Nova 9 2018

Page 3

PIKKUJOULUISTA PIRISTYSTÄ KAAMOKSEEN JA MYYNTIIN!

I

llat ovat syksyn edetessä pimentyneet ja valonmäärä on vähentynyt merkittävästi. Helposti mieleen ja kehoon hiipii sitkeä väsymys, jatkuva väsymyksen tunne tai ainakin tunne siitä, että uni ei riitä tai se ei ole riittävän laadukasta ja virkistävää. Tunnistatko sinä nämä tunteet itsessäsi? Kaamosväsymyksen partaalla myös hiilihydraattipitoiset naposteltavat tuntuvat terveellisen ruoan sijaan paremmilta. Toisaalta, onhan hiilihydraattipitoisten ruokien syöminen peräisin ihmisen ikiaikaisesta tarpeesta varastoida energiaa talven varalle. Reipas liikunta helpottaa useimpien oireita, kuten myös säännöllinen ateria- ja unirytmi. Energiatason tasaisesta ylläpitämisestä kannattaakin pitää huolta juuri tähän aikaan vuodesta. Pimeimpään aikaan myös kirkasvalohoitoa kannattaa kokeilla pieninä annoksina, vaikka aamupalan yhteydessä. Kaamosaikaan iloa ja piristystä tuovat pikkujoulut. Suomessa pikkujouluperinne on alkanut 1900-luvun alkupuolella. Nykymuotoonsa pikkujoulun vietto alkoi kuitenkin kehittyä vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen Helsingissä, kun pikkujouluja juhlivat yliopistojen osakunnat. Pikkujouluissa on perinteisesti tarjottu riisipuuron lisäksi myös muita jouluisia ruokia ja glögiä. Ravintola-alalle pikkujoulu on vuoden tärkein sesonki. Se koskettaa tasaisesti koko Suomea ja lisää alan myyntiä useita prosentteja marras- ja joulukuussa. Maahanmuuton ja kansainvälistymisen myötä pikkujouluihin omaksutaan uusia asioita ja niitä yhdistetään vanhoihin perinteisiin. Pikkujoulujuhlijat tänä päivänä odottavatkin yllätyksiä menun suhteen. Kuka käskee tarjoamaan pikkujouluissa perinteistä jouluruokaa ja glögiä? Miltä maistuisi sushipöytä, pizza-bileet, tacot tai tapakset? Glöginkin voi tuunata tai vaihtaa mocktail-baariin. Millä sinä yllätät juhlijat? Itse aion yllättää vieraat jouluisilla tapaksilla suomalaisittain, eli sapaksilla. Ylikypsä joulukinkku-piparjuurituorejuusto täytteisillä ruisleipäpaloilla ja perinteisen rosollin ja sienisalaatin yhdistelmällä saaristolaisleivän päällä. Kyytipojaksi glögiskumppaa tai tummaa olutta. Nyt on hyvä aika sytyttää kynttilät ja tunnelmoida sesongin jouluiset reseptit kuntoon!

Pikkujoulujuhlijat tänä päivänä odottavatkin yllätyksiä menun suhteen.

Pasi Berggren Ps. Muista laittaa riisipuuron sekaan onnea tuova manteli, tai vaikka useampikin.

JULKAISIJA Meira Nova Oy SOK-yhtymä Logistiikkakeskus Palkkitie 10, 04300 Tuusula Puh. 010 76 86500 Etelä-Suomi Puh. 010 76 86500 Länsi-Suomi Puh. 010 76 86500 Oulu Puh. 010 76 86500 PÄÄTOIMITTAJA Pasi Berggren, toimitusjohtaja

TOIMITUS JA ILMOITUSVARAUKSET Leena Honkaniemi Puh. 010 76 86507 leena.honkaniemi@meiranova.fi

OSOITTEENMUUTOKSET Tiina Liimatainen Puh. 010 76 86586 tiina.liimatainen@meiranova.fi

KONSEPTI JA TAITTO Avidly

Aikakauslehtien liiton jäsen ISSN 2323-9913 (Painettu) ISSN 2323-9921 (Verkkojulkaisu)

PAINOPAIKKA Forssa Print Seuraava lehti ilmestyy 30.11.2018

Meira Nova on vuonna 1991 perustettu foodservice-alan toimitustukku. Asiakkaitamme ovat ravintolat, hotellit, henkilöstöravintolat ja julkisen sektorin suurkeittiöt. Meira Nova on SOK:n tytäryhtiö.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.