Tilaa Lahen:Lehti
1 €/lehti kotiisi!
Lähetä osoitteesi: info@lahenlehti.net
Lahen:Lehti vuodesta 2008
nro 3/2017
Höyryveturi Tk3 1136 Valmistaja Tampella, Tampere, 1947 Huippunopeus 60 km/h Paino 51,8 + 26,4 t Polttoaine koivuhalko Pituus 16 m Pyörän halkaisija 1 270 mm Vetovoima 9 550 kp = 94 kN Museoajoja vuodesta 2006 Omistaja Haapamäen museoveturiyhdistys
Matkailuvalttina kiskot L
ahden seudun museojunaajoilla on pitkät perinteet. Jo 1980-luvulla Pikku-Jumbon (Tk3 1150) vetämä juna ajoi useana kesänä Vesijärven satamasta Heinolaan. Veturin keulassa olivat kaupunkien vaakunat liehuvat Suomen liput. Vuonna 1985 Lahti-Heinola -hyöryjunamatkat valittiin Suomen hauskimmaksi matkakohteeksi. Junamatkojen yhteyteen oli järjestetty esitys, esimerkiksi “Villin lännen”-näytelmä, johon matkustajat saivat osallistua. Rata Vesijärven asemalta purettiin ”vahingossa” Jalkarannantieltä asemalle vuonna 1993. Rata kuitenkin luvattiin VR:n toimesta palauttaa, jos se koettaisiin tarpeelliseksi. Ei ole toistaiseksi ole koettu, ja vuonna 2006 EU:n huippukokouksen alla rata purettiin välillä Salpausselänkatu-Jalkarannantie. Nykyään rata päättyy Salpausselän seisakkeelle, joka perustettiin vuoden 1938 hiihdon MM-kisoihin. Radan palauttaminen Vesijärven asemalle saakka on edelleen paikallisten rautatieharrastajien asialistalla, joka tunnetaan työnimellä Sibeliusrata Lahteen. Lahden ja Heinolan kaupungeilla ei ollut intresseissä kehittää seudullista museojunaliikennettä, muilla tahoilla sen sijaan oli. Kesäkuussa 2007 Topparoikka järjesti yhdessä Höyryveturimatkat1009:n kanssa Helsingistä oikoradan kautta ensimmäisen höyryjunamatkan. Matka jatkui vielä Lahdesta Heinolaan. Erityisesti Mäntsälässä höyryveturi Ukko-Pekka synnytti asemalle varsinaisen kansanjuhlan. Tämän ajon myötä museojunaliikenne elvytettiin Lahden seudulla, mistä alkoi yhteistyö Topparoikan ja kahden höyryveturiliikennöitsijän – Haapamäen Museoveturiyh-
distys ry:n ja Höyryveturimatkat1009 Oy:n – kanssa, ja näin onnistuttiin vakiinnuttamaan Lahteen jokakesäinen museojunaelämys. Lahdesta lähtee rautatie jokaiseen ilmansuuntaan, joista Heinolaan ( ja Mukkulaan) sekä Loviisaan johtavat teollisuuskäytössä olevat sähköistämättömät radat ovat museojunaliikenteellisesti ihanteellisia. Heinolan 37 kilometriä pitkä rata valmistui vuonna 1932. Radan varrelle ei ole muodostunut suuria asukaskeskittymiä, mutta radalla oli aikoinaan useitakin asemia ja pysäkkejä. Henkilöjunaliikenne loppui vuonna 1968. Viime vuosina eri tahojen yhteistyön hedelmänä Ahtialan ja Vierumäen asemille on museojuna-ajojen yhteydessä järjestetty erilaista tapahtumaa. Vuodesta 2016 alkaen Vierumäen asemalla on järjestetty Rautatiepäivätapahtuma Topparoikan toimesta. Vuosien saatossa Lahden ajojen suunnittelu ja koordinointi siirtyi Topparoikalta yhdistyksen aktiivien perustamalle Höyryllä Heinolan -markkinointinimen alle. Lahdessa ei ole omaa liikennöitävää museojunakalustoa, vaan kaluston, ajon ja lipunmyynnin hoitaa kulloinkin liikennöitsijä.
Lahdesta Heinolaan Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry vuokrasi heinäkuussa 2015 Versowood Oy:n omistuksessa olevan Heinolassa sijaitsevan Vierumäen rautatieaseman. Topparoikalla oli tilat Lahden veturivarikon vesitornissa vuoteen 2011 asti, jossa oli erinomaiset harrastusolosuhteet. Viiden vuoden "evakossa olon" jäljeen yhdistys sai toiminnalleen jälleen mainiot puitteet Vierumäeltä.
Asemalla Topparoikalla on käytössään sen yleinen puoli, johon kuuluu odotussali, toimisto- ja varastotila. Asemarakennuksen toisessa päässä on yksityisasunto. Vierumäen asemamiljöö on paitsi rakennusten osalta myös rautatiehistoriallisesti arvokas. Vastaavia sorapohjaisia ratapihoja kevyellä kiskoituksella ei ole juurikaan säilynyt Suomessa.
”
Topparoikan tavoitteena on kehittää Vierumäen asemasta jälleen kyläläisten kohtauspaikka. Versowood Oy on ollut vahvasti myötävaikuttamassa alueen säilyttämistä. Yhdistykselle kuuluu myös alueen muiden rakennusten, mm. ratavartijantupa ja saunan ylläpito mahdollisuuksien mukaan. Vierumäen rautatieasema mahdollistaa oikeanlaiset puitteet kehittää yhdistyksen toimintaa sekä vaalia yleisesti seudullista rautatiekulttuuria. Aseman odotustilassa on mahdollista järjestää muutakin harraste-, näyttely- ja tapahtumatoimintaa. Topparoikan tavoitteena on kehittää siitä jälleen kyläläisten kohtauspaikka. SH Vierumäen rautatiepäivä 10.6. klo 10-19 Höyryjuna liikennöi kaksi kertaa edestakaisin Lahdesta Heinolaan. Vierumäellä 30min pysähdys. Asemarakennuksessa pienoisrautatietä, näyttelyä, kahviota. Alueelle saapuu vanhoja kulkuneuvoja, maatalouskoneita yms. Kello 17 alkaen bluesmies Ismo Haavisto esiintyy aseman lastauslaiturilla. www.topparoikka.net www.hoyryllaheinolaan.net
O
SAULI HIRVONEN
tetaanpa esimerkki Porvoosta. Pari vuotta sitten Porvoon kaupunki hankki ratapihaa ympäröivät maa-alueet omistukseensa. Tuolloin tehtiin periaatepäätös, ettei Porvoo tarvitse toimivaa museojunavarikkoa kaupunkikuvaa ja matkailua edistämään. Alueelta veturinsa poisvieneen höyryveturiliikennöitsijän entinen veturitalli on muuttumassa pienpanimoksi, vastapäinen talli ravintolaksi. Rautatieasemasta säilytetään kuori, sisäpuolelle rakennetaan nykyaikaisia asuntoja. Laskelmiin nojaten löydettiin juuri nyt kannattavin käyttö arvokkaalle maa-alueelle. Laskelmia tehtiin Porvoossa myös kymmenen vuotta aiemmin, kun todettiin turistibussiparkin olevan taloudellisesti järkevämpi tapa käyttää joenvarren kulttuurinäkymää kuin museorautatie. Molemmissa tapauksissa kaupungin päätös on varmasti ollut helppo tehdä seuraavista vaihtoehdoista: vajaakäytöllä olevat asemarakennukset vs. koko aluetta piristävä ravintolatoiminta tai päivittäinen turistibussivirta vs. parikymmentä kertaa vuodessa kulkeva museojuna. Entä jos päättäjillä olisi pöydällä vielä kolmas vaihtoehto; kehitetään aluetta sen historiaa säilyttäen. Porvoon tapauksessa tämä voisi tarkoittaa, että kaupunki tarjoaa säilytys- ja kunnostuspaikan höyryveturille sekä muulle museokalustolle. Ajokuntoinen höyryveturi olisi oikein hyödynnettynä ympärivuotinen vetonaula alueelle. Tarvittavat raiteet ja esim. kääntöpöytä säilytettäisiin ja panostettaisiin alueen kokonaisilmeeseen yhteistyöllä. Mitään rakennusta ei tarvitsisi jättää pölyttymään historiallisen arvon takia, mutta kaikessa kehittämisessä otettaisiin alueen luonne huomioon. Veturitallia vastapäätä voisi toimia se pienpanimo, makasiinissa olisi tilaa erilaisille yrittäjille ja tapahtumille. Asemarakennus kunnostettaisiin vanhaa kunnioittaen asunnoiksi, mutta rakennukseen jätettäisiin odostustila alkuperäiseen asuunsa, joka toimisi museorautatien mainoksena, sekä tietysti ajopäivinä alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan. Rata jatkuisi satamaan ja museojunat palaisivat omalle paikalleen Porvoonjoen varteen. Bussiparkin kohdalla kiskot olisivat upotettuna asvalttiin. Rautatiealueiden säilyttämisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää herättää niitä uudelleen eloon asukkaiden ja palveluiden kautta. Alueen käyttötarkoitusten muuttuessa on toki välillä tehtävä myös kompromisseja. Ajatellaanpa esimerkkinä kuusipilttuista veturitallia miljöineen. Vaihtoehdossa yksi veturitalli remontoidaan asunnoiksi, pihalle tulee asvalttikenttä ja kylkeen S-Market. Veturitallista jää muistuttamaan tiiliseinä. Toisessa vaihtoehdossa höyryveturille voitaisiin jättää tilaa yhteen pilttuuseen, toiseen panimoravintolalle. Siitäkin huolimatta alueelle jäisi varmasti riittävästi mahdollisuuksia rakennusyhtiölle mahdollisimman suuren tuoton keräämiseen.. Kulttuurihistoriallisesti merkittävillä alueilla on lähtökohtaisesti merkitystä suuremmalle joukolle. Tällöin myös aluetta kehitettäessä olisi syytä ottaa huomioon erilaisten tahojen intressejä laajemmin. Kun tällaisten alueiden kehittämisessä vaihtoehdot käyvät toisiaan poissulkeviksi, tai päätöksien ääni kuuluu liikaa yhdeltä suunnalta, on riskinä, että rakennuksista jäävät jäljelle vain kuoret. Niin meillä Lahdessahan on Mytäjäisten rautatievarikko, ratapohja hiihtostadionilta satamaan ja mahdollisuus museorautatiehen Lahti-Heinolavälille...
jonne.seppanen@lahenlehti.net, sauli.hirvonen@lahenlehti.net