Lexpress 05 13

Page 4

TOIM. huom. Silmäys juristin uramahdollisuuksiin Kuluneen vuoden aikana olemme saaneet lukea mielenkiintoisista ja varsin ajankohtaisista aiheista musiikkimaailmasta sekä vero- ja kilpailuoikeudesta. LexPressin hienon vuoden kruunaa juristina työelämässä -teema, jonka tarkoituksena on antaa nuorille juristin aluille katsaus tulevaisuuden työmahdollisuuksiin. Lehteen on jälleen kerran koottu toinen toistaan inspiroivampia haastatteluja eri aloilla vaikuttavista juristeista, jotka kertovat omista opiskeluajoistaan ja myös siitä, miten he ovat päätyneet sinne, missä he tänä päivänä vaikuttavat. Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen kertoo haastattelussaan mm. työnsä arjesta ja hän antaa myös hyödyllisiä vinkkejä syyttäjäksi mielivälle. Juho Rantaaho ja Teemu Puutio puolestaan kertovat siitä, miten heidän polkunsa on vienyt kauas, Suomen rajojen ulkopuolelle. Perinteisesti lehdestä löytyy teeman siivittämien juttujen lisäksi vuoden 2014 hallituksen sekä valmennuskurssivastaavien esittely. Lehteen on myös sisällytetty reportaasi siitä, miten lexiläiset lokakuussa valloittivat Gdanskin Iso-excun merkeissä. Vuoden aikana tutuksi tulleista vakiopalstoista Oikkarina maailmalla -palsta on jo jäänyt joululomalle.

LexPress 05/13

Päätoimittaja: Annika Falbén lexpress@lex.fi

Taitto:

Annika Falbén Kirsi Kemppi

Toimituskunta: Mikael Dahlström Tuomas Dahlström Jenni Heurlin Juulianna Huusko Anni Juvonen Kirsi Kemppi Päivi Kyllönen Natalia Laakso Sinikka Laaksonen Maarit Levoniemi Laura Lohilahti Hanna Parviainen Mirjam Scheinin Sami Seppä Valtteri Tapala Laura Äijälä

Etukansi:

Annika Falbén

Kansikuva:

Emilia Gummerus

s. 30...

Kuvassa: Ville Laakso

Ilmoitusmyynti: Joel Karhula talous@lex.fi

Julkaisija: Lex ry

Painopaikka: Newprint Oy

Painos:

550 kpl

Suunnaton kiitos kaikille vuoden aikana lehden teossa mukana olleille! Varsinaisen toimituskunnan lisäksi LexPressin teossa on vuoden aikana auttanut lukuisia ihmisiä korvaamattomin keinoin ja olen päätoimittajana ollut tästä kaikesta avusta hyvin otettu. Tämä vuosi on ollut kerrassaan unohtumaton ja täysin vertaansa vailla.

s. 46...

Mielenkiintoisia lukukokemuksia!

ISSN 1235-371X

Annika

Copyright © 2013 Lex ry

Anna palautetta: lexpress@lex.fi

s. 22...

Toimitus pidättää oikeuden muokata ja lyhentää tekstejä.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Lexpress 05 13 by LexPress - Issuu