Kulta-Lapin
Sarre teki kirjan tä vaikeudet on tehty voitettaviksi. Tuota isän tokaisua Anni muisteli monta kertaa, kun runokirjan tekeminen alkoi käydä työlääksi. Annin mieleen on jäänyt, kuinka isä tuli kesäisin postireissuiltaan keskimoottorilla kohti Akuniemeä. Kotona nähtiin, että kaukaa järveltä näkyy pieni piste – isä on tulossa. Jonkin ajan päästä kuului keskimoottorin pauke. − Mehän lakaisimme äkkiä lattian ja pistimme kahvipannun hellalle. Ja suoraan sanoen me lapset toivoimme, että tulisipa isä nyt kotiin pienessä maistissa. Hänhän oli silloin oikein hyväntuulinen meitä kaikkia kohtaan. Mutta muutoin hän oli ankara kasvattaja eikä suvainnut laiskuutta. Kun hän oli ihmisten kanssa tekemisissä, niin silloin hän oli hyväntuulinen ja hänet tunnettiin puheliaana miehenä. − Isä oli hyvä ystävä kaikkien kanssa. En usko, että hänellä oli huonot välit kenenkään kanssa. Posti-Matti oli jäänyt orvoksi 13-vuotiaana ja hän vietti nuoruutensa huutolaispoikana. Anni arvelee, että tuolta ajalta periytyi isän asenne työntekoon. Hänhän lauleli pirtissä, että ”teepä työtä ahkerasti, joutilaisuus syntiin vie.” Anni naurahtaa, että hän ei sisarustensa kanssa kävyillä leikkinyt, kun ei kotipihalla kasvanut muuta kuin koivuja. − Rannalta löytyi erivärisiä kiviä ja mehän leikimme niillä. Ja leikkasimme paperista ihmisen hahmoja. Kai siihen kelpasi mikä paperi vain, mutta puhdas paperi oli parasta, sillä siihen oli hyvä värittää pää. Akuniemessä ei ollut oikein hyviä paikkoja mäenlaskuun, mutta olipa kuitenkin pieni kumpare niemen nokassa, jossa laskettiin mäkeä isän ja äidin isoilla mäystimillä. Omia suksia lapsilla ei ollut.
Laura-tädin koulussa Katekeetta Laura Lehtola kävi pitämässä koulua PostiMatin mökissä. Koulunpitoa kesti kaksi viikkoa kerrallaan ja tuon ajan Laura asui talonväen kanssa. − Äiti ja isä antoivat sänkynsä Lauralle ja menivät aittaan nukkumaan. Meillä lapsillahan ei sänkyjä ollutkaan, oli vain porontaljat lattialla. Äiti neuloi meille tyynyt ja laittoi höyheniä täytteeksi. Kerran minulla oli Paloniemen mummon antama lampaanrouko peittona. Se oli tosi raskas, mutta voi että se oli lämmin. Kovin pitkään sen alla ei nukuttu, sillä isä vei roukon kellarin katolle ja se jäi sinne. Kellari oli liian kylmä ja sitä piti eristää, ettei potut palellu.
37
KESÄ 2015
Anni Sarren runokirja Heijastus on kaksikielinen. Apua käytännön asioihin Anni sai Saamelaiskäräjien oppimateriaalisihteeri Hannu Kangasniemeltä. Saamenkielisten runojen kirjoitusasun tarkistivat Ilmari Mattus ja Matti Morottaja. Kirjan kannen revontulikuva on peräisin Martti Rikkoselta.
Laura toi tullessaan radion ja matkaharmoonin. − Lauran radiosta kuunneltiin uutisia ja pyhäpäivisin jumalanpalvelus. Meillähän ei omaa radiota ollutkaan. Kun ajattelen Laura Lehtolaa, niin hän tuntuu hyvin turvalliselta ihmiseltä ja hän otti minut siipiensä suojaan. Häntä ei mitenkään pelätty eikä pidetty muita parempana. Hän oli kuin perheenjäsen sinä aikana kun hän meillä koulua piti.
ka karuja elämän arkiset asiat olivat hänen lapsuudessaan. Nykyajan ihminen tassuttelee sisätiloissa talvisin sukillaan tai paljain varpain, mutta 30-luvulla tällainen ei olisi tullut kuuloonkaan Annin kotona. − Karvakengäthän siellä piti olla talvisin jalassa, sillä lattianrajassa kävi veto. Äiti tai isä pisti talviaamuisin tulen hellaan ja kun huone oli jonkun ajan päästä vähän lämmennyt, niin me lapset nousimme
Vaikeudet on tehty voitettaviksi. Tuota isän tokaisua Anni muisteli monta kertaa, kun runokirjan tekeminen alkoi käydä työlääksi. Posti-Matti ja Laura olivat eri mieltä radion kuuntelusta. Matti oli sitä mieltä, että jumalanpalveluksen kuunteluunkaan ei kannata aikaa tuhlata, mutta Laura piti päänsä ja radio pysyi auki. Anni muistaa, että heillä ollessaan Laura siivosi, tiskasi ja laittoi ruokaa. Tuohon aikaan emännät eivät juuri ehtineet toistensa luona kyläillä, joten Anni uskoo, että äiti oli varmasti mielissään, kun sai Laurasta puhekaverin koulunpidon ajaksi. − Laura oli monipuolinen ihminen, joka teki lapintaloissa mitä vain. Hänhän toimi kätilönäkin, jos oli pakko. Vaikka eihän ne vanhan ajan ihmiset aina kätilöitäkään tarvinneet. Kun äitini synnytti nuorimmaisen lapsen, niin hän komensi muun väen ulos ja synnytti lapsen omin voimin.
Sukkasillaan ei tarjennut Anni Sarre ihmettelee, kuin-
ylös. Polttopuuta kului kauheat määrät, mutta kyllä sen polttoa piti säästääkin. Eihän mikään puu olisi riittänyt, jos mökkiä olisi lämmittänyt aamusta iltaan. Annin lapsuudessa mökin valaisimina toimivat avopiisi ja öljylamput. Navetassa äiti sytytti kynttilän. 50-luvulla tuli Tilley-lamppu ja sehän oli jo luksusta savuttaviin öljylamppuihin verrattuna. − Kun ajattelee sitä sen ajan tiskaustakin, niin siinä on naisväellä ollut kova homma. Ensin piti lämmittää vedet hellassa, ottaa hellan renkaita pois ja pistää siihen vesikattila lämpiämään. Jos oli syöty rasvaisia pororuokia, niin pitkään niitä astioita sai pestä, että ne sai puhtaiksi. Ei minun lapsuudessani ollut tiskiaineita, eikä tiskiharjojakaan. Oli vain tiskiluutu, joka oli revitty vanhasta paidan helmasta. Sehän oli aikaa, ettei mikään joutanut hukkaan. Kesällä pääsikin helpolla, jos ruokana oli ollut kalaa. Asti-
at oli syönnin jälkeen helppo huuhtaista rantavedessä. Annin kotona kala oli pääravinto ja siitä tehtiin yleensä kalapottua. Poronlihaa oli harvoin, eikä talossa ollut porokarjaakaan. Oli vain ajoporoja, joilla Posti-Matti kuljetti talvisin kirjepostia. Anni joutui usein siirtämään isän ajoporoja kaivokselta toiselle. − Ne porot olivat jossakin viiden, kuuden kilometrin päässä ja sinne piti mennä mäystimillä ja joskus kahlaamallakin. Päivä meni siinä, kun kävi niitä poroja siirtämässä. Onneksi porot lopulta vaihtuivat hevoseen. Posti-Matti kuljetti postia vuoden ympäri ja kelirikkoaikoina hän kuljetti kirjepostin kävellen. Hän joutui kävelemään pitkiä, reilun sadan kilometrin matkoja. Kesät olivat hänelle mieluisinta aikaa, sillä tuolloin posti kulki keskimoottoriveneellä. − Isä osasi korjata moottorit. Hänen oli ollut pakko oppia niitä korjaamaan. Hänhän oli kätevä käsistään ja hän teki saavit, viilipytyt ja puikkarit. Veneitä en muista hänen yksin tehneen, mutta apuna hän oli veneenteossa ja komentamassa miten sitä venettä pitää tehdä. Vieraat olivat Posti-Matin taloon aina tervetulleita, ja jos poromiehet halusivat yösijan, niin he saattoivat tulla taloon vaikka keskellä yötä. Lukkoahan ei ovessa vielä ollut, oli vain haka, eikä sitä välitetty yöksi sulkea.
Hilloja viilin päälle Navetassa oli enimmillään kaksi lypsävää ja niistä perhe sai tarvittavan maidon. Maitoa tuli vuorokaudessa parhaim-
millaan nelisen litraa ja kaikki meni saman tien kulutukseen. − Ei sitä tarvinnut miettiä, että miten maito säilyy. Se säilyi päälärissä oven pielessä tai eteisessä sen ajan että se käytettiin. Äiti teki maidosta viiliä ja paistoi juustoja. Se oli herkkua, kun sai pistää hilloja viilin päälle. Sehän oli sen ajan lapsen jäätelöä. Lehmille niiteltiin loppukesästä heinää jänkäniityiltä. Heinät vietiin suoviin kuivumaan ja talven mittaan niistä haettiin evästä lehmille. Joskus porotkin huomasivat suovat ja kävivät repimässä niistä heinää. − Ei se jänkäniityiltä ja kentältä niitetty heinä aina riittänyt talven yli, mutta isä osti heiniä, jos tarvittiin lisää. Ja kuivettuneet leivänpalat laitettiin lehmän hauteisiin. Jostakin Inarin saaresta isä ja äiti hakivat jäkälää ja sehän oli herkkua lehmälle. En muista, että kalanperkeitä olisi lehmille syötetty, mutta sen muistan, että kalan keittovesi niille joskus juotettiin. Perunaa oli kellarissa paljon, mutta keväällä sekin loppui, koska olihan peruna jokapäiväinen ravinto. Ja Posti-Matti oli niin hyväntahtoinen mies, että hän antoi pottuja kolttaperheille, jos huomasi, että heillä on ruoka vähänä. − Kellarissa oli kesäytynyttä ahventa ja sehän oli isän ja äidin herkku. Naapurin emäntäkin joskus oikein tilasi isältä niitä kesäytyneitä ahvenia. Minä olen jo vähän eri sukupolven ihminen, enkä koskaan oikein tuohon herkkuun tottunut. Sodan jälkeen kahvista oli pulaa ja Anni juoksenteli Onni-veljensä kanssa metsässä hakemassa tauloja, joista kei-
teltiin kahvin korviketta.
Kuuma vesi oli lääke Anni Sarre katselee kerrostaloasuntoaan Ivalon Kinttupolulla ja sanoo, että tällaisissa huusholleissa ei tarvitse huolehtia lämmityksestä eikä lumitöistä. Se on toisaalta hyvä, mutta toisaalta huono. − Jos minun sukupolveni vielä asuisi niissä alkeellisissa mökeissä päivästä toiseen, niin ehkä olisimme terveempiä, kun tekisimme askareita aamusta iltaan. Olen joskus ihmetellyt sitäkin, että ei isä paljoa sairastellut. Kerran hän tuli postireissulta kovassa kuumeessa. Hän ei jaksanut petiin asti, joten hän veti taljan lattialle ja pisti maata. Isä pyysi kuumaa vettä lääkkeeksi, kun ei muuta lääkettä ollut. Hän makasi siinä aikansa ja parani. Ja onneksi parani, sillä kukapa isän olisi siitä lattialta lääkäriin vienyt. Anni Sarren harrastuksiin on viime vuosina kuulunut kirjoittamisen lisäksi myös toiminta inarinsaamen kielenoppaana. Hän on puhunut inarisaamea opiskelijoille ja nauttinut siitä, että saa puhua lapsuutensa kieltä. − Saamen Radiosta kuuntelen joka päivä inarinsaamenkieliset uutiset. Joskus saatan kuunnella pohjoissaameakin. Jotkut inarinsaamelaiset sanovat, että he kyllä ymmärtävät pohjoissaamea, mutta minulla se vaihtelee. Joku voi puhua pohjoissaamea semmoisella ääntämyksellä, että en ymmärrä sitä vaikka kuinka yrittäisin, Anni naurahtaa.
Jaakko Peltomaa