Leena Niiranen & Anitta Viinikka-Kallinen (red.)
TERVANPOLTOSTA KVÄÄNITEATTERHIIN
– kväänitten ihmisiä, histooriaa ja tätä päivää
Orkana
SISÄLYS
Leena Niiranen ja Anitta Viinikka-Kallinen:
Leena
ja Anitta Viinikka-Kallinen:
Eira Söderholm:
Aili Eriksen:
OSA
Anna-Riitta Lindgren:
Irene Andreassen:
OSA
Irene Andreassen:
Kristiansen:
Eira Söderholm:
Eira Söderholm:
Eira Söderholm
JOHAN ARNT BERONKA –PAPPI JA KIELENTUTKIJA
Varenkin varieteetti
Johan Beronka (1885–1965) oli syntyny Vesisaaressa, ja hänen vanhemat olthiin lantalaiset Suomesta. Hän oli ensimäinen lantalainen joka otti akadeemisen graadin Norjassa. Jälkheen ko oli valmis teologiin kandidaatin graadista Kristianian universiteetissa, hän toimi pappina Pohjas-Tromssassa ja Finmarkussa. Hän oli omana aikana merkittäviin ihminen joka puhui suomalaisten ja lantalaisten asian puolesta. Hän oli kans merkittävä kielentutkija. Hän tutki Finmarkun suomen murtheita – hän itte käytti omasta kielestä nimiä suomi – ja hänen ulosantamat tutkimukset oon aina kaikkiin monenpuolisiimat tutkimukset mitä niistä oon tehty.
Johan Beronka. Kuva: Finmarkun fylkinbiblioteekki.
Johan Beronka syntyi vuona 1985 Vesisaaressa mihin hänen vanhemat olthiin siirtynheet Pohjas-Suomesta, Perunkajärveltä, liki Rovaniemiä. Vanhemitten sukunimiki oli alusta Perunka, mutta Norjassa se muuttui Beronkaksi ruijan kielen kirjotustavan jälkheen. Perheen kotikieli oli «suomi» niin ko kaikkiin krannittenki. Perhe nimittäin asui Vesisaaren Ulkopäässä, ja sielä liki kaikki asukkhaat olthiin suomenkieliset.
Pere sai, niin ko issoin osa muistaki paikanlantalaisista1, elanon vähäisestä maapruukista ja fiskusta. Johanki harjaantui jo nuoresta siihen ette työtelä piti kovasti. Johan pääsi kuitenki kaupunkin ruijankielisheen koulhuun – suomeksi sielä ei saattanukhaan koulata – ja hän oppi ruijan kielen niin hyvin ette saattoi jo 14 vuoen iässä opettaa Kalastajasaarenossa yhen kauppiasperheen lapsia.
Beronka valmistui kymnaasista Kristianiassa vuona 1909. Rahat opiskelua varten hän tienas itte. Teologiin kandidaatti hänestä tuli vuona 1914. Hänen graadissa oli myötä kansa seemiläisten kielitten, inuittikielitten ja suomen ja saamen kielen opintoja. Hiljemin Beronka opiskeli monia muitaki kieliä, muun myötä unkarin ja itaalian kieliä, ja hänestä muistelhaan ette hän olis pystyny puhumhaan liki kymmentä eri kieltä.
Mutta Beronka tuli takasin Pohjas-Norjhaan. Vuona 1915 hän alkoi Tromssan kiertävän apupapin virkhaan ja seuraavanna vuona hänestä tuli suokananpappi Ryssämarkkhaan, Vesta-Finmarkkhuun. Täälä hän alkoi taistelun suomen eli kväänin kielen puolesta – Beronka itte piti ruijaksi molempia sanoja, finsk ja kvænsk. Ryssämarkassa oli kappeliseurakuntia niin ko Lemmijoki ja Pyssyjoki missä iso osa asukkhaista olthiin lantalaiset, ja Beronka meinas ette se olis oikheen jos hän sais saarnata näissä paikoissa asukkhajen omala kielelä, ja kirjotti siitä preivin Norjan kirkole. Ko hän ei saanu hänen preivhiin vastausta, hän kirjotti vuona 1918 Norsk Kirkebladhiin kohta katkeran artikkelin missä hän kritiseeras sitä tillaa mihin asukkhaat olthiin joutunheet: Heile saarnathiin Jumalan sannaa kahela vierokielelä, ruijaksi ja saameksi – saamen kielelä oli näet Norjassa jo siihen aikhaan parempi tila ko suomen eli kväänin kielelä. Nyt oli tila se ette oma pappi olis pystyny saarnaamhaan kansa suomeksi, mutta sitä hän ei saanu tehä.
Vuona 1924 Beronka sai suokkananpapin viran omasta kotikaupunkista Vesisaaresta. Hiljemin hänen ylenethiin proastiksi, ensin tyhä väliaikasesti mutta vuona 1928 fastasti. Kansa Vesisaaressa Beronka freistas saaha luvan saarnata suomenkielisille seurakunnan jäsenille suomeksi. Mutta semmosta luppaa ei tullu. Päinvaston, sitä alethiin eppäilä ette hän ei olis lojaalinen Norjan kruunule, ja esivallat, maaliset ja kirkoliset, syytethiin häntä ette
1 Beronka käyttää omissa tekstissä systemaatilisesti Pohjas-Norjan suomensukusista sannaa lantalainen.
hän olis suomalaisnasunalisti ja vierhaan vallan agentti. Vesisaaressa puhuthiin ette Beronkalla oli pappilan lohassa piilossa vaaralisia suomalaisia kirjoja. Vuona 1929 pappilassa ja sen lohassa piethiin palotarkastus ko haluthiin selvittää mitä sielä oli. Mithään vaaralista ei löytyny, mutta Beronka heitti Vesisaaren proastinvirasta vuona 1930 ja alkoi kirkkoherran virkhaan Etelä-Norjhaan Hurumhiin. Moni oon meinanu ette Beronka siirtyi poies Vesisaaresta siksi ette hänen kohta pakotethiin lähtemhään ko
Pohjas-Norjan lantalaisala oli turvalisuuspoliittisesti niin arka maanosa.
Kysymys oon ette oliko Beronka poliittisesti niin viaton ko hän itte väitti – ja niin ko muutonki hänestä oon jälkheen uskottu. Olihan se havattava asia ette justhiin Beronka oli välikätenä ko suomalaisnasunalistinen Suomalaisuuen Liitto vuona 1927 lähätti Suomesta isänmaalisia kirjoja ette niitä jaettais Pohjas-Norjan «suomalaisile»; asian takana oli Akateeminen Karjala-Seura minkä päämääränä oli suurempi Suomi, «Suur-Suomi». Beronkan ajatusmailma oliki, niin ko siihen aikhaan tavalinen, likelä sosiaalidarvinismia. Sillä hän ajatteli ette esimerkiksi saamelaiset oon tuomittu kansana häviämhään, het ko oltiin heikompaa «raasia». Hän meinas ette nämät kyllä saatettais pärjätä jos mentäis yhtheen lantalaisten eli suomalaisten kansa jokka oon raasin puolesta vahvempi kansa. Mutta ei Beronkan vaatimukset lantalaisten ja suomen kielen puolesta olheet ollenkhaan radikaaliset, mutta hän tahtoi tyhä ette lantalaiset saatais kuula Jumalan sannaa omala äitinkielelä ja ette heile olis lupa pittää suomen kieltä apukielenä koulussa.
Jälkheen ko oli siirtyny Hurumhiin Beronka ei ennää freistanu eistää lantalaisten asiaa, vaikka näyttää ette hän kuitenki seuras mitä sen ympäri tapahtui. Hurumissa Beronka oli aktiivisesti myötä oikeistolaisen Samlingspartietin (nykyään Høyre-partii) touhuissa. Jälkheen toisen mailmansoan ko Norjan oli vapautettu naziokkupasuunista, tuomithiin paljon ihmisiä jokka olthiin soan aikana olheet yhthestyössä tyskäläisten kansa eli sympatiseerannu näitä. Beronka ei ollu ollu jäsen Vidkun Quislingin johtamassa nasunaalisosialistisessa Nasjonal Samling -partiissa, mutta hän oli kuitenki kirjottannu tästä myötämielisiä artikkelia ja saarnanuki ette nasunaalisosialismi merkittee «uuen aijan» tulemista. Ko hän vuona 1948 joutui näistä ajatuksista oikheutheen, hän puolusti niitä sillä ette hän oli lähtösin Finmarkusta ja suomalaisista vanhemista, ja sen takia aivan
erityisesti pelkäs venäläisiä ja Sovjetunionia. Se oli sitte tehny sen ette hän oli alkanu tukemhaan Tyskää ja tyskäläisiä.
Monet jou’uit tämmösistä toimista fankilhaan, mutta Beronka selvis vähemällä. Hän kyllä mistansi oman viran, ja perästä hän ei ennää ollu myötä ei politikissa eikä kirjottannu mithään nasunaalikysymyksistä. Tuomio saattaa olla kansa tehny sen ette Beronkasta ei juuri ole mithään puhuttu jälkheen soan ja hänen työn kielen ja histoorian tutkijanna oon kohta unohtettu.
Jos hunteeraama sitä mitä Beronka tarkottaa meän aijale, niin tärkein oon hänen kielitietheeliset tutkimukset. Sillon ko hän oli Ryssämarkassa kirkkoherrana, hän kirjotti sielä ihmisten puhheesta ylös muisteluksia ja kansa erilaisia murtheen trekkiä ja havatti ette se monheen laihiin oli erilainen ko hänen oma Vesisaaren murre. Vähän jälkheen ko oli siirtyny Vesisaarheen, hän vuona 1922 antoi ulos kirjan Syntaktiske iagttagelser fra de finske dialekter i Vadsø og Porsanger, missä hän pohjalta asti selvittää minkälainen syntaktitten ylösrakentaminen oon Vesisaaren ja Porsankin murtheissa. Kirjassa oon myötä kansa koko paljon muisteluksia mitä Beronka oli kuulu ja kirjottannu ylös ihmisiltä Ryssämarkassa ja Vesisaaressa.
Vähän hiljemin, vuona 1925, Beronka antoi ulos toisen kirjan, Iagttagelser fra orddannelses- og formlæren i de finske dialekter i Vadsø og Porsanger, missä hän käypi läpi Vesisaaren ja Porsankin murtheen morfologiita eli sitä kunka sanat rakenethaan ylös. Molemat tutkimukset oon oikheen tärkiät ja antava paljon tietoa kväänin kielestä. Niissä näkkyy kansa minkälaiset erot olthiin puhheessa näilä kahela alala, ja kansa minkälainen ero oli sen aijan vanhoitten ja nuorten ihmisten puhheen välissä. Tutkimuksista oon ollu iso apu ko oon kehitetty kväänile ommaa kirjakieltä.
Beronka kirjotti kansa kaksi tutkimusta pohjassaamen kaasussyntaksista ja -histooriasta, ja net kuuluva saamen kielen tutkimuksen klassikkerhiin.
Persoonatieot:
Johan Arnt Beronka, syntyi 15.4.1885 Finmarkussa Vesisaaressa, kuoli 14.3.1965
Akershusissa Oppegårdissa. Vanhemat Johan Beronka (ensistä Juhani Perunka; 1855–1913) ja Marie (Marja) Erika Tapio (1850–1939). Nainu
Inga Esbensen (1880–1959) 10.2.1918, vanhemat kauppias ja konsuli Hans Fredrik Esbensen (1831–1889) ja Andrea Catharina Marie Gundersen (1850–1930).
Opinot ja työ:
Artium 1909; cand. theol. 1914 Kristianian universiteetti. Tromssan hiippakunnan kiertävä apupappi 1915–1916; Ryssämarkan suokkananpappi 1916–1920; Vesisaaren suokkananpappi 1920–1924; Vesisaaren määräaikhainen proasti 1924–1928; Vesisaaren proasti 1928–1930; Hurumin suokkananpappi 1930–1948.
Ulosannot:
«Finnerne under fremmed påvirkning», Fornorskningen i Finmarken, 1917; «Kvænene og fornorskningsarbeidet», Norsk Kirkeblad 1918, 288–292; Syntaktiske iagttagelser fra de finske dialekter i Vadsø og Porsanger, Videnskapsselskapets Skrifter II. Hist.-Filos. klasse 1921. No 10, Kristiania 1922; Kaldsbok for Vadsø sognepræstembede, Vadsø 1923; Iagttagelser fra orddannelses- og formlæren i de finske dialekter i Vadsø og Porsanger, skrifter utgit av Det Norske Videnskaps-Akademi i Oslo II, Hist-Filos. Klasse 1925, No 1, Oslo 1925; Vadsø Sparebank i 75 år, Vadsø 1930; Vadsø bys historie, med spredte bidrag til Varangers historie, Vadsø 1933; Hurum Sparebank gjennom 75 år, Hurum 1937; Hurum kommune gjennom hundre år 1837–1937, Hurum 1937; Lappische Kasusstudien. Zur Geschichte des KomitativInstruktivs und des Genitivs im Lappischen, Oslo Etnografiske Museums skrifter, bind 2, hefte 2, 1937; Lappische Kasusstudien. II. Zur Geschichte des Nominativs, des Akkusativs, der allgemeinen und der äusseren Lokalkasus, Oslo Etnografiske Museums skrifter, bind 2, hefte 3, 1940.
Lähtheet:
Beddari, Olav 2005: Johan Beronka – prest, språkmann og forsker. Varanger årbok.
Eriksen, Knut Einar & Niemi, Einar 1981: Den finske fare. Sikkerhetsproblemer og minoritetspolitikk i nord 1960–1940. Oslo: Universitetsforlaget.
E.S. Blix 1966: En særpreget Finnmarks-prest. Prost Johan Beronka. Vår kirke i nord.
Messel, Jan 2004: Hurums historie. B. 3: 1900–2000. Hurum.
Niemi, Einar 1999: Beronka, Johan. Norsk biografisk leksikon. Bind 1. Oslo.
Ryymin, Teemu 2003: «De nordligste finner»: Fremstillingen av kvenene i den finske litterære offentligheten 1800–1939. Tohtoritutkielma, Universitetet i Tromsø.
Käänetty artikkelista
Söderholm, Eira 2010: Beronka, Johan. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997–
Julkaisun pysyvä tunniste URN:NBN:fi-fe20051410; artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-009283 (ISSN 1799-4349, verkkojulkaisu)
Kääntäny Eira Söderholm
Anitta Viinikka-Kallinen
SAMULI PAULAHARJU
Jokivarsitten varieteetti
Folkloristi ja kirjailija Samuli Paulaharju (1875–1944) oon Finmarkun kuvvauksen iso suomenkielinen klassikkari. Hän oon kirjottannu kaksi laajaa folkloristista kirjaa jokka kuvvaileva Finmarkkua ja kvääniä, Ruijan suomalaisia (1928) ja Ruijan äärimmäisillä saarilla (1935). Ruijan suomalaisia tuli ulos ruijaksi vuona 2020 ja Ruijan äärimmäisillä saarilla vuona 2022. Paulaharju kirjotti kans folkloristisia kuvvauksia Pohjanmaasta, Ruottin ja Suomen Lapista, Kainuusta, Karjalasta ja Kuolasta.
Paulaharju oli itteoppinu tietomies ja kirjailija. Ko hän oli käyny kansakoulun hän studeeras Jyväskylän opettajaseminaarissa. Ko oli keriny sieltä, hän työteli muutaman vuen opettajana Karjalankannaksella. Jälkhiin hän siirtyi Oulhuun, missä oli puutyön ja priimustuksen opettaja kuuromykitten koulussa vuoesta 1904.
Samuli Paulaharju. Kuva: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Samuli Paulaharju oon tunnustettu klassikkari, ja hänen parhaat kirjat präntäthään uuesti ja uuesti. Hänen kuvvaukset oon tietheelisen tarkat, mutta samala stiili oon useasti poeettinen ja sievälitteräärinen. Hän oli ja oon vieläki hirmu populääri ja paljon luettu kirjailija, mutta ei ole silti koskhaan saanu akseptia Suomen akadeemisessa miljöössä.
Paulaharju kokos folkloristista materiaalia geograafisesti laajalta alalta: Suomesta, Ruottista, Karjalasta, Finmarkusta, Tromssasta ja Kuolasta. Hänelä oli monenpuoliset intressit: rakenustradisuuni, työkalut ja -metoodit, suulinen tradisuuni ja elämäntavat. Hänen emäntä, Jenny, lähti useasti myötä reisuilet mikkä kestit monta kuukautta. Yhessä het kokosit tietoja mikkä Samuli Paulaharju sitte pani yhtheen omissa kirjoissa.
Samala ko Paulaharju oon loistava histoorioitten muistelija ja kuvvaaja, hän oon tietomiehenä tarkka. Se saattaa sanoat ette hänen muistelukset oon tietoa sievälitteratuurin haamussa. Hän ei päästä framilet omia ymmäryksiä, mutta antaa aina päärollin sillet ihmisellet tahi asiallet mistä hän muistelee. Sillä se vaikuttaaki lukijallet ette se oon kuvvauksen objekti joka muistelee ittestänsä ja omasta elämästä. Samuli Paulaharju oli oikeastansa modernin antropologiin pioneeri. Hän pittää kans kansankieltä näppärästi rikastuttamassa kirjakieltä. Kirjoissa oon kirjailijan hyvät fotot ja priimustukset, ja net kans lissäävä tietoa kirjailijan muistelemasta ainheesta. Laajan tietheelisen produksuunin lisäksi Samuli Paulaharju antoi kans ulos novelikokhoonpanon, Tunturien yöpuolta (1934). Siinä novelitten inspirasuunin lähet oon Lapin kansaneeventyyrit ja taikausko.
Tuotanot:
Paulaharju, Samuli 1906: Kansantieteellinen kuvaus asuinrakennuksista
Uudellakirkolla Viipurin läänissä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Paulaharju, Samuli 1908: Matkakertomuksia Karjalan kankahilta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Paulaharju, Samuli 1914: Kuvauksia Hailuodosta. Helsinki: Kansanvalistusseura.
Paulaharju, Samuli 1921: Kolttain mailta. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Kirja.
Paulaharju, Samuli 1922: Kainuun mailta. Helsinki: Tietosanakirja-Osakeyhtiö.
Paulaharju, Samuli 1922: Lapin muisteluksia. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Kirja.
Paulaharju, Samuli 1923: Wanhaa Lappia ja Peräpohjaa. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Kirja.
Paulaharju, Samuli 1924: Syntymä, lapsuus ja kuolema. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö.
Kvääniantologii Tervanpoltosta kvääniteatterhiin oon ensimäinen tekstikokhoonpano joka antaa kokonhaiskuvan kväänitten kulttuurin eri puolista kvääniksi. Kirjan alkusanoissa oon sisälyksen lyhykäinen presentasuuni kvääniksi ja norjaksi. Kirja nostaa esilet kväänitten keskeisen kulttuuriperinön ja siinä esitelhään kans tämän aijan kulttuuria. Lyhykäisissä biografiissa muistelhaan ihmisistä kekkä oon olheet täheliset saamhaan kvääniminoriteetin näkyväksi. Redaktöörit oon olheet professori Leena Niiranen ja ensiamanuensis Anitta Viinikka-Kallinen UiT Norjan arktisesta universiteetista.
Kvensk antologi Tervanpoltosta kvääniteatterhiin, «Fra tjærebrenning til kvensk teater», er den første tekstsamlingen som gir et helhetsbilde av ulike sider av kvensk kultur på kvensk. Forordet av boka med kort presentasjon av innholdet inngår på både kvensk og norsk. Boka fremstiller kvenenes sentrale kulturarv og presenterer også deres samtidskultur. I korte biografier fortelles det om personer som har vært betydningsfulle for synliggjøring av den kvenske minoriteten. Redaksjonen har bestått av professor Leena Niiranen og førsteamanuensis Anitta Viinikka-Kallinen fra UiT Norges arktiske universitet.