22
Nukketeatteri 2/2011
Lenin meets Kasper.
Matkalla maatuskojen maassa 24.-26.6.2011
XII Baltic Sea Countries Puppet Theatre Festival ja Xth Jubilee Festival Kykart Perjantai Juhannusaatto oli helteinen ja tyypilliseen tapaansa ruuhkainen. Yli kahden tunnin jonotuksen jälkeen selviydyin ulos laivasta ja tullin läpi. Pietarilaisten satamavirkailijoiden vähyydestä päättelin, että heille tuli suurena yllätyksenä, että laituriin ankkuroi perjantaisen aikataulunsa mukaisesti M/S Princess Maria täynnä turisteja. Odottelua helpottamaan oli paikalle sentään järjestetty viihdykettä. Jazzahtava viisihenkinen orkesteri töräytteli säveliä matelevan jonon iloksi. Satamasta tungeksin bussiin, jonka kyydissä pääsin Iisakin kirkolle. Valtaisaa rakennusta aikani pällisteltyäni suuntasin Pietarin pääkadulle, Nevsky Prospectille. Kuljettuani pari kilometriä ja ylitettyäni muutamia lukuisista Nevan sivukanavista, päädyin Näyttelijöiden talolle. Jyhkeän rakennuksen uu-
menissa sijaitsi mm. jo kymmenettä kertaa järjestettävän KYKART teatteritapahtuman hermokeskus. Hermot tuntuivatkin olevan hieman kireällä, kun ilmeettömän ovimiehen ja kielimuurin takaa lopulta löysin festivaalihenkilökuntaa. Vuokseni oli hälytetty lähes tulkoon interpol, koska ”olin kadonnut”. Eihän yksin matkaava suomalaisnainen voi omin nokkinensa selviytyä Pietarissa satamasta festivaalipaikalle. Olin toki etukäteen kysynyt sähköpostitse festivaalin monitoiminaiselta Maria Naimarkilta, että tuleeko joku kenties minua vastaan satamaan, mutta en ollut saanut vastausta. Paitsi nyt. Tästä lähin olin ”se, jota odotettiin turhaan satamassa monta tuntia”. Mutkikkaan alun jälkeen minut ohjattiin Nevsky Prospectin lähellä sijaitsevaan kotoisaan hotelliin. Hotellipiipahduksen jälkeen pääsin vihdoin uppoutumaan matkani varsinaiseen ohjelmaan eli festivaalin tarjontaan.
Esityspaikkoja oli kahdeksan ja ne sijaitsivat pitkin poikin Pietaria. Metroa ei kannattanut käyttää, sillä asemat eivät juurikaan osuneet esityspaikkojen liepeille. Kieltä taitamattomana en tohtinut koittaa onneani muunkaan paikallisliikenteen kiemuraisessa verkostossa. Vikkelät jalat ja hyvä kartta auttoivat löytämään ja ehtimään perille, melkein aina. Ensimmäinen näkemäni esitys oli maineikkaan puolalaisen Bialostockin Nukketeatterin Soldier. Tähän päivään saakka olin luullut (neljä kuukautta), että tämä H.C.Andersenin Tinasotilaasta tyylikkäästi versioitu esineteatteriesitys oli aikuisille suunnattu. Mutta niinpä tuossa katalookissa seisoo, että lapsille. Jopas nyt. Melankolisen näytelmän keskiössä oli mieskirjailija, joka kamppaili itsensä ja vastustelevan tekstinsä kanssa. Kirjailijapolo haki tukea luomisen tuskaan muusastaan, joka