Naaga 2016

Page 1


TaiTeiden ja kulT Tuurin TuTkimuksen laiTos TiiViisTi kiinni nYkYajassa ja sen ilmiÖissä

Taikun oppiaineet: Kirjallisuus Taidehistoria Taidekasvatus Museologia lisäksi Taikussa on mahdollisuus: ▪

valita kirjoittamisen linja kirjallisuuden syventävissä opinnoissa

suorittaa jatko-opinnot (tohtorin tutkinto) pääaineena digitaalinen kulttuuri, hungarologia tai nykykulttuurin tutkimus.

kaTso lisäTieToa Taikun opinToreiTeisTä ja hae opiskelemaan! www.jyu.fi/hum/laitokset/taiku

KUO MA

mielekkäämmän ympäristön puolesta

www.jyu.fi/hum/laitokset/taiku/kuoma

kulttuuriympäristön maisterikoulutus


sisällys 4 6 9 10 12 14 16 19

Pääkirjoitus: Kaksoiselämää - Niina Maaskola Ryhmähenki luotsaa rakenneuudistuksiin - Anniina Nirhamo & Niina Maaskola Näinä aamuina - Lasse Lindqvist Runoja - Mia Soininen Runoja - Tuomas Taskinen Koti on siellä, missä se on - Mari Aarnipelto Ei mikään tavallinen taidegalleria - Niina Maaskola Je suis sápmi: kodin ja vieraan kohtaamisesta - Tuomas Taskinen

Naaga on Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden, museologian, taidehistorian ja taidekasvatuksen opiskelijoiden ainejärjestö Corpuksen ainejärjestölehti. Naagaa toimitetaan ympäri lukuvuoden verkossa, paperilehti ilmestyy kerran vuodessa. www.naagalehti.blogspot.fi naagalehti@gmail.com

22 24 26 28 30 34 39 40 42

Toimituskunta esittäytyy - Kotimme Runoja - Urho Vyyryläinen Runo - Saara Laakso Aina yhdessä - Lasse Lindqvist Markku Laakso - Pohjoisen kauneuden kuvaaja - Lasse Lindqvist Kun koti oli kevään ajan Budapestissa - Milka Räisänen Nauris - Mari Aarnipelto Ensikertalaisen kokemukset NaNoWriMosta - Antti Angervo Kaksi ihmistä — yksi ratkaisu - Joonas Puuppo

Päätoimittaja Niina Maaskola Taitto Niina Maaskola, Joonas Puuppo, Tuomas Taskinen, Mari Aarnipelto Kannet Suvi Poni Naaga-logo Joonas Puuppo Corpus-logo Sakari Kursula Kuvitus Johanna Jauho (ellei toisin mainita) Paino Grano, Jyväskylä 2016 Painos 200 kpl

Naaga 2016 | 3


pääkirjoitus

kaksoiselämää niina maaskola On 25. päivä helmikuuta. Olen matkalla kotiin. Siihen pullantuoksuiseen, josta on lyhyt matka mummolaan ja metsään, jossa leikimme lapsena monet kerrat kirkonrottaa. Kotiin, jossa odottaa kaksi kissaa ja äidin viime kuukausien ajalta yöpöydälleni keräämät kuvalehdet. Kauas Suomen betonisesta Ateenasta. Myönnän kuitenkin eläväni kaksoiselämää, sillä kun on 28. päivä ja ojennan konduktöörille paluulippuni, olen taas matkalla kotiin. Siihen, jossa maalausinspiraatio iskee kymmeneltä illalla, josta lempikuppilaan on 50 metrin matka ja jossa on viimeisten kahden vuoden aikana istuttu ystävien kesken parantamassa maailmaa lukemattomia kertoja. ”Yhden tai useamman hengen, varsinkin perheen vakinainen asunto.” Näin määrittelee sivistyssanakirja. Mutta mitä koti on vaihto-opiskelijalle, taiteilijapariskunta Anna Ruthille ja Juho Jäppiselle tai joukolle saamelaisaktivistien taidenäyttelyyn saapuneita jyväskyläläisiä? Voiko kaupunkitilaan kotiutua 24 tunnissa? Näihin kysymyksiin saat, jos et vastauksia niin ainakin syväluotaavia näkökulmia, sukeltaessasi vuoden 2016 Naagan sivuille.

4 | Naaga 2016



Hilda Järvinen suhtautuu ainejärjestöjen väliseen yhteistyöhön avoimin mielin. Kuva: Anniina Nirhamo

ryhmähenki luotsaa rakenneuudistuksiin anniina nirhamo | niina maaskola

Y

liopistoilta vaaditaan nyt profiloitumista ja Jyväskylän yliopistossa tapahtuu ensi vuoden alusta monenlaisia rakenneuudistuksia. Yliopiston hallitus päätti tehtävistä rakenneuudistuksista 26.1.2016 ja lopullinen päätös nuijittiin 15.3. Päätösten taustalla ovat valtion leikkaukset, jotka pakottavat yliopistot säästämään ja tulemaan toimeen pienemmillä resursseilla. Muutoksista huolimatta Jyväskylässä vältetään irtisanomiset toisin kuin esimerkiksi Helsingin yliopistossa.

6 | Naaga 2016

Tiedekunnista yhteiskuntatieteellinen tiedekunta hajotetaan ja psykologian laitos siirtyy kasvatustieteiden tiedekuntaan sekä yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos humanistiseen tiedekuntaan. Uuden tiedekunnan nimeksi tulee todennäköisesti humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Laitosrakenne poistetaan liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnasta sekä informaatioteknologian tiedekunnasta. Humanistisessa tiedekunnassa yhdistyvät taitei-


den ja kulttuurin tutkimuksen laitos ja musiikin laitos sekä kielten laitos ja viestintätieteiden laitos. Yhteisöviestinnän oppiaine saattaa rehtorin päätöksestä siirtyä kauppakorkeakouluun. Lisäksi Jyväskylän yliopiston kirjasto, tiedemuseo ja mahdollisesti arkisto yhdistyvät. Taikun ja musiikin laitoksen yhdistyminen on käytännön tasolla vielä auki. Yhdistymistä pohditaan opetussuunnitelmatyössä, mutta yhteisiä opetussuunnitelmia ei ole tulossa vielä kaudelle 20172020.

Onnistuminen tiedetään vasta vuosien päästä

Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen johtaja Heikki Hanka sanoo, ettei olisi itse tehnyt tällaisia päätöksiä ja kokee, että päätökset on tehty sen kummemmin harkitsematta. - En ole missään vaiheessa nähnyt mitään syvempää analyysiä ja jos sellaista on tehty, niin se on tehty laitosjohdon tietämättä. Hanka näkee, että yksi vaihtoehto olisi ollut esimerkiksi perustaa yksi iso ihmistieteiden tiedekunta. Rakenteet olisi voitu laittaa kerralla kunnolla uusiksi, jotta niillä olisi todellisia positiivisia vaikutuksia. - Oltaisiin voitu pelata kokonaan puhtaalta pöydältä, eikä pitää vanhoista rakenteista osittain kiinni ja tehdä näennäisesti uutta. Toinen Hangan ehdotus olisi ollut Taikun yhdistämi-

nen musiikin laitoksen sijasta historian ja etnologian laitokseen, jonka kanssa on jo olemassa todellista yhteistyötä. Taikua ja Helaa yhdistävät kulttuuriperinnön, kulttuuriympäristön ja historian tutkimushankkeet, arkistonhallinnan maisteriohjelma sekä yhteinen museologian opettaja. Kuitenkin myös musiikin kanssa Taikun oppiaineilla on yhteistä, ollaanhan taiteen kanssa tekemisissä musiikin oppiaineissakin. Yhteisiä teemoja voisi löytyä esimerkiksi hyvinvoinnista ja taiteen teorian yleisistä kysymyksistä. Tutkimushankkeissa voidaan varmasti tehdä läheisempää yhteistyötä. - 2000-luvun vaihteessa tehtiin edellisen kerran isoja muutoksia eikä niitäkään vapaaehtoisesti lähdetty tekemään. Ne ovat kuitenkin osoittautuneet vuosien varrella hyviksi ratkaisuiksi. Nyt tehtyjen päätösten onnistumista voikin arvioida vasta vuosien päästä. - Otetaan tästä nyt paras irti ja katsotaan, mitä tapahtuu. Opiskelijoille Hanka haluaa sanoa, että yksi positiivisista asioista aiempien muutosten myllerryksessä on ollut, kuinka hienosti Taikun opiskelijat ja eri ainejärjestöt ovat löytäneet toisensa. Hän toivookin, että myös jatkossa opiskelijat tutustuvat toisiinsa positiivisessa vireessä.

Naaga 2016 | 7


Ainejärjestöt innolla yhteistyöhön Heti fuksivuotenaan ainejärjestön puheenjohtajan pestiin hypännyttä Hilda Järvistä eivät edessä siintävät rakenneuudistukset toistaiseksi jännitä. Muutostilanteessa puheenjohtajalta edellytetään kuitenkin erityistä valppautta. - Muutoksia on pakko tehdä, mutta meillä kaikilla on yhteisenä tavoitteena hoitaa homma fiksulla tavalla. Täytyy vain pysyä korvat höröllä ja tiedottaa muita siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Vaikka Järvistä monien muiden opiskelijoiden tapaan mietityttääkin, tulevatko yliopiston säästötoimenpiteet vaikuttamaan järjestetyn opetuksen laatuun ja määrään, laitoksen suuntaan lähtee toistaiseksi ainoastaan lämpimiä terveisiä. - Kyllä sitä miettii, kuinka opetussuunnitelmat tullaan jatkossa järjestämään ja tarjotaanko edelleen kontaktiopetusta. Ainejärjestöä on kuitenkin kuunneltu tähän

8 | Naaga 2016

”Otetaan tästä nyt paras irti ja katsotaan, mitä tapahtuu.” - Heikki Hanka asti todella paljon ja opiskelijoiden mielipiteitä pidetty tärkeinä. Tällä linjalla kannattaa jatkaa, Järvinen kiittelee. Ainejärjestötoiminnassa laitosten yhdistyminen tulee todennäköisesti näkymään lisääntyvänä yhteistyönä musiikkikasvatuksen opiskelijoiden ainejärjestö Pedaalin sekä musiikkitieteilijöiden ainejärjestö Triolin kanssa. Corpuksen suunnalta yhteistyö ollaan halukkaita aloittamaan heti tulevana syksynä jo ennen rakenneuudistuksen voimaanastumista. Paineen alla voi siis syntyä jotain hyvääkin. - Ryhmätuki on muutostilanteessa todella tärkeää. Meillä on kaikilla samat huolenaiheet, joiden suhteen voimme tukea toisiamme ja saada yhdessä äänemme kuuluviin. Yhteistyö ja ryhmähenki ovat Järvisen mukaan avainasemassa myös siksi, että niiden kautta voidaan ehkäistä entisten laitosten tarvetta ajaa omien opiskelijoidensa etua ainejärjestötoiminnan ja -tapahtumien tukemista koskevissa kysymyksissä. Järvinen pitäisi järkevänä muun muassa samantapaisten tai -teemaisten tapahtumien yhdistämistä. Yhteisissä ja isommissa tapahtumissa piilee hänen mukaansa muitakin mahdollisuuksia. - Kun tuntee enemmän ihmisiä, on mahdollista tutustua myös uusiin näkökulmiin ja oppia niistä. Meillähän tulee olemaan mielettömät ainekset järjestää poikkitaiteellisia tapahtumia sekä performansseja, Järvinen leikittelee ideoilla.


lasse lindqvist

Näinä aamuina näinä aamuina kaipaan kesäistä tuulenvirettä ihosi tuoksua järven rannassa öitä kanssasi nämä ovat niitä aamuja joina pakkanen paukkuu masentavassa harmaudessa pakokaasu haisee sisäpihan autokannella ja sydämeni hakkaa rytmihäiriöisenä myöntäen pienuuteni näihin aamuihin kuvittelen elämää piirrän mielessäni ikäväni kohteen sinut koska tunnen näinä aamuina kuoleman olevan totta näkisinpä hymysi

Naaga 2016 | 9


mia soininen

Loisteputkien valossa yksisilmäisissä taloissa pettävällä maalla kävellen Siellä, missä yksinäiset liikkuvat hiljaa ja mitään sanomatta

10 | Naaga 2016


Istumme yleensä johtajan pöydässä hän kuiskaa

Odotan lyöntiä

kellon

tai hänen

Mekollasi on viiniä

hän tiuskaisee

Tai ehkä vain jälki siitä

missä sydämeni ennen oli.

Naaga 2016 | 11


tuomas taskinen

1. Astu j채채lle. 2. J채채.

12 | Naaga 2016


Olin. En. Olin. Elin. On. Elin. En. Olin. En. On. Nelin. En.

Naaga 2016 | 13


mari aarnipelto

14 | Naaga 2016


Naaga 2016 | 15


teksti: niina maaskola kuvat: elisa huttu & joonas puuppo

ei mikään tavallinen taidegalleria

— kuka otti naagan kylään 24 tunniksi?

Naagalaiset päättivät änkeä yöksi keskisuomalaisen taidealan vaikuttajan luo. Idea oli loistava, toteutus mietitytti. Kuka suostuisi ottamaan kymmenkunta opiskelijaa yökylään? Silloin joku ehdotti ti-laa.

16 | Naaga 2016


52

viikkoa, yli 80 nykytaiteilijaa ja yksi tila. Niihin lapset suhtautuvat elämään taiteen ympäröiminä? tiivistyy kahden jyväskyläläistaiteilijan pyrkimys - En usko, että olemme valinneet kasvualustan huokoota näytille se, mitä suomalaisen nykytaiteen kentäl- noimmasta päästä. Lapset saavat paljon kontakteja ja lä tapahtuu vuonna 2016. Kattavan nykytaidearsenaalin pääsevät itse puuhailemaan taiteilijoiden kanssa. Ne ovat lisäksi tarkoitus on tarjota jyväskyläläisille jotain muu- kokemuksia, joita ei rahalla saa, Jäppinen pohtii ja nautakin – kaupunkitila, jossa voi tuntea olonsa kotoisaksi. rahtaa; Taiteilijat Anna Ruth ja Juho Jäppinen ovat tulleet - Voi olla, että he eivät aikuisina halua olla enää missään keskisuomalaisille tutuiksi poikkeavien näyttelykonsep- tekemisissä taiteen kanssa, mutta riskejä on otettava. tiensa, kuten tyhjissä liiketiloissa kiertävän Äkkigallerian Taideyliannostus tasataan perheen yhteisellä ajalla. sekä pariskunnan omaan kotiin pystytetyn House Games Oman kodin rauhaa tarvitsevat niin lapset kuin vanhem–nykytaidenäyttelyn kautta. Projektien taustalla on halu matkin. tuoda jotain uutta taiteen ja kaupunkielämän tarkasteluun. On maaliskuinen maanantai-ilta ja ti-lan lattialle on ke- House Games oli ensimmäinen projekti, jossa läh- rääntynyt joukko Suohpanterrorin kantaaottavia julisteidimme rikkomaan kodin ja julkisen tilan rajoja. Mietim- ta katsomaan saapuneita avajaisvieraita. Vilkkaana käyme, millä tavoin nykytaidetta saisi helpommin lähestyt- vän keskustelun aiheena on kodinomainen kaupunkitila. täväksi, sillä perinteiset galleriatilat ovat Millainen se sitten on? monille haasteellisia, Jäppinen kertoo. - Olemme yrittäneet luoda tähän kau- Tavallista galleriaa ja meidän propunkiin mielenkiintoisia paikkoja. Kaikki jektejamme ei kuitenkaan tule asettaa ei saisi keskittyä kaupallisen toiminnan vastakkain. Me haluamme tuoda vain tai alkoholin ympärille, vaan kaupungiserilaista näkökulmaa ja laajentaa kokesa tulisi olla monipuolisempaa toiminmuksia taiteesta, lisää Ruth. taa, Jäppinen huomauttaa. Anna Ruth Ainutlaatuisista projekteista seuraa Vaikka urbaaniympäristö on aistiärsykainutlaatuisia kohtaamisia. Perheen sohvalla ovat istu- keitä tulvillaan, tutussa kaupungissa silmät sumenevat neet niin parikymppiset ujostelevat pojanklopit kuin helposti. perheen vieraanvaraisuudesta vaikuttunut karjalais- Kotikaupungissa emme seuraa suurinta osaa tapahmummo. tumista, koska paikat ovat meille tuttuja ja tiedämme, - Suomessa jo naapurien kohtaaminen voi olla vai- minne olemme menossa. Näyteikkunoihinkaan ei uskalla keaa. Ollaan järjestetty sellaistakin terroria, että on hy- kurkkia, sillä joku saattaa katsoa takaisin. myilty ja moikkailtu naapureille. Se tarttuu aika nopeasti Lattian rajasta nyökytellään. Moni uskoo kyseen oleja jopa me suomalaiset pystymme oppimaan uutta, Jäp- van myös suomalaisesta ilmiöstä. Osaa ahdistavat pienet pinen naurahtaa. putiikit - tuntuu kuin olisi näyteikkunassa – osaa puolestaan persoonattomat automarketit. Joitakin molemmat. Taiteilijaperheessä työn, vapaa-ajan ja taiteen väliset - Tuntuu, että aikuisten leikkipaikat ovat enimmäkrajat sumenevat – ja se on Ruthin mukaan toivottuakin. seen kapakoita, joku huomauttaa. - Olisi varmasti stressaavaa, jos niitä yrittäisi lajitella. Kaupungin viihtyisimmät paikat ovat usein niitä, joissa Raha ei ole pääasia siinä, mitä teen. Kaipaan jotain muu- tapaa ihmisiä. Yhteisöllinen kaupunkikulttuuri tuo vasta, jotain enemmän. Kontaktia taiteeseen ja toisiin ihmi- tapainoa yksityisille kotioloille. siin. - Kenelle se kaupunki sitten on, jos ei ihmisille? MarkEntä kun kuvioon lisätään vielä perhearki? Kuinka kinataloudelleko?, ihmetellään yleisön joukosta.

”Raha ei ole pääasia siinä, mitä teen. ”

Naaga 2016 | 17


Jäppiseltä kiitosta kerää Jyväskylän monipuolinen ja laadukas kulttuurielämä erityisesti teatterin ja musiikin saralla. Taiteella ja kulttuurilla on tärkeä roolinsa kodikkaan kaupunkitilan luomisessa. - Taide tuo kaupungille tietynlaisen arvon. Me tunnemme olevamme osa kaupunkia, kun siellä on jotain ihmisten tekemää. Tarvitaan rosoisuutta ja muiden ihmisten läsnäoloa, jotta voimme tuntea olomme jollain tavalla kotoisaksi, Jäppinen huomauttaa. Nykytaiteen ja aktiivisen kaupunkiympäristön puolesta puhuva ti-la on saanut jyväskyläläisiltä lämpimän vastaanoton. Tällaista toimintaa on kaupunkiin kaivattu ja sen puolesta puhuu myös pariskunnalle myönnetty Jyväskylän vuoden 2016 kulttuuripalkinto.

Haaveilla ja hyvillä ideoilla ei vielä pitkälle pääse – paras tapa saada haluamansa, on tehdä se itse. - Kun tekee asioita, siitä tulee tietynlainen elämäntyyli ja -tapa. On pakko tehdä koko ajan jotain, ettei tulisi tylsää, pohtii Jäppinen. Naagalaiset viettivät ti-lassa 24 tuntia. Vuoden loppuun mennessä Ruthille ja Jäppiselle kertyy galleriassa vietettyjä päiviä pitkälti yli kolmesataa. Silti ti-lasta ei aina malttaisi lähteä kotiin. - Olen oikeasti viihtynyt täällä, se oli jopa suuri yllätys itselle. Haluan olla keskustelemassa näyttelyistä ihmisten kanssa, katsoa reaktiot, Ruth kertoo. Tämä saa vieressä istuvan Jäppisen pohtimaan: - Ajattelepa niitä vieroitusoireita, jotka tulee ensi tammikuussa, kun ei ole enää mitään tekemistä.

Niina palkitaan jalokiven löytämisestä naagalaisten pelatessa Suohpanterrorin Saamenmaalle sijoittuvaa versiota Afrikan Tähdestä.

18 | Naaga 2016


je suis sápmi: kodin ja vieraan kohtaamisesta

O

teksti: tuomas taskinen kuva: niina maaskola

vi käy avajaisvieraiden lipuessa sisään ti-­laan, ja ohjaamme heidät riisumaan kenkänsä kuin kylään tullessaan. Olemme laittaneet tarjoilupöydän koreaksi hedelmistä, viinistä ja sipseistä. Seinien läheisyyteen olemme tyrkkineet patjoja ja tyynyjä istumista varten ja keskilattiaa koristaa jokunen matto. Tavallisesti pelkistetyn eleetön galleriatila on tehty leppoisan kotoisaksi. Ystävien hymyilevät kasvot täyttävät ti­-lan, jossa olen käynyt viikottain vuoden alusta asti. Tämä iloisen ja tuttavallisen yhdessäolon tunnelma on kuitenkin kaukana itse avajaisten aiheesta, Suohpanterrorin julistetaiteesta, joka meitä seinillä ympäröi.

Suohpanterrorin (suom. Suopunkiterrori) teokset liikkuvat taiteen ja poliittisen aktivismin rajapinnoilla. Saamelaisen vähemmistökulttuurin ja pohjoismaisten valtakulttuurien suhde on agonistinen. Näiden kulttuurien törmäämiselle teokset rakentuvat, ja nämä törmäykset on rakennettu sisään teosten kuviin siten, ettei toista kulttuuria erota toisesta. Mitä julisteissa sitten näkyy? Maastopukuisia, aseistettuja sotilaita vartioimassa Suomen poronhoitoalueen rajaa. Kaivosteollisuuden runtelemaa Lapin tunturimaisemaa ”Visit Lapland” -matkailumainoksen kehyksissä. Eduskuntatalo, jolle Ai Weiweitä lainaten näytetään keskisormea kymmenmäärin, koska ILO 169 ­-sopimusta ei ole yhätikään ratifioitu. Pelkistetyimmässä julisteista näkyy vain kolme isoa hirttosilmukkaa, ja tekstiosassa viitataan saamelaisten itsemurhiin, jotka ovat huomattavasti yleisimpiä kuin valtaväestön. Oma lukunsa on alakerran videoteos, jolla esiintyy

Lapin-­turistia kuvaava hahmo, joka pitää päässään sikanaamaria ja turistirihkamaa olevaa, saamelaista käsityötä imitoivaa neljäntuulenhattua. Videolla saamelaistaiteilijat ryöstävät lakin turistin päästä ja repivät sen palasiksi, jonka jälkeen turistille tehdään vielä kurkunleikkaamiseen viittaavia eleitä käsisahalla. Saamelaisten ääni – kirkuva huuto, konekiväärien staccaton säestämä? – ei jää tässä näyttelyssä kuulumatta.

Avajaisvieraiden lähdettyä otamme esiin Suohpanterrorin version Afrikan Tähdestä, jossa jalokivien etsintä on siirretty Afrikasta Saamenmaalle. Kritiikki on osuvaa – Afrikan kolonialistinen haltuunotto esitetään verrannollisena nykypäivänä Saamenmaalla tapahtuvalle kaivostoiminnalle. Osaltaan vertauksen voima kumpuaa myös tietämättömyydestä, jonka se minut saa itsessäni huomaamaan. Yhtä lailla kuin olen lapsena pelannut Afrikan Tähteä tuiki tietämättömänä sen kolonialistisista puolista, saa tämä peli minut havaitsemaan vähäisen tietämykseni Saamenmaalla tapahtuvan kaivosteollisuuden ongelmakohdista. Jokin pelin asetelmassa, siinä, miten korosteisesti se meidät asettaa suomalaisten, luontoa tuhoavien riistäjien asemaan, alkaa jopa naurattaa. Eikä vähiten siksi, että pelaamme peliä kivassa kotitilassamme punaviiniä siemaillen. Rosvolaattoja, tai ”Saamenmaan luonnonvarojen ryöstäjiä”, kuten peli ohjeistaa, on saamelaisversiossa moninkertainen määrä alkuperäiseen peliin nähden. Aloitusruutuja ei ole saamelaisversioon erikseen merkitty – henkeen sopivasti päätämme niiksi Jäämerellä lipu-

Naaga 2016 | 19


vat öljynporauslautan ja jäänmurtajan. Pelaamme kolme erää, joista voitan viimeisen löydettyäni timantin Kaunisvaarasta, Ruotsin Lapista.

Suohpanterror ei kritisoi töissään vain valtakulttuuria, vaan myös saamelaista yhteisöä ja sen tapaa määrittää identiteettinsä. Tämän kritiikin huomaaminen vaatii katsojalta hieman tarkkuutta, mutta muodostaa silti teoksiin selvän merkityskerrostumansa. Yhdessä julisteista viitataan kohuun, joka syntyi, kun alppihiihtäjä Tanja Poutiainen pukeutui saamenpukua muistuttavaan asuun juhliessaan kilpauransa loppua. Tuomitsevasti julisteessa todetaan: ”We are a culture, not a costume. You wear the costume for ONE NIGHT. I wear the stigma for LIFE.” Poutiaisen huolimaton kansallisten tunnusten käyttö ansaitsee epäilemättä kritiikkinsä. Silti tekstin viittaus saamelaisuuteen ”elinikäisenä häpeämerkkinä” tuntuu liioitellulta. Eikö tämä näkemys – saamelainen identiteetti muuttumattomasti ja olemuksellisesti alistettuna – ole ennen kaikkea uhriutumista ja sellaisenaan heikko perusta identiteetin rakentamiselle? Suhteuttaessa julisteen muuhun näyttelyyn paljastuu kuitenkin lauseeseen piilotettu ironia: Suohpanterror on tiukasti vastaan saamelaisen identiteetin muodostamista uhripääomaan nojaten. Uhriutuminen on passiivista ja sisäänpäin kääntyvää, kun taas Suohpanterrorin toteuttama artivismi on aktiivista ja ulospäin suuntautu-

20 | Naaga 2016

nutta. Saamelaisuus, jota Suohpanterror töissään luo, on muuttuvaa ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa toisiin kulttuureihin. Omaksuessaan erilaisia estetiikkoja ja viitatessaan vapaasti länsimaiseen populaarikulttuuriin ja taidehistoriaan Suohpanterrorin suhde maailmaan on avoimen utelias. Kyse ei ole siitä, että valtakulttuuri vain pakottamalla assimiloisi saamelaisia osakseen, vaan siitä, että saamelaiset itse ottavat valtakulttuurin kuvia omakseen ja käyttävät niitä omiin tarkoitusperiinsä. Tähän kuvien kaappaamisen – tai appropriaation, jonka käyttö taidehistoriassa ulottuu jo Picasson ja Braquen kubistisiin kollaaseihin – taitavaan hyödyntämiseen Suohpanterrorin julisteiden voima perustuu.

Illan päätteeksi keskustelemme näyttelyn herättämistä ajatuksista pitkälle yöhön samalla äänittäen keskustelumme ystävien podcast-­ ohjelmaa varten. Sen jälkeen asettelemme patjat lattialle, kääriydymme peittoihimme ja makuupusseihimme ja käymme nukkumaan. Ti­lan suuresta ikkunasta aukeaa näkymä Kirkkopuistoon, ja kaupunginkirkon tornista tarkistan kellon lähenevän jo puoli viittä. Millaistakohan on saamelaisten yökyläily? Kauppakadun valojen tulviessa tilaan, vatsani täynnä sipsejä ja pikanuudeleita, tunnen yhtäkkiä voimakkaasti urbanisoituneen suomalaisuuteni, ja kaukaisuuteni lumipeitteisistä tuntureista, pohjoisen poromaista, Jäämeren hyisistä rantavesistä... Tai yleisemmin: kaikesta ”aidosta” ja ”alkuperäisestä”.


Suohpanterror tekee taidettaan anonyymisti ja kollektiivisesti ja siten asettuu, röyhkeästikin, kokonaisen kansan yhteisölliseksi äänenkannattajaksi. Anonyymiyden kautta Suohpanterrorin taiteessa korostuu kollektiivinen identiteetti ja ajatus saamelaisten yhteisesti kokemasta sorrosta. Todellinen kohtaaminen voi tapahtua kuitenkin vain yksilöiden välillä. Jotta voisimme kohdata saamelaisen, meidän tulee ymmärtää etnisyyteen liittyviä valtasuhteita ja niiden luomia eroja, mutta se ei itsessään vielä riitä. Olisi kyettävä myös näkemään saamelaiset kaiken kollektiivisen identiteettipuheen alta ihmisinä, vain ja pelkästään ihmisinä. Olisi siis kohdattava toinen yhtä aikaa tähän samaistuen ja ollen samaistumatta. Tehtävä ei ole helppo. Antaako Suohpanterror tähän mahdollisuutta? Yhdessä julisteista on maalitauluksi muunnettu saamelaisen siluetti, jonka alla lukee ”Enjoy colonialism”. Tuntuukin, että Suohpanterrorin taiteessa katsojan ja katsottavan osina on olla vain hahmottomia herroja ja orjia, joita stereotypiat ja yhteiskunnalliset valtasuhteet määrittävät. Toisaalta: artivistisen toiminnan tavoitteet ovat ensisijaisesti poliittisessa vaikuttamisessa ja vasta sen jälkeen taiteellisissa pyyteissä, kuten yksityisen kokemuksen välittämisessä. Suohpanterrorin taiteilijat jäävätkin maskiensa taakse julkisuudessa ja julisteissaan, jotta voisivat parhaiten toimia heitä itseään suurempien asioiden eteen. Lyhkäiset yöunet nukuttuamme keitämme kahvit ja päästämme vieraita taas sisään kello kymmenestä eteenpäin. Puoliltapäivin galleriaan astuu mies, jolla on mustan toppatakin rintamuksessa Saamen lippu. Olen asettunut mukavasti kotitilaamme kirjoittamaan läppärilleni, Facebookikin taitaa olla auki, ja huomaan jännittyväni. Mitä lippu merkitsee? Onko mies saamelainen itse? Jostain syystä mieleeni ei ollut tullut, että näyttelyä saattaisi tulla katsomaan joku oikea saamelainen. Kuinka ajattelematonta! Asuuhan paljon saamelaisia nykyään kaupungeissakin – tämän päivän saamelaisuus elää ja kehittyy yhtä lailla Jyväskylässä kuin Inarissa tai Utsjoella.

Mies kysyy meiltä heti, tiedämmekö, missä on Jyväskylän ainoa paikka, jossa Saamen lippu nostettiin salkoon saamelaisten kansallispäivänä. Emme osaa vastata. Mieskään ei sitä kerro, vaan siirtyy katselemaan julisteita. Hän viipyy hyvän aikaa, käy katsomassa alakerran videoteoksenkin, kahvi ei kuitenkaan maistu. Mies poistuu. Jäämme hämmennyksissämme keskustelemaan siitä, mikä voisi olla vastaus miehen arvoitukseen. Yksi meistä on ehtinyt tehdä jo asiaankuuluvat Google­-hautkin, tuloksetta. Häpeämättömän, nolostuttavan suomalaista. Ihan kuin jostakin Finnish Nightmares ­-stripistä.

Sivupolkuja-podcast on pari kertaa kuukaudessa ilmestyvä keskusteluohjelma, jota tekevät kolme jyväskyläläistä opiskelijaa: Mari Aarnipelto, Joonas Puuppo ja Paavo Ylämäki. Ti-lassa äänitetyn ohjelman voit kuunnella osoitteessa: sivupolkujapodcast.blogspot.com/2016/03/ti-la.html.

Naaga 2016 | 21


22 | Naaga 2016


toimituskunta esittäytyy

kotimme

aamukahvi kirjahylly kissat ikkuna valo tunnelma stereot taulut lukunurkkaus elämä rakkaus valinta kaipuu paluu

Päätoimittaja pyysi toimittajia tiivistämään yhteen sanaan sen, mikä tekee kodin. Vastauksista hän kokosi runon.

Kuvassa: Elisa Huttu (vasemmalla), Mari Aarnipelto, Lasse Lindqvist, Niina Maaskola, Joonas Puuppo, Tuomas Taskinen, Anniina Nirhamo Kuvasta puuttuvat: Antti Angervo, Mia Soininen, Urho Vyyryläinen, Suvi Poni, Vilma Naumanen, Johanna Jauho, Milka Räisänen Kuva: Elisa Huttu Naaga 2016 | 23


urho vyyryl채inen Of Lonely Boys And Little Angels Little angels fall, Beautiful minds. Tiny whispers at dawn Out of sight.

Their hearts a treasure Lonely boys urge to fight. Helpless easy pleasure Lost from the light. Blue eyes tell a tale Of a soul not quite. At dawn hearts for sale Out of sight.

24 | Naaga 2016


Nainen hupun takana raitiovaunujen kellot kumisevat valoissa kaupungin taustalla tanssiessa

lasi edessämme pysähtyneenä lainehtii nainen hupun takana

ulkona toisessa maailmassa missä pisarat rikkovat asfaltin ollapa yksi niistä hänen ihollaan

tuossa hauraassa kuvassa huulensa lasin vankeina aikaa anelevat kun katseet katoavat

nainen hupun takana

menetetyn maailman valoissa yhä tuolla jossain raitiovaunujen kaiuissa

askel

sähkölamput harhailevat hiuksissaan silmänsä salaavat yksinäisten maailman ohikulkevan

Naaga 2016 | 25


saara laakso

Harhanhuntu Jalkahuntu Hanhenhuntu Haivenhuntu Kaihihuntu Harmaahuntu Harminhuntu Karminhuntu Kastehuntu Huntu

26 | Naaga 2016


Naaga 2016 | 27


lasse lindqvist

aina yhdessä

28 | Naaga 2016

En ymmärrä, miksi muka on kummallista, että syntymäpäivilläni on niin paljon enemmän tyttöjä kuin poikia. Isäni selittelee asiaa muiden lasten vanhemmille kuin tyttöjen kanssa kaveeraaminen olisi jotenkin vähemmän hienoa kuin poikien kanssa kaveeraaminen. Minun mielestäni tytöt ovat mukavampia kuin pojat – ainakin Saga on. Hän on paras ystäväni. Sagan kanssa kuljemme usein rantaa pitkin. Sagan kullanvaaleat hiukset näyttävät kauniilta kesän tuulessa, toisin kuin minun ruskea pojantukkani. Me kävelemme aina käsikkäin kun kukaan muu ei näe. Rannalta poikkeamme aina pienelle polulle ja lopulta tulemme suurten puiden välistä Kissanaisen pihaan. Kissanainen on isän ja äidin ystävä, johon tutustuin torilla mansikkakojun luona. Menimme Kissanaisen kanssa torikahvilaan, jossa join mandariinifantaa aikuisten ryystäessä kahvia. Kissanainen lupasi minulle kaksi kissanpentua, jotka asuisivat Kissanaisen luona, mutta joita voisin käydä aina hoitamassa kuin omiani. Toisen kissanpennun annoin Sagalle. Kissojen nimet ovat Viivi ja Picasso. Ne ovat maailman söpöimpiä otuksia, ja saamme juottaa niille maitoa tuttipullosta. Pimeinä talvi-­iltoina istumme usein Sagan kotitalon rappusilla ja ihmettelemme tähtitaivasta. Kesäisin kiipeämme suuren kuusen oksille, eikä meitä haittaa, vaikka käsissämme ja paidoillamme on pihkaa. Joskus Sagan kotipihan rengaskeinu sylkee sisuksistaan vettä, mutta se ei pilaa iloamme. Keinu haluaa silloin karkottaa meidät, mutta me keinumme kastunein housuin, annamme vuorotellen toisillemme vauhtia ja hyppäämme keinusta pituushyppyä. Aina välillä saamme mennä istumaan Sagan per-


heen Saabin takapenkille. Siellä istumme käsikkäin ja vannomme ystävyytemme kestävän ikuisesti. Kerran Saga sanoi siellä istuessamme, että hän menisi isona kanssani naimisiin. En osannut vastata siihen mitään. Olin vain hiljaa, tai ehkä vaihdoin nopeasti puheenaihetta.

En leiki enää tyttöjen kanssa, paitsi Sagan, mutta Saga onkin erilainen kuin muut tytöt. Tytöt ovat tyhmiä, sillä tytöistä kasvaa joskus naisia, ja heistä voi siis tulla samanlaisia kuin Kissanaisesta. Kissanainen ei kysynyt meiltä edes lupaa. Jotkut sanovat, että hän lopetti kissanpennut, jotkut taas sanovat että hän hukutti. Kaikki puhuvat, että hän ei jaksanut enää huolehtia kissanpennuistaan. Mutta ne olivat minun ja Sagan kissanpentuja, eivätkä Kissanaisen! Millainen hirveä ihminen pystyy sellaiseen tekoon, jonka Kissanainen teki? Menen aina kadulla karkuun, jos näen Kissanaisen, pelkään ja halveksin häntä. Sagan kanssa joudun leikkimään salaa, etteivät meidän luokkamme pojat huomaa. Kerran he näkivät minut ja Sagan leikkimässä yhdessä, ja pojat ovat kiusanneet minua siitä asti. Kerran Ville kysyi, miltä Saga näyttää alasti ja että aiommeko tehdä vauvan. Kerroin Villen irvailuista Sagalle. Sen jälkeen menimme kerrostalomme pieneen kellarihuoneeseen ja riisuuduimme alastomiksi toistemme edessä. Se oli outoa ja jännittävää, mutta ei yhtään pelottavaa. Oikeastaan se oli yhtä luontevaa kuin kaikki Sagan kanssa tekemäni.

Suljen valokuva-­albumin. Pian Siru ja Taru tulevat päiväkodista. Olemme ostaneet tytöille omat kissanpennut.

kuvitus: vilma naumanen Naaga 2016 | 29


markku laakso -pohjoisen kauneuden kuvaaja

Kuva: Markku Laakso

teksti: lasse lindqvist

Enontekiöläislähtöinen Markku Laakso on tuottelias kuvataiteilija. Hänen seuraava näyttelynsä on Poriginal Galleriassa ensi kesänä.

Kerro lyhyesti uudesta maalaussarjastasi Syntymän ja kuoleman välissä: millä tavoin uusi sarjasi eroaa aiemmistasi, entä mikä on viesti, jota yrität uusilla maalauksillasi välittää?

Teos koostuu kuudestakymmenestäviidestä keskenään samankokoisesta maalauksesta. Päätin tehdä spontaanisti ja hetken mielijohteesta maalauksia, riippumatta siitä onko niillä yhteyttä toisiinsa. Teoskokonaisuus on kuin slow Instagram, jota olen päivittänyt nyt jo neljän vuoden ajan. Kuvattavat aiheet olen valinnut juuri ennen maalaamista, sen hetkisen tunnelman mukaan. Annoin

30 | Naaga 2016

itselleni täysin vapaat kädet, aiheet saattavat olla täysin marginaalisia tai hyvin henkilökohtaisia. Kokonaisuus koostuu yksityisistä ja yleisistä, havainnoista maalatuista tai valokuva­-albumia lainaavista kuvista. Yhdessä ne muodostavat kuvaston syntymän ja kuoleman välistä. Minua kiehtoo uusimmissa maalauksissasi erityisesti kaksoset. He ovat maalauksissasi sumuisessa metsässä, talvisessa metsässä ja jäätikön reunalla. Mistä ammensit inspiraation kaksosten kuvaamiseen? Haluaisitko hieman valaista, mitä he symboloivat?


Kaksoset jäätikön reunalla (2015) on kuva tunteesta, samoin kuin kaikki kaksosaiheeni. Ne eivät kuvita mitään kertomusta tai viittaa todellisiin tapahtumiin. Kuvissa vakavat kaksoset ovat pysähtyneet jonkinlaiseen välitilaan, hetkeen ennen muutosta tai sen ymmärtämistä. Kaksosissa korostuu yhden elämän ristiriitaisuus ja ratkaisemattomuus. On monta suuntaa ja vaihtoehtoa, menneisyydessä ja tulevaisuudessa. Usein teoksiini johtava polku voi olla pitkä ja polveileva. Olen aina tonkinut omaa sukuhistoriaani, ja sieltä joitakin vuosia sitten mieleeni jäi kuva hautajaisista – vakavista ihmisistä vakavan asian keskellä. Olen myös saanut Vilho Lampi ­-herätykseni käydessäni Limingan taidekoulua hänen maalauksiensa maisemissa. Yksi hänen vaikuttavimmista teoksistaan on Äidin haudalla (1934) Oulun taidemuseon kokoelmista. Nuo kuvat mielessäni tutustuin sattumalta kaksosiin, joilla oli kasvoillaan vakavuus, jonka halusin maalata. Usein asiat menevät eteenpäin tiedostamatta, ja vasta jälkeenpäin huomaan, kuinka asiat johtivat toiseen. Tämän Naagan teemana on koti. Mistä löytyy taiteilija Markku Laakson henkinen koti?

Henkinen kotini on Lapissa. Siellä ei ole yhtä paikkaa johon sen määrittelisin. Koen hengittäväni vapaasti ja ilman tarvetta lähteä muualle mm. Enontekiöllä, josta olen kotoisin, sekä Inarissa, jossa asuin kouluvuoteni. Valitettavasti työni puolesta en voi elää ja asua siellä kokoaikaisesti, mutta yritän käydä Lapissa niin usein kuin mahdollista. Olen ymmärtänyt, että kuvataiteessasi esiintyvät ihmiset ovat lähipiiristäsi ja että keskeinen mieshenkilö on kuvataiteellinen heijastuma itsestäsi. Mistä tämä sai alkunsa, miksi haluat kuvata juuri tuttaviasi ja itseäsi, entä miksi niin usein alastomina? Alastomuuden käsittely maalauksissani on kummunnut rakkaudesta klassiseen taiteeseen, eikä motiivini ole kovinkaan paljon muuttunut, saanut vain lisää sävyjä nyky-

taiteen seuraamisesta. Viime vuosina olen ollut todella vaikuttunut mm. Marlene Dumasin, Lucian Freudin, Michaël Borremansin tai esim. Edvard Munchin maalauksista; puhumattakaan renessanssin pohjattoman lukuisista taideaarteista. Uusimmat makuupussiaiheeni ovat löytäneet innoituksensa Michelangelon Sikstiiniläiskappelin freskoista. Vuonna 2014 vietin kuukauden Firenzessä ja Roomassa taiteeseen tutustuen. Itseni ja lähipiirini käyttämisestä mallina minulla on sama tylsä vastaus kuin kautta aikain kuvataiteilijoilla: mallit löytyvät sieltä, mistä he ovat parhaiten saatavilla. Yhtä lailla kuin tuttaviani olen myös pyytänyt malleikseni aivan satunnaisia kohtaamisia. Myös sitä kautta on tullut vuosia kestäviä työsuhteita.

Kuvaat paljon alastomia naisia. Oletko saanut paljon palautetta naisten esineellistämisestä, entä miten tällaisiin syytöksiin ja palautteisiin vastaat? Feministinä koetan olla kategorisoimatta aiheitani sukupuolen mukaan, tiedostaen kuitenkin käsittelyn väistämättömän rajallisuuden. Tekeminen on ajautunut niin että minun on ollut helpompi työskennellä naismallien kanssa. Mallit ovat minulle aina ennen kaikkea ihmisiä ajatuksineen ja luonteenpiirteineen, ulkonäkö on loppujen lopuksi toisarvoista. Siksi nimeänkin työt usein suoraan mallien nimillä. Vaikka kuvat rakentavat myös tarinoita, niissä on sisällä myös tuo todellisuuspohja. En ole juurikaan saanut syytöksiä. Sen sijaan erittäin koskettavaa palautetta joiltakin malleiltani kuinka heidän minäkuvansa on muuttunut ja kuinka he ovat hyväksyneet itsensä aivan uudella tavalla mallina olemisen ansiosta. Olet maalannut myös paljon Elvistä, joka on useimmiten sijoitettu Suomen luontoon, monesti Pohjois­ Suomen lumisiin maisemiin. Tämä on yksi kuvataiteesi kiehtovista ristiriidoista. Onko tavoitteenasi tavoittaa kauneus juuri ristiriitojen kautta, unenomaisten kuvien välityksellä?

Naaga 2016 | 31


Se ristiriita on tullut ikään kuin itsestään. Elvis ilmestyi maalauksiini aivan taidekoulun lopussa. Turussa neljättä vuotta opiskellessani minulle tuli hirvittävä koti­-ikävä Lappiin. Päätin kokeilla maalata lapinmaisemia lohdutukseksi vaikka vastustin kliseistä aihetta loppuun asti. Heti kun tartuin toimeen, astui niihin kuviin myös Elvis, lapsuuteni idoli. Ymmärsin, että se symboloi ajatuksiani Lapissa, kaukokaipuutani etelän rock­maailmaan. Näistä elementeistä muodostuu ikään kuin jatkuva kaipaukseni toiseen elämään, eri luonteenpiirteideni valtataistelu. Ovatko myös muiden taiteenalojen tekijät, esim. jotkut muusikot, kirjailijat, näyttelijät, inspiroineet kuvataidettasi ja jos ovat, ketkä erityisesti? Lista on loputon. Tietysti Elvis, ja sitten esim. The Beatles, Nirvana, Timo K. Mukka, Aki Kaurismäki ja Kalervo Palsa. Seuraan myös kaikkea uutta, korkeakulttuurista roskaan, mutta niiden vaikutuksen huomaa vasta vuosien päästä.

Paljasta itsestäsi jotain, joka ei liity millään tavoin kuvataiteeseen: millainen ihminen olet luonteeltasi, mitä teet vapaa­ ajallasi? Luultavasti olen ihan hyvä tyyppi. Ainakin sen perusteella kuinka paljon minulla on todella hyviä ystäviä. Toisaalta viihdyn myös hyvin yksin. Teen mielelläni pitkiä kävely-­ja hiihtoretkiä luontoon. Yksin ollessa voi inspiroitua luonnon kauneudesta ilman ulkopuolisia ärsykkeitä. Harrastan myös musiikkia. Olen saanut kahdeksanvuotiaana ensimmäiset rumpuni, ja myöhemmin opettelin soittamaan kitaraa. Perustimme vuonna 1992 taidekoulussa punkgrungepop­bändi Vihanneksen, joka toimii vieläkin. Meillä on ollut vuosien taukoja ja miehistön-

32 | Naaga 2016

vaihdoksia, mutta into soittamiseen on säilynyt.

Mihin suuntaan taiteesi on matkalla lähitulevaisuudessa entä missä Markku Laakson taidetta voi päästä ihailemaan? Olen jonkinlaisessa murroskohdassa. Murrokseni alkoi jo 2011 Heino­-näyttelyni jälkeen, kun täytin 42 vuotta – se oli sama kuin Elviksen elinaika. Koin, että olin pikkuhiljaa valmis etääntymään Elviksen hahmosta. Jos olin pitänyt Elvistä yhtenä alter egonani, niin olin ainakin tehnyt jotakin enemmän kuin Elvis, elänyt. Tämä kertoo ehkä myös kuinka henkilökohtaisesti suhtaudun aihevalintoihini. Viime vuonna pitämäni yksityisnäyttely Helsingissä antoi suuntaa tulevasta. Olen myös yrittänyt olla mahdollisimman avoin ja vaikutuksille altis. En tiedä, enkä haluakaan tietää, mitä teen esimerkiksi viiden vuoden päästä. Seuraava näyttelyni on Poriginal Galleriassa Porissa ensi kesänä. Naagaa lukee useita taideaineiden opiskelijoita. Millaisia terveisiä haluaisit lähettää kuvataiteilijoiksi pyrkiville?

Kuvataiteilijan ammatti on hieno ala, kunhan sen muistaa ottaa tarpeeksi rennosti ja toisaalta laadusta tinkimättä. Minusta tuntuu, että nykyään uudet tekijät osaavat toimia tällä alalla paljon suvereenimmin. Meidän opiskeluaikana oli vielä paljon vanhaa poliittista ja dogmeihin liittyvää painolastia. Haastattelun päätteeksi Markku Laakso joutui vielä piinapenkkiin. Lue loput haastattelusta Naagan verkkosivuilta.


Mitä tehdä, kun gradu tökkii? Lopeta itsesi kiusaaminen ja hae virtaa Kässämuseosta!

NÄHDÄÄN . MUSEOSSA

SUOMEN KÄSITYÖN MUSEO The Craft Museum of Finland Kauppakatu 25, 40100 Jyväskylä, Avoinna ti-su 11-18 Pääsymaksu: 6 €, opiskelijat 3 €, perjantaisin vapaa pääsy www.craftmuseum.fi


kun koti oli kev채채n ajan budapestissa milka r채is채nen 34 | Naaga 2016


Avara Löysin kattoikkunan ilma ei ole kenenkään hengitän itseeni kaiken

näen koko naapuruston nainen riisuutuu vastapäätä mummo ripustaa pyykkejä

venytän hetkeä kuin kangasta kiedon tiukasti ympärille

ja kun ote löystyy, palaan alas kadunvilinä sieppaa mukaansa langat pujotetaan lävitseni. Mielen muuttaminen Unkarin kielen sana nap päivä yhtä kuin aurinko

valo on merkki – olen osunut kohdalleni varmemmin kuin aiemmin

Balaton Halusin löytää itselleni saaren jonka rantoja pitkin kiertäisin kohtaamatta ketään jonka otteesta lipeäisin

tänään sukelsin järveen joka näytti mereltä valtava ja aaltoileva, saareton palatessani takaisin löysin rantavedestä kuolleen ankeriaan talviturkkini mantereella kun aurinko nousi hän kysyi mikä on syvin olemukseni en osannut vastata mutta luulen että hän sai siitä kiinni.

onnistuinhan jo ensimmäisenä päivänä pudottamaan verhotankoni alas niin että katutasolta näkee suoraan huoneeseen muutin mieleni tänne ja nyt välttelen sen liikutuksia istun puistonpenkille johon paistaa aurinko nap, nap, nap

Naaga 2016 | 35


Kaupunginkiharat Leikkasit hiukseni mökötin, niistä tuli liian lyhyet

36 | Naaga 2016

lähdin kasvattamaan niitä keskelle vierautta joka päivä vain minä huomasin eron eiliseen


lopulta latvat hipoivat maata jäivät asfaltin ja kengänpohjien väliin suortuvat kulkeutuivat toisten neuletakkeihin

ja kun minä halusin jo palata kotiin ulotuin niin kauas etten saanut kerättyä itseäni kasaan kaikki raahautui mukanani hiuksiini sotkeutunut kaupunki.

Naaga 2016 | 37


38 | Naaga 2016


mari aarnipelto

nauris Unessani minä odotin bussia pellon reunalla. Aurinko käristi ihoani ja sininen taivas väreili, ikään kuin sekin yrittäisi viilentää itseään. Kauraa kasvoi silmin kantamattomiin. Kun nousin bussin kyytiin, istuin ensimmäiselle penkille, mutta samassa putosin. Auto oli poissa. Nousin ja olin pysäkillä, juuri samalla pysäkillä, uudestaan. Pellot molemmin puolin tuijottivat minua, mutta eivät mitenkään osoittaneet iloitsevan paluustani. Jos söisin kerralla sen kaiken kauran, vatsani räjähtäisi, minä mietin, ja silloin bussi tuli uudestaan. Taas minä istuin paikalleni ja putosin. Nousin, kävelin pysäkille, odotin. Katsoin taivasta ja peltoa, taivasta ja peltoa, kunnes ne silmissäni sulautuivat, melkein jopa vaihtoivat paikkaa. Sitten bussi saapui taas, kirkkaanvihreänä kuin viileä limsa. Ilmastointi surisi, ja minä putosin.

hameeseen, jossa perse näyttää erityisen hyvältä. Tunsin olevani nauris, jota hetki mikä hyvänsä uhataan kuorimaveitsellä. Kolmas mies hymyili minulle kolmesti päivän aikana. Saavutin täyden pituuteni vasta toissa kesänä, ja samalla ohitin hänet. Pidin korkokenkiä provosoidakseni, eikä mennyt kauan, kun hän hankki itselleen puujalat. Sieltä korkeuksista hän huuteli rakastavansa minua, rakastavansa peltoja ja elämää. Tuuli humisi korvissani, enkä kuullut.

Hän sanoi kämmenellään ”painu vittuun”, silmillään ”rakastan”, ja suullaan hän puhui ranskalaisista perunoista. Mietin pienen hetken ajan, mitä järkeä rakkaudessa on, jos suurin osa siitä kuluu siihen, että töllistellään yhdessä erilaisia perunoita. Olimme puhuneet jo lohkoperunoista, valkosipuliperunoista ja perinteisestä perunamuusista. Eilen söimme keitettyjä perunoita soijakastikkeen kanssa, huomenna ehkä janssoninkiusausta. Siinäkin on paljon perunaa. Unessani oli kolmas mies. Hän tuli takaapäin ja suuteli minua niin kiihkeästi, että herätessäni huomasin mustelman kaulallani. Yritin peittää sitä puuterilla, puin ylleni häpeän ja piilotin ilon korvani taakse. Pukeuduin siihen

Naaga 2016 | 39


ensikertalaisen kokemukset nanowrimosta

– miten meni noin niinku omasta mielestä? antti angervo

N

aNoWriMo on lyhenne sanoista National Novel Writing Month. Se on netissä pyörivä ilmainen tapahtuma, jonka perusideana on kirjoittaa 50 000 sanaa marraskuun aikana ja merkitä oman kirjoittamisen edistyminen tapahtuman nettisivuille. Olen itse melko laiska kirjoittaja, joten koin tapahtuman kiintoisaksi. Tarkoituksena kun on suoltaa tekstiä editoimatta sitä ollenkaan, eli fokus on vain mahdollisimman suuren sanamäärän tavoittelemisessa. Osallistuin tapahtumaan ensikertalaisena marraskuussa 2015. Miten siis summaisin kokeiluni NaNoWriMon parissa? Sanoisin sen olleen opettavainen kokemus, joka päättyi melko pian täydelliseen mahalaskuun.

akuutimpia, kuin myös tulevan syksyn opintojen miettiminen. Joskus lokakuussa huomasin marraskuun lähenevän uhkaavasti ja aloin päättäväisesti tehdä valmisteluja tarinani suhteen. Valmistauduin mielestäni niin hyvin kuin pystyin. Tarinani juoni oli melko nopeasti valmis ja tietokone auki. Oli marraskuu. Mikä voisikaan mennä pieleen?

Ensimmäisen päivän kirjoittaminen oli samaan aikaan jännittävää että turhauttavaa. Olin luonut itselleni mielikuvan kirjoittamisesta jonkinlaisena maagisena tapahtumana, jolloin sanoja vaan ilmestyy paperille. Onko mikään turhauttavampaa, kuin tuijottaa tyhjää paperia odotellen sanojen tulemista? Palataan kuitenkin tarinan optimistiseen alkuun. Aloittamiskohtauksen kirjoittaminen oli hyvin tusMuistan elävästi lukeneeni vuonna 2014 muutaman kallista, enkä ollut yhtään tyytyväinen kirjoitelmaaomituisen Facebook-päivityksen, joissa viitattiin ni. Mielessä paloi koko ajan halu editoida kirjoitusta, johonkin asiaan nimeltä NaNoWriMo. Myöhemmin mutta päivittäisen sanamäärän saamiseksi jouduin kävin keskustelua päivitykset tehneen kanssa ja sain jatkamaan tarinassani. Seuraavina päivinä en kuitenkaan pystynyt jatkasilloin kuulla tapahtuman jujun. Ajatus siitä, että saisi kirjan verran kirjoitettua kuukaudessa kiehtoi maan kirjoittamista. Mielessä pyöri koko ajan huono minua. En enää kerennyt osallistua silloisen vuoden aloitukseni ja lähdin korjailemaan sitä. Kirjoitin väsykliin, joten päätin kokeilla siipiäni asian kanssa hintään kolme erilaista aloitusta sen päivän aikana ja kauhukseni huomasin kellon lähestyvän keskiyötä. seuraavana vuonna. Kevät ja kesä vierähtivät nopeasti ja kuukausien En ollut päässyt päivittäiseen sanamäärään. Seuraakuluessa muistin vain harvoin lupaukseni osallistu- vana ja sitä seuraavana päivänä putosin enemmän ja misesta. Aurinkoiset ilmat ja järvessä uiminen olivat enemmän tavoitteestani. Jo neljäntenä päivänä taju-

40 | Naaga 2016


sin, etten tulisi enää millään pääsemään sellaiseen tahtiin, että saisin 50 000 sanaa valmiiksi kuukauden aikana. Päätin keskeyttää projektini. Päätökseeni vaikutti myös muutenkin kiireinen marraskuu eri kurssien tehtävien palautusten kanssa. Kelataan nyt vähän eteenpäin tapahtumissa. Kuukausia lopettamisen jälkeen yritin löytää syitä epäonnistumiselleni. Siinä kesti jonkin aikaa, kunnes lopulta tajusin, etten ollut antanut itselleni lupaa puhtaalle kirjoittamiselle. Sen sijaan keskityin täydellisyyden tavoittelemiseen alusta lähtien ja kadotin tapahtuman punaisen langan: sanojen tuottamisen.

Tunnustan etten tiennyt heti kokemukseni jälkeen osallistuisinko tapahtumaan enää uudestaan. Tapahtumasta on kuitenkin mennyt jo tovi aikaa ja voinkin sanoa tajunneeni vasta jälkikäteen sen idean ja hienouden. Sen ideana on rikkoa omia kirjoittamiseen liittyviä esteitä tai ainakin saada tiedostamaan omat esteet. Itse koen oppineeni omat kompastuskiveni vasta epäonnistuttuani ensimmäisellä kokeilukerralla ja siksi päätin yrittää uudestaan seuraavalla kerralla. Mitä hyötyä on epäonnistumisista, ellei niistä nouse ylös uuden asian oppineena? Mikäli siis koet hengenheimolaisuutta, mietit kirjoittamistasi liikaa tai tunnut jämähtäneen, niin ota oppia syistä. Kokeile ja tee asialle jotain. Kirjoita vaikkei tarinassa olisi päätä tai häntää. Jotkut asiat on vain opittava tekemällä. Jos NaNoWriMo sai mielenkiintosi heräämään, niin marraskuu tulee taas kohta. Laita silloin kone tai kynä sauhuamaan ja anna itsellesi lupa kirjoittaa. Katso lisää: nanowrimo.org

Naaga 2016 | 41


kaksi ihmistä — yksi ratkaisu

O

len huomannut, että ihmiset ovat pohjimmiltaan yllättävän samanlaisia. Tämän oivalluksen, kuten monen muunkin, juuret sijaitsevat itselleni aika henkilökohtaisessa ja kai myös vähän kipeässä paikassa. Tätä tekstiä ideoidessani mietin pääni puhki, miten voisin ilmaista asiani menemättä yksityiskohtiin. En mitenkään. Olen elämäni aikana joutunut tekemään vähän liiankin läheistä tuttavuutta ahmimishäiriön (eng. “binge eating disorder”) kanssa. Ahmimishäiriöni ei ole ominaisuus, jota mielelläni mainostan muulle maailmalle. Tämän tekstin kirjoittaminen on ollut jatkuvaa taistelua kahden eri “minän” välillä. Toinen niistä tsemppaa minua jatkamaan kirjoittamista, koska asiani on tärkeä ja siitä puhuminen kannattaa. Toinen taas inttää: “Menet liian syvälle. Puhut liian kipeistä asioista. Hävettää. Nolaat itsesi julkisesti. Et halua muiden tietävän tätä sinusta. Lopeta kirjoittaminen, valitse koko teksti ja paina ‘delete’ nyt kun vielä voit!” Lähellä on käynyt. Terveyskirjaston mukaan on kuitenkin niin, että ahmimishäiriötä esiintyy 2-3 prosentilla väestöstä. Se on toisin sanoen aika yleistä. Olet hyvin todennäköisesti tavannut elämäsi aikana monta ahmimishäiriöstä kärsivää ihmistä tietämättäsi. Tai jos ei kyse ole ahmimishäiriöstä, niin se voi olla joku muu syömishäiriö, tai

42 | Naaga 2016

masennus, tai päihderiippuvuus, tai yksinäisyys, tai väkivalta parisuhteessa, tai jotain muuta. Ihmiset ovat samanlaisia. Meidän ongelmamme ovat erilaisia, mutta jokaisella on jotakin. Tähän meitä yhdistävään tekijään ja sen olemassaolon tiedostamiseen liittyy voimavara, jota emme osaa, tai pikemminkin tajua hyödyntää. Puhutaan vaikka yksinäisyydestä. Kun itse tunnen oloni yksinäiseksi, koen olevani yksin yksinäisyyteni kanssa. Tiedostan älyllisesti, että yksinäisyys on monen ihmisen ongelma, joten en teknisesti voi olla “yksin” yksinäisyyteni kanssa, mutta koen kuitenkin, että oma yksinäisyyteni on perustavalla tavalla erilaista kuin jonkun muun henkilön yksinäisyys. Okei. Riippuen siitä, mistä kulmasta päätelmääni katsoo, saatan olla oikeassa tai väärässä. Yksinäisyys on yksinäisyyttä, mutta eihän toisaalta kukaan, joka ei ole minä itse, voi täysin ymmärtää sitä, miten juuri minä koen oman yksinäisyyteni, enkä taas minä voi sataprosenttisesti kokea jonkun muun yksinäisyyttä. Mutta hei, nyt koko kirjoituksen tärkein oivallus: Sillä ei ole merkitystä. Ai miksi? No koska meillä on silti toisemme. Kun seuraavan kerran löydät itsesi tilanteesta, jossa koet olevasi yksin ongelmasi kanssa ja epätoivo alkaa kohottaa päätään, tee tietoinen pesäero sinun itsesi ja sinun ajatuksiesi välille. Sinä et ole ajatuksesi. Hyväk-

joonas puuppo

sy ne, mutta älä antaudu niille. Sen sijaan, päätä siirtää ajatuksesi hetkeksi johonkin sinulle läheiseen ihmiseen. Tiedosta, että hänkin todennäköisesti kamppailee yksin jonkun ongelman kanssa, vaikka hän ei ehkä siitä koskaan mainitsekaan. Ihmiset ovat samanlaisia! Et olekaan yksin! Ota häneen yhteyttä. Puhu puhelimessa, viestittele WhatsAppissa, käy kahvilla, tee miten parhaaksi näet. Älä heti avaudu omista ongelmistasi vaan kysele kuulumisia. Ole aidosti kiinnostunut siitä, mitä hänen elämäänsä kuuluu. Huomaa, kuinka omat ongelmasi eivät enää tunnukaan yhtä painostavilta. Kun siirrät ajatuksesi itsestäsi toiseen henkilöön, et enää ole yksin itsesi kanssa. Saman huomion tekee itsestään luultavasti myös keskustelukumppanisi. Autatte toinen toistanne. Tiivistettynä siis: 1. Elämä on vaikeaa. Meillä on kaikilla ongelmia. 2. Me kaikki koemme joskus olevamme yksin ongelmamme kanssa. 3. Kukaan meistä ei kuitenkaan ole yksin sen tosiasian kanssa, että me koemme olevamme yksin ongelmamme kanssa. Tämä on voimavara. 4. Kun suuntaamme huomiomme ulospäin, autamme sekä itseämme että muita.


”Taidemuseo on toinen kotini!”

Kuva: Jari Kuskelin. Kuvassa harjoittelijoita 2012.

Jyväskylän taidemuseossa voit virkistyä, vaikuttaa, osallistua ja oivaltaa. Poikkea työpajoihin, opastuksille, taiteilijatapaamisiin ja perjantain avoimeen pajaan. Tarjoamme myös harjoittelumahdollisuuksia museotyössä, projekteissa ja vapaaehtoistoiminnassa.

Jyväskylän taidemuseo Kauppakatu 25, ti-su 11-18 Taide- ja museoalan ja okl:n opiskelijoille vapaa pääsy, muiden alojen opiskelijoille 3 €

Grafiikka- ja valokuvakeskus ratamo Veturitallinkatu 6, ti-su 11-18 Vapaa pääsy

Seuraa meitä facebookissa