Ai mitkä Toogat? Teksti: Mona Saarinen, kuvat: Emilia Gummerus
Huhut näistä vuoden kenties kovimmista karkeloista alkoivat kantautua ensimmäisten fuksien korviin jo fuksiviikolla. Lexin perinteeksi muodostuneiden toogabileiden järjestäminen oli yhtä perinteisesti fuksien vastuulla. Isäntämme ja Emäntämme laittoivat hyvin nopeasti paketin kasaan ja tohina toimikunnissa sai alkaa. Kaikki juhliin osallistuvat fuksit kantoivat kortensa kekoon ja kaikki saatiin ajallaan valmiiksi. Reissu Suomenlahden toiselle puolelle, varainkeruu, ruoanhankinta, koristelu ja kaikki muu vaativat oman vaivannäkönsä. Vihdoin koitti se kauan odotettu marraskuun 15. päivä ja juhlat olivat valmiit alkamaan. Kello 20.00 Kirkkotiellä alkoi tapahtua, kun hallituksen sekä viime vuoden isännän ja emännän orjat valmistautuivat vastaanottamaan illan ensimmäiset juhlijat. Hallitus kyykytti orjiaan lähinnä iloliemen, ruoan ja mitä erikoisempien valokuvausposeerausten merkeissä. Orjat selvisivät ilmeisen kunniakkaasti vaativasta tehtävästään, toiset hieman paremmassa kunnossa kuin toiset. Kello 22.00 Kirkkotien ovet aukesivat kaikille lexiläisille ja väkeä alkoi virrata sisään. Lexiläisiä saapui tänäkin vuonna sankoin joukoin kukin esittelemään toogaansa. Toogien joukko oli mittava: punaisia, violetteja, valkoisia, hopeisia, kultaisia… ja yksi Harry Potter-kuvioinen! Kenen tooga putosikaan ensimmäisenä? Ainakin yhden kangaspalan näin yläkerran lattialla, mutta sen tilkun väristä ei siinä vaiheessa iltaa enää saanut selvää. Oma valkoinen toogani oli ainakin saanut kirjavan värityksen aamuun mennessä ja tuskin kenenkään punainenkaan tooga oli enää aamulla punainen, kiitos ruoka- ja juomasodan. Lopulta meno Kirkkotiellä kiihtyi ruoka –ja juomasotaan. Viimeisetkin sivistyneisyyden rippeet olivat tiessään siinä vaiheessa, kun salaatinkastiketta lensi ympäri alakertaa. Myös juoman lattialle tai kaverin päälle kaataminen tuntui olevan joidenkin mielestä erittäin hauskaa. Äidin opetukset siitä, kuinka ruoalla ei saa leikkiä olivat tiessään, kun joukko lexiläisiä löysivät sisäisen pikkupoikansa tai –tyttönsä uudelleen. Tässä vaiheessa iltaa toogan päälle olisi hyvin voinut pukea sadeviitan,
LexPress
57