Helen 4/2012

Page 4

Meidän talo

Sävel Plus kertoo sähkösyöpöt Teija Laakso Kuvat Arto Wiikari

Sävel Plus -raportointipalvelu näytti Timo Nyyssöselle ja Suvi-Tuuli Kemiläiselle heidän perheensä suurimmat sähkön kuluttajat.

Markku Mannila, Helsingin Energian energia-asiantuntija, neuvoo työkseen asiakkaita energia-asioissa. Tällä kertaa hän vieraili Timo Nyyssösen ja Suvi-Tuuli Kemiläisen kotona. Perheeseen syntyi 2,5 vuotta sitten Venla, ja reilu vuosi sitten muutettiin omaan taloon Kuninkaantammen asuinalueelle Helsingin ja Vantaan rajalle. Samalla perheen käytettävissä olevat neliöt kaksinkertaistuivat, ja nyt Venlan on hyvä köllötellä lattialämmitetyllä lattialla. Lapsen myötä perheen elämä on muuttunut aika lailla, ja elämänmuutos näkyy myös sähkönkulutuksessa. Omaa pientä pihaa valaisevat pihalamput, ja arjen sujumiseen tarvitaan kaksi autoa. Pesukone ja kuivausrumpu pyörittävät vauvanpyykkiä tiuhaan tahtiin. Suvi-Tuuli Kemiläinen on kotona hoitovapaalla, joten muillekin sähkölaitteille on käyttöä pitkin päivää. Pimeänä aikana valot saavat olla päällä aamusta iltaan. Perheen äiti oli tarkkaillut perheen sähkönkulutusta aiemminkin, mutta Timo Nyyssöselle energia-asiantuntijan vierailu oli silmiä avaava kokemus. – En tiennyt, miten tarkasti omaa sähkönkulutusta voi seurata, hän ihastelee. Sävel Plus -raportin kulutuspalkeista oli uudenkin käyttäjän heti helppo havaita perheen sähkösyöpöt. Sävel Plus paljasti, minkä piikin perheen isä saa iltaisin aikaan. Hän kertoo tavastaan laittaa iso taulu-tv ja pari tietokonetta päälle samaan aikaan. Iltakahdeksan aikaan perheen sähkönkulutuksessa onkin nähtävissä iso piikki. – Myös korkean olohuoneen katossa olevat halogeenivalot kuluttavat paljon sähköä tuottamaansa valoon verrattuna, Markku Mannila vinkkaa.

Muut erot syntyvät esimerkiksi talon iästä. Vanhoissa taloissa ulkolämpötilan vaikutus on yleensä suurempi, kun taas uudemmissa se on vähäisempi. Paitsi asunnon ikään, sähkönkulutus perustuu omaan toimintaan: esimerkiksi ilmanvaihtoon ja siihen, kuinka korkeana sisälämpötilan haluaa pakkasilla pitää. – Suosittelen kokeilemaan, väheneekö asumisviihtyvyys, jos sisälämpötilan laskee 24 asteesta 21:een, Mannila vinkkaa. Useimmilla ei vähene. Samoin jos pitää ikkunaa raollaan kesät talvet, osa lämmöstä karkaa harakoille. Lisäksi sähkönkulutusta nostaa talvisin se, että ollaan tyypillisesti enemmän kotona käyttämässä laitteita, pidetään pidempään valoja päällä ja lämmitetään autoa ajokuntoon. Nyyssösen-Kemiläisen perheellä takana on vasta yksi talvi uudessa kodissa. Siksi vasta kuluvana talvena he pääsevät vertaamaan sähkönkulutustaan eri talvien kesken. – Silloin nähdään myös kunnolla, onko sähkönkulutukseen tarttumisesta ollut hyötyä, Timo Nyyssönen toteaa. Hän lupaakin miettiä jatkossa tarkemmin, mitä laitteita kulloinkin päälle laittaa. Seitsemänvuotiaan talon lämmitysvuotokohtia ollaan korjaamassa, joten säästöä on luvassa sieltäkin.

Kulutus lisääntyy talvella Nykyisen kodin korkeita neliöitä – lähes kuusi metriä korkeaa olohuonetta – isoilla ikkunoilla varustettuna saa lämmittää paljon enemmän verrattuna entiseen kaksioon. Vintillä on lisäksi käytössä irtopatteri, joka on melkoinen sähkösyöppö sekin. Sähkönkulutus kasvaa yleisestikin reilusti talvisin. Sävel Plussan kulutustolpat kertovat, kuinka paljon kulutus muuttuu ulkolämpötilan muutoksesta. – Sähkölämmitteisessä talossa lämmityskulut voivat tyypillisesti olla heinäkuussa 4 prosenttia vuotuisesta kulutuksesta, tammikuussa taas 14 prosenttia, Mannila kertoo.

4

PERHEENLISÄYS näkyy myös energiankulutuksessa. NYT Sähkölaitteille on käyttöä pitkin päivää.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Helen 4/2012 by Otavamedia Sisältömarkkinointi - Issuu