1 minute read

Työvaatteet päälle ja töihin!

Oppisopimuskoulutus on paras tapa oppia ammatti nuorelle, joka ei koe koulua omakseen. Sillä voi olla suuri hyöty työuran toisessakin päässä, kun osaamista voidaan siirtää mestareilta kisälleille. Samat henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelmat (HOKS) ja näytönarvioinnit kaikkialla takaavat opiskelijoille yhdenmukaisen palvelun ja laadun. Oppisopimuskoulutus on kuitenkin laaja ja vaativa kokonaisuus, ja opettajalta vaaditaan työelämälähtöisen pedagogisen osaamisen lisäksi oman toimialan erityispiirteiden tuntemusta.

Oppivelvollisuuden laajentaminen ei muuttanut tilannetta työpaikkojen vastuun osalta. Koulutuksen järjestäjällä on oppivelvollisuuslaissa tarkoitettu oppivelvollisen ohjaus- ja valvontavastuu myös oppisopimuskoulutuksessa. Oppivelvollisuuslain mukaan, jos oppivelvollinen on aikeissa keskeyttää opintonsa, koulutuksen järjestäjän on selvitettävä yhdessä oppivelvollisen ja hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa kanssa mahdollisuudet suorittaa opintoja muussa oppimisympäristössä tai hakeutua muuhun koulutukseen. Tarvittaessa vaihtoehdot selvitetään yhteistyössä toisen koulutuksen järjestäjän kanssa. Oppivelvollinen opiskelija ei voi erota oman ilmoituksensa perusteella, ellei hänellä ole uutta opiskelupaikkaa. Jos oppisopimus keskeytyy, oppivelvollisen on jatkettava opintojaan muissa oppimisympäristöissä, ellei hänellä ole uutta opiskelupaikkaa.

Advertisement

Opiskelija voi hankkia osaamista joko kokonaan oppisopimukseen tai koulutussopimukseen perustuen, tai yhdistellä näitä. Mallien ero on, että ensimmäisessä opiskelija on määräaikaisessa työsuhteessa yritykseen ja saa työstään palkkaa. Jälkimmäisessä hänen opiskelijastatuksensa säilyy, jolloin opiskelija ei ole työsuhteessa eikä hän saa palkkaa. Mutta tietävätkö työnantajat näistä vaihtoehdoista? Eivät aina riittävästi. Lisätukea tarjoamalla oppisopimuskoulutus toimii myös hyvänä väylänä maahanmuuttajien kotouttamiseen. Oppisopimuskoulutus on yritykselle investointi. Työpaikalla tapahtuvan oppimisen yleistyminen Suomessa edellyttää paljon tiiviimpää yhteistyöstä yritysten, koulutuksen järjestäjien ja valtion välillä. Käytännössä se tarkoittaa ainakin onnistuneiden esimerkkien viestintää, palveluprosessin yhtenäistämistä, byrokratian minimoimista, työelämän tarpeiden paikallista tuntemusta sekä irrottautumista liiallisesta tutkintokeskeisyydestä.

Oppisopimuskoulutus on yritykselle investointi.

Työpaikalla tapahtuvan oppimisen yleistyminen Suomessa edellyttää paljon tiiviimpää yhteistyöstä yritysten, koulutuksen järjestäjien ja valtion välillä.

Yrityksille on osattava tarjota faktaa siitä, mitä oppisopimuskoulutus on. Toisin sanoen: on löydettävä ne perustelut, joilla yritykset ymmärtävät, että oppisopimuskoulutuksessa on kyse hyödyllisestä investoinnista. Oppisopimus on määräaikainen työsopimus, jossa työnantaja kouluttaa työntekijän. Oppisopimuksella voi suorittaa minkä tahansa toisen asteen ammatillisen tutkinnon. Oppisopimus on käytännönläheinen tapa opiskella, sillä oppisopimuksella opiskeleva kouluttautuu tehden samalla töitä, nostaa palkkaa ja kerryttää työkokemusta.

Oppisopimus tarjoaa mahdollisuuden opiskella ensimmäinen ammatti, vaihtaa alaa tai saada todistus omasta osaamisesta. Oppisopimuksella voi myös suorittaa loppuun kesken jääneet ammatilliset opinnot tai hankkia lisäkoulu- tusta. Oppisopimustyöpaikan saaminen on edellytys oppisopimukselle. Työpaikan löytäminen ei ole helppoa, mutta siihen on olemassa monta eri polkua. Usein oppisopimustyöpaikka löytyy esimerkiksi kesätyön, osa-aikatyön, rekrykoulutuksen tai työssäoppimisen kautta.

Yhteishaku jatko-opintoihin on usein, useamman vuoden ohjaustyön tulos. Keväällä on aika katsoa kulunutta lukuvuotta silmiin. Miten minä onnistuin työssäni? Puhelin on kädessä aamuisin ennen kuin kunnolla edes avaan silmäni. Ensimmäiseksi katson kalenteria ja alan tehdä mielessäni päivän to do -listaa. Pian fitness-kelloni ilmoittaa, että sykkeeni on korkea ja tilanteeni stressaava. Kun aamut alkavat pitkään näin, tulos on helppo kuvitella. Ilo katoaa elämästä, ja siitä tulee suorittamista. Maailmasta eivät tehtävät lopu. Aseta itsesi prioriteettilistan kärkisijoille. Se tunne johdattaa minut ensimmäiseksi lenkille, sitten tanssitunnille – kroppa sheikkaamaan. Että, se onkin mahtavaa! Muista pitää itsestäsi huolta. Lukuiloa!

Armi Nurmi

This article is from: