Page 1

Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden, museologian, taidehistorian ja taidekasvatuksen opiskelijoiden ainejärjestölehti


TaiTeiden ja kulTTuurin TuTkimuksen laiTos

tiiViisti kiinni nYkYajassa ja sen ilmiÖissä

taikun oppiaineet: Kirjallisuus Taidehistoria Taidekasvatus Museologia lisäksi taikussa on mahdollisuus: ▪

valita kirjoittamisen linja kirjallisuuden syventävissä opinnoissa

suorittaa jatko-opinnot (tohtorin tutkinto) pääaineena digitaalinen kulttuuri, hungarologia tai nykykulttuurin tutkimus.

katso lisätietoa taikun opintoreiteistä ja hae opiskelemaan! www.jyu.fi/hum/laitokset/taiku

KUO MA

mielekkäämmän ympäristön puolesta

www.jyu.fi/hum/laitokset/taiku/kuoma

kulttuuriympäristön maisterikoulutus


Sisällys 4 5 6 10 11 12 13 14 16 17 18

Älkää katsoko aurinkoon! pääkirjoitus Valomme ja varjomme toimituskunta esittäytyy

Maailmaa muuttamassa haastattelu Mitä kuuluu? kolumni Silmänkääntötemppu sarjakuva Kauneudenpalvoja novelli Grafiikan vedos kaiverrus pahvilaatalle Sinä aamuna sarjakuva Melodia runo Monstrositeetti runo Vähän vahingossa laitoksen johtoon haastattelu

20

Kun kässäihminen luennolla istui

22

“Lähinnä ihmetyttää” mielipidekysely käsitöiden tekemisestä luennoilla

24 26 29 30 32 33 34 38 39 40 41 42

Varjo Ponin Turbaani neuleohje Flamencoa ja lonkeroita haastattelu Gradut olohuoneissamme kolumni Gare du Hippothalamus novelli Kubismi runo Mantra runo Naagan t-testi toimituskunta testaa Kevään aurinko runo Neuroosi sarjakuva Viimeinen rusakko runo Sivuvaikutuksia runo Lapsuusmuisto novelli

näkökulma

Naaga on Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden, museologian, taidehistorian ja taidekasvatuksen opiskelijoiden ainejärjestö Corpus ry:n ainejärjestölehti. Naagaa toimitetaan ympäri lukuvuoden verkossa, paperilehti ilmestyy kerran vuodessa. www.naagalehti.blogspot.fi naagalehti@gmail.com

Naaga 2015 Päätoimittaja Innimari Hyvärinen Taitto Innimari Hyvärinen Kansi (akvarelli ja guassi) Suvi Behm Naaga-logo Joonas Puuppo Kuvitus sivu 8 (akvarelli ja guassi) ja sivu 40 (tussi) Suvi Behm Painopaikka Jyväskylän yliopistopaino, Jyväskylä 2015 Painos 150 kpl Naaga 2015

3


Pääkirjoitus

Älkää katsoko aurinkoon! Innimari Hyvärinen Kun aurinko pimeni osittain maaliskuun kolmantena perjantaina, päässäni soi Stam1nan Luova hulluus, ehkä ihan vain niiden ensimmäisten säkeiden vuoksi. En katsonut aurinkoon. Painoin neulepuikolla reiän luentovihkoon ja sirppi hyppäsi sivulle. Ulkona värit olivat outoja, valo ja varjo laimenivat. Ja silti aurinko lämmitti – pelkällä murto-osallaan. Olihan siinä hetkessä jonkinlaista jännitettä. Ei ihme, että hetkeksi mystisesti piiloutuva tulipallo on aiheuttanut erilaisia tulkintoja. Kiinassa ajateltiin ennen muinoin, että aurinko pimenee lohikäärmeen yrittäessä syödä sen. Babyloniassa ilmiö taas tiesi hallitsijalle huonoa onnea, minkä vuoksi hänelle täytyi valita hetkeksi sijainen, tai ennemminkin sijaiskärsijä. Näin kertoivat lehdet tuloillaan ollutta tapahtumaa hekumoidessaan. Tähän maailmanaikaan turvauduimme enimmäkseen hashtageihin. Naaga 2015 tarkastelee valoja ja varjoja. Pimeyttä ja kirkkautta, vastakohtia. Musteen syviä sävyjä valkoista paperia vasten. Tarinoita ja tuntemuksia kuvin ja sanoin. Yhden kauden päätoimittajuuden tuntumalla toivon, että ainejärjestömme moninaisuus näkyy Naagan sivuilla jatkossa yhä selkeämmin. Täydellinen auringonpimennys nähdään Suomessa seuraavan kerran vuonna 2126. Voi niitä onnekkaita, jotka sen valon ja varjon leikin kokevat!

4

Naaga 2015


Toimituskunta esittäytyy

Kuvat Joonas Puuppo

Valomme ja varjomme

Innimari Hyvärinen päätoimittaja

Mari Aarnipelto

Suvi Behm

Miia Heinänen

Maiju Laitanen

“Kauniita huulipunia ei voi omistaa liikaa.”

“Kahvitaukojen lisäksi tulisi aina pitää myös (useita) eläinvideotaukoja.”

“Olen kotoisin Kouvolasta ja en häpeä myöntää sitä – yleensä.”

“Nickelback on ihan hyvä bändi.”

“Kaikkien pitäisi mennä useammin metsään.”

Lasse Lindqvist

Anniina Meronen

Joonas Puuppo

Joonas Sutinen

Mari Tikkamäki

“Öisillä sisäpihoilla käveleminen on toiseksi parasta huumetta.”

“Hyvä on aina hyvää, vaikka se oiskin littanaa.”

“The Avalanches -yhtyeen Since I Left You on albumi, joka kaikkien tulisi kuunnella hyvillä kuulokkeilla varustettuna vähintään kerran alusta loppuun.”

“Halloumijuustoa parempia asioita ei maailmassa liiemmin ole.”

”Kannattaa tulla katsomaan Stars made of wine made of gods -performanssiesitystä Yläkaupungin yöhön! Alter egoja, päälläseisontaa, ehkä jopa sähköt.”

Naaga 2015

5


MAAILMAA MUUTTAMASSA Naaga istutti saman pöydän ääreen koposihteeri-alumni-poliitikko Susanna Koistisen ja esikoiskirjailija-opiskelija-kustannustoimittaja Lauri Eirolan. Teksti Miia Heinänen | Kuva Joonas Puuppo

6

Naaga 2015


On helmikuun puoliväli, ystävänpäivä. Susanna Koistinen, 27, ja Lauri Eirola, 28, saapuvat Naagan haastatteluun lumisateen keskeltä. Kummallakin on meneillään kiireinen kevät. Eirolan esikoisromaani Assurin kehrä (Like) on juuri julkaistu, Koistinen kampanjoi eduskuntavaaliehdokkaana. Siinä ohessa kumpikin tekee töitä ja opiskelee. Kiire ei kuitenkaan näy ulospäin. Hälyisen ravintola Ylä-Ruthin pöytään istuutuu kaksi rennon oloista haastateltavaa, ja juttua riittää niin, että haastattelijan tee ehtii jäähtyä, sillä kirjoituskäsi ei juuri malta hörppimään pysähdellä. – Kun siirtyy kauas, pystyy tarkemmin katsomaan lähelle, vastaa Eirola tottuneesti, kun hänen esikoisromaaninsa aihevalinnasta kysytään. Assurin kehrä käsittelee Assyriaa ja Babyloniaa 600-luvulla eaa. – Kaukaisesta aiheesta saa mukaan myös fantastisia elementtejä. Kulttuurisia yhtymäkohtia nykyhetkeen on tuossa ajassa paljon: eräänlainen lopunajan odotus ja samalla suurten kertomusten loppu. Voidaan sanoa, että länsimainen kulttuuri tekee kuolemaa parhaillaan. Yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat myös JYY:n koposihteerinä työskentelevää Koistista. Kiinnostus epäkohtien oikomiseen on työn kautta jalostunut poliittiseksi. Koistinen onkin Vasemmistoliiton kunnallisjärjestön sihteeri ja ehdolla kevään eduskuntavaaleissa. – Politiikka on hyvä mahdollisuus oppia uutta ja tavata monenlaisia ihmisiä. Sattumalta kumpikin haastateltavista on käynyt lukionsa Jyväskylän Lyseossa. Siitä on kohta kymmenen vuotta. Mitä matkan varrella on ehtinyt tapahtua?

Hän haki ja pääsi opiskelemaan kirjallisuutta. Ala on tuntunut omalta, sillä Eirola suhtautuu kirjoihin intohimoisesti. Harjoittelu Into Kustannuksessa poiki töitä kustannustoimittajana, ja toinenkin harjoittelupaikka löytyi Vastapainosta. Eirola arvelee, että kaupallisen alan tutkinnosta on ollut töiden löytämisessä hyötyä. Kirjailijan statuksestakaan ei liene ollut haittaa. – Viisivuotiaasta asti olen halunnut kirjailijaksi. Kirjallisuuden opiskelu on innostanut kirjoittamaan entistä enemmän. Esikoisen kustannussopimus solmittiin viime kesänä. Sitä edelsi muutaman viikon intensiivinen editointijakso. Tarina oli tehnyt tuloaan jo kauemmin. – Viisitoista vuotta, Eirola naurahtaa. – Loppujen lopuksi minulla oli 3 000 sivun tekstimassa. Valitsin siitä pätkän ja muokkasin romaaniksi. Koistinen tuli suoraan lukiosta yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta. Tavoitteena oli saada “oikea ammatti” eli valmistua opettajaksi. Urahaave oli selkiytynyt jo ala-asteella. Opintojen aikana Koistinen teki omien sanojensa mukaan “kaikenlaista silpputyötä”: siivosi, opetti ja myi pullaa. – Kaikista töistä oppii jotain. Siivouksesta opin, että en halua tehdä työtä, jossa minut jätetään yksin rutiinitehtävien pariin. Tykkään suunnitella asioita yhdessä muiden kanssa. Koistinen opiskeli kirjallisuutta seitsemän vuotta ja valmistui maisteriksi viime kesänä taskussaan äidinkielenopettajan pätevyys ja rehtoriopintoja. Enää eläkevirka opettajana ei kuitenkaan ole ykköshaave. Enemmän Koistista kiinnostaa projektimuotoinen kehitystyö, erityisesti isoissa organisaatioissa. Opiskeluaikanaan hän oli ainejärjestö- ja ylioppilaskunta-aktiivi sekä mukana yliopiston hallinnossa. JYY:n koposihteerinä hän on työskennellyt nyt pari vuotta. Työnsä puolesta hän on mukana monissa yliopiston hallintoelimissä, kuten laadunohjausryhmässä. Töiden ohella Koistinen opiskelee koulutusteknologian maisteriohjelmassa. Moni kirjallisuuden opiskelija haaveilee harjoittelupaikasta, valmistumisesta, työpaikasta – jotkut kustannussopimuksestakin. Mistä haaveilevat he, jotka ovat jo saavuttaneet osan näistä unelmistaan? – Jos voisi tehdä jotain, mistä tykkää, Eirola listaa haaveitaan.

”Jos voisi tehdä jotain, mistä tykkää.”

Lapsuuden haaveita ja uusia unelmia Eirola päätyi lukion jälkeen kauppakorkeakouluun, kun armeijasuunnitelmat menivät uusiksi ja jotakin tekemistä piti keksiä. – Karkeasti voisi sanoa, että muut aineet opettavat tekemään hyvää muille, mutta kauppiksessa opitaan tekemään hyvää itselle. Opintojen loppuvaiheessa Eirola alkoi kaivata jotain muuta.

Naaga 2015

7


– Haluan vaikuttaa ihmisiin ja tuoda iloa muiden elämään. Kirjoittaminen on siihen yksi keino. Raha ei ole päämäärä, kunhan sitä sen verran on, että hengissä pysyy. Yrittäjyys ei ole poissuljettu vaihtoehto. Tarinankerronnan digitaaliset mahdollisuudet kiinnostavat. Koistinen haluaa parantaa maailmaa. – On mahtavaa, kun voi todeta, että oman työn ansiosta joku tietty asia on paremmin kuin ennen.

Iloa ja empatiaa Humanististen tieteiden opiskelusta niin Koistisella kuin Eirolallakin on paljon hyvää sanottavaa. – Yliopisto-opiskelu on antanut paljon. Kyky asialliseen keskusteluun, kyky havainnoida asioiden välisiä riippuvuuksia, kyky käsitellä tekstimassoja... Kirjallisuuden opiskelu tuo ennen kaikkea näkökulman laajuutta. Jo pelkästään opiskeluporukka on niin moninaista, että se avartaa ajattelua. Humanistien vahvuus työelämässä on kyky empatiaan ja se, että asioita osaa katsoa monista näkökulmista, Koistinen luettelee. Eirola nyökkäilee. – Kirjallisuuden avulla voi oppia ymmärtämään muita. Voi oppia välittämään sellaisia tunteita ja ajatuksia, joita ei muuten voisi välittää. Kun hanat on kerran avattu, kehuja valuu tosiaan vuolaasti.

8

Naaga 2015

– Humanistit tuovat työyhteisöihin inhimillistä näkökulmaa, pystyvät kyseenalaistamaan ja tekemään uudenlaisia asioita, Koistinen kertaa kokemuksiaan työelämästä. Eirola jatkaa: – Eihän millään ole itseisarvoa, mutta taiteella tavallaan on. Sitä paitsi se tuottaa iloa. Taiteen kautta voi muuttaa maailmaa. Alkaa jo kuulostaa siltä, että humanisti on kenen tahansa työnantajan unelma. Haastateltavien opiskelukaverit tuntuvat silti päätyneen yllättävänkin perinteisille urapoluille. – Opettajia, tutkijoita, Koistinen listaa. – Viestintä- ja kustannusaloillakin on porukkaa. Opettajiksi kyllä päätyi paljon niitä, joita se homma ei alun perin ollenkaan kiinnostanut. Toiset opiskelevat kirjallisuutta täysillä, toiset etsivät omaa juttua sivuaineiden kautta. Kirjallisuuden opiskelemista tuskin katuu silloinkaan, jos päätyy tekemään työkseen vaikka hattuja. Kun opinnot ovat ohi tai loppusuoralla, on hyvä aika punnita tähän mennessä kertynyttä viisautta. – Tärkeintä, mitä olen oppinut, on taito vaikuttaa asioihin, Koistinen summaa. – Ilahdun aina, kun joku ajamani asia – oli se sitten pieni tai iso – nytkähtää eteenpäin. – Minä olen oppimassa sitä, että virheitä sattuu niin itselle kuin muillekin. Muille on helpompi antaa anteeksi kuin itselleen, Eirola myöntää. Jälkiviisaudestakin voi olla hyötyä, jos sen jalostaa vinkeiksi perässä tuleville. – Opiskelijana voisi ottaa elämän rennomminkin, kun se vielä on mahdollista. Toivoisin, että itse olisin opiskeluaikoina stressannut vähemmän, Koistinen myöntää. Eirola hymähtää: – Minä taas toivon, että olisin paremmin orientoitunut siihen, mitä oikeasti haluan tehdä.

Epä- ja itsevarmuutta Oikeisiin asioihin keskittyminen voi olla hankalaa, jos ei tiedä, mitä tahtoo. Yksi keskeisimmistä opiskelijoiden stressin aiheista


lieneekin oman paikan löytäminen maailmassa. – Paras tapa etsiä on tehdä ihan mitä vain. Uudet kokemukset opettavat aina jotain, Koistinen toteaa. – Täytyy myös miettiä, mitä haluaa. Suomessa pitäisi kyllä panostaa enemmän ammatinvalinnanohjaukseen, Eirola korostaa, ja Koistinen myötäilee heti: – Esimerkiksi lukiossa ei keskitason opiskelijan kanssa kukaan keskustele, jos tällä on pienikin suunnitelma siitä, mitä lukion jälkeen voisi tehdä. Opon pitäisi auttaa hahmottamaan, mikä niissä omissa kiinnostuksen kohteissa itse asiassa kiehtoo ja millä alalla juuri ne jutut ovat parhaiten esillä. Hyvin suunniteltu on kuulemma puoliksi tehty. Toisin päin sanonta ei oikein päde. Vaikka opintovuosia olisi kasassa useita, olo voi olla eksynyt ja suunnitelmat hukassa. – Koposihteerin työssä tapaa paljon epävarmoja opiskelijoita, joita tulevaisuus pelottaa. Tekisi mieli halata niitä ja lohduttaa. Kyllähän työelämässä pärjää ihan tavalliset ihmiset, Koistinen toteaa.

– Ennemmin tai myöhemmin, Eirola pohtii. – Aika näyttää, mitä tapahtuu. Mutta ehkä taidealoille hakeutuukin ihmisiä, joilla heikko itsetunto kääntyy vahvuudeksi? – Ihan mahdollista, Koistinen komppaa. – Jos haluaa suoriutua hyvin, ainakin valmistautuu tehtäviinsä paremmin eikä lähde niinsanotusti soitellen sotaan. Jatkuva hype itseluottamuksen merkityksestä ei jätä tilaa sille tosiasialle, että suurin osa ihmisistä pelkää ja on epävarmoja. On parempi hyväksyä oma epävarmuus kuin leikkiä itsevarmaa ja täristä jossain pikkutakissa pelkäämässä kulissin kaatumista. Varteenotettavia elämänohjeita on sadellut pitkin haastattelua. Ei liene yllättävää, että viisailta kuulostavat myös Naagan lukijoille suunnatut terveiset. – Ei muita onneksi kauhean paljon kiinnosta, mitä sanot tai teet. Tärkeintä on olla rehellinen itselleen. Jos nauttii stressistä, mikäs siinä stressatessa, toteaa Eirola. – Pitäkää kivaa, sitä vartenhan elämä on. Kaikki on ihan okei, Koistinen hymyilee.

Naaga 2015

9


Joonas Puuppo

Mitä kuuluu? Keskustelu kiehtoo minua. Sen eri tasot, sen työkalut, rakennuspalikat, sen herättämät ajatukset ja tunteet. Kuuntelen paljon podcasteja, jotka rakentuvat täysin keskustelun ympärille. Useamman tunnin kestävä, spontaanisti asiasta toiseen puikkelehtiva juttutuokio kahden henkilön välillä kertoo ihmisestä huomattavasti enemmän kuin tarkasti leikelty, usein valmiiksi pureskeltu vartin haastattelu aamu-TV:ssä. Vapaamuotoisessa keskustelussa on jotain sellaista, mitä jään monesti nykykulttuurissa kaipaamaan – aitoutta. Toisaalta aitouskin taitaa käsitteenä olla melko epäaito; karsitaan ne eufemismit ja puhutaan suoraan rehellisyydestä. Joku voisi väittää, että keskustelu on taidetta. En tiedä, voinko täysin allekirjoittaa tuota väitettä, mutta sen uskon tietäväni todeksi, että keskustelu, varsinkin syvällinen sellainen, on haastavaa. Miten viedä kahden henkilön välinen vuorovaikutus siihen pisteeseen, että saavutetaan molemminpuolinen syvä luottamus ja tarinoidaan avoimesti asioista, joista ei normaalisti puhuta lainkaan? Mitä kysyä, miten vastata? Milloin puhua suu puhtaaksi, milloin olla vaiti? On tilanteita, jolloin hiljaisuus avaa lukkoja ja solmuja, ovia oivalluksiin ja näkökulmiin, joiden olemassaolosta ei aiemmin ollut edes tietoinen. Puheen lisäksi on annettava tilaa ajatuksille. Ole hiljaa, hengitä syvään ja kuuntele. Hyvän keskustelun jälkeen elämä, joka on yleensä varsin kovaa ja kulmikasta, saa yhtäkkiä inhimillisempiä, sulavampia, pehmeämpiä piirteitä. Silloin on onnistuttu hipaisemaan jotain normaalia vankempaa todellisuutta, on hetki koettu syvää ymmärryksen ja ymmärretyksi tulemisen tunnetta. Tiedostan, että syyllistyn tätä tekstiä paperille purkaessani keskustelun romantisointiin. Sallin sen kuitenkin itselleni, sillä tämä on vain ajatuksen jahtaamista, johtolankojen seuraamista. En tiedä, missä olen tai minne päädyn, ja hyväksyn sen. Päämäärän selvittäminen vaatii sen kirjoittamista, mikä tuntuu luonnolliselta, ilman kauneusvirheiden silottelua. Tämä on puhdas ajatusketju, jolla on potentiaalia kasvaa joksikin suuremmaksi, jos se yhdistetään muihin sen kaltaisiin ketjuihin. Sen aikaansaamiseksi tarvitaan rehellistä keskustelua. Siispä: Mitä kuuluu?

10

Naaga 2015


Iikka

Naaga 2015

11


Kauneudenpalvoja Lasse Lindqvist Viemäri imee sisäänsä kaupungin paheita, jotka tanssivat veden pyörteissä. On pimeä hetki valomerkin jälkeen. Kerrostalojen ikkunat ovat tummia, vain yksittäisissä yläkerrosten ikkunoissa palaa valo. Vanha mies taluttaa koiraa halki keskiluokkaisen kerrostaloalueen. Koira pysähtyy tarpeilleen muita himmeämmin valaisevan katulampun juureen. Kaupunki hengittää tasaisesti nukkuessaan, koira läähättää ei niin tasaisesti. Oona vihasi koiria. Harhailen pieniä katuja kolmannen kerroksen asuntooni, jossa sytytän kynttilän Oonan muistolle, kuten olen sytyttänyt joka yö tähän samaan aikaan viimeisen kahden viikon ajan. Kynttilä palaa sillä kohdalla ikkunalautaa, josta Oona tavallisesti katsoi ulos haaveileva katse silmissään. Unelmoija, Oona oli unelmoija enemmän kuin mitään muuta. Tapasimme Oonan kanssa katsoa ympäröivää luontoa kuin kaunista maalausta, emmekä koskaan kyllästyneet. Maisema, jota katsoimme, oli usein sama, mutta aina jollain tavoin myös erilainen. Kiinnitimme huomiota valoon ja varjoon, heijastuksiin, auringon säteisiin kerrostalojen seinillä ja katujen asfalttipinnoilla. Vain harvoin katsoimme televisiota. Katsoimme kuvataiteella sisustetun asuntomme maalauksia yhä uudestaan ja aina vähän erilaisin katsein. Kauneudenpalvonta yhdisti meitä, kahta esteetikkoa, jotka olivat pyhittäneet elämänsä kauneudelle. Saatoimme nukahtaa sohvalle sylikkäin. Kävelen usein Lohikoskelle. Asuimme pitkään Lohikosken korkeimman kerrostalon, Lohikosken Majakan kattohuoneistossa. Ne olivat onnellisia vuosia. Koskenharjun pesäpallostadionilla kävin katsomassa Lohen pesäpallojoukkueen otteluita. Ottelut eivät kiinnostaneet sinua, Oona, mutta annoit minun käydä nauttimassa

12

Naaga 2015

kesäsäästä, urheiluhengestä ja hyvien ystävieni seurasta. Osasit kyllä olla myös mustankipeä, mutta sallin sen sinulle, aivan kuten turhamaisuutesi, joka oli osa luonnettasi. Kuolit keltaisessa kerrostalossa Sammonkadun kulmassa, jossa ehdimme asua yhdessä vain vuoden. Talon alakerrassa on Lutherin kirkko, josta asuntoomme kuuluu usein rauhoittavaa pianomusiikkia, ja löysin sinut kuolleena yhden pianolla säestetyn laulun aikana. Nyt tuo musiikki saa minut kyyneliin, mutta sen kuullessani tiedän, että sinulla on hyvä olla. Oona, olet aina naisistani rakkain, sukulaissieluni, ja vaikka kaipaan myös Jaanaa – lapseni äitiä – on minun myönnettävä, että hän ei koskaan ymmärtänyt minua samoin kuin sinä. Poikani Oskari tietää kyllä, mitä tarkoitan, ja hän myös kaipaa sinua Oona. Oskari maalasi kuvaamataidon tunnilla kauniin kuvan sinusta, sinusta ikkunalaudalla katsomassa yön sinisille kaduille. Pidän ruokakuppisi yhä samassa paikassa, varmuuden vuoksi, sillä olen öisin aistinut sinun tassuttelevan pimeässä. Viime yönä kohtasimme. Hyppäsit sängylle viereeni ja kosketin sinua sieltä, josta et antanut kovin monien sinua rapsuttaa. Olimme koko yön yhdessä. Unessa oli myös Oskari, joka ikuisti kohtaamistamme uusilla vesiväreillään. Ehkä se oli vain unta, mutta siinä oli jotain muutakin. Se tuntui todemmalta kuin totuus. Ihmiset aina kyselevät kaikkea, he ihmettelevät miten jaksan yksin. Kauneus on intohimoni, enkä koskaan ole aivan yksin, sillä olen yhtä ympäröivän kauneuden kanssa. Onhan minulla myös Oskarini. Joskus vielä pääsemme paikkaan, jossa sinä olet, Oona, ja siellä ei ole viemäreitä raskaita syntejä vastaanottamassa, vaan siellä elämme ikuisesti harmoniassa mitä suurimman kauneuden kanssa.


Innimari Hyv채rinen

Naaga 2015

13


Mari Aarnipelto

14

Naaga 2015


Naaga 2015

15


Melodia Kauneinta on melodia joka seuraa bussiin, ostoskeskuksiin, katujen vilinään On vain herkkä melodia joka suutelee korvakäytävää yöllä järven rannassa Tasainen huriseva melodia joka kuuluu kadulta, naapuriasunnosta ehkä ei sittenkään Unessa on melodia elokuvan soundtrack kertoo sen jonkin jota et muista enää Nimesi on melodia jota hän toistaa mielessään sillä sinä olet melodia joka soi kauniimmin kuin muut Lasse Lindqvist

16

Naaga 2015


Monstrositeetti Monstrositeetti raahautuu läpi maisemien aikojen osiaan vaivoin koossa pitäen, raskaasti hengittäen. Silmänsä tuskaisasti raottuvat, ne liikkuu nivelin ruosteisin. Katseensa kauhuille sokea ei hae enää mitään. Jäsenet laahaavat maata kaupunkeja kaataen, niiden rauniot vain pölyä ovat hirvityksen jaloissa. Sen pää pilvissä kulkenut nyt roikkuu voimattomana, raahautuu otus pimeyteen kuolinpaikkaa etsien. Jokainen kaunis ajatus vääristyy ajan hampaissa. Jokainen hyvä teko johtaa kuolemaan tuhanteen. Jokainen aikakausi tulee päättymään lopulta. Monstrositeetti raahautuu läpi maisemien aikojen. Joonas Sutinen

Naaga 2015

17


Vähän vahingossa laitoksen johtoon Uskallusta ja sattumuksia. Niiden kautta on käynyt Heikki Hangan tie Jyväskylän yliopiston luentosaleista Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen johtoon. Mutta kuinka vanhan rakkauden uudelleen syttyminen vaikuttaa hallinnollisten töiden hoitamiseen?

Teksti ja kuva Innimari Hyvärinen – En mä oikein tiedä, mistä mä semmoisen keksin. Urakuviot eivät olleet Heikki Hangalle todellakaan selvät, kun tuli aika päättää yliopistohauista. Toki hän oli kiinnostunut taiteesta, kaikennäköisestä kuvataiteesta, musiikista, kirjallisuudesta ja elokuvista. 1970-luvun lopulla sellaisista oppiaineista kuin taidehistoria ja taidekasvatus ei kuitenkaan paljon tietoa herunut. Oli ehkä joku hakuopas. Ja lopulta uskallus hypätä tuntemattomaan. Ihan hyvinhän se meni. Nykyisin taidehistorian professori työskentelee Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen johtajana. Näin muutama vuosikymmen myöhemmin joku voisi kuitenkin paheksua. Että lähtee tuolla tavalla päämäärättömästi kokeilemaan. Hanka korostaa, ettei tahdo kannustaa opiskelijoita heittelehtimään sinne sun tänne, mutta hänen mielestään uravalinnassa täytyisi suoda rohkeutta katsoa, mitä tuleman pitää. – Nykyajassa arveluttavaa on se, että sellaisia rohkeita kokeiluja ei sallita, vaan päiväkodista lähtien pitäisi olla selkeät urahaaveet. On inhimillisesti katsottuna tylsää, jos kaikki on ennalta määrättyä. Yhteiskunta saa suorittajia, mutta niitä, jotka vievät asioita eteenpäin – ei välttämättä.

18

Naaga 2015


Opiskelun ja halpojen bussilippujen autuutta

Hallinnon ja tutkimuksen yhteensovittamisesta

Hangan korkeakouluopintojen alkaessa Seminaarinmäen A-rakennus oli juuri valmistunut. Jokaisella oppiaineella oli oma laitos, kuin pieni lintukoto. Tuohon aikaan humanistinen oppiminen oli suurien kokonaisuuksien hallintaa. Se tarkoitti luentosarjojen tai kirjalistan lukemisen päätteeksi käsin tuherrettuja metrin mittaisia tenttivastauksia. Keskeinen kirjallisuus oli ruotsiksi. Esseesuoritukset otettiin käyttöön vasta myöhemmin. Hanka myöntää, että jos hän olisi opiskelija tänä päivänä, hänen täytyisi tehdä selkeämpiä urasuunnitelmia. Tulevaisuuden ajattelu ei kuulunut ennen yliopistoelämään, vaan opiskelijoita rohkaistiin luottamaan siihen, että työelämä imaisee kyllä aikanaan mukaansa. Kun museologian oppiainetta ei vielä ollut, taidehistorian maisterintutkinto antoi pätevyyden taidemuseossa työskentelyyn. Taidekasvattajille taas avautui työpaikkoja juuri perustetusta kulttuurisihteeriorganisaatiosta. Tänä päivänä julkisen sektorin työpaikkoja kuitenkin vähennetään jatkuvasti. Hanka korostaa, että taikulaisten taitojen tarve ei silti ole vähentynyt. Se on vain siirtynyt muualle. – Kun ei valmistu mihinkään, on valmis kaikkeen. On silti pakko ottaa puheeksi yliopisto-opiskelijoiden laiskuudesta jälleen hiljattain vironnut keskustelu. Mitä siitä pitäisi ajatella? Hangan mukaan jokainen tuntee keskustelun omissa nahoissaan. Hän kuitenkin uskoo laiskuuden takana olevan jotakin aivan muuta, kuten yhteiskunnallisia rakenteellisia ongelmia, jotka esimerkiksi saavat osan opiskelijoista venyttämään tutkinnon ulos ottamista. Opiskelijoiden sosiaaliturvaan liittyviin asioihin ei haluta jostakin syystä puuttua. Tosin viidenkymmenen prosentin alennus julkisen liikenteen matkalipuista ei kuulosta enää yhtään niin houkuttavalta tarjoukselta kuin pari vuotta sitten. – Yliopiston pitäisi myöntää Onnibussille gradupalkinto! Bussiliikenteen vapautuminen on paras opintososiaalinen liike, mitä tämä yhteiskunta on pitkään aikaan luonut. Enää ei ole mitään syytä viivytellä opinnoissa tämän takia. Mihinkäs tämä liittyikään? Aika vakavoitua ja palata aiheeseen. – Mukavuudenhalu on varmaan lisääntynyt suuresti omista opiskeluajoistani. Mutta koskeeko se erityisesti opiskelijoita, niin se ei mun mielestä pidä paikkaansa.

Haastattelun aikaan yliopiston Educa-rakennuksessa luennot ovat jo päättyneet ja rakennus lähes tyhjentynyt. Laitoksen johtajalla riittää silti vielä tehtävää. Työpäivät venyvät usein pitkiksi. Hanka toteaa, että hallinnollisten tehtävien ja tutkimustyön yhteensovittaminen on välillä haastavaa. – Joskus uppoudun suhteellisen pieniin mutta intensiivisiin tutkimustehtäviin ja sitten joitakin asioita jää hoitamatta. Tässä tehtävässä saa ainakin helposti vahinkoa aikaiseksi (naurua). Hanka kertoo haaveilleensa alun perin perinteisestä tutkija-opettajaurasta. – Kyllä mä vähän vahingossa... enkä mitään vähän vaan kyllä mä vahingossa tähän jouduin. Se ei silti tarkoita, etteikö Hanka ei arvostaisi saamaansa luottamusta. Hän tekee työtä tosissaan. Tosin hän tahtoisi ehtiä opettaa useammin ja antaa näin opiskelijoille enemmän.

Oman jutun löytämisen tärkeydestä Hangan työhuoneen pöydät notkuvat kirkkotaiteesta kertovista kirjoista ja artikkeleista. Tämän vanhan rakkauden parissa hän kertoo viettäneensä tiiviisti alkuvuoden. Kun saman aihepiirin parissa on työskennellyt opiskeluajoista tähän päivään, myös aineistoa on kertynyt paljon. Tulevaisuuden ongelma on, kuinka saada aineisto paitsi omaan, myös muiden hyötykäyttöön. Kuinka tärkeää on löytää se oma juttu? – Enemmänkin on kyse innostuksesta, ja se voi kohdistua mitä kummallisimpiin asioihin, Hanka toteaa. Hän kehottaa vakavasti välttämämään mukavilta tuntuvia stereotypioita ja astumaan erilaisille uusille alueille. – On tärkeää, että on jonkun asian kanssa sinut. Kuitenkin on myös osattava katsoa oman fokuksen ulkopuolelle. Yksi tietty ilmiö vaikuttaa kuitenkin riivaavan alan ammattilaisia ja opiskelijoita kautta linjan. – Joskus mulle näytetään netistä kirkkojen kuvia ja kysytään, mitä ne on. Helpottava tieto lienee, ettei Hankakaan osaa aina vastata. – Vaikka totta kai tuottaa tyydytystä, jos tietää että onko se nyt Eckerö vai Hammarland. Naaga 2015

19


Kun kässäihminen luennolla istui Näkökulma Suvi Behm | Kuva Innimari Hyvärinen

20

Naaga 2015


”En pysynyt muuten hereillä.” Me kaikki olemme nähneet tai ainakin kuulleet heitä. Tikutikutiku, kaikuu hiljaa luentosalissa. Minä neulon luennoilla ja tiedän, etten ole ainut. Miksi jotkut tekevät käsitöitä luennoilla? Mitä mieltä muut ovat siitä? Päätin ottaa selvää. Laitoin kyselyt Taikun opiskelijoille ja luennoitsijoille. Seuraavalla aukeamalla näette tutkimuksen tulokset. Aloitettuani opiskelun yliopistossa tulin yllättävän ongelman eteen. En pysynyt millään hereillä aamuluennoilla. Kysymys ei ollut luennon kiinnostavuudesta, vaan mitä mukaansa tempaavinkin luento sai aikaan leukoja natisuttavan haukottelun ja silmiä kiduttavan kirvelyn, kun pakotin itseni pysymään hereillä. Heräsin omaan kuorsaukseeni, kun vierustoveri tökki minua kyynerpäällä luennoitsijan ja muiden opiskelijoiden tuijottaessa minua vaivaantuneena. Pelastukseni oli kahvi. Kahvi piristi ja toi sopivasti aktiviteettia käden liikkeen muodossa, jotta kestin kiduttavat aamutunnit. Loppupäivä oli helppoa siihen asti, kunnes aloin kärsimään närästyksestä. Olin hädissäni. Mikä nyt avuksi? Keksin neulomisen ikään kuin vahingossa. Istuin filosofian historian luennolla enkä oikein tiennyt mitä tein siellä, joten otin mukaani paksua lankaa ja numero 10 puikot. Viihdyin liiankin hyvin, aika meni siivillä ja vaikken vieläkään tiennyt miksi olin luennolla, olin neulonut parimetrisen kaulahuivin. Huomasin myös, että käsitöiden tekeminen piristää. Saatan neuloa vaikka läpi yön ja tämän havainnon myötä aamuluennot ovat olleet lasten leikkiä. Suosin puisia puikkoja, koska kokemukseni mukaan metallipuikot kilisevät liikaa. Otan luennoille mukaan yksinkertaisia neuleita, jotka eivät vaadi laskemista tai kaavakuvien seuraamista. Järjestän työpisteeni siten, että

pystyn salamana laittamaan neuleen syliin, nappaamaan kynän käteen ja tekemään muistiinpanoja. Koen käsitöiden tekemisen auttavan minua keskittymään kuulemaani. Toistuva käsien liike, pehmeä lanka ja etenevä työ ovat kaikki asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Käsitöiden tekemisessä luennoilla on jotain kotoista, huvittavaa ja kapinahenkistä. Muistan emeritusprofessori Tarmo Kunnaksen katseen, kun kaivoin keskeneräisen lapasen esiin pienessä seminaariluokassa. Tunsin oloni vähän kapinalliseksi, mutta jatkoin silti. Ilmeisesti neulomiseni ei vaikuttanut pahemmin arvosanaani, joka määräytyi osallistumisesta luennoille ja esseestä, koska sain nelosen. Olen huomannut, että luennoilla käsitöiden tekemisestä ollaan montaa mieltä. Se ihastuttaa ja vihastuttaa. Piirtää tuhertelu, someilu näyttönsä takaa tai torkkujen ottaminen jotenkin kuuluvat siihen, miten luennolla ollaan, mutta käsitöiden tekemisessä on erilainen sanoma. Jollekin käsitöiden tekeminen näyttäytyy harrastuksen tuomisena luentosaliin ja olen kuullut jonkun sanovan: ”En mäkään fiksaisi mun mopoa luennolla, jos mulla olisi mopo”. Viisi vuotta sitten perustin kässäkerhon, jossa voi tehdä omia töitään tai saada opetusta käsityötekniikoiden saloihin. Vielä en ole tavannut ihmistä, jolle en olisi pystynyt opettamaan kantapään neulomista. Kässäkerho on myös siitä mukava kerho, että siellä ei välttämättä tarvitse tehdä käsitöitä. Pelkkä juoruilu on sallittua ja suotavaa. Lahjakkaimmilta sujuu multitaskaus, eli käsityöt ja juoruilu, samaan aikaan.

Naaga 2015

21


Mitä mieltä olet käsitöiden tekemisestä luennoilla?

”Lähinnä ihmetyttää” Teksti Suvi Behm

Onko kyse feministisestä mielenilmauksesta, työn ja kodin yhdistämisestä tai kenties pehmeiden arvojen tuomisesta yliopistoon? Naaga otti selvää, kuinka Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella suhtaudutaan käsitöiden tekemiseen luennoilla. Faktaa! Kyselyyn vastasi 56 opiskelijaa, joista puolet harrastaa käsitöitä. Vastanneista opiskelijoista 20 prosenttia tekee käsitöitä luennoilla. Se tekee 11 henkilöä, jos et päässyt laskemalla yliopistoon. Luennoitsijoille suunnattuun kyselyyn vastasi 10 luennoitsijaa, joista 80 prosenttia tykkää ylipäänsä käsitöistä. 10 prosentilla ei ole vahvaa mielipidettä käsitöihin ja 10 prosenttia myöntää julkisesti ja anonyymisti, että eivät tykkää käsitöistä. Se tekee yhden henkilön, jos matematiikka ei vieläkään ole vahva puolesi.

Opiskelijat: Metallipuikot menneisyyteen, puupuikot kehiin! Kyselyn mukaan luentokutojat pyrkivät tekemään yksinkertaisia ja pieniä käsitöitä, koska eivät halua häiritä luentoa, vaarantaa keskittymistään tai olla epäkunnioittavia. Suurin osa neuloo, seuraavaksi suosituinta on virkkaus, jotkut kirjovat, taittelevat paperia, tekevät asusteita tai suunnittelevat käsitöitä. Miksi käsitöitä sitten tehdään luennoilla? Moni vastaa, että käsillä tekeminen auttaa heitä keskittymään kuunteluun. Joku toteaa, että opintojen edetessä keskeneräiset käsityötkin etenevät. Luennoilla koetaan olevan hyvää aikaa käsitöille, jos ei tarvitse tehdä muistiinpanoja. Käsitöiden tekemisen koetaan virkistävän tai tuovan sopivasti viihdettä tylsällekin luennolle. Jollekin käsitöiden tekeminen on välttämätöntä: muuten hän repisi kynsinauhoja tai muuta ihoa.

22

Naaga 2015

”Ollakseni mahdollisimman tehokas. On mukavaa, että neule edistyy samalla, kun istun luennolla.” Kaikki käsityöihmiset eivät tekisi luennoilla käsitöitä. Syinä olivat halu tehdä vain muistiinpanoja tai niiden tekemisen vaikeutuminen, kaiken huomion antaminen luennoitsijalle, kykenemättömyys tehdä kahta asiaa samaan aikaan ja se, ettei ole niin hyvä käsitöissä. ”Katson oppivani paremmin, kun kirjoitan tai piirrän luentojen aikana; käsitöiden tekeminen veisi huomiotani pois luennon aiheesta, sillä en ole niin taitava käsitöiden tekijä, että ne sujuisivat enempiä ajattelematta.” Yhteistä kaikille vastanneille opiskelijoille oli se, että heillä oli paljon sanottavaa aiheesta. Selkeästi käsitöiden tekemisestä ollaan montaa mieltä. Iso joukko valitti samaa: metallipuikkojen kilkatus on hermoja raastavaa, jos sitä joutuu kuuntelemaan pitkään. Puikkojen kalke kantautuu myös moniviestimen välityksellä, eikä ääni kuulemma muutu sen mukavammaksi vaan pahenee. Kunnioitus herätti pohdintoja. Käsityöihmiset pelkäävät näyttäytyvänsä epäkunnioittavina ja muut arvelevat, että he saattavat olla epäkunnioittavia. Kukaan ei tunnu tekevän käsitöitä kapinoidakseen tai osoittaakseen mieltä. Sen sijaan miten käsitöiden tekeminen luennoilla nähdään on katsojasta kiinni. Toista käsityöihmisen näkeminen ilahduttaa, kun toinen kokee myötähäpeää ja ajattelee käsitöitä tekevän väheksyvän luentoa. Vain yksi opiskelija kertoo, että häntä on pyydetty lopettamaan käsityön tekeminen, koska se häiritsee opetusta. ”Eläköön erilainen oppiminen!”


”Itse asiassa pidän käsityöihmisistä luennoilla: tulee muka- käsityön ei pitäisi olla liian haastava ja ongelman edessä käsivan kodikas olo kuunnellessa puikkojen kilkatusta. Kuule- työ kannattaa laittaa syrjään. Joku näkee käsitöiden tekemisen man mukaan ollut yleistä etenkin 1970-luvulla.” joskus mielenosoituksena sille, että luennon aihe ei kiinnosta. ”Kannatan käsitöiden tekemistä luennoilla, mikäli ne ei häiritse muita opiskelijoita. Useiden tutkimusten mukaan käsityöt auttavat opiskelussa, ja en siksi halua niitä kieltää keltään, joka niitä haluaa tehdä. Kuitenkin toiveena olisi, että käsitöitä luennoilla tekevä käyttäisi välineistöä, joka ei kolisisi kovin pahasti.” Kuinka yleistä käsitöiden tekeminen luennoilla on? Lähes kaikki ovat huomanneet, että luennoilla tehdään käsitöitä. Vastaus kysymykseen, onko se häiritsevää, ei ole aivan niin yksiselitteinen. Pientä osaa häiritsee joskus. Muutama vastaaja toi tässä kohtaa esiin, että käsityön tekeminen häiritsee, jos tekijä istuu liian lähellä tai eturivissä. Tällöin tylsällä luennolla katse harhailee käsityöhön tai korva terästäytyy kuuntelemaan käsitöistä lähtevää ääntä. Samat vastaajat painottavat, että muuten ei häiritse. Kysely paljastaa, että enemmistöä ei häiritse luentokässäily. ”Tulee myös mieleen, että onko käsitöitä tekevillä jonkinasteinen addiktio niiden tekemiseen?”

Luennoitsijat: Käsityöihmiset, älkää uppoutuko käsitöihin niin, että muistiinpanojen tekeminen unohtuu! Häiritseekö käsitöiden tekeminen luennon pitämistä? Ei 80 %, Joskus 20 %, Kyllä 0 % Häiritseekö käsitöiden tekeminen mielestäsi muiden opiskelua? Ei 70 %, Ehkä 30 %, Kyllä 0 % Yleinen mielipiteesi luennoilla käsitöiden tekemiseen? Neutraali 50 %, Positiivinen 40 %, Negatiivinen 10 %

Luennoitsijoita pyydettiin arvuuttelemaan, miksi jotkut tekevät luennoilla käsitöitä, ja vastaukset ovat samoilla linjoilla luentokäsityöläisten kanssa. Luennoitsijat tuovat esiin, että heidän mielestä käsityön tekeminen ei saisi häiritä luentoa,

”Osaan tämän jo – ei kiinnosta. Itse en – rehellisesi sanottuna – kehtaisi osoittaa mieltäni täten luonnoitsijaa kohtaan. Epäkohteliasta. Sama kuin ne, jotka on sosiaalisessa mediassa luennoilla.” ”Käsillä näpertäminen auttaa keskittymään ja taitava kutoja/virkkaaja/jne. työskentelee lähes automaattisesti käsityönsä parissa, joten homma ei vie huomiota oppimiselta. Toistuva, rytminen tekeminen saattaa auttaa yllättävän paljon luennon sisällön mieleenpainamista! Ja se on mukavaa!” Luennoitsijat saivat tilaisuuden avautua aiheesta omin sanoin ja myös heillä oli paljon sanottavaa. ”Käsityöt luennolla vaatii sensitiivistä suhtautumista. On tilanteita joihin ne sopivat, mutta myös tilanteita, jossa ne pilaavat toivotun oppimisen syntymisen, aiheuttavat sekä muille oppilaille että opettajalle noloja hetkiä. Esimerkisi silloin kun opiskelija keskittyy käsityöhön niin paljon, ettei seuraa opetusta ja on vaivaksi muille opiskelijoille.” ”Malttaako tehdä muistiinpanoja kesken kiinnostavan käsityön?”

Lopuksi Käsityöt näyttävän herättävän tunteita, mutta eihän oteta tätä kyselyä liian tosissaan? Käsitöiden tekeminen on jokaisen yksityisasia. Jos puikkojen kilke häiritsee, voi siitä sanoa – nätisti. Etkö saanut vielä muodostettua omaa mielipidettä? Kaikki kyselyn kommentit voi lukea Naagan nettisivulta osoitteesta http://naagalehti.blogspot.fi /2015/04/naagan-kasityokysely.html Naaga 2015

23


Hei kässämaanikot ja neulootikot! Kässäkerhotäti se täällä huhuilee, että teepannu odottelee myssyn alla ja leivoin juuri rukiista mustikkapiirakkaa. Olen sangen ylpeä viime syksynä tekemästäni pipon ja turbaanin yhdistelmästä, joten haluan jakaa ohjeen teidän kanssanne, koska tiedän teidän osaavan arvostaa sitä. Turbaani sopii niin arkeen kuin juhlaankin tuoden ripauksen glamouria kampukselle.

Oskar Repo

Rakkaudella Corpuksen kässäkerhotäti

Suvi Behm Varjo Ponin Turbaani Lanka: Drops Nepal Mix, 65 % villaa, 35 % alpakkaa. Kerä 50 g, 75 m. Langan menekki: 2 kerää (todellisuudessa 1,5 kerää). Puikot: 4 mm puikot tai jos haluaa tehdä ennen kavennuksia kaapelilla, niin 4 mm vaihtopäät, jotka ovat 12 cm pitkät, ja 40 cm kaapeli. Koko: Turbaani on sopiva päälle, jonka ympärysmitta on 57 cm. Helmineule on kuitenkin hyvin joustavaa, joten malli sopii isompaan ja pienempäänkin päähän. Huom. Sovittaessa pipon kuuluu tuntua sopivalta, lopun rypytys ei tule vaikuttamaan pipon kokoon. Jos lisäät tai vähennät silmukoita, katso, että silmukkamäärä on pariton. Pipo: Jätä alkuun pitkä (noin 30 cm) lanka, tarvitset sitä myöhemmin. Luo 65 silmukkaa löysästi (rypytyksen jälkeen sauma kiristää, jos aloitus on liian kireä). Neulo pyörönä helmineuletta (1o, 1n) niin kauan, että pipo on noin 20 cm korkea. Aloita kavennukset. Kavenna ensimmäisellä kerroksella vain yksi silmukka, jotta silmukoita saadaan parillinen määrä. Jos teet kaapelilla, tässä kohtaa kannattaa siirtää työ puikoille, 16 silmukkaa per puikko. Kavennukset tehdään jokaisen puikon lopussa neulomalla kaksi nurin yhteen. Helmineuletta jatketaan välittämättä

24

Naaga 2015

kavennuksista. Kun silmukoita on yksi per puikko, vedä lanka niiden läpi ja päättele nurjalle puolelle. Rypytys: Rypytys kiinnitetään pipon aloituksesta jääneellä langalla. Puhota lankaan neula. Rypytä pipon reunaa käsin kohtisuoraa ylöspäin noin 20 cm matkalla. Pitele rypytystä peukalon ja etusormen välissä tiukasti, kun ompelet muutaman kerran edestakaisin kiinnittääkseni rypyn. Jätä lanka ja neula työn sisäpuolelle. Taita rypyn yläpuolella olevaa neuletta rypyn alle ja ompele se vaakasuuntaisilla pistoilla kiinni. Tämä saa rypyn näyttämään rusetilta ja estää ryppyä painamasta. Viimeistely: Ompele eri sävyisiä ja kokoisia helmiä rypyn keskelle. Muita vaihtoehtoja ovat esimerkiksi nappien kiinnittäminen, kirjominen tai virkatun kukan kiinnittäminen. Viimeistelyllä saat turbaanille huolitellun ja persoonallisen ilmeen. Ohje on Suvi Behmin suunnittelema eikä sitä saa käyttää kaupallisiin tarkoituksiin ilman hänen suostumustaan.


UUSIA KERTOJIA, PYSÄYTTÄVIÄ TARINOITA LAURI EIROLA

ASSURIN KEHRÄ Historiallinen romaani muinaisen Assyrian tuhosta ja Babylonian noususta. Esikoisromaani ammentaa muinaisesta mytologiasta ja sen tarina nivoutuu osaksi historiaa. ”Assurin kehrä on kunnianhimoinen aloitus.” – Savon Sanomat

JARI NISSINEN

PAHA MIELI Hyytävä narsistisen mielen kuvaus, josta versoo veret seisauttava romaani Bret Easton Ellisin hengessä. ”Teos päättyy raakaan – ja omalla tavallaan hienoon – symboliseen kuvaan siitä, mitä narsisti pahimmillaan uhrilleen tekee.” – turun Sanomat

JAAKKO MARKUS SEPPÄLÄ

LEMEN

Hyytävä trilleri lähitulevaisuuden maailmasta, jota hallitsevat tekoälyt ja kyberverkkojen rinnakkaistodellisuudet. ”Seppälä astelee reippaasti William Gibsonin ja Blade Runnerin avaamilla poluilla. Soheba Cityssä on samanlaista pimeän esteettistä rappiota kuin Ridley Scottin visualisoimassa Los Angelesissa.” – Kaleva

w w w. l i ke . f i


FLAMENCOA JA LONKEROITA Teksti Lasse Lindqvist H. P. Lovecraft – Historiallinen seura ry. on kauhu-, scifi- ja fantasiakirjailija Howard Phillips Lovecraftin (1890 – 1937) muistolle omistettu seura, joka perustettiin kesällä 2010. Seuran tarkoituksena on ylläpitää ja edistää kiinnostusta kauhukirjallisuuteen, tukea jäsentensä kirjallisia harrastuksia, ylläpitää roolipelitoimintaa ja tuottaa uusia lukuja Cthulhu-mythokseen, kertoo Joonas Widenius (kuvassa), seuran varapuheenjohtaja, joka on ottanut harteilleen vastaavan puheenjohtajan haarniskan Tomi Päivisen vetäydyttyä hetkeksi tauolle tehtävästään. Wideniuksesta on moneksi, sillä mies on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista flamenco-kitaristeista. Minkälaista toimintaa seura järjestää, entä millaiseksi toivoisit seuran tulevaisuuden kehittyvän? Seura ylläpitää nettisivuja ja julkaisee Kuiskaus pimeässä -lehteä. Lehti ilmestyy nyt kerran vuodessa, mutta tavoitteenamme olisi kasvattaa julkaisumäärää kahteen ehkä jopa kolmeen. Olemme myös aikeissa lisätä tapaamisten ja tapahtumien määrää tulevai-

26

Naaga 2015

suudessa. Haluamme jakaa tietoa Lovecraftin ajan maailmasta. Minun toiveenani on ennen kaikkea näkyvyyden ja aktiivisuuden lisääminen entisestään, jotta kauhun ystävät saataisiin saman sateenvarjon alle. Mikä sai sinut alun perin kiinnostumaan lonkerohirviöistä ja vanhakantaisesta kauhukirjallisuudesta ylipäätään?


Kimmo Tähtinen, pressikuva

Toivottavasti olen oman maailmankuvani kanssa kaukana Lovecraftin maailmankuvasta, ihan jo itseni vuoksi. :) Näen hänen maailmankuvansa mystisenä, sumuisena, ennustamattomana ja monitasoisena – ja tietenkin pelottavana. Kuinka mahdollisena pidät sitä, että ainakin osa Lovecraftin kuvaamasta maailmasta olisi totta? Vaikea sanoa. Sanoisin, että ehkä jollain tavalla kaiken monitasoisuus ja vesien tutkimattomuus kohtaavat nykymaailman kanssa. Stephen Kingin kauhukirjat ovat yleisesti hyväksyttyä valtavirtakirjallisuutta. Mistä luulet johtuvan, ettei Lovecraft ole koskaan noussut suuren yleisön rakastamaksi kirjailijaksi? Hänellä ei ole VIELÄ ollut suurta markkinointikoneistoa takanaan, ei leffateollisuutta suuressa muodossa, eikä muitakaan valtavirran markkinointikanavia. Tosin, Kingin menestystarinat kuten Carrie, Piina ja Hohto ovat huomattavasti lähempänä ihmisen arkisuutta, joka on tunnetusti yksi myyvimpiä osa-alueita ihmisen elämässä. Ihmiset tuntuvat rakastavan ”realismia”. Lovecraft hyppää lähes jokaisella tarinallaan kauas todellisuudesta ja samoin ajasta. Kirjoitatko itse, ja jos kirjoitat, oletko pyrkinyt jatkamaan Lovecraft-mythosta sijoittaen lovecraftilaisia kauhukertomuksia Suomen kaupunkeihin ja kyliin?

Luin jo pienenä kauhua ja isäni tutustutti minut Lovecraftiin. Luettuani ”Varjo Innsmouthin yllä” -novellin olin myyty. Aivan omanlaisensa maailma ja hyvin omaleimainen tarinankerronta imaisivat minut mukaansa. Millaisena käsität lovecraftilaisen maailmankuvan, entä miten hyvin se käy yksiin oman maailmankuvasi kanssa?

Kirjoittelen pöytälaatikkoon useinkin. En ole vielä julkaissut tai ehdottanut julkaistavaksi mitään, mutta olen aktivoitumassa sen suhteen. Ainoa samankaltaisuus maestron kanssa on novellimuoto ja lyhyehköt tarinat. En ole yrittänyt ”mallintaa” hänen tarinoitaan, mutta pidän suuresti novellimuotoisista tarinoista. Lyhyt ja ytimekäs kummitustarina on parhaimmillaan lumoava. Mikä on oma suosikkisi Lovecraftin kertomuksista? ”Hulluuden vuorilla”, ”Temppeli” ja ”Varjo Innsmouthin yllä”. Lovecraftien tekstien pohjalta on tehty myös elokuvafilmatisointeja. Kuinka hyvin olet perehtynyt Lovecraft-adaptaatiNaaga 2015

27


oihin tai lovecrafthenkisiin elokuviin ylipäätään? Pyrin etsimään niitä ja katsomaan säännöllisesti. Nyt en ole löytänyt uusia vähään aikaan. Herbert West Re-Animator taitaa olla parhaimmistoa filmatisointinsa mustan huumorinsa vuoksi. Lovecraftin tarinoita on hankala filmatisoida vakavasti. Mielestäni tarinat perustuvat pitkälti ihmisen mielikuvituksen aktivointiin ja herättelyyn, jolloin jokainen luo oman sekopäisen maailmansa tarinoihin. Elokuva antaa ehdottoman visuaalisen ärsykkeen, johon mielikuvitus ei voi paljon lisätä. Tästä syntyy myös se ongelma, että ”vakavat hirviöt” saattavat hetkessä muuttua tragikoomisiksi hahmoiksi. Re-Animatorissa tätä käytetään mielestäni oivallisesti hyödyksi – tarina katsotaan huumorin kautta. Mitä muuta kuin kauhukirjallisuutta luet, enkä ketkä ovat suosikkejasi nykykirjailijoista? Olen lukenut koko elämäni kauhua ja se on elämäntyylini. Pidän hyvin paljon myös Clive Barkerista, esimerkiksi novelli ”Ve-

riset valloittajat (Veren kirjat 6)” on uskomaton. Koko kirjasarja on komeaa luettavaa. Samoin splatterpunkiin olen jo vuosien ajan halunnut tutustua syvemmin. Tällä hetkellä luen uudelleen Lovecraftin tarinoita, Jalavan uusista julkaisuista, ja Edgar Allan Poen tarinoita. Sain käsiini Poen tarinat koottuna teoksena, joten päätin kerrata. Olet tunnettu flamenco-kitaristi. Mistä kumpuaa musiikillinen inspiraatiosi, ketkä ovat suurimmat idolisi musiikin saralla, entä kuuluuko musiikissasi lovecraftilaisen maailman vaikutus? Voisin luetella paljon muusikoita, jotka ovat suosikkejani. Vuosien varrella muun muassa seuraavat ovat nousseet ylitse muiden: Paco de Lucia, Gerardo Nuñez, John Mclaughlin, F. Listz, Manuel de Falla, Iiro Rantala ja Morbid Angel, eli laidasta laitaan. Olen kyllä ammentanut Lovecraftin maailmasta tunnelmia musiikkiini. En ehkä suoraan termeinä ja käsitteinä vaan tunnelman luomisen kautta. Miksi meidän köyhien taideaineiden opiskelijoiden tulisi maksaa kymmenen euron jäsenmaksu ja liittyä sankoin joukoin seuran jäseniksi? Jos kauhu kiinnostaa, tuellanne voimme kehittää seuraa ja sen toimintaa sekä samalla toivottavasti rikastuttaa jokaisen tietämystä ja kokemuksia. Parhaassa tapauksessa voisimme myös tutustuttaa erilaisia ihmisiä toisiinsa tapaamisten kautta. Mitä tekisit jos vaatekaapistasi/vessanpöntöstäsi/pöytälaatikostasi ryömisi esiin Nyarlathotep? Liittyisin takaisin kirkkoon. Ja nopeasti… Kuiskaus pimeässä -lehden uunituore numero oli tätä haastattelua tehtäessä juuri menossa painoon. Myöhemmin keväällä on tulossa lukijoita kauhistuttamaan ja ihastuttamaan myös Kosmoskynä- ja Kuiskaus pimeässä -lehtien yhteistyönumero, jonka teemana on lovecraftilainen kauhu. Iä! Iä! Cthulhu Fhtagn!

28

Naaga 2015


Maiju Laitanen

Gradut olohuoneissamme Graduahdistus, siinäpä vasta hedelmällinen juttuaihe, joka koskettaa monia! Graduahdistusta näkee kaikkialla. Opiskelutoverit kohtaavat yliopiston kirjastolla gradutalkoiden merkeissä ja viettävät kolmen tunnin lounastaukoja muistutellen välillä toisilleen, että pitäisi jo palata työn ääreen. Illalla juhlissa he alkavat puhua graduistaan ja huudahtavat sitten, että nyt täytyy vaihtaa puheenaihetta, heti. Sitten he jatkavat opinnäytetilitystä. Parin tunnin päästä graduilijat ilmoittavat, että pitäisi lähteä kotiin, koska huomenna on herättävä aikaisin kirjoittamaan. Aamuyöllä grillijonossa graduahdistus on syvimmillään. Onneksi ahdistujille on tarjolla paljon apua. Työn välttelijöitä varten Internet on täynnä kissavideoita, ja täsmähoitona löytyy jopa graduahdistus-aiheisia meemejä. Löytyypä myös ammattilaisten ylläpitämiä apusivustoja, joilla muun muassa neuvotaan, miten koko hoito on mahdollista kirjoittaa vaivaisessa kuukaudessa. Graduahdistuksen selättämiseksi on kirjoitettu kirjoja ja järjestetty koulutuksia. Valtakunnan mediat tarttuvat aiheeseen ja kehottavat pohtimaan, voisiko oppineisuutta osoittaa vastaisuudessa jollain vähän helpommalla tavalla. Luulisi siis, että tästä aiheesta saisi helposti mehukkaan jutun kasaan. Varmaan vähän kyselemällä saisi hetkessä kasaan joukon kärkeviä kommentteja, joita siteerata? Vaikuttaa kuitenkin siltä, että graduahdistus on virtahepo olohuoneessa; se näkyy, kuuluu ja musertaa alleen, mutta ei siitä oikeastaan haluta puhua. Ainakaan kysyttäessä. Graduilijat myöntävät auliisti, että ahdistaa, mutta asiaa ei haluta käydä sen syvemmin erittelemään. Paljon hyviä vinkkejä sain kyllä kyselemällä, ja jaan ne mielelläni myös teidän kanssanne. Esimerkiksi: kannattaa vain keskittyä suoltamaan niitä sivuja ulos tietty määrä päivässä keinolla millä hyvänsä. Tai: ei kannata kiinnittää huomiota sivumääriin, vaan arvostaa jokaista graduun käytettyä tuntia, vaikka sanoja ei kertyisikään paperille. Kannattaa muistaa ulkoilla ja nukkua ja olla muutenkin malli-ihminen, niin gradukin sitten syntyy kuin malli-ihmiseltä ainakin. Tai ehkä kannattaa heittää kaikki ranttaliksi kun vielä voi, sillä voihan olla, että graduilija valmistuu ja sitten on säännelty työelämä edessä. Pieni kyselykierros ei siis suoranaisesti auttanut ainakaan omaan graduahdistukseeni, koska tulokset ovat niin ristiriitaisia. Gradunteko on asia, joka väistämättä välillä ahdistaa niitäkin, jotka siitä yleisesti ottaen nauttivat. Ja erästä haastateltavaani siteeratakseni: “Oon tajunnut, että tästä voi selvitä”. Joten ei kai tässä muuta kuin valitus seis ja Faceb- gradutiedosto auki.

Naaga 2015

29


Mari Tikkamäki

Syömme salaattia ja eikä meillä ole mitään puhuttavaa. Petteri maiskuttaa, ja minä en sano mitään, vaikka tiedän, että hän tietää minun vihaavan maiskutusta. Katson taivaalla hitaasti liikkuvia sadepilviä ja sanon, että yksi on virtahevon muotoinen. Tiesitkö, hän aloittaa rikkoakseen hiljaisuuden, että virtahevot ovat Afrikan vaarallisimpia eläimiä. Niin ovat ne kasvissyöjiä. Niin kuin minäkin. Eipäs, oikea termi on kasvinsyöjä. Mutta silti ne tappavat 3 000 ihmistä joka vuosi. Luin sen jostain, sen täytyy olla totta. Kuunteletko sinä? Kuinka kertoisin hänelle, että tiedän paljon enemmän virtahevoista kuin hän? Kuten että virtahepo olohuoneessa ei ole mitään verrattuna virtahepoon lemmikkivaunussa. Tai että räjähdysherkkää virtahepoa ei saa ikinä viedä taidemuseoon, vaikka se kuinka pyytäisi. Sinä kohtalokkaana keväänä minä ja virtaheponi halusimme kuitenkin käydä niin paljon Louvressa, että otimme junan Lillestä Pariisiin. Kuvittelin olevani hyvinkin nokkela, vaikka olin tekemässä kammottavan virheen. Olin soittanut museoon etukäteen ja valehdellut olevani performanssitaiteilija, jonka

30

Naaga 2015

Gare du

esitykseen kuului virtahepo. Louvren henkilökunta oli avuliasta ja niinpä saamme erikoiskuljetuksen tavarahissillä. Lontoossa Banksylläkin oli se norsu, muistutin virtahevolle ja rapsutin sen selkää. Luota itseesi reipas virtahepo, kaikki menee hyvin. Se oli täydelliseltä vaikuttanut kevätpäivä. Champs Élyséellä istuin virtahevon selässä ja toimin kartanlukijana. Se käveli vakain askelin, eikä sen tarvinnut kuin avata suurenmoinen suunsa ja esitellä hammaskalustoaan, haukata yksi selfiekeppi ja Louis Vuitton säpäleiksi ja turistit kavahtavat kauemmaksi. Seinen rannalla virtahepo pohti ajan rajallisuutta ja päätyi siihen, että halusi kuitenkin käydä café Angelinassa juomassa kuumaa suklaata. Virtahepo osasi tilata ranskaksi chocolat chaud mistä se on hyvin ylpeä. Se rakasti kahviloita ja sen makeannälkäiselle kielelle voi asettaa loputtomasti eri värisiä macaron-leivoksia, jotka se söi yksi kerrallaan nautiskellen. Louvressakin kaikki meni alkuun niin hyvin. Virtahepo herätti kunnioitusta ja minä ratsastin sen selässä niin kuin aikaisemmin päivällä. Muistan, kuinka virtahepoa tuntuivat miellyttävän erityisesti Delacroixin maalaukset. Ymmärsin sen pään liikkeistä sen pitävän niiden värikylläisyydestä ja eksotiikasta. Se muisti lapsuutensa ja kun oli pikkuinen


Hippothalamus joessa pulikoiva virtahepo. Jos maalauksessa oli kuvattu leijonia tai muita petoja virtahepo louskutteli leukojaan kuin muistuttaakseen, että niillä murskaa vaikka krokotiilin, ja keinutteli lantiotaan itsetietoisesti.

kaikki tämä oli minun syytäni, koska toin virtahevon tänne. Virtahepo oli pakahtunut taiteen voimasta ja suurkaupungin sykkeestä, räjähtänyt innostuksesta, vaikka se normaalisti paukutteli vain lantapommeja.

Sitten se tapahtui. En tiedä haluanko puhua siitä. Voin luetella faktat ja räjähtämiseen mahdollisesti johtaneet syyt. Muistan, että virtahepo kävi taiteentuntijuudessaan ylimieliseksi, siksi se kenties liukastui portaissa. Ehkä minun voidaan sanoa kiihottaneen ja radikalisoineen virtahepoa, mutta en tehnyt sitä tarkoituksella. En ole varma kuin siitä, että putosin ja loukkasin pääni ja näin olemattomia.

Räjähdys tulkittiin mediassa terroristi-iskun yritykseksi, vaikka kukaan muu kuin minä ei tiennyt mikä oikeastaan oli räjähtänyt. Kaksi pohjoisafrikkalaista miestä pidätettiin yrityksestä tuhota kulttuuriperintöä, mutta minua ei kukaan huomannut. Minä pakenin takaisin Suomeen, vaikka kukaan ei osannut epäillä sinisilmäistä, harmittoman oloista suomalaistyttöä. Pääni sisällä oli tyhjää. Siellä kaikui vieraskielisiä kuulutuksia kuin pään sisällä olisi ollut suuri asemarakennus. Asemien nimet olivat eriskummallisia: Gare du Hippopotamus, Gare du Hypothalamus.

Uskoin hetken, että todellisuutta oli pommitettu niin, etteivät taulujen asukkaat pysyneet raameissaan. Taulujen arabisotilaat juoksivat ulos tauluista, sapellit viuhuvat, kun he juoksivat pakenevan leijonan perään. Medusan lautan haaksirikkoiset raahautuivat kohti kirkuvien turistien shortsin liepeitä. Silmäkulmastani luulen nähneeni, kuinka se saakelin Amélie Poulain katsoi kaaosta sivummalta, mutta ei tullut apuun. Ja kun todellisuus muuttui takaisin, virtahepoa ei enää ollut. Kaiken keskellä oli lamaannuttava, kamala tunne siitä, että

Virtahepon muotoinen pilvi on vaeltanut kauas pois kun saan tarinani loppuun. Petteri laittaa tyhjän salaattikulhon tiskikoneeseen ja kysyy: Onko kaikki hyvin? Asuitko siis todella sen virtahevon kanssa? Jossain Lillessä? Ethän loukkaannu jos sanon, mutta epäilyttävä eläin. Ulkomaalainen ja ylipainoinenkin vielä. Onneksi Suomessa tuollaista ei tapahdu. Onneksi me porot emme koskaan räjähdä.

Naaga 2015

31


Anniina Meronen

Kevät on kubistinen kukkaruukku  Jokainen askel edeltäjäänsä kevyempi    Ymmärrys etsiä maalauksesta lauseita ja luovuttaa    Tienpielessä tyhjä jauhelihapaketti  kun valo saapuu herää ihminen nälkäänsä                Jos sitruunan kuorii kuin appelsiinin            se ei ole kirpeää     

32

Naaga 2015


mantra Vartijana portin edustalla seisoo yksi ykseytensä puolesta ja M E osaamme ulkoa m antran jota hokien hokien hokien ovet aukenevat sisäänpäin hän vie meidät oman ruumiimme varjoiseen saliin lakeijat kadoksissa sakkilattiakirkko tyhjä ihmisistä he kertoivat päiviä aiemmin olevansa täällä mutta alttarilla vapahtaja ja kavaltaja ovat yhtä ja samaa henki ja aine samuudeksi saatetaan ylhäältä tulvii kirkkaus halogeenien rynnäkkövalaistus korkeuksiin me kohoamme, a l a s k

i

v

u

t

e

n

Naaga 2015

33


Naagan t-testi Koonnut Maiju Laitanen Kuvat Anniina Meronen Piirrokset ja grafiikka Naagan testiryhm채

34

Naaga 2015


Naagan toimituskunnan yhteisessä testissä päätimme osoittaa maailmalle, että myös humanistit voivat toteuttaa tieteellisen ja tilastollisesti tarkan t-testin. Siispä kaivoimme kukin komeroistamme teet esiin ja aloitimme innokkaan tutkimustyön. Ensin on kuitenkin virkistettävä muistia: mikäs se t-testi oikein on? Wikipedian mukaan “t-testi on mikä tahansa tilastollinen testi, joka noudattaa Studentin t-jakaumaa kun nollahypoteesi on voimassa”. Opiskelijoina testiteemme eivät olleet niitä hienoimpia ja kalleimpia laatuja, ja laatimaltamme vireystila-asteikolta löytyy myös nolla. Kaikki on siis kunnossa ja pätevää.

Carmolis-tipat. Sauna. Vähän imelä, ylimakea. Purkkiananas. Ei minkäänlaista kitkeryyttä. Parempi jälkimaku kuin maku. Huomautuksia: Osa testiryhmästä ei hyväksy tätä teeksi. Mutta tästäkin voi olla montaa mieltä, sanoi humanisti. Yksi testiryhmäläisistä toteaa, että kuuntelemamme musiikki vaikuttaa teen aiheuttamiin vaikutuksiin. Testin tieteellisyys saattaa kärsiä tästä. Vireystila-asteikko: 2, 1, 2, 1, 0, 2

Testasimme kuutta eri teelaatua kontrolloidussa sokkotestissä ja laadimme teelaaduista tarkat luonnehdinnat sekä havainnollistavan vireystila-asteikon. Tästä raportista voit lukea tulokset!

Ensimmäinen testitee: Cloud Nine (Seljankukka, sitruunaruoho, ruusunmarja, rooibos, kiinanruusu, lakritsinjuuri, omena, ananas, luonnollinen aromi. Keveä ja raikastava yrttitee. As welcome as a summer breeze. Clipper.) Testiryhmän antama nimi: Ananasauna. Luonnehdintoja: Makea, aika jännä. Flashabackeja lapsuuteen.

Toinen testitee: Vihreä joulutee (Vihreä sen cha, jossa lisänä kaneli-omenaöljy ja seljankukat. Forsman tea.) Testiryhmän antama nimi: Viherlandian nuijanukutus. Luonnehdintoja: Voimakkaampi tuoksu! Kukkaisa, tulee mieleen Viherlandia. Maanläheinen. Rentouttava. Tuoksu päihittää maun. Lihansyöjäkasvit voisivat maistua tältä. Haastavampi kuin äskeinen. Kitkerä. Jotain yrttistä. Lannistava. Huomautuksia: Kontrolliryhmällä, joka tietää teen todellisen nimen, tee saa aikaan jouluisia tunnelmia. Voidaan siis todeta, että mielikuvat vaikuttavat testitulokseen. Vireystila-asteikko: -1, -1, -1, -3, -2, -1 Naaga 2015

35


tuna edelliseen. Seikkailullinen. Simba. Enemmän Simba kuin Mufasa eikä yhtään Scar. Maistuu teeltä, juotavalta. Huomautuksia: Edellinen tee (Earl Grey) vahingoitti joidenkin testaajien herkkiä makuhermoja, millä oli vaikutusta seuraavan teen maisteluun. Osalla testiryhmästä kofeiini sai tässä testin vaiheessa aikaan pärinää. Tee aiheutti sisäistä hajontaa: se samaan aikaan sekä virkistää että rentouttaa. Vireystila-asteikko: -4, +3, 0, +2, -3

Viides testitee: Anti-stress Kolmas testitee: Earl Grey (Rainbow.)

Testiryhmän antama nimi: Perustorstai. Luonnehdintoja: Hyi, onpa pahaa! Ihan kuin jotain hiekkaa. Yhden testiryhmäläisen eriävä mielipide: ”Olen väärää mieltä näistä. Tämä on parempaa kuin edelliset. Tämä on rehellistä standarditeetä.” Kaipaa sokeria ja maitoa. Tämä tee on sitä, kun menee talvella käymään mökillä ja hyllyssä ei ole mitään muuta. Tai sitä, kun lukee kokeisiin yläasteella. Tulee keskittynyt olo. Lapsuuden paahtoleipä. Tämä on sellaista teetä, jota juodaan kun ei ole kahvia. Tuleekohan tästä kofeiiniöverit? Jää viipyilemään suuhun. Huomautuksia: Tee ei saanut testiryhmäläisiä luoviksi, koska kyseessä on selvä työskentelytee. Vireystila-asteikko: +2, +3, +3, -1, +1, +2

Neljäs testitee: Vihreä rooibos (Ryytihyppynen.)

Testiryhmän antama nimi: Jylhäkallion simpsaus. Luonnehdintoja: Tulee leijonakuningas mieleen. Pirteä verrat-

36

Naaga 2015

(Sisältää yrttejä, joita käytetään verenpainetta alentamaan, poistamaan jännitystä ja rauhoittamaan mieltä. Kofeiiniton, kirpeän raikas punainen juoma, jossa hibiscusta, sitruunaruohoa, jasmiinin- ja kamelian kukkia sekä ananaspaloja. Mausteena mansikka-orapihlajaöljy.) Testiryhmän antama nimi: Vaaleanpunaisten kalojen vesi. Luonnehdintoja: Väri ja tuoksu aiheuttavat riemastusta. Kuitenkin tee näyttää aivan mehulta ja maistuukin siltä. Silti teestä tulee todella hyvä olo. Aivan loistava. Kuumassa vedessä liotettuja kalakarkkeja. Tai siis niistä jäljelle jäänyt vesi. Toffeemainen tuoksu, mutta ei maku. Huomautuksia: Testin tieteellisyys vaarantuu jälleen, kun joku kaivaa kaapin perältä esiin piparipurkin. Arviot teen vireysvaikutuksesta pomppaavat heti. ”Piparin kanssa +6”. Vireystila-asteikko: +5, +3, +4, +2, +2, +3


Viimeinen testitee: Valkoinen tee & appelsiini

Johtopäätökset

Testiryhmän antama nimi: Joku appelsiini. Ihan sama.

Testistä jäi käteen pähkinöitä, ilmeinen nälkä, vessahätä sekä lämmin olo.

(Clipper.)

Luonnehdintoja: Meni ihan tässä huomaamatta! Tulee mieleen puunkaarna. Aika neutraali. Kaikki analyysit on mennyt, ei ole enää mitään sanottavaa. Harmiton, mieto. Vireystilan arvio: 0,+2, +2, +1, +1, +2

Tuloksista voidaan siis päätellä, että liika teen juominen saattaa aiheuttaa nälkää, mikäli ei syö samalla kun juo teetä. Lisäksi tee aiheuttaa tarpeen virtsata. Tarkka t-testimme osoittautui ennen kaikkea empiiriseksi todistukseksi teen juomisen diureettisista vaikutuksista. Naaga 2015

37


Maiju Laitanen

38

Naaga 2015


Iikka

Naaga 2015

39


Viimeinen rusakko Kulisseista esiin tullutta Ei voinut jättää huomiotta Sen turkki tumman puhuva Katse mieleenpainuva Sillä oli askel vaappuva Sydänjuuristani tehty keppi tukena Keskelle lavaa se seisahtui Valtava torahampainen kita avautui ”On sanani sinulle”, se sanoi ”Yönkulkija”, sen silmät anoi ”Älä sanojani unohda, Oi, kaunis Matilda”, Sen ruho värisi Kuumuudessa hengitys höyrysi ”Kun olen poissa, Kaikki toivo syvissä soissa-”

40

Naaga 2015

Silloin esirippu heilahtaa Ilma sähköistyy pian sataa ”Minulla on hetki aikaa. Muista! Ei ole taikaa-” Peitti mylvintä alleen sanat Ajoi susi lavalle kanat Suuri ruskea ei pakene ”Ei silmäni ennen sakene!” Kiihkeästi se sanoa yrittää Samantien lavan peto keskeyttää ”Luihu korva, pitkä koipi, Kuka ei enää loiki? Senkin vanha lihava varas, Heitän sinut heti täältä alas!” Susi kevyesti ilmaan hyppää Kynsiään kurkkua kohti lykkää

Vanha suojelijani ei värähdä Edes ääni ei särähdä ”Kun olen poissa, Kaikki toivo syvissä soissa. Kipu, särky luissa raikaa. Muista! Kaikki kumartaa aikaa!” Kita viimeisen kerran sulkeutuu Susi ehättää, niskaan takertuu Silloin esirippu sulkeutuu Vettä katsomoon asti kulkeutuu En näe esiripun takaa Kuulen, siellä kaatamalla sataa Koskaan saanut tietää en Oliko se loppu rusakon viimeisen

Suvi Behm


Lasse Lindqvist

Lasse Lindqvist

Sivuvaikutuksia Uides saan

vastavirtaan

pitää varoa sivuvaikutuksia : hukkuminen ja kuolema tulevat myöhemmin kehotan ostamaan sukeltajan puvun jos mielit vem sy

ä

ll

e

m

odottamatonta voi syntyä

jälkeenpäin tai hypotermia

myötätuulessakin

voi hukkua

u v i s

l 6 6

l a

6

Naaga 2015

41


Lapsuusmuisto Joonas Sutinen

Olen kyykyssä mummolan pihalla ja nyhdän tylsistyneenä maasta irti nurmikkoa. Katselen ympärilleni ja muistelen aiempia kesiä täällä. Kesiä, jotka olivat erilaisia. Ne täyttyivät naurulla ja ilolla, löytämisen riemulla... Nyt kaikki tuntuu jotenkin muuttuneen. Kaikki on nähty. Kukaan ei hymyile. Kaikki aikuiset ovat sisällä syömässä voileipäkakkua. Minä kykin pihalla pyhäpuvussani yrittäen unohtaa, kuinka inhottavalta rusetti tuntuu kaulassa. Tänään se kuristaa vielä tavallista enemmän. Tuijotan vähän matkan päässä olevaa kalusteliiteriä. Sen uumenissa olen usein seikkaillut, ukin kanssa ja yksikseni. Tai seikkailuilta ne käynnit ainakin tuntuvat. Kun sinne on menty, tietää, että luvassa on jotain hauskaa, kuten traktorin kyydissä istumista tai katiskojen tarkistamista. Kurkkaan taakseni ja näen äidin katsovan minua ilmeettömänä ikkunasta. Huomattuaan minun katsovan takaisin hän hätkähtää ja kääntyy ympäri. Liiteri vaikuttaa paljon houkuttavammalta paikalta kuin se omituinen tila, joksi mummola on muuttunut. Astun isoon tilaan, jossa leijuu vahva öljyn tuoksu. Vanha mopedi, valtava läjä maalipurkkeja, seinillä roikkuvia onkia... Isä käytti minua täällä viime viikolla. Vaikka olen ollut mummolassa ties kuinka monesti ja tonkinut täällä usein tavaroita, ei isä ole koskaan ollut täällä kanssani. Nyt hän toi minut erikseen ja kertoi kaikkiin esineisiin liittyviä tarinoita. Kuinka hän oli lapsena ajanut mopedin pihakuuseen, kuinka hän kävi kalassa näiden onkien kera ja teki tädilleni pikkuongen kepinpätkästä ja langasta... Kaikki nuo tarinat tulivat ulos yhdellä kertaa, aivan kuin hän itsekin olisi kokenut ne juuri. Yhtäkään niistä en ollut aiemmin kuullut. Sivusilmällä näin isän silmäkulmassa kyyneleen. Ilma kylmenee selkeästi lähestyessäni yläkertaan johtavia rappusia. Niitä reunustavat seinille ripustetut kalaverkot.

42

Naaga 2015

Tänä kesänä kukaan ei ole käyttänyt niitä. Kuin riekaleisina, harmaina esirippuina ne korostavat jotain, mikä erottuu hämärästi varjoista yläkerrassa. Näen epämääräisen mustan möykyn rappujen yläpäässä. Jotenkin hämärästi muistan kuulleeni hirven tai villisian päästä jota säilytetään täällä. Jotenkin en ole koskaan aiemmin huomannut sitä. Näky etoo ja kammottaa minua yli kaiken. Valtava pää roikkuu seinässä. Mietin kauhuissani, kuinka se tippuisi alas sijoiltaan enkä ehtisi shokiltani väistämään sitä sen kolistessa alas portaita jalkojeni äärelle. Kuolleet silmät tuijottaisivat minua kylmän turkin lomasta, näkisin jonkin liikahtavan, kenties pää tahtoisi syödä minut. Setä kertoi minulle, että joskus kuolleet kalat voivat ruveta sätkimään. Mikseivät siis hirvetkin? Möykky ei poistu mielestäni. Hitaasti se uuttaa itsestään mustaa, joka valuu savun lailla alas rappusia kohti pieniä jalkojani. Olen näkevinäni liikettä, polttava katse pureutuu minuun. Kaikki on muuttunut. Vatsaani koskee, jalkani tuntuvat pettävän, kuin tunto lähtisi. Juoksen lujaa huutaen ulos liiteristä. Jos huudan lujaa, eivät möröt tule esille. Ne tulevat näkyviin vain hiljaisuudessa säikäyttääkseen, melua ne pelkäävät kuten metsän eläimet, näin ajattelen. Huudan ja juoksen. Lyön oven perässäni kiinni. Nojaan maalattuun puiseen pintaan henkeä haukkoen. Liiterin pölyinen ilma tuntuu vielä inhottavan kutittavana keuhkoissani. Silmiä siristellen katson taivaalle ja tunnen auringon lämmön ihollani pyhäpuvun läpi. Pukuun on tarttunut öljyä liiteristä. Koetan hangata sitä pois, turhaan. Liiterin sisältä kuuluu kuolevan eläimen korinaa.


Mitä tehdä, kun gradu tökkii? Lopeta itsesi kiusaaminen ja hae virtaa Kässämuseosta!

NÄHDÄÄN . MUSEOSSA

SUOMEN KÄSITYÖN MUSEO The Craft Museum of Finland Kauppakatu 25, 40100 Jyväskylä, Avoinna ti-su 11-18 Pääsymaksu: 6 €, opiskelijat 3 €, perjantaisin vapaa pääsy www.craftmuseum.fi


Profile for Naaga

Naaga 2015  

Naaga 2015  

Profile for naaga
Advertisement