Kylteri 1/2023

Vallasta ja vastarinnasta

On power and resistance

Entä jos olemme väärässä?

But what if we’re wrong? - Siiri Varis

Ympäröivä yhteiskunta näyttäytyy kauppiksessa rahanteon välineenä. Olennaista ei ole ilmiöiden kyseenalaistaminen tai perusteellinen ymmärtäminen, vaan pikemminkin kyky hyödyntää niitä taloudellisen edun ehdoin. Se, että voittojen maksimointi määrittää parhaillaan kauppiksen opetusta,ei kuitenkaan tarkoita, että niin pitäisi olla (ks. Ahmed Hewidyn kolumni sivulla 10).

Kun puhumme vauraudesta, puhumme vallasta. Uutisvirran perusteella energiasektorin hypetetty vihreä siirtymä junnaa paikallaan, koska sijoittajat ovat kiinnostuneempia tuotoista. Somepalvelut uppoavat käyttäjiinsä kuin crack samalla, kun ne hyödyntävät henkilökohtaista dataa kapitalismin ehdoin. Varallisuuden idealisointi ohjaa ajattelua myös kauneusihanteissa, jotka heijastavat tavoitetta kuulua ylempään keskiluokkaan (Kukkonen ym. 2019, Ulkonäköyhteiskunta).

Kaiken taustalla on talous? Ei ole mitään taloutta. On vain näkemyksiä omistamisesta, arvosta ja ihmisyydestä. Niiden pohjalta luodut, rahavirtoja ohjaavat mekaniikat rakentavat pohjan valtasuhteille, joiden vaikutukset näkyvät yhteiskunnan joka kolkassa. Halutessamme edistää hyvinvointia, tasa-arvoa tai antaa luonnolle mahdollisuuden elpyä, parhaillaan vallitsevia näkemyksiä on pystyttävä tarkkailemaan avoimen kriittisesti.

Kehitys alkaa kyseenalaistamisesta. Ja voiko sille olla opiskelijamediaa parempaa framia! Näiden kansien välissä pohditaan rakenteita, jotka on helppoa sivuuttaa, ja tuodaan päivänvaloon totutun normiston päälaelleen asettavia vaihtoehtoisia lähestymiskulmia. Toivottavasti tämänkertainen Kylteri tarjoaa ajatuksia, joilla raottaa opittujen näkemysten verhoa.

In the Business school, the surrounding society appears as a tool for making money. It’s not important to question or understand thoroughly the phenomena, but rather know how to use them by the rules of economics. The fact that maximizing profits is the key theme in our education at the moment, does not mean that this is the way it should be (see Ahmed Hewidy’s column on page 10).

When we talk about money, we talk about power. News is telling that the energy sector’s hyped green transition is getting nowhere because investors are more interested in revenue. Social media services hook the users like a drug while using their personal data for capitalist gains. The ideal of being rich also guides the beauty standards since they reflect the aim of belonging to the upper middle class (Kukkonen et al. 2019, Ulkonäköyhteiskunta).

Is this all because of the economy? There is no economy. There’s only views on owning, values, and humanity. The mechanisms channeling money flows based on these visions build the base for power relations, which can be seen in every corner of the society. When willing to enhance equality or well-being of humans and nature, the dominant visions need to be observed with open criticism.

Development starts by questioning. And is there a better stage for that than a student media! Between these covers, the structures that are easy to ignore will be discussed, and alternative viewpoints will be revealed. I hope this issue you are holding will offer some ideas on how to slightly open the curtain of learned perceptions.

TEKIJÄT

PÄÄTOIMITTAJA

Siiri Varis siiri.varis@ky.fi

TOIMITUSSIHTEERIT

Aarni Parkkari

Joonas Määttä

Kiia Tolonen

Aada Jokinen

ILMOITUSMYYNTI

Niina Niskanen, niina.niskanen@ky.fi

Maiju Rossi, maiju.rossi@ky.fi

KANSIKUVA

Atte Makkonen

PAINO

Bookcover

PAINOS 500

ART DIRECTOR

Petra Weiste petra.weiste@ky.fi

JULKAISIJA

KY-säätiö

Konemiehentie 4

02150 Espoo

TÄSSÄ NUMEROSSA

Aamo Toivanen

Aarni Parkkari

Ahmed Hewidy

Aleksandra Vučinić

Alba Ala-Pietilä

Anni Toivonen

Andrea Puscasu

Atte Makkonen

Frans Kangasniemi

Hongfei Bi

Ilari Rönkkö

Iulia Peret

Joonas Määttä

Mariela Urra Schiaffino

Ohto Pentikäinen

Olya Havrina

Rasmus Räsänen

Roosa Kalliovaara

Saara Heimsch

Selma Kiuru

Siiri Reiniluoto

ISSN-L 1457-0890

ISSN 1457-0890

Teemu Kauppinen

Kuva: Petra Weiste

SISÄLLYS

PÄÄKIRJOITUS Entä jos olemme väärässä?

TEKIJÄT

PUOLIVUOTISKATSAUS

COLUMN Better Business - Better Society?

NEWS FLASH

Penalties paid by the Big Four in 2000-2022

HENKILÖKUVA

Talouden syrjivät valtarakenteet

INTERVIEW

“Any use of resources and time is a matter of economic policy”, says Elsa Kivinen

LUETTELO

ANALYSIS

The Entrepreneurial Glass Ceiling

ANALYYSI Tekkifirmojen vallan paradoksi

ILMIÖ

Vallan hinta naiselle

OP-ED

Human-nature power structure

PUHEENJOHTAJALTA

Vastuusta, jota kannan

KIRJA-ARVOSTELU

Ajatuksia siitä, kuinka valoa on enemmän kuin ymmärrämme

KY-LOOKS

Kurkistus kauppislaisten tyyleihin

ESSEE

Mietteitä kauppiksen stereotypioista

TAIDE

Vapauden siivillä

Better Business –Better Society?

Text: Ahmed Hewidy Image: Frans Kangasniemi

“Better Business – Better Society”. It’s an attractive tagline, suitable for a top business school. Kylteri’s journalist Ahmed Hewidy digs into the meaning behind these fine words.

Corporate-university partnerships: What a concept!

The value proposition of these collaborations is compelling to all parties: they provide the university with increased funding, students with hands-on employerspecific experience and potential employment, and the partnered corporation with access to fresh talent and new perspectives at a competitive price. This may be great, but I wonder, how much does a classroom cost?

The presence of partnerships enables corporations to exert a degree of passive influence on universities. Monetary partnerships carry implicit incentives to remain positive about said partners and their work. These biases need not be conscious, as ideologies rarely are. It is less about what is being taught and more about what could have been taught were it not in the interest of the university to remain appealing to corporations. To paraphrase jazz icon Miles Davis: “Jazz is about the notes you don’t play” and ideologies are about the ideas not taught. It’s like lobbying, but instead of lobbying the government, they’re lobbying for your brain.

The School Of Business currently has close to a dozen premium partners, with all the Big Four of PwC, Deloitte, KPMG, and EY finding their way into such partnerships. Aalto’s website has some discussion on these partnerships, for example, it refers to PwC’s cooperation as being “actively involved in the School’s

teaching”. That statement may be innocuous on its face, but, if it were to be even a little true, it would be cause for concern. Young students entering university come in with an open mind, and many of them will graduate to positions of relative power. Corporations are keenly aware of the influence our students can have on the future. It’s the duty of a university to provide them with a balanced and well-founded view of the world. Partnerships cannot provide this. Corporate partnerships are rarely about funding education, they are about manufacturing consent for the status quo, one which benefits the wealthy and shirks any accountability held by them.

The list of fraud conducted by the Big Four is vast (see chart on page 12). In absolute terms, tax and accounting fraud were the most common, followed by violations of the False Claims Act. Sikka and Hampton (2019) point out that the tax avoidance schemes, far from being an unfortunate side-effect of poor accounting and auditing, are in fact services that the Big Four actively advertise and sell to their clients. The aggregate impact of this is to shift the tax burden onto less well-off citizens since the monetary return on tax avoidance scales with wealth. In either case, litigations suffered by these companies can never be an accurate assessment of the true negative externalities they cause. In my estimation, the fines paid by these companies for tax fraud tend to be only 5-10% of the face

value of the lost tax income due to their behaviour. Furthermore, criminal prosecutions were practically non-existent. If I stole a couple of thousand euros I would be in jail; if some large consulting company steals a couple of billion they pay a fine and then get to promote themselves in classrooms.

Unfortunately, data from non-western nations is much more difficult to come by, though these companies have not shied away from exporting their corruption and pressuring less well-endowed justice systems. For example, during the 2020 protests in Hong Kong, the Big Four jointly published a series of advertisements warning citizens not to push for democratization (2020, Financial Times). Large firms have a strong interest in skirting accountability and universities truly ought to avoid being in the business of whitewashing corporate optics by giving them a strong platform to do so.

This isn’t just an Aalto problem. The Ministry of Education and Culture’s funding for Aalto has been in a consistent, year-to-year decline between

2011-2019. Inflation-adjusted, the ministry’s contribution to Aalto in 2021 is down 30% from its 2011 value (Aalto Board Report and Financial Statement, 2021). In 2022, for the first time since the turn of the millennium, Finland’s tertiary education rates have slipped below the OECD average (YLE.fi). Persistent budget cuts by right-wing cabinets have forced universities to turn towards the commercialization and corporatization of their education just to make ends meet. This sucks. It sucks for the university to have to sacrifice its independence to appeal to corporations. It sucks for students whose educational curriculum can be influenced by corporations. It sucks for a society to sell its public education to private interests.

I have spent half of my life living during an economic downturn borne to fruition by the financial corruption of some of our partners. This downturn would then be used to justify slashing our educational budgets, forcing the university to find these same private partners to cover the holes left behind by austerity. Our partners have lit the flames of our economic peril, yet they cover our classrooms, parading themselves as heroes. A decade of austerity has left our educational system destitute, waning almost to the breaking point. Our lecturers do a commendable task remaining as politically neutral as possible under all circumstances, always disavowing any overt political opinion. They do this in a room named Deloitte. In a very literal sense, the medium is the message. A message that profit is the only motive and that education must serve it. I reject this framing. The spaces we inhabit are both a reflection of who we are and who we want to be. I don’t want to be in a better, more profitable business. I want to be in a better society, and we should not let businesses dictate what a “better” society looks like.

So, how much does a classroom cost?

It costs integrity.

The writer is an economics student with a strong interest in issues of social and economic justice. He likes to question the authority we bestow upon wealth and hopes that you may do so too.

Penalties paid by the Big Four in 2000-2022 by violation

Penalties, fines and settlements greater than 1M$ paid by the Big Four in the US and UK. UK figures have been adjusted with the interquartile mean exchange rate from 2000-2020. Settlement data is likely incomplete due to difficulty with data collection. Settlements are not an admission of guilt. Data sources: Department of Justice, Department of Labour, Securities and Exchange Commission, Federal Deposit and Insurance Corporations, Financial Reporting Council (UK), Reuters, The Guardian (UK) Financial Times, CBS, and the New York Times. Court records were prioritized as a source.

KPMG

KPMG’s list is dominated by their 2005 tax shelter scandal which had them costing the IRS 2.5B$ in lost tax revenue and agreeing to pay 456M$ in penalties as a result. In 2010, KPMG also paid a 24M$ settlement in their role as Countrywide Financial’s auditors during their issuance of subprime mortgages. KPMG did not admit fault. Another case had KPMG forking over 10M$ in 2021 in a gender discrimination lawsuit which showed KPMG repeatedly and knowingly underpaying its female workers (Kassman v. KPMG LLP).

EY

In 2022, EY paid 100M$ in penalties for enabling their employees to cheat on ethics exams required to maintain a Certified Public Accountant license and withholding evidence . In unrelated news, EY paid a 99M$ and a 10M$ settlement over two suits for its role in the financial crisis as the external auditor for Lehman Brothers.

PwC

On the reverse end of things, in 2019 PwC agreed to pay a 335M$ settlement over their negligent role as Colonial Bank’s auditors, overlooking fraud between the bank and TBW (Colonial Banc Group, Inc. v. PricewaterhouseCoopers LLP). PwC settled the case without admitting fault. In 2022, PwC finally settled a 2006 ERISA pension lawsuit which had them agreeing to pay 10,000$ to each of 16,000 former employees (Laurent et al. vs. PricewaterhouseCoopers LLP).

Deloitte

In 2018, Deloitte agreed to a 150M$ settlement with the DOJ in response for their responsibility as Taylor, Bean & Whitaker Mortgage Corp’s (TBW) outside auditors in 2002-2008, which oversaw TBW selling billions worth of fictitious and fraudulent mortgages in the lead up to the financial crisis, which would play a role in bankrupting Colonial Bank. Deloitte settled the case without admitting fault.

Text: Ahmed Hewidy

Talouden syrjivät valtarakenteet

Jasmina Amzil on kauppatieteiden maisteri, joka on perinyt vanhemmiltaan palon oikeudenmukaisuuden puolustamiseen.

Teksti: Siiri Varis

Kuvat: Atte Makkonen

Hän oli juuri muuttanut uuteen kaupunkiin aloittaakseen opinnot. Kauppiaan tyttärelle hälyisä marketti oli tuttu pelikenttä, joten kauppakorkeakoulu tuntui luontevalta vaihtoehdolta. Eräällä kansainvälisen markkinoinnin luennolla sali kuhisi tuoreiden opiskelijoiden jännitystä. Siellä, koko luentosalin edessä, luennoitsija korotti ääntään ja kysyi häneltä englanniksi: “Where are you from?” Luennoitsija koitti hakea opintojen aihepiirille tukea nostamalla esimerkiksi opiskelijan, joka tulisi muualta kuin Suomesta. Kun hän vastasi olevansa ihan Suomen Espoosta, sali purskahti nauramaan.

Jasmina Amzil kertoo kauppakorkeakoulussa kokemastaan ulkopuolisuudesta tyynesti. Hän kertoo muistavansa, miten katsoi ympärilleen ja tajusi, että satojen ihmisten joukossa oli hänen lisäkseen ainoastaan yksi ruskea opiskelija. Hän kertoo, miten järkyttyi avatessaan opiskelijoiden ilmaiskalenterin vain törmätäkseen ensimmäisen sivun teekkarihymnissä n-sanaan. Ja miten hän tunsi olevansa yksin tämän järkytyksen kanssa.

Istumme Hotelli Rantapuiston olohuoneessa, jossa valo on lämmin ja ilma tuoksuu kirjastolta. “Musta nää on lopulta vain erilaisten elämänpolkujen yhteentörmäyksiä”, hän toteaa. Vaikka luennoitsijan eksotisoiva suhtautuminen ja erityisesti halventava opiskelijalaulu olivat aikanaan vaikuttaneet Jasminaan voimakkaasti, nyt hän hymyilee tietävästi. “Eniten mulle tuli ulkopuolinen olo siitä, etten pystynyt samaistumaan individualistiseen neoliberaaliin ideologiaan, joka tuli rivien välistä jatkuvasti kaikessa, mitä meille opetettiin.”

Jasminalle kansainvälisyys tarkoittaa eri kansojen kohtaamista ja erilaisten näkökulmien tarkastelua, mutta kauppakorkeakoulussa se oli jotain ihan muuta. Hän kertoo opintojen olleen länsikeskeisiä ja eurosentrisiä todeten samaan hengenvetoon oppineensa myöhemmin, että sama vinouma toteutuu muuallakin kuin niin kutsutuissa länsimaissa. Länsi- ja eurosentrisessä ajatusmallissa länsimainen ja eurooppalainen arvomaailma sekä käsitys esimerkiksi hyvästä liiketoiminnasta syrjäyttää muut ajattelutavat. Näkökulmien rajallisuus on erityisen ongelmallista tiedemaailmassa, jossa pitäisi pyrkiä kehittämään mahdollisimman tarkasti palvelevia teorioita. “Jos valitaan vaan muutama teoria, joilla pitäisi selittää koko maa

ilma, se ei yksinkertaisesti onnistu”, Jasmina summaa.

Hän jakoi tunteitaan arkipäivän rasismista vain isänsä ja parin luotettavan ystävän kanssa. Vaikka hän tiesi olevansa oikeassa – yhteinen opiskelijalaulu ei saisi häpäistä ketään – hän ei ollut varma, olisiko hänellä oikeus nostaa tällaisesta kokemuksesta haloo. Kukaan ei ollut suoranaisesti väittänyt vastaan siitä, etteikö asialle pitäisi tehdä jotain, mutta hän ei myöskään ollut saanut järkytykselleen vastakaikua. Kun ystävä ehdotti kirjoittamaan yliopiston opiskelijalehteen, hän rohkaistui. Eikä siitä ole ollut paluuta.

“Se oli käännekohta mun toimijuudessa virallisella tasolla”, Jasmina hymähtää muistellessaan, miten puuttui teekkarihymnin n-sanaan vuonna 2015. Hän näyttää rentoutuneen sameasti kiiltävässä nojatuolissaan. Jos on lainkaan perillä Jasminan toimista, ei jää epäselväksi, että hän on arkailematon oikeudenmukaisuuden puolustaja. Ruskeat Tytöt -aktiivina Jasmina on päätoimittanut viimeisimpänä omistajuuden kysymyksiin keskittyvän Oma-julkaisun (2022) ja jo sitä ennen puhunut yhdenvertaisuuden puolesta paneelikeskusteluissa, podcasteissa ja journalistina. Palo oikeudenmukaisuuden tavoitteluun kulkee perheessä: “Kun kysyin isältä, mistä se tulee, hän sanoi epäröimättä, että häneltä ja isoisältä. Eli perintönä sen sain.” Tarve puuttua epäreiluuksiin ei kuitenkaan ole aina helppoa: “Kun koittaa muuttaa asioita, sille löytyy aina vastustusta. Ihmiset on tyytyväisiä, jos teet niinkun ne odottaa. Olet tyytyväinen siihen, miten asiat on.” Oikeudenmukaisuuden tavoittelu menee Jasminan mukaan kai-

kista vaikeimmaksi, kun haastaa olemassaolevia valta -asetelmia. Niiden muuttaminen tarkoittaa vallan jakamista, ja harva haluaa luopua etuoikeuksistaan. Silti, juuri vallan uudelleenjakoa Jasmina peräänkuuluttaa.

Tämänhetkinen talousjärjestelmä synnyttää eriarvoisuutta ja tuhoaa elinympäristöjä. Ongelmat, joita bisnes aiheuttaa ympäröivään maailmaan, ovat talouden valtavirtaisen käsityksen mukaan ainoastaan ulkoisvaikutuksia, eivätkä taloudellisen toiminnan ytimessä. “Toivottavasti on selvää, ettei se, miten me ollaan tehty bisnestä tähän mennessä, tuota hyviä tuloksia.” Kehnoilla tuloksilla Jasmina viittaa parhaillaan vallitsevaan polykriisiin, eli samanaikaisten kriisien summaan, joiden yhteisvaikutus on moninkertainen. “Meillä on pandemia, eko- eli ilmastokriisi, ruokakriisi, energiakriisi, elinkustannuskriisi ja

voidaan sanoa myös, että pakolaiskriisi. Ja nämä kaikki ovat linkissä toisiinsa.” Samalla rajoittunut talousymmärrys ja globaali, varallisuuseroja ruokkiva talousjärjestelmä heikentävät valmiutta vastata kriiseihin.

Miten tällaiseen tilanteeseen ollaan päädytty? Jasmina nojaa eteenpäin, jolloin iltapäivän auringonsäteet tavoittavat hänen kasvonsa. Talous- ja kauppatieteiden vallan epäsuhdat ovat kolonialismin jatkumoa, hän valaisee. Kolonialismi tarkoittaa aineiden, alueiden ja inhimillisten resurssien valtaamista taloudellisen, kulttuurisen, rodullisen ja/tai uskonnollisen valta-aseman saavuttamiseksi. Ilmiöön liittyy myös valloitettujen kansojen niin sanottu sivistäminen paikallisen maailmankatsomuksen, tiedon ja kulttuurin kustannuksella. Vaikka kolonialismi on unohdettu kauppakorkeakoulun opinnoista, se ei todellakaan ole vielä historiaa.

“Eniten mulle tuli ulkopuolinen olo siitä, etten pystynyt samaistumaan individualistiseen neoliberaaliin ideologiaan, joka tuli rivien välistä jatkuvasti kaikessa, mitä meille opetettiin.”

“Valtavirta-ajattelu perustuu globaalin pohjoisen valkoisissa ja miehisissä vallan paikoissa luotuun ajatusmalliin, jossa kaikki poikkeava nähdään naiivina, idealistisena piipertämisenä. Globaali enemmistö loistaa poissaolollaan talous- ja kauppatieteen opetuksessa”, Jasmina kuvailee. Termi globaali pohjoinen kumpuaa siirtomaa-ajan vastakkainasettelusta, jossa “rikas pohjoinen” hallitsi “köyhää etelää”. Globaali enemmistö puolestaan viittaa käsitteeseen “people of global majority”. Se haastaa valkoisuuden normatiivisuutta ja eurooppakeskeistä näkökulmaa, joita edustavat esimerkiksi sanat “ei-valkoinen” tai vanhahtava termi “kolmas maailma”. Kuten tarkemmin ajatellessa huomaa, nämä sanat asettavat valkoisuuden ja länsimaisuuden eräänlaiseksi lähtöpisteeksi. “Suhtautuminen globaaliin enemmistöön vähemmistönä tai marginaalisena tiedontuotannossa perustuu vinoutuneeseen näkemykseen siitä, että globaalissa pohjoisessa tieteessä dominoiva globaali valkoinen vähemmistö pystyisi edustamaan koko maailmaa.” Syrjivä, normatiivinen suhtautumistapa vääristää tieteen tuloksia sulkien ulkopuolelle arvokkaita näkökulmia, joita tarvittaisiin yhteiskuntien vaurauden ja hyvän elämän edistämiseksi paikallisista lähtökohdista.

Talousjärjestelmän kehittäminen oikeudenmukaisempaan suuntaan onnistuu ajattelun ja arvottamisen perusteellisella murroksella. “Talouden pitäisi olla valjastettu täysin ihmisten, kaikkien ihmisten hyvinvoinnin tarpeisiin”, Jasmina toteaa. Jos talouskasvu asetetaan itseisarvona yhteisen hyvinvoinnin edelle, järjestelmä ei toimi yhdenvertaisuutta tukien. Uudelleenarvottamiseen kytkeytyy myös vallan ja resurssien reilu uudelleenjako: “Esimerkiksi ilmastokriisiin vastaaminen olisi paljon helpompaa ja nopeempaa, jos varallisuuserot eivät olisi niin suuret eri maiden välillä.” Vallitsevien asetelmien koulimiseen vaaditaan kuitenkin tietoa monipuolisemmista lähtökohdista, ja tieteen saavutettavuus edistyy vain, jos kaikki pystyvät kokemaan järjestelmän omakseen. Järjestelmän korjaaminen vaatii siis talous- ja kauppatieteiltä syvää itsereflektiota.

Jasminalla on viesti kauppakorkeakoululle. “Kauppislaiset valmistuu positioihin, joissa on paljon valtaa. Se ajattelu, mitä opiskeluaikana ruokitaan, on tosi tärkeää. Vaikka ne sisällöt ja opinnot saattaa näyttäytyä neutraaleina, vailla arvoja tai ideologiaa, niin ne ei sitä oo. Epäpoliittisuuden ajatusta ei pidä ostaa”, hän sanoo vakavoituneena, “On tosi tärkeetä etsiä oppikirjojen ja tarjottimella annettujen teorioiden ulkopuolelta tietoa ja tutkia lisää; muodos taa se oma näkemys ja maailmankatsomus.” Jasmina painottaa, että opiskelijalla on oikeus vaatia tietoa eri näkökulmista. Yliopiston velvollisuus on tarjota moniarvoista tietoa ja tukea monipuolisen tieteen tekemistä. Parhaillaan tämä ei hänen nähdäkseen toteudu.

Eli tavallaan me tarvitaan kapina?

“Niin mä sanoisin, joo.”

economic policy", SAYS ELSA KIVINEN

“Power does not exist in a vacuum – it always has to be wielded. If we explore power across different contexts, we realise economics, as a discipline, has a lot of it”, says Elsa Kivinen, board member of Rethinking Economics in the email interview for Kylteri.

The economy can be viewed, studied, and treated from many different angles. Since the economy is part of our everyday lives, it would be important to diversify the way we talk about it. Rethinking Economics is one of the movements aiming to democratise discussion about “the economy” and economics as a discipline, as well as improve the accessibility of these discussions. “In order to analyse what is wrong with the world and how to use power, we must be able to analyse and, if necessary, critique the tools we use to understand and shape the world. At this point, criticising homo economicus is not relevant anymore – what we want is to highlight that like any discipline used to make sense of the world, economics is used to shape society,” says Elsa Kivinen, board member of Rethinking Economics, describing the importance of the movement. Kylteri interviewed Kivinen to hear fresh thoughts on economics and the current economic situation.

What’s wrong with Finland’s economic policy?

“Real-life economics and economic policies do not happen in a vacuum. The power of those who lobby for certain kinds of economic policies should be examined in a societal context. In Finland, there could definitely be a lot more discussion of harmful agricultural subsidies, for instance, since they prevent the transition to a more sustainable economy. The role of the state in economic policy should also be reconsidered, but this seems to trigger a lot of polarising and relatively low quality shouting at ideological opponents.

In general, the discussion atmosphere in Finland should be more outward-looking. Here, the news at the level of the EU and world economic policies gather surprisingly little attention, apart from some academic discussions and panels. If we don’t learn through discussion and argumentation, there is very little hope of enacting better policies. Thus,

steering economic policy remains in the hands of very few who use power to their advantage.”

What would the ideal state of the economy look like to you?

“My utopia of the economy is that no one would have money-related worries or fear of not having enough money to meet basic needs. Personally, I think that any use of resources and time is a matter of economic policy. In my utopia, work (both paid and unpaid) would be more evenly distributed and people would be able to choose work that is meaningful to them. If poverty didn’t exist, people would be better equipped to use their skills and potential in their life. For example, no one should be forced to ”earn a living” by working in a poorly paying job (which often pays less than a living wage!) at a sweatshop where garments are produced for the global north only for those people to throw them away. This kind of economic system not only hurts people and our environment, but is also extremely irrational.

Of course, people would have to learn to be responsible with their personal and communal money and resources as well as understand the risks of some decisions, but this statement does not negate my desire for this utopia. I also believe that in this ideal economy, people would have a better grasp of personal and planetary limits and a stronger desire to share and manage resources fairly and democratically, as a result.

However, this is only realistic if we choose to work for the vision: to learn about economics and power together, and put in the required effort. I have plenty of ideas, and I know I’m not the only one willing to develop the current system!”

Text: Siiri Varis

"Any use of resources and time is a matter of

Suomi on ollut EU:n tasolla pitkään yksi finanssipolitiikan esimerkillisimmistä jäsenvaltioista, mutta näin ei näytäenää olevan. Niin EU:n komissio kuin monet asiantuntijatkin ovat arvioineet Suomella olevan liikaa velkaa, mutta useat julkiset palvelut kaipaisivat kipeästi lisärahoitusta. Siksi velkasuhteesta on tulossa yksi eduskuntavaalien tärkeimmistä puheenaiheista.

Suomen valtionvelka suhteessa bruttokansantuotteeseen on kasvanut 28,0 prosentista (2008) 51,6 prosenttiin (2022).

Vakaus- ja kasvusopimus on EU-maiden yhteinen sopimus siitä, kuinka pljon velkaa ja budjetin alijäämää jäsenmailla saa olla.

→ Komissio valvoo tarkemmin jäsenmaiden velanottoa, vastapalveluksena EKP helpottaa jäsenmaiden lainansaantia.

→ Kuluneen vuoden aikana EKP on kuitenkin joutunut nostamaan korkoja sodan aiheuttaman inflaation

Julkinen velka oli vuoden 2022 lopussa 70,9%. Tämä on alle EU:n ja Euroalueen keskiarvojen, mutta ylittää EU:n asettaman 60% ylärajan, jonka jälkeen velkaa pitäisi alkaa vähentämään. Vaikka julkiseen velkaan on aihetta suhtautua vakavasti, taloutta tasapainottaessa on tärkeää arvioida tiukan talouspolitiikan vaikutukset tasa-arvoon.

Ongelmia

1. Velkaa on otettu kasvavalla tahdilla, ja

2. Velan hinta on noussut

Miksi puhututtaa juuri nyt?

1. Väistyvän hallituksen menot

2. (Nipinnapin vältetyn) taantuman uhka

3. Sote- ja koulutuspalveluiden rahoitus tiukilla

Ratkaisuja?

Viime vuosina pandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa kasvattaneet velan määrää suhteessa bruttokansantuotteeseen.

• Velan määrään voidaan vaikuttaa mm. verotuksella, julkisten palveluiden leikkauksilla tai työssäkäyvien suhteellisen osuuden kasvattamisella (esim. työperäinen maahanmuutto sekä työttömyyttä laskevat toimet)

• Vaikka velka on kasvanut tasaisesti vuodesta 2008 lähtien, vuoden 2022 lopulla velan määrä suhteessa BKT:hen laski lähes kaikissa jäsenvaltioissa, Suomi mukaanlukien.

Teksti: Saara Heimsch

Valtiokonttori. 2023. Tilastoja valtionvelasta. Eurostat. 2023. Database. Tilastokeskus. 2023. Tilastotietokannat.

Teksti: Aarni Parkkari

Kuvitus: Roosa Kalliovaara

JA KENELLE ANNETAAN

Vaalit lähestyvät ja poliitikot lupaavat kansalle leipää ja sirkushuveja. Kaikki on tärkeää, eikä mistään saa leikata. Nyt uusi hallitus on muodostettu ja kukaan ei voi enää jäädä äänestyksessä ulos eduskunnasta. Kansa on puhunut ja hallitus vastaa pyrkimällä toteuttamaan antamansa lupaukset. Kuka oikeastaan päättää mihin yhteiskunta panostaa – ennen kaikkean –paljonko se panostaa?

Eduskuntavaalien alla puolueet lupaavat mitä juhlallisempia etuuksia kansalaisille, erityisesti niille, joiden tiedetään äänestävän. Äänestäjällä on valtaa. Tilastokeskuksen mukaan erityisen ahkeria äänestäjiä ovat 55-74-vuotiaat. Saman tilaston mukaan tässä ryhmässä eduskuntavaalien äänestysaktiivisuus on yli 80 prosenttia, kun alle 25-vuotiailla vastaava luku on alle 60 prosenttia. Viime vuoden lopulla valtiovarainministeriö esitti korkeakouluopintojen lukukausimaksujen tuomista osaksi korkeakoulujärjestelmää. Tätä tuskin kukaan, varsinkaan tämän lehden lukija, pitää positiivisena muutoksena muutenkin hektisen ja muutosalttiin yliopistomaailman keskellä. Nuorille kannattaa luvata vain niin paljon kuin he ovat valmiita äänestämään.

Vuoden 2021 nuorisobarometrin mukaan kolme neljästä nuoresta piti äänestämistä tehokkaana tapana vaikuttaa ilmasto- ja ympäristöasioihin. Vuoden 2018 tutkimuksessa nuorisobarometrin vastaajista 66 prosenttia piti äänestämistä ja perinteistä demokratiaan osallistumista tehokkaana keinona vaikuttaa itseään koskettaviin asioihin. Jokin saa nuoren uskomaan demokratiaan, mutta jättämään äänestämättä itse vaaleissa.

Selkeästi nuorten äänestyskäyttäytymisen ja äänestysasenteiden välillä on ristiriita.

Politiikkaa tehdään usein monipäisimmän äänestäjäjoukon ehdoilla.

On aiheellista kysyä, olisiko

suuria leikkauksia koulutukseen tehty vuosina 2012-2019, mikäli nuoret äänestäisivät enemmän ja toisivat ääntään kuuluviin aktiivisemmin demokratian sisäisin keinoin. Vaikka koulutukseen on Rinteen-Marinin hallituksen aikana panos tettu, eivät koulutukseen osoitetut rahalliset panostukset pysty korvaamaan vuosina 20122019 tehtyjä lähes 2 miljardin euron leikkauk sia. Huomioidessa koulutuslaitosten kasvaneen vastuun esimerkiksi peruskoulutuksen laajentumisen osalta, rahaa pitäisi satsata huomattavasti enemmän koulutuksen laadun ylläpitämiseksi. Muihin menokohteisiin, kuten eläkejärjestelmään, rahaa kyllä uskalletaan suoltaa surutta.

Eläkejärjestelmä on Suomessa vanhuuden turva. Tähän asti kaikki ovat voineet olettaa saavansa edes jonkinlaisen toimeentulon jäädessään pois työelämästä. Hintaakin tällä on: noin neljäsosa kokonaisveroasteesta. Tilastokeskuksen mukaan eläkkeitä maksettiin vuoden 2021 lopussa 1 600 000 ihmiselle. Se tarkoittaa lähes 30 prosenttia Suomen väestöstä. Eläkkeiden kokonaismenot olivat 32,5 miljardia euroa vuonna 2021. Eläkemenot eivät ole vastan neet eläketuloja vuoden 2013 jälkeen, jolloin kerättyjen eläkemaksujen summa alitti menojen määrän. Valtio joutuu kattamaan eläkemenoja eläkejärjestelmän ulkopuolisella rahalla – käytännössä velalla. Eläkejärjestelmää vaivaa krooninen ali-

jäämäisyys. Silti vappusataset lentävät ja euromääräisten korotusten vaatiminen eläkkeisiin on arkipäivää suomalaisessa politiikassa.

Eläkkeiden maksusta vastaavat julkiset eläkerahastot sekä valtio. Eläkerahastojen varallisuus mitataan lähes 260 miljardissa eurossa. Näiden rahastojen tuotoilla maksetaan osa eläkkeistä. Suurin osa työnantajien sekä työntekijöiden maksamista eläkemaksuista menee kuitenkin suoraan eläkkeiden maksuun, eivätkä ne näe rahastoja koskaan. Suurin osa työeläkemaksuista tulee työnantajalta. Yhteensä työeläkemaksu on lähes neljännes palkan kokonaiskustannuksesta.

Eläkejärjestelmämme kustannusten trendi vuosien 1980 ja 2021 välillä on hälyttävä. Suomen kokonaisveroastestetta kuvataan yleensä maailman mittakaavassa suureksi.

Vuonna 1980 kokonaisveroaste oli 36 prosenttia, vuonna 2021 43 prosenttia. Reilun 40 vuoden aikana eläkemaksujen osuus kokonaisveroasteesta on lähes kolminkertaistunut. Suomessa eläkemaksujen ulkopuolisten veroluontoisten maksujen prosentuaalinen osuus kokonaisveroasteesta on pysynyt 40 vuotta lähes samalla tasolla. Samaan aikaan julkisten palvelujen vaatima resurssien määrä on kasvanut huomattavasti väestön ikääntymisen seurauksena. Nuoremmille, kooltaan pienemmille, ikäluokille kasaantuu maksupaineita.

Eläkejärjestelmä tulee näyttämään todennäköisesti varsin erilaiselta nyt työelämään astuvalle ihmiselle kuin hänelle, joka aloitti työelämän 80-luvulla. Sosiaali- ja terveysministeri Han-

na Sarkkinen toteaa Iltalehden haastattelussa, että eläkemaksuihin kohdistuu noin kahden prosentin korotuspaine, jotta vuonna 2085 eläköityville voidaan taata eläke. Eläkeyhtiöiden tuottavuus tuskin nousee riittävän nopeasti, jotta tehokkuus voisi kattaa korotusten tarpeen. Koska eläkemaksut kerätään työntekijöiltä ja yrityksiltä, on tämä raha pois yhteiskunnan muista kulukohteista kuten puolustuksesta, terveydenhuollosta tai koulutuksesta. Mikäli näihin kulukohteisiin halutaan investoida, joudutaan veroja nostamaan eläkemaksujen lisäksi. Tämä alentaa kansalaisten kulutusmahdollisuuksia, joka normaalisti ruokkisi talouskasvua. Myös yritysten investointikyky saattaisi heikentyä nousseiden työnantajamaksujen seurauksena.

Kyyninen voisi nyt ajatella nuoren aseman ja yhteiskunnallisten tarpeiden olevan täysin toissijaisia suurimpien puolueiden politiikassa. Katsoessa eri ikäluokkien äänestysprosentteja selkeä enemmistö äänistä tulee eläkeikää lähestyviltä, tai jo eläköityneiltä ihmisiltä. He käyttävät valtaansa äänestämällä heille eniten etua tuottavia poliitikkoja. Suurien ikäluokkien valtaan äänestämät poliitikot eivät välttämättä tunne – tai pahimillaan välitä - nuorille kasautuvista paineista. Omalle kannattajaryhmälle on aina helppo luvata mukavia asioita. Tämä ei perustavasti ole myöskään väärin. Äänestäjä määrittää lopulta mistä yhteiskunnassa keskustellaan, ja mihin yhteiskunta rajalliset resurssinsa panostaa.

Seuraavat eduskuntavaalit tulevat määrittämään paljon opiskelijan elämää. Erityisen paljon määrittää myös nuorten halukkuus tuoda oma äänensä kuuluviin päivän polttavien aiheiden osalta. Helpoin tapa tähän on käydä äänestyskopeilla huhtikuun ensimmäisenä sunnuntaina.

Eduskuntavaalit saapuvat Otaniemeen

Eduskuntavaalit ovat täällä. Kylteri haastatteli Aalto-yliopiston opiskelijoita ja kysyi heidän ajatuksiaan politiikasta.

Nuorisotutkimus on jo pitkään seurannut kansainvälistä ilmiötä, jossa nuorempien ikäluokkien äänestysaktiivisuus on vanhempia ikäluokkia vähäisempi. Vuoden 2018 Nuorisobarometri kuitenkin osoittaa, että 15-29-vuotiaiden kiinnostus politiikkaa kohtaan on noussut. Vuoden 2021 Nuorisobarometrissa tutkijat kysyvätkin, onko äänestäminen edes paras indikaattori nuorten aktiivisuudelle. Vaihtoehtoisina mittareina barometri nostaa esiin suoran toiminnan ja kansalaistoiminnan, joiden suosio on selkeässä nousussa nuorten keskuudessa. Lisäksi se totetaa yliopisto-opiskelijoiden olevan muita nuoria kiinnostuneempia politiikasta sekä käyttävät enemmän erilaisia vaikuttamisen keinoja.

Selvitimme, mitä Aalto-yliopiston opiskelijat ajattelevat politiikasta. Haastateltavat ovat sattumanvaraisesti kampuksella kohdattuja opiskelijoita, joita sai häiritä tenttiviikon aikana.

Sonja Dallyn, 2. vuoden maisteriopiskelija, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

Koetko politiikan tärkeäksi?

”Semmoisia isoja kysymyksiä niinku ympäristöön liittyvät kysymykset ja vaikka ihmisoikeuksiin liittyvät kysymykset – niihin mulla on kyllä mielipiteitä ja koen tärkeiksi asioiksi, mutta en ole kovin paljoa seurannut sellaista esimerkiksi pienempiin päätöksiin liittyviä poliittisia asioita.”

Tuntuuko siltä, että pystyt vaikuttamaan asioihin yhteiskunnassa?

”Mä koen, että jokainen pystyy jonkun verran vaikuttamaan ainakin omaan lähipiiriin ja lähiympäristöön. Totta kai äänestän, niin koen, että sillä mun äänellä on merkitystä, mutta kyllä mä sanoisin, että monissa asioissa tuntuu, että pienenä opiskelijana se oma vaikutus on suht pieni.”

Äänestämisen ohella, vaikutatko jollain muulla tavalla yhteiskuntaan?

”Oon kiinnostunut aktivismista ja käyn itseä kiinnostavissa mielenosoituksissa. Kannatan tai osallistun sitä kautta.”

Tuntuuko vaikuttaminen joskus hankalalta?

”Ehkä tuntuu hankalalta ja mä sanoisin, että ehkä joskus tuntuu myös, että yksilöitä vastuutetaan monista asioista, mitkä olisi sellaisia, mihin esimerkiksi yritysten tai isompien konsernien, isompien tekijöiden pitäisi ottaa vahvempi asema siinä muuttamisessa. Jotenkin tuntuu, että se vaikutus, mikä vaikka mun jollain kasvissyönnillä on, on huomattavasti pienempi kuin sitten jonkun suuren yrityksen päätöksillä ja linjauksilla.”

Tuntuvatko puolueet ja ehdokkaat selkeiltä?

”Se tuntuu ehkä selkeältä, mutta mä ajattelisin, että nykymaailmaan nähden vähän vanhahtavalta. Mun mielestä ihan puoluejakoa ja tällaisia voisi uudistaa.”

Teksti: Teemu Kauppinen Kuvat: Joonas Määttä

Sauli Sillanpää, 3. vuoden kandidaattiopiskelija, Perustieteiden korkeakoulu Koetko politiikan tärkeäksi?

”Joo, koska se on ajava voima kuitenkin yhteiskunnan järjestämisessä. Kaikki, jotka pystyy, niin pitäisi vaan olla asiasta kiinnostuneita – edes jollain tavalla, edes äänestämällä.”

Tuntuuko siltä, että pystyt vaikuttamaan asioihin yhteiskunnassa?

”Kyllähän se on aika rajallista pelkästään äänestämällä. Musta tuntuu, että se kuitenkaan ei ole iso asia ja sen voi tehdä. Mutta mä uskon, että mä pystyn vaikuttamaan, jos mä niin haluaisin, mä pystyisin osallistua aktiivisemmin poliittiseen toimintaan ja sitten tehdä kansalaisaloitteita tai jotain muutakin kansalaistoimintaa.”

Millä perusteella valitset, kuinka äänesti käytät?

”Mun mielestä vaalikone on eritäin hyvä työkalu tähän. Mä oon myös perehtynyt puolueisiin, jolloin mä sinänsä osaan paremmin rajatatoiset puolueet ulos tai että näitä voi äänestää – yhteisvaikutuksesta tulee tää päätös.”

Tuntuvatko puolueet ja ehdokkaat selkeiltä?

”Kyllä ne mun mielestä aika selkeitä on. Tietenkin se, että edus- taako yksi tietty ehdokas aina – tai se ei varmaan ajattele täysin puolueen linjan mukaisesti. Se on vähän epäselvää, että kumpaa pitää äänestää: ehdokasta vai puoluetta.”

Sanni Koskinen, 2. vuoden kandidaattiopiskelija, Kauppakorkeakoulu

Koetko politiikan tärkeäksi?

”Koen – pitääks mun vastata enemmän?”

Haastateltava naurahtaa.

Tuntuuko siltä, että pystyt vaikuttamaan asioihin yhteiskunnassa?

”En ehkä ihan hirveästi. Jos miettii muutenkin nuoria ihmisiä niin ei me kauheasti äänestetä. Paljon vanhemmat ihmiset äänestää enemmän. Mutta ehkä muilla tavoilla mä koen – että vaikka se työ, mitä mä teen, jos se on sellaista, että se on mulle merkityksellistä niin sitten sitä kautta pystyy vaikuttamaan yhteiskuntaan.”

Tuntuuko vaikuttaminen joskus hankalalta?

”Ehkä just se, kun ei kauheasti ota selvää asioista niin sitten, jos vaikka menisi äänestämään niin tietysti haluaisi sitä ennen tehdä semmoisen perustellun päätöksen. Sitten se saattaa jäädä sen takia, koska se jotenkin vaatii sellaista ekstra tutustumista.”

Aiotko äänestää kevään eduskuntavaaleissa?

”Joo, aion.”

Mistä ajattelet sen johtuvan, ettei politiikka välttämättä tunnu selkeältä?

”No, se on kuitenkin aika iso systeemi. Jos ei ole just omaa mielenkiintoa ihan hirveästi niin sitten on ehkä vaikea hahmottaa – että esimerkiksi, jos mä nyt meen ja äänestän eduskuntavaaleissa, mitä se tarkoittaa? Mitä vaikutuksia? Tai kuntavaaleissa tai missä tahansa. En mä tiedä itse, miten sitä sais mitenkään helpotettua. Ehkä omalla motivaatilla.”

The Entrepreneurial Glass Ceiling :

Recognising Bias in Business

Statistics show that women and non-binary people are still significantly underrepresented in leadership positions and as entrepreneurs. This lack of diversity not only inhibits economic growth, but also sustains social and economic inequalities. It’s a problem that must be addressed if we hope to create a more equitable future.

In Finland, we live in a seemingly equal society. Alongside other universities, Aalto University School of Business has increasingly paid more attention to inclusivity and equality each year. However, even on campus one can still overhear undeniably many misconceptions and outdated opinions of how gender stereotypes and biases affect our daily lives and careers. Last spring the column Mitä v*ttua nyt taas by Siiri Varis brought up the cold reality of how female students are too often understated and downplayed in our student community. This brought up a broader discussion of how this corresponds to the aspired values of equality and diversion at Aalto University (Aalto University. 2022. Onko naisista johtajiksi?).

I recently joined wednesday, an Aaltoes project aiming to encourage more women and non-binary people to embark on their entrepreneurial journey. Is this type of project truly needed, some may ask. Before wednesday, the events at Startup Sauna had an unfortunately large gender gap in attendees and volunteers. The majority of the ecosystem consisted of men, and we noticed other people feeling a bit afraid to approach it – a bit out of place, unsure if they were welcome.

For our first events, Startup Sauna was full of new faces. Many sympathized with our teams’ experiences of feeling out of place, not sure how to approach the ecosystem or seek advice on their entrepreneurial journey. These encounters clearly showed us that a project like this was very much needed. For some reason, there is still a high threshold for women and non-binary people to step foot into the world of entrepreneurship.

Let’s debunk some stereotypes. The concept of meritocracy has often been used to justify inequality regarding social status and career advancements. Thinking that success is based solely on hard work and merits lacks comprehension of the systematic barriers women, non-binary people and other minorities face when trying to become entrepreneurs and grow their businesses. As Antonia Ford wrote in her article 4 essential ways to expose the myth of meritocracy and build inclusive ecosystems for all: “Talent is universal. Opportunity is not.” (2020.) The article explains how debunking the myth of meritocracy helps us realize how underrepresented groups must work harder to gain the same capital of funding, networks and overcome biases, in addition to all the other challenges every entrepreneur faces on their path. Unfortunately, not all aspiring entrepreneurs have equal starting points. Unconscious biases regarding gender, ethnicity and social status still affect greatly how and at what pace we advance in life. This phenomenon is, naturally, pronounced in the already very polarized US, but even in Finland where everyone is

Entrepreneurial

often assumed to start from the same line, the way our background affects us, cannot be denied (Kuisma, S. 2016. Väitös: Vanhempien sosioekonominen asema vaikuttaa lapsen tulotasoon läpi elämän. Helsingin Sanomat.).

Another classic counterargument to the absence of women and non-binary people in entrepreneurship is their supposed lack of interest or skill. In the article Gender and Entrepreneurship: Advancing Debate and Challenging Myths; Exploring the Mystery of the Under-Performing Female Entrepreneur by Marlow and McAdam (2013.

International Journal of Entrepreneurial Behaviour & Research.), it is argued that the lack of women in entrepreneurship does not stem from their unwillingness or inability to engage with science, engineering, and technology (SET) fields or to develop related entrepreneurial ventures. Instead, it lies in the perpetuation of particular masculinized cultures, actions, and behaviors that exclude women from such opportunities. The surrounding society and culture fail to encourage women and non-binary people to develop an entrepreneurial mindset the same way it encourages men. This effect gets amplified when you take socioeconomic status into consideration, making it even harder for more oppressed groups, such as people from low-income families, to build an entrepreneurial identity (Tan & Yang. 2021. Social status and entrepreneurial identity: Implications for new venture creation.).

The restraints do not end when women decide to start striving toward entrepreneurship despite the societal and cultural challenges they might face. Research shows that lack of access to funding is a significant barrier for women entrepreneurs. Herminia Ibarra discusses this gap in her article A Lack of Sponsorship Is Keeping Women from Advancing into Leadership (2015. Harvard Business Review.). The Unconventional Ventures report of 2022 shows how in the Nordics 91,7% of capital funding was invested in all-male founding teams, with only 7,6% invested in mixed teams and just 0,7% in allfemale teams. On another note, the McKinsey & Company Women in the Workplace 2022 report states that women are also more likely to quit because of work environments that do not adequately drive equality and support their careers. For a woman interested in building her career, it is incredibly discouraging to constantly run into social and financial obstacles on the pathway up. Sponsors hold a large amount of power, and their bias-based lack of belief in women translates straight into our society,

playing for the team of inequality. Despite the obvious need for overall gender equality in the world, why should we opt for diversity and gender equality in business? There is a lot of research that explains how diverse teams simply perform better. Diversity has been shown to promote innovation, creativity, better problem-solving, and generally results in a wider range of outlooks which decrease the risk of making decisions based on consensus (Rock, D ja Grant, H. 2016. Why Diverse Teams Are Smarter. Harvard Business Review.). Another report states that diversity results in better financial performance. In the Why Diversity Matters -report author Dame Vivian Hunt brings up that companies with the highest diversion in ethnicity are 35% more likely to have above-average profitability, whereas, for companies with higher gender diversity, the difference is 15% (2015. McKinsey & Company.).

Of course it goes without saying that the benefits of diversity go beyond financial performance and have a positive impact on society as a whole. It’s a shame that we have to justify the importance of diversity and drive equality in work environments by translating it into monetaryand performance-based benefits. We should drive equality and diversity from the perspective of wanting to create a world where everyone can strive towards their dreams, no matter their background.

wednesday. is a community powered by Aaltoes that unites, inspires, and uplifts entrepreneurial-minded women and non-binary students by organizing free events, excursions and community get-togethers. You can find them under the name @wednesday.aaltoes from social media.

Text: Selma Kiuru Illustration: Alba Ala-Pietilä

Tekkifirmojen vallan paradoksi

Tekkifirmat keräävät paljon kritiikkiä – ja syystä. Etenkin suurien tekkifirmojen vallan väärinkäyttö on saanut huomattavasti mediahuomiota viime aikoina. Tekkifirman toimitusjohtaja syventyy valtarakenteiden muodostumisen taustalla piileviin tekijöihin, joihin on mahdollista puuttua jo yrityksen alkuvaiheessa.

Tekkifirmoja kohti on helppo sylkeä. Vihaa kerää erityisesti “big tech”, eli kaikista vaikutusvaltaisimmat monikansalliset teknologiayritykset. Näistä yrityksistä käytännössä kaikki ovat olleet uutisissa viime aikoina ties mistä kommelluksista. Uberin ja Ranskan silloisen talousministeri Emmanuel Macronin vuosien 2014-2016 välisestä vehkeilystä jäi sellainen kuva asian tultua julki, että teknologiayhtiöiden valta ulottuu tasolle, jossa yhtiö voi esittää suoria pyyntöjä erityiskohtelusta valtion päättäjille. Näiden tarinoiden perusteella teknologiayhtiöiden vihaamisesta on tullut mainstreamia, jopa osa populaarikulttuuria.

Ensinnäkin on sanottava, että eivät pienet, eivätkä isotkaan tekkifirmat ole mitään pyhimyksiä, vaan voittoa tavoittelevia yrityksiä (kuten kauppiksessa opitaan). Isommat firmat ovat kasvaessaan tajunneet, että käyttämällä valtaansa omaa etua ajaen, voi kuluissa ja veroissa säästää paljonkin. Tästä muodostuu sykli: lisää rahaa → lisää valtaa → lisää rahaa.

Homma on eskaloitunut siihen, että nykyajan suurella teknologiayhtiöllä on yhtä paljon valtaa kuin keskisuurella valtiolla, joskin eri osa-alueilla. Ukrainan sodan kulusta eivät neuvottele enää pelkästään valtion poliittiset johtajat ja armeijan komentajat, vaan mukana on nykyään myös muun muassa Elon Musk ja SpaceX Starlink-palveluineen. Ukrainan armeija käyttää tällä hetkellä Starlinkia luotettavan internet-yhteyden ylläpitoon sotarintamalla. Tämän käytöstä päättämällä voi joko pelastaa tai vaarantaa rintamalla olevien ihmisten henget. SpaceX:llä on töissä reilut kymmenentuhatta ihmistä, joista vain murto-osa kehittää

Starlink-palvelua, joten yksittäisenkin henkilön valta voi olla huomattava.

Tässä piileekin jutun juju: pieni porukka ihmisiä voi halutessaan saada paljon hyvää tai pahaa aikaan käyttäen kapitalismia keinonaan. Tarkoituksellinen hyötyminen voittojen takia yhteiskunnan kustannuksella, eli “disaster capitalism”, puhuttaa nyt laajasti. Tämä luonnollisesti herättää sekä asiallista keskustelua että meemejä, kuten todella suosittu Spotify-hitti “Bo Burnhamin Bezos 1”. Ehdotankin, että luet lopputekstin tämän biisin tahtiin. Kuten huomaamme, joillakin tekkitoimareilla on vihaajiensa keskuudessa kulttimaine.

Nyt tekkialan etiikasta räntättyäni on aika tunnustaa, että olen itsekin tekkitoimari. Tekkitoimariksi profiloituminen herättää vastenmielisiä tunteita, mutta olen päättänyt hyväksyä kohtaloni, jotta saan kerrottua kokemuksistani omakohtaisesti. Minua tekkimaailman valtarakenteet sekä kiehtovat että pelottavat juurikin sen takia, että dynamiikat ovat nähtävissä jokapäiväisessä työssäni.

Olemme muun muassa joutuneet tekemään valintoja siitä, lähdemmekö tukemaan tiettyjä eettisesti kyseenalaisia teollisuuksia lyhyen aikavälin tulospaineen takia. Olemme kieltäytyneet. Syy tähän on kenties yllättävä: haluamme tienata. Kapitalismi toimii parhaiten niin, että tienaat ja toimintasi kasvaa sitä mu-

kaa. Jos toimintasi kasvaa, on sinulla enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin, jotka koet oikeiksi. Siksi haluamme tienata vain, kun teemme oikeiksi kokemiamme asioita. Tästä suunnitelmasta poikkeaminen vaarantaisi pitkän aikavälin tavoitteet ennen kuin päästään edes arvo- tai periaatekeskusteluihin. Microsoftin yhteistyö armeijan kanssa Hololens 2 -tuotteen kohdalla on esimerkki seurauksista, joita arvojen pettäminen voi yritykselle aiheuttaa. Yhteistyö nosti henkilöstön keskuudessa suuren haloon vuonna 2019, ja ongelmat ovat jatkuneet tähän päivään asti.

Tämä ajattelutapa voi kuulostaa todella hyvältä, mutta se ei todellisuudessa ole hirveän erityinen. Suurin osa tekkifirmoista haluaa ratkoa ongelmia. Paradoksi syntyy siitä, että tekkifirmat saavat valtaa ratkaisemalla ongelmia mutta samalla saattavat luoda niitä lisää. Usein nämä uudet ongelmat ovat sellaisia, joita ei oltaisi ikinä tajuttu etukäteen. Usein firmat ovat puuttuneet oikeisiin, ratkaisemisen arvoisiin ongelmiin saadakseen valtansa. Sosiaalisen median tuomat mielenterveysongelmat ovat tästä kenties selkein esimerkki. Alunperin sosiaalinen media luotiin tuomaan ihmisiä toisiaan lähemmäksi.

Käytännön tasolla keskustelu teknologiayhtiön vallasta on useimmille firmoille hypoteettinen, kuten myös minun yhtiöni kohdalla. Suurimmalla osalla firmoista ei tule ikinä olemaan merkittävää valtaa, jolloin puheet ja teot jäävät enemmän arvo- ja periaatetasolle. Tämä on tietenkin tärkeää, vaikka aidot vaikutukset jäävät lyhyellä aikavälillä pieniksi. Hyvillä ajatuksilla ja pienillä teoilla on hieno verkostovaikutus pitkällä aikavälillä, mutta se vie aikansa. Niissä tekkifirmoissa, jotka kasvavat hurjan suuriksi, voi alkuvaiheen tekijöillä olla suurikin vaikutus toiminnan kasvaessa yksittäisen ihmisen tai porukan arvopohjaa suuremmaksi.

Voisimme hieman syventyä yrityksen moraalikoodiston kehittymiseen. Lähdetään liikkeelle perustajista.

Minun on vaikea ku-

vitella, että erityisen monet teknologiayhtiöiden perustajat olisivat perusta misvaiheessa suunniteleet väärinkäyttävänsä val taa jossain vaiheessa yrityksen historiaa. Usein yrityksen perusta misen taustalla on ollut jokin ongelma, jota pe rustajat lähtevät ratkaisemaan sitä mukaa, kun toimivia ratkaisuja löytyy. Tässä vaiheessa yrityksen elinkaarta tulevaisuudennäkymiä on rajatusti, eikä ole mahdollisuuksia miettiä, miten valtiota tai tiettyjä ihmisryhmiä voisi parhaiten kusettaa. Usein tällainen tilanne tulee vastaan myöhemmässä vaiheessa yrityksen toimintaa, jolloin jo huomattavasti useampi asia on ehtinyt vaikuttaa toiminnan kehityskaareen.

Entäs sijoittajat? “Venture capital”, eli tuloshakuinen pääomasijoittaminen alkuvaiheen kasvupotentiaalin omaaviin yrityksiin, on määritelmällisesti kapitalismia ja vallankäyttö sen mukaista. Tämä luonnollisesti herättää allergisia reaktioita, onhan kapitalismi huonoksi kaikelle. Eihän raha ja valta tuo kuin ikävyyksiä. Eihän? Mietitään hypoteettista esimerkkiä vetyperäisistä lentokonemoottoreista. Ratkaisun onnistumiseksi tarvitset maailman parhaat ja motivoituneimmat insinöörit, hurjasti resursseja, vuosia tutkimusta sekä insentivoidun johdon viemään moottorin maailmalle skaalassa, joka aidosti vähentäisi lentämisen päästöjä. Jos joku onnistuu tässä muulla yhtiömuodolla kuin pääomarahoitetulla yrityksellä, jossa sijoittajat käyttävät valtaansa ja rahaansa yhtiön (ja tässä tapauksessa maailman edun) mukaisesti, pyydän hartaasti, että otat yhteyttä.

Keskustelin syksyllä 2022 Slushissa Obvious Venturesin Andrew Beeben kanssa, jonka pääomasijoitusyhtiön lähestymistapa on luoda sijoitusvaiheessa arvopohja yrityksen toimintaan, jotta perustajien olisi helpompi pysyä arvoissaan tulospaineen keskellä. Halutaan tietenkin tienata, mutta tehden asiat laadukkaasti ja kestävästi. Asiat voi sijoittajana hoitaa joko näiden periaatteiden mukaisesti, tai esimerkiksi lapsityövoimalla ja hiilienergialla, koska kulut on saatava alas ja

Excel näyttämään kivalta. Kun tekkifirma kasvaa ja kerää lisää rahoitusta, saavat sijoittajat haltuunsa yhä suuremman osuuden firmasta pystyen merkittävästi vaikuttamaan yhtiön hallitukseen ja sitä kautta johtoryhmään. Usein sanotaan, että hyvä sijoittaja ei voi tehdä hyvää yritystä, mutta huono sijoittaja voi pilata hyvän firman. Viimeis tään tässä vaiheessa jokainen tekkitoimari toivoo, että matkaan sattuivat sopivat sijoittajat.

Kolmantena sidosryhmänä nostan pöydälle valtiot. En ole omakohtaisesti ollut valtion kanssa tekemisissä sen syvemmin, joten kysytäänpä aiheesta kaiken kokeneelta ChatGPT:ltä! Haulla “Milloin valtio on auttanut suurta teknologiayhtiötä hankkimaan lisää valtaa?” saan seuraavan vastauksen: “Jotkut valtiot ovat tarjonneet taloudellisia kannustimia, verohelpotuksia ja muita etuja teknologiayhtiöille, jotta ne voivat kasvaa nopeammin ja laajentaa toimintaansa.” ChatGPT mainitsee muina etuina sääntelyn keventämisen, pääsyn infrastruktuuriin, kehitysyhteistyön, sekä markkinoiden avaamisen. Jos kysyisin, olen kohtuullisen varma, että valtaa rajoittavien toimien lista on vähintään yhtä pitkä. Joskus valtio auttaa, ja joskus rajoittaa. Oletan, että valtion toimet riippuvat siitä, edistääkö yrityksen toiminta yhteiskuntaa kokonaisuutena, vai ei – niissä tapauksissa kun tämä vallankäyttäjiä kiinnostaa. Muissa tapauksissa taitaa toimien perusteena lähinnä olla päättäjän oma etu. Joillekin valtioille kelpaa pelkkä suuri talouskasvu, mutta monet kaipaavat talouskasvun lisäksi myös kokonaisvaltaista positiivista vaikutusta yhteiskuntaan, jos yritys haluaa jatkaa toimintaansa. Haluaisin ajatella, että valtion tehtävä on toimia tasapainottavana tekijänä yhteiskunnan edun puolesta.

Jos olet joskus ajatellut ryhtyväsi tekkitoimariksi tai miksi tahansa valtaa omaavaksi päättäjäksi, ei peli ole eettisyyden suhteen menetetty. Parasta, mitä voit päättävässä asemassa tehdä, on määrittää alkuvaiheessa firmallesi, tiimillesi tai organisaatiollesi arvopohjan. Sen jälkeen voit vain toivoa löytäväsi kollegoita, yhteistyökumppaneita, valtion sekä sijoittajat, jotka jakavat nämä arvot. Jos nimittäin onnistut luomaan oikeaa arvoa ja tuomaan pöytään rahaa ja valtaa, paljastuu ihmisistä ja yhteisöistä uusia puolia. On mahtavaa,

jos tiedostat olevasi itsekin aivan yhtä vietävissä ja keksit me kanismeja suojataksesi itseä si hetkittäiseltä paranoialta ja mielentilan vaihtelulta. Useimmille toimii läheis ten ihmisten ja neuvonantajien läsnäolo. Saatat nimittäin olla paikoin hyvin väsynyt ja suuren paineen alla kriittisissä hetkissä, mikä voi johtaa arvojesi vastaisiin päätöksiin. Joskus tilanteet vain eskaloituvat. Valtio saattaa joko tukea yrityksesi kasvua tai olla täysin innovaatiotasi vastaan. Yhtiöstäsi saattaa tulla hirviö tai maailman pelastaja – useimmiten jotain siltä väliltä. Olet vastuussa vallasta yhdessä sidosryhmiesi kanssa. Parhaimmassa tapauksessa et luo uusia yhteiskunnallisia ongelmia ratkoessasin edellisiä. Teet vain parhaasi, ja lopputulos on toivottavasti sen arvoista.

Teksti: Ohto Pentikäinen

Kuvitus: Aamo Toivanen

Teksti: Aleksandra Vučinić

Kuvat: Alba Ala-Pietilä

Vallan hinta naiselle

Naiseus ja naisellisuus eivät kuulu perinteiseen vallan kuvastoon. Feministit ovat kautta aikojen pyrkineet uudistamaan tätä harmaata käsitystä, mutta yhteiskuntarakenteisiin sidotut valtakäsitykset ovat kinkkisiä romuttaa. Kylterin toimittaja Aleksandra Vučinić pohtii sukupuolittuneen vallan tilannetta kotona, töissä ja politiikan pelikentällä.

I Vallan määritelmä

”In historical periods when women had considerable power (there have been some), they never united against men. Nor it is conceivable they would. Men’s need to dominate women may be based in their own sense of marginality or emptiness; we do not know its root, and men are making no effort to discover it. But men’s long-standing war against women is now, in reaction to women’s movements across the world, taking on a new ferocity, new urgency and new veneers.” – Marilyn French: “The war against women”

Aloittakaamme vallan merkityksestä. Vallan muodot ovat muuttuneet läpi historian, mutta yksi vallan ilmestymä on pysynyt ajankohtaisena — valta tehdä, mitä haluaa. Valta käydä missä haluaa, syödä mitä haluaa sekä huolehtia omasta terveydestä ja läheisistä. Valta nähdään maskuliinisena asiana, sillä miehet ovat perinteisesti olleet vallan kahvassa patriarkaalisessa yhteiskunnassa. Vaikka valta ei välttämättä ole rahaa, tie taloudelliseen riippumattomuuteen on kulkenut käsi kädessä vallan

lisääntymisen kanssa. Yhteiskunta, joka arvostaa taloudellista tuottoa kaiken muun edellä, on kannustanut sekä miehiä että naisia pyrkimään sellaiseen asemaan, jossa heidän arvonsa määräytyy juuri sen kyvyn perusteella. Kapitalistisen hierarkian huipulla odottavat samankaltaiset palkinnot kuin sateenkaaren päässä.

II Naisen valta historiassa ja nyt

Läpi historian naisten tekemä työ on ollut näkymätöntä, mutta välttämätöntä. Piilotyö viittaa tässä yhteydessä kotityöhön, josta ei virallisesti makseta palkkaa, ja jonka keskiössä on lasten kasvattaminen ja kodista huolehtiminen. Toisaalta, naisilla on ollut valtaa lasten kasvatuksessa vaikuttamalla heidän psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiinsa. Lasten hyvinvointi ei kuitenkaan tuota taloudellista voittoa siinä hetkessä, kun lapset ovat lapsia, joten sillä ei vallan näkökulmasta ole arvoa. Meidän pitää siten palata lähtöruutuun.

Naisten vapaaehtoinen lapsettomuus, eli tietoinen päätös olla hankkimatta lapsia, voi osittain

johtua siitä, että naisten halu päästä kapitalismin huipulle kannustaa nimenomaan omaksumaan miesten luomia vallan arvoja. Maailmasta puuttuu edelleen työkaluja, joilla naiset voivat yhdistää uran ja perheelämän. Maailman mennessä niin sanottuun ”parempaan suuntaan”, ajatuksiin ja yhteiskunnan rakenteisiin sidotut sukupuoliroolit istuvat vielä tiukassa, kuten nähdään esimerkiksi perhevapaiden ja kotitöiden epätasaisesta jakautumisesta sukupuolten välillä. Tilastokeskuksen mukaan naiset käyttivät vuonna 2020 keskimäärin päivittäin koti-

töihin aikaa 3 tuntia 15 minuuttia, eli 37 minuuttia enemmän kuin miehet. Muualla maailmassa ero on oletettavasti suurempi.

Naisten voimaantuminen on tuonut naisille halun, tai jopa pakkomielteen näyttää maailmalle pystyvänsä kaiken. Median luoma girl boss -hahmo pystyy kaikkeen, mihin mieskin pystyy. Olisi kuitenkin hyvä kysyä, tekevätkö edes kaikki miehet saman verran kuin naiset? Jos naiset tekevät enemmän kotitöitä sekä samoja työtunteja kuin miehet ja kantavat vastuun lasten synnyttämisestä, kyse ei ehkä ole siitä, etteivät naiset pysty samaan kuin miehet, tai etteivät he tekisi tarpeeksi. Väärän uskomuksen syöttäminen naisille siitä, että tekemällä enemmän kuin miehet voidaan saavuttaa tasa-arvo, ei tule edistämään tavoitetta, vaan lisäämään paineita naisille. Yhteiskunnan kannustimet ohjaavat naisia voimaantumaan, mutta myös ylikuormittumaan paitsi kotona, myös kapitalismin oravanpyörässä. Naisten harjoittama valta vaatii uudistuksen. Valtaa ei saavuteta tekemällä juuri sitä, mikä hyödyttää vallanpitäjiä.

Feminismin ensimmäinen aalto hankki naisille oikeuden äänestää sekä kannusti naiset kouluttautumaan. Kouluttautuminen oli ollut naiselle tavoiteltava asia. Idylli 1950-luvun kotivaimon arkkityyppistä yleistyi toisen maailmansodan jälkeen. Naisten, jotka tekivät miesten työt miesten sotiessa, oletettiin palaavan kotiin tekemään feminiinisempia töitä. Yhdysvaltojen kylmä sota Neuvostoliittoa vastaan suhtautui naisiin työkaluina, jotka loivat täydellistä ydinperheen mielikuvaa. Todellisuudessa naiset olivat enemmän huolissaan seurustelumarkkina-arvostaan kuin oman elämän edistämisestä uralla. Betty Friedan esittelee kirjassaan “The Feminine Mystique” tilastoja, joiden mukaan korkeakoulutettujen naisten osuus tippui vuoden 1920 47 prosentista vuonna 1958 35 prosenttiin. Samankaltaista muutosta ei ole tapahtumassa tällä hetkellä, mutta joidenkin naisten haluttomuudella osallistua oravanpyörään on yhtäläisyyksiä menneeseen.

Kotityttöystävä on termi, joka yleistynyt viimeisen kahden vuoden aikana ja joka tarkoittaa kaikkea sitä mitä kotivaimokin, mutta ilman laillista sitoutumista kummaltakaan osapuolelta. Olen törmännyt Internetissä

riittävän määrään näkemyksiä siitä, kuinka naiset ja tytöt eivät ole kiinnostuneita älyllisistä pyrkimyksistä. Kyse ei ole siitä, etteivätkö he olisi älykkäitä, vaan he tekevät tietoisen päätöksen vetäytyä ja keskittyä feminiinisempiin aktiviteetteihin. Molemmat ilmiöt, sekä 1950- että 2020-luvuilla, linkittyvät suureen kollektiiviseen traumaan. Koronan sekä liikkumiskiellon seurauksista mielenterveysongelmiin tullaan vielä puhumaan pitkään. Yhdestä asiasta ei kuitenkaan ole kiistaa – ihmiset pelkäsivät henkiensä puolesta. Kotivaimot ja kotityttöystävät etsivät, silloin sekä nyt, suojelua ulkomaailmasta keksimällä itselleen elämän tarkoituksen leivonnaisista ja puhtaista ikkunalaseista. Ilmiössä on kyse naisten luovuttamisesta: he eivät osallistu yhteiskunnan asettamiin mieskeskeisiin vaatimuksiin. Tämäkään ei ole ratkaisu, vaan avunpyyntö. Naiset yrittivät lievittää paineita 1950-luvulla juomalla alkoholia tai ottamalla rauhoittavia aineita. Jos maailma on edistyneempi paikka verrattuna siihen, mitä se oli 70 vuotta sitten, miksi palataan tilanteeseen, joka ei selkeästi silloinkaan toiminut?

III Vastarinta

Naisten miesvaltaisilla aloilla saama jalansija on herättänyt vastarintaa. En tiedä, olisinko itsekään iloinen, jos joku yrittäisi ottaa minulta pois jotakin, mikä ikiaikojen on itsestään selvästi ollut minun. Sen sijaan, että naisten tasavertaisen aseman parantaminen nähtäisiin kaikille hyödyllisenä asiana, moni on kääntänyt selkäänsä muutokselle vedoten esimerkiksi sen perusteettomuuteen.

Ignorantin suhtautumisen tasa-arvokysymyksiin voi nähdä liittyvän anti-intellektualismiin. Kirjoja lukee entistä harvempi, eikä tutkimus-

“Median luoma girl boss -hahmo pystyy kaikkeen, mihin mieskin pystyy.”

tuloksia uskota. Andrew Tate on kärjistetty esimerkki siitä, kuinka vallan saavuttaminen mieskeskeisessä yhteiskunnassa voi äärimäistapauksissa tapahtua naisten kustannuksella. Taten bisnesmalli on pyramidihuijaus, joka sen lisäksi, että itsessään ei tuota mitään lisäarvoa maailmalle, perustuu naisten hyväksikäyttöön. Tate on pidätettynä ihmiskaupasta, raiskauksesta sekä järjestäytyneen rikollisryhmän perustamisesta. Kaikista julkisesti saatavilla olevista todisteista huolimatta Taten fanikunta löytää tapoja puolustaa häntä. Taten kaltaiset hahmot piilottavat haitallisia neuvoja toksisen maskuliinisuuden taakse miesten voimaantumisen nimissä yhteiskunnassa, joka on muka unohtanut heidät. Tällaiset hyödylliset neuvot voi kerätä yhteen lauseeseen: ”Käy salilla ja tienaa rahaa”.

“Edes kaikki maailman Lamborghinit eivät tule pelastamaan niitä miehiä, jotka ovat entuudestaan vieroksuneet itseään ja oman elämänsä tarkoitusta.”

Osasyy Taten suosioon piilee Internetin maailman luomissa kannustimissa. Ääriajatukset saavat eniten huomiota myös tasa-arvokysymyksissä, eikä algoritmilla ole moraalista kompassia. Taten yksi tärkeimmistä pyrkimyksistä on Matrixin pakeneminen. Se lienee entistä vaikeampaa nykyään, sillä hän ei pakene edes omasta sellistään vankilassa. Termi viittaa Matrix-elokuvasarjaan, jossa hahmot yrittävät paeta asetelmaa, jossa he elävät väärässä todellisuudessa ja ylempi tahto pyörittää esitystä. Tate sukeltaa vielä syvempään siihen mitä hän yrittää paeta, keskittymällä nimenomaan materialistisiin omistuksiin, joita tämä yhteiskunta arvostaa. Edes kaikki maailman Lamborghinit eivät tule pelastamaan niitä miehiä, jotka ovat entuudestaan vieroksuneet itseään ja oman elämänsä tarkoitusta. Naiset valitettavasti kokevat Taten haitallisen sanoman seurauksia oikeassa maailmassa Internetin lisäksi. Yksi reaalimaailman ja suoraviivainen seuraamus Taten hokemista sanomista ilmenee peruskoulun pojan haluttomuutena kuunnella naisopettajaa hänen sukupuolensa takia, kuten Anna Fazackerley toteaa artikkelissaan “‘Vulnerable boys are drawn in’: schools fear spread of Andrew Tate’s misogyny”. Yksittäistapauksenakin nuorien poikinen asenteiden muutos seksistiseen suuntaan on pelottava. Tärkeää tässä on muistaa, että miesten vastarinta on seurausta miesten havaitsemasta naisten vallan noususta.

IV Naisjohtajat

Tutkimustulokset kertovat, että naiset koetaan epämiellyttävämmiksi verrattuna identtisesti kuvattuihin miehiin, kertoo Journal of Applied Psychologyssa 2007 julkaistu tutkimus “Why are women penalized for success at male tasks?”. Lisäksi tutkimuksessa todetaan, että naisia pidetään vähemmän haluttuina pomoina. Se, mikä kyseisen tutkimuksen mukaan tekee naisista vähemmän pidettyjä pomoja, on puute havaitussa yhteisöllisyydessä, johon kuuluu tutkimuksen mukaan esimerkiksi vanhemmuus. Äitiys voi kuitenkin olla hyödyksi urapolkuaan kulkevalle naiselle, sillä yhteisölliset naispomot havaittiin lopulta toivotummiksi miespomohin verrattuna. Lisää tutkimusta kuitenkin tarvitaan selvittämään, mitä kaikkea voidaan laskea yhteisölliseksi (englanniksi communal) äitiyden lisäksi. Tutkimuksen perusteella, kun naiset ovat menestyneitä johtoasemissa, sukupuoliroolien rikkominen aiheuttaa negatiivisia reaktioita alaisissa. Lopputuloksena naisten onnistuminen ja pärjääminen miesten kanssa samalla tasolla ei riitä. Jotta naiset saisivat saman kohtelun alaisiltaan, heiltä vaaditaan tasapainottelua kompetenssin ja yhteisöllisyyden välillä.

Voisin listata kymmeniätuhansia tutkimuksia ja kirjoittaa rajattomasti tekstejä siitä, kuinka asiat eivät ole niin hyvin, kuin mitä suuri osa yhteiskuntamme jäsenistä ajattelee. Suomalaiset naispoliitikot, kuten pääministeri Sanna Marin, kokevat tytöttelyä, naisvihaa, ja pätevyyden kyseenalaistamista sukupuolensa takia. Meidän pitäisi pystyä antamaan kritiikkiä poliitikoille tuomatta heidän sukupuoliaan osaksi keskustelua. Kun Seiska julkaisi salakuvan

Marinin takapuolesta, koko kansa sai kunnian osallistua pääministerimme esineellistämiseen. Millä tavalla pääministerin keho liittyy hänen harjoittamaansa politiikkaan? Toisaalta, hyvillä istumalihaksilla pärjää pitkissä kokouksissa.

Nykyinen naishallituksemme on myös saanut lempinimekseen huulipunahallitus. Nimityksen tarkoitus on halventaa ja alentaa naisten valtaasemaa, eikä suinkaan antaa rakentavaa kritiikkiä paremman politiikan harjoittamiseksi. Lukuisista asiattomista kommenteista päätellen naisten valta-asema herättää epämukavuutta, epäluuloa ja epäuskoa, eikä levottomuutta osata perustella muulla kuin tyhjään perustuvilla tekosyillä. Esimerkiksi ”naiset ovat emotionaalisempia kuin miehet” -argumentti viittaa naisten kuukautiskiertoon ja niistä aiheuttaviin hormonaalisiin muutoksiin heikkoutena, jonka perusteella naisista ei ole päteviksi johtajiksi. Kritisoijat kuitenkin unohtavat mainita miesten kyvyttömyyden keskustella vapaasti omista tunteista yhteiskunnassa, joka näkee sen heikkoutena – tai ainakin niin miehet luulevat. Vuosikausien ajan tukahdutetut tunteet, jotka piiloutuvat vahvan ulkokuoren takaa, tulevat joka tapauksessa pinnalle, ehkä jopa nais-

vihamielisinä kommentteina. Pahimmassa tapauksessa turhaan aiheuttuneina sotina, koska yhtäkään sotaa nainen ei vielä aloittanut.

V Kuukautiskierto

Vuorokausirytmin mukaan menemme nukkumaan, teemme töitä ja suunnittelemme päivämme. Se auttaa meitä säätelemään kehon lämpötilaa, ruoansulatuskanavaa ja vapauttamaan melatoniinia syväunen saavuttamiseksi. Vuorokausirytmin lisäksi naisia ohjaa infradiaaninen rytmi, joka linkittyy kuukautisiin. Miehet seuraavat vain vuorokausirytmiä, jolloin he hyötyvät siitä, että tekevät, syövät tai ylipäätään toimivat samalla tavalla päivästä toiseen. Naisten infradiaaninen rytmi kestää keskimäärin 28 päivää ja on jaettu neljään eri vaiheeseen: follikulaarinen vaihe (7-10 päivää), ovulaatio (3-4 päivää), luteaalivaihe (10-14 päivää) ja menstruaatio (3-7 päivää). Jokaisessa vaiheessa naisten hormonaaliset tasot muuttuvat, jolloin muutokset tapahtuvat avioissa, ruuansulatuskanavassa, immuunijärjestelmässä, kehon mikromeissa, stressin säätelyjärjestelmässä ja lisääntymisjärjestelmässä. Nämä muutokset vaikuttavat muun muassa energiatasoihin ja kommunikaatiotaitoihin, jotka vaikuttavat merkittävästi työelämässä suoriutumiseen.

Oman elämän suunnittelu kuukautisrytmin mukaan on haasteellista, sillä harva elämän velvollisuuksista tukee sitä. Luentoja ei voi siirtää tai esitelmiä ei voi kovinkaan helposti olla pitämättä, vaikka omat energiatasot olisivat pohjamudissa. Alisa Vitt toteaa kirjassaan “Woman Code” tämän tarkoittavan, että suurin osa kohdullisista elää omaa biologista rytmiään vastaan. Itsensä syyttäminen oman jaksamisen puutteesta voi johtaa kuukausittaiseen sykliin, johon liittyy häpeää ja alivertaisuuden tunnetta. Olisi siis tärkeää erottaa, milloin oman

kehon rajat tulevat vastaan, ja sitä kautta vähentää itsekritiikkiä.

Mitä pidemmälle yhteiskunta edistyy ja mitä enemmän naisia päätyy yliopistoihin sekä sitä kautta työelämään, sitä olennaisemmaksi naisten kuukautisrytmin huomiointi tulee. Kuukautisrytmin noudattaminen on merkityksellistä, koska kehon viestien sivuuttaminen voi johtaa nopeammin burnoutiin ja sitä kautta jopa työelämästä poistumiseen.

Yhteiskunta ei hyödy siitä, jos naiset luopuvat johtoasemiin pyrkimisestä, miesvaltaisilla aloilla työskentelystä tai ylipäätään lopettavat osallistumasta yhteiskunnan rakentamiseen. Jotta yhteiskunnasta saadaan houkuttelevampi tulevalle sukupolvelle, tarvitaan sekä naisia että miehiä rakentamaan sitä. Tietoisuuden lisääminen avoimen keskustelun vulla auttaa destigmatisoimaan keskustelua paitsi kuukautisista, myös naiseudesta ja naisten vallasta.

“Kun Seiska julkaisi salakuvan

Marinin takapuolesta, koko kansa sai kunnian osallistua pääministerimme esineellistämiseen”

HUMAN-NATURE POWER STRUCTURE

On geese conflicts and socio-economic thinking

Nature is a rich component of people’s lives and identities, yet humannature relations are full of imbalance, injustice and contradictions. In her op-ed, Kylteri’s visiting journalist Mariela Urra Schiaffino enlightens the dominance people have over nature and ponders the role of the economic system in the play. But what do geese have to do with the show?

The narratives of our era, the Anthropocene, depict humans as the abusers of the natural equilibrium of ecosystems, illustrated by the uncontrolled expansion of human spaces, the continuous extraction and runaway pollution that progressively destroy the lives of other species and the habitats we share with them. In this narrative the power dynamics are unfairly out of balance: human-nature relations are represented by dominance and oppression. The base of the economic system by which we negotiate our interactions with the environment is based on a paradigm in which human societies and nature lay fundamentally separate from one another, hence the system denies the possibility for mutual flourishing. As external from us, undeveloped nature carries value only by what can be extracted from it or when it performs some sort of ecosystem service that enhances human livelihood – and is subject to annihilation when not conforming to our ways of living. Even initiatives that seek to protect biodiversity, such as international biodiversity treaties and mainstream conservation, reproduce this dualism when operating from within the prevailing economic paradigm. They embrace the concept of “natural capital” to calculate the price for biodiversity which can be exchanged and traded, with the conviction that the mechanisms of the market will lead the way to a “nature positive” society.

Under the neoliberal paradigm, much of nature is rendered useless as it doesn’t seem to serve any specific human purpose. It is worth realizing that this line of utilitarian thinking presents itself not only in shareholder cost-benefit analysis, but is widespread in everyday urban life too. It often comes up in the form of conflicts between people and wild animals or plants who dwell in or around cities, some of them being quite problematic. One example has called my attention and can be found all around metropolitan Helsinki, the Otaniemi campus not being an exception. Every summer increasingly bigger flocks of wild Canada

geese and Barnacle geese choose to occupy the city lawns establishing in both public and private parks and gardens, competing for space with residents and visitors who seek to enjoy the urban green areas when there is good weather. The quality of city greens, as perceived by people, are degraded when the birds feed, breed and leave a big amount of faeces in the grass that could otherwise be used for resting or sharing picnics. If approached too close, geese can even become aggressive when protecting their chicks and are known to occasionally attack people. There is a feeling of dissatisfaction among residents as they feel the birds are invading the spaces that are human by design. This is why geese are commonly seen more as pests that need to be managed than as wildlife having the right to establish themselves in the land that supports their existence. Conflicts with geese and other urban pests are common in cities all over the world, and along with the effects of the crisis of biodiversity loss, they expose the imbalances of human-nature dynamics, imbalances that are rooted in a conceptually constructed illusion of independence from our surroundings.

Efforts to revert the environmental crisis often focus on the establishment of protected areas, and Europe has seen an increased number of restoration projects and protected reserves in both rural and urban settings. I am convinced that a focus on physical spaces alone will not solve all conflicts as the root causes lay much deeper, in interconnected aspects of our political-economic systems. Some species, like geese, are boundary crossers and do not recognize the validity of imposed units of geographic management. They will establish themselves in urban rewilded areas regardless of whether they are welcome or not. On the other hand, it has been brought up by many environmental researchers that an overemphasis on enclosed and protected areas only reproduces the human-nature divide as they bring about issues of social segregation and privileges linked to access. In other words, a focus on fixing physical space without considering changes in human dimensions simply reproduces the deeply rooted mental models which lead to humans feeling alienated from the rest of nature, as well as from other humans, which in short is the main cause of environmental crises.

The honks of the geese arriving from their southern winter migration along with the song of the other migrators will soon start to be heard all around Helsinki, and I can’t stop wondering about what kind of human-wildlife interactions, conflicts and solutions would rise if we chose to let nature flourish deeper into our cities instead

of outside of them. I would like to imagine how our systems could be different in this scenario. But can we relate geese problems to the economic system? And how do geese conflicts relate to new forms of economic thinking?

In broad terms, the economy can be understood as the sum of actions that lead to supporting human and planetary wellbeing, and the ideologies supporting them. Economic activities are directly linked to the ways we modify the space and how we negotiate with other living entities sharing this space, be they humans, birds, or lichen. All these negotiations are embedded in the economic paradigm: they are the result of specific mindsets, thought models, and governance structures. The prevailing neoliberal paradigm bases these negotiations on the power of human dominance and the commodification of nature. Nonetheless, these notions are also recognized as the root cause of the alarming extinction rates and habitat loss. Indeed, many actors from different fields like philosophy or social science and even from indigenous cultures have recognized the responsibilities of the economic system in causing the nature crises and have started to problematize the notions that environmental action must be accompanied by a change in the economic paradigm, one where the notions of growth are replaced with the recognition of intertwined human-nature welfare.

But as nature is oppressed, visualising its state of liberation is difficult. Partly because we can’t recognize such a state has ever existed, and partly because we seem to have lost sight of the fundamental understanding of how we live in harmonious codependency with other beings. The questions that lay ahead require deep thinking exercises: How do we live with other species instead of alongside them, how do we live in a way so we truly understand our codependencies, in ways that are regenerative instead of extractive? I cannot offer answers to these questions but I recognize that in a state of freedom, nature cannot be separate from us, because we are a fundamental part of it. Even if it is challenging, we should make the conscious effort of imagining a future state of coexistence. What would it be like? The relation to other species, like geese, has to be just, sustainable and inclusive. Human-nature negotiations should be based on multispecies flourishing, understanding the value of both human and non-human agencies, and also respecting their differences. Maybe some species need to avoid each other respectfully while others can cohabitate, for this we can rethink the city borders from intertwined geographical and socio-ecological perspectives.

These are just a few examples of how to identify change alternatives, but I am hopeful that pieces of a vision for coexistence are already coming into being from different sectors of society. They are coming in the form of new thinking coalitions willing to expand the definitions of what is valuable for us and for others. New definitions of economy relate much closer to people’s lives and include notions of care, wellbeing, multispecies coexistence and its linkages to new economic models and policies. Many have started to work around the need to make this shift happen, for instance, the Emancipatory Economy work group at Demos Helsinki (see the publication “Turning the tide: Landscape analysis on an emergent economic movement in Europe”). From these perspectives it is easier to envision more sustainable human-nature relations. As for me, I imagine a future Helsinki with more permeable nature boundaries, where interconnected networks of natural corridors benefit people and other species. There, new ways of thinking about socio-economics and the environment guide human-nature negotiation and the right of coexistence is celebrated throughout governance.

Mariela is a multidisciplinary designer and educator interested in exploring transformations of sustainability paradigms, especially concerning human-nature relationships. Originally from Chile, she works at the think-tank Demos Helsinki as part of the Emancipatory Economy team and she is finalizing a Master’s degree in Creative Sustainability at Aalto. Mariela is also a professional naturalist guide, wildlife photographer and outdoor educator. She has worked in the remote regions of Patagonia, Nunavik, Alaska and Antarctica aiming to inspire environmental awareness through the embodied practice of exploration.

Text and Images: Mariela Urra Schiaffino

VASTUUSTA, JOTA KANNAN

Olen tyyppi, joka nauraa paljon, ymmärtää muita ihmisiä ja arvostaa hyviä asioita elämässä. Kasvoin nuohoojan ja HR-osaajan lapsena, eivätkä vanhempani ole käyneet korkeakoulua. Olen syntynyt ja kasvanut Stadissa, ja olen ylpeä siitä. Tykkään oppia uusia asioita ja opin nopeasti, mutta samalla olen turhan vaativa itselleni, mikä

voi joskus aiheuttaa ongelmia. Tällöin saattaa hyvin lähteä suorittamaan paljon, johon olen itsekin syyllistynyt. Minulle on tärkeää osata asettaa rajat omille tavoitteille ja tehdä töitä näitä kohden. Harjoittelen edelleen työtapoja, jotka auttaisivat minua ja ympärilläni olevia ihmisiä ottamaan haltuun vaativia kokonaisuuksia ilman uhkaa uupumuksesta tai väsymisestä. Uskon, että on tärkeää olla empaattinen ja suvaitsevainen. Haluan olla ystävällinen ja auttavainen ihminen, joka luo positiivisia kokemuksia ja muistoja muille.

Puheenjohtajan rooli KY:llä on mahdollistaa ja tukea muita. Hän on hallituksen tuki ja he puheenjohtajan. Minusta KY:n johtaminen esimerkillä on erityisen tärkeää. Rooli edellyttää innostavaa ja luotettavaa johtajaa, joka ymmärtää yhteisön haasteet ja mahdollisuudet. Puheenjohtajan on oltava valmis tekemään töitä yhteisön hyväksi ja uskottava vahvasti yhteistyön ja yhteisön voimaan. Tämä merkitsee sitoutumista yhteisön sisäisiin ja ulkoisiin suhteisiin sekä yhteisömme tavoitteiden kehittämiseen ja toteuttamiseen. Puheenjohtajan valta ja vastuu ovat laajat, sillä hän johtaa hallitusta ja tekee tärkeitä päätöksiä yhteisön tulevaisuudesta, toiminnasta ja resursseista. Hänen valtansa ulottuu myös yhteisön ulkopuolelle, sillä hän edustaa KY:tä ja vastaa sen

suhteiden rakentamisesta ja ylläpitämisestä sidosryhmiin. Puheenjohtajan on kyettävä tasapainottelemaan vastuullisuuden ja päätöksenteon vaatimusten kanssa, samalla kun hän hyödyntää jäsenten näkeyksiä ja huomioi yhteisön edun.

Yhteisöllisyys ja merkityksellisyys ovat minulle erittäin tärkeitä arvoja. Haluan tehdä maailmasta paremman paikan, kun siihen on mahdollisuus. Hainkin KY:n puheenjohtajaksi, sillä haluan työskennellä yhteisömme hyväksi ja mahdollistaa maailman parasta opiskelijaelämää. Tiedän, että tämä on vaativa ja vastuullinen tehtävä, mutta minulla on luottavainen olo siitä, että voin selvitä siitä hyvin. Epäonnistuminen ei ole katastrofi, vaan se on vain yksi askel menestyksen polulla. Haluan löytää yhteisöllemme merkityksellisyyttä, ja tuoda sen nykymaailman kiireiden keskelle, jotta voimme elää mielekkäämpää elämää.

Puheenjohtajan valta on siis laaja ja merkittävä, mutta sen käyttö edellyttää vastuullisuutta ja kykyä tehdä päätöksiä yhteisön edun mukaisesti. Puheenjohtajan on myös oltava valmis kuuntelemaan jäsenten näkemyksiä ja ottamaan ne huomioon päätöksenteossa. On tosi, että omat mielipiteet ottavat takaalaa, kun edustaa noin 3500 jäsenen etua. Onneksi tätä varten on hallitus ja edustajisto, joilta saa tukea päätöksiin. Vaikka roolini on suuri ja vaativa, olen iloinen siitä, että sain mahdollisuuden ottaa vastaan tämän kunnian. Olen ylpeä siitä, että voin tehdä töitä yhteisön hyväksi ja vaikuttaa opiskelijoiden elämään positiivisella tavalla.

Tiedän, että puheenjohtajuus ei ole helppo homma, mutta olen valmis antamaan kaikkeni yhteisön hyväksi.

Kirjoittaja on KY:n hallituksen puheenjohtaja.

Teksti: Rasmus Räsänen

Kuvat: Iulia Peret

VALOA ON ENEMMÄN KUIN YMMÄRRÄMME

Suurfilosofin, entisen “punktohtorin” ja vastikään emeritusprofessoriksi vetäytyneen Esa Saarisen kirja E. Saarisen ajatuksia elämästä, rakkaudesta ja ajattelun ajattelusta kertoo ihmisten välisten kohtaamisten – arvonannon ja keskustelun – kautta rakentuvasta maailmasta, joka lähestyy mahdollisuuksien välityksellä suuruutta, siis ihmistä.

Saarisen uusin teos on omaelämäkerrallinen eepos täynnä suuria ajattelijoita, kulttuurieliittiä ja rakkautta, joka tuo kaiken hekumallisen kohti arkitodellisuuden kauneutta. Saarisen kieli on leikittelevää, älyllistä ja suomalaisuutta halaavaa, mutta samalla tilintekoa menneestä elämästä höystettynä ripauksella omahyväisyyttä. Kirjaa on miellyttävää lukea Saarisen omalla ”välähdystekniikalla”, eli satunnaisista kohdista, nauttien maailmasta, jonka konkarifilosofi on luonut ympärilleen.

Kirjassaan Saarinen tarjoaa meheviä kertomuksia nuoruudesta, itsevarmuudesta ja ajattelun uudelleen jäsentymisestä rakkauden ja halun pakottamana. Saarinen esittelee myös, kuinka hänen parhaiten tunnetut ajatusmallinsa ovat muodostuneet kohtaamisissa ihmisten kanssa. Lopulta Saarinen antaa arvoa arvonannolle sekä toivottaa tervetulleeksi ajattelun syvemmän ajattelun, minkä hän uskoo luovan parempaa elämää.

Saarisen tapa hahmottaa maailmaa ylisanojen karisman virittämänä on mukaansatem-

paava ja viehättävä, vaikka sen voi myös nähdä hyväosaisten pöhinäkulttuurina, jonka todellista arvoa on vaikea mitata. Saarisen filosofian kokeneempi kuluttaja voi myös huomata hänen kietovan kirjallaan omaa elämäänsä yhteen, ennen vääjäämätöntä syrjäytymistään työelämästä ja suomalaisen filosofian huipulta.

Teoriapainotteisessa ja jokseenkin homogeenisessä yhteisössämme Saarisen ajatuksista voisi olla runsaasti hyötyä. E. Saarisen ajatuksia elämästä, rakkaudesta ja ajattelun ajattelusta korostaa jokaisella sivullaan ihmisyyden laajuutta ja kehittymismahdollisuuksia, jotka tulevat toteen vain avoimen keskustelun ja rakkaudellisen ilmapiirin kautta.

Meidän kauppatieteilijöiden suorituskeskeisessä ja työuraa kohti orientoituneessa ajattelutavassa on riskinä, että ihmisyys ja lämpö unohtuvat tekemisen keskiöstä ja tilalle päätyy kylmiä arvoja, jotka eivät itsessään rakenna hyvää elämää. Siksi Esa Saarisen tapa hahmottaa ”henkeviä mielikuvitusolentoja” ja ”säihkyvän valovoimaisia” ihmisiä ympärillään on kaunis ja toivottava tapa suuntautua kohti kanssaihmistä.

Fyysisen painoksen lisäksi E.Saarisen ajatuksia elämästä, rakkaudesta ja ajattelun ajattelusta on löydettävissä myös äänikirjapalvelussa, Saarisen itse kiistattoman erinomaisesti esittämänä.

Teksti: Ilari Rönkkö

KY-LOOKS

Teksti ja Kuvat: Joonas Määttä

KURKISTUS KAUPPISLAISTEN TYYLEIHIN

ELI MARKKINOINTI, 2. VSK

“Kuvailisin mun tyyliä romanttiseksi ja feminiiniseksi. Tykkään yhdistellä pitsiä, rusetteja ja hentoja tekstuureja, kuten silkkiä ja tylliä. Rakastan sitä, että melkein kaikilla mun vaatteilla on tarina. Ostan muotia usein second-handina tai mittatilaustyönä pienyrittäjiltä. Mietin useimpia ostopäätöksiä pitkään ja etsin välillä loppuunmyytyjen mallistojen kappaleita Vestiairesta tai Depopista.

Mun mekko on australialaiselta brändiltä Daisyltä. Se oli pitkään mun toivelistalla ja siitä on tullut yksi mun suosikkivaatteista. Kaulakorun sain lahjaksi viime vuonna ja käytän sitä lähes päivittäin. Laukku on japanilaiselta brändiltä Liz Lisalta, ostin sen second-handina mun ystävältä. Kengät on secondhandia Fleasta.”

JOHANNES MARKKINOINTI 5. VSK

“Mulla on muutama vahva aihio joista pidän. Ne on keskiaika, merirosvoilu ja punkkijutut. Näistä eri suuntauksista lähden sitten luotsaamaan mun asukokonaisuuksia. On hyvä et on vähän erilaisia ilmeitä, joista sitten sen oman tyylin luo. Ei pidä rajottaa itseään sillee liikaa yhteen tyyliin, vaan antaa luvan vähän shapeshiftata ja testailla eri juttuja.

Kaikki mun vaatteet tänään on thriftattu, joko vintagee tai muuta second-handia. Mulla on päällä tällänen perus talonpoikaispaita, villaliivi ja sitten tällänen Märklin veturinkuski-lätsä ja teräskorkoiset cowboybootsit.”

OSSI MARKKINOINTI 5. VSK

“Tykkään vanhojen ja käytettyjen vaatteiden hankkimisesta. Se on inspiroiva prosessi. Lisäksi erityisesti musiikki ja elokuvat toimii inspiraation lähteenä, eikä voi väheksyä tietenkään kanssaihmisten ja helsinkiläisten vaikutusta siihen, millaisia juttuja keksii ite käyttää.

Tänään mulla on päällä tälläsiä tyypillisiä uffilöytöjä: keinokuituinen 30-40 vuotta vanha kauluspaita ja saman ikänen kravatti. Lisäksi mun lempifarkut ja -bootsit.”

IDA MARKKINOINTI 3. VSK

“Saan inspiraatiota paljon mun kavereilta ja tykkään selailla Pinterestiä ja katsoa sieltä ideoita. Mulla ei ole sellaista selkeää yhtä inspiraation lähdettä, vaan se tulee kaikkialta ympäristöstä. Tykkään yhdistellä feminiinistä ja maskuliinista, riippuen päivästä ja moodista. Mun hiukset on tällä hetkellä punaset, koska tykkään paljon neutraaleista väreistä ja aattelin, että hiukset tuo semmosta särmää. Haluun tuoda mun tyyliin kontrastia, enkä rajoittaa sitä liikaa.

Ostin tän nahkatakin 2 vuotta sitten kirpparilta ja sen jälkeen tästä on tullut aika lailla mun identiteetti. Käytän tätä aina – kesällä ja talvella. Nahka on sellanen materiaali, mikä ehkä kuvastaa mun persoonallisuutta. Nytkin mulla on päällä myös nahkakorsetti, minkä oon yhdistänyt maskuliinisempiin housuihuin. Yritän valita mun vaatekaappiin tarkkaan harkittuja vaatteita, joista oon varma, että tuun tykkäämään niistä pitkään ja ne sopii yhteen muiden vaatteiden kanssa.”

NITA JOHTAMINEN 2. VSK

“Oon vähän kasuaali sekapukeutuja, mutta jos saan tilaisuuden pukeutua yhtään ekstrasti, niin mä kyllä käytän sen tilaisuuden hyväksi. Tykkään käyttää strasseja ja kaikkii asusteita. Niinku nytkin mulla on aika yksinkertaisen asun kanssa isot näyttävät korvikset. Toinen juttu, jolla tykkään tuoda elävyyttä lookkiin, on kirkas huulipuna.

Jos joku tietty vaatekappale kuvastaa mua, niin se on mustat suorat housut. Siirryin korona-aikana mukavampaan tyyliin ja farkkuja en ole käyttänyt paljoa puoleen vuoteen. Inspiraatiota saan somesta ja ympäristöstä, kattelen et mikä kiinnostaa, ja sitten haen siitä omaa tyyliä. Esimerkiksi tän takin näin netistä ja ajattelin, että mä kyllä haluun ton, ja sitten aloin metsästämään tätä. Talvisin käytän yleensä neutraaleja värejä mutta ekstraa asuihin voi tuoda vaikka just leoardikuvioisella takilla. Keväisin ja kesällä käytän pirteämpiä ja kirkkaampia värejä.”

JAAKKO ISM 2. VSK

“Kaikkialta ympäristöstä löytää kivoja juttuja ja siitä saa inspiraatiota omaan tyyliin. Mulla ei ole kauheen revittelevä tyyli, mutta tykkään yhdistellä eri värejä – kuitenkin kohtuu hillitysti.

Tän päivän asu on todella tyypillinen mun perusasu ja kaikki vaatteet, paitsi pipo, on ostettu käytettynä. Suurimman osan vaatteistani ostan joko Uffista, Fidasta tai kirppiksiltä. Oon huomannu, että yleensä käytettynä löytää ihan eri tavalla vaatteita, jopa sellasia, mitä ei jostain netistä tajuais ees kattoa. Kun kiertelee kirppareita, löytää monesti jotain, mitä ei muuten ehkä ostais.”

MIETTEITÄ KAUPPIKSEN STEREOTYPIOISTA

Aallon kauppiksesta halutaan kutsuva ja avoin kaikille, mutta se ei tunnu käytännössä täysin toteutuvan. Mistä stereotypiat ja ilmapiiri oikeasti kumpuavat, ja voiko niitä muuttaa jotenkin?

Aloitin viime syksynä opinnot Aallon kauppiksessa. Kauppatieteiden opiskelu ei ollut ollut minulle lukion ykkösestä asti suoraviivainen unelma, vaan poissulkumenetelmällä ajattelin kauppiksen antavan laajimman pohjan suuntautua tulevaisuudessa mille alalle sitten haluankin. En ollut kuullut kauppiksesta tai sen opiskelijoista mitään stereotypioita tai ennakko-oletuksia, ja hyvä niin, sillä kuultuani niitä jälkeen päin, olisin varmaan jättänyt kokonaan hakematta.

Viime vuosina näistä stereotypioista on puhuttu Aallon kauppiksessa paljon. Samalla on keskusteltu myös sukupuolijakaumasta ja siitä, miten naisten osuus opiskelijoista on vuodesta toiseen ollut huomattava vähemmistö. Kuulin ensimmäisen stereotypian kauppiksessa opiskelevasta ihmisestä, eli ”ylimielinen jätkä Espoosta”, pari viikkoa opintojen alun jälkeen. Naurattihan se aluksi, mutta jäätyäni miettimään isompaa kuvaa, jonka nämä ennakko-oletukset muodostavat, hymy hyytyi pian.

Jokin aika sitten luennon aluksi esiteltiin laskentatoimen pääainetta, ja esittelyn pitäjä totesi ohimennen, kuinka ”luultavasti lähes jokainen tässä salissa haluaisi olla oman yrityksensä johtaja”. Raju yleistys särähti korvaan ja pieni ääni päässäni kyseenalaisti taas, kuulunko tänne ja onko tämä sittenkään oikea opiskelupaikka minulle. Orientaatioviikon aikana kuulemani stereotypiat alkoivat tuntua käytännössä, ja ajatus siitä, etten samaistu luentojen aiheisiin tai vallitsevaan ilmapiiriin, tuntui ahdistavalta.

Välillä hengästyttää, kun tuntuu että opiskelijana on kuin kiitoradalla kohti omaa tulevaisuuttaan ja rahan tekoa. Puhutaan siitä, että on otettava kaikki ilo irti ilmaisesta koulutuksesta ja opiskeltava mahdollisimman pitkään, mutta samalla opetus ja rivien välistä aistittava ilmapiiri kannustavat jo käynnistämään moottoria ja kiihdyttämään kohti potentiaalisia työpaikkoja ja omaa uraputkea. Kun ympärillä kohistaan ja pöhistään siitä, kenellä on uskottavin kesätyöpaikka ja paljonko kenenkin palkka on, on vaikea olla tyytyväinen omaan kesätyöpaikkaan kaupan kassalla. Myöskään luottamusta siihen, ettei heti tarvitse syöksyä syvään päähän yritysmaailmaan, vaan omaa polkuaan voi etsiä rauhassa, on vaikea ylläpitää. Mitä pidemmälle lukuvuosi on kulunut, ja mitä useammalla luennolla olen istunut, sitä enemmän olen todennut kauppiksen stereotypioiden pitävän edelleen paikkansa.

Samalla, kun nämä stereotypiat muokkaavat Aallon kauppiksen mainetta, antavat ne myös kuvan nykypäivän bisnesmaailman valtavirrasta. Ja sama pätee toiseen suuntaan. Eli bisnesmaailma ja sen arvot heijastelevat sitä, miltä kauppatieteiden yliopisto näyttää – kirjaimellisesti. Esimerkiksi pukeutumisessa näkyy yleisesti arvostus rahaan ja korkeaan elintasoon. Saatetaan käyttää merkkivaatteita, tai muuten suosia ”siistiä” ja asiallista pukeutumistyyliä, mitä näkee usein esimerkiksi yritysjohtajilla tai poliitikoilla. Sen sijaan ”kirpputorityyli” tai muuten kotikutoisen oloiset vaatteet ovat yleiskuvassa marginaalissa.

Teksti: Siiri Reiniluoto

Kuvitus: Petra Weiste

Tämä johtaa ajattelemaan yhteiskunnallisempaa kuvaa, ja sitä, mitä pukeutuminen oikeastaan symboloi. Vaatteilla ihmiset osoittavat omia arvojaan ja kuulumista tiettyihin sosiaalisiin ryhmiin. Pukeutuminen ja ulkonäkö, samoin kuin omat tietotaidot ja vaikutusvalta, ovat ihmisten omaa pääomaa, jonka avulla he etsivät paikkaansa yhteiskunnassa ja vakuuttavat muita osaamisestaan. Bisnesmaailmassa pinnalla oleva arvo, raha, sekä halu jatkuvaan talouskasvuun muokkaavat alan opiskelijoiden pukeutumista ja ajattelua heidän halutessaan kokea kuuluvansa joukkoon. Tuntuu, kuin opiskelijoita koulittaisiin alusta asti edustamaan itseään mahdollisimman hyvin yritysmaailmassa ja välittämään omaa brändiään muille. On luotava oikea kuva itsestä, ja joka päivä muistutetaan, kuinka tärkeää on verkostoitua mahdollisimman monen ihmisen kanssa. Jos olemus poikkeaa paljon yleisestä normista, on oma ulkoinen uskottavuus muihin verrattuna pienempi, ja sitä joutuu kompensoimaan todistamalla itsensä muuten päteväksi. Helpompaa siis on sulautua joukkoon, vaikka persoonallisuus ja kokeilevuus ulkonäössä kärsivät. Näin stereotypioista muodostuu itseään ruokkiva kierre.

Bisnesmaailma perustuu yritysten voittojen maksimointiin ja samalla yksilön omana tavoitteena tulisi olla kerätä mahdollisimman paljon henkilökohtaista vaurautta. Yritysten kilpailu ja pyrkimys jatkuvasti parempaan tulokseen mahdollistavat talouskasvun, joka on mahdollistanut yhteiskunnassa elintason nousun. Ja se onkin ollut hyvä ilmiö, varsinkin aiemmin, kun yleinen elintaso oli oikeasti alhainen. Mutta nykypäivänä toivoisin välillä pysähtymistä siihen, onko sokea talouskasvun tavoittelu kannattavin tavoite. Varsinkin kun siihen pyritään toisinaan keinolla millä hyvänsä, niin ilmaston, ihmisten kuin ympäristönkin kustannuksella.

Kauppiksen opetuksessa kuuluu rivien välistä, ja toisinaan myös ihan suoraan, kritiikitöntä kapitalismin suosimista sekä ajatusta siitä, että kaikki, ihmiset mukaan lukien, ovat numeroiksi muutettavissa olevia kulueriä, joita on voiton maksimoimiseksi minimoitava. Koulutus kannustaa epäempaattisesti maksimoimaan omistajien omaisuutta, eikä se tunnu yhteiskunnallisesti kestävältä. Helsingin Sanomat julkaisi heinäkuussa 2022 artikkelin, jossa toimittaja Mikko Puttonen kirjoittaa, kuinka Yhdysvalloissa ja Tanskassa toteutettujen tutkimusten mukaan kauppatieteiden koulutuksen saaneiden yritysjohtajien alaisten palkat olivat keskimäärin pienempiä, kuin

muun koulutuksen käyneiden johtajien yrityksissä. Tutkimus osoitti, että yrityksen tehdessä voittoa, jakoivat kauppatieteilijät voitot omistajien kesken, kun taas ei-kauppatieteellisen koulutuksen saaneet jakoivat ne työntekijöille. Kokonaisuudessaan sillä, että työntekijöiden palkkoja pienennettiin ja heistä johtuvista kuluista säästettiin, ei kuitenkaan ollut vaikutusta yhtiön liikevaihtoon tai tuottavuuteen.

Tunnistan ajatuksen ja juuri tämäntyyppinen ajatusmaailma on ajanut itseäni kauemmas sekä bisnesmaailmasta että kauppiksesta ja saanut minut pohtimaan, pitäisikö sittenkin siirtyä kokonaan jollekin toiselle alalle. Vaikka terminä ”sosiaalinen kestävyys”, eli ihmisten ihmisyyden ja tunteiden huomioon ottaminen, on jo purjehtinut kauppiksen sanavarastoon, tuntuu se näkyvän opetuksessa konkreettisesti hyvin vähän. Toisinaan miettii, voiko yritysmaailmassa menestyä, ellei mene aina itsekkäästi pelkästään oma etu edellä.

Uskoisin, että eräs tapa muuttaa tämänhetkistä tilannetta, olisi lisätä käytännön tasolla eri alojen kohtaamisia ja yhteistyötä, varsinkin kun siihen on Aallossa niin hyvät mahdollisuudet. Asiasta puhutaan paljon, mutta itse opiskelijana kuitenkaan harvoin päädyn, ilman omaa tietoista myötävaikutusta, vaihtamaan ajatuksia tai tekemään yhteistyötä muiden alojen opiskelijoiden kanssa. Vaikka opiskelenkin vasta ensimmäistä vuotta uskon, että hyötyisin jo nyt erilaisista näkökulmista ja siitä, mitä muuta opiskelevilta voisi oppia. Jos oma kupla pysyy liian pitkään samana, on myöhemmin vaikeampi avoimin mielin sekoittaa näkemyksiä ja pallotella ajatuksia toisesta kuplasta tulevan kanssa.

Jos Aallon kauppiksesta halutaan kutsuvampi useammalle, tai sen stereotypioita halutaan muuttaa, on tarkasteltava rakenteita ja asenteita, joista ne kumpuavat, ja pohdittava miten niihin voisi vaikuttaa. Jos uskallamme olla avoimin mielin ja ajatella toisinaan valtavirrasta poikkeavilla tavoilla, voimme luoda aidosti parempaa bisnestä ja sen kautta parempaa yhteiskuntaa.

Vapauden siivillä

Nousen vuoristoon laskeudun vainioon kaikki käteen jää kun on vapaus hengittää

Enkä mahda sille mitään kuinka herään enkä mahda sille mitään kuinka elän

Johdan kielojen orkesteria lasken kevään askelia koitan kohti kurottaa aurinko hellii otteellaan

Enkä mahda sille mitään kuinka nauran en mahda sille mitään kuinka laulan

Kultaa ja kevättuulta hiuksissa tanssin puiden katveessa sinivuokot kaartuvat askelteni alta Mulle laulaa vapauden kevät

Teksti: Anni Toivonen

Kuvitus: Andrea Puscasu