Calonia Gallup Monien korkeakoulujen pääsyvaatimukset ovat muuttumassa, ja monille aloille valitaankin jatkossa yhä enemmän ja enemmän ihmisiä ainoastaan ylioppilaskokeiden perusteella. Tämä koskettaa myös tämän kevään hakua oikeustieteelliseen, sillä Turkuun otetaan tänä vuonna enintään 30 opiskelijaa pelkkien ylioppilastodistusten perusteella.
1.Mitä hyvää korkeakoulujen opiskelijavalintauudistus voisi mielestäsi tuoda? 2.Mitä huonoja vaikutuksia opiskelijavalintauudistuksella voi olla? 3.Koetko, että muutoksella voisi olla jotain merkitystä tulevien oikeustiedettä opiskelevien opiskelumotivaation suhteen? Linda Kallinen, 2. vuosikurssi 1. Sen johdosta tulee erinomaisesti ylioppilaskirjoituksissa pärjänneille konkreettista hyötyä. Tähän mennessä hyvistä arvosanoista kirjoituksissa on hyötynyt vain vähän. 2. Opiskelijat joutuvat jo lukiossa käytännössä päättämään, mihin aikovat hakea. Pääsykoe on myös tasa-arvoisempi, sillä se on kaikille sama ja se mittaa paremmin soveltuvuutta kyseiselle alalle. Suoraan papereilla päässeillä ei myöskään ole mitään kosketuspintaa oikeustieteeseen ennen opistojen alkua, toisin kuin pääsykoekirjat lukeneilla. 3. Kyllä koen. Erinomaisesti kirjoittaneet voivat vain kokeillakseen hakea oikeustieteelliseen suoraan papereilla. Jos he eivät olekaan kiinnostuneita, voivat he lopettaa kesken. Siten keskeytysprosentti kasvaa todennäköisesti. Jukka Heinemaa, 1. vuosikurssi 1. Valintajärjestelmästä tulee selkeämpi ja johdonmukaisempi yhteispistekiintiön poistuessa. Pidän myös pääsykoetta tärkeänä mittarina opiskelussa tarvittaville valmiuksille. Valintauudistuksen myötä pääsykokeen itsenäinen asema selvästi paranee. 2. Todistusvalintoihin siirtymällä halutaan jouhevoittaa nuorten siirtymistä korkeakouluun, karsia välivuosia ym. Hirveästi ei ole pohdittu sitä, monenko lukiosta valmistuminen tulee siirtymään suunniteltua pidemmäksi, kun kilpailu jatko-opiskelupaikoista alkaa jo entistä aikaisemmin. 3. En lähtisi kyseenalaistamaan kenenkään opiskelumotivaatiota, joka opintomenestyksen pohjalta tiedekuntaan valitaan. Juha Vuorisalo, 2. vuosikurssi 1.Ylioppilaskirjoitusten aseman korostuminen pääsykokeisiin nähden poistaa pääsykokeiden luomia paineita ja stressiä nuorilta. Monilla aloilla tämä on varmasti todella toimiva järjestely. 2.Opiskelijavalintauudistus pakottaa nuoret päättämään aikaisemmin, mitä he haluavat tulevaisuudessa tehdä, mikä on mielestäni ehdottomasti huono asia. Monet eivät vielä myöhemmälläkään iällä tiedä, mikä olisi heille oikea ala eikä ole oikein painostaa päätösten tekemiseen vielä lukion aikana. 3.Oikeustieteellisen alan valintakoe mittaa hyvin sinnikkyyttä ja motivaatiota. Todistusvalinnan myötä on mahdollista, että alalle ajautuu sellaisia, joille oikeustieteellinen ala on varavaihtoehto. Tämä luonnollisesti voi näkyä opiskelumotivaatiossa negatiivisesti.