Kylteri 4/19 by Kylteri

4/2019

Kun ei enää jaksa

kylteri.fi

Kadonnutta elämää etsimässä Kylterin kannessa on tavattu nähdä menestyjiä: yrittäjiä, johtajia ja poliitikkoja, jotka kertovat tarinansa ja jakavat viisauttaan kauppatieteen opiskelijoille, seuraavan sukupolven menestyjille. Tämän lehden kannessa on ihminen, jota monikaan ei laskisi menestyjäksi. Sivulla 20 alkava artikkeli kertoo kaksi tarinaa masennuksesta, joista toisen päähenkilö on viettänyt koko nuoren aikuisuutensa työelämän ja opintojen ulkopuolella. Tarina voisi hyvin olla toisenlainen. Juttuun haastateltu Jan on yksi viisaimmista kohtaamistani ihmisistä. Hänet voisi hyvin kuvitella kansanedustajaksi tai tutkijaksi. Ihmiseksi, josta tehtäisiin menestyjähaastatteluja opiskelijalehtiin. Niin ei kuitenkaan ole tapahtunut, ei ainakaan tässä todellisuudessa. Aika ajoin jokainen kuvittelee, millaiseen vaihtoehtoiseen elämään olisi saattanut päätyä jos jokin suuri tai ehkä ihan pikkuinen asia olisi tapahtunut toisella tavalla. Erityisen tuskallista kuvittelu voi olla silloin, jos vaihtoehtojen valinta on ollut omista valinnoista kiinni. Sivulla 30 entinen Kylteri(n päätoimittaja), nykyinen konsultti Stella Kallionpää pohtii FOBO-ilmiötä, paremman vaihtoehdon pelkoa. Kaikesta ei voi ottaa kuitenkaan liikaa painetta. Joskus hyvät lopputulemat ovat kiinni pelkästä sattumasta, kuten professori Vesa Puttonen muistuttaa sivulla 42. Nykypäivänä, jolloin vaihtoehtoja on enemmän kuin koskaan aikaisemmin, kyky oman tilanteen ja valintojen kanssa elämiseen korostuu. Ilman sitä tekemisesta tulee reaktiivista ja menneisyyteen keskittynyttä, jos entiset parisuhteet, saavuttamattomiksi jääneet harjoittelupaikat ja vastaavat vievät voimia tässä päivässä elämiseltä. Positiivista on, että liian monien kontrafaktuaalien aiheuttama ahdistus on ilmiönä tunnistettu ja nimetty. Toimivat keinot sen kanssa elämiseen tuntuvat kuitenkin puuttuvan edelleen.

MARKUS NIEMINEN PÄÄTOIMITTAJA

PÄÄTOIMITTAJA Markus Nieminen markus.nieminen@ky.fi ART DIRECTOR Roosa Airaksinen roosa.airaksinen@ky.fi ILMOITUSMYYNTI Mark MacMoffat 040 353 8282 mark.macmoffat@ky.fi JULKAISIJA KY-säätiö Konemiehentie 4 02150 Espoo KANNEN KUVA Jaakko Kahilaniemi PAINO Bookcover PAPERI Edixion 250g Edixion 100 g PAINOS 850 issn-l 1457-0890 issn 1457-0890

TEKIJÖINÄ TÄSSÄ NUMEROSSA: Atte Mäkinen Atte Makkonen Ida Nagy Jaakko Kahilaniemi Joonas Remes Juulia Jokinen Juuso Heikkinen Juuso Järviniemi Markus Nieminen Roosa Airaksinen Stella Kallionpää Tuukka Mattlar Vivi Kiukkanen

Kylteri on Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaiden ylioppilaslehti. Syksyllä 1999 perustettu lehti esittelee tuoreita näkökulmia ja kiinnostavia tekijöitä.

Haluatko kirjoittaa, kuvata tai kuvittaa Kylteriin? kylteri@ky.fi

3 Pääkirjoitus Kadonnutta elämää etsimässä

30 Essee Parempien identiteettien pelko

6—7 Kylterin uudet kasvot

32—36 Artikkeli Palvelijayhteiskunnan paluu

8—9 Osavuosikatsaus

37 Kolumni Brexitissä ainoa sekasorto ei löydy parlamentista

10—11 Ajankohtaista Seniorikilta & Aaltoes

38 KY tiedottaa

12—17 Artikkeli Kuinkas sitten KYvikään?

40 Puheenjohtajan kolumni Vuoden Valomerkki

18 Kysyimme Päivi Timonen vastasi

41 Kylteri kyseenalaistaa Greta Thunberg – talousnobelisti

20—27 Artikkeli Kympillä seinään

42 Hekilökohtaista Vesa Puttonen

29 Opiskelijahaastattelu Lentäen tentteihin

”The stock market basically rewards you for liking something before it was cool” Ida Nagy on vahingossa kauppatieteilijäksi päätynyt wannabe-taiteilija, jonka lempiruoka on kaakao. Ida on kuvittanut sivujen 32—36 artikkelin.

”Tunkekaa ne innovaatiot perseeseenne” -Anonyymi opiskelija, 2015. Juuso Heikkinen kirjoitti Aaltoes:n tyylistä luoda uutta sivulle 11.

Osavuosikatsaus Teksti: Toimitus Taitto: Juulia Jokinen

Suomen Palloliitto ilmoitti syyskuussa alkavansa maksaa yhtĂ¤ suuria korvauksia naisten ja miesten maajoukkueille Naisten maajoukkue oli marraskuun alkupuolella 30. sijalla Fifan rankingissa Miesten vastaava sijoitus oli tuolloin 55

Lokakuussa virkamiehet esittivät kotitalouksille lainakattoa ehkäistäkseen ylivelkaantumista 20-29-vuotiaiden keskimääräinen velka on 2010-luvulla laskenut 14 % Samassa ajassa yli 60-vuotiaiden velka on kasvanut noin 45 %

Pankit ja sijoittajat ehdottivat marraskuussa, että eurooppalaiset pörssit lyhentäisivät aukioloaikojaan 90 minuuttia Euroopassa markkinat ovat auki jopa 8,5 tuntia päivässä, Yhdysvalloissa kaksi tuntia vähemmän Esityksen tarkoituksena on parantaa sijoittajien hyvinvointia

KY:n Seniorikilta vaihtaa nimeään ja avautuu opiskelijoille TEKSTI: MARKUS NIEMINEN KUVITUKSET: ROOSA AIRAKSINEN SANOTAAN, ETTÄ KY on kokemus, joka ei pääty koskaan. Tämän väitteen todenperäisyydestä huolehtii KY:n Seniorikilta, joka toimii linkkinä valmistuneiden KY-aktiivien ja muun kylteriyhteisön välillä. Seniorikilta järjestää omia tapahtumia, sekä tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden osallistua tietyille KY:n tapahtumille, kuten vuosijuhliin ja Hukkaputkeen. Vuoden 2020 alussa Seniorikilta muuttaa nimensä KY alumniksi. Uudella nimellä on tarkoitus valmistautua aikaan, jolloin jäsenistö ei ole enää pelkästään suomenkielistä, sekä pyyhkiä pölyjä liian vanhahtaviksi koetuista mielikuvista. ”Seniori on ollut liian helppo mieltää seniiliksi”, toteaa Seniorikillan tämän vuoden varapuheenjohtaja Anu Torkko. Myös muita muutoksia on tulossa: vuoden alusta vielä tutkintoa suorittavat pystyvät liittymään jäseneksi ja osallistumaan toimintaan, kertoo tänä vuonna puheenjohtajana toiminut Linda Löfbacka. Tarkoituksena on sujuvoittaa siirtymistä opiskelijayhteisöstä alumniyhteisön jäseneksi.

Myös aikaisemmin kerätty vuotuinen jäsenmaksu poistuu. ”Pyrkimyksenä on saavuttaa entistä suurempi joukko vanhoja KY-toimijoita”, tiivistää Löfbacka. AIKAISEMPINA VUOSINA SENIORIKILTA on saattanut näyttäytyä vanhojen hallituslaisten ja sihteerien keskinäisestä toiminnalta. Tehtävien uudistusten avulla halutaan Löfbackan ja Torkon mukaan korostaa, että toiminta on tarkoitettu kaikille entisille KY:laisille jaosto- ja kerhojäsenistä alkaen. Tarkoitus ei kuitenkaan ole muuttua kauppakorkeakoulun yleiseksi alumnijärjestöksi. ”Meidän toimintamme on heille, joille KY on ollut tärkeä yhteisö opintojen aikana” Anu Torkko toteaa. Jäsenkyselyn perusteella yhteisön ylläpitäminen ja KY-muistelointi ovat olleet myös jäsenistön keskeiset toiveet killan toiminnalle. Toisaalta väistyvä puheenjohtaja Linda Löfbacka toivoo tulevaisuudessa myös lisää yhteistyötä ainejärjestöjen kanssa. Osalla ainejärjestöistä on omaa vahvaa alumnitoimintaa, ja yhteistyö voisi mahdollistaa paremman alumnikokemuksen kaikille valmistuneille kyltereille.

Kymmenenvuotias Aaltoes pyrkii uuden luomiseen TEKSTI: JUUSO HEIKKINEN

järjestössä voisi parantaa toiminnan tehokkuutta, mutta varjopuolena tämä ohjaisi toimintaa liikaa vanhoihin projekteihin.”

JUNCTION, FALLUP, KIUAS, Slush, Dash… Monen tunnetun tapahtuman taustalla vaikuttava Aalto Entrepreneurship Society, Aaltoes, täytti tänä syksynä kymmenen vuotta. 10-vuotisjuhlia vietettiin lokakuun alussa. Järjestön hallituskauttaan lopetteleva toisen vuoden taloustieteen opiskelija Markus Koljonen pistää onnistumiset suurelta osin Aaltoes:n uusiutumiskyvyn piikkiin. Menestyvät konseptit muutetaan erillisiksi organisaatioiksi, jotta Aaltoes ei jäisi vain toistamaan vanhoja projekteja. ”Kun Slush alkoi kasvaa Aaltoes:n alla tarpeeksi suureksi, huomattiin että yksi tapahtuma vie Aaltoes:n toiminnalta liikaa resursseja eikä anna tilaa luoda uutta. Näin päätettiin yhtiöittää Slush omaksi entiteetikseen”, Koljonen selittää. Uusiutuminen näkyy myös ihmisissä. Vaihtuvuus järjestön parissa on suurta. ”Me pyrimme vaihtamaan ihmisiä nopealla syklillä. Tämänkin vuoden hallituksen jäsenistä harva oli ollut toiminnassa yli puolta vuotta ennen valituksi tulemista”, toteaa Koljonen, joka päätyi itse hallitukseen muutaman kuukauden mukanaolon jälkeen. ”Olemme kyllä miettineet, että pidempi aktiivisuus

JÄRJESTÖN ELINAIKANA SUOMEN startup-skene on kehittynyt paljon, mutta Aaltoes:n visio tulevaisuudesta on entistäkin kunnianhimoisempi. ”Viimeisten kymmenen vuoden aikana suomalainen startup-ekosysteemi on luotu lähes nollasta. Suomi on kuitenkin edelleen paljon jäljessä esimerkiksi Kalifornian Piilaaksosta, joten töitä on vielä jäljellä. Meidän rooli ainakin lähivuosina tulee olemaan alkuvaiheen yrittäjien ja yrittäjiksi haluavien tukeminen tarjoamalla oppimiskokemuksia, työkaluja sekä verkostoja.” Suurista tavoitteista huolimatta Aaltoes:lla ei ole pitkän aikavälin toimintasuunnitelmia, jotta kulloisetkin toimijat voisivat luoda omannäköistä toimintaa. Innokkaille järjestö tarjoaa vähän resursseja, vapautta luoda uutta, sekä ennen kaikkea mahdollisuuden haastaa itseään. ”Aina uudet konseptit eivät menesty, mutta se kuuluu prosessiin. Meillä saa epäonnistua, sillä yrittämättä ei voi onnistua”, Koljonen muistuttaa.

KUINKAS SITTEN KY VIKÄÄN? AYY:n edustajisto on ylioppilaskunnan korkein toimielin, jossa kyltereillä on suuri halu olla mukana. Kylteri meni vaalivalvojaisiin pohtimaan miksi. TEKSTI: MARKUS NIEMINEN KUVAT: TUUKKA MATTLAR

D’HONDTIN MENETELMÄ. Istun AYY:n ja KY:n edustajistojen yhteisissä vaalivalvojaisissa ja en voi lakata miettimästä D’hondtin menetelmää. Jokainen liian hienoja termejä yhteiskuntaopin kirjoitusten aamuna tankannut muistaa, että Suomessa eduskunta valitaan D’hondtin kehittämällä vaalitavalla. Siinä jokaisen vaaliliiton eniten ääniä saanut henkilö saa vertailuluvun, joka vastaa vaaliliiton saamaa kokonaisäänimäärää. Mutta millä menetelmällä valitaan AYY:n edustajisto? Entä KY:n? AYY:n edustajistossa ehdokkaat kuuluvat vaaliliittoon ja vaalirenkaaseen – mikä niiden ero on? En voi kuin myöntää itselleni, ettei minulla ole tästä mitään tietoa. Vaikka olen äänioikeutettu ja oikeuttani käyttänyt, ei mikään taho ole tiedottanut, millä pelisäännöin kahden opiskelijajärjestön korkeinta päätösvaltaa käyttävä toimielin valitaan. Katson ympärilleni. Vaalivalvojaisissa on paikalla noin viisikymmentä ihmistä ensimmäisen syksyn opiskelijoista ännännen vuoden veteraaneihin. Mietin, että varmasti joku heistäkään ei osaisi sanoa, miten edustajistot valitaan. Ei vaikka olisivat itsekin nyt ehdolla.

KYSYMYS VAALITAVASTA ON triviaali, mutta jotain se kuvaa. Toimielimet eivät ole tavallisen opiskelijan elämässä niin olennaisia, että niiden toimintatavat olisivat tuttuja. Edustajisto kuulostaa paikalta ihmisille, jotka saavat housunsa märäksi sellaisista sanoista kuin linjapaperi, ohjesääntö ja toimintasuunnitelman lähetekeskustelu. Samaan aikaan edustajistot käyttävät kuitenkin todellista valtaa. Erityisesti AYY:n edustajisto omaa yliopistolakiin kirjatun aseman jäsentensä edunvalvojana, päättää vuosittain 2,5 miljoonan euron toimintabudjetista ja ohjaa, miten AYY:n 160 miljoonan euron kiinteistömassaa hallitaan. Ei siis ihme, että löytyy myös niitä ihmisiä, jotka haluavat käyttää aikaansa ensin vaalikampanjointiin ja hyvin käydessä itse edustajistotyöhön. Samasta syystä nämä opiskelijavaikuttajat haluavat myös löytää muita samanmielisiä edistääkseen yhteisiä tavoitteita. AYY:n edustajistossa merkittävintä valtaa on viimeisten kausien aikana käyttänyt KY:n muodostama Kylterirengas. Sen hallussa on päättyvällä kaudella ollut 14 45:sta paikasta. Ryhmän tavoitteina on KY:läisten etujen ajaminen ja kylterikulttuurin elinvoimaisuuden varmistaminen Aallossa. Myös muut AYY:n edustajiston ryhmät ovat rakentuneet pääasiassa opiskelualan tai killan ympärille. Ainoita

merkittäviä aatteellisia toimijoita ovat Vihreämpi aalto sekä kokoomussidonnainen Vapaus Valita. Ensimmäisellä on ollut päättyvällä kaudella kaksi hengen edustajistoryhmä, jälkimmäinen kisaa ensimmäistä kertaa. ”Politiikan pakottaminen kaikkiin asioihin on aika väsyttävää. Meille tärkeämpää on pyrkiä edistämään kaikkien aaltolaisten parasta”, sanoo edaattorina toiminut Emil Fihlman vaaliliitto Voltista, joka edustaa kolmea teekkarikiltaa. ”Aatteellisuus tuo fokusta toimintaan. Silloin ainakin tiedetään, minkälaista linjaa ollaan ajamassa”, toteaa Märt Vesinurm. Hän on Vapaus Valita -listan vaalikoordinaattori ja ehdokas. ”MÄ YRITÄN KERTOA hauskoja juttuja, mutta koska kyse on edustajistosta, niitä ei ole kauhean monta.” Entinen KY- ja AYY-edustajistojen jäsen Antti Korpelainen on pyydetty esittämään ajatuksia edaattorina toimimisesta. Keskeinen viesti esityksessä on: tehkää paremmin kuin minä aikoinaan. ”Ite tein sen virheen, että olin ylimielinen kusipääkylteri. Luulin tietäväni, miten maailma piti rakentaa valmiiksi, mutta enhän mä tiennyt.” ”Menkää te ja jutelkaa ihmisille bileissä ja ruokapöytäkeskusteluissa. Kysykää mitä mieltä he ovat AYY:n asumisesta tai opintotuesta tai siitä, onko täällä oikeanlaista opiskelijatoimintaa. Ei se ole sen kummempaa.” Korpelainen nostaa puheessaan esille myös aatteiden merkityksen: ”Älkää pelätkö politisoitumista. Tällaisella yhteisöllä ei ole vain yhtä päämäärää. Se päämäärä on aina erikseen löydettävä ja sitähän poliittisuus tarkoittaa.” Poliittisuuden poissaolo on kieltämättä hieman erikoista. Moneen kysymykseen ei ole olemassa selkeitä järkevään ajatteluun pohjautuvia vastauksia: Pitäisikö ylioppilaskunnan julistautua feministiseksi? Tuleeko AYY:n julkaista itsenäistä journalistista lehteä? Haluaako ylioppilaskunta ottaa kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin? Nämä ovat selkeän arvopohjaisia kysymyksiä, joihin edellinen edustajisto on ottanut kantaa. Vihreämpi Aalto ja Vapaus Valita muistuttavat myös, etteivät koulutusalaryhmät ole kovin proaktiivisia toimijoita: kun arvoissa on hajontaa, aloitteiden muodostaminen ja edistäminen ei ole kovinkaan helppoa. Tämän takia, ryhmät väittävät, edustajisto on pitkälti vain kommentoinut AYY:n hallituksen tuomia esityksiä, eikä tuonut esiin uusia ajatuksia. Kylterirenkaan aktiivien parista ei tunnu löytyvän kovin selkeitä vastauksia siihen, mitä aloitteita ryhmä on AYY:n edustajistossa viimeisen vaalikauden aikana tehnyt. Useimmin mainittu vastaus koskee linjapaperia, johon kylterit ajoivat maininnan Mikkelin kampuksesta. Mainittujen arvokysymysten kohdalla Kylterirenkaan äänet hajautuivat eri kannoille.

YKSI KYSYMYS KYLTERIRENGASTA kuitenkin selkeästi yhdistää. Aalto-yliopiston alusta lähtien keskeiset opiskelijajärjestöt KY ja TF ovat suunnitelleet yhteistä opiskelijakeskusta, joka toisi eri alojen opiskelijat yhteen myös vapaa-aikana. Aktiivinen suunnittelu on ollut käynnissä vuodesta 2015 lähtien, jolloin AYY tuli mukaan projektiin. Lopullisen rakennuspäätöksen tekeminen 15-20 miljoonan euron hankkeelle koittaa todennäköisesti lähivuosina. KY:lle opiskelijakeskuksen rakentaminen on prioriteetti, sillä vuonna 2020 KY-talossa alkaa remontti, minkä myötä se poistuu kylterijärjestöjen käytöstä. Lisäksi Espilän ja Sahan vuokratiloista halutaan päästä omaan rakennukseen. Kyltereiden huolena on, ettei AYY:lla ole ollut tarpeeksi suurta kiinnostusta hankkeen edistämiseen. Projektin suunnitteluun ja johtamiseen on varattu liian vähän resursseja, mikä on hidastanut sen etenemistä. Erimielisyyttä on ollut myös tilojen hallinnoimisesta yhteisessä rakennuksessa. Kriittisimmät ovat epäilleet, että AYY:n tärkein prioriteetti on ollut estää opiskelijakeskuksen rakentaminen ilman sen mukanaoloa. Ainakin Aallon johdon kantana on ollut, että keskeiselle paikalle metroaseman viereen suunniteltu rakennus olisi tarkoitettu kaikille opiskelijoille. KY:ssa on yritetty selvittää oman keskuksen rakentamista. KY:n toimijoiden mukaan yliopiston alainen ja Otaniemestä suuren osan tonteista omistava kiinteistöyhtiö ACRE on kuitenkin ilmoittanut, ettei se tarjoa tai kerro vaihtoehtoisista tonteista niin pitkään kun kylterit ovat mukana nykyisessä hankkeessa. Tämä ja kysymys tilojen hallinnoinnista olivat keskeiset syyt, joiden takia KY:n edustajisto äänesti syyskuussa, haluaako järjestö jatkaa mukana nykyisessä projektissa AYY:n ja TF:n kanssa. (ACRE:n mukaan Otaniemessä ei käytännössä ole tontteja, joille olisi mahdollista rakentaa ilman kaavamuutosta. Lisäksi ACRE muistuttaa, että viime kädessä tonttipolitiikka on yliopiston käsissä. ACRE:n ja yliopiston mukaan linjausta, jonka mukaan KY:lle ei kerrottaisi vaihtoehtoisista tonteista, ei ole). Kylterit halusivat jatkaa opiskelijakeskuksessa. Nykyisestä projektista lähteminen ilman olemassa olevaa varasuunnitelmaa nähtiin liian riskialttiiksi. KY-päättäjät halusivat ennemmin vaikuttaa AYY:n toimintaan projektissa, mikä tapahtuu parhaiten sen edustajiston kautta. Tämän takia Kylterirenkaan menestyminen on KY:n näkökulmasta tärkeää. Kyse ei ole aatteista vaan edunvalvonnasta. VAALIVALVOJAISISSA KYLTERIRENKAAN AKTIIVEJA vähän jännittää. Sentimentti on, että paikkamäärän pudotus yhdellä olisi vielä hyväksyttävä tulos. Epävarmuus on suurta, sillä minkäänlaisia gallupeja tai ennakkotietoja ei ole. Tunnelma tiivistyy, kun edustajistovaalien keskusvaalilautakunta saapuu paikalle. Lautakunnan puheenjohta-

”En sano, että teidän pitäisi pelastaa demokratia, mutta olisi se ihan kivaa. Ja kyllä te siihen pystytte.”

ja Petteri Heliste hyppää lavalle ja päättää pitää vielä pienen puheen ennen tulosten julkistamista: ”Edustajistovaaleista puhutaan negatiivisesti kaverivaaleina. Pari oikeaa kamppista tehneenä voin sanoa, että sellaista se on oikeassakin maailmassa.” ”Tänä päivänä demokratia on globaalisti isossa kriisissä.” ”Meillä on iso mahdollisuus päättää omista asioistamme. Monessa muussa maassa joku muu tekee päätökset opiskelijoiden puolesta.” ”En sano, että teidän pitäisi pelastaa demokratia, mutta olisi se ihan kivaa. Ja kyllä te siihen pystytte.” Aika isoja ajatuksia. Mieleen tulee, että ennen globaalin demokratian pelastamista, edaattorit voisivat vahvistaa oman edustajistonsa legitimiteettiä. Äänestysprosentti on pyörinyt alle 35 prosentissa, eikä demokratialle olennaista julkista keskustelua ole käytännössä olemassa. Vain Maanmittari-, Rakennusinsinööri- ja Arkkitehtikillan edaattoreista koostuva Luova ja ruotsinkielinen Polytekarna on päivittänyt edustajistoasioita Facebook-sivuilleen jokseenkin säännöllisesti päättyvän vaalikauden aikana. Sen sijaan esimerkiksi Kylterirenkaan edellinen Facebook-päivitys on marraskuulta 2017. Tulostenjulkistusta seuraa salin takarivistä AYY:n toiminnanjohtaja Elina Nieminen ja hallinto- ja HR-päällikkö Annika Mällinen. HY:n ja Jyväskylän yliopiston alumnit muistuttavat, että edustajistovaalien äänestysprosentti on melko samanlainen kaikkialla. He uskovat, että edustajistolla on tarpeeksi legitimiteettiä toimia, sillä se tarjoaa melko edustavan otoksen aaltolaisista. Helisteen puheen jälkeen siirrytään illan pääohjelmaan, tulostenjulkistukseen. Äänestysaktiivisuudeksi kerrotaan 33,4 prosenttia, mikä on hieman edellisiä vaaleja vähemmän. Prosenttiluku ja pienten ryhmien tulokset – kuusi

ryhmää saa kaksi tai kolme paikkaa, perustieteiden SCIsma ja kampuskehitykseen keskittyvä Luova yltävät neljään – otetaan vastaan hillityin aplodein. Sitten jysähtää: Vihreämpi Aalto saa kuusi paikkaa. Se on kolme kertaa enemmän kuin viimeksi. Taputukset ovat tuloksen mukaiset. Vaalien suurimpana selviää kuitenkin Kylterirengas. Ykkössija ei ole yllättävä, mutta paikkamäärä on: ryhmän koko nousee yhdellä 15:een. Taputuksia kuuluu, läpipäässeet onnittelevat toisiaan, lavalta kuulutetaan, että kuohuviiniä on vielä jäljellä. Pelimerkit seuraavalle kahdelle vuodelle on nyt jaettu. PIAN TULOSTEN JÄLKEEN vaalivalvojaiset alkaa tyhjetä. Ehkä kampanjoijat tarvitsevat kunnon unet pitkän urakan jälkeen. Tuloksiin pettyneitä ei juurikaan ole, vaan kaikki tuntuvat päässeensä ainakin omiin tavoitteisiinsa. Jos omat äänet eivät riittäneet haluttuun paikkaan, niin ryhmän menestystä korostetaan. Kysymykseen, mikä nyt todella muuttuu AYY:ssa, ei kukaan osaa vielä vastata. Ensin pitää päästä tapaamaan muita ryhmiä ja määrittämään yhteisiä pyrkimyksiä. Näinhän se on eduskuntavaalienkin jälkeen, jolloin vasta hallitusneuvottelut paljastavat, mitä tavoitteita valtaanpääsevät lähtevät edistämään. On kuitenkin valitettavaa, jos avoimen ja demokraattisen vaalin vaikutus selviää vasta neuvotteluhuoneessa. Tai jos se, että vain kolmannes ylioppilaskunnasta on vaivautunut käyttämään äänioikeuttaan, ei aiheuta ajatusta, että jotain pitäisi radikaalisti eri tavalla. Ehkä tämä on liian tuomitsevaa. Joku jo poislähtevä huikkaa minulle: ”Kyllä me tehdään paremmin kuin aikaisemmin.” Toivottavasti näin.

Onko kuluttaminen poliittista, Päivi Timonen? Kuluttajatutkimuslaitoksen johtaja Päivi Timosen mielestä talous on täynnä poliittisia kysymyksiä, joista ympäristöasiat ovat ajankohtaisimpia. TEKSTI: VIVI KIUKKANEN KUVA: ATTE MÄKINEN

Miten päädyit nykyiseen työhösi? Minusta tuli yliopistotutkija, kun Työ- ja elinkeinoministeriön alainen Kuluttajatutkimuslaitos siirrettiin viisi vuotta sitten osaksi Helsingin yliopiston valtiotieteellistä tiedekuntaa. Kuluttajatutkimus tuli eteeni sattumalta tohtoriopintojen kautta. Olin aikaisemmin pankissa töissä, jossa päädyin tutkimaan asumisen velkaongelmia.

Millaiset kuluttamiseen liittyvät tutkimusaiheet ovat tällä hetkellä mielestänne ajankohtaisia ja kiinnostavia? Ilmastonmuutokseen, kestävään kehitykseen ja kuluttamiseen liittyvät kysymykset ovat säilyttäneet ajankohtaisuutensa 1990-luvulta asti. Kestävään kehityksen ja kulutuksen välisen suhteen tutkiminen vaatii soveltamista, sillä olemassa olevaa tutkimusaineistoa ei usein ole tarkoitettu sen tutkimiseen. Voimme esimerkiksi yrittää tulkita, miten ympäristöasiat vaikuttavat nuorten asunnon hankintapäätökseen, laskemalla asuntojen ympäristövaikutukset ja vertaamalla niitä myytyihin asuntoihin.

Mitä olet mieltä ylikuluttamisen käsitteestä? Voimmeko kuluttaa liikaa tai liian vähän? Ylikuluttamisesta puhuttaessa kuluttajia usein syyllistetään ja kulutus nähdään liittyvän pääosin materiaaliin kulutukseen. Kuluttamisesta keskusteltaessa ei tulisi unohtaa kysynnän merkitystä talouden mekanismina. Kuluttamisen määrän sijaan tulisi keskittyä kuluttajien aktiivisuuteen ja siihen, millaisten markkinoiden tulisi olla. Markkinoille voi esimerkiksi syntyä uusia kuluttamisen negatiivisia vaikutuksia kompensoivia tuotteita ja palveluita.

Puhutaan poliittisten äärilaitojen noususta. Näkyykö tämä ihmisten kulutustottumuksissa? Lihan kulutuksen vähentyminen on hyvä esimerkki, miten kuluttaminen on kiistojen kohde. Politiikka on läsnä muun muassa syömiseen, kulkuneuvoihin ja asumiseen liittyvissä kulutuspäätöksissä. Poliittiset äärilaidat haluavat kärjistää asioita ja kulutuksen kautta se on helppo tehdä, koska se tulee lähelle ihmisiä. Suomessa erityisesti ilmastonmuutokseen liittyvät kulutuspäätökset on politisoitu Perussuomalaisten ja Vihreiden väliseksi jännitteeksi.

Olet tutkinut pitkään kuluttamista. Mikä on tuorein asia, jonka olet oivaltanut? Tutkin parhaillaan kollegani kanssa eurooppalaista kyselytutkimusaineistoa, jossa selvitettiin, ketkä kuluttajista eivät saa velkaa pankeista ja luottolaitoksista. Ajattelimme, että velkamarkkinoille pääseminen on hyvin toimivan yhteiskunnan merkki. Tutkimusta tehdessämme yllätyimme, miten moraalinen kysymys luoton saaminen on. Velan saamista ei pidetä oikeutena, vaan velkaantumista pidetään vähän vaarallisena ja osin moraalittomana. Yhteiskunnalliset normit asettavat taloudelle rajoitteita, mikä asettaa talouden tutkimukselle yllättäviä haasteita.

TEKSTI: MARKUS NIEMINEN KUVAT: JAAKKO KAHILANIEMI

Liian moni täydellisyyttä tavoitteleva uupuu ja kärsii mielenterveysongelmista. Sairastuminen voi kääntää koko elämän suunnan.

KOEVIIKON AAMU HELMIKUUSSA. Mikkeliläinen Jan Frilander opiskelee ensimmäistä vuotta lukiossa, ja tänään

yhdistyy usein masennukseen, sillä terveydenhuollossa uupumusoireiden johdosta haettava sairausloma kirjataan

hänellä olisi koe, johon valmistautuminen tuntui jääneen riittämättömäksi. Epävarmuuden kokeminen huonona olona

masennukseksi. Aivoihin sairaus vaikuttaa kuin negatiiviset huu-

ei ollut erikoista, mutta tämän aamun pahoinvointi oli erityisen rajua. Lukiossa opiskelu oli ollut paljon aiempaa vaativampaa, ja tahdissa pysyminen alkanut vaatia yöunista tinkimistä. Tai ainakin Frilander oli alkanut vaatia sitä itseltään, sillä hänen tavoitteenaan oli pitää yllä saavutettua koulumenestystä: sekä peruskoulussa että aikaisemmilla lukiokursseilla keskiarvo lukuaineissa oli ollut tasan kymmenen. ”Se oli identiteetin luomista”, Frilander pohtii. ”Arvosanat antoivat tunteen, että on jotain jonka hallitsee ja jolla sai myös arvostusta opettajilta. Niiden avulla pystyi asettumaan myös kiusaajien yläpuolelle.” ”Lukiossa jatkoi paljon samoja ihmisiä yläasteelta, joille olin ollut se kympin oppilas, joka pärjäsi aina kaikissa aineissa. Ei heidän edessään voinut menettää kasvoja ja omaa asemaa.” Jos peruskoulussa Frilander oli kokenut, ettei ollut tarpeeksi valmistautunut kokeeseen, hän oli saattanut tekeytyä sairaaksi voidakseen tehdä sen myöhemmin. Lukiossa kursseja ei voinut kuitenkaan jättää roikkumaan, jos halusi pysyä tahdissa mukana. Sen takia kokeeseen oli lähdettävä, vaikka päässä jyskytti edelleen. Koulumatkalla olo muuttui vain entistä huonommaksi, se ei voinut olla enää pelkkää koejännitystä. Kun jo hengittäminen alkoi tuntua vaikealta, oli pakko kääntyä takaisin.

meet: ne saavat tajunnan kutistumaan. Pienten asioiden tekemisestä tulee valtavan raskasta ja jo pelkkä tekemisen ajattelu uuvuttaa. Ajantaju katoaa. Mitä pidempään tauti jatkuu, sitä enemmän aivot ehtivät muovaantua masentuneeseen todellisuuteen; tuottaa haitallista huumetta. Sairastuminen ei katso ikää tai asemaa. FinTerveys-kyselyn mukaan psyykkinen oireilu oli yleisintä yli 80 vuotta täyttäneillä. Nuorissa mielenterveysongelmat ovat yhtä yleisiä opiskelijoiden ja muun väestön parissa. Sukupuolten välillä tilastoista löytyy jonkin verran eroa: Naiset raportoivat useammin uupumuksesta ja ahdistuneisuudesta, sekä ovat yliedustettuina myös mielenterveyspalvelujen asiakkaissa. Tilastot eivät kuitenkaan kuvaa välttämättä ilmiötä kokonaisuudessaan, arvioi Aalto-yliopiston psykologi Minna Nevala. Naiset ovat perinteisesti antaneet enemmän huomiota omille tunteilleen, minkä myötä he raportoivat ja hakevat apua useammin mielenterveyden oireisiin. Erot sukupuolten tuloksissa ovat kuitenkin olleet pienenemään koko 2000-luvun ajan. Kympin tyttöys ei ole vain naisspesifi ilmiö.

MIELENTERVEYSONGELMISTA ON TULLUT suomalaisten uusi kansantauti. Vaikka ilmiö on ollut olemassa aina, vasta 2000-luvulla sitä on alettu käsittelemään merkittävänä kansanterveyden riskitekijänä. Samaan aikaan masennusoireista on tullut yksi suurimmista sairauslomien aiheuttajista ja yleisin yksittäinen syy työkyvyttömyyseläkkeisiin. Joka päivä keskimäärin yhdeksän ihmistä jää mielenterveyden johdosta sairauseläkkeelle. Masennuksen alle lasketaan usein joukko eri syis-

KESKEN JÄÄNEEN KOULUMATKAN jälkeen Jan Frilander sai kahden viikon sairasloman ja pääsi nuorisopsykiatrian hoitojonoon. Sairausloma ei kuitenkaan auttanut tilannetta. Päinvastoin, tilanne kriisiytyi nopeasti ja vakavasti. ”Saatoin vain itkeä tuntikausia päivässä. Olo oli epätodellinen ja tuntui kuin koko se maailma, jossa oli kasvanut ja elänyt olisi mennyt hetkessä sirpaleiksi. Ja kaikki muut kuitenkin jatkoivat elämistä siinä vanhassa maailmassa.” ”Yhtäkkiä oli vain täysin kyvytön tekemään niitä asioita, jotka olivat olleet tärkeitä, ja se kyvyttömyys aiheutti suunnatonta häpeää. Sitä vain ajatteli, että miksi minä en enää pärjännytkään ja mitä seuraavaksi tapahtuu.” Kahden viikon jälkeen sairauslomaa jatkettiin, ja

tä johtuvia sairauksia, joilla on yhteisiä piirteitä. Uupumus

mieli sekä keho alkoivat turtua uuteen tilanteeseen. Enää ei

JANI FRILANDER

itkettänyt, olo oli vain valtavan voimaton eikä mikään jaksanut innostaa. Vanha rooli huippuopiskelijana oli hajonnut, mutta mitään uutta ei ollut tullut tilalle. Kevään edetessä jatkuva paha olo sai yhä synkempiä sävyjä. Siitä tuli itseinhoa, joka lopulta johti itsemurhayritykseen. Jan sijoitettiin kiireellisenä suljetulle osastolle, jossa hän pääsi ensimmäistä kertaa psykiatristen palvelujen pariin. Ulos hoidosta hän pääsi kirjautumaan vasta kesäloman alkaessa. YLEISYYDESTÄÄN HUOLIMATTA MIELENTERVEYSONGELMIEN hoitoon ei ole pystytty löytämään tehokasta kokonaisuutta. Koska syyt ja oireet ovat aina yksilöllisiä, myös tarvittavissa toimenpiteissä on paljon vaihtelua. Toisaalta hoidon tarjoamisessa vallitsee samanlainen noidankehä kuin terveydenhuollossa yleisesti: ennaltaehkäiseviin toimiin ei ole tarpeeksi resursseja, koska kalliin erikoissairaanhoidon tarve on niin suurta. Tämä on puolestaan osaltaan seurausta ennaltaehkäisevän hoidon puutteesta. Hoitojonot ja epävarmuus oikeiden palvelujen löytämisestä johtaa siihen, että helpoimmin saatava apu ovat mielenterveyslääkkeet. Niitä kuluttaa päivittäin yli 400 000 suomalaista. OECD arvioi, että mielenterveysongelmien vuosittainen kustannus Suomelle on 11 miljardia, viisi prosenttia bruttokansantuotteesta. Kansallisella tasolla sosiaali- ja terveysministeriö on valmistelemassa mielenterveysstrategiaa, jonka on tarkoitus ohjata mielenterveyspolitiikkaa 2020-luvulla. Eduskuntaan edenneellä Terapiatakuu-kansalaisaloitteella halutaan taata hoidon parempi saatavuus koko maassa. Myös Työterveyslaitos on laatimassa työuupumukselle raja-arvoja ilmiön paremmin tunnistamiseksi. Futuristi ja kirjailija Elina Hiltunen muistuttaa, että mielenterveysongelmat ovat globaali ilmiö, joiden hoitamiseen investoidaan suuria summia. Hiltunen uskoo, että masennuksen hoidossa tullaan tulevaisuudessa tekemään uusia innovaatioita. Tällä hetkellä esimerkiksi tutkitaan, miten suoliston mikrobit vaikuttavat mielialaan. Aivoihin asennettavien elektrodien tuottamaa pientä sähkövirtaa ja aistiharhoja aiheuttavia ”taikasieniä” on testattu vakavan masennuksen hoidossa. Erilaisista tekoäly- ja virtuaali-

Mieli, joka on ajettu kerran päin seinää, jää hauraaksi pitkäksi aikaa.

sovelluksista toivotaan apua hoitokynnyksen laskemiseen. ”Monipuolisilla hoitokeinoilla on mahdollista tarjota yksilöllisempää hoitoa”, Hiltunen toteaa. Hiltunen on myös itse sairastanut pitkään masennusta. Ensimmäinen burnout tapahtui tohtoriopintojen aikaan kauppakorkeakoulussa. Silloin, 1990-luvun lopulla, mielenterveysongelmat olivat tabu, jolle sanojen löytäminen oli vaikeaa. ”Tänä päivänä keskustelu mielenterveysongelmista on avoimempaa. Se on hyvä, sillä ihmiset osaavat hakea hoitoa jo varhaisemmassa vaiheessa.”

Siinä, missä akuutti romahdus ja itsetuhoisuus ovat helposti havaittavia sairauksia, kroonistunut masennuskausi on vaikeampi tunnistaa. Ulkopuolelta katsoen se pahimmillaan saatetaan tulkita laiskuudeksi ja huonoksi käytökseksi, jos sovitut menot jäävät välistä eikä tuttuihin jaksa pitää yhteyttä. Ilman oikeaa apua kroonistunut masennus johtaa usein syrjäytymiskierteeseen. MASENNUKSESTA ON MAHDOLLISTA palautua takaisin työkuntoon. Helpointa se on sairauden alkuvaiheessa, sopivalla hoidolla ja tukevien ihmissuhteiden avulla. Miikka Kareinen, kuudennen vuoden johtamisen opiskelija kauppakorkeakoululta, sairastui masennukseen syksyllä 2014. Miikka pelasi SM-tasolla salibandya, valmensi, opiskeli ja yritti pitää huolta parisuhteesta. Riittämättömyyden tunne oli jatkuvasti läsnä, kun ajatusmallit vaativat maksimaalista onnistumista kaikilla osa-alueilla. Syksyn myötä Miikka huomasi, etteivät opinnot tai urheilu jaksaneet enää innostaa. Kaikki tuntui yhä enemmän välinpitämättömältä, voimat alkoivat olla loppu. Miikka haki loppusyksystä apua YTHS:n kautta. Olo oli kuitenkin niin huono, ettei YTHS:n tarjoama apu riittänyt, vaan Miikka sai lähetteen psykiatrian poliklinikalle. Se auttoi. Huhtikuussa hän pääsi palaamaan opintoihin. Miikka kuitenkin korostaa, ettei masennuksesta selviäminen tarkoita selviytymiskertomusta, jossa sairaus kohdataan, siitä selvitään ja elämä jatkuu eteenpäin entisellään. Masennus ei katoa kokonaan, sillä mieli, joka on ajettu kerran päin seinää, jää hauraaksi pitkäksi aikaa. ”Edelleenkin tulee huonompia jaksoja. Ne huomaa siitä, että aivan mitättömät asiat jäävät vaivaamaan mieltä pitkäksi aikaa. Tuntuu, että missään ei onnistu tai pärjää. Silloin auttaa, että on opetellut tuntemaan omaa mieltään ja osaa kyseenalaistaa negatiiviset ajattelumallit.” Samasta puhuu myös futuristi Elina Hiltunen. Hän julkaisi yhdessä kaimansa, toimittaja Elina Hiltusen kanssa vuonna 2018 kirjan Masennuksesta Selviää!, mutta kertoo käyttävänsä masennuslääkkeitä edelleen estääkseen tau-

SYKSYN ALUSSA, NOIN puoli vuotta koeaamun romahduksen jälkeen, Jan Frilander yritti paluuta takaisin lukion penkille. Hoito oli helpottanut itsetuhoisuutta ja akuuteinta kipua, mutta paluu vanhaan ei onnistunut. Tunneilla oleminen tuntui ahdistavalta ja ahdistus hävettävältä. Vaikeat kuukaudet seurasivat toisiaan. Koko seuraavan lukuvuoden aikana Jan pystyi suorittamaan vain muutaman kurssin, joista opettaja antoi nelosen ilman kokeen suorittamista. Kun opiskelukyky ei ollut vuoden kuluttuakaan parantunut, Jan jätti lukion kesken. Käteen jäi erotodistus, joka oli täynnä kymppejä kursseista ennen romahdusta. 18 vuotta täyttänyt Jan onnistui saamaan työharjoittelupaikan eduskunnasta ja muutti Mikkelistä Helsinkiin. Työt, kokoukset ja tuttavuudet valtakunnallisen politiikan sydämessä innostivat eriarvoisuudesta huolestunutta lukiopudokasta. Kaiken piti olla suurin piirtein kunnossa, mutta kun viimeinen työharjoittelujakso päättyi parin vuoden jälkeen, vakava masennuskausi uusiutui. Tällä kertaa ympärillä ei ollut koulua tai perhettä, joka olisi ollut katsomassa perään ja pitämässä huolta. Päivät vaihtuivat viikoiksi, jotka Jan vietti pääasiassa pienessä yksiössään. Sitten viikoista tuli kuukausia, jolloin arjen perustoiminnot, herääminen ja kaupassa käyminen, veivät kaiken jaksamisen. Arjen raskaus synnytti epäluottamusta omia kykyjä kohtaan. Se lamautti ja pahensi oloa entisestään. Masennuksessa ei ollut enää kyse kouluajan ylisuorittamisesta, vaan masennuksesta itsestään. Kokemuksista, joita sairaus oli aiheuttanut, ja elämästä, joka sen takia oli jäänyt elämättä.

din uusiutumista. ”Selviytymiseeni liittyy sen hyväksyminen, että masennus on minun tautini, joka onneksi pysyy poissa lääkityksellä”, Hiltunen toteaa.

”Ehkä ajatus tällaisesta sairastumisesta on monille vain niin pelottava, ettei sitä kykene hyväksymään.” KAUPPAKORKEAKOULU ON SUORITUSKESKEINEN ympäristö. Arvosanojen, harjoittelupaikkojen ja muiden saavutus-

alkaa todella huolestua: ”Muutaman päivän alakulo on normaalia, mutta sen kestäessä viikkoja, voi olla syytä miettiä,

ten kerääminen nähdään oletustilana paitsi ulkopuolisten myös opiskelijoiden keskuudessa.

pitäisikö hakea apua tilanteeseen.” ”Kyse on myös siitä, miten paljon olo vaikuttaa toi-

Miikka Kareinen kirjoitti kanditutkielmansa kauppakorkeakoulun sisäisestä moraalijärjestyksestä - siitä, millaisia asioita ja toimintaa opiskelukulttuuri arvostaa, paheksuu ja pitää tärkeänä. Tutkielman nimi, Tehokas suorittaja matkalla työelämään, kuvaa keskeiset havainnot. Hyviin suorituksiin pyrkimisessä ei ole Kareisen mielestä itsessään mitään pahaa; päinvastoin, se on usein jopa välttämätöntä. Kareinen itse pelaa edelleen salibandyliigassa ja työstää graduaan, mitkä molemmat vaativat aimo annoksen kunnianhimoa. Myös psykologi Minna Nevala korostaa, ettei ongelma ole usein kovat tavoitteet, vaan tapa, jolla itseensä suhtautuu. Jos itseään ei koe riittäväksi ilman ulkoisia saavutuksia, rasittaa se mieltä ja omaa hyvinvointia. Usein se johtaa myös uskalluksen puutteeseen, jos uuden kokeileminen saattaisi johtaa epäonnistumiseen. ”Kannattaa kiinnittää huomiota, millaisella sävyllä puhuu itselleen.” Nevala korostaa myös palautumisen merkitystä omassa jaksamisessa. Vapaapäivät, itselle sopiva urheilu ja riittävä uni ovat parhaat keinot pitää huolta psyykkisestä hyvinvoinnista.

mintakykyyn. Jos paha olo haittaa arkista tekemistä, silloin kannattaa hankkia apua.” ”Viimeinen hälyttävä merkki on, jos asiat, joista tavallisesti nauttii, eivät enää tarjoa iloa tai mielihyvää.” Liioitellun masennuspuheen sijasta suurempi ongelma on edelleen avun hakeminen liian myöhään. Aallossa tätä on pyritty helpottamaan Starting point of wellbeing -palvelupisteellä, jossa päivystävät muun muassa ura- ja opintopsykologit, Aalto-papit ja YTHS:n terveydenhoitaja.

TOIMITTAJA OSKARI ONNINEN kirjoitti syyskuussa Long Play -alustalla julkaistussa esseessä nuorten opiskelijoiden ahdistuksesta. Hän totesi, miten suuri osa koetusta uupumisesta ja pahasta olosta ei saa tukea tilastoista: tämän päivän nuoret eivät ole masentuneempia tai köyhempiä kuin aikaisemmin. Suurin muutos on tapahtunut siitä, miten elämän epävarmuuteen, haasteisiin ja työn sekä opintojen vaatimuksiin suhtaudutaan. Onninen haastatteli Helsingin yliopiston apulaisprofessori Kristiina Brunilaa, joka kertoi kuinka stressi, trauma, burnout ja jopa posttraumaattinen stressihäiriö ovat tulleet osaksi tapaa, jolla opiskelijat puhuvat lopputöistään. Aallon psykologi Minna Nevala antaa neuvoja siihen, milloin omasta tai läheisen hyvinvoinnista kannattaa

JAN FRILANDER ON tänä päivänä 31-vuotias. Parin vuoden työharjoittelun ohella hän ei ole ollut työelämässä, ei myöskään valmistunut ylioppilaaksi. Määräaikainen työkyvyttömyyseläke käsitellään vuoden välein, ja joka kerta päätös on todennut, ettei työkyky ole riittävän hyvällä tasolla. Motivaation puutteesta ei ole kyse: Jan toivoo edelleen voivansa vielä joku päivä opiskella yliopistossa ja pääsevänsä töihin. Parhaimpina jaksoina hän on suorittanut kursseja iltalukiossa ja käynyt lähes päivittäin valtiotieteellisen luennoilla seuraamassa opetusta. Omaehtoinen oppiminen on paitsi mielekästä myös kuntouttavaa. Se ohjaa ajatukset tulevaisuuteen, jolloin kerätyt tiedot voi laittaa hyödyttämään laajempaa yhteisöä. Voi olla, että masennus ei koskaan täysin katoa, mutta se voi väistyä niin, että tulevaisuudessa monet sellaiset asiat, jotka luetaan kuuluvaksi normaaliin elämään, voisivat tapahtua: tutkinto ja työ; taloudellinen itsenäisyys ja luottamus omiin voimiin. Näitäkin tärkeämpää on kuitenkin identiteetti, joka ei perustuisi masennukseen vaan osaamiseen ja luonteeseen. Mielenterveyskuntoutujan leimaa on vaikea kantaa vuosikausia, varsinkin kun ei koskaan tiedä, miten ympäristö siihen suhtautuu. Tuomitsemista on tapahtunut niin ensitreffeillä kuin apteekin asiakaspalvelussa. Monella on vaikeuksia suhtautua sairauteen, joka on syönyt kokonaisen nuoren aikuisuuden. ”Ehkä ajatus tällaisesta sairastumisesta on monille vain niin pelottava, ettei sitä kykene hyväksymään.”

MIIKKA KAREINEN

Lentäen tentteihin TEKSTI: MARKUS NIEMINEN KUVA: ROOSA AIRAKSINEN

Pääsin vuonna 2017 opiskelemaan sekä Aallon kauppakorkeakouluun että Imperial Collegeen, yhteen Britannian johtavista yliopistoista. Siellä tutkintoni keskittyy teknilliseen alaan, joten kaupallinen koulutus tuntui antavan hyvää lisäarvoa. Parin vuoden aikana olen suorittanut Aallossa noin 120 opintopistettä. Osan kursseista olen tehnyt kesällä avoimessa yliopistossa tai saanut hyväksiluettua, mutta lukuvuosinakin minulla on yksi tai kaksi kurssia koko ajan päällä. Tämän syksyn ensimmäisellä tenttiviikolla lensin Suomeen yhdeksi päiväksi, jotta pääsin tekemään erään kurssin tentin. Suomalainen yliopisto on sen verran joustava, että suurempiin ongelmiin en ole opiskeluissa törmännyt. Imperialissa sen sijaan ensimmäisten vuosien opinnot ovat hyvin aikataulutettuja: luennoilla on läsnäolopakko ja ne jatkuvat aamusta iltapäivään, minkä johdosta Aallon opinnot jäävät illalla tehtäväksi. Kaiken kaikkiaan Aallon kursseihin kuluu noin 6-8 tuntia viikossa, tenttien lähestyessä toki enemmän. Aallon antama osaaminen on antanut uutta ja arvokasta osaamista talousmaailmasta. Uskon, että tästä taustasta on ollut myös hyötyä esimerkiksi kun hain ja pääsin ensi kesäksi koodaajaksi erääseen pankkiin Lontoon Cityyn. NIKLAS KUUSISTO Kuvattu lokakuussa tentin jälkeen

Parempien identiteettien pelko Työuraa rakentaessa suurinta pelkoa aiheuttavat kaikki hylätyt vaihtoehdot, kirjoittaa konsulttina työskentelevä Stella Kallionpää

Viime vuosina olemme lukiokavereideni kanssa tehneet syksyisin matkan jonnekin kauas. Aina jossain vaiheessa

PATRIC MCGINNIS KEKSI tunnetilalle nimen: FOBO – fear of better option. McGinnis on kenties tunnetumpi kehittä-

reissua joku kysyy ääneen: ”Mitähän sitä voisi elämällään tehdä?” Kirjaan ideoita muistivihkoon: perustetaan tacora-

mästä termistään FOMO – fear of missing out – joka kuvaa poisjäämisen pelkoa: jossakin muualla on bileet, josta ei

vintola, aletaan tehdä suomalaista kantrimusaa, suunnitellaan surffihanskat, kehitetään alaa murtava turistibussipal-

parane jäädä paitsi. Tämä termi onnistui tavoittamaan niin olennaisen piirteen nykykulttuurista, että se lisättiin Oxfor-

velu.

din sanakirjaan vuonna 2013. Tuntemattomammaksi jääneen FOBOn McGinnis

Ideointi on toki ennen kaikkea hauskaa heittelyä

automatkojen ratoksi, mutta siitä paistaa läpi hätääntynyt sävy. Olemme tunteneet toisemme vuosikymmenen, kasvaneet aikuisiksi, opiskelleet, aloittaneet työelämän - tällaistako tämä elämä nyt sitten on? Vain tätä? Lukiossa kipuilin, mitä haluan tehdä työkseni. 16-vuotiaana kirjoitin päiväkirjaan: ”Tänään luin ratikassa (Hesarin) koulutusliitettä ja aloin miettiä, että mua kiinnostaa sellanen työ, missä saa istua neuvottelupöydissä, tehdä päätöksiä ja vaikuttaa asioihin. Ammatinvalintatesti täsmensi: markkinointijohtaja / mainosalan päällikkö / ekonomi. Pelkään vaan että se työ on stressaavaa.” Nyt voisin kertoa 16-vuotiaalle itselleni, että työelämässä on suurempiakin pelkoja kuin stressi. Omani on jatkuva pohdinta siitä, pitäisikö minun sittenkin tehdä jotain muuta, kuin mitä tällä hetkellä teen. Olen tyytyväinen työhöni, mutta jatkuvasti mieleen hiipii ajatus: olisinko jossain vielä tyytyväisempi?

kehitti opiskellessaan Harvardin yliopistossa. Hän pani merkille, että hän itse ja opiskelukaverinsa optimoivat kaikkia valintojaan. He pyrkivät luomaan optioita, jotka mahdollistivat kaikkein monipuolisimmat vaihtoehdot tulevaisuudessa, mutta jäätyivät, kun olisi pitänyt sitoutua yhteen niistä. Sehän tarkoittaisi, että jossain saattaa olla vielä parempi valinta, joka jää tekemättä. FOBO vaikuttaa olevan yleistä. Linkedinin vuonna 2018 julkaistussa raportissa peräti vajaa 70 prosenttia kyselyyn vastanneista myönsi tuntevansa ”parempien vaihtoehtojen pelkoa” tehdessään uraansa liittyviä päätöksiä. Columbian yliopiston tutkimuksessa oli vertailtu kahdentyyppisiä yliopistosta valmistuneita: ”maksimoijia”, jotka pohtivat tarkkaan eri mahdollisuuksia ennen päätöksentekoa, myös sellaisten tekijöiden kuten palkkakehityksen näkökulmasta, ja ”tyytyjiä”, jotka puolestaan sopeutuivat siihen, mikä tuntui sillä hetkellä parhaalta vaihtoehdolta itselle.

Tutkimuksen mukaan maksimoijat saivat valmistumisensa jälkeen parempipalkkaisia töitä, mutta olivat silti tyytymättömämpiä, koska ajatus siitä, että jossakin olisi vielä parempi vaihtoehto, ei jättänyt heitä rauhaan.

muussa työssä parempi versio itsestäni. ”Opiskelen Aalto-yliopistossa” oli hauska identiteetti. Siten oli aina mukavaa esitellä itsensä. Ehkä jonkun mielestä se herätti ärsyttäviäkin mielikuvia, mutta opiskelijan identiteetti oli kuitenkin täynnä mahdollisuuksia. Valmistumisen jälkeen itsensä esitteleminen muuttui paljon tylsemmäksi. Tuntuu, että ammattinimike rajaa liikaa. En tiedä, haluanko sitoutua juuri tähän identiteettiin, onko se minulle paras. Parempien vaihtoehtojen pelossa on kyse siitä, miten tasapainotella kahden ääripään välissä: ”voisin tehdä mitä vaan ja pidän itseni avoimena mahdollisuuksille” ja ”teen tästä päätöksestä itselleni parhaan ja elän hetkessä”.

FOBO ON HIIPINYT ELÄMÄÄNI samalla kun olen ymmärtänyt, että alan lopullisesti sulkea vaihtoehtoja pois. Tähän asti olen tainnut tehdä kaikki valintani sillä perusteella, että ne eivät rajaisi liikaa mahdollisuuksia. Kauppakorkeakoulu antaa hyvän pohjan moneen ammattiin, konsultointi pitää ovet auki moneen suuntaan. ”Voin tehdä mitä vaan” oli pitkään toiveikas ja voimaannuttava tulevaisuudenkuva. Nyt kun valmistumisesta on jo pari vuotta, lause alkaa

”Tee sitä, mistä nautit eniten ja mikä tuntuu tärkeältä”, neuvoo ystävä. Täysin turha neuvo.

ahdistaa. Olenhan jo väistämättä sulkenut pois monta asiaa. En voi enää valita valmistumisen jälkeistä ensimmäistä työtä, en perustaa omaa yritystä alle 25-vuotiaana, en pitää paria välivuotta opinnoista ulkomailla työskennellen enkä olla sen vastalistautuneen suomalaisyrityksen kahdeskymmenes työntekijä. Ääni takaraivossani sanoo: miten niin et voi? Eihän se vaadi kuin päätöksen: Tätä minä haluan! Mutta miten sen voi tietää? Tekemällä plus-miinuslistan, nettitestin tai 360-reviewn itsestäni? ”Tee sitä, mistä nautit eniten ja mikä tuntuu tärkeältä”, neuvoo ystävä. Täysin turha neuvo. Olen tosi hyvä perustelemaan hyvät ja huonot puolet melkein ihan mistä tahansa. Sitä paitsi usein se, mikä tuntuu hyvältä, on myös ristiriitaista. Ystäväni konkretisoi hyvin tätä ristiriitaa kertomalla, miten esimies pyysi häntä perjantai-iltapäivällä hoitamaan vielä yhden työtehtävän ennen viikonloppua. Ajatus työnteosta perjantai-iltana tuntui hänestä kurjalta. ”Miksi minulla ei ole ysistä viiteen duunia, jotta voisin nauttia vapaa-ajasta”, hän manasi. Toisaalta hän tunsi samaan aikaan suurta tyydytystä siitä, että hänen panostaan tarvitaan ja että työ on lopulta niin kiinnostavaa, että hän on valmis tekemään sitä - vaikka sitten perjantai-iltana.

Omaa tasapainoiluani on helpottanut se, että asetan vaihtoehtojen pohdinnalle konkreettiset raamit: Tämän kesän ajan kokeilen uutta harrastusta. Tässä projektissa teen parhaani muutaman kuukauden ajan ja vasta sen jälkeen arvioin kriittisesti, nautinko tästä. Kaverini pomppi pari vuotta mahdollisuuksia täynnä olevasta duunista toiseen, kunnes ilmoitti painokkaasti, että tästä firmasta hän lähtee vasta kun se myydään tai menee konkurssiin. TEIN TEINI-IKÄISENÄ TEKEMÄNI ammatinvalintatestin uudelleen tänä syksynä. Vastailin huvittuneina sellaisiin kysymyksiin kuin ”Kiinnostaisivatko sinua ohjeiden täsmällistä noudattamista vaativat tehtävät?”, ”Kiinnostaisiko sinua opetella käyttämään uusia kodinkoneita?”, ”Kiinnostaisiko sinua ratkoa kekseliäisyyttä ja päättelykykyä vaativia tehtäviä?”. Testi antoi minulle tuloksena Top 10 -listan ammateista. Puolet niistä oli sellaisia, joihin kauppakorkeakoulu valmistaa. Se helpotti. Ainakaan parempien vaihtoehtojen pohdinta ei edellytä uutta kouluttautumista. Huomasin hieman huvittuneena myös ärsyyntyväni testituloksista. Miten se ei ota huomioon, miten valtava identiteettiero on olla rahoitusasiantuntija, markkinointipäällikkö tai controller, jotka kaikki ovat listallani. Lukiossa minulle riitti visio neuvotteluhuoneista, joista siirryn aina isompaan sitä mukaa kun taitoni ja vastuuni kasvavat. Kymmenen vuotta myöhemmin ymmärrän, että ammattien, identiteettien ja neuvotteluhuoneiden kirjo on huomattavasti laajempi. Kenties ongelma piileekin juuri tässä: Parempien vaihtoehtojen pelko on etuoikeus, josta kärsivät vain ne, joilla on varaa valita – tai ainakin tunne siitä, että on varaa valita.

LOPPUJEN LOPUKSI FOBOSSA ei ole kyse siitä, olisiko jossain minulle parempi työ tai työpaikka. Kysymys on identiteetistä. Sillä sitähän työ valmistumisen jälkeen on ainakin minulle merkinnyt – omaa identiteettiä. FOBO on siis häiritsevä ajatus siitä, että voisinko jossain muussa ammatissa tai työssä toteuttaa itseäni vielä paremmin: olisinko jossain

PALVELIJAYHTEISKUNNAN PALUU

TEKSTI: JOONAS REMES KUVITUS: IDA NAGY

Elämä on helppoa kun ruoka saapuu valmiina ovelle ja siivooja pitää talon puhtaana. Voimakkaasti kasvaneseen alustatalouteen liittyy kuitenkin vielä ratkaisemattomia kysymyksiä ja haasteita.

KUN KÖYHÄN PIENTILALLISEN tytär viisikymmentäluvulla muutti pohjanmaalta pääkaupunkiin, hänellä oli mielessään kouluttautuminen ja sosiaalinen nousu. Rahattoman tie koulunpenkille ei kuitenkaan ollut helppo. Oli yleistä, että nuoret naiset työllistivät itsensä kotiapulaisina hyvätuloisten kodeissa varmistaen näin elantonsa ja katon pään päällä asuntopulaisessa Helsingissä. Kotiapulaisen elämään kuului iltakoulussa käymisen lisäksi kodin askareiden hoito, ruoanlaitto ja siivoaminen. Vielä 1930-luvulla kotitaloudet työllistivät noin kolmanneksen suomalaisesta työvoimasta. Vaikka suuri osa työskenteli maanviljelyn parissa, vauraat ja tilalliset pitivät myös mieluummin omaa palvelusväkeä kuin pesivät itse pyykkiä tai laittoivat ruokaa. Tämä kotitöistä vapautettujen luokka ei kuitenkaan ollut kansakunnan väestöön nähden kovinkaan suuri, vaan kyseessä oli vain harvojen onnekkaiden – lähinnä rikkaiden kaupunkilaisten tai tilanomistajien etuoi-

”Alustavälitteinen työ on työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaamista digitaalisilla alustoilla.” Lainaus on YTT Maija Mattilan keväällä 2019 kirjoittamasta raportista Työ ja työntekijöiden oikeudet alustataloudessa. Alustatyö näkyy usein kirkkaissa tuulipuvuissa sinkoilevina pyörälähetteinä, mutta on kuitenkin laajempi termi, Mattila korostaa. Paikkaan sidottu rutiinityö, kuten ruokalähetit ja siivous muodostavat Euroopassa noin kolmanneksen kaikesta alustatyöstä. Se on kuitenkin merkittävä kolmannes. Kalevi Sorsa -säätiössä tutkijana työskentelevän Mattilan mielestä niin kutsutussa paikkaan sidotussa rutiininomaisessa alustatyössä on potentiaalia kasvaa: ”En näe, miksei tällainen ilman työsuhdetta teetettävä työ voisi levitä myös muille aloille, kun se kuitenkin on halvempi työn teettämisen tapa”, Mattila toteaa Kylterille.

keus. Sitten kaikki muuttui. Pesukonetta voidaan pitää yhtenä teollisen maailman merkittävimpänä keksintönä. Kun kodinkoneet tulivat, kotiapulaiset katosivat. Vaurastuvassa Suomessa nuoret naiset löysivät tiensä koulutuksen pariin muita reittejä kuin kotiapulaisen läpikulkuammatin kautta. Sen minkä ennen teki palkollinen, teki nyt kone – tehokkaammin ja halvemmalla. Sen mitä jäi jäljelle, kotitaloudet tekivät itse. Kunnes muutos saapui jälleen.

usein toisteltu totuus. Yleensä sillä viitataan työpaikkojen siirtymistä teollisuudesta palvelusektorille. Jälkiteollisessa yhteiskunnassa materialistiset tarpeet alkaa olla tyydytetty ja kasvunäkymiä tähystetään palveluinnovaatioista. ”Uber for X” alkaa olla jo meemi, mutta kännykkäaplikaatiossa uudenlaisena työn välittäjän on epäilemättä hyödyntämätöntä potentiaalia. Ne ovat laskeneet monien palvelujen hintoja ja sen myötä lisänneet niiden kuluttamista. Toinen kysymys on, voiko uusi työn teettämisen tapa olla tie takaisin palvelijayhteiskuntaan, jossa hyvätuloiset koulutetut kaupunkilaiset ulkoistavat monet arjen tehtävät, kuten ruoanlaiton ja siivouksen. Kansanedustaja Anna Kontulalla (Vas.) on kysymykseen sosiologin vastaus: kaikki riippuu siitä, miten yhteiskunta kehittyy. ”On selvää, että alustan kautta tapahtuva työ tulee lisääntymään merkittävästi, sillä se on osa laajempaa digitalisaation ja teknologian kehitystä, joka tulee trendaamaan tulevina vuosikymmeninä ihan varmasti”, Kontula toteaa. Muutoksen lopullinen suunta ja nopeus riippuu kuitenkin monesta tekijästä. Kontula nostaa esiin kaksi trendiä: teknologian ja tuloerot. Jos teknologia kehittyy nopeasti, ei suurta tarvetta siivoojille tai kuriireille tule. Toisaalta, jos tuloerot yh-

TYÖMARKKINOIDEN MURROS ON

ON VUOSI 2016. Talouden ja yhteiskunnan kärkkäänä kommentoijana tunnettu Björn Wahlroos povaa työelämään suurta murrosta. Teknologinen kehitys tulee poistamaan suuren määrän nykyisiä töitä. Wahlroos esittää, että ihmisten, jotka ovat kaikkein tuottavimpia korkean arvonluonnin töissä, kannattaisi erikoistua siihen ja jättää kotityöt muiden hoidettavaksi. ”Varsinkin nuoret, jotka hoitavat lapsiaan, voivat jakaa töitä paremmin – käyttää aikaa siihen, missä he ovat tosi hyviä”, Wahlroos toteaa Ylen Ykkösaamun haastattelussa. Samana vuonna ruokalähettipalvelu Wolt kerää 11 miljoona dollaria rahoitusta laajentaakseen palveluaan ulkomaille. On niin kutsutun alustatalouden aamu.

”On selvää, että alustan kautta tapahtuva työ tulee lisääntymään merkittävästi”

”Jos meille kehittyy etnisesti jakautuneet työmarkkinat, se tarkoittaa sitä, että meille kehittyy etnisesti jakautunut kansakunta”

teiskunnassa kasvavat voi käydä niin, että on edullisempaa

ONKO ALUSTOJEN KAUTTA markkinoille pulpahtelevissa

maksaa ihmistyöstä kuin koneesta. Kyse on myös kulttuurista. Monella olisi nykyisinkin varaa ulkoistaa ruoanlaitto tai

palveluinnovaatioissa sitten riski suurempaan yhteiskunnalliseen muutokseen?

siivous, mutta ainakin toistaiseksi oman kodin hoitoa pidetään usein yhä kunnia-asiana.

Tällä hetkellä paljon riippuu siitä, miten alustan kautta saaduilla toimeksiannoilla työskentelevien status

ALUSTATALOUDEN SUURI IDEA on, että lähes kuka tahan-

työmarkkinoilla määritetään. Nähdäänkö Uber-kuski tai Freskan siivoja jatkossakin itsenäisenä yrittäjänä vai sääde-

sa voi älypuhelinsovelluksen avulla löytää keikkaperusteista työtä. Työnantajan kustannukset jäävät matalammiksi, kun

täänkö heidän asemastaan tarkemmin. Pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelmassa on kirjaus, jonka mukaan ilmi-

työntekijä toimii yrittäjästatuksella, jolloin työn sivukulut kuten eläkkeet jäävät hänen vastuulleen. Monet näkevät kul-

ötä, jossa työsuhteen luonteista työtä naamioidaan yrittäjätyöksi, tullaan selvittämään. Nähtäväksi jää, voiko ongelmaa

jetustyön tapana hankkia joustavasti lisätuloja, koska työtä voi tehdä niin paljon kuin itselle sopii.

ratkaista pelkästään hinkkaamalla käsitteiden määritelmiä. ”Mielestäni työmarkkinat pitäisi nähdä niin, että siellä on

Mattila haluaa kuitenkin nostaa esiin myös toisen puolen: Euroopan parlamentille tehdyn selvityksen mukaan

ihmisiä, jotka ovat vahvemmassa asemassa tai sitten heikommassa asemassa. Olisi hyvä päästä kokonaan eroon

noin 75 prosenttia alustojen kautta työskentelevistä täydentää muita tulojaan, mutta jäljelle jäävälle neljännekselle

yrittäjän ja työntekijän jaottelusta”, Kontula visioi. Tulevilla mahdollisilla ennakkoratkaisuilla ja laki-

alustan kautta saadut toimeksiannot ovat ainoa tulonlähde. Yrittäjästatuksen seurauksena nämä ihmiset saattavat myös

muutoksilla tulee olemaan suuri vaikutus palveluiden hintaan ja sitä kautta markkinoiden suuruuteen. Hintojen nou-

helposti jäädä sairaus- ja tapaturmavakuutusten ulkopuolelle.

su karkottaa kuluttajia. On epäselvää, miten paljon nykyistä enemmän ihmiset olisivat valmiita maksamaan palveluista.

Alustataloudessa työntekijöiden aseman voi nähdä kyseenalaisena. Merkittävin kysymys on kuitenkin juuri

Jos käy kuten monet uskovat ja palveluiden kysyntä – ja siten palkat – kasvavat huimasti tulevina vuosina, voi

se, nähdäänkö alustojen kautta työskentelevät itsenäisinä yrittäjinä. Muun muassa Australia ja jotkut Yhdysvaltojen osavaltioista tulkitsevat alustatyöläiset itsenäisiksi yrittäjiksi, kun taas Ranskassa oikeus totesi paikallisten ruokalähettien aseman täyttävän esimies-alaissuhteen tunnusmerkit. Suomessa kysymyksestä ei ole vielä käyty oikeutta. Mattilan selvityksen mukaan erilaisten alustojen kautta toimivat kuljetuspalvelut työllistävät kaiken ikäisiä, mutta paino on nuorissa, noin parikymppisissä. Lisäksi työmarkkinoilla esiintyvä rasismi ohjaa alalle erityisesti maahanmuuttajia. Myös Vasemmistoliiton Kontula mainitsee työmarkkinoiden rasismin. ”Jos meille kehittyy etnisesti jakautuneet työmarkkinat, se tarkoittaa sitä, että meille kehittyy etnisesti jakautunut kansakunta”, Kontula jatkaa. ”Ja kaksijakoiseen kansaan liittyy paljon ongelmia.”

olla, että nykyiset ruokakuriirien työsuhdeongelmat jäävät vain siirtymäajan ilmiöksi. Historiaan vilkaisemalla voisi kuitenkin kyynisesti ajatella, että harvoin heikommassa asemassa olevien edut ovat itsestään tai edes markkinoiden avulla parantuneet. Aikanamme vain muutos on pysyvää, sanotaan. Markkinat pistävät rahansa likoon alustatalouden puolesta. Mutta se, millaisen yhteiskunnan näemme vuosikymmenen kuluttua jää ainakin osin myös poliitikkojen harteille. Kännykkäsovelluksen kautta tilattua siivoojaa tai ruokalähettiä ei kuitenkaan ainakaan vielä tituleerata palvelijaksi.

KOLUMNI

Brexitissä ainoa sekasorto ei löydy parlamentista TEKSTI: JUUSO JÄRVINIEMI KUVITUS: ROOSA AIRAKSINEN

MONTY PYTHON -ELOKUVASSA Brianin elämä Juudean kansanrintama ja Juudealaisten kansanrintama riitelevät keskenään. Samasta ongelmasta ovat kärsineet Brexitiä vastustavat järjestöt vuoden 2016 jälkeen, jolloin kansanäänestys käynnisti Britanniassa edelleen meneillään olevan EU-eroprosessin. Järjestökentällä hääräävät samaan aikaan Best for Britain, Britain for Europe, Open Britain ja European Movement, jotka eivät aina ole välttyneet kiistoilta. Samalla ympäri maata olevat ruohonjuuritason aktivistit soveltavat Lontoosta annettuja kampanjaohjeita vaihtelevasti. Ammattilaisten tekemät flyerit saattavat lentää roskiin, jos paikallinen porukka on suunnitellut omat materiaalinsa. ”Remain”-liikkeen ongelma on, ettei sille ole muotoutunut yhteistä organisaatiota ja yhtä johtajaa. Meneillään voi olla useampi samanaikainen kampanja, ja kun eri järjestöt rakentavat päällekkäisiä paikallisverkostojaan, samalle paikkakunnalle voi jopa olla tekeillä useampi EU-myönteinen ryhmittymä samaan aikaan. Menestyvät paikallisryhmät ovat pääosin kehittyneet orgaanisesti, ei keskusvetoisesti. Eri järjestöjen erot ovat näkyneet eritoten poliittisissa viesteissä. Vuonna 2017 Open Britain kannatti vielä ‘pehmeää EU-eroa’, mikä aiheutti eripuraa ulkona sateessa kampanjoivien aktivistien keskuudessa. Kun keväällä 2018 suuret järjestöt – Best for Britainia lukuun ottamatta – loivat yhdessä ”People’s Vote” -kampanjan, vaikutti poliittinen viesti olevan kasassa: Remain-liike tukee nyt uutta kansanäänestystä. Ongelmat eivät kuitenkaan loppuneet. Heinäkuussa suunniteltu March for Change -suurmielenosoitus floppasi täysin, mikä nosti esiin sisäiset jaot ‘Brexitin vastustajien’ ja ‘EU:n kannattajien’ välillä. Tapahtuma pyrki korostamaan nimenomaan EU-myönteistä viestiä. People’s Vote -kampanja ei tukenut tapahtumaa, vaan päinvastoin varasti siltä huomiota ilmoittamalla omista syksyn tapahtumistaan juuri March for Change -tapahtuman markkinoinnin alkaessa. Kun parlamentissa Brexit-taisto on tänä syksynä ollut kuumimmillaan, People’s Vote -kampanjan johtohahmot ovat jo nyt keskenään riidoissa siitä, miten ”EU-myön-

teistä” kampanjaa heidän kannattaisi rakentaa mahdollisen uuden kansanäänestyksen toteutuessa. Lokakuun lopussa kiista johti siihen, että 35 kampanjapäämajan työntekijää marssi ulos toimistosta protestoidakseen kampanjanvetäjän toimintaa vastaan. VUODEN 2016 KANSANÄÄNESTYKSEN jälkeen eri suunnista ilmestyi runsaasti järjestöjä, jotka halusivat toimia Brexitiä vastaan. Yksikään ei ole kuitenkaan onnistunut nousemaan ylitse muiden, eikä yhdestäkään poliitikosta ei ole tullut Remain-puolen johtohahmoa, joka olisi Boris Johnsonin ja Nigel Faragen päävastustaja. Remain-liikkeeltä on uupunut johtajuutta ja koordinaatiota, mutta sitä ovat tähän mennessä paikanneet aktivistien energia, tahto ja ideat. Satojen tuhansien ihmisten suurmielenosoitukset, joukkorahoituskampanjat ja katuaktivismi on pitänyt huolta, että myös EU-myönteinen näkökulma on pysynyt esillä mediassa. Tämä kaikki on kuitenkin tapahtunut monesti keskusjärjestöistä huolimatta, ei niiden ansiosta. Huonosti toimiva organisaatio ei pysty ajamaan omia tavoitteitaan, joten jos Brexitin pysäyttäminen jää hiuskarvan varaan, eurooppamyönteisten aktivistien syyttävä sormi saattaa osoittaa paitsi poliitikkoja, myös kampanjan johtohahmoja kohti.

Kirjoittaja on Young European Movement UK:n entinen puheenjohtaja, joka on viime vuosina marssinut kymmeniä kertoja Brexitin vastaisissa mielenosoituksissa

EDOTTAA

KY TIEDOTTAA

KY:llä tapahtuu Joulukuu: 4.12. Summer Job Night 5.12. Itsenäisyyspäiväjuhla 5.12. KY-SUB: Farewell Evening 7.12. NESU-KY: Vuoden vikat sitsit 13.12. KUJ: Puurojuhla Tammikuu: 30.1. Club Lagoon Helmikuu: 29.2. KY:n 109. vuosijuhla

Seuraathan jo näitä? KY – Aalto University Business Students KY Today / KY Events / KY Career

ky_1911

KY TIEDO

OTTAA

KY TIEDOTTAA

Miten menee? Muista ottaa välillä aikaa vain itsellesi ja rentoutua. Joskus vapaaehtoistyö, opiskelu tai esimerkiksi työt voivat tuntua elämää suuremmilta asioilta ja oma hyvinvointisi voi olla vaakalaudalla. Jos tarvitset jonkun jolle puhua, muista että voit olla yhteydessä kehen tahansa KY:n toimistolta. Muista myös tsekata ky.fi/get-help -sivu sekä Aallon Starting point of Wellbeing -sivu (https://into.aalto.fi/display/fiopisk/Starting+Point+of+Wellbeing)

KY-tuotteet Kylmän talven koittaessa myös kylteri tarvitsee luottovarusteita, jotka pitävät lämpimänä. Hae omasi Espilästä tai KY-talolta päivystysaikoina! Maksuvälineinä toimii kortti (tai käteinen). Tsekkaa kaikki KY-tuotteet täältä: http://ky.fi/ky-products/

KY-HUPPARI JA KY-SWEATSHIRT

HUIVI

Joka kylterin klassikkovarusteisiin kuuluvat KY:n pyörteellä varustettu tummanharmaa huppari sekä tummanvihreä KY-tekstillä varustettu sweatshirt. Molemmat toimivat luotettavina sekä tyylikkäinä lämmittäjä niin luennoilla, approilla kuin mökkireissuillakin.

KY:n harmaa 100% merinovillasta valmistettu laadukas ja ajaton huivi on suomalaisen suunnittelija Marja Kurjen käsialaa. Pienempi huivi sopii hyvin esimerkiksi bleiserin tai villakangastakin kanssa ja isompaa on nähty käytettävän jopa vilttinä.

HUPPARI: Hinta: 45€ Koot: XS-XL

Hinta: pieni 25€ & iso 50€ Koot: pieni 30 x 180 cm & iso 75 x 200 cm

SWEATSHIRT: Hinta 40€ Koot: XXS-XXL

KY TIEDOTTAA

PUHEENJOHTAJALTA

Vuoden valomerkki TEKSTI: ARTTU AINE

VUOSI LÄHENEE LOPPUAAN ja aikani puheenjohtajana on tulossa päätökseen. Puheita on pidetty, päätöksiä tehty ja edustettu senkin edestä. Uudet toimijat astuvat pian puikkoihin ja meidän on aika siirtyä katsojan penkille. Mitä tänä vuonna sitten tapahtui ja mihin kuntoon KY jää seuraaville tekijöille? Vuosi 2019 on ollut monella tapaa hyvin poikkeuksellinen vuosi KY:n historiassa. Koulun lopullinen muutto Töölöstä Otaniemeen, uuden kandiohjelman aloitus, KY-talon edistäminen opiskelija-asunnoiksi ja siihen liittyvien väistötilojen pohdinta, mursujaishow järjestettiin Kulttuuritalolla, vaalivuosi ja uuden dekaanin valinta. Paljon on tapahtunut ja välillä on jopa hieman naurattanut, että miten tämä kaikki on voinut sattua samalle vuotta. Ei ole ainakaan käynyt aika pitkäksi! Kaikki vuoden 2019 askareet eivät ole kuitenkaan olleet pelkästään ruusuilla tanssimista. Opiskelijoiden hyvinvointi on edelleen huonolla tasolla ja Allwell-kyselyn perusteella n. 20% kaikista Aallon opiskelijoista on riskissä uupua. Ongelman tuntuvat kaikki tiedostavan, mutta tähän tulee saada myös niitä kuuluisia ratkaisuja. Opiskelijoiden hyvinvoinnin edistäminen tulee olemaan myös ensi vuonna keskiössä.

KY ON TÄLLÄ hetkellä käännekohdassa ja tiukkojen päätöksien edessä. KY-talo menee remonttiin ensi kesän aikana ja suuri osa tiloistamme poistuu käytöstä. Olemme varautuneet ensi vuoden ja tulevaisuuden tilakatoon väliaikaistiloilla, mutta totuus on se, että palvelutasomme tulee hetkellisesti laskemaan ja tarve uusille tiloille korostuu entisestään. KY:n uusia tiloja edustaa opiskelijakeskus Otaniemessä. Edustajisto päätti selkeällä enemmistöllä, että KY pysyy opiskelijakeskusprojektissa mukana myös jatkossa. Projektin edistäminen hartiavoimin ensi vuoden aikana onkin prioriteetti numero yksi tulevaisuutemme turvaamisen kannalta. Projektin takkuiluun ei yksinkertaisesti enää ole varaa. Paljon on asioita tehty vuoden aikana, mutta paljon jää tehtävää myös seuraavallekin vuodelle. Voin kuitenkin tyytyväisenä jättää tehtävät seuraajien harteille, koska mielestäni olemme tehneet hyvän pohjatyön, eikä aktiivisten tekijöiden löytäminen ole KY:llä mikään ongelma. Aika on se ongelma, ja tästä kertoo myös, että juuri kun olemme päässeet kunnolla vauhtiin, niin vuosi jo päättyy.

KYLTERI KYSEENALAISTAA

Greta Thunberg – talousnobelisti TEKSTI: TOIMITUS

Uutiset syksyllä kertoivat, että ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg oli tänä vuonna vedonlyöjien suosikki Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Tällä kertaa ei onnistanut, sillä palkinto lähti Etiopiaan. Se lienee ihan reilua, sillä tähän mennessä koko Afrikan maanosa on saanut vähemmän nobeleita kuin Ruotsi yksin. Eiköhän Thunberg palkintonsa saa vielä joku päivä, mutta rauhantekojen sijaan se tulisi myöntää taloustieteestä, perusteena peliteorian ennakkoluuloton soveltaminen. Vuosikymmeniä ilmastotieteilijät ja muut valveutuneet ovat käyneet vallan kammareissa selittämässä pelottavia tulevaisuudenkuvia. Nämä hyvätapaiset algoret ovat kuitenkin olleet liian nössöjä, jotta riittäviin toimenpiteisiin olisi ryhdytty. Vasta kun nuorista tuli vihaisia ja syyllistäviä, välinpitämättömyyden kustannus kasvoi tarpeeksi suureksi. Parisuhderiitojen perusdynamiikka oli nyt saatu sukupolvien välille ja globaalille tasolle. Taloustieteessä, ainakin Aallon piirissä, on muutenkin meneillään jonkinlainen ilmastoherätys, tai ainakin kapina autoja vastaan. Tammikuussa Aalto Economic Institute esitti Helsingin kaupungille pysäköinnin huomattavaa kallistamista. Lokakuussa keinot olivat jo pykälän verran kovempia, kun AEI:n tutkijat ehdottivat liikenne- ja viestintäministeriölle polttoaineen myyntilupia. Talousteorian mukaista, mutta näin pitkälle eivät ole ehdotuksissaan menneet edes Yhdysvaltain valveutuneimmat college-aktivistit. Ei siis ihme, että kun Olli Rehn EKP:n Suomen haarakonttorista kirjoitti keväällä Kanava-lehteen artikkelin, jossa kysyi, voisiko taloustiede helpottaa ilmastoahdistusta, hänen oma vastauksensa oli ehdottoman myönteinen. Ehkä Thunbergista ei talousnobelistia vielä hetkeen tule, mutta voisiko Aallon valveutunut laitos ehdottaa hänelle vaikkapa kunniatohtorin arvoa. Ovathan hänen saavutuksensa vähintään yhtä kovat kuin Helsingin yliopistolla marraskuussa promovoidun Bruce Dickinsonin.

Kilpailemisesta TEKSTI: TOIMITUS KUVA: ATTE MAKKONEN

Tohtoriopintojen alussa koin, että kaikki muut opiskelijat olivat älykkäämpiä ja valmiimpia tutkijoiksi. Mietin miten voin pärjätä heitä vastaan siinä koulutuksen muotoon järjestetyssä kisassa. Jälkikäteen voi sanoa, että nämä huolet olivat täysin turhia. Elämää ei pidä yrittää rakentaa valmiiksi opinnoissa. Valmis tutkintokin on vasta ajokortti, ei määränpää. Tässä ajassa monilla opiskelijoilla tuntuu korostuvan kaikesta kilpaileminen, nelosen arvosanaa ei hyväksytä ainakaan ilman tentin uusimista. Se on tarpeetonta, sillä jos

Kilpaileminen kaikenlaisilla elämän osa-alueille voi olla tavallaan luonnollista. Itsekin olin nuorena suoraan sanoen kateellinen tutuille ja entisille opiskelijoille, jotka päihittivät minut tulotiedoissa. Sitä vain ihmetteli, että millä perusteella tuokin on voinut tienata noin paljon. Myöhemmin kun on kokenut sekä onnistumisia että tappioita, on oppinut huomaamaan, etteivät ne aina kerro omista kyvyistä tai taidoista. Lisäksi on tärkeä ymmärtää, ketä vastaan kilpailee. Enhän minä voi verrata omia tulojani sellaiseen, joka on ot-

odottaa täydellisyyttä, tuhlaa vain aikaansa. Viimeistään opintojen jälkeen moni saa huomata, ettei absoluuttisesti paras aina voitakaan. Elämässä pärjäämiseen – ja se voi tarkoittaa hyvin eri asioita eri ihmisille – liittyy paljon sattumaa ja kykyä tarttua eteen tuleviin tilaisuuksiin.

tanut yrittäjäriskiä ja onnistunut sen kanssa. Useasti elämässä ja erityisesti opinnoissa puolestaan riittää, että kilpailee vain itseään vastaan.

VESA PUTTONEN Rahoituksen professori

Seuraava Kylteri ilmestyy maaliskuussa Anna palautetta lehdestĂ¤: kylteri.fi/palaute 43