TOIM. huom.
Uusia tuulia
LexPress 01/12
Päätoimittaja:
s. 15 ...
Satu Majuri lexpress@lex.fi
Taitto:
LexPressin toimituskunta on aloittanut jälleen aktiivisen toimintansa laadukkaan lehden luomiseksi. Suuri kiitos kuuluu ahkeralle toimituskunnalle, jonka ansiosta lukijakunnalle on tarjolla niin vakavasti otettavia kuin kevyemmälläkin kynällä kirjoitettuja artikkeleita. Vuosi 2012 on alkanut LexPressin osalta pirteästi ja uudella innolla terästettynä - värillistä versiota jatkaen. Teemana on Pankki- ja vakuutusmaailma, joka johdattaa lukijat muun muassa pankkilakimiesten arkeen. Luvassa on muun muassa myös Anna-Maja Henrikssonin haastattelu sekä vakuutusalalla työskentelevien oikeustieteen opiskelijoiden kuulumisia. LexPress jatkaa edelleen laadukasta asialinjaa kuitenkaan hauskuutta unohtamatta. Palautteet on otettu huomioon: lexiläinen kädenjälki ja opiskelijaelämä näkyvät tässä numerossa. Palstatilaa on saanut esimerkiksi Lexin oma spexi, joka järjestetään ensimmäistä kertaa ikinä: lue ohjaajan kommentit sivulta 44. Lue myös juttu oikkareiden keskuudessa aina yhtä suositusta, opiskelijatapahtumien kuninkaasta, SAKKE-tapahtumasta. Lex ry:n 50-vuotis juhlavuoden jälkeen onkin aika keskittyä tulevaan: miltä Lex ry:n tulisi näyttää vuonna 2062? Vakiopalstoiksi ovat päässeet Ajankohtaistapalsta, jossa pohdiskellaan opiskelijoiden keskuudessa kiinnostaviksi nousseita ilmiöitä sekä PT-palsta, jossa pidetään yllä poikkitieteellistä kirjeenvaihtoa. Uusi päätoimittaja odottaa jännityksellä tulevaa vuotta ja LexPressin kehittymistä. Annathan palautetta: lexpress@lex.fi. Vuoden toinen LexPress kantaa teemaa Kansainvälisyys ja ihmisoikeudet. Ajankohtaisesti ja kiinnostavasti - tule toteuttamaan uusien tuulien LexPressiä vuonna 2012.
Satu
Satu Majuri
Toimituskunta: Teemu Auressalmi Annika Falben Jenni Heurlin Laura Hoffrén Iiris Jokinen Jesse Jokinen Wilma Kivilä Markus Laine Aleksi Lundén Mikael Lustig Niko Markkanen Jaana Mikkola Noora Mäki Sanna Mäkilä Vesa Puisto Sheima Ridha Valtteri Tapala
s. 31 ...
Etukansi: Satu Majuri
Kansikuva:
Markus Laine Kuvassa: Laura Hoffrén Mikael Lustig
Julkaisija:
..
Lex ry
Painopaikka: Newprint Oy
Painos: 550 kpl
ISSN 1235-371X
Copyright © 2012 Lex ry Toimitus pidättää oikeuden muokata ja lyhentää tekstejä.
s. 44 ...