Martat-lehti 3-2021

Page 4

KEIJO LUOTO

Mar akar a Ininää korvan juur sa PÄIVÄN KUVA

Äänesalon Marttojen jäsenet ovat korona-aikaan pitäneet huolta kunnostaan muun muassa jumppaamalla. Ohjaaja saatiin Laukaan Kuusan Martoista. Kuntoilun ohessa on keretty vaihtaa ajatuksia ja kokea yhteisöllisyyden iloa.

Kulje KUKKASTEN KESKELLÄ

Luonnonkukkien päivä on tänä vuonna 20.6. Ensimmäisen kerran päivää vietettiin Tanskassa vuonna 1988. Ennen pitkää muutkin Pohjoismaat ottivat asian omakseen, ja päiväksi vakiintui juhannusta edeltävä sunnuntai. Ohjelmaan kuuluu retkiä, joita järjestävät esimerkiksi paikalliset luontoharrastajat ja luonnonsuojeluyhdistykset. Vaikka et pääsisi osallistumaan retkelle, ota tavoitteeksi opetella tunnistamaan ainakin yksi uusi luonnonkukka tänä kesänä; vaikka vuoden teemalaji keltakurjenmiekka (Iris pseudacorus). sll.fi/luonnonkukkien-paiva/

Aivoille kosketusta

Kosketus lievittää stressiä. Koska stressi on aivoterveydelle pahasta, kaikki paineiden vähentämiseen tähtäävä on hyvästä. Kosketuksen ansiosta verenpaine laskee, ja esimerkiksi elimistön kortisolihormonin tasot madaltuvat.

»Olet varmaan huomannut, että itikat löytävät sinut heti, kun astut mökin ovesta tantereelle. Hyönteiset nimittäin suunnistavat erehtymättä kimppuusi kaiken sen hiilidioksidin, hien ja lämmön ohjaamina, joita hengityksestäsi ja kehostasi puskee. »Paras suoja pistäviä ja purevia hyönteisiä vastaan on peittävä vaatetus. Jos vaate on tarpeeksi väljä ja kangas tiivis, hyönteinen ei pysty tuikkaamaan sen läpi. Kasvot voi suojata vaikka hyttyshatulla. »Jos on välttämätöntä käyttää hyönteiskarkotetta – suihketta, voidetta, nestettä – levitä sitä mahdollisimman pienelle alalle. Pese käytön jälkeen iho saippualla. »Älä käytä karkotetta, jos ihosi on palanut auringossa, ärtynyt, tulehtunut tai rikki. Vältä myös aineen laittamista silmien ja suun lähistölle. »Viritä kodin ikkunoihin ja oviin hyönteisverkot tai -verhot, jotta öttiäiset pysyvät loitommalla. »Lähde: allergia.fi JÄRJEST YSMIES

Tarkista kodin ensiapuvälineet ja täydennä tarvittaessa.

4 | MARTAT 3 | 2021

4_marttakartta_3-2021.indd 4

14.5.2021 14.43


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Martat-lehti 3-2021 by Marttaliitto - Issuu