teksti titta vilpa Kuva teija soini
MMSE-muistitesti Jos epäilee omaa tai läheisensä muistisairautta, kannattaa varata aika kaupungin muistineuvojan tai terveysasemansa geriatrisen sairaanhoitajan vastaanotolle MMSE-muistitestiä varten. Tulosten perusteella terveyskeskuslääkäri päättää jatkosta.
Elämää muist
isairauden ka ns
sa
Oululainen A nneli Kalliok oski elää täy omassa kodis ttä elämää ja saan Alzheim asuu erin taudistaa n huolimatta .
A
nneli Kalliokoski, 66, tutkii keittiönpöydälle levitettyä karttaa tyttärensä Riitta Vuolteenahon kanssa. Anneli on merkinnyt karttaan paikat, joissa on käynyt. Täpliä on ympäri Eurooppaa, Amerikkaa ja Afrikkaa. Hän asui vuosia ulkomailla brittiläisen ex-puolisonsa kanssa. – Muistatko ihanan Kyproksen-kotimme, Anneli kysyy tyttäreltään. Riitta nyökkää ja hymyilee. Viimeiset kymmenen vuotta äiti on ollut Suomessa. Muistisairaus ilmeni kolmisen vuotta sitten, kun Anneli vietti viikonlopun Helsingissä ystävättärensä ja sisarensa kanssa. – Maanantaina äiti soitti tälle samaiselle ystävättärelle ja kertoi mukavasta viikonlopustaan kuin uudelle ihmiselle, Riitta toteaa. Anneli pääsi pikaisesti muistikokeisiin ja tutkimuksiin Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Alzheimer-diagnoosi tehtiin toukokuussa 2011. – Oli tietyllä tavalla helpottavaa saada äidin sairaudelle nimi. Se selitti monta asiaa.
Apua ja tukea tarjolla
Annelin kerrostalohuoneiston seinillä roikkuu afrikkalaisia puuveistoksia ja muita muistoja maailmalta. Aamuisin käyvä kodinhoitaja huolehtii lääkityksestä ja varmistaa, että puuronkeitto alkaa. Kahdesti viikossa Anneli osallistuu Oulun seudun muistiyhdistyksen järjestämän Muistiparkin päivätoimintaan. Siihen kuuluu ohjattua toimintaa ja ruokailu. Kyydit hoituvat Onnipalvelulinjan bussilla.
2/2013
Ateriapalvelu toimittaa Annelille lounaan kahtena päivänä viikossa. – Äiti osaa vielä kokata jotain, mutta näin varmistan, että hän saa tarpeeksi ravintoaineita. Huomasimme kotihoidon kanssa, että muutoin äidin proteiinin saanti jää olemattomaksi. Anneli hoitaa muut ruokaostoksensa lähikaupasta, ja Riitta huolehtii laskuista ja pyykeistä. – Viime kesään saakka äiti pyykkäsi pesutuvassa, mutta kun pyykit alkoivat unohtua koneeseen, otin homman itselleni.
Aktiivista menoa
Vaikka elämä omassa kodissa sujuu hyvin, tulevaisuudensuunnitelmissa on palvelutaloon muutto äidin ja tyttären yhteisestä päätöksestä. – Siellä on koko ajan seuraa tarjolla ja apu lähellä, mutta mahdollisuus myös omaan kotiin, Riitta-tytär korostaa. Sinne Afrikasta kulkeneet puuveistokset ja rakas karttakin muuttavat.
Muutaman kerran kuussa Anneli käy Muistiliiton järjestämällä Terve Muistiklubilla. Hän osallistuu elliset myös liiton muihin tapahtumiin. elämä ntava – Siellä on mukavaa porukkaa, uistis t kunn airauk niin naisia kuin miehiäkin, Anneli sia lisiä e iaan lämän voi ennal t toteaa. a g t a e e p h r iatria Oulun n eri oja nouda käistä ter v ka Anneli nauttii myös kävelemi– Kes upunginsa koislääkär ttamalla, k eeli Riit sestä ja tekee päivittäin lenkin tutkea ko ki-iän koh iraalasta. ta Le ertoo onnut skine lester tuja reittejä pitkin: n ve o din to dennä li ja ylipain renpaine, – Lähteminen ei jännitä, koska o lisä d köisyy taa ja i a betes ävä al tt kännykkä on aina mukana eksysee m koholia kä ä. Tupakoi t Alzheime , kory n u rin t t i t i s ää ko t misen varalta. htuud kannattaa tauGeria isairauksia e t lop l r l j a a hida Riitta soittaa äidilleen lähes Hyvää i n m u k a staa n . Liikunta e eta n a i hkä i v a i de ojump päivittäin. Jos Anneli tarvitsee iv sudok paa o ot pitävät n etenemi iu t k stä u v autokyytiä, Riitta tai hänen po at in uud – Myö en kie niin ristis nnistelus . s s o poikansa toimivat kuskina. ta. a l si en op nateh seura et tävät ovat t aalinen akt Sään salliessa Anneli pyöräija ärkeit iivisuu telukin. ä, Les kinen s ja toisten lee ystävättäriensä kanssa koros ihmis taa. ten konserttiin tai teatteriin.
M
6