Ajankohtaista
Aallot lyövät rantaan suurempina Pelastusalan reagointi Instagramissa toimivan @emergencyservicestoo-tilin esiin nostamiin häirintä- ja väkivaltakokemuksiin on ollut hyvin vaihtelevaa. Osa pelastuslaitoksista ja palokunnista on aktiivisesti viestinyt toimintamalleistaan, osa pysyy hiljaa myös omalle henkilöstölleen. Osa myöntää ongelmien olemassaolon ja alkaa töihin, osa odottaa, että kuohunta laantuisi. Asian maton alle lakaiseminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto.
J
otta voidaan korjata tilanne, kehittyä ja varmistaa kaikille sekä fyysisesti että psyykkisesti turvallinen tila, tulisi häirintä ja syrjintä tunnistaa paremmin ilmiönä koko laajuudessaan. Keskustelu vaikuttaa keskittyvän ilmoituksiin ja niiden kautta puuttumiseen. Ilmoituskeskeinen ajattelu aiheuttaa sen, että ongelman olemassaolo tunnustetaan vasta tapahtuneen jälkeen. Tällainen toimintatapa vaatii prosessin käynnistymiseksi aktiivista toimintaa uhrilta. Tunnettu tosiasia kuitenkin on, että suurin osa häirinnästä ja jopa väkivallasta jää ilmoittamatta – riippumatta siitä, onko ilmoituskanavaa olemassa. Tämän vuoksi ilmoitusprosessin perään kuuluttaminen ei tosiasiallisesti ratkaise ongelmaa. Toimivat ja luotettavat ilmoituskanavat tietenkin tarvitaan, sitä tarvetta alleviivaavat myös nyt kuullut kokemukset. Kokemuksista kuitenkin kuuluu, että ilmoitusmenettelytkään eivät toimi, kuten niiden kuuluisi. Nojaaminen ilmoituksiin ja muodollisiin prosesseihin ainoana ratkaisuna kertoo siitä, ettei häirintää ilmiönä tunneta riittävästi tai ettei sitä haluta käsitellä koko laajuudessaan. Ilmiöitä ei voi hallita pelkästään yksittäistapausten kautta, varsinkaan silloin, jos pyritään kohti kulttuurinmuutosta. Nollatoleranssin julistaminen ilman konkreettisia toimenpiteitä, pitkäjänteistä työskentelyä sekä sisäistä ja ulkoista viestintää käytännössä vain hiljentää uhrit. Jos nollatoleranssi on ollut voimassa, ja siltikin tilanteita on päässyt syntymään, miksi siitä muistuttaminen muuttaisi kenenkään käyttäytymistä? Kaikki on kuten ennenkin.
-12-
Samassa veneessä Kyseessä ei myöskään ole yksittäisten pelastuslaitosten tai palokuntayhdistysten asia, joten kehittyminen vaatii yhteistyötä, avoimuutta ja hyvien käytänteiden jakamista. Ja ennen kaikkea ihmisten kuuntelua ja osallistamista. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuustyötä leimaa usein se, että sitä tehdään koska laki sanoo, eikä tunnisteta sitä, että yhdenvertainen ja tasa-arvoinen työyhteisö on sinällään jo itseisarvo. Kukaan ei voi kiistää sitä, etteikö työelämä kehittyisi jatkuvasti ja etteivätkö sen tarpeet muuttuisi, erityisesti johtamiseen liittyen. Yleisesti ottaen halua oppia enemmän ja uteliaisuutta uusia tunnistettuja ilmiöitä kohtaan pidetään hyvänä ja tavoiteltavana asiana. Jostain syystä sosiologisten ilmiöiden kohdalla halu oppia uutta ei aina näy. Jos esimerkiksi termit inkluusio, misogynia, seksismi ja intersektionaalisuus aiheuttavat lähinnä huvittuneisuutta ja naureskelua ”hömpötyksistä”, ovat kehittymisen edellytykset heti paljon huonommat. Puutteiden tunnistaminen ja tunnustaminen ei tarkoita, että kaikki olisi pilalla. Objektiivinen ja tarvittaessa kriittinenkin oman toiminnan tarkastelu on kasvun ja oppimisen elinehto. Yhdenvertaisuuden eteen tehtävä työ kannattaa aina, sillä arvojen mukainen työskentely nostaa motivaatiota ja parantaa ihmisten työssä viihtyvyyttä, myös silloin kuin ongelmia ei ole. Aiheen vähättely, kokemusten kyseenalaistaminen ja käsittelemättä jättäminen taas karkottaa yhdenvertaista ja hyvää työkulttuuria arvostavia tekijöitä, joko suoraan tai hitaammin uuvuttamalla. Pelas-
tusalalla ei ole varaa menettää työntekijöitä, vapaaehtoisia tai tulevia sellaisia sen takia, että ympäristö on osalle ahdistava tai vaarallinen. Viestinnällisesti tämä on koko alaa yhteisesti koskettava asia, sillä kansalaisten silmissä niin pelastuslaitokset, sopimuspalokunnat, oppilaitokset, ensihoito, pelastusalan järjestöt kuin valtionhallinnon instanssitkin ovat yhtä. Silloin ei myöskään voi tuudittautua siihen, että aihe ei koskettaisi millään tavalla, vaikka omassa työyhteisössä ei ongelmia ilmenisi. Esille tulleet kokemukset vaikuttavat ihmisten käsityksiin koko alasta, eikä sitä mielikuvaa korjata hiljaisuudella. Hiljaisuus kertoo omaa tarinaansa myös sisäisesti; ulkona paha kello kuuluu kauas ja pitkään.
Yhdenvertaisuus ja tasaarvo ovat työturvallisuuskysymyksiä Häirintä ja syrjintä pitäisi tunnistaa riskinä siinä missä muutkin työhön vaikuttavat vaaratekijät. Riskienhallinnassa olennainen osa on tunnistamisen jälkeen pyrkiä ennaltaehkäisemään riskin toteutuminen. Häirinnän ja syrjinnän ennaltaehkäisy alkaa häiritsevään ja syrjivään puheeseen puuttumisella. Esimerkiksi misogynian eli naisvihan ja rasismin eri asteet esitetään usein pyramidina, jonka pohjalla on vahingoittavan puheen normalisoituminen, huipulla taas äärimmäisemmät teot. Vaikkei tietenkään jokainen sana johda tekoon, on sanojen ja tekojen välisen yhteyden ymmärtäminen ilmiötasolla erittäin tärkeää. Jos esimerkiksi seksistiseen tai syrjivään puheeseen suhtaudutaan vähät-
