Naaga 2018

2018

riikka kommio: eväsretki 2018

sisällys Pääkirjoitus Niina Kovanen ja Antti Angervo Toimituskunnan esittely kuvitus Mia Mickels Meidän kesken Oi-zinen tekijät Sarjakuva Mari Aarnipelto Runoja Inka Repo Rikosten jalanjäljillä Varkaudessa Mia Soininen Kotimaani ompi... Elisa Wistuba Lorca Runo Nasti Rings

04 05 06 09 10 12 14 15

Naaga on Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden, museologian, taidehistorian ja taidekasvatuksen opiskelijoiden ainejärjestö Corpuksen ainejärjestölehti. Paperilehti ilmestyy kerran vuodessa. corpusry.fi naagalehti@gmail.com

16 18 20 23 24 27 28 30

Corpus seikkailee maailmalla Museologian seminaarireportaasi Krista Huupponen Museologian seminaarikokemuksia Rosa Huupponen Sarjakuva Mari Aarnipelto Runoja Mia Soininen Värityskuva Niina Kovanen Kuvat sarjasta #shadowsofJKL, 2016 Joonas Puuppo

Puheenjohtajan tervehdys Emma Halonen

Päätoimittajat Antti Angervo ja Niina Kovanen Taitto Niina Kovanen, Antti Angervo, Tiia Peltonen, Joonas Puuppo Kannet ja toimituskunnan kuvat Mia Mickels Naaga-logo Joonas Puuppo Corpus-logo Sakari Kursula Kuvitus Johanna Jauho (ellei toisin mainita) Paino Jyväskylän yliopistopaino, Jyväskylä 2018 Painos 150 kpl NAAGA 2018 | 3

pääkirjoitus

ennen...

J

oskus seikkailuun päädytään sattumalta, mutta toisinaan seikkailu vaatii huolellista suunnittelua ja erilaisia valmisteluja. Lähes poikkeuksetta seikkailuun tarvitaan rohkeutta. Jokainen on elämässään kokenut seikkailuja, mutta kuinka usein tulee miettineeksi, mitä tapahtui ennen seikkailua ja kuinka seikkailuun päädyttiin? Erään määritelmän mukaan seikkailu on mielenkiintoinen tai jännittävä matka tai tapahtuma. Maailma on täynnä mahdollisuuksia erilaisiin seikkailuihin ja määritelmästä huolimatta seikkailu on ennen kaikkea kokemus. Seikkaillessa olennaista ei liene itse seikkailukohde, vaan seikkailuntuntu. Kutkuttava jännitys vatsanpohjassa ja tunne, että jotain poikkeuksellista tapahtuu ja vaikkei tapahtuisikaan, seikkailu on onnistunut, mikäli se jättää jäljen. Myös tämän Naagan tekeminen on ollut varsinainen seikkailu, sillä tehtävään hyppäsivät rohkeasti ja puoliksi sattumalta henkilöt, joilla ei juurikaan ollut aiempaa kokemusta lehden toimittamisesta – eikä onneksi myöskään aavistusta, mitä tuleman pitää. Pitelet siis kädessäsi lehteä, jossa konkretisoituu tämän seikkailun lopputulos. Seikkailu voi olla pieni tai suuri, ohikiitävä tai elämänmittainen, jaettu tai henkilökohtainen, tämän Naagan sivuilta löydät ne kaikki. Lähde mukaan seikkailuun!

Niina Kovanen 4 | NAAGA 2018

...jälkeen

U

usi seikkailu ei välttämättä ala välittömästi toisen loputtua. Näinä hetkinä, seikkailujen välissä, valutaan eräänlaiseen tyhjään tilaan – arkeen isolla A:lla. Edellishetken huuma vaihtuu lennossa jännityksettömään, tylsään tavanomaisuuteen. Näitä hetkiä voi täyttää suunnittelemalla uusia seikkailuja tai muistelemalla edellisen parhaita hetkiä. Toisinaan voi taas huokaista helpotuksesta päästyään kotiin, omien seinien turvaan, nauttimaan omasta rauhasta. Kuinka sinä suhtaudut seikkailujen päättymiseen? Oletko muistelija, suunnittelija, oman rauhan nauttija vai jotain ihan muuta? Seikkailun päättyminen tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä ja miettiä, millainen seikkailija sinä oletkaan. Tämän Naagan tekeminen oli yhteinen seikkailu, johon mahtui monta mutkaa ja paljon riemun ja onnistumisen hetkiä. Seikkailujen luonteeseen kuuluu, ettei koskaan voi tietää, millaiselle matkalle lähtee, mitä siitä saa irti ja kenen kanssa lopulta päätyy viettämään aikaa. Tällä kertaa pääsimme seikkailemaan aivan mahtavalla joukolla tuottaaksemme käsissäsi pitelemäsi lehden, josta voimme olla ylpeitä. Lehden sivuilla pääset kurkistamaan, millaisia seikkailuja Naagan tekijät ovat kohdanneet ja millaisia seikkailijoita he ovat. Antoisia hetkiä juttujen parissa ja onnea omiin seikkailuihin!

Antti Angervo

toimituskunta esittäytyy

Naagan tekijät naamioituivat kukin lempiseikkailijoikseen

Antti ”Indiana Jones” Angervo

Krista ”Majakanvartija” Huupponen

Niina ”Irvikissa” Kovanen

Rosa ”Tiuhti” Huupponen

Mia “P rätkähiiri Vinski” Soininen

Niina ”Harry P otter” Maaskola

Mia ”Jane P orter” Mickels

Tiia ”Hedwig” Peltonen NAAGA 2018 | 5

6 | NAAGA 2018

OI-zinen tekijät keskustelevat julkaisustaan ja runojen kirjoittamisesta.

Meidän kesken

teksti: mari aarnipelto, venla-vanamo asikainen, saara laakso, anniina meronen, henri nerg, salla partala, milka räisänen, riikka simpura ja tuomas taskinen

Perustimme OI-nimisen runozinen elokuussa 2017. Ensimmäinen numero, Ameba, ilmestyi marraskuussa, Ultramariini-lehti helmikuussa. Tätä kirjoittaessa kolmas zine, Virhe, on viimeistelyvaiheessa. Pienkustantamo Esterin Kirja otti zinen ilahduttavasti huomaansa, ja kaikkiaan kolmeen ensimmäiseen numeroon on osallistunut 20 tekijää. (RS) Ensimmäinen runojen editointitapaaminen, johon osallistuin, pidettiin yliopiston kirjaston ryhmätyötilassa. Oli ehkä torstai-iltapäivä, ja aukinaisesta ikkunasta kuului approon vaeltavien opiskelijoiden lauleskelua ja riemunkiljahduksia. Suljimme ikkunan ja keskityimme pohtimaan sitä, pitäisikö sana ”kuin” ottaa pois vai jättää. Tarkoitus ei ole rakentaa vastakkainasettelua runouden ja opiskelijoiden juhlinnan välille, mutta tuo kontrastisuudessaan hauska hetki on jäänyt mieleen. Sen jälkeen on monet kerrat päässyt uudelleen ihastelemaan samaa paneutuneisuutta ja aitoa kiinnostusta, jolla suhtaudumme toistemme runojen lukemiseen ja yhteisen kokonaisuuden kehittämiseen. (MR) Tekstitapaamiset ovat olleet hurjan antoisia, hauskojakin. OI on mielestäni ollut erinomainen kirjoittaja- ja editointikoulu, ja yksissä tuumin olemme pyrkineet korostamaan kunkin tekstin parhaita puolia. Pilkkujen kanssa on saanut peuhata luvan kanssa, oikein isommalla

porukalla. Kirjoittajien erilaiset tyyli- ja välimerkkimieltymykset ovat paljastuneet. Tiettyihin tekstuaalisiin seikkoihin, kuten vaikkapa kursiiveihin, liittyvät antipatiat ovat myös tulleet esiin ja niihin on voinut saada vertaistukea. (AM) Kahden zinen (Ameba ja Ultramariini) kuvittaminen oli hyvin hieno ja haastava kokemus. Koin, että kuvitus ei ollut pienessä sivuroolissa, vaan sille annettiin tilaa olla itsenäinen toimija, joka keskusteli zinen teeman ja tekstien kanssa. Tekemisen prosessissa (kirjoittajana ja kuvittajana) oli kiinnostava seurata, miten runojen kirjoittaminen ja kuvituskuvien rakentaminen erosivat toisistaan, muistuttivat toisiaan ja silloin tällöin kohtasivat risteyksissä heilauttaen nopeasti kättään. Kas, sinäkin täällä, pohtimassa elämää ja kaikkea. (MA) Vieroksun useissa tapauksissa me-muotoa (erityisen kamala se on silloin, kun lukijaakin kutsutaan liittymään johonkin epämääräiseen meihin: runoutemme tila, kirjallisuutemme kysymykset – keiden meidän?). Zinestä puhuessa ”meitä” on kuitenkin ollut mahdotonta välttää. (RS) Suomen kielessä me-muodon käyttäminen tuntuu erityisen painokkaalta, etenkin siksi että puhutussa kielessä on usein tapana piiloutua puolipassiivin taakse: ”me tehdään”. Ja toki on liioitte-

kuva: milka räisänen

lua sanoa, että olisimme tehneet kaiken kirjaimellisesti yksissä tuumin – onneksi, sillä eriävät näkemykset ja mielipiteet ovat pitäneet keskustelut virkeinä ja tekemisen mielekkäänä. Tällainen tekemisen tapa on kannustanut dialogiin, joita ei olisi ilman moniäänisyyttä, erilaisia runouskäsityksiä ja toisistaan poikkeavia esteettisiä näkemyksiä. (AM) Minusta OI on ollut erityinen julkaisu runoutensa tasokkuuden lisäksi siksi, että se institutionaalisesti laskostuu kiehtovasti runouden eri julkaisumuotoihin. Viime syksystä asti Venla-Vanamo ja minä olemme kirjoittaneet runodialogiamme yhteiseen runoteokseen tähdäten, mutta se ei ole ollut este runojen julkaisemiselle OI:ssa vaan pikemminkin kannustin. OI:n kautta on ollut kiinnostavaa antaa luettavaksi työn alla olevia runoja ja nähdä kuinka ne

lehdessä asettuvat omaan kontekstiinsa. Toisaalta taas Virheessä ilmestyvät dialogiset runomme eivät ole osa tulevan runoteoksen käsikirjoitusta, ja näin ne toimivatkin lisälehtinä tulevalle teokselle. (TT) Keskeneräisyyden estetiikan eetos helmoissaan on ollut yhä helpompaa myös kirjoittaa – perfektionistiluonteeni vuoksi olen henk.koht. toisinaan kokenut haastavaksi saattaa kaunokirjallisia tekstejäni valmiiksi (sic!) tai päästä niiden kanssa eteenpäin. Zinerunoja työstäessä on ehkä päässyt lähemmäs sen ajatuksen hyväksymistä ja hyödyntämistä, että tekstit eivät synny valmiina ja on aivan ok tuoda editointitapaamisiin jotakin sellaista, mikä on osittain vasta tekeillä – ja että sellaista voi myös julkaista, kun alusta on oikea. (AM)

Kiehtova on myös Virheessä ilmestyvä Harry Salmenniemen runo ”Korjauksia”, joka koostuu hänen uuteen Yö ja lasi -runokirjaan oikolukuvaiheessa tehdyistä korjauksista. Toimiessaan hyvänä julkaisualustana sekä ”keskeneräisille” teksteille että teoskokonaisuuksien ulkopuolisille teksteille OI voikin laajentaa näkemystämme intertekstuaalisuudesta ja päästää lukijan lähemmäksi tekstejä prosessuaalisina, useiden kirjoitusversioiden kautta monistuvina olioina. (TT) Minusta olisi ihanaa, jos zinejä, varsinkin runouteen keskittyneitä, julkaistaisiin vielä paljon enemmän. Niitä voisi vaihdella kadunkulmissa, ja niiden välille voisi syntyä dialogisia suhteita. Toki runozinejä tulee vastaan, mutta voisi tulla useamminkin. Tehkää zinejä! Yksi innoittajamme on myös Poesian vihkoNAAGA 2018 | 7

sarja, joka osoittaa, ettei runouden julkaisemiseen välttämättä tarvita suuria aineellisia resursseja. Julkaisumuoto voi olla hyvinkin kevyt. (RS) Jyväskylässä runouden saralla todella pöhisee, mikä ilahduttaa suunnattoman paljon. Runoklubit toki antavat matalan kynnyksen itseilmaisuun, mutta zinessä on mahdollisuus myös niille lavalle kykenemättömille runoille (ja tekijöille). Itse pidän zineilyssä sen anarkistisuudesta ja huolettomuudesta, mikä ei estä myöskään intohimoista tekemisen meininkiä. Oi-zineä on tehty ihailtavan päämäärätietoisesti. (SP) OI-zinen kolmessa ensimmäisessä numerossa julkaistut dialogikokonaisuutemme ja niiden osat ovat Tuomaksen sanoin kannustaneet ottamaan konkreettisia askeleita oman kaunokirjallisen kokonaisuuden julkaisemiseksi. Koen myös vahvasti, että zinessä jukaistut tekstit ovat lievittäneet oman kädenjäljen näkyväksi tekemiseen liittyvää epävarmuuden tuskaa ja itsekritiikin viiltävää veistä. Uskon, että tähän on monien kanssakirjoittajien helppo yhtyä. Keskeneräisyyden estetiikka on nähdäkseni erittäin tärkeä omakustanteisiin linkittyvä premissi taiteenlajista ja ilmaisukeinosta riippumatta ja on hienoa, että tähän on esimerkiksi OI:n kaltaisen zinen kautta mahdollisuus myös runouden kautta itseään ilmaiseville. (VVA) Tykkään siitä, että jokaisesta Oi-zinestä löytyy punainen lanka, eikä se ole mitään sekahedelmäsoppaa. Se kertoo 8 | NAAGA 2018

paljon tekijöistä. Oi-zine on lisäksi yhteisöllinen ja keskusteleva. Kuten vähän kaikessa, tarvitaan erilaisia kollektiiveja tasapainoittamaan nykyistä individualismin hurmosta. Itselleni zine on hyvä ”perseelle potkija”, joka virittää ja pakottaa kirjoittamaan uutta tekstiä uusin tavoin. Sen kautta saa myös kaipaamaansa palautetta ja kritiikkiä. Toivoisin näkeväni tulevaisuudessa myös zinejä, jotka keskittyisivät runokritiikkeihin – erityisesti omakustanteiden ja pienten julkaisijoiden teoksista. (SP)

Helsingin Sanomissa 4.10.2017 julkaistussa mielipidekirjoituksessaan ja vastineessaan Saska Saarikosken (HS Kolumni 29.9.2017) väitteisiin ”runoilijan yksinäisyydestä”, että ”nykyrunous toimii ennen kaikkea yhteisöissä ja osallistaen” ja ”nykyrunouden äärelle on varta vasten etsiydyttävä - ja monesti hiljennyttävä”. Muistan näiden sanojen koskettaneen minua erityisen paljon, sillä molempien kirjoitusten julkaisuajankohta sijoittui hyvin tiiviisti OI-zinen perustamisen ja ensimmäisen tekijätapaamisen taitteeseen. NähdäkZine on julkaisualustana ihanan rento, seni juuri näissä Rantaman sitaateissa mutta kyllä tuolin selkämyksestä muu- kiteytyy myös yksi OI-zinen upeimtama puremajälki löytyy, kun odotin mista puolista. Hiljaisen yhdessäolon valmista lehtistä saapuvaksi. Myös se sietämisestä ja äänekkään yksinolon surrealismin määrä, mikä julkkareissa jakamisesta muille voi syntyä paitsi pöydälle syntyvästä pienlehtialtaasta hedelmällisiä ja kauniita hetkiä, ennen kumpusi, oli hämmentävä, kaunis ja kaikkea tärkeitä oivalluksia siitä, mitä pikkuisen pelottava yhtä aikaa. (MA) runous voi kertoa todellisuuskäsityksistämme, epävarmasta maailmastamme Lue jutun pidempi versio Corpuksen ja alati muuttuvasta kielestämme uusien verkkosivuilta Naaga-välilehdeltä kirjoittajien, lukijoiden ja heidän kokemustensa kautta. (VVA) Tärkeintä onkin ollut se, mitä muutkin ovat jo todenneet: että OI-zine on toi- Luin tuon saman tekstin, josta Venminut sekä rentona työpajameininkinä la-Vanamo puhut. Nykyrunokenttä on että oikeasti vakavasti otettavana ja laa- tosiaan monella tavalla yhteisöllinen ja dukkaana runojulkaisuna. Uskon, että nimenomaan osallistumiseen kutsuva. on paljon runoilijoita, jotka tarvitsisivat Kun Zine on kädessäni, katson aina tämän kaltaista työskentelytapaa sen ensimmäisenä, miten luonnosasteella sijaan, että jäisivät pyörittelemään niitä olleet tekstit ovat jalostuneet ja tulleet pöytälaatikkoonsa. Toivottavasti mei- osaksi tekstijatkumoa. Lukiessa voi dän zinemme kannustaisi ihmisiä tällai- konkreettisesti huomata, miten yksitseen kirjoittamiseen. (HN) täinen runo saa merkityksiä sen lähellä olevasta. Ehkä runot toimivat kuin väTuli & Savu -runouslehden entinen rit, ne näyttävät erilaisilta riippuen siitä, päätoimittaja Vesa Rantama kirjoitti mitä on vieressä. (SL)

mari aarnipelto

NAAGA 2018 | 9

runot: inka repo

Hän on ostanut ihmisen pedannut sänkynsä enkelille jolla on taivaan palasia silmissään ja kuuran hetkellisiä timantteja hiuksillaan

Hän on seurannut pisamien tähtikarttaa sormellaan matkustanut iholla universumiin, valovuosien päähän

Hän on opetellut ulkoa kokonaisen ihmisen yhdessä yössä ja muutamassa ikuisuudessa

10 | NAAGA 2018

ripottelee salaisuuksiaan metsäpolulle sananjalkojen sekaan kuin makeisia, pieniä siruja siitä henkilöstä joka hän haluaisi jollekulle olla sirottelee paloja sielustaan valtamerten loputtomiin aaltoihin ja ne ovat niin raskaita että ne uppoavat ja toivoo jonkun keräilevän ne rantahiekasta repivän ne ulos näkinkengistä ja säilövän lasisiin purkkeihin pitävän turvassa kunnes hän löytää kotiin maailman ääristä ikuisuuksien tuolta puolen

NAAGA 2018 | 11

teksti: mia soininen kuva: vesa moilanen

rikosten jalanjäljillä varkaudessa Jo kolmantena kesänä peräkkäin voi Pohjois-Savossa nauttia kaikesta dekkariviihteeseen liittyvästä, kun Jaakko Ikosen luotsaama Dekkarit-festivaali kerää paikalle niin kirjallisuudesta kuin aidoista rikoksistakin kiinnostuneita henkilöitä. Varkaudessa heinäkuun viimeisenä viikonloppuna järjestettävä festivaali tarjoaa kävijöilleen rikoskirjailijoita, paneelikeskusteluja ja oikeita rikoksia. Kipinä festivaalien järjestämiseen syttyi neljä vuotta sitten, kun Jaakko Ikonen, 35, vieraili Ruotsissa dekkarifestivaaleilla ja päätti, että tällaista kaivataan lisää Suomeenkin. Vuoden 2016 heinäkuussa unelmasta tuli totta ja Varkaudessa järjestettiin ensimmäinen Dekkarit-festivaali, jonka teema oli ’Rikospaikkana Varkaus’. – Viime vuonna festivaaleilla oli kolme päälinjaa, kirjallisuus, televisiosarjat ja elokuvat. Tänä vuonna festivaaleilla käydään läpi muun muassa elokuvien käsikirjoittamista ja meillä on mukana esimerkiksi Sorjonen -rikossarjan käsikirjoittaja, Ikonen kertoo puhelinhaastattelussa. 12 | NAAGA 2018

Viime vuoden tavoin festivaali tarjoaa monipuolisesti rikoskirjallisuuteen liittyvää aktiviteettiä ja tapahtumaviikonlopun aikana paljastetaan myös festivaaleihin liittyvän kirjoituskilpailun voittaja. Kirjoituskilpailu järjestettiin myös edeltävänä vuonna ja siihen osallistuttiin yli kahdellasadalla tekstillä, joista paikalliset tuomarit valitsivat 13 parasta. Parhaaksi valituista painettiin kirja ja sama on luvassa myös tänä vuonna. – Tähän mennessä kilpailuun on tullut noin sata tekstiä. Tänä vuonna voittajaa valitsemassa ovat Harri Koivistoinen, Erkki Laita, Teemu Kantonen ja Vesa Moilanen. Dekkarikirjallisuudella on Suomessa laaja lukijakunta ja kun tähän yhdistettiin myös rikossarjat, elokuvat sekä kuvataide, oli viime vuoden festivaalien kävijämäärä noin 2000 henkilöä. – Jos tänä vuonna saamme 1000-1500 kävijää, olen todella tyytyväinen. Tämän vuoden kävijämäärän laskua odotetaan kuvataiteen pois jäämisen vuoksi. ”Tänä vuonna festivaaleilla käydään läpi muun muassa elokuvien käsikirjoittamista ja meillä on mukana esimerkiksi Sorjonen-rikossarjan käsikirjoittaja.”

Vaikka festivaalit eivät keskitykään pelkästään rikoskirjallisuuteen, on se kuitenkin keskustelupaneeleissa eniten edustettuna. Keskusteluissa syvennytäänkin rikoskirjallisuuteen niin kirjailijan, aloittelevan kirjoittajan kuin lukijankin näkökulmasta ja tarjolla on tämän lisäksi paneeleja myös oikean elämän rikoksista kiinnostuneille. Festivaaleilla ovat puhumassa muun muassa kirjailija Leena Lehtolainen, Sorjonen-sarjan käsikirjoittaja Matti Laine sekä Raid-kirjailija Harri Nykänen. – Koska teema on edelleen ’Rikospaikkana Varkaus’, ovat myös paneelikeskustelujen aiheet muovautuneet osittain tämän idean ympärille. Festivaaleilla vierailee puhumassa esimerkiksi Tukholman yliopiston suomen kielen ja kirjallisuuden didaktiikan lehtori Outi Oja, jonka kanssa keskustelemme kirjallisuuden plagioinnista eli siis kirjaimellisesti ’rikoskirjallisuudesta’. Yhdessä paneelissa käsitellään myös Sariolan dekkareiden plagiointia, Ikonen kertoo.

”Keskustelemme kirjallisuuden plagioinnista eli siis kirjaimellisesti ’rikoskirjallisuudesta’.”

Rikosaiheinen kirjallisuus ei ole kuitenkaan festivaalien ainut anti vaan tapahtumassa näytetään myös rikoselokuvia ja keskustellaan oikean elämän rikoksista. Erilaiset keskustelupaneelit ja kirjailijoiden puheenvuorot tarjoavat festivaaliyleisölle monipuolista tekemistä koko viikonlopun ajaksi. Myös festivaalien tapahtumapaikkana toimivassa Warkauden Klubissa voi tuntea historian siipien havinaa, sillä siellä on toiminut aikoinaan oikea kieltolainaikainen salakapakka.

Dekkarit-festivaali sai myös lisää näkyvyyttä, kun YLE Teema Fem käsitteli sitä yhdessä Egenland-sarjan jaksossaan, jossa katsoja pääsee mukaan vuoden 2017 festivaaleille. Ikosella onkin vakaat aikomukset jatkaa ja kehittää festivaaleja tulevaisuudessakin. Dekkarit-festivaali laitetaan joka vuosi kokoon talkoovoimin. – Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen, ainoastaan lauantai-illan illallinen on maksullinen, Ikonen kertoo ja toivottaa kaikki dekkarikirjallisuudesta ja siihen liittyvästä kiinnostuneet sydämellisesti tervetulleiksi.

kuvassa: jaakko ikonen syntynyt 08.02.1983 dekkarit-festivaalin perustaja lakimies, monialayrittäjä ja kulttuuriaktiivi

mitä: dekkarit-festivaali rikospaikkana varkaus missä: varkaudessa, pohjois-savossa milloin: järjestetään vuosittain, tänä vuonna festari oli 27.–29.07.2018 dekkarit-festivaalin nettisivut löytyvät osoitteesta www.brott.fi

NAAGA 2018 | 13

teksti: elisa wistuba lorca Syyskuun yhdestoista, mitä siitä tulee mieleen? Itse muistan teinivuosiltani WTC:n iskut vuonna 2001 Yhdysvalloissa. Kuuntelin ensimmäisiä uutisointeja kauhuissani kotona radiosta palattuani yläasteen ensimmäiseltä luokkaretkeltä. Maailmaa mullistaneet iskut koituivat seurauksineen kohtalokkaiksi. Kuitenkaan kovinkaan moni Suomessa kasvanut nuoremman ikäpolven edustaja tuskin muistaa koulun historiankirjoista, että myös Chilessä syyskuun 11. päivä oli kohtalokas. Tuolloin vuonna 1973 Chilen sotilasjuntta kaappasi Yhdysvaltain tukemana vallan demokraattisilla vaaleilla valitulta vasemmistolaiselta presidentti Salvador Allendelta verisesti. Kymmeniä tuhansia chileläisiä katosi ja kuoli 17 diktatuurivuoden aikana, ja maasta pakeni tuhansia ihmisiä. Chilen tapahtumat ravisuttivat tuolloin koko maailmaa, ja syntyi maailmanlaajuinen solidaarisuusliike. Oma chileläinen isäni saapui Suomeen joulukuussa 1973 poliittisena pakolaisena perheensä kanssa, piileskeltyään ensin kolme kuukautta vallankaappauksen jälkeen maanalaisesti sotilasjuntan vainoa, pakopaikkaa etsien. Mietin tätä kirjoittaessani, voiko isäni pakotarinaa kutsua seikkailuksi. Se on kaikkea muuta kuin seikkailuromantiikkaa hersyvä jännitystarina tai kutkuttavaa aarteenmetsästystä. Isäni ei paennut Chilestä omasta halustaan, vaan henkensä ja elämänsä uhalla. Maa, joka avasi hänelle ovensa, oli Suomi, jonka paikallinen suurlähetystö toimi tuolloin DDR:n lähetystön tiloissa. Suomen suurlähetystö piti piilossa isäni perheen, kunnes he pääsivät SAS:in lennolle Kööpenhaminan kautta Helsinkiin ja sieltä Turun Käyrän

vastaanottokeskukseen, keskelle Suomen joulukuista hankea. Isäni on kertonut minulle jonkin verran noista ajoista, vaikkei aihe olekaan helppo. Mitä enemmän häneltä kysyn, sitä enemmän hän muistelee ja kertoo minulle tarinaansa. Nytkin, 45 vuoden jälkeen isä kuvaa yksityiskohtaisesti jopa hetkiä, tilanteita, tuntemuksia ja yksittäisiä kohtaamisia pakomatkaltaan. Hän on kertonut, kuinka pommitukset alkoivat 11.9.1973 Chilen pääkaupungissa Santiagossa, ja kuinka ilmavoimien lentokoneet liisivät matalalla heidän kotinsa yli pitäen valtavaa melua. Isän oli kätkettävä lapsensa, tuolloin 7- ja 8-vuotiaat sisko- ja velipuoleni sängyn alle turvaan piiloon. Ulkonaliikkumiskiellot olivat jyrkkiä ja niitä rikkoneet ammuttiin säälittä kadulle. Isäni kannatti presidentti Allenden ajamia uudistuksia ja oli poliittisesti aktiivinen. 11.9.1973 jälkeen isäni etsintäkuulutettiin julkisesti ja määrättiin ilmoittautumaan “Estadio Nacional” -stadionille, joka tuolloin toimi vangittujen keskitysleirinä keskellä Santiagoa. Ajamalla partansa ja liikkumalla päivin ja öin paikasta toiseen isäni onnistui selviämään elossa. Sotilaat hajottivat kahdesti hänen perheensä kodin tuon takaa-ajon aikana. Astuttuaan SAS:in lentokoneeseen, päätti isä mielessään, ettei koskaan enää palaisi Chileen. Kaikki oli muuttunut, ihmisistä oli tullut hirviöitä. Suomeen saavuttuaan hän ihmetteli, kun Turun kaduilla ei ollutkaan aseistettuja poliiseja. Oli vain rauhaa, lunta ja hiljaista. Elämä alkoi alusta. Isäni ei koskaan palannut Chileen asumaan vaan jäi Suomeen pysyvästi.

kotimaani ompi…

14 | NAAGA 2018

NAAGA 2018 | 15

corpus

seikkai

Kuka on viettänyt opiskelijaelämää muissa maisemissa? Missä, milloin ja miksi? Naa elisa wistuba lorca, taidehistoria 4. vuosi harjoittelu, suomen lontoon instituutti, englanti kevät/kesä 2017 Taide- ja kulttuuriohjelman harjoittelijana minulla oli mahdollisuus päästä ideoimaan, toteuttamaan ja tuottamaan mielenkiintoisia tapahtumia, kohtaamaan paikallisia ja suomalaisia taiteilijoita sekä näkemään instituutin toimintaa omin silmin. Opin valtavasti erilaisten ihmisten kanssa työskentelystä ja projektien toteuttamisesta. Pääsin tekemään paljon käytännön töitä, mikä oli mukavaa vastapainoa opinnoille. Hain harjoitteluun Lontooseen, sillä minua kiinnosti ajatus työharjoittelusta ulkomailla. Kokemus oli unohtumaton, ja Lontoo jätti jälkensä sydämeeni. Nautin Lontoon hektisestä huumasta, sen loputtomista taideaarteista, ilmaisista museoista, vehreistä puistoista, hyvästä teestä sekä ihmisten kohteliaisuudesta. National Galleryn eteen aukeava iki-ihana Trafalgar Squaren aukio rappusineen tuli tutuksi minulle mietiskelypaikkana. Menin sinne ratkomaan suuria mieltäni askarruttavia kysymyksiä ihmisvilinän ja paikan historiallisten monumenttien keskelle, jolloin asiat saivat usein perspektiiviä. ella rantalainen, kirjallisuus 4. vuosi vaihto, eötvös loránd university budapest, unkari syyslukukausi 2017 Lähdin opiskelemaan ulkomaille, koska haaveenani oli jo pitkään ollut asuminen ulkomailla. Vaihtoon lähteminen tuntui tämän vuoksi luontevalta ratkaisulta, ja matalankynnyksen vaihtoehdolta. Halusin myös tutustua uusiin kulttuureihin, sekä eri maista tuleviin ihmisiin. Itseäni kiinnosti myös nähdä erityisesti se, miten eri tavoin muissa maissa opetetaan kirjallisuutta, ja millaisia eri opetusmetodeja muualla on käytössä. Budapest itsessään on kaunis kult16 | NAAGA 2018

tuurikaupunki, jossa eri nähtävyyksiin ja arkkitehtuuriin on panostettu, eikä edullisesta hintatasostakaan ole haittaa. Budapest on kaupunki joka ei taatusti jätä nuorta vaihtaria kylmäksi: päivisin kaupunki tarjoaa rentoa ja kultturellia tekemistä ja öisin kaupunki herää eloon mahtavan yöelämänsä sekä kaupungin upean valaistuksen puitteissa. Nuorilla on tapana istuskella iltaisin Tonavan yli menevällä vapaudensillalla ja nauttia samalla esimerkiksi viiniä. Suosittelen! alma rinta-pollari, kirjallisuuden opettajaopiskelija 3.vuosi vaihto, charles university praha, tšekkien tasavalta syyslukukausi 2017 ...ja voi pojat, kuinka mahtavaa aikaa se olikaan! Vaihdossa opiskelin muun muassa tsekkiläistä draamaa, modernia runoutta sekä tšekin kieltä. Sain paljon uusia ystäviä niin vaihtaritovereista kuin paikallisistakin, sillä yliopiston lisäksi vietin paljon aikaa myös salibandykentällä erään paikallisen joukkueen riveissä. Praha oli ihana, taidetta ja kulttuuria täynnä oleva historiallinen kaupunki, jonka vegeruokavalikoima hämmensi laajuudellaan ja laadullaan. Hintataso oli joka paikassa erittäin opiskelijaystävällinen, ja keskeinen sijainti mahdollisti helpot ja nopeat bussimatkat esimerkiksi Berliiniin ja Wieniin. Reissuilta palaaminen oli aina silti yhtä mukavaa – aivan kuin kotiin olisi saapunut. Osa sydämestäni jäi ehdottomasti tuohon maagiseen Prahan kaupunkiin! maria hallikainen, taidehistoria 4. vuosi vaihto, tokyo metropolitan university tokio, japani lukuvuosi 2016 – 2017 Minun piti olla vaihdossa aluksi vain puoli vuotta, mutta venyi vuodeksi, kun oli niin kivaa. Olen aina halunnut

lee

Taustakuva: www.vanhakartta.fi

maailmalla

aga kysyi corpuslaisilta, mitä he puuhasivat ja mitkä syyt veivät heitä maailmalle. matkustaa Japaniin ja nyt siihen tuli tilaisuus. Japanin kulttuuri kiinnostaa kaikin puolin ja Japani on siisti paikka monessa mielessä. Japanin kieli on kaunista ja ihanan kuuloista ja japanilaisten ystävyys on best. Myös ruoka on best. mia soininen, kirjallisuus 4. vuosi vaihto, eötvös lóránd university budapest, unkari syyslukukausi 2017 Hain vaihtoon ensisijaisesti sen vuoksi, että monet kaverini ovat olleet vaihdossa ja kehuneet kokemuksiaan. Halusin myös mahdollisuuden opiskella kansainvälisessä ilmapiirissä ja tutustua eri maista tulleisiin ihmisiin. Loppujen lopuksi vaihtokokemus ylitti kaikki odotukseni ja haluaisin uudelleen vaihtoon vielä ennen valmistumista, jos opiskelut vain antavat periksi. Sain vaihdosta monta uutta hyvää ystävää ja kaiken kaikkiaan se oli ainutlaatuinen kokemus, jota ei voi kunnolla edes kuvailla, vaan se pitää itse kokea. Kaikille vaihtoa miettiville sanoisin, että kannattaa ehdottomasti lähteä ja jos tuntuu vaikealta lähteä yksin niin kannattaa yrittää etsiä kaveri jonka kanssa lähteä. Lempparijuttuni vaihdossa oli varmasti kansainväliset bileet, joissa tutustui maapallon jokaisesta kolkasta tulleisiin ihmisiin. anna sirviö, taidehistoria 2. vuosi vaihto, université paris nanterre pariisi, ranska lukuvuosi 2017 – 2018 Bonjour à tous! Tiesin jo alun perin, kun hain yliopistoon, että haluan mennä vaihtoon nimen omaan Ranskaan, sillä olen aina tuntenut ranskalaisen kulttuurin olevan osa minua. Olin Ranskassa vaihdossa lukioaikana pienessä kylässä nimeltään Saint-Laurent-sur-Sèvre, mutta tällä kertaa halusin

ehdottomasti kokea Pariisin, sillä kuten ”me täälläpäin” [Ranskassa] ajattelemme: on Pariisi ja muu Ranska. Taidehistorian opiskelijana Pariisi on minulle täydellinen paikka. Täällä on rajattomasti museoita, gallerioita ja muita historiallisia paikkoja nähtäväksi. Kaikista ihanin asia Ranskassa on kuitenkin ruokakulttuuri. Rakastan pieniä ranskalaisia leipomoita ja tuoreen leivän tuoksua aamuisin. Jos kaipaatte hyvää ruokaa ja viiniä, ette tule pettymään Ranskaan. Bisous, Anna emma halonen, kirjallisuuden opettajaopiskelija 5. vuosi vaihto, eötvös Loránd University Budapest, Unkari kevätlukukausi 2017 Vaihto-opiskelu on mainio mahdollisuus päästä kokeilemaan elämää ulkomailla ja tutustumaan vieraaseen maahan lomamatkaa syvemmin. Voin suositella Budapestia vaihtokohteeksi. Budapestissa tapahtuu jatkuvasti, yhtenä iltana voi mennä fiilistelemään paikallisten muusikoiden jamittelua ja toisena käydä oopperassa. Ulkona syöminen ja juominen on edullista, ja Budapest tarjoaa myös runsaasti vegaanisia vaihtoehtoja, kun vain löytää oikeat paikat. Kun tahtoo rentoutua, voi suunnata vaikka Margit-saaren puistoalueille, tai jos ihmispaljous alkaa ahdistaa, Budan kukkuloilla pääsee metsän rauhaan. Budapest on myös mainiolla paikalla, jos haaveena on nähdä Eurooppaa muutenkin. Lähimmät pääkaupungit, Wien ja Bratislava, ovat vain muutaman tunnin matkan päässä. Ja toki Unkari on hyvä valinta myös suomensukuisista kielistä kiinnostuneille. Yksi lempiasioistani kaupungissa olivat kertit eli puutarhamaiset ulkotiloissa sijaitsevat baarit. Budapestissa illat ovat lämpimiä ja on ihanaa viettää aikaa hyvässä seurassa kauniisti valaistulla sisäpihalla tai vaikka riippumatossa Tonavan rannalla. NAAGA 2018 | 17

teksti: krista huupponen kuvat: niina kovanen, reeta hyvönen, anniina lappalainen

Alkuperäiskansojen ja museoinstituutin

valtahierarkian äärellä

H

uhtikuisena torstaiaamuna Capitoliumin aulassa on tavallista enemmän vilskettä. Alkamassa on Museologian seminaari, jossa museologian opiskelijat tuovat jo 22. kerran museoammattilaisia Seminaarinmäelle keskustelemaan yhteisestä teemasta. Pitkästä perinteestä muistuttaa pääsalin valkokankaalta heijastuva seminaarin virallinen logo ja sen alla oleva vuosiluku 1997. Tunnelma on odottava ja jännittynyt. Tämän kevään teemassa lienee jännitettävää. Aiheena on alkuperäiskansojen kulttuuriperintö ja representointi museoissa. Vaikka aihe on itselleni melko vieras, sen ajankohtaisuus, tärkeys ja tulenarkuus ovat tunnistettavissa. Hyppään kuitenkin vilpittömällä kiinnostuksella tuntemattomaan ja teen päivästä ennakkoluulottoman tutkimusmatkan. Ilmapiiri vapautuu hieman, kun järjestävän työryhmän puheenjohtaja Hilda Järvinen julistaa alkusanoillaan seminaarin alkaneeksi. Järvinen korostaa teeman ajankohtaisuutta ja merkitystä opiskelijoille ja museoväelle. Samalla hän kertoo seminaarin järjestämisestä ja kiittää 22:ta opiskelijaa, jotka ovat olleet mukana kaiken järjestämisessä yhdessä ICOM Suomen komitean ja Museoalan ammattiliiton kanssa. Seminaari ei selvästi ole pikkujuttu, 18 | NAAGA 2018

vaan siihen on aihetta myöten todella panostettu rohkealla otteella, mikä korostuu aihevalinnassa. Pohdinkin, missä tätä keskustelua käytäisiin, ellei juuri tässä seminaarissa. Kaksipäiväisessä seminaarissa on yhteensä 14 puhujaa ja 12 alustusta, joiden kautta aihetta lähestytään monipuolisesti. Alustuksia pidetään suomeksi ja englanniksi, ja ne kestävät 30 minuutista tuntiin. Jokaisen alustuksen jälkeen on yhteisen keskustelun ja kysymysten vuoro. Vaikka seminaari on tarkoin strukturoitu, periaatteessa tuntuu kuin olisi ihan tavallisilla luennoilla. Parasta on, että tapahtuma on avoin ja alustuksiin saa osallistua mielenkiinnon mukaan. Kukaan ei myöskään osoita sormella, jos paikalle saapuu myöhässä. Puhujien joukossa on suomalaisia, saamelaisia ja ulkomailta tulleita museojohtajia, professoreita, dosentteja ja tutkijoita. Suomalaisen museoalan edustajat tunnustavat alustuksissaan yksimielisesti aiheen sisältämän jännitteen ja esittävät sen purkamisen olevan todellinen haaste museoalan ammattilaisille. Monet tuovat esille, ettei kulttuurien objektiivinen esitys ole museoissa mahdollista. Kokoelmat ja niiden esitys on aina jonkun näkökulmasta, vaikka esineisiin suhtauduttaisiin sensitiivisesti.

S

E

ensitiivisyys korostuu väitöskirjatutkija Áile Aikion alusnsimmäistä seminaaripäivää seuraa perinteinen iltajuhla, tuksessa, jota on saapunut seuraamaan myös Yle Ođđajoka tänä keväänä järjestetään Juomatehtaalla. Luvassa sat. Aikio puhuu painavalla äänellä suomalaisten museoiden on Kahvila Kultavatkaimen laatutakuista suolaista ja makeaa ja saamelaisuuden välillä vallitsevasta konfliktista, mikä saa- piirakkaa, viiniä ja alkoholitonta boolia sekä kaksi kulttuunee monien korvat punoittamaan. Ratkaisun Aikio rakentaa riesitystä. Pääsymaksu on opiskelijoille 4 euroa ja muille 6 kolmen saamenkielisen sanan varaan. Gulahallat, gávnnadit euroa. Järjestäjät pääsevät juhlaan veloituksetta. Paikalle saaja gáibmat, jotka viittaavat ymmärtävään vuorovaikutukseen, puu noin 30 henkilöä, jotka saapuvat paikalle ripotellen ja haluun ystävystyä ja toistensa seurassa viihtymiseen. Esitys kerääntyvät Juomatehtaan saliin, jossa soi kevyt lounge-muvetoaa tunteisiin mutta jättää monet kaipaamaan konkretiaa. siikki. Juhla on täydellinen matalan kynnyksen mahdollisuus Läsnä on syyttävä sormi, joka vaatii syyllisyyden tunnusta- verkostoitua museoalan ammattilaisten kanssa! On tosin mista ja saamelaisten omaehtoisen toimijuuden mahdollista- sääli, että saamelaispuhujista kumpikaan ei näy osallistuvan mista. iltajuhlaan. Yhteinen juhla olisi ollut hyvä tilaisuus harjoitToinen saamelaispuhuja, väitöskirjatutkija Hanna He- taa päivällä kuultua gávnaditia, halua ystävystyä. Tunnelma on lander saa aikaan yleisöryntäyksen. Se ei ihmetytä, sillä Helan- tarkoitettu rennoksi, eikä pitkiä maljapuheita pidetä. Ruokaa der puhuu peleistä ja niiden saamelaisesta tarinankerronnas- ja juomaa saa hakea omaan tahtiin. Haarukkaa voi säilyttää ta. Aiheella on suuri rooli kulttuuriperinnön säilyttämisessä, leikkisästi rintataskussa Janne Vilkunan tapaan. sillä tarinankerronta on tärkeä osa saamelaista kulttuuria. Sitä Ensimmäisenä saamme nauttia Força Naturalin pyritään nyt suojelemaan viihteellisesti ja opettavaisesti peli- capoeira-esityksestä. Laji on tuntematon enkä tiedä, mitä en kautta. Helander kertoo Sami Game odottaa. Kun kymmenhenkinen ryhmä tanssii Iltajuhlassa tarjoillaan Jam -tapahtumasta, jossa nuoret tekevät ja taistelee itse soitetun musiikin säestyksellä, humaania tunnelmaa omaehtoisesti pelejä saamelaista kulttuuolen äärimmäisen vaikuttunut. Kiihtyvä tempo ria käsittelevistä teemoista, esimerkiksi ja volyymi eivät nojaa ainoastaan fyysisyyteen, ja kulttuuriesityksiä etnostressistä ja kadonneista muistoista. vaan niillä on ehdoton taiteellinen anti, jonka Sen avulla voidaan myös lisätä valtaväestön kiinnostusta, teatraalisuus uppoaa yleisöön täydellisesti. Esitys myös sopii mikä voisi edistää yhteisymmärryksen löytymistä. Ei lainkaan seminaarin teemaan, sillä alunperin afrikkalaisten orjien harhuono ajatus, kunhan rahoitus saadaan kuntoon. joittama laji on Unescon maailmanperintölistalla. Päivän päätteeksi huomaan yllättyväni, kuinka laaja-alaiPienen tauon jälkeen saamme nauttia kuorolaulusta, kun sesti museoinstituutio koskettaa alkuperäiskansoja. Kyse ei on Korteforten esiintymisvuoro. Kuoronjohtaja Laura Esole vain näyttelyihin valittavista esineistä vaan koko toiminta- kola johtaa kesäisiin asuihin sonnustautunutta kuoroaan elätavasta, joilla rituaaleihin, kieleen ja luontoon suhtaudutaan. mänmyönteisesti läpi kolmen lauluesityksen. Kuoro esittää Kulttuurien kunnioittamisessa voidaan hyödyntää paitsi digi- suomalaisen iskelmäkappaleen, slaavilaisen kosiolaulun ja taalisia keinoja myös vuorovaikutteista lähestymistapaa. Sor- eteläafrikkalaisen laulun, jossa tuotetaan eksoottisten eläintamisen myöntämiselläkin on osansa. Eriarvoisuus on asia, ten ääniä ja rytmistä liikettä. Laulut vievät lennokkaasti läpi josta täytyy pystyä puhumaan – silloinkin, kun kyse on esi- eri kulttuurien, ja iloinen joukko saakin ansaitusti raikuvat merkiksi seminaarin iltajuhlan lippujen hinnoittelusta. tupla-aplodit. Kuoron esityksen jälkeen vieraat alkavat lähteä – Rasismia! huomautti museologian professori Janne hiljalleen. Monet kiittelevät mukavasta illasta ja tarjoiluista – Vilkuna yleisöstä kuullessaan opiskelijoiden ja muiden osal- ansaitusti! Päivän pituus alkaa tuntua, joten taian hiipuessa listujien erihintaisista pääsymaksuista. Totta, eriarvoisuus nappaan mukaan vielä yhden palan mansikkapiirakkaa ja lähkoskettaa meitä monilla tasoilla. Siitä tuleekin pitää ääntä. den kotiin miettien, olisinko koskaan tullut ajatelleeksi museSitä tulee myös kuulla. oiden valta-asemaa, ellen olisi osallistunut seminaariin. NAAGA 2018 | 19

teksti: rosa huupponen

mielenkiinto seminaaria kohtaan saa lähtemään mukaan toimintaan

V

iime huhtikuussa järjestetty 22. Museologian seminaari sai paljon kiitosta sen ajankohtaisuudesta. Seminaarin järjestänyttä työryhmää ylistettiin rohkeudesta tartua tulenarkaan ja tärkeään aiheeseen. Kaksipäiväinen seminaari on kuitenkin suuren työmäärän vaatima huipentuma, jonka eteen opiskelijat työskentelevät omien opintojensa ohella kuukausia. Mitä kaikkea seminaarin järjestämiseen kuuluu, mitä se vaatii järjestäjiltään ja mitä hyötyä siitä on? Neljä seminaarityöryhmään osallistunutta opiskelijaa kertoi Naagalle kokemuksiaan seminaarin järjestämisestä. Vuosittaisen Museologian seminaarin järjestäminen saa alkunsa aina syksyllä, kun ainejärjestö Corpuksen museologian oppiainevastaava järjestää ensimmäisen, koollekutsuvan kokouksen. Museologian oppiainevastaavaksi valikoituu käytännön mukaan henkilö, joka on ollut järjestämässä edellisen vuoden seminaaria. Viime syksynä ensimmäiseen kokoukseen saapui jopa 22 mukaan halunnutta opiskelijaa. Syksyn edetessä he ideoivat mahdollisia aiheita kevään seminaarin aiheeksi, joista paras valittiin yhdessä. Aiheen valitsemisen jälkeen seminaarin työryhmässä jakauduttiin eri vastaavuuksiin, jotka huolehtivat yhdessä seminaarin järjestämisen eri osa-alueista. matalan kynnyksen toimintaa Seminaarin järjestämisen työryhmä jakautuu puheenjohtajaan, sihteeriin, puhujavastaavaan sekä viestintä-, iltajuhla- ja apurahavastaaviin. Monenlaisille taidoille on tarvetta, ja kaikki halukkaat ovat tervetulleita osallistumaan toimintaan. – Jokaisen osaamiselle löytyy varmasti paikka seminaarityössä ja uuden taidon opettelu työtehtävän aikana on aina mahdollista ja erittäin suotavaa, sanoo seminaarin järjestä20 | NAAGA 2018

misen työryhmän puheenjohtajaksi jo toistamiseen päätynyt taidehistorian opiskelija Hilda Järvinen. Viime syksynä seminaarin järjestämiseen lähdettiin mukaan monista syistä, joista erityisen vahva oli puhdas kiinnostus seminaaria ja sen järjestämistä kohtaan. Vaikka seminaarin järjestämisestä saatavien opintopisteiden ja professori Janne Vilkunan allekirjoituksella varustetun työtodistuksen saamisen voisi ajatella olevan suurimpia motivaattoreita lähteä mukaan toimintaan, niitä tärkeämmäksi koettiin osallistumisesta saatava mahdollisuus päästä todella tutustumaan museoalaan. – Seminaari tarjoaa hyvän tilaisuuden päästä näkemään syvemmin museoalaa ja sen vaikuttajia. Se on opiskelijalähtöistä ja matalakynnyksistä toimintaa, jossa pääsee samalla tutustumaan myös muihin museologian opiskelijoihin, sanoo puhujavastaavana toiminut historian opiskelija Ville Eskelinen. Seminaarityöhön osallistuminen muidenkin vastaajien mielestä yksinkertainen keino päästää itsensä oppimaan ja kokeilemaan uusia asioita. itsensä haastaminen opettaa Oman vastuutehtävän hoitaminen ja uusien asioiden oppiminen vaatii usein siirtymistä omalle epämukavuusalueelle. Tämän teki rohkeasti taidehistorian opiskelija Essi Rönkkö, joka toimi yhtenä iltajuhlavastaavista ja huolehti myös seminaarin puhujien majoituksen järjestämisestä. Essi kertoi kokemuksen olleen hänelle erittäin hyödyllinen. – Suurin osa hommasta oli sähköpostien lähettelyä ja soittelua eri tahoille, kun etsimme esiintyjiä ja juhlapaikkaa. Tuollaiset muodolliset yhteydenotot ovat itselleni olleet aina mukavuusalueen ulkopuolella, joten sähköpostien laittami-

nen ja asioiden sopimisen rutinoituminen oli itselle todella hyödyllistä. Työn aikana puhujavastaava Ville huomasi oman tehtävänsä tärkeyden ja sen sisältämät haasteet. – Puhujavastaavan tehtävä on melko keskeinen, sillä seminaari rakentuu puhujien ympärille. Toimiminen usean eri ihmisen kanssa samanaikaisesti vaatii tiettyä tarkkaavaisuutta muutosten ja tiedotuksen suhteen. Välillä tuntui, että kaikki langat eivät pysy kädessä, mutta niinä hetkinä pystyi aina kääntymään esimerkiksi puheenjohtajan puoleen. Haastavuudesta huolimatta Ville koki puhujavastaavana toimimisen olleen hänelle opettavainen kokemus. – Olen oppinut viestimään tehokkaasti ihmisten kanssa niin suomeksi kuin englanniksikin. Kontaktin luominen ja hyvien yhteyksien ylläpitäminen vaativat tarkkaavaisuutta ja toisten ihmisten huomiointia. Olen oppinut muotoilemaan sanomiseni paremmin, eli voisin sanoa akateemisen viestinnän kehittyneen merkittävästi. Myös Hilda tunnustaa seminaarityön haastavuuden. – Olisi huijausta sanoa, että työ olisi koko ajan leppoisan ihanaa ja miellyttävää, mutta se opettaa valtavasti uusia taitoja ja uskallusta toimia. Kahden vuoden kokemuksella Hilda pystyy myös luonnehtimaan, mikä puheenjohtajan tehtävässä on tärkeintä. – Delegoiminen. Kaikki se mitä ei osaa delegoida pois, jää omille harteille. Pitää tietää mitä kaikkea tavoitteen saavuttamiseksi pitää tehdä ja jakaa tehtävät työryhmän kesken tasaisesti. Työryhmän hyvinvoinnin kannalta on myös erittäin tärkeää seurata tekijöiden puuhia ja jaksamista, tukea ja antaa neuvoja tarvittaessa sekä muistaa kiittää siitä panoksesta, jonka kukin on antanut lopputuloksen aikaansaamiseksi. Viestintävastaavana toiminut kulttuuriympäristön tutkimuksen maisterikoulutuksessa museologiaa pääaineenaan opiskeleva Laura Häkkinen pääsi toteuttamaan seminaarityössä vahvuuksiaan mutta kertoo myös oppineensa uutta hänelle entuudestaan tutuissa tehtävissä. – Päädyin luontevasti viestintätiimiin työtaustani puolesta. Meillä oli loistava viestinnän tiimi, jonka ansiosta seminaari sai paljon näkyvyyttä. Vaikka käytännön viestintätyö oli minulle valmiiksi tuttua, opin paljon uutta ja yhteistyö tiimin

jäsenten kanssa antoi paljon lisää näkökulmia. Hilda painottaakin työryhmän ja sen toimivuuden tärkeyttä seminaarille. – En voi korostaa tarpeeksi sitä, kuinka tärkeä työryhmä on seminaarille. Hyvä henki ja toisiaan tukeva porukka, joka kiittää annetusta panoksesta ja tarttuu toimeen uusien hommien tai mutkien tullessa matkaan ovat äärimmäisen tärkeitä. Ilman toimivaa ja seminaariin sitoutuvaa työryhmää järjestämisen kanssa olisi hukassa. mahdollisuus verkostoitua Vuosittain järjestettävä Museologian seminaari on hyvin tunnettu ja arvostettu tilaisuus suomalaisella museokentällä. Se kerää laajasti museoalan työntekijöitä ja osaajia kampuksellemme, mikä on luonnollisesti alan opiskelijoille eduksi. – Seminaarin avulla me opiskelijat pystymme näyttämään kuuluvuutemme ja kiinnostuksemme museokentän toimintaa kohtaan suoraan museoalan työntekijöille. He ovat niitä ihmisiä, jotka meitä tulevaisuudessa mahdollisesti työllistävät. Verkostoitumisen mahdollisuudet ovat siis parhaimmillaan seminaarin aikana, Hilda muistuttaa. Seminaarin parissa työskentely voi tuoda paljon uusia näkökulmia museoalan haasteita ja tulevaisuutta kohtaan sekä avata sen kytköksiä muuhun elämään. Tänä vuonna seminaarille suunniteltiin myös oma tunnus, jonka tavoitteena on vahvistaa tapahtuman roolia vuotuisena mahdollisuutena luoda keskustelua museokentän ja alan opiskelijoiden välille. Tunnuksen suunnittelusta vastasi graafinen suunnittelija Anni Suuronen. Inspiraatiota tunnuksen muotokieleen on haettu museo- ja kulttuuriperintökentältä. Tunnuksen violetilla pohjalla oleva M-kirjain viittaa itse seminaariin ja lainausmerkit seminaarin tavoitteena olevaan keskusteluun. NAAGA 2018 | 21

– Koen että hahmotan alan haasteita paremmin ja osaan ottaa erilaisia eettisiä kysymyksiä paremmin huomioon omassa toiminnassani, Ville linjaa. Hänen käsityksensä omista tulevaisuuden mahdollisuuksistaan muuttui myös seminaarin järjestämisen myötä. – Alalla on paljon enemmän erilaisia toimijoita kuin luulin. Tämä paransi käsitystäni omasta oppiaineestani ja mahdollisuuksista suuntautua tulevaisuudessa. Laura puolestaan painottaa seminaarin tarjoamia käytännön hyötyjä. – Seminaari antoi hyvää käytännön työkokemusta tapahtuman järjestämisestä ja yhteistyöstä erilaisten tahojen kanssa. Opintojen kannalta tämän vuoden seminaarin aihe oli todella mielenkiintoinen ja seminaarin aikana kuullut puheenvuorot avasivat todella hyvin teemaan liittyviä näkemyksiä käytännön museotyöstä.

22 | NAAGA 2018

Seminaaria järjestämässä olevat opiskelijat saavat mahdollisuuden olla mukana arvokkaassa perinteessä, jonka kautta alan asioihin voidaan vaikuttaa. – Vaikeista asioista voi olla hankala keskustella, mutta mielestäni tämä seminaari osoitti hyvin sen, että tarjoamalla asiantunteva ja avoin alusta keskusteluun voidaan saavuttaa todella paljon, Laura sanoo. Työryhmäläiset kannustavatkin opiskelijoita lähtemään rohkeasti mukaan tulevien seminaarien järjestämiseen. Isolla työryhmällä seminaari on myös helpompi järjestää, ja kuten Ville linjaa, se on lopulta todella palkitsevaa. – Seminaarityö vaatii aikaa, yhteistyökykyä ja kärsivällisyyttä mutta se on ehdottoman palkitsevaa. Varsinkin kun varsinaisina seminaaripäivinä pääsee näkemään oman työnsä tuloksen ja saa keskittyä itse aiheeseen, huomaa Museologian seminaarin merkityksen koko alan kannalta.

mari aarnipelto

NAAGA 2018 | 23

runot: mia soininen

TABULA VITUN RASA Irtoan näistä päivistä tyhjyyteen tuijottaen

ja tyhjyys tuijottaa takaisin

Mitään sanomatta silti huutaen.

Mutta tyhjyydessä huutokin on pelkkää kaikua joka täyttää pään

Täyttää minut sietämättömyydellään

24 | NAAGA 2018

ja sielun vihollinen juo pitkään.

AKATEEMISUUS ON KIROSANA

Elämän raadollisuus Raatoja täynnä Tämäkin luentosali Loppuun pureskeltuja ihmisolentoja Sinkoutumassa oravanpyörään Tai jäämässä sen alle Jyräämässä unelmiani litteäksi Tenttikirjadysleksia ”Miten puhua kirjoista, joita ei ole lukenut?” ”Ollako vai eikö olla?” Paskat Haluan kysyä oikeita kysymyksiä Paljonko ihmissydän painaa? Miksi mikään punainen ei oikeasti maistu punaiselta? Miksi istun taas täällä Oi akateemisuuden jumala, anna minulle minun syntini anteeksi Niin kuin minäkin anteeksiannan niille, jotka ovat viimeisen tenttikirjan lainanneet

NAAGA 2018 | 25

väritä viereisen sivun kuva ja tägää se instagramiin @ainejarjesto_ corpus #naaga2018

26 | NAAGA 2018

NAAGA 2018 | 27

28 | NAAGA 2018

JYU | MUSIIKIN, TAITEEN & KULTTUURIN TUTKIMUKSEN LAITOS

Haluatko... ...kirjailijaksi? ...kustannustoimittajaksi? ...kuvittajaksi?

Tule mukaan toimintaan! Tule kokoukseen ja lähde mukaan kiinnostavan kirjan tekemiseen tai lähetä meille käsikirjoitus.

PELITUTKIMUKSEN & PELISUUNNITTELUN OPINTOKOKONAISUUS 25 OP KIINNOSTAVATKO pelikulttuurit, pelien merkitykset, peli­ suunnittelu, pelinkehitys, pelikasvatus?

www.kampuskustannus.fi info@kampuskustannus.fi

Aloita opinnot milloin vain! Opintokokonaisuus on avoin kaikille. Lue lisää:

R.JYU.FI/RCV

NAAGA 2018 | 29

Corpuksen puheenjohtajan tervehdys

V

iime syksynä Corpuksen syyskokouksessa minulle tarjoutui mahdollisuus seikkailuun: minua ehdotettiin Corpuksen puheenjohtajaksi. Ajatus oli kieltämättä kutkutellut mieltäni jo jonkin aikaa. Minulla oli jo taustaa ainejärjestömme hallituksessa tapahtumavastaavana, ja muutenkin olin esimerkiksi tutorina ja erilaisten projektien parissa ollut vaihtelevan aktiivisesti mukana Corpuksen toiminnassa opintojeni alusta lähtien. Puheenjohtajuus olikin alkanut tuntua luontevalta jatkumolta aiemmille vastuutehtäville. Mutta silti päätös arvelutti. Seikkailua saatetaan vältellä monenlaisista syistä: se voi tuntua vaivalloiselta, se voi tuntua hankalalta, se saattaa jännittää tai jopa pelottaa. Olen hieman hitaasti lämpiävää tyyppiä, enkä aiemmin luottanut itseeni riittävästi ryhtyäkseni haastavalta tuntuvaan puheenjohtajan pestiin. Kuitenkin viime aikoina, kun valmistuminen alkaa jo hiljalleen häämöttää, olen alkanut tajuta, että en voi kerätä rohkeutta ikuisesti. Ainejärjestötoiminnan, opiskelujen ja työkokemuksen myötä olen myös saanut lisää itseluottamusta, ja niinpä pienestä jännityksestä huolimatta sanoin kyllä seikkailulle ja lupauduin Corpuksen puheenjohtajaksi vuodelle 2018. Seikkailuun kuuluu mielestäni olennaisesti se, että se haastaa ja vaatii, mutta siten myös mahdollistaa ja antaa. Viimeisen puolen vuoden aikana olen moneen kertaan ehtinyt miettiä, oliko puheenjohtajaksi ryhtyminen nyt järkevää. Puheenjohtajan velvollisuuksiin saa kulumaan yllättävän paljon aikaa, minkä varjolla esimerkiksi gradun tekeminen on helppo jättää roikkumaan. Samaan aikaan huomaan kuitenkin oppivani paljon, ja kun joutuu hetken painimaan jonkin uuden tehtävän kanssa, on suorittamisen jälkeen aina voittajafiilis. On myös kiva toimia, kun ympärillä on ihana, tekemään innostunut hallistuslaisten ja vastaavien porukka. Ehkä parasta puheenjohtajuudessa onkin saada tutustua niin mo30 | NAAGA 2018

niin mahtaviin tyyppeihin, niin corpuslaisiin kuin muihinkin. Luulenpa, että samanlaista haasteiden ja mahdollisuuksien pallottelua on ollut ilmassa, kun viisi vuotta sitten kirjallisuuden, museologian sekä taidehistorian ja taidekasvatuksen ainejärjestöt päättivät lyödä hynttyyt yhteen ja Corpus perustettiin. Perinteiden ja käytänteiden yhteensovittaminen ei varmasti ollut täysin mutkatonta, mutta se kannatti. Nyt viisi vuotta myöhemmin meillä on aktiivinen ainejärjestö, joka järjestää jäsenilleen monenlaista toimintaa liikuntatapahtumista ja käsityökerhosta seminaareihin, juhlia unohtamatta, ja joka pyrkii myös vaikuttamaan yhteiskunnallisesti. Minulle Corpus on opintojeni alusta asti ollut tärkeä osa opiskelijaelämääni, ja olen iloinen, että saan olla osa järjestöä, jossa on näin paljon erilaisista kulttuuriin liittyvistä asioista kiinnostuneita tyyppejä. Tänä syksynä pääsemmekin juhlistamaan upeaa ainejärjestöämme kunnolla, sillä Corpus järjestää ensimmäiset vuosijuhlansa lauantaina 27. lokakuuta 2018. Kannattaa laittaa päivä kalenteriin ja seurata Corpuksen somekanavia, sillä näitä juhlia et tahdo missata! Opiskeluaikanaan jokaisella meistä on mahdollisuus lähteä mukaan erilaisiin pieniin ja suuriin seikkailuihin: tutustua uusiin ihmisiin erilaisissa harrastejärjestöissä, alkaa opiskella uutta kieltä, olla mukana järjestämässä seminaaria tai vaikka käydä vaihdossa ulkomailla. Jos haluat vaikuttaa siihen, millaista Corpusta juhlimme viiden vuoden päästä, voit tarttua pestiin ainejärjestössä. Kiinnostipa sinua mikä tahansa, kannattaa seikkailla rohkeasti: kierrellä ja tutkia juuri niitä suuntia, jotka sinua vetävät puoleensa! Seikkailujen täyteistä syksyä toivottaen, Emma Halonen Corpuksen hallituksen puheenjohtaja

ps. corpukseen voi liittyä nettisivuillamme, osoitteessa corpusry.fi sivuilta löydät myös kaikenlaista lisätietoa meistä ja toiminnastamme. Facebookissa virallinen sivumme on corpus ja jäsenillemme suunnattu ryhmä corpuslaiset, Instagramissa kannattaa seurata käyttäjää @ainejarjesto_ corpus

NAAGA 2018 | 31