
1 minute read
3 vinkkiä opiskelutaitojen ja osallisuuden kehittämiseen peruskoulussa
Opotuntien lisäksi opinto-ohjaaja voi kehittää ohjausta koko koulun tasolla, sanoo Jyrki Karjalainen. Hän on kokenut luokanopettaja ja opinto-ohjaaja sekä yksi suositun Valmentaja-oppikirjan kirjoittajista.
Jyrki Karjalainen on työskennellyt useita vuosia ala-asteen luokanopettajana sekä yläasteen ja lukion opinto-ohjaajana. Hänen mukaansa oppilaiden hyvinvoinnin ja opiskelumotivaation lähtökohta on positiivinen toimintakulttuuri.
Advertisement
– Kaikki lähtee siitä, miten me koulun aikuiset suhtaudumme oppilaisiin ja toisiimme. Vahvuuspedagogiikan näkökulmasta: huomataan toisissa positiivisia asioita ja sanotaan ne ääneen. Teoista on kannettava seuraukset, mutta yksilöä ei tule leimata niiden vuoksi.
Karjalainen puhuu myös oppilaiden osallistamisen puolesta. Jokaisella olisi hyvä olla jokin erityinen tehtävä, oli kyseessä sitten oppilaskunta, välituntileikittäjän homma, koripallojoukkue, myyjäiset, koulun sisustustiimi tai vaikkapa luokan kasvien kastelu.
– Minusta on tärkeää, että jokaisella olisi mahdollisuus kokea itsensä merkitykselliseksi. Peruskoulussa käytännön tekeminen on yleensä todella vaikuttavaa, ei vain puheet.
3 vinkkiä opintoohjaajan työhön
Koulun yhteinen osallisuuslista
Kehittelin peruskoulussa osallisuuslistan, johon listattiin kaikkien koulun oppilaiden osallistuminen osallisuustoimintaan, jota vuoden aikana oli tarjolla. Sitten katsoimme, onko jokainen oppilas jossakin toiminnassa mukana. Mielestäni on tärkeää, että jollakin on kokonaiskuva asioista ja tieto siitä, mitä koulussa oikeasti tapahtuu.
Opiskelutaitojen opetussuunnitelma
Suomalaisessa peruskoulussa olisi hyvä olla opiskelutaitojen opetussuunnitelma, koska eri opettajat opettavat erilaisia opiskelutekniikoita ja välillä on paljon vaihtuvuutta. Omassa koulussa voisi keskustella siitä, mitä opiskelutaitoja meillä opetetaan ja saisimmeko yhdenmukaistettua niitä vaikka luokkatasoisesti. Yläkoulussa voitaisiin esimerkiksi sopia koordinoidusti, missä aineissa kasiluokalla harjoitellaan käsitekarttaa ja missä tieteellistä kirjoittamista.
Pelillisen opetuksen hyödyntäminen
Pelillisessä opetuksessa koulutehtävistä tulee vähän leikinomaisia, ja mukana voi olla tavoitteiden asettamista ja pisteiden keräämistä. Yhdessä vaiheessa meillä sai Wilman hyvä-merkinnöillä krediittejä, joilla pystyi ostamaan vaikka välitunnin sisällä tai sai kuunnella musiikkia tehtäviä tehdessä. Näin koulussa sovitut hyvät asiat tuottavat myös jotain, mitä nuori voi käyttää omaksi ilokseen. n

