PÄÄKIRJOITUS
M
illoin emme olisi eläneet kaoottisia aikoja? Kapitalismi on yksi kaaos. Reaalisosialismi oli kaaos. Sparta, kaaos; demokratia, kaaos; Rooma, kaaos… Yhteiskunta, muodosta riippumatta, on aina kaaos. Ihmiskunta on kaaos. Ihmismieli on kaaos. Ihminen on kaaos.
Teemana tällä kertaa on Kaaos vai anarkia? Kysymys esitetään tässä luonnollisen kielen implikoimana eksklusiivisena disjunktiona (eli "joko A tai B, mutta ei A ja B"), sillä haluamme ottaa tämän numeron ajaksi anarkistisen kannan ja harkita vakavasti sen ehdottamia ajatuksia. Kaaoksesta tulee mieleen anarkia. Tai ehkä pikemminkin anarkiasta tulee mieleen kaaos. Anarkia = kaaos. Anarkia on kaaoksen vertainen. Vai onko? Ovatko kaaos ja anarkia vertaansa vailla? Kysymys "Kaaos vai anarkia?" laittaa lukijan valitsemaan näiden välillä. Päättääkseen tulisi lukijan tietää, että jos emme valitse anarkiaa, on edessämme kaaos. Mutta eikö maailma ole jo yhtä kaaosta? Siihen se on ainakin ajautumassa, jos uutisankkureita on uskominen. ’Ajautumassa’? Siksikö tämä sananvalinta, jottei kaaos, ehkä ikuinen ja aina vallinnut, pelottaisi yleisöä? Kaaoksen myöntämisen tilalla pidetään yllä sen suurta uhmaa. Ehkä maailma on kaoottinen, mutta hassu sattuma onkin, että samaan aikaan maailma ei ole anarkistinen. Valinta ei kuitenkaan olisi valinta, ellei toinen vaihtoehto olisi mahdollinen. Näin ollen teemana on myös kaaos. Kaaos on äärimmäisen filosofinen aihe. Ennen kaaosteoriaakin on kaaoksesta puhuttu piiiiiiitkään. Onko kaikki jo kaaos? Onko kaaos ei-mikään vai onko