16
Nukketeatteri 1/2009
Nukkenäyttelemisen vaikeus ja kauneus Aluksi on hyvä selvittää, että allaolevassa kirjoituksessa en pyri tarjoamaan kaiken tietävää selvitystä tai näkökulmaa nukkenäyttelemiseen. Kerron vain hieman omia tuntemuksia ja oivalluksia, joita olen vasta-alkajana nukkejen parissa tehnyt, oppinut ja kokenut. Jokainen nukke on tavallaan omanlaisensa yksilö. Meidän nukettajina täytyy osata kaivaa nukesta esiin hänen tarinansa, tapansa olla ja hengittää. Kun otamme nuken käsiimme antaa se meille välittömättömästi jotain informaatiota itsestään. Juuri noihin tarinoihin meidän pitää uskaltaa tarttua ja suhteuttaa ne siihen minkä tarinan haluamme milloinkin kertoa. Monesti käy niin, että yritämme pakottaa nukkea toimimaan haluamallamme tavalla. Tämä yleensä näyttää luonnottomalta ja vaikuttaa siihen, että emme välttämättä saavuta nukketeatterin taikuutta lavalla, vaan näytelmä jää vain pelkäksi kasaksi toimintaa, joka on vain varjoa todellisesta nukketeatteritaiteesta. Nukkea ei siis saa pakottaa, vaan häneltä pitää saada haluttu panos tutustumalla siihen mitä hän ”tekee mielellään” ja mitä ei. Miksi nuket ovat lavalla mielenkiintoisempia kuin ihmisnäyttelijät? Koska he voivat viestittää ja tehdä paljon sellaista mihin me ihmisinä emme milloinkaan kykene. He voivat vääntää itsensä solmuun, kiitää ilmojen halki ja kadota näkymättömiin. He pystyvät suorittamaan äärimmäisiä toimintoja illasta toiseen intensiivitason pysyessä samanlaisena. Jos pystyisimme samanlaiseen ilmaisuun kuin nuket, ei nukketeatterille olisi tarvetta. Kun saamme selville mitä nukkehahmo haluaa kertoa, alkaa yhteisymmärryksen löytäminen. Silloin on yleensä tarpeellista viettää hieman aikaa hahmon kanssa. Viedä se kotiin, ravistella, lennätellä, roikotella ja yleensäkin tutustua siihen mitä hahmo haluaa viestiä. Näin meille alkaa pikkuhiljaa selvitä hahmon tarina. Miten hän haluaa tarinansa kertoa? Miten hän liikkuu? Mitä hän ei suostu
Luokkamme maskotti tarkkailee nukkenäyttelimisen sujuvuutta ja laatua. Kuva: Essi Nummelin.
Vasemmalta Irina Ainasoja ja Ninni Finnberg nukkenäyttelevät yhdessä kuudesta Turun taideakatemian nukketeatterilinjan ensimmäisen vuosikurssin ”Minun jouluni” -esityksistä. Kuva: Jessica Kangasniemi.
tekemään? Yhtäkkiä aivan kuin huomaamatta me alamme puhumaan samaa kieltä hahmon kanssa. Syntyy yhteisymmärrys ja hahmo alkaa elää aivan uudella tavalla. Meidän tehtävä nukettajina on vain osata kuunnella hahmon tarina ja auttaa nukkea ilmaisemaan itseään. Nukettaja on välikappale nuken ja yleisön välillä. Meidän kautta hahmo puhuu, kertoo tarinaansa ja vie yleisön mukanaan seikkailuihin. Nukkenäyttelemisessä on erityisen tärkeää muistaa se, että me itse emme ole tärkeitä (ellei meille ole kirjoitettu roolia), vaan se yleensä hieman oudohko hahmo meidän käsissämme on se, josta yleisö on kiinnostunut. Jonkin verran tavallista teatteria tehneenä voin sanoa, että on vaikeaa työntää itsensä taka-alalle nukettaessaan. Se on se näyttelijä-ego, joka siellä takaraivossa kyhnyttää, että ”Katsokaa minua, kun minä parrasvaloissa loistan, ilmaisen ja esiinnyn!”. Tärkeää on muistaa, että kun ihmiset tulevat katsomaan nukketeatteria, he haluavat nähdä nukkeja eivätkä ihmisiä (kuin ehkä sivuosissa, jos niissäkään). Olen toki nähnyt esityksiä, joissa ihmisnäyttelijät ja nuket ovat tasavertaisina näyttämöllä ja tuloksena voi olla joko kauneinta nukketeatteria tai vain näyttelijöitä jotka leikkivät nukeilla. Tullaksesi hyväksi nukettajaksi sinun tulisi hyväksyä se fakta, että näissä oudoissa hahmoissa joita pitelemme käsissämme piilee se nukketeatterin kaunis taikuus ja lumous, joka saa meidän ihastumaan kyseiseen taidemuotoon yhä uudestaan ja uudestaan. Toni Kandelin Kirjoittaja opiskelee nukketeatteria Turun Taideakatemiassa
