukkaisen svenska flagganin, lehtomaitikan. Pensaskerroksesta löydät suurien pähkinäpensaisen alta monet muutkin hienot lehtopensaat: Lehtokuusaman, taikinanmarjan, tuomen sekä harvinaisen koiranheisin ja näsiän. Ylispuina on runsaasti tammia, joukossa muutamia erittäin kookkaitakin yksilöitä sekä isoja koivuja ja haapoja. Tarkkasilmäisimmät voivat löytää myös metsälehmuksen. Kesäisin tunnelma on hyvin viidakkomainen hieno, jossa sielu lepää.

Harvinaisia kalkkikallioita

Lohjan erikoisuutena ovat myös lukuisat, mutta pienialaiset kalkkikalliot ja niiden monet uhanalaiset kasvi-, sammal- ja jäkälälajit. Niiden säilyttämisessä Lohja on valtakunnallisestikin avain asemassa, sillä kaikki kalkkipitoiset luontotyypit ovat uhanlaisia. Kalkkipitoinen kallioperä on myös ollut Lohjan asuttamisen yksi merkittävä peruskivi: Sen myötä täällä toimii vieläkin kalkkikaivos. Ennen Lohjalla oli myös kalkkikiveä hyödyntävä sementtitehdas, jossa tuotanto loppui 1990-luvun alussa.

Lohjansaaren Hermalan Kalkkimäki on kasvillisuudeltaan ja kasvistoltaan Uudenmaan laajimpia ja arvokkaimpia kalkkikallioalueita, etenkin kalkkia vaativan ja suosivan lajiston kannalta. Erityisesti siellä on havaittavissa piirteitä alvarikasvillisuudesta, mikä on Suomessa hyvin harvinainen luontotyyppi. Tällaista erikoista kasvillisuutta syntyy laakeille kalkkikallioille, joilla on hyvin ohut maakerros kallion päällä. Kallion lajiston erikoisuuksista mainittakoon uhanalaiset kalliorikko ja seinäraunioinen sekä niittyräpelö, jonka erikoisen muotoiset litteän herttamaiset tähkylät herättävät aina ihastusta. Yritä etsiä niitä - mutta se ei ole helppoa.

Kalkkimäeltä löydät myös ahopellavan, ruoholaukan ja nyylähaarikon, jotka kaikki ovat Suomessa pääasiassa merenrantakasveja. Sisämaassa kasvaessaan ne muistuttavat meitä niistä ajoista, jolloin merenranta syleili Kalkkimäen kallioita. Ravinteikkaan kalkkiperän ansiosta ne ovat kyenneet säilymään siellä meidän ihastukseksi muistona jääkauden jälkeisistä merivaiheista.

Kalkkimäellä on myös kaivostoiminnan jälkiä nähtävissä entisine avolouhoksineen ja alueelta on etsitty jo 1600-luvulla kalkin li-

Karkalin luonnonpuistossa voit tutustua pähkinäpensaan kasvutapaan, runnan syntyyn. Kuva: Torsti Salonen

Äärimmäisen uhanalainen ja rauhoitettu isokukkainen orkidea, punavalkku, on Lohjan erikoisuus. Kuva: Lohjan kaupunki/Veikko Vuorinen Pähkinäpensaiden luota voit hyvällä tuurilla löytää lehtivihreättömän loiskasvin suomukan, joka valkovuokkojen kukinta-aikaan työntää esiin kauniin punertavan kukinnon, kunnes häviää sittemmin näkymättömiin. Kuva: Torsti Salonen Pähkinäpensaan pähkinät olivat ennen lohjalaisten lasten jouluherkkuja, kun muuta hyvää ei juurikaan ollut. Kuva: Päivi Landén

säksi myös rautaa. Alue on nykyisin valtion omistuksessa ja se on ollut aikoinaan laajalti metsäisenä laidunmaana. Metsähallitus hoitaa aluetta estämällä kallioalueiden umpeenkasvua raivaamalla puustoa ja pensastoa. Siellä voit kesäisin tutustua myös perinteiseen alueen hoitotapaan ja suomalaisiin maatiaislampaisiin ja -lehmiin. Paikallinen eläintenpitäjä laiduntaa alueella Ahvenanmaan lampaita ja Suomen kyyttöjä.

Lohjanharju -nimi johtaa harhaan Lohjanharju ei ole geologisesti harjumuodostuma, vaan kansan antama nimitys Lohjan alueen reunamoreenimuodostumasta. Tarkemmin sanottuna se on ensimmäistä Salpausselkää, joka syntyi yli 10 000 vuotta sitten, kun mannerjäätikön sulaminen jokseenkin pysähtyi sään äkillisesti kylmettyä pidemmäksi aikaa, jolloin jäätikön sulamisvedet kasasivat jäätikön eteen pääasiassa lajittunutta soraa, hiekkaa ja savea. Harjumuodostumat ovat taas syntyneet jäätikön vetäytyessä sen sisällä tai pinnalla virtaavien jokien tuomista maa-aineksista. Ne siis kulkevat jäätikön peräytymissuunnan mukaisesti.

Lohjalla Salpausselän harjanteella, on yksi mielenkiintoinen ja erikoinen yksityiskohta Neitsytlinnan moreenikumpare. Se nousee toistakymmentä metriä muuta ympäristöään korkeammalle. Sen tarkkaa syntyä ei tiedetä. Onko se syntynyt jäätikölle jääneistä materiaaleista vai onko sen ympäriltä vesi huuhtonut maa-ainesta pois? Sitä kannattaa kiivetä pohtimaan kumpareen päälle. Vallitsevina kasvilajeina aluskasvillisuudessa ovat kanerva, sianpuolukka, mustikka, mansikka kalliokielo, nuokkutalvikki ja kultapiisku.

Neitsytlinnan kumpareelle pääsee helposti Uimahallilta suosittua ulkoilureittiä pitkin. Matkalla voit ihailla mäntyvaltaista harjukasvillisuutta, joka on pääasiassa kuivahkoa puolukkatyypin kangasta. Puusto on verraten nuorta ja kuusi on pahoin valtaamassa alaa. Alueelta poistetaankin kuusta säännöllisin välein. Valoisemmissa aukkopaikoissa voit löytää harjumetsän harvinaisuuksia, häränsilmän, sikojuuren, kangasajuruohon tai kanervisaran.

Lahokallio – niemi Lohjanjärven näkymiin Uudenmaan suurimman järven, Lohjanjärven rannalla, tunnet ihmisen pienuuden, mutta samalla sielun levollisuutta. Tämän tunteet voit todeta kävelemälle Ojamon Lahokallion luontopolun niemen kärkeen. Sieltä avautuu Lohjanjärvi kaikessa komeudessaan. Lohjanjärvessä on yli 120 saarta ja sen kapeita salmia pitkin pääsee Hiidenvedelle ja aina Vihtiin asti. Lohjanjärvellä on syvyyttä 56 m ja pohja onkin Suomen toiseksi syvin paikka meren piinnasta mitattuna.

Lahokallion luontopolulla voit tutustua Lohjanjärven rannan tyypilliseen tervaleppälehtoon. Useimmat niistä ovat syntyneet alaville rannoille, kun Lohjanjärven vedenpintaa on yli 100 vuotta sitten useaankin eri otteeseen laskettu yhteensä noin 3 metriä. Nämä järven entiset rantakivikot ovat myös polun varrella nähtävinä. Isojen ja hienojen tervaleppien aluskasvillisuudessa viihtyvät myös monet kauniit suurruohot, kuten mesiangervo, rantaminttu, rantayrtti, ranta- ja terttualpi sekä kaunislehtinen, lähes pitsimäinen, soreahiirenporras.

Lahokallion alue on yksi Lohjan arvokkaimmista alueista lahopuuston määrän ja laadun suhteen, eräänlainen luonnontilan paratiisi. Lahokalliolla ei ole tehty metsänhoitotoimenpiteitä vuosikymmeniin ja sinne

Aina ihastuttavia keltavuokkoja voit tavata Karkalin luonnonpuistossa. Pysähdy miettimään mistä erotat keltavuokon valkovuokosta ilman kukkaa? Kuva: Torsti Salonen Lehtomaitikka on helppo tunnistaa keltaisista ja sinipunaisista kukistaan, joten sitä on myös kutsuttu ”svenska flagganiksi” Ruotsin lipuksi. Kuva: Risto Murto

on syntynyt vankkaa ja vanhaa puustoa, jossa jo luontainenkin lahoaminen on tyypillistä. Lisäksi monet viimeisten vuosikymmenten myrskyt ovat kaataneet alueella runsaasti puustoa ja ne ovat kaikki jätetty maahan lahoamaan. Tämä tarjoaa sadoille lahoavasta puuaineksesta vaativille eliölajeille hyviä ainutlaatuisia elinpaikkoja. Lahopuun vähenemin maamme metsistä on yksi tärkeimpiä syitä uhanalaisten lajien määrän kasvuun. Lahokallion on luonnon monimuotoisuuden tyyssija. Tällaista pääsee enää harvoin ihaileman – ja nyt se aivan Lohjan keskustan tuntumassa. Käy katsomassa.

Mistä saat lisätietoa? Lohjan luontokohteista saat parhaiten lisätietoa kaupungin verkkosivuilta www.lohja. fi. Sieltä löytyy erikseen yleistietoa Lohjan luonnosta ja joistakin erityiskohteista. Kohdasta luontopolut, saat kattavan selvityksen Lohjan monista luontopoluista ja retkeilykohteista. Lisäksi valtion omistamat luontokohteet löytyvät www.luontoon.fi -sivustolta. Nähtävää siis riittää joka makuun ja eri kestoisiin retkiin.