Pikajalka 19screen

Page 21

kilpapyörällä, josta oli sarvet käännetty alaspäin ja turhat rapakaaret poistettu, vaihteita ei tunnettu. Hellberg saapui Porvoosta Seinäjoelle omalla autollaan avustajana toimineen veljensä kanssa. Hautamäki ja Kesti lähtivät kilpailuun rohkealla taktiikalla. He pyrkisivät pysymään Hellbergin ja muiden kärkimiesten matkassa, kunnes ottaisivat lopussa kirivoiton luontaisella nopeudellaan. Kärkijoukossa pysyttiin helposti Ylistaroon ja Laihialle saakka. Hellberg veti joukkoa hirmuvauhtia. Tankkaukseen oli ajateltu pelkkää vettä. Valitettavasti joku ”kokeneempi” pyöräilyasiantuntija oli vakuuttanut Hautamäelle ja Kestille sokeriveden olevan parasta energiajuomaa pitkässä rasituksessa. ”Se sokerivesi löi lihakset aivan veteläksi paluumatkalla, siihen meni voittomahdollisuudet, hyvä kun maaliin asti selvittiin” totesi isoisä vielä eläkkeelläkin vihaisena. ”Olin silloin elämäni kunnossa. Minkä takia piti sitä sokerivettä mennä ottamaan, muuten olisin...”. Hellberg voitti jälleen uudella ennätysajalla. Isoisän pyöräilyharrastus jatkui, mutta Hellberg jäi lyömättä.

Kuuluisan Hellbergin lyöminen oli jokaisen pyöräilyä tosissaan harrastavan tavoite ja unelma.

Lähteet: Vaasa lehdet 1926-31, Wikipedia, Kansallisbiografia, Vihtori Hautamäen kertomukset

Raul Hellberg

Raul Hellberg 1900- 1985 oli suomalainen kilpapyöräilijä ja liikemies. Hän voitti kahdesti maantieajon Pohjoismaiden mestaruuden. Hellberg voitti yhteensä 24 Suomen mestaruutta, joista ensimmäiset vuonna 1923 maantiematkoissa 10, 30 ja 60 kilometriä. 1920-luvun lopulla ja 1930-luvulla hän oli Suomen ja Pohjoismaiden kilpapyöräilijöiden huippua. Hellberg menestyi urheiluvälinealan liikemiehenä. Hänen perustamansa Raul Hellberg Oy toimii nykyään maahantuojana ja tukkukauppana. Hellbergille myönnettiin 1964 kauppaneuvoksen arvonimi. Hellberg oli urheilun järjestövaikuttaja, kirjoitti pyöräilystä ja kehitti välineitä. (Wikipedia)

21 Pikajalka 19


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.