Lahen: R
REIPAS ON RAITAA
1/2018
Lahtelaisen kaupunkikulttuurin puolesta
Lahen:Lehti
KUVAT JONNE SEPPÄNEN
Reipasta menoa
L
ahden Pelicansin ja Hämeenlinnan Pallokerhon välinen jääkiekko-ottelu pelattiin 27.1.2018 klo 19-22 välisenä aikana Tallinnassa. Ensimmäistä kertaa siis kotimaista jääkiekkoliigaa pelattiin ulkomailla. Olin paikalla. Kotiin tultuani aloin purkamaan kuvasatoa puhelimeni muistista. Huomasin etten ollut ottanut yhtään kuvaa pelistä vaan kaikki kuvani esittivät oikeastaan jotain mikä ei liity jääkiekkoon milläänlailla. Parempi puolisko kysyi ottelun tulosta, jouduin tunnustamaan että olin unohtanut. Muistin kuitenkin että ei voitettu. En ole henkeen ja vereen lätkäjätkä tai tilastotaneli. Lahtelaisten jääkiekkokannattajien joukkoon minut saa enemminkin yhteenkuuluvuuden tunne, tutut kaverit, meidän oma joukkue. Ja onhan sitä peliäkin tietysti ihan viihdyttävä seurata. Linja-auto starttaa hotelli Bernin edestä kohti Tondirabaa; Lasnamäen kulmilla sijaitsevaa uudehkoa jäähallia. Bussissa on puolet Hämeenlinnalaisia pallokerhon perässä tulleita ja puolet meitä lahtelaisia. Päivän ja laivamatkan aikana nautit väkijuomat kuuluvat kasvaneena äänen voimakkuutena. Hämeenlinnalaiset löytyvät bussin keulaosasta ja Lahtelaiset bussin takaosasta. ”Onko teillä Nurminen (Pasi) mukana ajamassa bussia” eräs Hämeenlinnalainen kysyy ystävälliseen sävyyn. (Pasi Nurminen Pelicansin pääomistaja, joka ajoi kymmenisen vuotta sitten juovuksissa joukkueen bussinpäin hallin sisäänkäyntiä Ruotsissa). ”Ole sinä pipopää hiljaa!” Sitten vaihdetaan kaupunkien väliset kuulumiset kokoonpanoista. Liekö millainen ”seula” vastustajalla maalinsuulla jne. Sitten laulua. Pallokeeerho, Pallokeeerho, olee oleee ooleee! Keulaosassa kuullun esityksen aikana myös takana innostutaan (osittain päällekkäin) Sha-la-laa-la-lala-laa-la sha-la-laa-la-lala-laa-la sha-la-laa-la-lala-laa-la Pelicans on YKKÖNEN! ”Kuinka monta teitä Hämeenlinnalaisia sinne vessaan meni?” WC valo palaa vaikka sieltä on juuri tullut yksi bussin etuosan matkaaja pois. ”Ei sinne mahdu edes kahta lahtelaista päällekkäin”
On ylpeys lahtelainen turkoosi, mustavalkoinen laulu raikaa missä vaan läpi Suomen maan. Aletaan olla perillä. Viimeiset huikat pulloista ja siirrytään räntäsateeseen odottamaan sisäänpääsyä. Alta mastojen lauletaan sulle vaan ainiaan… Lahtelaisilla urheilukannattajilla ei ole jakamattoman hyvä maine kaikkialla Suomessa. Joukko seuraa siivosti johtajaansa ja kaikki sujuu ilman ylilyöntejä. Tulee maali. Vastaan spontaanisti tuntemattoman lahtelaismiehen halaukseen. Katsomossa miehellä on lupa paljastaa tunteensa. Niin onkohan kaikki muutkaan täällä pelkästään jääkiekkoa seuraamassa, vai onko tämä tilaisuus purkaa tunteita, irtautua arjesta.
Peli tasoittuu, kädet nousevat ilmaan, olutta lentää katsomossa. ”Nyt hei oikeesti”. Hei! Kotona vieraissa vittu missä vaan Häpää joka paikassa ei haittaa ollenkaan Takaisin linja-autolla. Lahti hävis. Hämeenlinnalaisten kanssa on ensin sanatonta viestintää ja hetkeä myöhemmin myös sanallista ”Ole sinä tuhkamuna hiljaa...” Matka kestää vartin. Ilmassa on hitunen jännitettä, mutta silmissä näkyy pilkettä. Lopuksi kätellään ja hymyillään. Meinasi unohtua mainita loppunumerot. No, Lahti voitti 10-2, ainakin katsomossa. JS
Jääkiekko Liigan Play Offit alkavat 13. maaliskuuta. www.pelicans.fi www.lahenturkoosi.fi
eipas täytti vuonna 2016 vuonna 125 vuotta ja perinteikkään seuran taivalta juhlittiin monin eri tavoin, mm. tapahtumin ja historiikilla. Itse olen kuluttanut noista 125 vuodesta kahdeksan vuotta Reippaan väreissä eli oranssissa ja mustassa, ja nimenomaan jääkiekkoa Kiekkoreippaassa. Aloitin pelaamisen yhdeksän vuotiaana, kun ”kaveritkin pelasivat”. Vuosi oli 1988. Ennen jääkiekkoa olin kokeillut yhden kesän Kuusysin jalkapallokoulussa ja ”Kyykkä” olikin aina se läheisempi jalkapalloseura kuin raita- tai viirupaidat eli Reipas. Launeella asuessamme lähin korttelijoukkue oli Liipolan joukkue, jossa pelasi muutama luokkakaverinikin. Korttelijoukkueemme pelasi pelejä Liipolan lisäksi mm. Jalkarannassa. Ensimmäiset maalini tein Kärpäsen kentällä. Korttelikauden lopuksi mahduin mukaan ikäluokkamme kakkosedustusjoukkueeseen. Ehkä se olikin enne, sillä taisin olla ainoa, joka pelasi yhtäjaksoisesti joukkueessa alusta asti. Moni lopetti ja useat kävivät kokeilemassa ykkösjoukkueessa jne. Ensimmäiset edustuspelimme pelasimme Kerinkallion tekojääradalla. Kerillä oli kaksi kaukaloa, joista aluksi vain toinen oli katettu. Hallithan purettiin sittemmin uuden asuinalueen tieltä, korvaava halli nousi Launeelle. Pelasimme paljon myös Lahden jäähallissa, jossa oli olosuhteet huomattavasti paremmat. Tosin vielä 80-90 lukujen taitteessa Lahden halli oli aivan omanlaisensa rakennelma, paremminkin katettu tekojäärata kuin jäähalli. Hallin katsomorakenteet olivat alkeelliset puupenkit ja 1990-luvun alussa hallin mekaaninen viisarikello-tulostaulu korvattiin digitaalikellolla. Vasta 90-luvun lopulla täysremontin jälkeen, halli alkoi muistuttaa jäähallia. Joukkueemme pelasi paikallisissa (ala)sarjoissa pääasiassa Hämeessä. Ensimmäisenä vuonna saimme kylmää kyytiä sarjassamme, lähinnä Tapparalta ja Ilvekseltä. Pelasimme pelit Hervannassa, jossa ei ollut edes jäähallia vaan luola, johon oli pystytetty kaksi kaukaloa. Pelipaikkana se oli todellä epämiellyttävä. Muistikuvani mukaan emme voittaneet Hervannan luolassa koskaan. Ehkä yhden pelin? Ensimmäinen peli Tapparaa vastaan päättyi tappioon 0-29. Jonain vuonna Lahteen perustettiin uusi jääkiekkojoukkue Panthers Hockey. Syntyi ajatus, että koko edustusjoukkueemme siirtyisi Reippaasta Panthersiin. Kun kaiken piti olla varmaa, lopulta vain muutama pelaaja siirtyi ja loput jatkoivat joukkueessa entiseen malliin. Koskaan joukkueemme ei matkustanut valtakunnan rajojen ulkopuolelle, mutta saimme sentään todeta kahden eri kanadalaisjoukkueen taidot. Muistelen epäilleemme toisen joukkueen kohdalla että he olivat joko monta vuotta vanhempia tai heillä oli jokin erikoisruokavalio; kaikki olivat meitä päätä pidempiä. Se näkyi myös tuloksessa, 0-5. Toista joukkuetta vastaan pelasimme Lahden jäähallissa. Joukkue oli Quebecista, joten kenttäkuulutukset olivat suomeksi, englanniksi ja ranskaksi. Jääkiekon kautta tuli törmättyä myös nykyään tunnettuihin pelaajiin. Eräässä Porvoossa järjestetyssä turnauksessa oli mukana myös Helsingin IFK, jonka joukkueessa pelasi muuan Niklas Hagman. Lähinnä kiinnostusta tuolloin herätti että hänen isänsä Matti ”Hakki” Hagman oli pelannut Lahdessa kaksi kautta. Nuorempi Hagman menestyi kohtalaisesti NHL:ssä. Koulun jälkeen käytiin usein ulkojäillä. Suosituin kenttä oli jo nyt kadonnut ”Milkinkenttä” Tapparankadun/Keijutien vieressä. Kotiamme lähempänä ollut Salinkallion koulun kenttä alkoi tulla tutuksi, kun siirryin sinne yläasteella. Muistan eräänkin kerran muuan Pasi Nurmisen ”takomassa” kentän laitaa kiekoilla. Toisella kertaa olin lämimässä kaverin kanssa ja mukaan oli tullut myös Tomi Lämsä. Lämsähän on ollut Jokereissa ja Pelicansissa valmentajana. Muistan vain tuolloin vetäneeni Lämsää kiekolla jalkaan. Vahingossa. Jos kaukaloon ei jaksanut lähteä, aina pystyi pelaamaan pihapelejä kadulla. Tätä varten rakennettiin omat maalitkin, isän avustuksella tietenkin. Yläasteella pelit kovenivat, ja sitten pelattiin puolitosissaan isolla porukalla. B-junioreiden jälkeen olisi pitänyt siirtyä A-junioreihin. Tuolloin lopetin pelaamisen ja keskityin muihin asioihin. Jääkiekkoajoista minulla on vain hyviä muistoja; peleistä, pelireissuista, turnauksista sekä muista asiaankuulumattomista toilailuista. SH Kari Vähävuoren dokumentti Lahden Reipppaan jalkapalloilijoista Afrikassa Kino Iiriksessä osana Lahti-filmi-viikkojen näytöksiä. Katso ohjelmisto: kinoiiris.com/lahti-filmi-iltamat/
sauli.hirvonen@lahenlehti.net
RUNO Kaunis muisto turva ja lohtu Sinun sylissä kuljen metsässä
etsin hiljaisuutta rauhaa onnellinen hetki metsän sylissä
Tuija Seppänen