Syksyn YO-juhlan puhe

Yksi elämän hienouksista on se, ettei kaikkea pysty ennustamaan. Välillä asiat menevät paremmin kuin olisimme koskaan osanneet odottaa. Onnistumisen tunne on jotain ainutlaatuista. Kuitenkaan aina asiat eivät mene niin kuin tahtoisimme.

Onnistumisia ja epäonnistumisia tulee vastaan elämän jokaisella osa-alueella: koulussa, töissä, ihmissuhteissa sekä vapaa-ajalla. Niiltä ei pysty piiloutumaan. Yksi erityisesti tähän juhlaan sopiva esimerkki, jossa sekä onnistumisen että epäonnistumisen tunne on vahvasti läsnä, on ylioppilaskirjoitukset.

Kun vuosien odotuksen, pitkän luku-urakan, valtaisan jännittämisen, kuuden tunnin kovan urakoinnin ja viikkojen odotuksen jälkeen omat arvosanat ovat tiedossa, voi tunne olla monenlainen.

Tunteena voi esimerkiksi olla ilo, huojennus tai riemu. Kuitenkaan kaikille oman arvosanan näkeminen ei ole yhtä juhlaa, vaan moni joutuu kohtaaman surun tai pettymyksen.

Miksi oikeastaan petymme? Petymme, kun emme täytä odotuksiamme. Petymme, kun asiat eivät mene niin, kuin olemme suunnitelleet. Petymme, kun koemme epäonnistuvamme.

Ylioppilaskirjoitukset ovat lukiolaisille se hetki, jolloin kahdentoista vuoden aikana opitut tiedot ja taidot joutuvat todelliseen testiin. Kyse ei ole vain laudaattureista tai magnoista vaan myös pääsylipusta jatkoon. Joten ei ole ihme, että kirjoitukset ovat hyvin merkittävä tapahtuma ja tavoitteet ovat korkealla. Kuitenkin juuri tällöin, kun tavoitteet ovat suuret, tuntuu mahdollinen pettymys kaikista suurimmalta. Vaikka epäonnistuminen on inhimillistä ja kuuluu elämään, ei pettymys ole kenenkään mielestä kiva tunne. Pitäisikö sitten madaltaa odotuksiamme? Sitähän sanotaan, että pessimisti ei pety. Tottahan se on. Jos ei koskaan tavoittele mitään, ei pettymyksiä tule.

Tuskin valmistun lukiosta, mutta mukavaa, jos niin sattuu käymään. En varmaankaan pääsen äidinkielen ylioppilaskokeesta läpi, mutta kiva jos pääsen. Saan varmasti improbaturin matematiikasta, turha muuta edes kuvitellakaan.

Joku saattaisi sanoa äskeisten esimerkkien olevan kärjistyksiä, mutta oli miten oli, tuollaiset ajatukset eivät motivoi yrittämään. On ehkä totta, että pessimisti ei pety mutta ei pessimisti myöskään saavuta tavoitteitaan saatika koe koskaan sitä uskomatonta tunnetta, minkä onnistuminen saa aikaan. Ilman epäonnistumisia ei ole onnistumisiakaan.

Kun epäonnistumisen osaa kohdata ja kääntää voimavaraksi, on se sellainen voima, joka auttaa jaksamaan vaikka läpi harmaan kiven. Jokainen vastoinkäyminen myös avaa oven jollekin uudelle. Joten ei, meidän ei todellakaan pitäisi ryhtyä pessimisteiksi vaan uskaltaa tavoitella unelmiamme ja oppia kohtaamaan pettymyksiä. Tietenkin toivon, että jokainen teistä, minä mukaan lukien, voi nyt ja aina jatkossakin riemuita saavutuksistaan. Mutta jos kuitenkin joskus käy niin, etteivät odotukset täyty ja pettymyksen tunne sattuu omalle kohdalle, on tässä kolme vinkkiä:

1. Myönnä, hyväksy ja anna itsesi olla pettynyt.

2. Epäonnistuminen ei kerro mitään sinusta, se, miten kohtaat pettymyksen, kertoo.

3. Jokainen epäonnistuminen opettaa jotain uutta ja on mahdollisuus jollekin uudelle.

Menestynyt liikemies Robert Kioysak sanoo: ”Menestyvät ihmiset eivät pelkää epäonnistumisia, vaan ymmärtävät, että niistä on opittava ja kasvettava.” Uskalletaan siis kohdata epäonnistumisia ja muistetaan olla itsellemme armollisia.

Teksti Daniella Röpelinen Kuva Arja Holma

(Puheen ensimmäinen versio esitettiin ÄI7-kurssilla.)