3 minute read

Leffanurkka

Fridan, Mintun ja Lumin Leffanurkkaus

Jouluelokuvien arvostelu (SPOILER VAROITUS)

Advertisement

Katsoimme joulun kunniaksi kolme eri jouluelokuvaa. Ne olivat Joulupukki ja noitarumpu (julkaistu 1996), Napapiirin pikajuna (julkaistu 2004) sekä The Grinch (julkaistu 2018).

Kaikki nämä elokuvat ovat animaatioita ja selvästi lapsille tarkoitettuja, mutta niistä löytyi silti jännitystä meillekin. Elokuvat on tehty eri vuosikymmenillä ja sen huomasi erityisesti kuvituksen kehityksessä.

Joulupukki ja noitarumpu -elokuva perustuu samannimiseen jouluaiheiseen lastenkirjaan, jonka ovat kirjoittaneet Mauri ja Tarja Kunnas. Mauri Kunnas osallistui myös elokuvan ohjaamiseen yhdessä Pekka Lehtosaaren kanssa. Joulupukki ja noitarumpu esitetään yleensä joka jouluna TV:stä. Sen esitysoikeudet on myyty yli 40 eri maahan. Joulupukki ja noitarumpu -elokuva kertoo siitä, että joulupukki saa muista lahjatoivekirjeistä eroavan kirjeen ja ihmettelee sitä. Kirjeessä on Vekara-nimisen lapsen piirtämä kuva, josta pukki tai muutkaan eivät saa selvää. Pukki yrittää apureineen selvittää, mitä kuva esittää, ja samalla kylässä alkaa tapahtua kummia.

Elokuva on hauska ja opettavainen. Juoni etenee hyvin ja helposti seurattavasti. Loppukäänne on ennalta-arvaamaton, mikä tekee elokuvasta mielenkiintoisen.

Joulupukki ja noitarumpu -elokuva on kuvitettu samalla tyylillä kuin Mauri Kunnaksen kirjat ja se luo elokuvaan tietynlaisen tunnelman. Sen huomaa erityisesti silloin, jos on aiemmin lukenut Mauri Kunnaksen lastenkirjoja.

Molemmat sivun kuvista ovat elokuvasta Napapiirin pikajuna.

Napapiirin pikajuna perustuu Chris Van Allsburgin kirjoittamaan kirjaan The Polar Express. Elokuva oli ehdolla kolmeen eri Oscar-palkintoon ja jopa voitti yhden Grammy-palkinnon. Varsinkin elokuvan musiikkia on ylistetty paljon.

Pääosissa ääninäyttelijöinä englanninkielisessä, eli tässä tapauksessa tunnetuimmassa versiossa, ovat Tom Hanks, Leslie Harter Zemeckis, Eddie Deezen, Nona Gaye ja Jimmy Bennett.

Napapiirin pikajuna -elokuva kertoo pojasta nimeltä Steven. Hänen talonsa eteen ajaa jouluaattoyönä juna, joka osoittautuu taianomaiseksi napapiirin pikajunaksi. Steven kiipeää junan kyytiin uteliaana löytämään joulun salaisuuksia.

Junassa hän tapaa muita lapsia ja ystävystyy heidän kanssaan. Steven ymmärtää, että on päätynyt junaan siksi, että epäilee joulupukin olemassaoloa mutta haluaisi kuitenkin uskoa pukkiin ja joulun taikaan. Juna vie lapset napapiirin keskipisteelle ja siitä alkaa oikea seikkailu joulumaassa.

Elokuvassa on mielestämme onnistuttu tuomaan jouluntunnelma katsojalle. Varsinkin musiikkikohtaukset ovat erittäin tunnelmallisia. Elokuvaa katsoessa tuntuu melkein siltä, että olisi itsekin seikkailussa mukana. Juoni on varmasti ainakin nuoremmille lapsille todella jännittävä. Elokuvassa on kuitenkin myös ulottuvuus, jonka ymmärtää paremmin vasta vanhempana.

The Grinch -elokuva on jo kolmas elokuvasovitus vuonna 1957 julkaistusta kirjasta How the Grinch stole Christmas! Kirjan on kirjoittanut Dr. Seuss.

Elokuvan ovat ohjanneet Yarrow Cheney ja Scott Mosier. Päähenkilöä esittää Benedict Cumberbatch. The Grinch -elokuvasta tuli julkaisunsa jälkeen kaikkien aikojen tuottoisin jouluelokuva. Elokuva kertoo Grinch-nimisestä vihreäkarvaisesta otuksesta, joka vihaa joulua. Myös Max-koira ja tyttö nimeltä Cindy-Loe ovat suuressa osassa juonta.

Grinch yrittää elokuvan aikana pilata kylän asukkaiden joulun varastamalla jouluun liittyviä asioita. Cindyn autuas joulumieli vaikuttaa kuitenkin Grinchiin ja suunnitelma ei ehkä menekään niin kuin sen pitäisi.

Pidimme tästä elokuvasta todella paljon. Sen erilainen musiikki ja uudempi animaatiotekniikka tekivät siitä hyvin toimivan. Elokuvassa oli myös sopivasti huumoria.

Toisaalta elokuvan idea oli jo aikaisempien elokuvien takia hieman liian tuttu, mikä teki elokuvasta paikoittain vähän tylsän. Grinch on niin tunnettu hahmo, että elokuvan juoni oli ennalta-arvattava. Se ei kuitenkaan haitannut kovinkaan paljoa.

Kaikki nämä kolme elokuvaa ovat sopivia jokaiselle, joka pitää vähänkin joulusta. Ja kukapa ei pitäisi.

Katselukokemukseen ei vaikuttanut se, että elokuvat on suunnattu hieman nuoremmille, koska joulumieli välittyy silti hyvin.

Vasemmanpuoleinen kuva on animoidusta Grinch elokuvasta ja oikeanpuoleinen näytellystä.

Kuva ei liity elokuviin muuten kuin vain jouluaiheensa vuoksi.

Ranking: 1. Napapiirin pikajuna 2. The Grinch 3. Joulupukki ja noitarumpu

Teksti Minttu Mielikäinen, Frida Leppävuori ja Lumi Päivärinne Kuvat: Flickr.com

O´CHAOS

This article is from: