Lexpress 02 15

Page 12

Maaliskuun kokouksessa edustajisto loi suuntaviivoja A-talon remontin tavoitteiksi, joita hyödyntäen hallitus ja pääsihteeri toimivat jatkossa TYS:n suuntaan. Remontin uudet käänteet johtivat siihen, että edustajisto otti kiireellisenä asiakohtana käsiteltäväkseen A-talon remontin ohjausryhmän perustamisen, joka toimii taustatukena TYS:n suuntaan neuvotteleville tahoille ja välittää tietoa myös edustajistolle. Ryhmä Lex osoitti omassa ryhmäpuheenvuorossaan suuren pettymyksen remonttisuunnittelun valmistelussa ja kritisoi ristiriitaa nykyisen linjapaperin kanssa. Ryhmä Lex nosti esille TYYn kirjaston vanhat tilat ja TYKY:n kappelin vaihtoehtoisina tiloina. Lisäksi toimme keskusteluun vielä erikseen ajatuksen siitä, voisivatko A-talon alayhdistykset muuttaa kerrosta ylemmäksi eli 3. kerrokseen, jossa on tällä hetkellä opiskelijaasuntoja. Assarin ullakko palvelee nimittäin koko TYYn jäsenistöä, mikä on katsottu merkittäväksi suhteutettuna A-talon alayhdistysten reiluun 2000 TYYn jäseneen. Kolmannen kerroksen asunnot ovat vain muutamien kymmenien hyödynnettävissä, mikä tuntuu pieneltä alayhdistysten jäsenmäärä huomioiden. Eikö tässä olisi syytä käyttää samaa suhteutusta? Lisäksi alayhdistystilojen sijainti kampusalueella on keskeistä opiskelijatoiminnan kannalta, asuntoja on mahdollista sijoittaa kauemmaksikin. Kolmannen kerroksen hyödyntäminen otettiinkin mukaan selvitystyöhön vaihtoehtoisista tiloista, vaikka sen epäiltiin olevan liian hintavaa. Ryhmä Lex valmisteli yhteiskuntatieteilijöiden ryhmän eli Soihdunkantajien kanssa toivomusponnen, jossa edustajisto velvoitti hallituksen selvittämään TYYn mahdollisuuksia hankkia itselleen alayhdistyskäyttöön soveltuvia tiloja ja avustamaan A-talon nykyisiä tiloja korvaavien tilojen etsinnässä laatimalla mm. raportin vaihtoehtoisista kampusalueen lähellä olevista tilavaihtoehdoista alayhdistyksille. Tämä oli ryhmien mielestä vähintä, mitä TYYn toimisto voi tässä tilanteessa tehdä auttaakseen A-talon alayhdistyksiä. TYS:n mukaan remontin lopulliset suunnitelmat vahvistuvat tämän kevään aikana, minkä yhteydessä määräytyy myös Lexin toimiston kohtalo. Varmaa on se, että vapun 2016 jälkeen Yo-talo A on remontissa ja Lexin toimiston on toimittava muissa tiloissa. Ryhmä Lexin esittämät näkökohdat alayhdistystilojen kohtalosta ovat neuvottelijoiden tiedossa ja Ryhmä Lex haluaa, että TYYssä tehdään kaikki mahdollinen alayhdistystilojen säilyttämisen eteen. P.S. Ryhmä Lexin alkuvuodesta valittu vaalikoordinaattori Tomi Paavola on valmiina viidennen paikan metsästykseen ensi syksyn edustajistovaaleissa! Tomin esittely ja ajatukset edarivaalikampanjasta löytyvät blogista omalta alasivulta: http://ryhmalex.fi/edarivaalit-2015/

Sanna Mäkilä Ryhmä Lexin ryhmäpuheenjohtaja 12

LexPress


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.