Pikajalka 19screen

Page 1

Vanhatvelot.org

2/2010 5â‚Ź

1 Pikajalka 19


Syksyn

kuvat

Vaasassa ja muuallakin Pohjanmaalla pyöräily on ollut hyvä kulkuväline mutta myös hyvä bisnes. Kuvassa vanhoja polkupyöräluetteloita. Tässä numerossa juttuja Vaasasta.

Pikajalka 19

2


Pääkirjoitus

T

aas on talvi aikaa rakennella. Itse olen ollut noin kymmenen vuotta koukussa vanhoihin pyöriin, ja pyöriin yleensä. Aikanaan luin vanhan velon määrittelyn seuraavasti: Vanha, vanhalta edes näyttävä, muuten erikoinen tai kuljettajaansa iäkkäämpi pyörä. Minulla on nyt noita kaikkia. Mielestäni kuvaus on erittäin hyvä edelleen. Vanhan pyörän iän arviointiin on artikkeli myöhemmin lehdessä. Suomessa on paljon erilaisten pyörien harrastajia, ajajia, keräilijöitä ja rakentelijoita. Uusimpana villityksenä fixit eli suoravetoiset, kevyet yleensä rata- tai kilpapyörät. Samoissa piireissä näytetään arvostavan myös vanhoja kilpapyöriä myös vaihteellisina. Olenpa noissa piireissä tavannut harrastajia, joilla on useampiakin vanhoja kilpapyöriä entisöitynä aikakauden osilla. Myös maastopyöriä ja BMX-pyöriä harrastetaan jo. Muuten erikoinen pyörä. Minulla on ollut kunnia tutustua myös useisiin maamme eturivin Custom pyörärakentajiin. Chopperit ja lowriderit, joita Suomessa rakennetaan, ovat ihan maailman kärkiluokkaa muotoilultaan. Custom-pyörän rakentaminen upeinen yksityiskohtineen ja hienoine maalauksineen on käsityötaidetta parhaimmillaan. Kesän custompyöräajoissa Turussa oli yli kolmekymmentä toinen toistaan hienompaa pyörää, jokunen jopa ulkomailta asti. Suvaitsevaisuus pyöräharrastuksessa niin kuin elämässä yleensä on tärkeää. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa harrastaa vanhoja pyöriä. Toiset haluavat puunata uuden veroiseksi vanhan pyörän, toinen konservoida, kolmas saattaa pyörän käyttökuntoon. Kaikkien yhteinen päämäärä on pelastaa vanha velo sulatolta. Paikallisilta harrastajilta toivotaan aktiivisuutta erilaisten ajotapahtumien ja kokoontumisten järjestämiseksi. Apuna voi käyttää keväällä jaettavaa jäsenrekisteriä ja vaikkapa internetin keskustelupalstoja. Velojen hallituksen jäsenet antavat apunsa ja tukensa tarvittaessa.

Mikko Råberg, Vanhojen Velojen sihteeri, vt. päätoimittaja, pyörällä päästään. www.mrvelo.com 3 Pikajalka 19


Pikajalka 2/2010 2 Kuukauden kuva 3 Pääkirjoitus 5 Pakinaa 6 Satularepusta 9 Ulkomaiden velot 12 Arviointia

Nyt vinkataan lukemaan niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin opuksia lapsoille ja vähän varttuneemmille.

14

Onkiniemen konetaiturit

18

Unelma Hellbergin lyömisestä

22

Töölön pyöräilevä pappi

25 26

Pinnojen välejä Polkupyörän iän arviointia

28

Afrikan valloitus jatkuu

Tapani Mauranen kertoo Suomen ensimmäisistä pyörätehtaissa. Mutta kumpi ehti ensin, Tampere vai Lempäälä?. Sukuaan tutkinut Seppo Kivimäki kertoo, kuinka Pohjanmaan pyöräilijät koettivat panna Raul Hellbergille kampoihin Vaasan SM-kisoissa ennen muinoin. Olli Wihuri kertoo Töölön Isä Camillosta, pyöräilevästä papista.

Mikko Råberg vastaa yleisimpään kysymykseen: kuinka vanha? Kari Oksman päättelee edellisessä numerossa alkanutta tarinaansa pyörämatkasta Pariisista paahtavan auringon alle.

32 Summaries 33 Syksyn merkkejä: Esa 34 Sanottua ja elettyä 36 Vanhat Velot 37 Kerhokuulumisia 38 Pyöräpajalta 39 Ennen vanhaan

PIKAJALKA on pyörävanhusten äänenkannattaja, joka ilmestyy kahdesti vuodessa. ISSN 1457-5566 10. vuosikerta nro 19 JULKAISIJA: Vanhat Velot ry INTERNET: www.vanhatvelot.org PANKKITILI: 800016-70851881. Seuran jäseneksi voi liittyä maksamalla jäsenmaksu 20 euroa seuran tilille. Muista merkitä nimesi ja osoitteesi tilillepanokorttiin. Jäsenmaksu sisältää Pikajalan tilausmaksun. PAINOS: 250 kpl PAINOPAIKKA: Arkmedia Oy, Vaasa IRTONUMERO: 5 euroa esim. Mobiliasta, Vapriikista ja Vehoniemeltä. Kirjastoille ja järjestöille tilattuna 10 e/v. Jäsenille lisänumerot 4 e. PÄÄTOIMITTAJA: Jori Montonen Kulmakatu 29, 33 500 Tampere jori.montonen@tut.fi, Puh. 0400 965049 VIERAILEVA PÄÄTOIMITTAJA: Mikko Råberg, mr@sci.fi ULKOASU: Markku Lahtinen TOIMITUSKUNTA: Kalevi Lepo, Risto Lehto, Mikko Råberg (talous) LEHTI ILMESTYY SEURAAVAN KERRAN: 1/2011 huhtikuu, aineiston jättö 10.3.2011 2/2011 marraskuu, aineiston jättö 10.10.2011 MATERIAALIN TOIMITUS:Lähetä julkaistavaksi tarkoitettu materiaali päätoimittajan osoitteeseen. Sähköinen materiaali mieluiten .rtf ja .doc (teksti) tai .jpg (kuvat) muodoissa. Lehti ei vastaa yksittäisten kirjoittajien näkemyksistä. ILMOITUKSET: Pikkuilmoitukset maksuttomia jäsenille, takakansi 150 e, sisäkansi 80 e.

KANSI: Isopyöräiset kokoontuivat Tampereella museoajoneuvopäivän yhteydessä. Kuva Markku Lahtinen VAS: Juliste Saulkrastin pyörämuseosta. Lisää sivulla 9. Pikajalka 19

4


Pakina

Toinen näkökulma Silloin kun muutettiin vaimon kanssa yhteen minulla oli kulkupelinä vain polkupyörä, mutta sen jälkeen kun mentiin naimisiin vaimo sanoi Suittet mullen ja niin hankittiin auto. Kun auto oli ensimmäisen talven maannut vaihtelevien lumikasojen alla vaimo sanoi, että nyt tehdään autokatos. Niin hän sitten piirsi minulle paperin nurkkaan katoksen kuvan ja minä rakensin sen. Niin me se tehtiin. Paitsi sen verran muutin suunnitelmia, että rakensin vajan kylkeen pienen katoksen, johon mahtui somasti kaksi pyörää rinnakkain. Vaan eipä aikaakaan kun vietit tekivät tehtävänsä ja ja väki lisääntyi ja katokseen piti saada viisi pyörää. Saihan ne kun tehtiin teline ja pantiin pyörät poikittain, sis minä tein telineen ja vaimo laittoi pyörät poikittain. Mutta sen verran nafti se katos oli, että vesi valui räystäältä suoraan katoksen päälle, ja vain ronskeimmat meistä lähtivät sateen jälkeen pyörällä. Vaan sitten löysivät viettinsä pyörätkin, niitä alkoi siitä yksi sieltä toinen täältä. Osa tavallisia, osa epämuodostuneita, lintallaan, toiset jo kuin elämänsä ehtoopuolla. Niin sain hakemuksen perästä luvan rakentaa puolityhjään liiteriin pienen pyöräsuojan oikein oven taakse. Sinne mahtui säilöön neljä käyttöpyörää ja toinen mokoma varastoon. Oli mukava ottaa syksyllä ja talvella kuiva ja kuraton pyörä allensa ja sujahtaa liikenteeseen. Näillä mentiin taas pari vuotta. Lapset kasvoivat ja leikkimökki jouti parempaan käyttöön. Perikunta antoi luvan panna kolme pyörää talvisäilöön leikkimökkiin, ja se oli hieno juttu ja avarakatseista. Sitten taloon tuli isomahainen, kolmipyöräinen ja raskasliikkeinen kinneri, jota ei hyvällä tahdollakaan saanut sopimaan. Hakemuksen perästä sain mahdollisuuden rakentaa saunan räystään alle pienen, tarkalleen kinnerille mitoitetun vajan, johon kulkupeli oli ilo työntää pitkän lenkin päälle. Näin pärjättiin pari vuotta. Sitten sana kiiri, että tuolla on sairaalloisesti pyöriä keräilevä kaveri, jolla on monta pyörävajaa ja hän ottaa pyöriä huostaansa kuin lapsia adoptoisi. Sain luvan rakentaa saunan päätyyn kokonaisen vajan ihan vain pyörien säilytystä varten.

5 Pikajalka 19

Teksti Ketjupolttaja Piirros Sanni Lahtinen

Tein siihen lautalattian ja ikkunan ja liukuovet. Siitä tuli hieno ja toimiva. Heti ensimmäisenä talvena se pääsi oikeaan käyttöönkin. Vaimo nimittäin päätti että pihalta kaadetaan pari koivua. Ja vielä tuo vaahtera. Ja se pienempi tammi siitä vierestä. Ja iso mänty. Ja naapuristakin pari koivua kun ne varjostavat. Ne puut karsittiin ja pätkittiin ja halottiin ja pantiin katon alle suojaan. Sinne pyörävajaan, kun se oli sen verran ilmavakin. Ne nimittäin, jotka eivät matuneet liiteriin, siihen kohtaan mihin oli tehty pyörävarasto. Pyörät pantiin sitten talveksi taas leikkimökkiin ja puutarhatarvikevarastoon, kasvihuoneeseen, räystään alle ja verstaaseen ja loput annettiin lapsille opiskelupyöriksi, mistä ne levisivät maailmalle. Entäs ne klapit siellä pyörävajassa? Hyvinhän ne siellä kuivuivat. Mutta kun ne ensin olivat aika kosteita ja painavia, niin painoivathan ne enemmän kuin puoli tusinaa pyörää, joille lattiankannattimet oli mitoitettu. Nyt on lattia notkolla kuin entisen emännän selkä, mutta toiseen suuntaan.


Satularepusta FUBI - FUture BIke

FUBI näyttää avattuna aivan tavalliselta pyörälä, mutta kasattuna se on pieni kuin sateenvarjo.

Polkupyöriä postimuseossa Syksyn aikaan Postimuseossa oli nähtävillä polkupyöriä sekä rautana että kuvina, kun Helsinkiin oli saatu aikaiseksi ranskalainen syksy ja erääksi sen kohokohdaksi Jacques Tatin näyttely museoon ja elokuvasarja Orioniin. Näyttelyn sisältö keskittyi Tatin läpimurtoelokuvan Lystikäs kirjeenkantaja tunnelmiin. Valokuvin ja dokumentein kerrottiin filmin kuvauksesta ja sen aiheuttamasta innostuksesta pienessä Sainte-Sévère-surIndren kylässä Keski-Ranskassa. Samoin nähtiin epäonnistuneita otoksia mm. harhautuneen polkupyörän retkistä. Pilalle menneet otokset nähtyään ihmettelikin, kuinka pyörä loppujen lopuksi saatiin kulkemaan niin

Mustasaaressa asuva Ulf Laxström yhdessä tiiminsä kanssa on kehitellyt taittopyörää uudella konseptilla. Tavoitteena pyörä, jonka ajo-ominaisuudet vastaisivat nykyaikaisen hybridipyörän ajo-ominaisuuksia. Pyörässä on paljon uusia sovelluksia ja ideoita, joista merkkinä kymmenkunta haettua patenttia. Pyörä menee yhdellä työkalulla muutamassa minuutissa pieneen pakettiin. Renkaat, joka on se hankalin osa, varsinkin näin isokokoisina kuin Fubissa, on varustettu ohuella navalla jolloin kiekon kapeus suosii pakkaamista pieneen tilaan. Fubi on edelleen testausvaiheessa, testaamalla käytössä kehittäjät uskovat saavansa valmiimman tuotteen aikanaan markkinoille. Pyörää on valmistettu kolmea kokoa.

pitkiä matkoja ilman ajaa ihan luontevaa reittiä pitkin. Myös itse elokuvaa pääsi katsomaan. Esillä oli myös kuvauksissa esiintynyt postilaukku, mutta sen sijaan näyttelyyn rahdattu polkupyörä oli anonyymi aikakauden edustaja, josta puuttui pitkäruotoisen Tatin näyttelemän postimiehen korkearunkoisen pyörän lähes runollinen tyylikkyys. Kiinnostavinta näyttelyssä oli mahdollisuus nähdä Lystikästä kirjeenkantajaa edeltänyt lyhytfilmi, jossa esiintyivät samat teemat ja monet samat kohtaukset kuin myöhemmässä pitkässä elokuvassakin. Tatin arvostetut mestariteokset puhuvat pienen ihmisen puolesta suurta koneistoa vastaan. Lystikäs kirjeenkantaja on maailman merkittävimpiä komedioita ja pyöräilyelokuvia, joka lumoaa sukupolvia toisensa perästä. - ML

Koot on suunniteltu niin, että kun runkoa pienennetään, myös renkaat pienenevät samassa suhteessa. Kävin paikanpäällä Mustasaaressa Raippaluodon sillan kupeessa koeajamassa ja haastattelemassa kehitystiimiä. Ajettaessa pyörä tuntui melko lailla hyvältä ajettavuudeltaan. Vaihteet, joita koeajopyörässä oli 7 toimivat täsmällisesti. Viimeistelystä kehittelijät kertoivat, etteivät välttämättä edes yritä tehdä ”liian hienoa” vaan pääpaino on käytettävyydellä ja toimivuudella luotettavuudesta tinkimättä. Omavalmistusaste pyörässä on huikea; ainoat osto-osat taisivat olla takaratas, ketjut, kampisarja ja vaihdekahva, kaikki muu itse suunniteltua ja tehtyä. Kehitystiimin muut jäsenet ovat Zakarias Laxström, Mårten Nysten, Torolf Öster. - MR

Näyttelyssä oli esillä myös kirjeenkantajapyöräilijää esittävä veistos.

Pikajalka 19

6


Evakkopyörillä Urjalassa

Moni evakko pakeni pyörällä Karjalasta, kun lähtö tuli. Ainoja, Oivia tai Olympioita  poljettiin, talutettiin, työnnettiin  hevosrattaiden ja karjan seassa tuttuja, huonosti poljettavia  kyläteitä. Velot kun olivat tuohon aikaan vielä peltilehmiä yleisempiä menopelejä. Tangoilla keikkui maitokannuja, lypsyämpäreitä,  kahvipannuja, kasseja, tuohikoreja.  Antrean,  Elisenvaaran tai  Käkisalmen juna-asemilla pyörät pelastettiin tavaravaunuille muun, usein häthätää kotoa kootun evakkokuorman sekaan.  Urjalan asemalle kiskot toivat jo  talvisodan alta tammikuussa 1940 lähes kolmetuhatta karjalaista lähinnä Kuolemanjärveltä ja Sakkolasta. Osa pääsi välirauhalla  kotikonnuilleen, josta piti lähteä toistamiseen kesällä 1944.  Viime heinähelteillä kolmisensataa enimmälti meitä evakkojuurisia vaelsi rautatieasemalta läpi hämäläismaiseman  kirkonkylälle kävellen, polkien, kumirattaissa ja hevospelilläkin.   Evakkolapset-seuran  yhdessä Urjalan seudun karjalaisten kanssa järjestämällä seitsemän kilometrin  evakkovaelluksella haluttiin muistella ja kunnioittaa  todellista vaellusta sodan jaloista. Aiemmin on vaellettu Lohjalla ja Virolahdella.   Niin välietapilla Savolaisen evakkotilalla kuin päätepisteessä Urjalan keskustorilla vesi virtasi kurkusta alas  30 asteen helteessä.  Järjestäjien toivomuksen mukaisesti monen vaeltajan vaateparsi, kapsäkki ja menopeli oli perua seitsemän vuosikymmenen takaa hieman samaan malliin kuin Vanhojen velojen ko-

7 Pikajalka 19

Hetekka, velo ja katiskanat ylsivät evakkokuormassa Urjalan asemalle. koontumisajoissa.   Kuolemanjärveltä  pojank-  Kuolemanjärven evakkoa Aalto Rusia ei vaellukselloppina lähtenyt, vaellukselle la viluttanut. osallistunut  Aalto Rusi varmasti tarkeni lammasturkkiliivissään.  Vuonna neljäkymmentä lähtö tuli paukkupakkasessa .  Ja eikös kesäkuussa neljäneljä vihmonut vettä ja Kannaksella juhannuspäivänä maa oli riitteessäkin, muisteltiin vaelluksella.    Evakkojunien saapumisesta Urjalaan kertoi  mustavalkokuvanäyttely asema-aukiolla. Yhdessäkin kuormassa  niin hetekan reunaan sidottu velo   kuin  hetekan päällä katiskaan teljetyt  kanat odottivat noutajaansa.   Pyörän avulla  vilkkaina pidetyt  karjalaiset  ja hitaiksi väitetyt   hämäläiset myös tutustuivat toisiinsa Väinö Linnan Pohjantähdissään kuvaaman Urjalan maisemissa. Aluksi toisiaan pälyilleetkin paikalliset ja evakot alkoivat tulla hiljalleen juttuun, ilmenee hyvin Urjalan karjalaisten tuoreesta teoksesta Evakoista kavereiksi. - Esa Aallas


Avajaiset Vaasan museolla

Vaasan auto- ja moottorimuseon ensimmäinen osa avattiin museoajoneuvopäivänä 12.6.2010. Näyttelytilaa on nyt 1000m2 ja näytteillä autojen ja moottorien lisäksi myös kaksipyöräisiä; moottoripyöriä, mopoja, apumoottoripolkupyörä ja mikä hienointa myös polkupyöriä. Tulevina vuosina on tarkoitus avata lisää näyttelytilaa kolmeen kerrokseen, tällöin kokonaispinta-ala on 3000 m2, silloin on tarkoitus rakentaa myös vielä isompi pyöränäyttely. Museo onkin halukas ottamaan lahjoituksena Vaasalaiseen pyörähistoriaan liittyvää materiaalia. Yhteydenotot Mikko /0405504428

Museorakennuksen tarina

Vuoden 1939 alussa Rakennusliike Tekno Oy antoi arkkitehti J. E. Bruunin tehtäväksi laatia rakennuspiirustukset nelikerroksiselle varastorakennukselle, jota varten oli jo vuonna 1921 vuokrattu tontti Vaasan kaupungilta. Rakennuslupa koski Myllykatu 18 rakennettavaa betonirunkoista ja tiilivuorattua varastorakennusta, jonka rakennustyöt aloitettiin kesän aikana. Talvisodan syttyminen marraskuun lopulla 1939 vei myös rakentamisen ammattilaiset rintamille. Sodan aiheuttamasta työvoimapulasta huolimatta rakennustöitä pystyttiin jatkamaan, sillä rakennustarpeita riitti vielä liikkeen varastoissa. Rauhan tultua rakennustöihin saatiin lisää työväkeä ja 9.7.1940 voitiin toimittaa rakennuksen lopputarkastus. Valmistuneeseen rakennukseen siirrettiin C. J. Hartmanin keskusvarasto, joka toimi talossa yli 30 vuoden ajan. Nyt Vaasan veteraaniautoseuran jäsenet ovat entisöineet tämän suojeltavan rakennuksen museokäyttöön sopivaksi. MR, RG

Kuva on pikkuvelojen kokoontumisajoista lokakuisena ehtoona 2010 Kangasalla. Kosolti tyylipisteitä keräsi vasemmalla oleva, viimeisenä paikalle ehtinyt, 1950-luvun tsekkiläinen poikainpyörä Pionyr. - KL Pikajalka 19

8


Ulkomaiden

Latvia

Liikkuva reportterimme käväisi kesällä Latviassa Riikassa. Riikasta noin 40 km:n päässä sijaitsee kylä nimeltään Saulkrasti. Saulkrastissa sijaitsee hieno pyörämuseo. Riikasta kätevin tapa matkata museolle on juna, jolla matka Riikasta kestää noin tunnin. Asemalta on parin kilometrin kävelymatka museolle. Museo on yksityinen, ja perhe hoitaa sitä. Itse isännän Janis Serengin piti olla paikalla siellä käydessäni. Hän oli joutunut lähtemään asioille, mutta hänen poikansa Guntis esitteli meille matkalaisille museon. Itse museo on piharakennuksessa perheen asunnon pihapiirissä, samassa pihapiirissä on myös pyöräkorjaamo ja voipa sieltä vuokrata pyöränkin itselleen. Tunnelma museossa on hieno, ja vaikka tila ei ole suuri, on siellä mahtava määrä erilaista pyörätarpeistoa esillä. Guntis kertoi isänsä keränneen nimenomaan latvialaisia pyöriä ajalta ennen Neuvostoliittoa. Ymmärrän kahdestakin syystä hyvin tämän valinnan. Neuvostoliitto ei koskaan ole niittänyt mainetta korkealla laadulla tai huippumuotoilulla. Sitä vastoin latvialaisvalmisteiset vanhat velot ovat varustetut runsailla määrillä hie-

9 Pikajalka 19

noja yksityiskohtia, pyörissä on runsaasti kaiverruksia ja upeita koristeluja, jotka ovat luultavasti siirtokuvia. Latvialaisia pyörämerkkejä sekä runsain määrin myös muunmaalaisia merkkejä oli aseteltuna seinätauluihin. Seinillä oli varmasti yli 500 merkkiä kaiken kaikkiaan. Sisäänkäynnin vastaiselle seinälle oli rakennettu kaupantiski, jonka takana hyllyillä oli runsain määrin käyttämättömiä pyörän osia alkuperäisissä laatikoissa. Myös vanhat kilpapyörät ovat runsaslukuisesti esillä museossa. Latviassa lienee ollut -20 – 30 luvuilla virkeää kilpailutoimintaa. Toisen huoneen perälle oli rakennettu pyöräverstas. Janis on myös kirjoittanut kirjan ”From Leutner to Erenpreis, 100 years of bicycle manufacturing in Latvia” yhdessä Edvins Liepeinsin kanssa. Kirjassa on yli 200 sivua ja huomattava määrä hienoja kuvia, valtaosa latvialaisista pyörätehtaista ja valmistajista on esitelty kirjassa. Suosittelen käyntiä, samalla reissulla kannattaa käydä tutustumassa Riikan automuseoon, jossa on myös jokunen pyörä näytteillä. Ei tokikaan yhtä kattavasti kuin Saulkrastin museossa. - MR

http://www.velomuseum.tk/

velot


Tanska

Tämän vuoden IVCA-ralliin Tanskassa Mönin saarella on CHF:n verkkosivujen ja lehden mukaan osallistunut 153 vanhaa veloa 16 eri maasta. Tapahtuman kerrotaan onnistuneen hyvin, säidenkin puolesta, ja vastuullinen pääjärjestäjä Brian Rosenberg on saanut työstään roimasti kiitoksia. Ajojen osallistujamaista puuttuu Suomi. Eivät ole Härmän

velot vielä rohjenneet mukaan. Merkillepantava yksittäinen saavutus on tsekkiläisen Ivan Krivanekin ajelu ”Hobby Horse” -potkupyörällään: yhden vuorokauden aikana maailmaennätykselliset 120 kilometriä. Toinen aivan varmasti mieliin jäänyt tapaus on ollut veloporukan vierailu paikallisella Hjertebjergin koululla, kouluväen ihmeteltävänä ja ihasteltavana. - KL

Viro

Tunnetun virolaisen kirkkomusiikkisäveltäjän Arvo Pärtin (s. 1935) patsas paljastetiin tänä kesänä taiteilijan lapsuuden kaupungissa Rakveressa, ItäVirossa. Hauska ja humoristinen pyörä- ja poikapatsas on keskellä Rakveren toria. Patsas on kuvanveistäjien Paul Mändin ja Simson von Seakylin yhteistyö. Vittorio

Pikajalka 19

10


Itävalta

esittely. Sen sijaan mukaan on päässyt paljon sulavalinjaisia kilpapyöriä, taittopyöriä ja erikoispyöriä. Kokoelma kuvastaa myös monia yrityksiä murtaa tavanomaisen timanttirungon periaate. Embacherin kokoelma on ollut useasti esillä näyttelyissä, mutta helpoimmin siihen pääsee tutustumaan netin kautta osoitteessa sammlung-embacher.at tai katselemalla siitä julkaistua kirjaa Smart move. Embacherin pyöriä on esitelty myös juuri ilmestyneessä saksalaisessa trekking bike -lehdessä. - ML

rin korjausyrityksen jälkeen pois jo 1931. Radasta ja sillä ajetuista kilpailuista kirjoittaa Gunnar Svartengren. Mielenkiintoisia kestävyys- ja nopeuskisoja siellä on poljettu eräänlaisten tandemmoottoripyörien imussa. Niissä on rikottu ennätyksiä konevoimien avulla. Ruotsin ensimmäinen sisävelodromi, kertoo Svartengren, on rakennettu viime vuoden lopulla Faluniin, Scanian vanhaan tehtaaseen. Kyseinen Främbyn halli

vihittiin käyttöönsä helmikuun puolivälissä tänä vuonna. Nykyvelodromeista yleensä kirjoittaa CHF:n puheenjohtaja-päätoimittaja Carlos Saldes omassa artikkelissaan. Saldes kuvailee eri kilpailumuodotkin, kuusi lajia sprintistä kuuden päivän ajoihin saakka. Lehden toisessa kirjoituksessaan Saldes kertoo ilmarenkaasta, ”vuosituhannen tärkeimmästä keksinnöstä”. - KL

Wieniläinen arkkitehti Michael Embacher on lyhyessä ajassa kerännyt loisteliaan kokoelman vanhoja polkupyöriä, jotka syystä tai toisesta häntä miellyttävät. Kokoelmaan kuuluu luonnollisesti muotoilultaan poikkeuksellisen tyylikkäitä pyöriä, mutta myös pahoja epäonnistumisia - insinöörien hienot keksinnöt ovat toisinaan osoittautuneet mahdottomiksi ajaa. Kokoelman helmet eivät ole erityisen vanhoja. Idea ei ole kronologinen pyörän historian

Ruotsi

Ruotsin velojen CHF:n verkkosivut tuntuvat toimivan hyvin. Niitä päivitetään säännöllisesti ja ne taitavat olla ahkerassa käytössä. Kommentaattori KL:lle mieluisaa on tutkia Renovering och delar -osastoa, jossa keskustellaan nyt muun muassa nahkasatulan korjaamisesta. Mystery Bikes -sivuille on ladattu kuvia tunnistamista kaipaavista polkupyöristä. Elokuun alkupuolelta sivuilla on raportti yhdistyksen vuosittaisesta pyörähistoriallisesta tapaamisesta Conny Petterssonin luona Sköllerstassa. Väkeä on ollut siellä hyvin paikalla: yhteispotrettiin on saatu koolle 32 harrastajaa ja yksi koira, monet heistä ilmeisesti Norjan pyörähistoriasta kertoneitten Jan Brisumin ja Jan-Petter Brennesandin houkuttamina. Tuoreimmasta Velocipeden-lehdestä n:o 50 allekirjoittanutta on kiinnostanut lukea parikin juttua Ruotsin kilpapyöräilyradoista, velodromeista. Ensimmäinen ulkovelodromi rakennettiin vuonna 1923 Hornbergiin mutta purettiin pa-

11 Pikajalka 19


Teksti Markku Lahtinen

Arviointia

Sohvapöytäkirja

The Golden Age Of Handbuilt Bicycles

Jan Heine and JeanPierre Praderes Rizzoli International Publications

2009

A. Fauren valmistama radonneurpyörä vuodelta 1948 hienoine mittareineen ja vasaroituine kurasuojineen.

Vanhojen velojen pyörämerkkikirja käy kauniine kuvineen hyvin pidettäväksi esillä olohuoneen sohvapöydällä, ja mainiosti sen seuraksi sopii Jan Heinen kirjoittama ja JeanPierre Praderes’n kuvaama kirja The Golden Age of Handbuilt Bicycles. Sen suurikokoiset valokuvat käsintehdyistä ranskalaisista retkipyöräistä panevat sydämen sykkimään tavallista kiivaammin. 1930-luvulla vapaa-aika lisääntyi ja pyöräretkeilyn suosio kasvoi. Pyöräteollisuuden tarjonta kehittyi nopeasti, ja ne jotka mielivät kilpailujen sankareiksi, kelpuuttivat jalkojensa väliin vain parasta. Pian pienissä pyöräverstaissa alkoi syntyä kevyitä, mutta hyvin varusteltuja retkipyöriä, joissa oli vaihteet, lokasuojat, etu- ja takatavaratelineet ja valolaitteet, ja silti niiden paino jäi reilusti alle 10 kilon. Sellaiset pyöräsepät kuin Rene Herse tai Alex Singer tekivät polkupyöristä kellosepäntarkalla taidollaan korun kaltaisia namupaloja, jotka saavat tämän päivän kalleimmatkin kilpapyörät näyttämään autotalliverstaan kottikärryiltä. Kirjan lyhyet tarinat elävöittävät pyöräyksilöiden taustaa. Vuosikymmenien historiasta huolimatta ne ovat edelleen ajo-

kuntoisia, niin kuin Heinen itse omistama Rene Herse-tandem, jolla hän otti osaa monisataakilometriseen Pariisi-Brest-Pariisi ajoon muutama vuosi sitten. Pitkien pyörävaellusten ohella monet esitellyistä pyöristä ovat olleet mukana Pariisin pyörälähettikilpailuissa, joita ajettiin 1960-luvulle asti. Niillä jaettiin iltapäivälehtiä kirjapainosta kioskeihin, tavaratelineet lehtikasoista pullottaen, sykkivän autoliikenteen seassa. Nämä mainiot pyörät edistivät pyörätekniikan kehitystä niin kuin formulakisat autojen kehitystä. Runkokiinnikkeet, retkiohjaustangot ja vaihteet kehittyivät ensinnä näihin alumiinivalmisteisiin kevytpyöriin. Hienoimpia yksilöitä on erään kellosepän valmistama, tekijänsä ainoaksi jäänyt pyörä, jonka ohjaustankoon kiinnitetyt mittarit ja kellot kuvastavat eri alojen tekniikoiden sulautumista kamelinkarvasiveltimellä piirretyn oloiseksi taideteokseksi. Ranskan pyöräilyn loisto himmeni suureen autoiluinnostukseen ja oli kadota kokonaan Kauko-Idän teollisuuden vallatessa huippupyörämarkkinat. Onneksi amerikkalaiset keräilijät saivat pelastetuksi suuren joukon näitä vanhoja helmiä.

Ei oppi ojaan kaada

Lastenkirjallisuudessa on viime vuosina ilmestynyt sivistäviä teoksia, joissa kerrotaan milloin Tallinnan vanhan kaupungin arkkitehtuurista tai annetaan oman kodin remonttiohjeita. Nyt on saatu opas myös pienelle pyöränkorjaajalle. Asialle ei ole saatu kotimaisia velokirjailijoita, vaan on tyydytty ruotsalaisiin oppeihin, jotka eivät nekään ojaan kaada, kuten otsikossa todetaan. Las Klintingin teos Kassu korjaa polkupyörän kertoo Kassun ja Ripsun pyöräretkestä, joka päättyy rengasrikkoon ennen kuin on ehtinyt alkaakaan. Mutta ei hätää, he päättävät korjata renkaan. Kotiin kävellään ja työkalut levitellään lukijan eteen mehukkaina kuvina. Pyörän irrottaminen, renkaan poistaminen ja reiän paikallistaminen vievät valtaosan teoksen sivuista, mutta eihän se oppi ojaan kaada - vai mitä. Lopulta rengas saadaan paikatuksi. Kaikki kävi melko kätevästi kun vertaan omia kokemuksiani kilpapyörän avorenkaan paikkaamisoperaatiosta. Ainakin viisi kertaa sisäkumi puhkesi uudelleen ennen kuin opin. Voimat hupenevat myös Kassusta ja Ripsulta, ja paikka-

Pikajalka 19

12


Tourusen polkupyöräluettelo on ilmestynyt

uksesta tulee eväiden syömisen motiivi. Ehkä seuraavassa kirjassa jo päästään retkeilemäänkin. Klintingin kuvitus on samaa hellyttävää tyyliä kuin kuuluisan Viiru-kirjailijan, Sven Nordqvistin jälki. Kevyt viivapiirustus ja raikas vesiväritys sopivat hyvin aihepiiriin ja tukevat varaosien ja työkalujen esittelyä. Veikkaisinpa, että kun vanha velo lukee tätä kirjaa iltasaduksi kerran viikossa kolmen - neljän vuoden ajan, pienokaisesta tulee viisas mestari opettamaan pyörän korjausta myös vanhemmilleen. Toivoisinpa, että joku kirjoittaisi lisää pyöräilyaiheisia satuja ja tarinoita.

13 Pikajalka 19

”Katsomme itsellämme olevan syytä suositella etenkin niitä teokseia alallaan oivallisimmiksi, joita meidän liikkeemme edustaa.” Mainostaminen oli selkeää ja suoraviivaista ennen vanhaan, ei turhia mielikuvia, vaan kehuja ja iskulauseita. John Tourunen ei vähätellyt myytäväksi tarjoamiaan ”koneita” ensimmäisessä pyöräluettelossaan, joka ilmestyi vuonna 1895. Kustannusliike Kirja kerrallaan on tehnyt oivallisen teon julkaistessaan näköispainoksen tästä divarien aarteesta. 52-sivuinen kirjanen sisältää mainoslauseiden ohella paljon asiatietoa aikakautensa pyörätekniikasta. Siinä esitellään vastikään markkinoille tulleita pneumaattisia renkaita ja kohtalaisen uutta vetopeliä, ketjua. Ketjun hoito ja säätäminen neuvotaankin tarkkaan. ”On väitetty öljytyn, hyvin puhdistetun sekä oijaistun ketjun vaikuttavan kilpa-ajajan aikaan 15 á 20%.” Kirjasessa annetaan neuvoja vasta-alkajille ajamaan opettelussa toverin avulla ja ajotekniikassa. ”Polje jaloilla ja säärillä, äläkä ruumiilla. Ei mikään ole rumempaa kuin reuhtominen ajaessa ruumiilla.” Toinen tärkeä opastustettava on pyörän hoito ja huolto. Kun muistetaan kuinka merkittävä sijoitus polkupyörä 115 vuotta

siten oli, ei pidä väheksyä ylimitoitetunkin tuntuista huolta. ”Pidä sääntönäsi, ettet lainaa konetta kenellekään, olkoon kuka tahansa.” Eihän se lainatavara koskaan ehompana takaisin tule. ”Älä anna koneen olla likaisena ja tomuisena, vaan pyyhi se heti käytettyäsi. ” Kun pyörä on tullut arkisemmaksi ja edulliseksi hankkia, hoidosta on aivan liian usein luovuttu. Oikea huolto pidentää edelleen pyörän ikää. ”Ole yhtä arka pyörän nikkellöidyistä osista kuin nuori neito maineestaan: Sillä ensi pilkkua tulee väistää.” Kirjasen myyntiluetteloosassa esitellään Tourusen maahantuomia pyöriä. Valmistajia ovat Premier ja Centaur Coventrysta, Raleigh Nottinghamista, Arab Birminghamista. Tarjolla on miesten ja naisten malleja, urheilullisia maantiekoneita ja jopa tandem. Tarvikkeina on saatavilla kelloja, satuloita, pumppuja, lyhtyjä, torvia, lukkoja, laukkuja, housunkiinnittimiä yms. Ajankohtaansa nähden kirjanen on hyvin runsas ja edustava. Taas kerran on ihmeteltävä, kuinka monet asiat ovat olleet tarjolla jo 1800-luvun puolella, vaikka ne näyttävät tulevan laajempien piirien käyttöön vasta 2000-luvun puolella. Tämä 12 euron hintainen teos kuuluu itseoikeutettuna kaikkien oikein vanhojen pyörien harrastajien hyllyyn.

Kassu korjaa

polkupyörän.

Lars Klinting. Schildts 2004

John Tourunen & Co Velociped

Katalog 1895. Kirja kerrallaan 2010


Tampereen seudun polkupyöräntekijöitä toissa vuosisadalta

Tämä tarina olisi joutanut kertoa jo Velomania-kirjassa 2007. Kävi kuitenkin niin kuin silloin tällöin käy: joku tärkeäkin juttu ilmoittautuu kerrottavaksi liian myöhään. Siispä paikkauspuuhiin… Kysymys on varhaisesta tamperelaisesta polkupyörävalmistajasta: toukokuussa 1889 yritys nimeltä Ingelius & Kingelinin Mekanillinen Konepaja ilmoitti valmistavansa Tampereen Onkiniemessä monen muun tuotteen ohella velosipedejä.

Teksti Tapani Mauranen

M

onumentaalisessa Tampereen kaupungin historiassaan Väinö Voionmaa arveli, että Onkiniemen konepaja oli alun perin Ingeliuksen ja Kingelinin perustama. Näin ei ollut. Konepajatoiminta Onkiniemen oluttehtaan ja tulitikkutehtaan välisellä tontilla oli alkanut jo kesällä 1877, kun Axel Adrian Brander siirsi sinne Itäisellä Pitkälläkadulla, kangaskauppias Frestadiuksen talossa toimineen pajansa.1 Kaupungin valtuusmiehenäkin yhden vuoden vaikuttanut Brander tarjosi taontaa, koneenkorjausta ja messinkivalua sekä mm. veivimankeleita, pelumyllyjä ja pumppuja. Toiminta oli alkanut 1872, kymmenen vuotta myöhemmin se päättyi vararikkoon.2 Suuri ei paja ollut, työntekijämäärä oli alle kymmenen. Konkurssihuutokaupan jälkeen toiminta jatkui Onkiniemen Konepajan nimellä, siellä tehtiin ”takomis-, walaus- ja plootutöitä,” myllynkoneistoja, helloja, uuneja ym. Vuonna 1883 myytävänä oli jopa jääkaappi. Ja seuraavana vuonna koko yritys. ”Allekirjoittaneen kautta myydään Onkiniemen (ent. A. A. Branderin) konepaja.”

Allekirjoittaja oli kauppias K. A. Frestadius.3 Kauppoja ei syntynyt. Frestadius kuoli 1886. Kolme vuotta myöhemmin hänen perillisensä myivät jo vuosia suljettuna olleen laitoksen Sandor Ingeliukselle ja Walter Kingelinille 13 000 markalla. Näiden kahden turkulaissyntyisen ”konetaiturin” lisäksi mukaan tuli kolmaskin, George Crichton. Hänen nimensä toi hankkeelle lisää painoarvoa. Crichton oli Suomen kahdeksanneksi suurimman yrityksen, Turussa toimineen konepajayhtiö W:m Crichton & Co Ab:n johtajan ja pääomistajan poika. Crichtonin nimi esiintyi yrityksen omistajien joukossa syksyllä 1889, jolloin Onkiniemen konepajan yhteyteen suunniteltiin ruuvitehdasta. Nimi Frestadius kilauttaa pyöräalalla kelloa – Alfred Frestadius oli 1880-luvulla Tampereen näkyvin polkupyöräharrastaja. Hän oli yksi perikunnan osakkaista, isänsä kuollessa 18-vuotias. Kun Alfred oli alaikäinen, pajan asioita lienevät hoitaneet enemmänkin hänen kaksi vanhempaa veljeään, opiskelijoita vielä hekin. Ingelius ja Kingelin ilmoittivat tekevänsä kaikkia alan töitä höyrylaivoista paperipai-

Pikajalka 19

14


Onkiniemen tehdasaluetta . Kuva Ensio Kauppila . Vapriikin kuva-arkisto.

Onkiniemen konetaiturit ja Lemp채채l채n puusepp채

15 Pikajalka 19


Oliko Onkiniemessä Suomen ensimmäinen polkupyörätehdas? Vai oliko se Lempäälässä?

noihin: valua, sorvausta, höyläystä ja korjaustöitä – ja ”kaikki mitä mahdollisimman nopeasti”.4 Kuten käsketty oli, yritys ilmoitti tuotannostaan teollisuustilastoon – ei kuitenkaan niin eritellysti, että polkupyörätuotannosta olisi tarkempaa tietoa. Työntekijöitä oli vuonna 1890 kaikkiaan 45. Sandor Ingelius perusti sittemmin Pispalaan pahvitehtaan ja lähti yhtiöstä, hän kuoli 1894. Walter Kingelinin kumppaniksi tuli vuonna 1890 Walter Jörgensen. Pajan asioita hoiti kuitenkin Kingelin, varsinkin kun Jörgensen keväällä 1893 muutti Pietariin. Yhteisomistus avoimen yhtiön puitteissa kuitenkin jatkui aina siihen saakka, kun Onkiniemen Konepaja marraskuussa 1893 haki itsensä vararikkoon. Hakemuksessa vedottiin vallitseviin epäsuotuisiin liikekonjunktuureihin ja työansion puutteeseen.5 Konepajan jälkeen jäänyttä omaisuutta realisoitiin kesällä 1894, kesäkuussa tarjolla oli mm. polkupyöriä ja niiden osia, osia riitti myytäväksi vielä elokuussakin. Onkiniemen pyörätuotannosta ei teollisuustilastoon tietoja tullut. Mutta Lempäälästä tuli. Niitä lähetti puuseppä Juho Grönholm, hän ilmoitti teollisuustilastoon vuosina 1892-96 valmistamiensa polkupyörien määrän ja tuotannon arvon.6 Vuosi valmistus kpl arvo mk korjattu kpl arvo mk 1892 6 700 ? 150 1893 7 875 13 245 1894 11 1760 5 53 1895 11 1925 15 150 1896 4 800 ? 200

Pikajalka 19

16


Nikkari Grönholmin valmistama pyörä, jolla liikkui Lempäälän kanttori Käcklund. Lempäällän tapulimuseo. Kuva Variikin arkisto / Reetta Tervakangas

Lehti-ilmoituksin tehtiin tuotteita tutuksi niin Lempäälässä kuin Tampereellakin.

Viidessä vuodessa syntyi siis 39 pyörää. Grönholm oli kuitenkin tehnyt pyöriä ainakin vuodesta 1888, varovasti arvioiden hänen pyöriensä kokonaismäärän voisi arvioida olleen viidenkymmenen luokkaa. Lisäksi tehtiin mainittava määrä korjaustöitä. Tilaston mukaan pyörien arvo kohosi vuosi vuodelta 116 markasta aina 200 markkaan kappaleelta, taustalla lienee ollut laadun ja varustetason nousu. Vuoden 1895 pyörät sai jo cushioneli ilmatyynyrenkailla varustettuna. Muuta näyttöä varustetason noususta ei olekaan – Grönholmin pyöriä on näet säilynyt vain yksi, Lempäälän tapulimuseossa säilytettävä kappale. Näitä puusta valmistettuja pyöriä on kutsuttu kotitekoisiksi, mutta lehti-ilmoituksessa käytettiin komeasti nimeä ”Grönholmin pyöräteollisuus”. Juho Grönholm kuoli 1899. Hänen poikansa Kalle näyttää 1890-luvun lopulla keskittyneen toiseen tulevaisuuden alaan: hän teki pulpetteja. Tampereen seudun pyöräteollisuudessa oli nyt vuorossa luova tauko, seuraavaksi pyöriä valmisti Kone ja Terä vuodesta 1933. 17 Pikajalka 19

Ympäri käydään ja yhteen tullaan. Vuonna 1889 Lempäälän metsästysseuran kesäjuhlilla ajettiin polkupyörillä kilpaa. Kotitekoisten pyörien sarja voitettiin ajalla 8 min. 55 sek., tehdastekoisten sarja ajalla 6,14. Matka oli sama, tehdastekoinen kulki siis 43 % kovempaa. Sarjojen voittajat olivat Kalle Grönholm ja Alfred Frestadius. Oliko Onkiniemessä Suomen ensimmäinen polkupyörätehdas?≈ Vai oliko se Lempäälässä? Molemmissa paikoissa pyöriä joka tapauksessa tehtiin. Sanaa ”ensimmäinen” kannattaa varoa, aina voi löytyä vielä ensimmäisempi… 1 Tampereen Sanomat 24.7.1877. 2 Aamulehti 4.2.1882. 3

Aamulehti 5.1.1884, ilmoitus julkaistiin myös valtakunnallisissa lehdissä. 4 Aamulehti 23.5.1889. 5 Onkiniemen Konepajan sekä Kingelinin ja Jörgensenin konkurssiin liittyvät asiakirjat Tampereen raastuvanoikeuden arkistossa (Tampereen kaupunginarkisto). 5 Saapuneet tilastotiedot mainituilta vuosilta, Kauppa- ja teollisuushallituksen arkisto, Kansallisarkisto


Unelma Hellbergin lyömisestä

Jurvalaisia pyöräilijöitä, Vihtori Hautamäki toinen oikealla. (Hautamäen perhealbumi)

Teksti Seppo Kivimäki Pikajalka 19

18


Ojanikkola sijoittui toiseksi Seinäjoki-Vaasa ajossa

Polkupyörä oli mullistava keksintö, joka laajensi huomattavasti maaseudun asukkaiden elinpiiriä ja kokemusmaailmaa. Suomen itsenäisyyden alkuaikoina polkupyörä alkoi olla melko yleinen tavallisen maaseudun väestönkin keskuudessa. Tuota aikaa leimasi paitsi vahva kansallistunne, myös kilpaurheilun voimakas esiinmarssi.

P

19 Pikajalka 19

yöräilyssä kilpailulajeina olivat yleisiä lyhyen matkan nopeus-ajot, joita ajettiin raviradoilla sekä pitkän matkan maantieajot. Kun haluttiin kilvoitella todellisista mestaruuksista ja erotella jyvät akanoista, molemmat lajit yhdistettiin ja matkaan lähdettiin aikalähtöinä vuoron perään. Etelä-Pohjanmaalla taistelu kunniasta ja mestaruudesta huipentui kaksipäiväisiin Seinäjoki-Vaasa ajoihin aina heinä- elokuun vaihteessa, jolloin maatöistä oli taukoa. Lauantaina ajettiin rata-ajot ja lyhyen matkan maantieajot. Sunnuntaina ajettiin Seinäjoelta Ylistaron

ja Laihian kautta Vaasaan ja takaisin. Koska tuo 180 km:n matka sen aikaisilla teillä kesti nopeimmillakin kisailijoilla paljon yli kuusi tuntia, oli virvoitusasemia 25 km välein ja Vaasan torilla oli mahdollisuus ruokailuun. Matkan varrella oli tarkkailijoita estämässä vilpin käyttöä, esimerkiksi moottoripyörällä edeltämistä. Telefooniyhtiön mekaanikot olivat yhteydessä Seinäjoen keskusradalle ilmoittaen väliaikoja. Kilpailuun osallistujia oli ympäri Suomen ja yleisöä oli sankoin joukoin reitin varrella.


Kuva ajoistaista Vaasa-lehdessä

IlmoituKAI Vaasa-lehdessä 1927

1920-luvun lopulla ehdoton pyöräilykuningas oli Porvoon Akillesta edustanut Raul Hellberg, joka osallistui seuratovereineen joka vuosi Seinäjoki-Vaasa ajoihin parantaen vuosi vuodelta rataennätystä. Hellberg voitti kaksi kertaa myös pohjoismaiden mestaruuden. Kuuluisan Hellbergin lyöminen oli jokaisen pyöräilyä tosissaan harrastavan tavoite ja unelma. Monessa urheilulajissa lajin harrastus on perinteen ja innostuneen seuratoiminnan seurausta. Jurva on pieni eteläpohjalainen paikkakunta, jolla on pitkät perinteet pyöräilyssä. Sieltä oli kotoisin myös vuonna 1900 syntynyt isoisäni Vihtori Hautamäki, joka oli innokas pyöräilijä. Samana vuonna oli syntynyt myös Hellberg. Jurvalaiset pyöräilijät harjoittelivat ahkerasti kilpa-ajoihin. Harjoittelua ja fyysisen kunnon ylläpitoa auttoivat myös normaalit maaseudun työt, kuten metsätyöt talvella ja tukinuitto tai monttutyöt kesällä. Kantojen vääntäminen juurineen pellosta ja ojan kaivuu eivät ainakaan heikentäneet kuntopohjaa. Jurvalaisetkin päättivät osallistua SeinäjokiVaasa ajoihin. Hyvällä itsetunnolla varustettu isoisänikin osallistui kisaan seuratoverinsa Kestin ohella. He pitivät voittomahdollisuutta realistisena, olihan isoisäni omien sanojensa mukaan sivunnut rata-ajon maailmanennätystäkin, harjoituksissa tosin. Matkaan Jurvasta Seinäjoelle lähdettiin tietysti omalla

Pikajalka 19

20


kilpapyörällä, josta oli sarvet käännetty alaspäin ja turhat rapakaaret poistettu, vaihteita ei tunnettu. Hellberg saapui Porvoosta Seinäjoelle omalla autollaan avustajana toimineen veljensä kanssa. Hautamäki ja Kesti lähtivät kilpailuun rohkealla taktiikalla. He pyrkisivät pysymään Hellbergin ja muiden kärkimiesten matkassa, kunnes ottaisivat lopussa kirivoiton luontaisella nopeudellaan. Kärkijoukossa pysyttiin helposti Ylistaroon ja Laihialle saakka. Hellberg veti joukkoa hirmuvauhtia. Tankkaukseen oli ajateltu pelkkää vettä. Valitettavasti joku ”kokeneempi” pyöräilyasiantuntija oli vakuuttanut Hautamäelle ja Kestille sokeriveden olevan parasta energiajuomaa pitkässä rasituksessa. ”Se sokerivesi löi lihakset aivan veteläksi paluumatkalla, siihen meni voittomahdollisuudet, hyvä kun maaliin asti selvittiin” totesi isoisä vielä eläkkeelläkin vihaisena. ”Olin silloin elämäni kunnossa. Minkä takia piti sitä sokerivettä mennä ottamaan, muuten olisin...”. Hellberg voitti jälleen uudella ennätysajalla. Isoisän pyöräilyharrastus jatkui, mutta Hellberg jäi lyömättä.

Kuuluisan Hellbergin lyöminen oli jokaisen pyöräilyä tosissaan harrastavan tavoite ja unelma.

Lähteet: Vaasa lehdet 1926-31, Wikipedia, Kansallisbiografia, Vihtori Hautamäen kertomukset

Raul Hellberg

Raul Hellberg 1900- 1985 oli suomalainen kilpapyöräilijä ja liikemies. Hän voitti kahdesti maantieajon Pohjoismaiden mestaruuden. Hellberg voitti yhteensä 24 Suomen mestaruutta, joista ensimmäiset vuonna 1923 maantiematkoissa 10, 30 ja 60 kilometriä. 1920-luvun lopulla ja 1930-luvulla hän oli Suomen ja Pohjoismaiden kilpapyöräilijöiden huippua. Hellberg menestyi urheiluvälinealan liikemiehenä. Hänen perustamansa Raul Hellberg Oy toimii nykyään maahantuojana ja tukkukauppana. Hellbergille myönnettiin 1964 kauppaneuvoksen arvonimi. Hellberg oli urheilun järjestövaikuttaja, kirjoitti pyöräilystä ja kehitti välineitä. (Wikipedia)

21 Pikajalka 19


Teksti Olli Wihuri

Töölön

pyöräilevä

pappi

H

elmikuisena pyrypäivänä mies työntää pyöräänsä alamäkeä kohti Hesperian puistoa. Ohjaustangossa roikkuu ruskea salkku. Lunta tuiskuaa, mutta pyöräilijä on sitkeä ja jatkaa matkaansa. Hänen pitkä takkinsa ja päässä oleva baskeri ovat lumen peitossa. Lunta on tuiskunnut kadun täydeltä. Töölön seurakunnan pappi Ilmo Launis on matkalla virantoimitukseen. Ilmo Launis oli suuri ihminen, jonka suosio nuorten keskuudessa oli valtava. Paikalliset mummot toki paheksuivat hänen ”epäpapillista” olemustaan. Me suuret ikäluokat nautimme hänen poikkeuksellisesta kyvystään innostaa ympärillään olevia. Itselleni tuolloin nuorena jäi käsitys erityisasemasta hänen työssään. Siitä sai parhaiten kuvan Mustasaaressa, joka oli seurakuntien leirisaari Helsingissä. Siellä tuo ”Jumalan hulluksi” kutsuttu pastorimme oli omimmillaan. Temppuja ja ajatuksia herättävää Sanaa olosuhteissa, jotka saisivat tämän päivän sosiaalitantat kieltämään kaikenlaisen asumisen ja nuorisotoiminnan

siellä. Meille paikka oli keidas, jossa moni nuori sai tarvitsemansa henkisen rohkaisun, ja opastuksen vaikkapa kaitafilmaukseen. Lauluyhtyeitäkin siellä syntyi. Launiksen tapa pyöräillä oli jatkuva ihmetyksen aihe kaupungissa. Eihän ollut papin arvolle sopivaa käyttää polkupyörää. Olisi edes bussia käyttänyt, mutta kuinka se nyt kansanomaisella menopelillä kulkee. Lastensa mukaan pyöräily oli hänelle elämäntapa, johon koko perhe sopeutettiin. Mikäli oli menoa yhdessä kyläilemään, isäntä antoi matkarahat vaimolle ja itse meni fillarilla. Huonekalujen kuljetus oli helppo nakki. Hänellä oli monia erilaisia ”virityksiä” tavaran kuljetusta varten pyörässään. Hänen piiriinsä kuului koko Helsinki aina Lauttasaaresta Malmille asti. Hän oli perustamassa partiolippukuntaa Töölöön ja piti riparia ja nuorteniltaa Lauttasaaressa. Suuri menestys oli Töölön kirkkoon rakennettu Pärinäpirtti. Kirkon kivijalassa oli tila, missä me saatoimme kokoontua. Paikka oli täynnä

Pikajalka 19

22


23 Pikajalka 19

Kuvat Marja Launis


Kuvat Mika Launis erilaisia esineitä, mm. kopio satula-ohjaustanko teoksesta ”Härkä” Picassoa mukailen. Pärinäpirttiin voi ja kannattaa tutustua YLE: n elävässä arkistossa olevassa ohjelmassa. Siis häistä hautajaisiin kappalainen saapui polkupyörällä liperit viimassa lepattaen. En muista koskaan nähneeni häntä ajamassa kovaa, vaan rauhallinen eteneminen oli luonteenomaista. Ehkä juuri siksi hän näki matkallaan paljon. Onnettomat rantojenmiehet saivat apua ja huolenpitoa. Kukaan ei jäänyt sammuneena pakkaseen, vaikka suuri osa ihmisistä nyrpisti nenäänsä moisille. Ilmo Launis harrasti monia asioita elämässään. Pyöräily oli enemmän tapa kuin harrastus. Kaitafilmaus oli eräs suurista intohimoista. Launis teki useita mainetta ja kunniaa saavuttaneita elokuvia. Hän piti Pärinäpirtissä valokuvauskerhoa, eikä huo-

nolla menestyksellä, sillä mm. Risto Jarva oli siellä oppia saamassa. Toinen innostuksen kohde oli Pyhä Maa, jonne hän teki useita matkoja. Syntyipä siellä pari kirjaakin kuvineen. Omatoimimatkoja hän veti ennen kuin seuramatkoista oli mitään tietoa. Kuvaavaa oli hänen tapansa todeta televisiossa, että pitää olla valmis syömään raakaa kananmunaa, mikäli matkalle aikoo mukaan. Palvelut eivät ilmeisesti olleet tämän päivän tasoa. Valitettavasti hänen pyöränsä joskus katosi teille tietymättömille. Joskus se palautui, mutta lienee merikin saanut osansa. Hän pyöräili sitkeästi vielä eläkkeelläkin. Vasta aivan viime vuosina ei kunto enää sallinut pyöräilyä. Meille Tölikan kundeille tuo Suuri pyöräilijä oli esikuva monessa, mutta vielä nykyäänkin voin näin eläkeläisenä sanoa, että pyörällä pääsee ja sillä kannatta ajaa jo kuntonsakin takia.

Pikajalka 19

24


Pinnojen

välejä

Koonnut Risto Lehto

Ei edistystä Olet kuulemma ostanut kuntopyörän. Onko kunnossasi tapahtunut edistymistä? No, kyllä se on ollut sellaista paikallaan polkemista.

Kauppa käy Nyt kuulemma saa kenkiäkin osamaksulla, jopa ilman korkoa. Ja polkupyöriä myydään ihan polkuhintaan.

Merimies on erimies

Palaa se sauna meilläkin

Rahtilaiva Simanon toinen perämies oli poikennut Kotkassa maissa oltaessa muihinkin

Salolammin vanha Miina kävellä hyssytteli kevätrapaista maantietä. Kun vastaantullut läheltä

Pyörätehtailua tämäkin 45 vuoden takainen tamperelainen koulukaverini Valtonen, Valtsu, muisteli kymmenvuo-

25 Pikajalka 19

ravintoloihin, kuin kuuluisaan Kairoon. Päästäkseen Kotkan Ruusun puheille hän oli lainannut ajan säästämiseksi polkupyörän. Tottumattomana näin nopeakäänteiseen alukseen hän sortui hämärässä runsasvetiseen allikkoon. Pelastajiksi ehtineille lähimmäisille hän sopotti urheasti: ” Hyvät herrat, pelastakaa naiset ja lapset ensin! Minä yritän selvitä omin avuin.”

tiaana osallistuneensa Kone ja Terä Oy:n polkupyörien tekoon. Firman työntekijät olivat kokoustaneet sairaskassan sääntöjä, ja Valtsun isäukko, ”äijä”, oli luvannut, että ”meillä poika voi hoitaa niitten puhtaaksikirjoituksen”. Nuorempi Valtonen pyörittelikin sitten viisi kuusi paperia ja hiilipaperit väliin äijän narikasta hänelle ostamaan ikivanhaan

ohittanut polkupyörämies roiskautti kuraa Miinan päälle, tämä pysähtyi suorimaan vaatteittensa helmoja, kääntyi pyöräilijän perään ja uhkaili: ”Outahan sinä härvelj, kunhan minä suan syksyllä uuvet maetokärrit!”

Vaikeahko alku Vanhalta Kallelta kysyttiin miten hän oli hiljakkoin ostamansa elämänsä ensimmäisen polkupyörän kanssa pärjäillyt. Kalle:” Kyllä se jo menee. Mutta oli siinä kauppiaan esittämän varovaisen 200 kilometrin sisäänajossa pirtissä aika pyörittäminen.”

mustanlitteään matkaremingtoniin. Ja takoi kuin takoikin koko luvatun parikymmensivuisen luomuksen viranomaiskappaleiksi. Isä-Valtonen vaihtoi myöhemmin remingtonin itäsaksalaisen Rheinmetallin huipputekniikkatuotteeseen. Rheinmetall on tallella autotallin nurkassa ja on kertoman mukaan palvellut neljättäkin sukupolvea. - KLe


1914

1926

KUINKA

Polkupyörän iän arviointia

U

sein kysytään pyörän ikää, kysymys kuuluu: Minulla on senjasen niminen pyörä kuka sen on tehnyt ja kuinka vanha se on. Pyörän ikää on useimmiten mahdoton arvioida pelkän nimen perusteella. Samoin pyörän tunnistaminen ilman etumerkkiä on suomalaispyörien ollessa kyseessä käytännössä mahdottomuus. Suomalaisissa pyörissä on hyvin harvoin tunnistamista avustavia yksityiskohtia tai osia. Pyörän osat on eri kokoonpanijoilla usein samoilta tukkureilta ostettu, ja ainoa ero pyörien välillä onkin keulamerkki. Jos keulamerkki on tallella, voi Velojen julkaisemasta Pyöränmerkkikirjasta tarkistaa mitä tietoa pyörän valmistajasta ja mahdollisesta valmistusajasta on saatu selville.

Pyörän iän arviointia hankaloittaa myös se, että kun pyöriä on käytetty vuosikymmeniä, niihin on jouduttu vaihtamaan osia. Oheisissa kuvissa on tiettyjä piirteitä ja yksityiskohtia joiden mukaan ikää voidaan arvioida. Erot vuosimallien ja jopa vuosikymmenten välillä ovat melko pieniä. Pyörähän sinänsä ei ole muuttunut juurikaan sadan vuoden aikana. Suuri osa kysytyistä pyöristä on -30 tai -50 luvulta, johtunee yksinomaan siitä syystä että tuolloin pyöriä eniten valmistettiin. Puuvanteita ja puulokasuojia tai niiden yhdistelmät on olleet 1900-1930 luvuilla. 1910-20 luvulle ajoittuu topattu, hevosenjouhilla täytetty satula. Useammalla jousella varustettu satula sijoittuu 1920-30 luvuille. Pikajalka 19

26


1939

VANHA?

1951

Summaries Teksti Mikko Råberg

Vuoden -39 Mattssonin luettelossa Stanleypyörä on varustettu satulalla jossa on enää kaksi jousta takana. Tavaratelineet eli tarakat ovat 1900 alkuvuosina olleet lisävarusteita kuten myös osin lokasuojatkin. Lattaraudasta valmistettu tarakka on todennäköisesti valmistettu -30 luvulla tai aikaisemmin. Vuoden -39 luettelosta voimme nähdä tavaratelineen, joka on ohuesta pyöreästä putkesta valmistettu. Ketjuista 5/8 tuuman ketjuja on tavattu 191030 luvun pyöristä, mutta samaan aikaan on ollut käytössä myös 1/2” jaolla olevat ketjut. Tavallista ketjua huomattavasti leveämmät tuuman jaolla olevat ketjut sijoittuvat 1890 loppuun tai 1900 alkuvuosille. Takapyörä kiinnitettiin ennen sotia yleensä takaapäin, 27 Pikajalka 19

kun sotien jälkeen takapyörä asennettiin taas alaetuviistosta. Tärkein ja luotettavin tieto, löytyy alkuperäisiä asiakirjoista tai edellisten omistajien muistista. Internetistä voi myös olla hyötyä, ja lähinnä meitä voivat auttaa ruotsalaiskerhon CHF:n sivut. Heillä on nettisivuillaan mainio kuva-arkisto osoitteessa http://www. cykelhistoriska.se/cyklara.htm. Kenties mekin saamme sivuillemme vastaavanlaisen tulevaisuudessa. Torpedon takanavoissa on myös yleensä ollut vuosiluku, ilman vuosilukua olleitakin on tavattu. Vuodesta 1958 vuosiluku merkittiin aakkosin sitä ennen numeroin. Lisää aiheesta netistä http://www.rijwiel.net/artdated.htm


Afrikan valloitus Teksti ja kuvat Kari Oksman

Vanha velo Kari Oksman osallistui vuosi sitten kansainvälisen Bike Dreams -pyöräilyn kolmannelle, Pariisista alkaneelle osuudelle. Kevään Pikajalassa hän kertoi kokemuksistaan, tuulista ja tyynistä, ensimmäiseen Marokon lepopäiväänsä saakka. Tässä on matkan loppuraportti Länsi-Saharan alueelta, Mauretaniasta ja Senegalista. Pikajalka 19

28


jatkuu

29 Pikajalka 19

E

nsimmäinen lepopäivä Marokossa menee Fesissä sen isoon vanhaan kaupunkiin Medinaan tutustuessa. Medina on jaettu kahteen osaan ja suurempi on maailman suurin autoton kaupunkialue. Kultakoruja, kosmetiikkaa, vaatteita, mattoja, mausteita... kaikkea on tarjolla. Kierroksen jälkeen päivälliseksi perinteistä tajinea. Matka jatkuu kohti Atlas-vuoristoa. Ohittelen huntuihin puettuja naisia jotka taluttavat valtavin heinä- tai risukuormin lastattuja aaseja. Yksi matkan mielenkiintoisimmista vaiheista oli Atlas-vuoristo joka yllättää vaihtelevuudellaan. Jollakin alueella on vehreää ja kasvaa korkeita cedarmäntyjä. Puitten välissä juoksentelee hännättömiä apinoita. Metsä loppuu ja alkaa autiomaa. Siellä täällä näkyy berberitelttoja. Lammaspaimenia laumojensa kanssa. Useat paimenet ovat nuoria lapsia. Oman jännityksensä tuovat tienvierellä makoilevat koirat. Osa niistä on vihaisia ja lähtee pyöräilijän perään, mutta onneksi sain ne aina karisteltua kannoiltani. Vuoroin kiivetään kiharaisia serpentiininousuja ja sitten lasketellaan laaksoihin keitaitten luo jossa kasvaa palmuja ja on hyvin vehreää, ja vain pieni poikkeama joenuomasta sivuun, niin on maasto kuivaa ja karua eikä siinä kasva kuin joku kaktus. Gorge du Todrassa tie seuraa jokea kapeaan kanjoniin, jossa kuudensadan metrin matkalla seinämät kohoavat pystysuoraan 300 metriä molemmin puolin tietä ja jokea. Tänne pohjalle aurinko paistaa tuskin milloinkaan. Marrakechin basaarialue jäi kokematta, koska olin vatsataudissa, ja tuo lepopäivä meni totaalisesti levätessä. Marrakechistä vielä kolmannen kerran Atlaksen ylitykseen, nyt vähän vajaakuntoisena. Päivän 150 kilometrin matka sisälsi 2500 nousumetriä. Vatsatauti vielä vaivasi, ja käyttämäni lääke aiheutti pahat ilmavaivat. Yhdentoista tunnin ajon aikana tarvitsin 11 vessataukoa (puskatauko). Mutta seuraava päivä on helpompi, upeista maisemista alkanut matka on ensin 25 km pelkkää alamäkeä. Hyvin hankala tosin, tie on kapea, kaiteet puuttuvat, päällyste on huonokuntoinen ja paikattu, halkeamia, kuoppia, kiviä tiellä ja välillä soraa tai päällyste loppuu


hetkeksi. Pyörä tärisi ja pomppi niin ettei katsetta voinut kunnolla kohdentaa tiehen. Tasamaaosuudella sain kummastella vuohien uskomatonta kiipeilykykyä. Vuohet olivat puitten oksilla syömässä. Yhdessä puussa saattoi olla 15 vuohta. Vuoriston jälkeen suunta kohti rannikkoa, ja meren suolaisen tuoksun tunsi jo monta kilometriä ennen kuin sitä edes näkyi. Rannikolla ilmasto on erittäin kostea. Auringon laskettua vaatteet on muistettava ottaa telttaan sisälle, muuten ne ovat aamulla märkiä. Minun pyörästäni tarjosi joku vaihdossa yhtä kamelia, mutta kamelimarkkinoilla aikuinen hyväkuntoinen kameli maksoi 10000 dirhamia (900€), valkoinen 12000. Olisihan se ”Paris-Dakar by Camel” jotakin.

Länsi-Saharassa tarkastuspisteitä ja vartiointia Lähestyessämme Länsi-Saharan aluetta, jota Marokko pitää omanaan (tällä hetkellä), on ensimmäinen poliisien check point -piste. Näitä tarkistuspisteitä on tasaisin välimatkoin koko Länsi-Saharan matkalla, ja ryhmästämme on toimitettu nimilista poliisille. Osalla tarkistuspisteitä meidät pysäytetään ja tarkistetaan nimi ja minne matkalla, toisinaan taas heilauttavat vaan kättä ja toivotetaan hyvää matkaa. Joka yö kuitenkin telttaleirimme vieressä on vartijat ettemme tee mitään laitonta ja ettei meille tapahdu mitään. Kerran yövyimme radio/puhelinmaston läheisyydessä ja sen juurella asui nuori mies jonka tehtävä oli maston vartiointi. Tässä vaiheessa palmuja ei enää näy, ainoastaan pieniä piikkipensaita ja jotain kaktuslajia näkyy. Tie on yksitoikkoisen suora ja näkymät vain hiekkaa ja kiviä. Tuntuu kuin kuntopyörää polkisi, näkymät eivät juurikaan muutu. Onneksi aika ajoin kamelit tuovat vähän vaihtelua sekä nuo aavikolta ilmestyvät villit koirat jotka antavat lisävauhtia. Ulkomainen pyöräilijä saa kyllä osakseen huomiota. Ohiajavista autoista vilkutetaan, annetaan äänimerkkejä ja valot vilkkuu. Myös kun pysähdymme esimerkiksi lounastauolle,

Pikajalka 19

30


siihen tulee usein paikallisia tervehtimään. Aina ei löydy yhteistä kieltäkään, kunhan vaan ihmetellään. Erityisesti pienet lapset ovat innoissaan vilkuttamassa joka puolella. Mutta vähän isommat, teini-ikäiset, osasivat jo tehdä polkupyörillään pieniä tiesulkuja, jossa harrastivat varojenkeruuta, joka ei niinkään perustunut luovuttajan vapaaehtoisuuteen. Bonbons- ja dirham-huudot vain kuuluivat. Kyllähän siitä tilanteesta aina läpi pääsi antamatta mitään, mutta usein perään lensi pikkukiviä. Tätä tapahtui vain Marokossa muutaman kerran. Pidin kyllä välillä mukanani karkkejakin joita joskus annoin pikkulapsille, joskus jonkun lantinkin jos olin ottanut vaikkapa valokuvan heistä. Marokon ja Mauritanian raja-asemien väli on 5 kilometriä ja siinä ei ole tietä, ainoastaan ajouria hiekassa. Osan matkaa pyörää on työnnettävä pehmeässä hiekassa. Rajamuodollisuuksiin kuluu aikaa kolmisen tuntia yhteensä. Matkaa pääsee jatkamaan mukavassa myötäisessä pohjoistuulessa joka ei ole niin kuuma kuin jos sisämaasta puhaltaisi. Silti päivälämpötilat kohoavat 40 asteeseen, jopa ylikin, ja varjopaikkoja ei ole. Ajaessa kuitenkin viima vähän viilentää, ja hikoilemista ei huomaa. Kahden juomapullon lisäksi minulla on kolmen litran juomareppu joita mahdollisuuksien mukaan matkan varrella täydennän. Aamun lähtöaikoja on aikaistettu jotta ei tarvitsisi niin kauan iltapäivän kuumuudessa ajella. Myös päivällinen on tuntia aikaisemmin klo 17. Täällä Mauretaniassa juuri siihen aikaan tunti ennen auringonlaskua ilmestyy pienet valkoiset kärpäset kiusaksemme valtavina parvina. Ne purevat ja niitä on hiuksissa ja korvissa, ruuassa ja juomassa. Koska aavikolla ei ole varsinkaan pimeän tultua mitään tekemistä, tuli monta kertaa mentyä nukkumaan jo ilta seitsemältä. Ja jos ei vielä sattunut nukuttamaan, olipahan aikaa miettiä maailmanmenoa. Hyvin usein kuitenkin istuin ulkona otsalampun valossa lukien kirjaa, ja sen jälkeen katsellen tähtitaivasta hiljaisuutta kuunnellen. Yleensä tuulee, ja ohutta hiekkaa ei pääse pakoon edes telttaan, vaikka kuinka vetoketjut on kiinni. Teltasta saattoi löytää myös erilaisia 31 Pikajalka 19

eläimiä, kuten eräänä aamuna naapuritelttaa kasaava naapuri löysi sieltä skorpionin. Tuskin se siellä oli yötä ollut vaan kömpinyt sinne sillä välin kun olimme aamiaisella. Myös monenmoiset koppakuoriaiset ja pikkuliskot tulivat tutuiksi. Rantahietikolla telttaillessa isot taskuravut kaivautuivat yön aikana hiekan sisästä ja yrittivät teltan suojiin. Puhumattakaan Senegal-joen suistossa hämärän tultua moskiittojen hyökkäyksestä. Mauretanian ja Senegalin rajalla rajamuodollisuudet sujuvat tavanomaisen hitaasti ellei halua maksaa pyydettyä lisämaksua.

Senegaliin ja Dakarin haikeuteen Maisemat Senegalin puolella muuttuvat täysin, täällä kasvaa jo paljon puita, ja maasto on vihreää. Naisten pukeutuminenkin on koko ajan etelään päin tultaessa muuttunut vapautuneemmaksi ja värikkäämmäksi. Musiikissa on uudet rytmit, ja oluttakin on jo saatavilla yleisesti. St.Louisissa vietimme viimeisen lepopäivän ennen kolmen päivän päästä Dakariin saapumista. Kaupungin rakennuksissa näkyy vielä selvästi Ranskan siirtomaavallan jälki. Viimeiset päivät ovatkin helppoa ajelua ja yövymme mahtavien baobabpuiden katveessa. Pahempia kommelluksia matkan aikana ei minulle satu. Pari osallistujaa joutuu vaikeampien loukkaantumisten takia keskeyttämään. Norjalainen Eric kaatuu jo heti toisena ajopäivänä ja murtaa solisluunsa mutta pystyy kuitenkin olkapää teipattuna pääasiassa toisen käden varassa jatkamaan. Kunnes viimeisellä viikolla yhdeksän viikkoa tapahtuneesta kaatuu uudelleen. Käynti lääkärissä, ja nyt on solisluu toiselta puolelta murtunut. Sitkeä sissi jatkaa kuitenkin vielä viimeiset 300 km Dakariin. Koskaan aikaisemmin häneltä ei ole murtunut mitään. Hienojen fiilisten vallitessa saavumme Dakariin. Illalla on vielä yhteinen illanvietto hyvän ruuan, juoman ja musiikin merkeissä. Vähän haikein mielin seuraavana päivänä itse kukin suuntaa omille tahoilleen.


Summaries Once there was a bike factory

Tapani Mauranen is looking for the start of bicycle manufacturing in Finland (pp 14 - 17). He dates it back to late late 1880’s, but cannot be sure whether it was in Tampere or it’s neighbouring village, Lempäälä. But as the author writes, you cannot be sure if one of these was the first one, because there can always be one yet unknown. Among factories in Tampere there was a manufactory at the Lake Näsijärvi, which was owned by Kingelin and Ingelius. In 1889 they had an advertisement that did not hide their skills: everything from steam ships to paper weights was to be produced, including velocipeds. There are no statistics left to assure the amount of production of either steam ships or velocipeds. But as the numbers of workers was around half a hundred, velociped manufacturing is more than propable before the company was declared bankrupt in 1893. As the property was realized the next year, bicycles and bicycle parts were sold. We do have better knowledge of bicycle manufacturing in Lempäälä. The carpenter Juho Grönholm announced the number of his bicycle production in the early 1890’s. In five years he had produced 39 wooden velocipeds. It is known that he had made several velocipeds already in 1888. The prize of the item had grown higher by the years, from 116 marks to 200. The reason for this is better quality, f.i. air cushion tyres were assembled to the latter vehicles. One of Grönholm’s bikes still exists in the Lempäälä Museum as you can see in the photo.

Osthrobothnian bikers

Seppo Kivimäki has learned that his grandfather was a competetive cyclist in 1920’s (pp 18 - 21). Cycling has always been very popular means of commuting in the area, but also some of the fastest cyclists came from there. The route from Seinäjoki to Vaasa and back, 180 km, was the main task of the year. Cyclists came from around the country and there was no lack af audience en route. There were drink stops in every 25 km, and

a lunch break in Vaasa. It took more than six hours to get back to finish line. The grandfather of the author, Vihtori Hautamäki, was born in Jurva. Working in the farm and in the woods helped to get fit for biking. As the Finnish Championships were held in the Seinäjoki to Vaasa route in the late 1920’s, the local bikers wanted to beat Raul Hellberg, the leading figure in Finnish and Nordic cycling. The start was promising. Hellberg was making a good pace, but the local riders followed him. Hautamäki was adviced to drink sugared water though he was used to drink pure water only. And that was what he blaimed decades later: his and his team’s muscles went limb and they finished half an hour after Hellberg. Hautamäki was in his best condition ever, ready to beat Hellberg, but nutritional advice was not known to these amateurs.

The cycling priest of Helsinki

Olli Wihuri writes about his youth (pp 22 - 24) in the 50’s and 60’s. Ilmo Launis was a priest who got along with boys. He helped them to learn making films, repair motors and even sing in a choir. Launis was always commuting with a bike. This was the reason, even in those years, he was a little rejected by the public. But cycling was also was his

way to meet people. As Launis was always cycling in a low speed, he could stop for a chat, help the poor, save alcoholics from freezing i snow. When going to a family visit, he used to give his wife money for the bus and ride the bike himself. He carried furniture and goods with the bike. Every now and then his bike was stolen, but he always bought a new one, knowing somebody had needed it more. Launis liked travelling, and he planned his own trips, mostly to the Holy Land, of which he also wrote books.

FAQ

Mikko Råberg helps the reader to determine the age of the bicycle (pp 26 - 27). The most frequently asked question is how old is my bike. As the Finnish bikes were put together by hundreds of local bike repaires of the few parts available, it is impossible to be sure of the manufacturer without the head badge. The head badge does not help to determine the date of production, and the production number is not common. With a couple of photos from the bicycle catalogues Råberg shows the development of the shape and some typical accessories. ≈

Africa

Kari Oksman continues his report from the Paris - Dakr tour he participated. He was made an offer to change his bike to a camel. The first ever Finnish highwheeler meeting was held in Tampere in June with great success. Pikajalka 19

32


Syksyn

merkkejä:

Erinomainen Esa

Teksti Esa Aallas

Ensi kerran näin Esan, kun vanhempi velo Vit-

torio Giannini talutti pyörän näytille velojen tapaamiseen Hyvinkään Rautatiemuseoon. Mikä sattuma! Lapsuudestani vierähti toista vuotta saapasmaassa Fausto Coppin aikoihin. Ja nyt järjestää tuo kahden lapseni kotikaupunkiin hyvinkääläistynyt italiano näytille nimikkopyöräni, edustavan erinomaisen Esan! Toisella kerralla Esan äkkäsi Eino-poikani paikallislehdestä. Siinä hyvinkääläisen urheiluliikkeen pitäjä kolmannessa polvessa Simo Luoma esitteli Esaa, ainukaista koko pitäjässä. Mutta olihan Vittoriollakin Esansa! - Oli kyllä, mutta näkemäsi oli lainassa korkeapyöräistäni vastaan. Liike laittoi sen näytille ikkunaansa, tarkensi Vittorio. Velofiili Vittorion kokoelmista löytyi samalla tarina siitä, miksi Aarne Luoma ja Lasse Autere antoivat vuonna 1936 Hyvinkäänkadulle perustamalleen Polkupyörä- ja Urheiluliikkeelle niin erinomaisen nimen kuin Esa. Se johtui perunasta!

Hyvinkäänseudulla aikanaan vaikuttanut Esa Hirvensalo tunnettiin ennen kaikkea hyvistä perunoistaan, ”Hyvinkään herkuista”. Hänen tyttärensä, Vittorion edesmenneen puolison Mirja Hirvensalon muistaman mukaan hänen isänsä tunsi hyvin Luoman ja Autereen. Liikemieskolmikko istui usein iltaa yhdessä ja taisipa Esa lainatakin välistä kavereilleen. Kun sitten kaksikko päätti vuonna 1936 koota ja valmistaa pyöriä, niin kaverin kutsumani-

33 Pikajalka 19

mi tuli tietysti ensimmäisenä mieleen. Yhtä erinomainen etu- että takaperin luettuna: ”Esa kuin ase”. - Tiettävästi Luoma & Autere valmisti Esojaan vuoteen 1946 saakka, muistelee Aarnen pojanpoika Simo. Vuonna 1947 Autere luopui osuudestaan ja uudeksi nimeksi tuli Hyvinkään Pyörä, jota Simo johtaa tänä päivänä Intersport-ketjun liikkeenä.

Esojen valmistusmääristä ei kuulemma ole

tarkkoja tietoja. Eikä siitä, mihin kaikki jo yli kuusikymppiset Esat ovat kadonneet. Yhden erinomaisen kiiltävän Esan löysin silti joulukääröistä. Jälkikasvu oli vaivihkaa kysynyt, josko Simon laatikoista löytyisi merkkejä. Ties vaikka vielä etenisin eteenpäin Esalla.


P innojen välejä Sanottua ja elettyä Museoajoneuvoja

Sukkelajalasta ei paljoa uutta tietoa Tapio-lehden n:o 16 uutinen kertoo Juankoskella keväällä 1869 valmistetusta Sukkela jalka - nimisestä polkupyörästä, joka mahdollisesti oli maassamme ensimmäinen. Sadanneljänkymmenen vuoden jälkeen rohkaisi samainen uutinen Juankosken Kulttuurihistoriallisen Seuran järjestämään pienimuotoisen polkupyörän yleisen historian esittelyn viime kesäksi. - Yhdessä Masuuni Brunoun kuvataidenäyttelyn kanssa tapahtuman kävijämäärä on nousemassa 1800 henkilöön, laskeskelee seuran puheenjohtaja Marja-Sisko Pihl. Reilut kolmesataa heistä on ollut koululaisia. Vanhoja Veloja kiinnostaa, onko näyttely tuottanut uutta tietoa sukkelajalasta ja yleensä polkupyörästä. - Ei ainakaan vielä, mutta toki ”pyörätehtaasta” eli Strömsdahlin ruukista sen verran, että sen tuotteille on ollut myymälä Kuopiossa. - Tämä on innoittanut rohkeimpia pohtimaan pyöräkaupankin mahdollisuutta siellä. Näyttely on saanut kävijöiltään kiitosta. Järjestäjät ovat rajalliset voimavaransa huomioon ottaen tyytyväisiä tuloksiin. - Uusia virikkeitä seuran ja museon ylläpitoon on tullut. - KL

Vanahojen Velojen kustantaman Suomalaisia polkupyörämerkkejä -kirjan julkistaminen oli Mobilian museoajoneuvopäivän vetonaula ainakin pyöräkansan mielestä. Hyvä olikin päästä pihalta sateesta sisätiloihin kuulemaan kirjan esittelyä ja juhlapuheita. Museonjohtaja Kimmo Levä tunnusti julkistamispuheessaan, että merkkikirjaan sisältyvien tietojen kerääminen ei tutkijoilta olisi onnistunut. Vain harrastajat voivat uhrata aikaansa ja tarmoaan vuosikausiksi pienten tiedonjyvästen keräämiseen omasta rakkaasta harrastuksestaan. Tulokseksesi ei saatu turhanpäiväistä viisautta vaan hyvinkin kattava kuvaus polkupyörätuotannon laajuudesta ja monipuolisuudesta. Vapriikin amanuenssi Kimmo Antila yhtyi Kimmo Levän näkemyksiin työn merkittävyydestä. Vanhojen velojen ja Tampereen museoiden yhteistyö on ollut molemmin puolin hyödyllistä. Merkkikirjan tiedot ja etumerkkien kattava kuvakokoelma on tästä lähtien myös Vapriikin käytössä. Merkkikirjan toimittajan Kalevi Lepo kertoi lopuksi kirjan kokoamiseen liittyneistä ponnistuksista ja kommelluksista ja esitteli sen sisältöä. Kirjan markkinointi alkoi välittömästi. Nelipyöräiset museoajoneuvot kävivät retkellään Mobiliassa kääntymässä, useimmat paremmin sateelta suojassa kuin kaksipyöräiset. Tunnelmaa yritettiin nostattaa velojen osastolla rehvakkain musiikkiesityksin ja ajonaytöksin. Isopyöräisten joukot olivat näyttävästi esillä, mutta monia kiinnostivat myös vanhat moottoripyörät. Museoajoneuvopäivä on osoittanut oivallisuutensa mobilistien tapaamispaikkana. ML Pikajalka 19

34


Kuin

M useoajoneuvopäivään kuuluvat normaalisti rämisevät ja

paukkuvat hevosvoimat, rutisevat vaihteet ja bensankatku. Tänä vuonna Tampereella kaikki oli toisin. Museoajoneuvoletkassa oli kyllä knallipäisiä herrasmiehiä ja urheilujuhlan tunnelmaa, mutta moottorien paukkeen sijasta kuultiin vain tuulen vienoa ujellusta pinnojen väleistä. Isopyöräiset olivat koolla. Tampereen tapaamiseen pyö-

35 Pikajalka 19

räilijöitä oli tullut ympäri Suomea, oli Joensuusta, Haukiputaalta ja Seinäjoelta tamperelaisten ja kangasalalaisten isäntien lisäksi. Kaikkiaan liki kymmenen ajajaa herätti hämmästystä, ihastusta ja myötätuntoa Mustanlahden satamassa ja ajolenkillä Tammerkosken partailla. Joku oli pyöränsä selässä miltei ensi kertaa, toinen oli jo päässyt tuntemaan korkean pyörän ihanuuden matkaillessakin: Oulusta Turkuun viikossa opettaa kyllä millaiset kurit pyörällä on. Ja

ennen vanhaan

hämmästyttävää taituruutta ja näppäryyttä ajajat osoittivatkin hurraavan väkijoukon edessä. Jonoajo, pujottelu ja kahdeksikot sujuivat kuin baletin kuorolta. Pientä harjoitusta vielä, satulalla seisontaa, jalat tangon yli ajelua, ja temppuja kehtaa mennä esittämään maailmallekin. Mutta nyt oltiinkin liikenteessä muiden joukossa, ja meno sen vuoksi asiallista. Kyllä sinne joukkoon silti mieli teki mennä. - ML


Vanhat Velot Huvikurssilta kovaa oppia Syyskokous Tampereella Vanhat Velot ry tutustuu lauantaina 4.12.2010 Arvo Uotilan laajaan polkupyöräkokoelmaan, joka sijaitsee osoitteessa Satamakatu 9 Tampereen keskustassa. Tilaisuus alkaa kello 14, jolloin kokoelman ovet aukeavat. Samassa yhteydessä pidetään yhdistyksen syyskokous. Kahvitarjoilu. Yhdistyksen hallitus toivottaa jäsenet ja kaikki muut asiasta kiinnostuneet tervetulleiksi Tampereelle.

Syyskokouskutsu Vanhat Velot ry:n hallitus kutsuu yhdistyksen jäsenet sääntömääräiseen syyskokoukseen lauantaina 4.12.2010. Kokouksen työjärjestys on seuraava: 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Hyväksytään koouksen työjärjestys 5. Esitetään vuosikertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto 6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille 7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, jäsenmaksujen suuruudet sekä tulo- ja menoarvio seuraavalle kalenterivuodelle 8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet 9. Valitaan yksi tai kaksi tilintakastajaa ja heille varatilintarkastajat sekä päätetään tilintarkastajeien palkkioista 10. Käsitellään sääntömuutosehdotus Sääntömuutoksen tavoitteena on siirtyä erillisistä syys- ja kevätkokouksista yhteen vuosikokoukseen, jossa käsiteltäisiin hallituksen kokoonpano, toimintasuunnitelma ja talousarvio ja hyväksyttäisiin edellisvuoden tilinpäätös.

Suunnittelin Reijo Lehtosen kanssa keväällä peruspyörien korjauskurssia Tampereelle. Tällöin mieleeni juolahti itsekäs ajatus: entä jos nyt laittaisimme jo kauan omistamani, 1930-luvulta olevat kaksi Huvi-pyörää kuntoon... Koulutukseen saapuivat allekirjoittaneen ja Repan (kuvassa vasemmalla) lisäksi Lehdon Olli sekä vanha velo Juha Virola Lahdesta. Aloimme - napoja aukomatta - purkaa ja paikkailla, voidella ja varustella nukkavierua ajokalustoani reilaan. Minun tehtävänä oli katsella, Repan ja Ollin korjailla, Juhan kertoilla asiaan kuuluvia pyörätarinoita. Aika huiske siinä kävi, mistä johtuen muun muassa valokuvan laatu ei ole varsin hyvä. Naisten Huvin väljä kellokeskiö korjaantui yhdellä Ollin viilaamalla lisäosalla ja kummankin pyörän sisärenkaat muutamalla paikalla. Itse opin seuraavat asiat: 1. Ei pidä sinisilmäisesti ostaa 28 tuuman päälirenkaita “normaaleina”. Jostain rompepäiviltä haalimistani viidestä mustasta renkaasta vain yksi sattui olemaan meikäläistä 622 millin kokoa, muut 13 mm kookkaampaa ruotsalaista. 2. Poljinpedaalin akseleitakin on kuin onkin olemassa ainakin kahta kokoa: mukaan irroittamani varapedaalit eivät sopineet n-Huvini kampeen. Minulle tämä oli uusia asia. Miesten Huvista kuvasimme useita kiintoisia yksityiskohtia, näistä juttua ehkä myöhemmin. Kenties jo ensi kesänä huvinamme voisivat olla velojen kokoontumisajot Lahdessa - tällaisia kaavailimme lopuksi kahvitellessamme Juha Virolan kanssa. Päätteeksi kysymys: kuka Huvini on koonnut, kenen merkki Huvi on? Merkkikirjamme ei tästä puhu, ei pukahda. K. Lepo

Korjaus

Suomalaisia polkupyörämerkkejä -kirjan paikkakuntakohtainen merkkiluettelossa on joitakin puutteita. Luettelon korjatut sivut voi tulostaa osoitteessa www.vanhatvelot.org. Merkkitietoa voi edelleen lähettää Mikko Råbergille osoitteeseen mr(at)sci.fi. Kirjan julkistamisen jälkeen luettelo onkin paisunut jo reilulla tusinalla uusia nimiä. Kalevi Lepo kirjan toimittaja, toimituskunnan puheenjohtaja puh. 0400 505809 Pikajalka 19

36


Kerhokuulumisia Pyöriä kierrätetään Loimaalla Vanhojen Velojen kevätkokous järjestettiin Loimaalla Loimijoen rannalla. Loimaan Pyörähuollon piha oli täynnä innokasta pyöräkansaa jo aamusta lähtien. Hyvin oli Risto Heinonen levittänyt informaatiota vanhojen polkupyörien lumosta, ja toimittajat kilpailivat haastatteluista. Muutamat hyvävointiset eläkeläiset perustivat Loimaan pyörähuollon 90-luvun heikkoina vuosina auttamaan pyörien huoltamisessa. toimintatavaksi otettiin myös vaihtopyörien korjaaminen ja myynti niille, joille uusin malli ei ollut välttämättömyys. Remonttien ja huoltojen myötä toimitilojen runsaisiin varastoihin oli kertynyt paljon vanhan pyörän kunnostajaa kiinnostavia osia. Kaikkea mahdollista viimeisen sadan vuoden ajalta löytyy: satuloita, ohjaustankoja, rattaita, polkimia, valoja... ja merkkejä. Niitä on esillä satamäärin. Täällä totisesti kannattaa poiketa vaikka pekästään ihastelemassa.

37 Pikajalka 19

Kokousväki pääsi tuhdin ruokatauon jälkeen tutustumaan vielä läheiseen suksimuseoon. Uupumattomalla innolla näyttelyyn oli kerätty edustava kokoelma suomalaisen suksituotannon historiaa lylyjen, kalhujen ja hikilautojen ajoilta. Myös siteiden kehitys oli nähtävillä mäystimistä rotanloukkuihin ja kärkisiteisiin asti.

Kehitys ei tunnu koskaan päättyvän, ja niinpä syntyy historiaa kun vanha korvautuu uudella, on sitten kyseessä suksi, polkupyörä tai vaikkapa potkukelkka. Suksitehtaalla pidettiin myös yhdistyksen kevätkokous. ML


Pyöräpajalta

Myydään

Kysytään, vastataan

Vanhan mallisen Isopyörän ,Reijonlainen n:1 Pispala rakennus piirustukset.Lisäksi työkaluja,ra akaaineita,valmiita pien-osia sekä erilaisten erikoistöiden ja osien , teko ja ostopaikkojen osoitteita.Sopiva harrastus metallitöitä osaavalle “VELOLLE” talvi-iltojen iloksi .Tarvittaessa Opastusta töiden aloitukseen. Reijo Lehtonen puh.0505317473 Tampere Hinta 400€

Tällä kertaa meitä kiinnostaa tietää, mihin maahan / mille paikkakunnalle oheisen kuvan esittämä 1930-lukuinen Diamant-polkupyörä on rekisteröity. Kuvan on ottanut ja jo kauan Suomessa olleen pyörän omistaa Vittorio Giannini.

80 luvun Solifer BMX. Ajamaton pyörä on Vaasassa. Hintapyynti 100 Euroa. (kuva) Mikko / 0405504428

Ostetaan Halutaan ostaa vanhoja maantiepyöränosia ja -raatoja (-80 luku tai vanhempi) Mikko / 0405504428

Viime lehdessä utelimme kyhäsanan merkitystä ja miten se liittyy polkupyöriin. Kyhä on pyörän etuhaarukan eli kahvelin kaulaputken ja tuppiloputkien välinen valettu (jyrsitty, koneistettu) osa. Siitä on käytetty myös ruotsista johtuvaa haarukankruunu (gaffelkrona) -nimeä. Toiseksi: Suomalaisia polkupyörämerkkejä -kirjan mukaan V.V. Kyhä Oy (Gustafsson) teki Porissa muun muassa Björnen, Kyhä ja V.V.G. -nimisiä pyöriä. – KL Tiedätkö lukija muuten, onko kyhä ja Kyhä -sanoilla yhteyttäkin toisiinsa?

Kymmenen vuotta sitten Kesällä 2000 järjestettiin Tampereella lyhtyajot. Karbidin käryä, kynttilän loistetta ja kirkasta valoa jo kävelyvauhdissa. Polkupyörävalaisimen historia on pitkä ja monipolvinen, ja sitä valottivat ihan konkreettisestikin vanhojen velojen monenlaiset valaisinkapistukset. Karbidilyhdyn lähes taianomainen sytystekniikka tuli tutuksi, ja kirkas valo näytti tietä yllättävän hyvin. Kynttilän valossa menestyi siinä kuin yksivaloisen ledinkin loisteessa. Valoa piisasi kaikille.

Pikajalka 19

38


Ennen

vanhaan

Vapaasti pyörivä takapyörä Matemaatikot vakuuttavat, että pyöräilijä käyttää jalkojaan ja sääriään kaksi kertaa enemmän kuin olisi tarpeellista. Vapaasti pyörivällä takapyörällä tulee tämä tarpeeton ponnistus vältetyksi ja huvi mäkien laskemisesta tulee melkoista suuremmaksi, kun voidaan heretä polkemasta ja antaa jalkojen tyyneesti levätä polkimilla. Myös myötä tuulessa ja muutenki kun määrätty nopeus on saavutettu on vapaalla pyörällä suuri merkitys. Kun viime vuonna yleisemmin otimme tämän n.k. uutuuden käytäntöön, olimme vakuutettuja, että se herättäisi ansaittua huomiota, sillä ne edut, joita vapaalla takapyörällä varustetulla polkupyörällä on, eivät ole vähäiset. Vaikka rakenteessa onkin vielä yhtä ja toista vajavaisuutta, on kuitenkin tunnustettava, että vapaasti pyörivän pyörän koneisto toimii yleensä hyvin, sillä niistä muutamista päälle 130 vapaalla pyörällä varustetusta Clevelandista, jotka viime vuonna möimme (=24% koko myydystä Cleveland-määrästä) on ainoastaan 12 kpl toiminut tyydyttämättömästi ja nämä kaikki ovat olleet samaa mallia. Tänä vuonna on meillä kaupassa kolme vapaata pyörälajia nim 1:o vapaa pyörä käsijarrulla hinta ylimääräistä S:mk 10; 2:o vapaa pyörä takapyöräjarrulla hinta S:mk 35 ylimmääräistä ja 3:o vapaa pyörä yhdistetyllä keskiöjarrulla, hinta S:mk 40 ylimääräistä. G.L.Hasselblatt Waasassa 1901 Joustava kehys. Näillä malleilla on sama ulkomuoto kuin Crescent N:o 33 ja 34 paitsi joustava kehys, jonka näemme kuvassa. Tämä keksintö on yksinkertainen, ei muuta kuin itse rakennelma. Se työskentelee kimmoavasti ja helposti ilman odottamattomia ja äkkinäisiä ponnahtamisia ja lieventää huonon tien tuottamat epämiellyttävät seuraukset. Se lisää ratsastajan mukavuutta ja huvia, sallii suurempaa nopeutta epätasaisella tiellä ja pitentää pyörän ikääKehyksen rakenne tekee sen yhtä vahvaksi ja ujaksi kuin kimmoamaton kehys. Crescent Bicycles 1901

39 Pikajalka 19


Paitsi, että kirjaa on mukava lukea ja käyttää lähdeteoksena itse, se on erinomainen lahjakirja. Antero Naskila, Poljin 5/2010

Saatavana kirjakaupoista, alan museoista ja suoraan kustantajalta.

Pikajalka 19

40


Millions discover their favorite reads on issuu every month.

Give your content the digital home it deserves. Get it to any device in seconds.