Mietteitä matkan varrelta Teksti: Milla Määttä
Terveisiä valmistumisen tuolta puolen! Uskallan olettaa, että kuulumiset ruuhkavuosien ja pandemian värittämästä alumniarjesta eivät vie opiskelijalukijoita mukanaan, joten pieni vilkaisu taakse päin lienee paikallaan. Muistot vuosikymmenen takaisista tapahtumista ovat toki alkaneet jo hämärtyä – kenties muuttua osin jo valemuistoiksi. Päätin kuitenkin näin juhlavuoden kunniaksi kirjoittaa teille, arvot Manipuluksen lukijat, niistä tunnelmista, joita vanhojen kirjoitusten ja valokuvien selailu herran vuonna 2021 herättää. Aloitin opinnot silloisessa Joensuun yliopistossa syksyllä 2009. Fuksivuoden ensimmäiset kuukaudet tuntuivat hypyltä tutusta ja turvallisesta johonkin arveluttavaan ja jopa hieman pelottavaan. Sain opiskelupaikan oikeustaloustieteen pääaineessa todistusvalinnan kautta, joten en oikeastaan edes tiennyt, mitä olin lähdössä opiskelemaan. Itsenäistymisen ensiaskeleet muuttoa valmistellessa ja opintoja aloittaessa herättivät hämmennystä ja epävarmuuden tunteita aikuisten maailmasta. Vastuu hakemuksista ja ostoksista, sopimuksista ja laskuista, ilmoittautumisista ja peruutuksista oli nyt omilla har-
teillani. Vanhat harrastukset jäivät ja koulukaverit lähtivät kukin omille poluilleen. Yliopistoyhteisöön mahtui vahvoja persoonia, joiden tarkoitusperät vaikuttivat paikoin hämäriltä. Asunnon olisin voinut yhden vuokranantajaehdokkaan puolesta maksaa ”jollain muulla tavalla” (luoti väistetty, onneksi). Luottoratsuni, isotädiltä perityn Jupiterin, joku yritti varastaa, mutta onnekseni pitkäkyntinen joutui tyytymään pelkkään kissansilmän potkiskeluun. Tuki kaltaisilleni haparoiville uusille joensuulaisille löytyi kuitenkin jo Alkukiviltä. Rohkaistuin mukaan Legion syksyn tapahtumiin ja pian jo sainkin tarttua pahaa-aavistamattomana fuksina yhdistyksen puheenjohtajan nuijaan. Tieto nuorisovaltuustotaustastani oli kiirinyt vanhempien opiskelijoiden korviin, ja ilmeisesti suostumusta ja kokoustekniikan tuntemusta voitiin tuossa vaiheessa pitää riittävinä valmiuksina ainejärjestön pillipiiparille. Tehtävästä päästiin jopa äänestämään, sillä pestiä paria vuotta aiemmin hoitanut Heidi Vanjusov, silloinen Kahelin, oletettavasti – ja ymmärrettävästi – haistoi vaaran merkit keltanokan nimeämisessä nuijan varteen ja asettui myös itse ehdolle. Nuoresta ja naiivista uudesta puheenjohtajasta huolimatta Heidin ja muiden aiempien hallituslaisten ideoimia perinteikkäitä tapahtumia vietettiin totuttuun tapaan.
13
Manipulus 4/2021
