Issuu

SISÄLLYS 4

PÄÄKIRJOITUKSET Sanni Hyllinen & Antti Huusko

SYDÄN Silja-Kaisa Sallinen

TOIMITUSKUNNAN ESITTELYT Kuvitus: Lotta Puurula

KUIS PYYHKII? Viivi Virtanen

VALOKEILASSA ELINA JOKINEN Sanni Hyllinen

KIRJA-ARVOSTELU Sanni Hyllinen

RUNOJA Sanni Hyllinen Kuvitus: Katariina Viirret

MYYTTI, MIES, LEGENDA Antti Huusko

KORSETTI, KEHRÄ JA KIRPPUTORI Anna Sirviö

MUSEOLOGIAN SEMINAARI 2020 & 2021 Valter Aspö

CORPUKSEN PUHEENJOHTAJISTON TERVEISET 2020 & 2021

PUIKKOJEN KILINÄÄ KYMMENEN VUODEN TAKAA Vilma Tammelin

TUNTEMATON MASKOTTI Antti Huusko

Naaga on Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden, museologian, taidehistorian ja taidekasvatuksen opiskelijoiden ainejärjestö Corpuksen ainejärjestölehti

Päätoimittajat & taitto: Sanni Hyllinen & Antti Huusko Kansi: Lotta Puurula Naaga-logo: Sanni Hyllinen & Oona Vessman Corpus-logo: Sakari Kursula Paino: 168 kpl Painos: Jyväskylän yliopistopaino

www.corpusry.fi naagalehti@gmail.com

PÄÄKIRJOITUS 1/2

NEW DECADE, NEW RULES? What a rocky road it has been, and I don’t mean the dessert kind.

Kun vuosikymmen vaihtui ja 2020 juhlittiin alkaneeksi, vain harva olisi uskonut mitä uusi

vuosikymmen toisikaan mukanaan. Naagan tämänkertainen teema Back to the Future oli valittu jo etukäteen, mutta kuinka sopivalta se nyt tuntuukaan, kun kirjoitan tätä tekstiä vuoden pandemiariepottelun jälkeen. Elän edelleen siinä uskossa että Roarin’ 2020’s saapuu. Lähes samanlaisista merkeistä se vuosikymmenellä 1920:kin sai alkunsa. Ensimmäinen maailmansota oli ohi ja suuri influenssa epidemia oli selätetty. Tämän hetkinen pandemia-joka-jääköön-nimeämättä on myös syy sille miksi tämän Naagan julkaisukelpoiseksi saaminen on paikoin ollut hieman kivistä. Mutta eipä siitä sen enempää, sillä jos luet tätä tekstiä, pitelet käsissäsi lehteä joka mitä ilmeisimmin on saatu julkaistuksi. (Jos luet nettiversiota, Naaga ei ota kunniaa älylaitteesi julkaisemisesta.) Suurimpana yllätyksenä uudella vuosikymmenellä itselleni tuli se, etteivät ihmiset osaa pestä käsiään. Lukemattomia mainoksia, julisteita ja ohjeistuksia siitä, miten kädet tulisi pestä. Joten jos pandemia meille jotain opetti, niin kädet pysyvät ainakin puhtaana. Ja uskon että tämä uusi sääntö kantaa ainakin läpi vuosikymmenen. Toisaalta, jos luet tätä tulevaisuudessa, ja pandemia jyllää edelleen: olisit pessyt kätesi. Toivon, että tämä lehti tuo lukijalle uusi näkökulmia niin menneeseen kuin tulevaankin. Uskon vahvasti siihen että kaikesta selvitään, kuten on aikaisemminkin selvitty. Jos ei muuten, niin voi ainakin hyvällä omallatunnolla mennä iltapuvussa kauppaan jos siltä tuntuu. Itse olen kyllä karanteenin aikana vaeltanut lähes poikkeuksetta yöpuvussa, mutta kukin tavallaan. Eipä ilta- ja yöpuvulla niin suurta eroa loppujen lopuksi ole. Roarin’ 2020’s here I come!

Sanni Hyllinen, Päätoimittaja 1/2

PÄÄKIRJOITUS 2/2

MIKÄ IHMEEN AIKA? Ajan rakenne on muuttunut – tai niin me kaikki kuvittelimme. Lukemattomat etäluennot, eristykset ja liiankin tutuiksi tulleet asunnon seinät ovat olleet meille kaikille arkipäivää jo yli vuoden ajan. Osittain aika on madellut ja välillä on tuntunut siltä, että ajantaju on hukkunut, kun samanlaiset, alati vaihtuvat päivät ovat vain marssineet eteenpäin. Nyt siihen on kuitenkin tulossa muutos, sillä nyt sinulla on mahdollisuus nauttia ainejärjestölehti Naagan täysin uudesta julkaisusta. Back to the Future. Mitä se oikein tarkoittaa? Yksi elokuvahistorian parhaimmista trilogioista, sehän on nyt täysin selvää. Mutta entä mitä muuta? Meille Back to the Future -teema on merkinnyt aikaa sen kaikissa muodoissa. Inspiraatiota lehden sisältöön on etsitty ajasta; historiasta, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Tarinat unohtuvat, ellei niitä kerrota eteenpäin. Tähän Naagaan on kerätty tarinoita Corpuksen historiasta. Ne kertovat siitä, millainen ainejärjestö Corpus on ollut ja millainen se nykyisin on. Uskonkin, että tämä Naaga tarjoaa mielenkiintoista luettavaa niin kokeneille ainejärjestötoimijoille, kuin vasta opintojansa aloitteleville henkilöille. Joten oli vuosi sitten 2020, 1986 tai 2042, istu alas, ota itsellesi mukava asento ja nauti näistä tarinoista, joita Naaga: Back to the Future sinulle tarjoaa.

Antti Huusko, Päätoimittaja 2/2

TOIMITUSKUNTA

Naagan tekijät eri aikakausilla

Sanni Hyllinen Päätoimittaja

Antti Huusko Päätoimittaja

Lotta Puurula Kuvitus

Viivi Virtanen Teksti & kuvitus

Anna Sirviö Teksti & sponsorit

Vilma Tammelin Teksti

VALOKEILASSA ELINA JOKINEN Pääsin ilokseni haastattelemaan kirjallisuuden ja kir-

joittamisen monialaista ammattilaista Elina Jokista. Jokinen opiskeli Tampereen yliopistossa kirjallisuutta, jonka jälkeen väitteli tohtoriksi Jyväskylän yliopistossa vuonna 2010. Sanojensa mukaan hän työskenteli hetken kustannusalalla, mutta ei voinut vastustaa Seminaarimäen kutsua ja palasi yliopistolle. - Kysyin siinä vaiheessa Juha Tepolta, mikä paikka mahtaisi sopia minulle. Juha suositteli kielikeskusta (nyk. Movi), jossa järjestetään hyviä juhlia ja kehitetään opetusta ennakkoluulottomasti. Tämä oli paras rekrytointivinkki, mitä olen saanut, Jokinen toteaa. Jokinen kuvailee tämän hetkistä työpaikkaansa lähes täydelliseksi itselleen, mutta vain lähes täydelliseksi, sillä vaikka työ inspiroivaa onkin, täyspainoisena opetusvirkana se jättää huonosti aikaa omalle tutkimukselle ja kirjoittamiselle. - Nyt kun kirjoitan itse enemmän, sallii opetustyö jouston myös tässä: esimerkiksi ensi lukuvuonna opetan vain puolipäiväisesti, Jokinen tuumaa. Jokinen kertoo halunneensa aina kirjoittaa ja opettaa. Tutkijanurasta mallia ei lähipiiristä löytynyt, joten se ei varsinaisesti lapsuuden haaveammatti ollut. Jokinen kuitenkin toteaa, että jos tietäisi lapsena sen, mitä nyt tietää tutkijan ammatista, olisi hän varmaankin tahtonut tutkijaksi.

”Koetan muistuttaa itseäni, että olen etuoikeutettu, koska saan elää joka päivä todeksi unelmaani.”

Kuva: Heidi Strengell 7

STELLA JULMALASTA JA SÄRÖJEN KAUNEUDESTA Elina Jokinen julkaisi vuonna 2020 esikoisromaaninsa Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi, jonka teosparina toimii tietokirja Säröjen kauneus – Sisäisen tarinasi voima. Jokinen ei itsekään aluksi ymmärtänyt kirjoittavansa kahta kirjaa. Hän kertoo romaanin sisältäneen aluksi tutkimustekstiä, joka toimi Stella Julmalan fiktiivisenä väitöskirjatekstinä. - Suomessa on vielä aika selkeästi jako tieto- ja kaunokirjoihin, ja tätä genrerajojen rikkomista pidettiin lopulta liian omituisena, Jokinen kertoo. Hän myös itse jossain vaiheessa ymmärsi, ettei saisi kaikkea haluamaansa yhteen kirjaan, joten tietokirja alkoi kasvaa hänen mielessään romaanin kirjoittamisen myötä. Hän tunsi löytävänsä vastauksia kysymyksiin, joita ei edes alun perin tiennyt kysyvänsä. Kun teokset viimein erkanivat toisistaan, kertoo Jokinen niiden kirjoitusprosessien olleen hyvin erilaisia. - Romaanin kirjoittaminen oli pitkä ja ajoittain raskaskin, mutta taiteellisesti kunnianhimoinen prosessi. Sellainen omien rajojen testailu, Jokinen kertoo romaanin kirjoitusprosessista. - Tietokirjassa hyödynnän taas paljon olemassa olevaa asiantuntemustani ja kehittelin aika villistikin kertomuksen tutkimusta ja muinaista tarinaperinnettä yhdistävää sisäisen tarinan mallia. Tietokirja-genre antoi luvan leikitellä, joten sen tekstin kirjoittaminen oli suurimmaksi osaksi puhdasta inspiraatiota ja iloa, Jokinen jatkaa. Jokinen kertoo kaikkein rankinta olleen aikapaine, kun hän kirjoitti kirjaa keväällä 2020 ja samaan aikaan lapset siirtyivät kotikouluun, oma opetus etämoodiin ja elämässä oli paljon muitakin asioita järjesteltävänä. 8

”Kirjoittaessani Säröjä kuuntelin Lyytin Olen matkalla kaatamaan patsaita –kappaletta.” MENNEESTÄ JA TULEVASTA Kysyin Jokiselta jotain muistoa lapsuudesta ja kirjoista. Hän kertoo yhden ensimmäisiä lukumuistojaan olevan se, kun hänen isänsä opetti häntä lukemaan vanhasta aapisesta. - Olin tuolloin 6-vuotias. Makasimme isän kanssa patjalla lastenhuoneen lattialla ja hän liikuttaa veistämäänsä lukutikkua. Luen ”Katri muori kerman kuori” ja isä sanoo, että osaan lukea. Hämmästelen, että en osaa. Eihän tuossa voi lukea noin, kuka muka kirjoittaisi jotain noin päätöntä, Jokinen kertoo. Tulevaisuutta pohtiessa Jokinen kertoo odottavansa samaa kuin suurin osa Suomen opettajakunnasta – kesälomaa. Hän kertoo myös odottavansa, että pääsisi keskittymään kirjoittamiseen. Kuten suurin osa kirjailijakunnasta, on myös Jokinen hakenut apurahoja, joten ainakin haastattelua tehdessä hän jännitti mahdollisia apurahapäätöksiä. Jokinen on kirjallisen uransa lisäksi myös neljän teini-ikäisen lapsen äiti, joista kaksi harrastaa kilpaurheilua. - Odotan koronan väistymistä ja sitä, että pääsen Harjun kentälle huoltajahommiin, Jokinen summaa.

”Yksi elämänmotoistani on Eeva Kilven runo – Minä elän nyt niin että kuoltuani jumalakin itkee sitä että loi ihmisen ainutkertaiseksi.''

Teos tuo paikoin esiin monia rankkoja aiheita, mutta Jokinen kuvailee esimerkiksi Stellan tuntemuksia niin hyvin, että rankatkin aiheet on käsitelty oikeudenmukaisesti. Teos on myös sangen monikerroksellinen, joten kaikki sen hienoudet ja vivahteet eivät välttämättä avaudu ensimmäisellä lukukerralla. Teoksen loputtua tekeekin mieli lukea se heti uudelleen. Säröjen kauneus: sisäisen tarinasi voima on tietokirja, jonka tarkoituksena on auttaa lukijaa löytämään yhteyden itseensä ja kirkastamaan ajatuksia. Teos opastaa lukijaa hyväksymään omat virheensä, särönsä ja kaoottisuutensa, sillä kukaan meistä ei ole täydellinen. Säröjen kauneus ei ehkä ole tyypillinen tietokirja, mutta sen on mielenkiintoinen sellainen. Teos leikittelee niin lukijan kuin itsensäkin kanssa, ja avaa varmasti monta mielenkiintoista näkökulmaa omaa tarinaansa etsiville. Nämä kaksi teosta muodostavat yhdessä poikkeuksellisen kirjaparin. Ne voi lukea täysin itsenäisinä teoksinaan, mutta luettuna rinnakkain tai peräkkäin ne syventävät toistensa lukukokemuksia. Itsellä oli ilo lukea teokset rinnakkain. Tietokirjaa lähdin lukemaan hieman varovaisemmin kuin romaania, mutta olin positiivisesti yllättynyt kummastakin lukukokemuksesta. Suosittelen ihmisiä ehdottomasti tutustumaan kumpaankin teokseen!

Elina Jokisen kirjavinkit: - Luin viimeksi Anja Snellmanin kirjan Kaikkien toiveiden kylä, ja pidin todella siitä, miten vuorimummon ja nuoren oppaan välinen ystävyys kehittyi ja kasvoi ajan mittaan. Kirjan Agave taitaa olla Maaria Julmalan sielunsisko. Viime aikoine lukemista kirjoista mieleeni on jäänyt Finlandia Juniorinkin voittanut Anja Portinin Radio Popov. Siinä kirjassa on monta tasoa: minua kosketti erityisesti nykyyhteiskunnan kuvaus ja lasten asema, toisaalta kirjallisuuden ja tarinoiden merkitys.

Kirja-arvostelu: Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi ja Säröjen kauneus: sisäisen tarinasi voima Elina Jokinen, Tuuma-kustannus, 2020. 263 s. ja 301 s.

Tekstit: Sanni Hyllinen

”Aion kertoa teille siitä, kuinka minusta tuli yksi niistä joilla naksahti.” Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi, kertoo nimensä mukaisesti Stella Julmalasta, naisesta jolla on niin sanotusti ”kaikki palikat järjestyksessä”, kunnes eivät olekaan. Teos ei nimestään huolimatta kerro yhdestä päivästä, vaan se kertoo niin Stellan lapsuudesta kuin aikuisuudestakin, jonka lisäksi Stellan isoäiti Maaria Julmala kertoo osan omasta tarinastaan päiväkirjan välityksellä. 9

MENNEESTÄ TULEVAAN – CORPUKSEN PUHEENJOHTAJISTOJEN 2020 JA 2021 TERVEHDYS Kirjoittaessamme tätä tekstiä on vuosi 2021 juuri

pyörähtänyt käyntiin, ja väistyneenä puheenjohtajistona katsomme taakse vuoteen 2020 haikein mielin. Vähintäänkin poikkeuksellisesta vuodesta huolimatta matkamme rakkaan ainejärjestön keulassa oli mitä ikimuistoisin. Oi, kun olisimmekin osanneet aavistaa tammikuussa 2020, millaisia mullistuksia edessä odotti! Kun ensimmäiset globaalin pandemian aiheuttamat rajoitukset astuivat voimaan, olimme hämillämme. Mitä ainejärjestötoiminta oikeastaan tarkoittaa, jos kontaktit kanssatoimijoihin ja opiskelijoihimme rajautuvat ruudun ääreen? Kauanko tämä kestää? Mitä saa, ja mitä ei saa tehdä? Kun pandemia lisäksi sekoitti jokaisen toimijan omat opinnot, harrastukset ja muunkin elämän, oli kasassa ainekset suureen soppaan. Miten tästä selvitään? Vaikka haasteita tuntui olevan edessä, selvisi pieni mutta aktiivinen ainejärjestömme vuodesta neuvokkaasti. Täysin uusia etämuotoisia tapahtumakonsepteja järjestettiin, Corpukselle laadittiin ihka ensimmäinen yhdenvertaisuussuunnitelma, ja uusia jäseniä kertyi yhdistykselle ennätysmäärä. Lisäksi Corpuksen viestintäkanavat elävöityivät ja jäsenet tukivat toisiaan hankalana poikkeusaikana – miten hienoa onkaan todistaa tällaista Corpus-henkeä täynnä epävarmuutta olevana vuonna! Suuren kiitoksen haluamme ilmaista upealle vastaavien kaartille, joka puhalsi yhteen hiileen, sekä jäsenistölle, joka on aktiivisesti osallistunut toiminnan 10

kehittämiseen. Teidän ansiostanne oli ilo ja kunnia työskennellä Corpuksen eteen. Vuonna 2021 Corpus ja sen jäsenet ovat valmiita toimimaan edelleen jatkuvissa poikkeusoloissa toinen toistaan tukien ja viemään järjestöä eteenpäin uuden virkeän hallituksen voimin. Nyt on kuitenkin aika jättää mennyt taakse ja palata tulevaisuuteen – ojennamme valtikan (nuijan) ilomielin uudelle puheenjohtajistolle (kiihdytys hyperavaruuteen tapahtumahorisontin taakse)…

Menneisyyden haamut, Venla Korhonen (pj 2020) ja Katariina Viirret (vpj 2020)

…Tie? Siellä minne me menemme ei tarvita teitä! Vuonna 2021 lähes puolet Corpuksen toimijoista ovat täysin uusia. Hankalasta syksystä huolimatta myös kiitettävän moni fuksi otti haasteen vastaan ja lähti mukaan Corpuksen toimintaan — mukaan lukien vuoden 2021 puheenjohtaja! Onneksemme edellinen hallitus on tehnyt loistavaa työtä, joten meidän on mukava jatkaa tästä uusin toimijoin. Uusi hallitus onkin tarttunut hienosti toimeen, eikä ole epäilystä, ettei vuodesta tulisi ikimuistoista hankalasta tilanteesta huolimatta (tai ehkä juuri siksi). Vaikka viime vuoden tavoin jatkamme poikkeusoloissa, katseissamme on toivoa tulevaisuudesta. Siellä elämämme taas vapautuvat ja pääsemme DeLoreanilla (tai DeLoreanissa) eteenpäin kohti uusia haasteita! Mutta vaikka kuinka houkuttelisi, emme voi unohtua tulevaisuuteen. Meidän on elettävä tässä hetkessä niin hyvin kuin voimme, ja nautittava etäopiske-lun tuomista mahdollisuuksista, sikäli kuin niitä on. 11

Toivomme kuitenkin hartaasti, että voisimme palata normaaliin — mitä se sitten tulevaisuudessa tarkoittaakaan. Onko vanha normaali enää edes mahdollinen? Voisivatko viime vuoden fuksit palata ensi syksynä tulevaisuuteen ja päästä juhlimaan fuksiaisia, jotka nyt jäivät välistä? Voisimmepa tietää. Ja vaikka nyt elämmekin Zoomin ja videopuheluiden aikaa, emme saa unohtaa tärkeitä sosiaalisia kontakteja ja niiden ylläpitämistä. Menkää kävelylle, retkelle laavulle tai opiskelkaa kaverin kanssa. Kysykää kuulumisia ja auttakaa Sisun käytössä, tsempatkaa ja tukekaa kaveria!

Tulevaisuuden toivot, Elsa Viheroja (pj 2021) ja Jade Torittu (vpj 2021)

PUIKKOJEN KILINÄÄ KYMMENEN VUODEN TAKAA Juomatehtaan valtaus ja neulegraffitit. Villasukkapiiri. Nyt jo 10-vuotiaan kässäkerhon alkuvuosiin on mahtunut monenlaista. Mutta ketä saamme kiittää siitä, että Corpuksella on kässäkerho? Entä miten Corpuksen synty liittyy kässäkerhoon?

Oli vuosi 2010, ja taidehis-

lut olivat kuuluneet hänen elämäänsä jo lapsesta. Kuvassa käsityökerhon perustaja Suvi Poni torian opiskelija Suvi Poni ei - Tein koulukäsitöinä meinannut pysyä hereillä luenjo upeita juttuja, kuten kirjonoilla. Kofeiinin määrääkään neuletta ja kirjontaa. Mutta ei voinut enää lisätä, joten kässäihmisen identiteetin Poni alkoi neuloa. Kympin löysin yliopistossa, Poni kerpuikoilla paksusta langasta too. syntyi joustinneulekaulahuive Kässäkerhon histoja nopeaan tahtiin. riaan mahtuu myös käsi - Ranassa oli paljon työaktivismia. Kun vuonna luovaa porukkaa ja huoma2011 taidekasvatuksen oppisin, etten ollut ainoa, joka aine uhattiin lopettaa, Rana harrasti käsitöitä. Kässäkerho järjesti Tutkintotehdasyksinkertaisesti tarvittiin, Poni tapahtuman ja valtasi Juosanoo. matehtaan, taiteentutkimuk Ponista tuli silloisen sen silloisen kotikolon. taidehistorian ja taidekasvaPihalle rakennettiin olkkari tuksen opiskelijoiden ainemattoineen ja sohvineen. järjestö Ranan kässäkerhotäti. Kuvaaja: Panu Ilèn Uutta ilmettä tuli kässäkerTuota ”mohairinpörröistä holaisten virkkaamista ja neutitteliä” hän kantoi ylpeydellä pous ja merkityksellisyys. Ja opiskelulle on aina lomista neulegraffiteista. Tätä peräti kuusi vuotta, Corpuk- tarvittu vastapainoa. unohtunutta historiaa tuskin sen aikoihin asti. Alkumetreillä kässäkerhossa kävi paljon moni corpuslainen enää UUDEN OPETTELUA, uuden oppimisesta kiinnostuneita. Ensimmäisenä muistaakaan, sillä taidekasvaTEETÄ JA AKTIVISMIA syksynä kokoonnuttiin yhteisen teeman äärelle. tus selvisi säikähdyksellä. Jouluksi tehtiin koristelumihiutaleita ja perusKässäkerho toimi alusta asti Yksi asia ei ole muutkoulun jättämää villasukkakammoa karkotettiin tunut: kässäkerhossa on kävijöidensä ehdoilla. Poni kuvailee, että kerhon pyörit- yhdessä. Myös Poni muistelee opetelleensa sukan- aina juotu teetä. Viimeinen teon tuolloin, vaikka innovatiiviset käsityökokei- kässäkerho ennen koronaa tämisessä yhdistyivät help12

pidettiin Teeleidissä. . Mutta Poni antaa siunauksensa sille, että kässäkerho saa tietysti muuttua kävijöiden tarpeiden mukaan. Kahviakin saa juoda. - Periaatteet ovat tärkeämpiä kuin käytännöt, sanoo Poni. Tätä nykyä Suvi Poni asustaa vanhassa omakotitalossa ja on kahden lapsen äiti. Ponin viimeisinä tätivuosina kässäkerhon kävijöistä tiivistyi ystäväporukka. Nykyisin ystävykset muodostavat ”kässäeläkekerhon”, joka kokoontuu säännöllisesti. Myös tämänhetkisen käsityöprojektin idea on peräisin heidän Whatsapp-ryhmästään: - Olen tehnyt Cox Sox -kirjoneulesukkia, joiden varressa on kikkeleitä. Täytyy tehdä varmaan vielä äidille ja veljelle ja… Intohimo käsitöitä kohtaan välittyy etäyhteyksienkin takaa.

Niin alkoi ainejärjestö Corpuksen tarina. Suvi Poni valittiin Corpuksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi, ja kässäkerho matkusti mukana. Vaikka Poni ei ole opiskellut enää moneen vuoteen, on hän viime aikoina seurannut huolestuneena ja vihaisena erityisesti sitä, miten heikosti yliopisto on hoitanut esteettömyysasioita. Instagramissa @tajutonmarja-nimimerkillä kirjoittava opiskelija on tuonut Ponin tietoon ongelmia vammaisten opiskelijoiden opiskelun järjestämisessä. Corpuksessa valtaa vaikuttaa esteettömyysasioihin on esimerkiksi esteettömyysvastaavalla, johon Poni myös on ollut yhteydessä. Keskustelun pohjalta hän näkee, että Corpuksella on hyvät edellytykset toimia esteettömyyden viestinviejänä yliopistolla ja ottaa kantaa epäoikeudenmukaisiin tilanteisiin. Hyvä Corpus!

CORPUS SYNTYY HYVÄSTÄ

MILTÄ NÄYTTÄÄ KÄSSÄKERHON LOISTAVA TULEVAISUUS?

Kässäkerho ei ole ainoa salaseura, jonka perustamisessa Poni on ollut mukana. Vuonna 2012 Poni toimi Ranan puheenjohtajana ja päätti ottaa langat käsiinsä. Jo pitkään oli kolmen pienen ainejärjestön piirissä ja Taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksellakin puheltu, että järjestöjen olisi hyvä yhdistyä. Rana ja kirjallisuuden ainejärjestö Opus olivat järjestäneet yhteistapahtumia, mutta porukat pysyivät niissä erillään. Eräänä kauniina päivänä Poni ilmestyi Opuksen kokoukseen ja ehdotti yhdistymistä. Vastaanotto oli innostunut, ja niinpä Poni kutsui koolle työryhmän uuden ainejärjestön perustamiseksi. Mukaan pyydettiin myös museologian ainejärjestö Diaario. Uutta järjestöä synnytettiin ison porukan voimin. - Ajatuksena oli siirtää kaikkien kolmen järjestön hyvä henki uuteen ainejärjestöön. Ryhmähenki ja hyvät arvot olivat meille tärkeintä alusta asti, Poni kertoo.

Vuonna 2021 kässäkerhotädin pestiä hoitaa taidehistoriaa ja taidekasvatusta opiskeleva Lotta Puurula, joka jäi koronakeväänä niin sanotusti koukkuun virkkaamiseen. Vuoden aikana käsissä syntyi muun muassa kaksi torkkupeittoa. Taide on aina ollut Puurulalle ykkösjuttu, mutta myös käsityöt ovat kiehtoneet. - Yläkoulussa en jaksanut keskittyä käsitöihin eivätkä työt valmistuneet, mutta mulla oli ihan älyttömän hauskaa, hän kertoo. Puurula odottaa, että kässäkerhon vetäminen tuo mukanaan uusia ideoita ja pitää yllä virkkausharrastusta koronankin jälkeen. Koronanjälkeisessä ajassa siintävät myös livetapaamiset, kuten käsityöpiknik, josta hän jo haaveilee. - Kaikkien pitää tulla kässäkerhoon! Puurula summaa.

Teksti: Vilma Tammelin

Päivämäärä: ma 26.9.2011 klo 11.52 Aihe: [Rana] Taas tukka hulmuaa puikkojen viuhunnan tahdissa! Ranan kässäkerho ke 28.9 klo 12, Juomatehdas! Vast.ott.: <Rana@lists.jyu.fi>

Heips vaan taas kaikki uudet, vanhat ja nuorekkaat ystävät! Vuosi sitten sain vision, kun istuin luennolla neulomassa ja kuuntelemassa toisella korvalla jotain älyttömän mielenkiintoista esitystä, että voi, kun kaikki uskaltaisivat päästää sisäisen nutturapäisen posliinikiposta teetä hörppivän mummon vapaaksi pakkopaidasta, uskaltaen uhmata lapsuutensa traumoja ja neuloisivat murheensa että onnensa piiiiitkäksi kaulahuiviksi tai joksikin muuksi nutuksi. Tästä unelmasta syntyi Ranan käsityökerho, joka kokoontui salaseuran tavoin milloin missäkin aiheuttaen villantuoksuista pahennusta, missä olikin. Nyt olemme palanneet ja päräyttelemme sukkapuikoilla kutsuhuudon kaltaisillemme lainsuojattomille, lajimme viimeisille, kässäihmisille, tulkaa, kokoontukaamme. Ei ole mitään hävittävää, sillä emme neulo viemäreiden läheisyydessä ja löydämme pudonneet puikot helposti. Keskiviikkona 28.9 klo 12, Juomatehtaalla. Tunnistat meidät käytävillä kaikuvasta kilinästä ja räkätyksestä. Tervetulleita ovat kaikki, pääaineeseen katsomatta. Terveisin Suvi “koukkunenä” Pitkämäki

Käsityökerhon kutsu vuodelta 2011

TUNTEMATON MASKOTTI Mysteerinen, filmaattinen, juhlien keskipiste. Näin

monet meistä kuvailisivat Asmodeusta, meidän rakasta maskottiamme. Kaikki meistä tietävät Asmodeuksen, mutta kuinka moni loppujen lopuksi tuntee hänet? Mistä Asmo on tullut? Milloin hän on syntynyt? Mistä Asmodeuksen rintaliivit ovat peräisin? Miksi hänet on nimetty demonien kuninkaan mukaan? Näiden kysymyksien kanssa minä päätin lähteä selvittämään maskottimme elämäntarinaa. En kuitenkaan osannut ollenkaan odottaa, kuinka monia salaisuuksia Asmodeuksen menneisyys kätkisi sisäänsä. Vietettyäni useita tunteja kirjastossa ja koluttuani läpi lukuisia eri lähteitä, ahkera tutkivan journalismin työni palkittiin viimein. Luotettavan tahon kautta sain selville henkilön, joka pystyisi paljastamaan asioita Asmodeuksen historiasta. Niinpä otin yhteyttä Riika Tyhtilään, kirjallisuuden opiskelijaan, joka oli ollut luomassa maskottiamme. Vuonna 2013 opintonsa aloittanut Tyhtilä oli kerennyt olla mukana järjestämässä monia opiskelijatapahtumia. Hän oli kuitenkin huomannut, että jotain puuttui Corpuksesta. Useat muut ainejärjestöt omistivat lippuja tai bannereita, jotka herättivät ympärillä olevien ihmisten huomion. Tällöin idea ikiomasta maskotista heräsi Tyhtilän kaveripiirissä. Omaa maskottia saatiin kuitenkin odottaa vielä vuoteen 2015 saakka. Tyhtilä oli toiminut ainejärjestön haalarivastaavana, jonka kautta hänelle oli kertynyt yhdet ylimääräiset haalarit. Pienen mietinnän jälkeen haalarit ja ajatus Corpuksen omasta maskotista yhdistyivät. Vielä kun ainejärjestön hallitus näytti maskottiprojektille vihreää valoa, oli aika aloittaa työskentely. Asmodeusta varten Tyhtilä ja hänen ystävänsä keräsivät ylimääräisiä esineitä, joista oli määrä luoda 15

Kuva: Riikka Tyhtilä maskotti. Kehonsa Asmo sai vanhasta luudasta ja hänen kasvonsa muotoiltiin kangaskassista. Mitä tyylikkäimmän baskerin, sekä lämpimät nahkahanskat hän sai lahjoituksena Tyhtilältä. Kun haalarit oli puettu päälle, maskotti oli syntynyt. Sukupuoleton tyyppi, jolla oli kauniit ripsivärillä meikatut silmät ja täyteläiset huulet, mutta myös vuosisadan tuuheimmat viikset, juuri sellainen kuin Tyhtilä oli mielessään kuvitellutkin. Enää oli jäljellä maskotin nimeäminen. Monet eivät tätä varmasti tiedä, mutta maskottimme nimi ei aina ole ollut Asmodeus. Alkuaikoina hän kantoi nimeä Söör Hilde, kunnes ainejärjestön järjestämän nimikilpailun myötä hänet ristittiin Asmodeukseksi.

Ensimmäiset vuotensa Asmodeus vietti villiä, sumuista ja kiertelevää opiskelijaelämää. Hän oli usein opiskelijajuhlien keskipisteenä ja juhli aina viimeiseen saakka. Prameasta elämäntyylistään huolimatta Asmodeus piti sisällään valtavaa salaisuutta; hän oli koditon. Tämän takia Asmolla oli tapana jäädä asustelemaan ainejärjestön eri jäsenten koteihin, liikkuen aina juhlien mukana. Tästä kulkurin elämäntyylistä todisteena on Asmolle lahjoitetut rintaliivit, joiden alkuperäistä omistajaa ei vieläkään tunneta. Jälkeenpäin Asmodeus on kuitenkin nostanut hieman jalkaa kaasulta, ja nykyisin hän majaileekin onnellisena Corpuksen ainejärjestötilassa. Juhlintaa Asmodeus ei kuitenkaan ole lopettanut – eikä lopeta jatkossakaan. Tyhtilä on ylpeä luomuksestaan ja hänestä on mukava nähdä, kuinka Asmo on saanut oman elämänsä, eikä se ole jäänyt vain komeroon pölyttymään. Asmo tutustuu jatkossakin mieluusti uusiin opiskelijoihin, eikä häntä pidä pelätä.

Tyhtilän mukaan Asmodeuksen ei myöskään tarvitse pysyä sellaisena kuin se nyt on, joten jos jäsenistöllä tulee ideoita, vaikka uusia vaatteita tai muuta mitä hänelle voisi lahjoittaa niin se on täysin hyväksyttävää – kunhan kysyy ensin vain Asmodeukselta luvan. Loppujen lopuksi Asmo on juuri sellainen kuin Tyhtilä oli suunnitellutkin; muokkautuva, maailmaa syleilevä ja kaikkea rakastava olento. Asmo onkin kaikkien rakastaja.

Teksti: Antti Huusko

Kuva: Riikka Tyhtilä

SILJA-KAISA SALLINEN

SYDÄN Punaiset seinät sykkivät himmeää, osittain miltei sinisen syvää väriään lämminsävyisten lamppujen valaisemina. Silkkiset, pellavaiset ja samettiset, ympäri huonetta lojuvat tyynyt olivat kaikkia punaisen eri sävyjä, joita vain kuvitella saattaa. Seiniin nojaavat kirjahyllyt loivat suuria varjoja pehmeästi valaistuun makuuhuoneeseen. Vasemmalla seinustalla katseensa alas iltahämärään luova ikkuna ammotti mustana aukkona punaisen meren keskellä. Tummia, liehuvia verhoja oli ripustettu sinne tänne, aivan kuin satunnaiset taulutkin olisivat olleet liekkien reunustamia, tummanpuhuvia ikkunoita. Itse asiassa huone oli katosta lattiaan kirkkaanpunainen, muistuttaen muhkeasti tyynyillä pehmustettua divaania. Oviaukosta katsottuna oikealla lepäsivät pukeutumispöytä ja valtameren kokoinen pylvässänky. Sängyn puiset rakenteet tasapainottivat mainiosti runsaiden kirjahyllyjen ja pukeutumispöydän tavoin sitä sanomatonta punaisen värin määrää, joka oli saavuttanut huippunsa tummanpunaisten vuodevaatteiden myötä. Vuodevaatteet tuoksuivat yhtä kutsuvilta kuin näyttivät; suloisilta kesän kukilta, sunnuntaiaamulta, raikkaalta ulkoilmalta ja pyykinhuuhteluaineelta, niissä oli myös jonkinlainen karvas haju. Pylvässänky oli sekin ympäröity punaisilla verhoilla. Tasaisesti levitettyinä ne hukuttivat nukkujan punaiseen usvaan, jonka takaa lamput kajastivat valoa kuin himmeät auringot. Sängyssä ei ollut ketään. Hän makasi mustalla divaanilla keskellä huonetta. Divaani peittyi punaisiin tyynyihin, kukaan tulija ei äkkiseltään kyennyt erottamaan sohvan väriä. Hän mietti ankarasti ulkona ammottavaa mustaa tyhjyyttä. Oli talvi. Hän ei pitänyt kylmyydestä, mutta routainen maa ja lumikinokset olivat erityisen miellyttävää katseltavaa. Valkoiseen huntuun verhotut puut ja hahtuvaiset lumisateet olivat ihania. Kaikkein paras asia talvessa oli sen äärimmäinen pimeys. Tällöin makuuhuoneen ainoasta ikkunasta vain ani harvoin pilkahtelivat auringon kasvot ja jo aikaisin aamulla se muistutti pienten valonpilkahdusten valaisemana avaruuden mustimpiin syövereihin tähdättyä kaukoputkea. Kaikki tuntui olevan sillä hetkellä tyhjää. Jopa niin runsas, punaisena hohteleva huone tuntui täysin tyhjältä. Vain jostain lattian tasosta virtaava musiikki kykeni täyttämään tämän tyhjiön, jossa kaikki oli välillä enemmän tai vähemmän merkityksetöntä. Hän ei kyennyt liikkumaan, sillä tyhjiö oli kasvanut liian suureksi hänen rinnassaan. Hänestä tuntui, että siitä oli päästävä eroon. Valuttaa pois, antaa punaisen nektariinin valua pois, se veisi tyhjyyden mennessään. Se valuisi alas viemäriin ja lopulta luontoon, joen penkereelle, jonka se saastuttaisi ja punaisi. Siitä juovat eläimet hän täyttäisi tyhjyydellä, kunnes tyhjyys valuisi taas ihmisiin, joilta hän sen oli saanutkin. Tyhjyys täyttäisi ja punaisi heidän kasvonsa ja taas hän joisi heistä, ainoastaan täyttääkseen itsensä samalla tyhjyydellä. Hän halusi olla yhtä heidän kanssaan, tyhjiössä. 17

Hän sai idean, tällä kertaa hän antaisi yhden heistä juoda tyhjyyttä, maistaa sitä ja totutella sen rautaiseen makuun ja nukahtaa sen pehmeään uneen punaisten verhojen peittämänä. Hän tuijotti edelleen punaista kattoa, johon hän oli kauan sitten maalannut kaikki tähtikuviot. Ne tuijottivat takaisin. Hän esitti kysymyksen, muttei viitsinyt sanoa sitä ääneen, vaan tyytyi liikuttamaan vain punaisia huuliaan. Tähdet ja taulujen kuvat pysyivät vaiteliaina. Niillä ei ollut hänelle mitään muuta sanottavaa kuin se ammottava, sanomaton tyhjyys, joka makasi hiljaisuudessa kaikkialla kuin patsas, tarkastellen maailmaa raotettujen silmäluomien takaa. Hän huokaisi uudelleen. Tämän tyhjiön oli hän nimennyt sydämeksi ja se sykki elävänä, kirkkaanpunaisena möhkäleenä hänen rintalastansa alla.

VIIVI VIRTANEN

2020 vuosi ja pandemian alku toi eteen uusia haasteita. Epävarmuus nousi monenkin aiheen suhteen

ja se sai monen pohtimaan suuria kysymyksiä: terveyttä, turvallisuutta, sitä miten maski kuuluu asettaa oikeaoppisesti. Näkeekö kukaan, jos sen alla irvistää? Ovathan Zoomin mikrofoni ja kamera pois päältä? Kauanko kestää, että saavuttaa mökkihöperyyden ja miten normaaliin palataan? Epävarmuus synnytti hamstrausilmiön ja lähikauppojen ja markettien hyllyillä oli tungosta. Uusi huoli oli noussut kansan keskuuteen: Vessapaperi – Mitä jos se loppuu? Miten edes elettiin ennen vessapaperia? Miten meidän ja meidän tarpeidemme käy? Toimitus otti tehtäväkseen perehtyä asiaan ja testata.

Vessapaperin lyhyt historia: EVP (ennen vessapaperia) Pyyhkiminen suoritettiin helposti saatavilla ja kertakäyttöisillä materiaaleilla. Näitä olivat mm. vesi, hiekka, sammal, lumi, lehdet ja hedelmänkuoret, oljet, jopa kivet. ään näiden tiettävästi käytet sa as ik re K in iik kehitAnt alaiset puolestaan om Ro . sia la pa vi sa lisäksi n, välineen. lospongium-nimise tävät erillisen, Xy sen päähän ntui kepistä sekä ke ra um gi on sp lo Xy leenkin puhdistus huuhkiinnitetystä, edel ä, ta sienest joka us it os su a iss ks tarkoitu tai etikassa. een suolavedessä deltiin käytön jälk

750 eaa. -

pyyhkimismateriaalina Paperin käyttö takamuksen sa jo 500-luvulla. tapahtuu ensimmäisenä Kiinas 19

500 jaa.

500 -l.

1300-luvulla Kiina al oittaa pyyhkimiseen tarkoitetun paperin m assatuotannon. Euro op assa Henri VIII:n hovi ssa käytetään vielä pa perin sijaan pestävää puuv illa- tai pellavakangas ta.

1300 -l.

1450

Gutenberg keksii painokoneen ja luoden samalla tietämättään wc-paperin syntyjuuren.

1800 -l.

ynyt ja tuonut Painettu teksti on yleist ostin, joka saa uuden rikkauden: roskap n tarkoituksen. käymälöiden salassa toise Yhdysvaltalainen Joseph Gayetty kehittää massatuotantoon mainospaperia pehmeämmän “lääkepaperin” (medicated paper).

1857

1890 / 1891

ja 1890 Moderni wc-paperi syntyy: Clarence eria E. Irvin Scott päättävät valmistaa wc-pap eler Whe h rullattuna ja keksinnön patentoi Set vuonna 1891.

JVP (jälkeen vessapaperin)

1900 -l.

ian lmistus alkaa Nok va n ri pe pa cw sa Suomes rlachius na 1902 ja G.A. Se on vu lla aa ht te ri pape aalla 1908. Oy:n Mäntän teht

1954

turvallista krepattua Nykymuotoista, tuttua ja lmistaa 25. tammikuuta pehmopaperia aletaan va keen on tullut niin ko1954 Nokialla. Tämän jäl isiakin wc-papereita sekä risteellisia kuin hajusteell sulavia hylsyjä. 20

TOIMITUS TESTAA

4/5

Teksti & Kuvat Viivi Virtanen

•

hyödyllinen, helposti sellaisenaan* käytettävissä oleva lähde (etenkin Suomessa, kun käytössä on nk. pillupuhelimet) • -1 siitä, että jättää ikävän märän olon ja kuivatteluun menee hetki * toim. huom. Pandemia ja budjetti estivät pääsyn Japaniin kunnon bideen testaamiseen.

Lumi 2.5/5

• • •

Vesi

0/5

talvella helposti saatavissa mutta pitää hakea ulkoa kylmä :-( joutuu olemaan läheisemmässä kosketuksessa pyyhkimiskohteen kanssa

• • •

•

• • •

2/5

kömpelö biohajoava mutta ei voi huuhdella pöntöstä hankalasti saatavissa

• •

Sanomalehti

• • •

0/5

ei kenen idea? olo kuin uimarannalla mutta ei hyvällä tavalla ilmainen kuorinta? ei.

Sammal

3/5

• •

liian väkivaltainen vaatii tarkkuutta ei voi huuhdella pöntöstä

Hiekka

Tuohi • •

Kivi

3/5

karhea biohajoava mutta ei voi huuhdella pöntöstä, sopii tosin huussiin painomusteesta tulee helposti dekoratiivinen kuviointi takamukseen luettavaa wc-hetken ajaksi, odotellessa voi myös taitella origameja haasteellinen jos omistaa vain digilukuoikeudet

talvella vaikeasti saatavissa, pitäisi kerätä valmiiksi varastoon • biohajoava :-) • tekee pyyhkimisestä jännittävää koska mukana tulee yllätyksiä kuten kuusenneulasia tai ötököitä • osalle partiolaiselle tai armeijan käyneelle tuttu väline

•

DELOREAN DeLorean DeLorean Where will you take me? 1985? Or maybe 2015? To a school dance Or hooverboarding in the streets? When ever it maybe, Take me now. But maybe avoid 2020.

FLOWER Perhaps I’ll just be a leaf in my next life. Part of something bigger. And then, in the end, drifting weightless in the sea.

Out of all the flowers, I am the worst kind. I am withering though it’s only spring. I wish I had leaves of ever green, perhaps a song written about me. Like an edelweiss Or a lily. But I’m losing a petal one after another. What good is a flower that does not bloom? Standing dead, stuck in it’s roots. Like pollen in the wind I’m praying for a new beginning.

Runot: Sanni Hyllinen Kuvat: Katariina Viirret 23

Juha Teppo, circa 1996-1997

JUHA TEPPO - MYYTTI, MIES, LEGENDA 24

Istun

elämässä on läsnä globaalimpia uhkia ja maailmanlaajuisia kriisejä. Toisaalta Tepon mielestä opiskelijat ovat tänä päivänä tavoitteellisempia kuin 1990-luvulla ja he ovat myös tietoisempia omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan.

suuressa ja tuntemattomassa luentosalissa. Pyörittelen hermostuneena kynää sormissani ja katselen ympärilleni. Kaikki luentosalissa olevat henkilöt ovat kuten minä; hiljaisia ja pelokkaita edessä olevan koitoksen, pääsykokeen vuoksi. Sitten salin ovista marssii sisään mies, leveä hymy huulillaan. Hän laukoo pari vitsiä ja kuin itsestään kaikkien pääsykokelaisten ahdistuneisuus laantuu. Tällainen on minun ensimmäinen kokemukseni amanuenssi Juha Teposta. Miltei jokaisella Corpuksen jäsenellä on kertoa jonkinlaisia muistoja Juha Teposta. Hän on yleensä ensimmäinen henkilö, johon ainejärjestömme opiskelijat kääntyvät, kun he tarvitsevat apua opintoihinsa liittyen. Opiskelijat kuitenkin tietävät hyvin vähän Juha Teposta, ja monet lukijat ovatkin toivoneet Naagaan juttua hänestä. Tämän vuoksi me päätimme Naagassa pyytää häneltä haastattelua.

’’ Juhan tapa vastata oikeastaan kaikkeen “ok” tai “ei hätää” on äärimmäisen rauhoittava juttu kaiken myllerryksen ja jännityksen keskellä. Asiat hoituu aina kun Juhan kanssa asioi <3’’ - Anonyymi opiskelija 1 TYÖT YLIOPISTOLLA

OPISKELIJAELÄMÄÄ 1990-LUVULLA Alun perin Juha Teppo on kotoisin Lehtimäeltä, Etelä-Pohjanmaalta. Jyväskylään hän on muuttanut 1990-luvun alussa. Jyväskylän yliopisto Tepolle tuli tutuksi hänen omana opintoaikanaan, kun hän suoritti täällä kirjallisuuden opintoja. Mutta millaisia ovat Juha Tepon muistot omista opintoajoista? - Loistavia! Eivätkä kaikki muistot ole edes kotiviinin tuoksuisia. Ajalta jäi paljon hyviä ystäviä ja ylipäätään laaja sosiaalinen verkosto, Teppo toteaa. Juha Teppo suoritti opintonsa 1990-luvulla, jolloin elämä Suomessa oli vielä melko erilaista nykypäivään verrattuna. Myös silloin opiskelijoiden elämään vaikuttivat monet ulkopuoliset asiat. - 1990-luvulla Suomessa oli ehkä maan historian pahin lamakausi ja suurtyöttömyys. Tämä näkyi kaikessa, myös opiskelijaelämässä, Teppo kertoo. Tepon mukaan nykyisin opiskelijoiden 25

Juha Teppo valmistui kirjallisuuden opinnoista vuonna 1998 ja siitä lähtien hän on työskennellyt Jyväskylän yliopistossa. Työllistymisessä Teppoa auttoi opiskeluaikana syntynyt verkosto, jonka kautta hän onnistui työllistymään yliopistoon. Työuran alku yliopistolla oli kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo. - Työuran alkupuolella laman vaikutus näkyi vielä selvästi laitosten resursseissa. Toiminnan edellytykset olivat heikot, kun jaossa oli pelkkää niukkuutta. Työt yliopistolla on kuitenkin jatkunut jo yli 20 vuotta. Silti Juha Teppo vaikuttaa ainakin päällisin puolin aina positiiviselta, eikä opiskelijoiden auttaminen tunnu kyllästyttävän. Joten mikä Tepon mielestä hänen työssään on parasta? - Ongelmanratkaisu ja ihmisten auttaminen. Ennalta-arvaamattomuus, aamulla ei ikinä tiedä mitä päivän aikana tulee vastaan, Teppo sanoo. Ennalta-arvaamattomuutta on osaltaan ollut luomassa myös ainejärjestöt.

Opintojensa ja työuransa myötä ainejärjestöt ovat tulleet Tepolle hyvinkin tutuiksi. Muistoja ainejärjestöistä onkin kertynyt hänelle paljon. - Erityisesti yhteen Corpuksen edeltäjistä eli Opukseen: Liljoja Kunnailla, Naaga, Minnan lakitus piimäkaljoineen, vuosikymmenten huoli kirjallisuuden tutkimuksen tilasta… Tämä ei ole varsinainen muisto, mutta erityisen iloinen olen siitä, että niin moni ainejärjestöaktiivi on päättänyt jäädä yliopistolle töihin, Teppo muistelee.

’’Juha antaa opiskelijoille paljon vastuuta ja uskoo opiskelijoiden kykyihin milloin milläkin saralla! Se on rohkaisevaa ja tuo opiskelijat osaksi laitosta .’’

VAPAA-AIKA Juha Tepon elämä ei kuitenkaan sijoitu pelkästään yliopiston ja opiskelijoiden ympärille. Silloin kun hän ei ole pelastamassa ja auttamassa Corpuksen opiskelijoita, hän viettää aikaa harrastuksiensa parissa. Tepon harrastuksiin lukeutuu esimerkiksi kaikenlainen urheilu, varsinkin joukkuelajit kuten koripallo. Myös penkkiurheilu on lähellä hänen sydäntään. - Retkeilemässä haluaisin käydä huomattavasti enemmän kuin nykyisin käyn. Asustelen rintamiestalossa Köhniöllä, asumismuoto tuo mukanaan kaikenlaisia harrastuksia ja projekteja. Olen myös kirjojen, äänikirjojen ja suoratoistopalveluiden suurkuluttaja. Lopuksi on vielä syytä kysyä Juha Tepolta, onko hänellä mitään mitä hän haluaisi kertoa Naagan lukijoille. Vastaus on juuri sellainen, kun häneltä sopii odottaakin – positiivinen ja lohtua antava: - Ottakaa rennosti ja nauttikaa elämästä. Asioilla on tapana järjestyä!

Teksti: Antti Huusko

- Anonyymi opiskelija 3 ’’Musta on kiva että Juha Teppo allekirjoittaa sähköpostit vaan juha (pienellä j:llä), siitä tulee aina tosi tuttavallinen olo, etenki sillon vuosia sitten pienenä fuksina pelotti paljon vähemmän asioida Juhan kaa. se lievensi myös koko laitoksen ja yliopiston pelottavuutta. näin vanhan dinosauruksen sydäntä se lämmittää vieläkin joka kerta’’ - Anonyymi opiskelija 2 Juha Tepon vastaus kysyttäessä lempikirjailijaa: ‘‘Pidän esimerkiksi Franz Kafkasta ja Charles Bukowskista, suomalaisista Juha Ruusuvuori on oikein hyvä, samoin Risto Isomäki – silloin kun ei yritä kirjoittaa ihmissuhteista. Sarjakuvista esimerkiksi JP Ahosen työt ovat loistavia. Jos vain yksi kirjailija pitäisi sanoa, niin se olisi luultavasti Roddy Doyle.’’

Naagalehtiä vuosien varsilta. 27

KORSETTI, KEHRÄ JA KIRPPUTORI – HISTORIAN HARRASTAJAT HAASTATTELUSSA

Kun kuulin tämän vuoden lehden teemasta: Back to the future, tiesin heti haluavani kirjoittaa artikkelin histori-

allisesta pukeutumisesta. Tiesin lähipiiristäni henkilöitä, joille historiallinen pukeutuminen on elämäntapa sekä harrastus. Lisäksi olen aina pitänyt sitä mielenkiintoisena. Tässä haastattelu kokonaisuudessa pääsette tutustumaan kolmeen henkilöön, jotka omalla tavallaan elävöittävät historiaa harrastuksensa kautta.

VALTER ASPÖ – KIINNOSTUS KÄSITÖIHIN INNOITTI HISTORIALLISEEN PUKEUTUMISEEN Valter Aspö on museologian ja arkeologian opiskelija Jyväskylän ja Turun yliopistossa. Hänelle historiallinen pukeutuminen on osa töitä ja opintoja sekä mielekäs harrastus. Aspön historiallinen pukeutuminen ilmenee eritoten käsitöiden tekemisellä, lähteiden tutkimisena ja arkeologisten tutkimuksien tarkasteluna. Historiaa elävöittäessä Aspön pukeutumisessa ilmenee eniten siviilimiehen ja käsityösäädyn historia. Häntä kiinnostavimmat aikakaudet ovat viikinkiaika ja keskiaika, mutta se ei kuitenkaan Aspön mukaan ole kiveen hakattu. Aspö päätyi harrastuksen pariin pian 14 vuotta sitten, kun hän kävi vuoden mittaisen historiallisten käsitöiden kurssin kansanopisto Kuggomskolanissa Pernajassa, joka nykyään on osa Loviisaa. Hän on myöhemmin yhdistänyt harrastustaan akateemiseen uraansa ja tekee sitä myös omaksi ilokseen. Hänelle on tärkeää, että vaatteet, korut ja asusteet ovat valmistettu perinteitä ja historiallisia keinoja käyttäen ja kunnioittaen; hän kehrää lankansa ja kutoo itse omat kankaansa, valmistaa metallikorunsa ja -työkalunsa, parkitsee nahkansa sekä valmistaa vöitä ja kenkiä. Aspö on erityisen kiinnostunut kokeilemaan

Kuvaaja: Ville Kastari Valter Aspö historianelävöitystapahtumassa. 28

historiallisia käsityötekniikoita, hän toteaa, että useita tekniikoita pitääkin kokeilemalla kokeilla esimerkiksi ohjeiden puutteen vuoksi. Aspö toteaa, että jokainen asettaa itse omat tavoitteet harrastamiselle. Hän myöntää, että historian toistaminen täysin uskottavasti on hankalaa, ellei mahdotonta. Siitä huolimatta “autenttisuuden” tavoittelu on hänelle kenties suurin motivaatio tekemiselle. Vaikka Aspö käy ajoittain tapahtumissa, hän nauttii enemmänkin käsitöiden tekemisestä ja arkeologisiin lähteisiin perehtymisestä. Aspö kehottaakin kaikkia historiallisesta pukeutumisesta kiinnostuneita tutustumaan muihin harrastajiin sekä kansalaisopiston kurssitarjontaan, sillä sieltä hänenkin harrastuksensa lähti.

MIRJAMI ENCKELL – VINTAGE STYLE, NOT VINTAGE VALUES Mirjami Enckell on kirjallisuuden maisteri Jyväskylän yliopistosta. Hänelle historiallinen pukeutuminen tai enemmänkin vintageharrastaminen on elämäntapa. Enckell kuvailee itseään epookkiharrastajaksi eli hän on keskittynyt tiettyyn aikakauteen; suunnilleen 40-luvun puolivälistä 50-luvun loppuun. Enckellin puvusto on silmälaseja myöten vintagea. Jopa huonekalut ovat uusimmillaan 60-luvun alusta. - Vintage style, not vintage values, Enckell toteaa kuvaillessaan elämäntyyliään. Enckell kertoo hänen tyylinsä olevan hyvin naisellinen, sisältäen usein hameita ja leninkejä. Tämä johtuu siitä, että hän löysi vintagehousut vasta viime vuosina, eikä housujen pitäminen ole tuntunut hänelle ominaiselta. Enckell kuvailee päätyneensä harrastuksen pariin vuonna 2007. Vintageharrastaminen helpotti silloin 29

Aspö valamassa pronssia. Kuvaaja: Jenni Sahramaa

vaikeaa ajanjaksoa: - Halusin piristää itseäni ja riutunutta ulkomuotoani, Enckell kertoo. Vaikka 50-luvun estetiikka oli aiemminkin miellyttänyt Enckelliä, hän katsoo vintageharrastuksensa alkaneen tuolloin. Vaatteiden ja huonekalujen esteettisyys, mutta myös kestävyys kiehtoo Enckelliä. Vaikka ne ovat olleet käytössä jo pitkään, ne ovat edelleen hyväkuntoisia. Enckell neuvookin, että täyspuisia huonekaluja voi kunnostaa alkuperäisasuunsa ja vaatteissa olevat suuret saumavarat, antavat tilaa myös niiden suurentamiselle. - Laadukkaat materiaalit ja huolelliset tekotavat kestävät aikaa, Enckell lisää. Enckell kertoo vintageharrastamisen olevan yllättävän helppoa, ainakin kun sitä on kestänyt toistakymmentä vuotta. Hän kertoo kirppissilmänsä harjaantuneen vuosien mittaan. Lisäksi internet on helpottanut harrastamista esimerkiksi Facebookkirpputorien myötä. Enckell suosittelee myös Etsyä

Kuvaaja: Säde Vallarén

kirppissilmä harjaantuu. Saman henkisiä ihmisiä löytää netistä ja vintagetapahtumista, joten Enckell suosittelee avointa mieltä ja malttia uuden harrastuksen parissa.

JOHANNA HOPPU – 1700-LUVUN PUVUSSA RUOKAKAUPPAAN?

Kuvassa: Mirjami Enckell hyväksi kauppapaikaksi. Etsy on globaali nettikauppa, jossa ihmiset voivat myydä, tehdä, ostaa tai kerätä mm. uniikkeja esineitä, vaatteita ja asusteita. Haasteita aarteiden löytymisessä myös on; ajan myötä vanhimmat asiat muuttuvat harvinaisemmiksi, mutta toisaalta yksityishenkilöiden välinen nettikauppa helpottaa. Enckell kokee yhteisöllisyyden tärkeänä harrastuksen parissa. - Teemme usein ystävieni kanssa löytöjä toisillemme, Enckell summaa. Lopuksi Enckell suosittelee Facebookin kirpputoreja, sillä niistä saattaa tehdä yllättävänkin edullisia löytyjä. Estetiikkaan tutustuminen onnistuu helpoiten vanhojen elokuvien kautta. - Suomessakin on tehty aina aivan mielettömän ihania elokuvia, Enckell lisää, ei pelkästään Hollywoodglamouria. Oma tyyli muotoutuu ajan kanssa ja samoin 30

Johanna Hoppu opiskelee kulttuurihistoriaa Jyväskylän yliopistossa sekä toimii kesäisin kartano-oppaana Laukon kartanossa. Tällä hetkellä hän elää harrastuksen ja elämäntavan välimaastossa. Hoppu kertoo käyttävänsä pukuja paljon, mutta ei välttämättä lähtisi ruokakauppaan 1700-luvun pukuun pukeutuneena. Kartano-oppaana Hoppu käyttää pukujaan työvaatteina, sillä ne sopivat hänen mielestään ympäristöön hyvin ja asiakkaat pitävät niistä. - Kyllä se alkaa jo elämäntapaa muistuttamaan, Hoppu toteaa. Hoppu kertoo käyttävänsä kureliiviä tai korsettia työskennellessään kotona. Hän toteaa korsetin pitävän hänen selkänsä oikeassa asennossa ja ehkäisevän selän kipeytymistä. Hoppu kertoo myös joskus käyttävänsä yksinkertaisempia pukuja arkikäytössä, vaikka hän yleensä pitää pukuja erilaisissa tapahtumissa esimerkiksi historiallisissa illanistujaisissa ja somepostauksia tehdessä. Hoppu on tutkimuksessaan erikoistunut 1700-luvun lopun historiaan ja suuri osa hänen puvuistaan sijoittuukin 1780-luvulle. Hän kuitenkin lisää olevansa kiinnostunut historiallisesta pukeutumisesta laajasti ja laajentavansa repertuaariaan 1800-luvulle. - Tällä hetkellä minulla on kesken 1830-luvun puku, Hoppu kertoo. Rakkaus historiaa, taidetta ja käsitöitä kohtaan johti harrastuksen pariin. Ala-asteikäisestä asti Hoppu on ommellut Halloween-pukuja ja vuonna 2015 hän ompeli ensimmäisen 1700-luvun puvun

Kuvassa: Johanna Hoppu & Charlotta Ruotanen Outlander -tv-sarjan inspiroimana. Hoppu kertoo alussa tehneensä yksi tai kaksi pukua vuodessa, sillä kankaat ovat yllättävän kalliita ¬– vähintään 10 €/m ja pukuun menee helposti 5–10 metriä kangasta. Sittemmin Hoppu on alkanut ompelemaan pukuja mm. vanhoista lakanoista ja verhoista, joita hän on saanut lahjoituksena tai ostanut UFF:lta. Hoppu mainitsee muotokuvataiteen inspiroivan häntä pukujen tekemisessä; joskus myös itse kangas saattaa toimia inspiraation lähteenä. Hän mainitseekin toteuttaneensa 1750-luvun puvun Jean-Honoré Fragonardin Keinu-maalauksen (n. 1767) inspiroimana puvun löydettyään UFF:lta satiinin ja sifongin, joiden kaunis vaaleanpunainen väri muistutti kyseisestä maalauksesta. Hoppu kertoo netissä olevan todella paljon hyviä ohjevideoita, joilla pääsee hyvin alkuun. 1700-luvun robe à l’anglaise on helppo aloituksen kohde, sillä 31

Kuvaaja: Dj Jiri sen voi valmistaa vaikka Ikean pussilakanoista (Ikeassa on kuulemma jatkuvasti 1700-luvun printteihin perustuvia kukkakuoseja). Lisäksi 1800-luvun Jane Austen -tyylisiä eli empire-pukuja voi tehdä vaikka valkoisista lakanoista. - Helpompaa kuin voisi kuvitella, Hoppu toteaa kysyessäni harrastuksen helppoudesta. Hoppu sanoo saaneensa valtavan määriä uusia ystäviä erilaisista tapahtumista. Lisäksi sosiaalisen median kautta hän on tutustunut kansainvälisiin pukupiireihin, ja eikä hän malta odottaa pääsevänsä osallistumaan kansainvälisiin tapahtumiin ulkomailla. Useisiin aikakausiin erikoistuneita elävöitysryhmiä löytyy Suomesta monia ja Hoppu on itse osa 1700–1920-lukuihin erikoistunutta ryhmää. Hän suositteleekin tulemaan Sociéte Helsingin – Herraswäci ja Hywät Asuckat ry:n toimintaan mukaan tai ottaa ainakin heidän sometilinsä seurantaan.

Kirjavinkkejä:

KORSETTIKAUPOILLE JA VILLAA KEHRÄÄMÄÄN Haastateltuani Valter Aspöä, Mirjami Enckelliä ja Johanna Hoppua, historiallinen pukeutuminen kuulostaa mielenkiintoiselta ja kokeilemisen arvoiselta harrastukselta. Tässä harrastuksessa tai elämäntavassa (riippuen henkilön näkökulmasta) on kyse paljon muustakin kuin pelkästään hienojen pukujen pitämisestä. Vaikka se osalle harrastajista saattaa olla ns. ”vain” hienoihin pukuihin pukeutumista, voin varmuudella sanoa, että kaikkia heitä yhdistää kiinnostus historiaa kohtaan. Tämän vuoden museologian seminaaria järjestäessäni Elävä historia -teemalla, sekä näitä haastatteluita kirjoittaessani, olen huomannut, miten paljon historiallisen pukeutumisen kanssa työskentelevät tai sitä harrastavat ihmiset rikastuttavat museokulttuuria ja elävöittävät historiaa omalla tavallaan. Nostan suuren kuvitteellisen ja historiallisen hattuni heille kaikille. Itsekin saatan tästä lähteä korsettikaupoille ja villaa kehräämään.

Teksti: Anna Sirviö Kuvaaja: Mari Vankka Johanna Hoppu poseeraa itse tekemässään puvussa.

Aspö suosittelee tänä vuonna julkaistavaa Mervi Paasasen ja arkeologi Jenni Sahramaan kirjaa Löydöstä muinaispuvuksi Enckellin suosituksia ovat mm. Annikki Bärmanin Tyttöjen talo, Colm Tóibínin Brooklyn ja Ritva Koskennurmi-Sivosen Muotitaiteilija Riitta Immonen Hoppu suosittelee American Duchessin 18th century Dressmaking & 18th century Beauty, sekä Janet Arnoldsin Patterns of Fashion.

Museologian seminaari 2020 ja 2021: Elävä historia Lyhyt katsaus siihen mitä tapahtui keväästä 2019 kevääseen 2021.

Kesän hiljaiselon jälkeen kokoontui syksyllä 2019

uusi työryhmä museologian opiskelijoita miettimään seuraavaa museologian seminaaria. Teemaksi valikoitui lopulta Elävä historia, eli miten historiaa elävöitetään museoissa ja miten historianelävöityksen harrastajat ja museot kohtaavat yhteistyössä. Syksy ja talvi menivät tavanomaiseen malliin työryhmän etsiessä puhujia, yhteistyökumppaneita, rahoitusta ja esiintyjiä sekä työskennellessä tiedotuksen ja viestinnän kanssa. Maaliskuussa 2020, kuukausi ennen seminaaria, maailma sulkeutui kokoontumiskieltojen kera Covid-19 pandemian vuoksi ja työryhmä päätti äänin seitsemän vastaan yksi perua seminaarin sen sijaan, että se olisi siirretty verkkototeutukseksi, mistä kovin monella ei vielä silloin ollut kokemusta. Työ käärittiin hiljaisen harmistuneesti kasaan pienellä toivolla siitä, että seuraavan vuoden työryhmä siihen tarttuisi uudestaan paremmalla menestyksellä. Loppuvuodesta 2020 uusi työryhmä kokoontui pohtimaan museologian seminaarin 2021 toteutusta. Vuosi 2021 oli museologian seminaarin neljännesvuosisadan juhlavuosi ja kahdeskymmenesneljäs toteutuskerta. Teemaksi valittiin jälleen elävä historia ja toteutustavaksi verkkovälitteinen webinaari edelleen jylläävän Covid-19 tilanteen vuoksi. Suuri osa edellisvuoden puhujista suostuivat osallistumaan samalla tai päivitetyllä puheenvuorolla ja ohjelmaan liittyi myös uusia puhujia. Iltajuhlaa korvaamaan työryhmä värväsi 33

Kuva: Anna Sirviö verkkovälitteisesti esiintymään tottuneita muusikoita, Markus Rantanen soitti torstaina perinteisiä soittimia ja ruotsalainen yhtye Falsobordone soitti perjantaina rutonaikaisia melodioita keskiaikaisiin varusteisiin pukeutuneina. Yhteistyökumppaneista oli perinteiseen malliin ICOM Suomen komitean puheenjohtaja pitämässä avauspuheenvuoron ja Museoalan ammattiliitto MAL oli kertomassa, mitä museo-oppaille kuuluu. Corpus ry tuki museologian seminaaria ansiokkaasti koko järjestämisen ajan. Torstain ohjelmassa oli lukuisia museoita pitämässä puheenvuorojaan elävän historian omasta

toiminnastaan ja hankkeistaan. Perjantaina keskityttiin enemmän historianelävöittämisen harrastajien ja museoiden väliseen yhteistyöhön. Verkkototeutus sujui mainiosti vain pienin kompasteluin. Seminaari juonnettiin Seminariumin vanhassa juhlasalissa missä yliopiston tekninen henkilökunta teki suuren työn tapahtuman mahdollistamiseksi. Museologian seminaari 2021 työryhmä jatkoi vuoden 2020 työryhmän hyvää työtä ja Elävän historian Museologian seminaari saatiin kunnialla toteutettua vuoden viiveestä huolimatta. Tapahtuma sai kuuntelijoilta, joita oli ilmoittautuneena 350 henkilöä ja kerralla paikalla enimmillään 170, paljon kiitosta kokonaisuudesta ja pientä kritiikkiä, lähinnä pitkistä päivistä ja siitä että kaikkeen ei ollut varauduttu etukäteen. Uskoakseni museoväki ja historianelävöittäjät saivat toisiltaan hyviä uusia ideoita ja inspiraatiota historian onnistuneesti eläväksi saattamiseksi jatkossakin. Museologian seminaari: Elävä historia järjestettiin 2223.4.2021

Valter Aspö

Museologian seminaarin 2020 varapuheenjohtaja & Museologian seminaarin 2021 puheenjohtaja

Kuvat: Soli Perttu 34