Otavalainen 1 2013

Page 33

Buddhalaisuutta ja rockasennetta

Manifesti vapauden puolesta

Liken musiikki- ja populaarikulttuurikirjojen vastaava kustannustoimittaja Kristiina Sarasti on harjoittanut timanttipolkubuddhalaisuutta seitsemän vuotta.

Rockartistien elämäkertoja ja populaarikulttuurikirjoja työkseen toimittava Kristiina Sarasti on aina ollut kiinnostunut sisäavaruuden ulottuvuuksista. ”Buddhalaisuuden harjoittamisen myötä henkinen liikkumavarani on moninkertaistunut. Helpottaa myös työntekoa, kun tiedostaa valinnanvapautensa. Jokainen on itse vastuussa siitä, näkeekö tilanteissa uhkia vai mahdollisuuksia”, Krista selittää. ”Kriittisyys merkitsee minulle sitä, että arvioin tilanteita suhteessa niiden potentiaaliin ja mietin, millä tavoin nuo potentiaalit saa käyttöön.” Maaliskuussa ilmestyy Markus Uku Laitisen kirja Katujen zen, jonka Krista on toimittanut. Uku vaihtaa kirjassaan zeniläisyyden munkinkaavut bändipaitaan, sandaalit skeittilautaan ja temppelin kaduksi. ”Ukun uniikki ja ihanasti överi energia valuu jokaiselta riviltä syliin ja tartuttaa. Hän osoittaa yksityiskohtaisin esimerkein, kuinka mielenrauhan ja muiden zeniläisten ominaisuuksien ei tarvitse olla maailmasta pois vievää, eteeristä hymistelyä.”

Teksti Petri Leppänen Like, Hanna Hynynen Otava, Kuva Don McCracken

Liken kevään julkaisuohjelmassa huomio kiinnittyy väkisinkin Markus Uku Laitisen kirjaan Katujen zen. Jo nimi herättää kysymyksiä itämaisen filosofian ja asfalttiviidakon suhteesta, mutta sisältö osoittaa, ettei mustavalkoiselle ajattelulle ole sijaa, vaan zeniläisyyden voi nähdä yhtä värikkäänä kuin syntymaanosansa moninaiset kulttuurit. Katujen zen on nimittäin todellinen ajatuskeitos, joka naittaa anarkistisella tavalla yhteen zeniä, punkia, reggaeta, skeittausta, idän filosofioita ja ihan tavallista lapsiperheen elämää. Se esittelee zenbuddhalaisuuden ajatuksia katujen kielellä kirjoittajansa oman elämäntarinan valossa. Päihderiippuvuuden ja masennuksen murjoma Laitinen selätti ongelmansa ja ryhtyi eksistentiaaliseksi vapaustaistelijaksi, joka teok-

”Mieleen jäivät erityisesti kirjoittajan kommentit vitutuksesta. Hänen mukaansa zen ei ole sitä, että lakkaa vittuuntumasta, vaan sitä, että lakkaa hätkähtämästä siitä, että ylipäätään vittuuntuu. Kaikki voi olla hyvin, vaikka kaikki ei ole hyvin.” Kristan ja Ukun energiat kohtasivat onnistuneesti myös työparina. Krista antaakin Ukulle ekstrapisteitä aina positiivisesta asenteesta. ”On ollut helppoa olla avoin ja suora, kun Uku on pystynyt tarkastelemaan asioita asioina sekoittamatta niihin ego- ja valtakysymyksiä. Hän on nähnyt korjausprosessin samalla lailla kuin minäkin: potentiaalin esiin kätilöimisenä.” Like tunnetaan rockkirjojen kustantamona, joten herää kysymys, miten zeniläisyys sopii räyhäkkääseen rockasenteeseen. ”Mielestäni zen ja buddhalaisuus ovat työkalupakkeja mielen kirkastamiseksi. Mieltä sumentavien verhojen poistaminen vapauttaa megawateittain energiaa. Tuo energia voi kanavoitua yhtä hyvin hardcoremeditointiin kuin rock- tai punkmeininkeihin. Valaistuneet saavat kaikesta kovimmat kicksit. Ristiriitaa ei siis ole.”

33

sessaan keskustelee ja väittelee klassisten zentekstien kanssa täydellä sydämellä ja kuvia kumartelematta. Laitinen on harjoittanut zazenistumamietiskelyä 16 vuotta ja on kustannustoimittajansa mukaan kävelevä ilotulitus. Jos tässä haluaa nähdä ristiriitoja, nähtäköön ne rikkautena. Loputonta energiaa uhkuva ja perhe-elämää muuttomiehen hommiin, kirjoittamiseen, bänditoimintaan ja skeittaukseen yhdistelevä tuore kirjailija asettaa sanomansa pääpainon hetken kirkkauteen ja äärettömyyteen yhtä hyvin skeittirampilla kuin punkkikeikan moshpitissä. Eikä siinä kaikki: tämä reissussa ryvettynyt katujen supersankari tekee kaikkensa levittääkseen henkisen vallankumouksen ilosanomaa. Hän on perustanut kirjalle kotisivut, kuvannut kirjatrailereita ja uhkunut muutenkin intoa kaikessa mitä tekee. Positiivisuus on uusi musta.

Oivallista luettavaa!


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Otavalainen 1 2013 by Otavamedia Sisältömarkkinointi - Issuu