Nukketeatteri 1/2009
23
Arvioita esityksistä:Hurraa 2009 Johanna Piritta Peltonen
MIKÄ-MIKÄ KUORIUTUU? Teatteri SudenEnne Käsikirjoitus, nuketus, nukenrakennus, lavastus: Iisa Ilona Tähtinen Ohjaus: Hanna Heinonen, Iisa Ilona Tähtinen Koreografia: Leena Harjunpää Tytöksi puhkeamisessa oli herkkää nuketusta ja ihmettelevää tunnelmaa. Samaa kankailla venyteltyä ”möhkeröstä olioksi”-meininkiä muistan myös Turussa näkemästäni esityksestä. Tähtisen tyylin rauhallisuus on kiitettävää. Nuken kasvot olivat yksinkertaiset seurata, mutta silti kiehtovan oudot. Jaloilla hapuilu ja kevyen honkelot tanssiaskeleet olivat viehättäviä. Kokonaisuuden dramaturgia jäi haaleaksi, kaipasin liikkeellisiä ja kerronnallisia aksentteja vellovaan vaaleuteen. Jättikukka oli niin iso elementti, että siltä odotti enemmän. Muuntuvan olennon ja kukan jännitettä ei päästetty kasvamaan. Jatkuvampi musiikkitausta olisi antanut pehmeille ja vaivihkaisille tapahtumille voimaa. Pieni punainen leppäkerttu regressoi mukavasti. Lattiatason tapahtumat ovat Annantalon tilassa ongelmallisia, monen aikuisenkin täytyi kurkkia ja venytellä kaulaansa nähdäkseen.
Mikä mikä kuoriutuu, nuket ja visuaalisuus Iisa Ilona Tähtinen, kuva Linn Autio.
OFELIA JA VARJOJEN TEATTERI (perustuu Michael Enden samannimiseen romaaniin) Nukketeatterikeskus Poiju Sovitus, visualisointi, ohjaus: Iida Vanttaja Esiintyjät: Teija Muurinen, Anne Lihavainen Arvostan sitä että tehdään reilusti kaunista, vanhahtavaan malliin. Vanhuuden arvostamisesta ja kuoleman lähestymisestä kerrottiin lempeällä otteella. Minun makuuni puhetta oli liikaa ja osa siitä tuli tarpeettoman kovaa. Ofelia-nukke oli todella hienosti tehty ja nousikin arvonsa ja luonteensa mukaisesti ylitse muiden. Ofelian viimeiseen asti kukkiva kyynistymättömyys oli tärkeää tasapainon kannalta. Esiintyjien tarinankerronnassa ei ollut bongattavissa imellyttävää ”runollistamista”. Rokkaava autoilukohtaus korostui turhan paljon. Perinteisten käsivarjojen käyttö Värjynä oli ilahduttavaa, muut varjohenkilöt olivat siihen nähden jäykkää perussettiä. Kuoleman saapuminen töksähti pikkaisen, vaikka toteavuus oli hyvä valinta. Sylikuva oli niin kääräisevä että yleisö alkoi taputtaa ennen aikojaan, mutta tarinankertojien loppuvalssi veti lähemmäksi elämää. Yksinäisten vanhusten teema kuvastui kaikesta.
Ofelia ja varjojen teatteri, nuket Iida Vanttaja, kuva Tom Nyman.
PIXY
Lumottu Prinsessa Käsikirjoitus: Max Andersonin samannimisen sarjakuvan pohjalta Outi Sippola ja Liisa Laitinen Ohjaus: Outi Sippola ja Liisa Laitinen Musiikki: Markus Heino Valot: Markus Heino Esiintyjät: Liisa Laitinen, Outi Sippola ja Lotta Virtanen Törkeä töpöttäjä Pixy oli kyllä ihan ykkönen. Söpö riiviösikiöksi. Esityksen tyylissä teollistuminen kohtasi teknon ja söi romantiikan jätettä päälle. Hullun professorin kumipuvuista kehittyvät ”vaihtautujat” oli ihanan älytöntä kehitelmää. Lyhyet dialuennot toivat fyysisestikin nastan lisätason. Isin ja sikiön huvittelu Manalassa olisi tullut vähemmälläkin selväksi. UV-valo on tehokas keino, mutta alkaa rasittaa pitkään tuijotettuna. Näkyvillä soitettu musa oli nasakkaa ja tuki sekoja siirtymiä, parissa kohdassa oli vaikea kuulla puhetta musiikin yli. Pirun hyvä oli hidastunut kohtaus maan alla. Mainiosti toimivat kohdat joissa käsinukkien suunnat ja asennot olivat erityisen kirkkaat ja tarkat, sekä äärimmäinen vispaaminen. Elämän ja kuoleman kysymykset taustalla ja tylyn absurdi kerronta hanskassa, eihän sitä voi kuin diggailla.
Pixy, nuket työryhmä Liisa Laitinen, Outi Sippola, Lotta Virtanen, kuva Outi Sippola.
