Kylteri 4/2018 by Kylteri

4/2018

Mehiläinen myllää suomalaista sotea

Pääkirjoitus

Palmujen alla

yllähän me nuoret sen tiedämme: Suomen huoltosuhde on perseellään ja tulevaisuus näyttää synkältä etenkin eläkkeidemme suhteen. Tuoreimpien, viime kuussa julkaistujen ennusteiden mukaan väestönkasvu on vielä aiemminkin arvioitua pienempää, mikä johtuu arvioitua alhaisemmista syntyvyysluvuista. Luonnollinen väestönkasvu menee peräti negatiivisen puolelle ja väestönkasvu muodostuu yksinomaan maahanmuutosta, joka sentään toistaiseksi korvaa maastamuuttoa. Surkea väestönkasvu vaikuttaa luonnollisesti eläkkeisiimme, sillä tarvitsemme niillekin maksajat. Oma eläkeikäennusteeni taisi olla 70 vuotta viimeksi, kun sitä tarkastelin. Onneksi tuohon päivään on jäljellä enää 47 vuotta! Toki osaamme jo odottaa sitä, että eläkeikä vielä armollisesta seitsemästäkymmenestä nousee. Sen sijaan eräänlainen eläke alkaa itselläni tämän lehden teon jälkeen, kun viimeinen päätoimittamani Kylteri ilmestyy. Tästä innostuneena lähdin viime kuussa Kanariansaarten Las Palmasiin opettelemaan niitä tulevia eläkepäiviä. Lennolla oli toistasataa eläkeläistä ja minä, mutta matka oli nautinnollinen ja sitäkin opettavaisempi. Opin, että rantakeli saattaa olla silloin, kun sitä vähiten odottaa. Opin, että huopaa pyydetään lentokoneessa sanomalla ”Hei tyttö, tuos tänne huopa!” Opin, että aamukuudelta voi ottaa oluen tai gin tonicin, jos siltä tuntuu. Ei itseään vanhempia ainakaan turhaan kunnioiteta! Näiden oppien saattelemana ja vuoden päätoimittajakokemusta rikkaampana lähden minieläkelaitumille toivottaen Kylterille oikein valoisaa tulevaisuutta. Tulkaahan hakemaan, jos jumitun kärventämään ihoani Playa Del Inglesiin. LASSE KAARTINEN PÄÄTOIMITTAJA

PÄÄTOIMITTAJA Lasse Kaartinen lasse.kaartinen@kyweb.fi TOIMITUSSIHTEERI

Kylteri on Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaiden ylioppilaslehti. Syksyllä 1999 perustettu lehti esittelee tuoreita näkökulmia ja kiinnostavia tekijöitä.

Katri Niemi

TEKIJÖINÄ TÄSSÄ NUMEROSSA:

ART DIRECTOR

Maija Hirvo Juulia Jokinen Lasse Kaartinen Jaakko Kahilaniemi Vivi Kiukkanen Annukka Laine Katri Niemi Markus Nieminen Renja Nurmi Atte Makkonen

Annukka Laine annukka.laine@kyweb.fi ILMOITUSMYYNTI Rasmus Mäkinen 040 353 8282 rasmus.makinen@kyweb.fi KANNEN KUVA Jaakko Kahilaniemi JULKAISIJA KY-säätiö Konemiehentie 4 02150 Espoo PAINO Grano PAPERI Edixion 250 g Edixion 100 g PAINOS 1000 ISSN - L 1457 - 0890 ISSN 1457 - 0890

Haluatko kirjoittaa, kuvata tai kuvittaa Kylteriin? kylteri@kyweb.fi Oikaisu: Viime lehden Sasu Kauppia käsitelleessä jutussa oli virheitä. Sasu Kaupin vaatemallisto ei ole SSU vaan SSSU. Kauppi ei ole suunnitellut Yeezyn kenkiä vaan vaatemallistoa.

Tekijät

Juulia Jokinen on freelancer-graafikko, joka keskittyy tällä hetkellä animointiin ja naamansa kosteuttamiseen.

” imgur.com/C1OYr3f” Annukka Laine aloitti viime numerossa Kylterin art directorina.

3 5 8 10 16 18 26 30 32 35 36 39 40 42

Pääkirjoitus Palmujen alla Tekijät Osavuosikatsaus Pako täydellisyydestä Kysyimme Aivotutkija Katri Saarikivi vastasi Kansijuttu Satavuotias sairaala ja startup Joukon voimaa rahoitusmarkkinoilla Kuka vei Raflan tuolit? Essee Kell' onni on Kolumni Syy herätä KY Looks Puheenjohtajalta Vuoden viimeiset hitaat KY tiedottaa Henkilökohtaista Matti Sarvimäki

Osavuosikatsaus

Taika Nummen

20 kilometrin kävelyn aika oli

1.33,35.

LUVUT: toimitus TAITTO: Juulia Jokinen

Nummi lopetti kilpauransa

20-vuotiaana.

Mehiläinen perustettiin

vuonna 1909.

Vuonna 2017 Mehiläinen teki voittoa

37,4 miljoonaa euroa.

Janne-Olli Järvenpää on toiminut Mehiläisen toimitusjohtajana

vuodesta 2015.

Mehiläisellä on

yli 14 000 työntekijää.

Nykyisenlainen joukkorahoitus alkoi

2000-luvun vaihteessa. Suomeen joukkorahoituslaki saatiin vuonna

2016.

Tätä vuotta on jäljellä

27 päivää.

Pako täydellisyydestä Taika Nummi, 21, on toisen vuoden kauppatieteiden opiskelija. Hän on myös entinen kilpakävelijä, joka on aina tehnyt asiat täysillä, täydellisyyttä tavoitellen. Entiseksi ”kympin tytöksi” itseään kutsuva kauppatieteilijä opettelee nyt ottamaan rennommin. TEKSTI MAIJA HIRVO KUVAT RENJA NURMI

UN TAPAAN TAIKA NUMMEN ensilumen peittämässä Otaniemessä, hän puhkuu intoa ja säteilevän hymyn huomaa jo kaukaa. Asetumme mukavasti yliopiston päärakennuksen, Dipolin, nurkkapöytään. Nummi on luvannut kertoa elämästään huippu-urheilijana ja erityisesti sen jälkeen. Nummi aikoo kertoa siitä, kuinka rakkaan lajin jättäminen oli kova paikka. Ja siitä, kuinka aina vain parhaimpaan suoritukseen tähtääminen lopulta uuvutti hänet kokonaan. Nummi on ollut aina määrätietoinen tekijä. Hän kertoo nauraen, ettei tiedä ketään 12-vuotiasta, joka olisi tehnyt niin paljon asioita kuin hän sen ikäisenä. Lukiossa Nummi kirjoitti ylioppilaskirjoituksissa seitsemän laudaturia, harrasti musiikkia, pyöritti omaa yritystä ja tietenkin urheili. Kilpakävelijän tavoitteena oli Lontoon MM-kisat kesällä 2017. Kymmenvuotiaasta tosissaan harjoitellut Nummi päätti lukiossa, että kilpakävely on se juttu, mitä hän ensisijaisesti haluaa tehdä. Elämä pyöri pitkälti urheilun ympärillä. Harjoitukset

olivat kaksi kertaa päivässä. Musiikkilukiossa elämään kuului myös tärkeä musiikkiharrastus, ja Nummi sai kasaan myös huimat 150 lukiokurssia. Opiskelumotivaatio oli suuri, koska kaikki mahdollinen kiinnosti. ”Musiikki, urheilu ja opiskelu. Ne kaikki piti tehdä täysillä. Yläasteelta saakka olen ollut sellainen stereotyyppinen kymppityttö”, Nummi kertoo. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu ei ollut aina luonteva valinta tavoitteelliselle tekijälle, ei todellakaan. ”Kaikki on kiinnostanut minua aina ihan älyttömästi. Pitkään olin miettinyt taidepuolelle hakemista. Olin ajatellut aina, että voisin opiskella lähes mitä vain, mutta en kauppatieteitä, enkä ainakaan Espoossa”, Nummi naurahtaa. Toisin kuitenkin kävi. Lopulta kauppatieteet olivat ykkösenä yhteishaussa. ”Olin niin väsynyt, ja pääsykokeisiin lukeminen ei innostanut yhtään”, hän sanoo. ”Ylioppilaskirjoitusten jälkeen minulle iski totaalinen uupumus opiskeluun, burnout.” 11

OPISKELU EI ENÄÄ pahemmin maistunut. Silloin Nummi alkoi keskittymään kokonaan urheiluun. Hän kuitenkin lisää, että siinä vaiheessa taustalla ollut monen vuoden vammakierre aiheutti urheilun suhteen omia haasteitaan lisähaasteita. ”Nuoresta asti olin treenannut liikaa ja syönyt aivan liian vähän. Kestävyyslajista kun oli kyse, oletin, että mitä pienempi olen, sen parempi. Ja kyllähän niitä erinomaisia saavutuksia tulikin. Ei tosin ilman seurauksia.” Kesällä 2017 lääkäri sanoi, että Nummen olisi lopetettava. Jos hän rasittaisi kehoaan samoilla määrillä, olisivat seuraukset vakavia. ”Kroppani oli ihan sekaisin”, kertoo Nummi. Lupaavan urheilijan oli lopettava. Nummi ei kokenut ennen lopettamistaan olevansa identiteetiltäni vain urheilija, se oli vain se asia, mitä 12

hän teki eniten. Kuitenkin kilpauransa lopettamisen jälkeen jäljelle jäi eräänlainen tyhjiö. ”Tuntui, ettei minussa ole jäljellä enää mitään.” KAUPPATIETEIDEN OPINNOT OLI aloitettava kaikkien vaikeuksien keskellä. Yhtäkkiä katosivat myös musiikkilukiosta tutut musiikkiharrastukset. Se oli todella iso identiteettikriisi. ”Opiskelu tuntui vaikealta, koska en ollut tehnyt kevään burnoutilleni oikein mitään”, Nummi kertoo. Perfektionismi ja paine suorittaa olivat edelleen vahvasti läsnä. Mursuvuosi oli Nummelle todella vaikeaa aikaa. ”Vielä viime keväänäkin minulla oli sellainen tunne, että en jaksa, mutta on vaan pakko suorittaa. Ajattelin, että en ole masentunut vaan

”Tuntui, ettei minussa ole jäljellä enää mitään.”

todella laiska”, hän sanoo. Nummi myöntää, että entisenä kilpaurheilijana kilpailuhenkisyys on hänessä vahvasti läsnä. ”Aallossa on paljon kunnianhimoisia, kilpailuhenkisiä ja fiksuja ihmisiä ympärillä, joihin on vaikeaa olla vertaamatta itseään”, sanoo Nummi. Jatkuvasta suorittamisesta eroon pääseminen ei ole ollut helppoa. Kesällä Nummi aloitti jälleen kauppisopinnot ottamalla rästiin jääneitä kursseja kiinni. Silloinkin kun opiskelu alkoi jälleen sujumaan, otti Nummi kursseja vielä vähän enemmän, jolloin ajatus opiskelusta alkoi taas tuntua raskaalta. Monesti puhutaan, että syksy tuo mukanaan uusia alkuja. Näin voidaan sanoa nytkin. ”Kun tajusin, että minun ei ole oikeasti yhtään mikään pakko esimerkiksi opiskella, se alkoikin yllättäen tuntua kivalta”, Nummi sum-

maa havaintojaan. Hän kertoo myös hakeneensa ulkopuolista apua masennukseen. ”Sen sisäistäminen, että teen vain näitä kursseja ihan vain itseni vuoksi, on auttanut”, Nummi sanoo. Syksyllä Nummi lähti mukaan myös Dashiin, design-hackathoniin, johon osallistuu niin teekkareita, taideopiskelijoita kuin kauppislaisiakin. ”Olen niin iloinen, että jaksoin lähteä mukaan. Kokemus oli huikea”, hän kertoo. Ensimmäistä kertaa opintojen aloittamisesta Nummesta myös tuntui, että hänellä on joku porukka, johon kuuluu. ”Se on ihan hirveän tärkeää.” Nummi naurahtaa, että ennakkoluulot, joita syntyi ensimmäisen vuoden aikana kauppiksesta, murenevat pikkuhiljaa. Vaikka suo13

rituskeskeisyys on kunnianhimoisen porukan ympärillä läsnä, on Nummella paljon hyvää sanottavaa koulustaan. ”Rakastan Aalto-yliopistoa ja olen törmännyt täällä ihan mielettömiin ihmisiin. Ilman tämän yhteisön tukea olisi ollut paljon vaikeampaa. Kaikki, joille olen puhunut, ovat olleet todella ymmärtäväisiä. Ja kun näistä asioista puhuu ääneen, huomaa, ettei ole ainoa, joka näitä ajattelee.” TULEVAISUUDESSA NUMMI NÄKEE mahdollisesti itsensä opiskelemassa yhä kauppatieteitä ja yhdistävänsä taidetta mukaan. ”Esimerkiksi Aallon tarjoama Design Business Management –ohjelma voisi olla mielenkiintoinen”, Nummi innostuu. Myös urheiluun Nummi opettelee suhtautumaan rennommin. Hän myöntää, ettei siihen mentaliteettiin tottuminen ole ollut helppoa. Aluksi oli älyttömän vaikeaa edes kävellä vanhan kotikentän ohi ja nähdä vanhoja treenikavereita. Otaniemi on paikka, jossa Nummi on harjoitellut koko ikänsä. ”Täytyy osata suhteuttaa asiat oikein. Ennen kahden kilometrin lenkki olisi ollut naurettavan vähän. Nykyään se tuntuu voitolta.” Nummi kertoo alkaneensa ymmärtää, että jonkin ison asian jäädessä pois elämästä, avautuu ihan mielettömästi mahdollisuuksia. Hän on aina halunnut matkustella, kokeilla eri lajeja ja tehdä enemmän taidetta. Nyt niille on vapautunut ihan eri tavalla aikaa. ”En tiedä jaksanko enää koskaan tehdä asioita samalla tahdilla kuin ennen, mutta ehkä se on vain todella hyvä niin”, Nummi sanoo ja jatkaa: ”Poikaystäväni sanoi minulle, että voin nyt rakentaa elämäni uudelleen, juuri sellaiseksi kuin haluan, ja paljon kokeneempana.”

“Ennen kahden kilometrin lenkki olisi ollut naurettavan vähän. Nykyään se tuntuu voitolta.”

Kysyimme TEKSTI VIVI KIUKKANEN KUVA ATTE MAKKONEN

Voiko empatiaa oppia, Katri Saarikivi? Aivotutkija Katri Saarikivi päätyi psykologian opinnoissa yliopiston “pimeälle puolelle” – siis tutkijaksi. Nyt hän johtaa Helsingin yliopistolla tutkimusprojektia, joka tutkii empatiaa ja työtä digitaalisissa ympäristössä. Mitä teet työksesi? Johdan Helsingin yliopiston kognitiivisen aivotutkimuksen yksikössä tutkimusprojektia, jossa selvitetään empatian ja vuorovaikutuksen mekanismeja. Meitä kiinnostavat erityisesti työhön liittyvä ongelmanratkaisu ja tietokonevälitteinen vuorovaikutus. Ymmärtämällä empatiaa paremmin voimme suunnitella parempia digitaalisia vuorovaikutusympäristöjä. Miten aivotutkimus eroaa psykologiasta? Aivotutkimuksen fokuksessa ovat aivot, kun taas psykologia tarkastelee käyttäytymistä ja ajattelumalleja, joita aivojen toiminnasta syntyy. Psykologiassa ollaan kiinnostuneita aivotutkimuksesta, sillä se voi tarkentaa psykologian käsitteitä. Miten voi tulla älykkäämmäksi? Olemalla utelias, hyödyntämällä teknologiaa sekä toisten ihmisten älykkyyttä. Älykkyys ei kehity, jos luulee tietävänsä kaiken. Ajattelukuorma kannattaa siis jakaa muiden kanssa ja muistia täydentää laitteiden avulla. Osa on huolissaan, että ihminen tyhmenee, kun muisti ulkoistetaan laitteille. Mielestäni tämä ei pidä paikkaansa, koska älykkyys on monen asian summa. Älyllinen kapasiteetti ei katoa vaan vaihtaa paikkaa, jos onnistumme kehittämään sellaista teknologiaa, joka tukee ihmisen ajattelua. Miten näet stressin ja miten sitä voi lievittää? Stressi ja unettomuus ovat uudenlaisen työn pahimpia esteitä. Jos tulevaisuudessa helpot päätökset ja rutiinitehtävät voidaan ulkoistaa koneille, jää ihmisten tehtäväksi vaikeiden ongelmien ratkaiseminen. Krooninen työstressi tuhoaa kudosta ja vähentää aktiivisuutta erityisesti etuotsa16

lohkoissa, mikä on tärkeä aivoalue monimutkaiselle ongelmanratkaisulle, empatialle, luovuudelle ja laadukkaalle kommunikaatiolle. Riittävän vähäinen stressi tukee etuotsalohkojen toimintaa, mutta kun sitä on liikaa, etuotsalohkojen toiminta heikkenee ja impulssit ottavat herkemmin vallan. Sekä stressi että rentoutuminen ovat todella yksilöllisiä kokemuksia, joten stressin lievittämisen kannalta tärkeää on tiedostaa, mitkä asiat stressaavat ja mikä auttaa rentoutumaan. Olet korostanut empatian merkitystä työssä. Mitä hyötyä empatiasta on uralla? Koska yhä suurempi osa työstä voidaan automatisoida, ihmisten pitää työssä keskittyä siihen, missä kone on huono. Toistaiseksi koneen empatiataidot ovat köyhät. Työ ilmiönä on kuitenkin ihmiskeskeinen, koska se liittyy usein toisten ihmisten ongelmien ratkaisemiseen ja heidän tarpeisiinsa vastaamiseen. Tähän tarvitaan ihmisen empatiataitoja, joten vuorovaikutustaitoja edellyttäville aloille syntyy nyt jo enemmän työpaikkoja. Voiko empatiaa oppia? Mielestäni kaikkien ihmisten ei tarvitse osata kaikkea, koska tietenkin myös toisista ihmisistä vähemmän kiinnostunut tai sosiaalisesti vähemmän taitava tai aktiivinen työntekijä on arvokas osa työyhteisöä. Ongelman ratkaisemisen kannalta on kuitenkin tärkeämpää, että kasassa on ryhmä ihmisiä, joilla on sen selvittämiseen tarvittavat taidot ja kokemus. Jos empatia kiinnostaa, sitä voi kehittää kuten mitä tahansa muuta taitoa. Empatiaa voi oppia esimerkiksi vuorovaikutuksen, tunteiden tunnistamisen ja itsereflektoinnin kautta.

SATAVUOTIAS SAIRAALA JA STARTUP Satavuotiaan Mehiläisen kasvu oli pysähtynyt, kun nykyinen toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpää otti vetovastuun vuonna 2015. Vaikka sotemylläkkä jakaa suomalaisten mielipiteet, Mehiläisen palvelut ovat nyt suositumpia kuin koskaan.

TEKSTI KATRI NIEMI KUVAT JAAKKO KAHILANIEMI

U O M A L A I N E N Y H T E I S K U N TA J A suomalaisuus olivat murroksessa vuonna 1909. Oli suomalaista taidetta, suomalaista tiedettä, suomalainen kansallislaulu ja jopa suomalainen posti. Suomalainen sairaala kuitenkin puuttui. Tähän tarpeeseen syntyi Mehiläinen, joka sai nimensä kansalliseepos Kalevalan parantavasta mehiläisestä. Ensimmäinen sairaala avattiin 19. lokakuuta vuonna 1910 Helsingin Huvilakadulla. Tänä päivänä, 109 vuotta perustamisen jälkeen, Mehiläinen on tunnettu suomalainen terveysjätti – vai onko sittenkään? ”Koko sosiaalija terveystoimialan koko Suomessa on noin 20 miljardia euroa. Vaikka Mehiläinen on liikevaihdolla, henkilöstömäärällä ja katteellakin mitattuna suurin yksityinen toimija, meillä on miljardin liikevaihdolla vain viiden prosentin osuus koko sotesta. Puhutaan terveysjäteistä, mutta ei kukaan kutsu jätiksi esimerkiksi pankkia, jolla on viiden prosentin markkinaosuus”, naurahtaa Mehiläisen toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpää. JÄRVENPÄÄ ON TOIMINUT Mehiläisen toimitusjohtajana vuodesta 2015. Miten oululainen yrittäjäperheen poika päätyi esimerkiksi Helsingin kauppakorkeakoulun ja liikkeenjohdon konsulttiyritys Bain & Companyn Tukholman toimiston kautta Mehiläisen johtoon? Polku on ollut monivaiheinen, mutta Järvenpäätä on aina johdattanut jo lapsena syntynyt unelma. Vielä jonain päivänä hän perustaisi itse yrityksen ja rakentaisi siitä ison menestystarinan. Järvenpää tuli Oulusta Helsingin kauppakorkeakouluun opiskelemaan 90-luvun alkupuolella ja valitsi pääaineekseen rahoituksen. Rahoituksen pääaineeseen oli silloinkin vaikea päästä ja sitä valittiin opiskelemaan vain 15 opiskelijaa. ”Olen kartuttanut ainakin 95 prosenttia työelämässä tarvitsemistani taidoista vasta valmistumisen jälkeen. Ekonomin tutkinto valmistaa omaksumaan ja tutkimaan asioita. Se, mitä analysoidaan, muuttuu koko ajan, mutta analysointitaidot eivät”, summaa Järvenpää kauppatieteen opintojensa hyödyllisyyttä. Toinen tutkinnon tärkeistä tehtävistä on auttaa vastavalmistunutta ekonomia saamaan ensimmäinen hyvä työpaikka, jossa voi taas oppia lisää. Kun Järvenpää valmistui, häntä odottivat työtarjoukset sekä Bainilta että Nokialta.

”Syy, miksi valitsin ensimmäiseksi työpaikaksi Bainin ja strategiakonsultoinnin, oli oikeastaan se, että ajattelin sen antavan parhaimmat valmiudet oman firman perustamiseen”, Järvenpää kertoo. 2000-LUVUN VAIHTEESSA MAISEMANVAIHDOS alkoi kiinnostaa. Järvenpää oli tavannut tulevan vaimonsa ja heille oli syntynyt ensimmäinen lapsi. Perhe asui Helsingissä ja Järvenpää kävi töissä Tukholmassa. Hän ajatteli, että jos nyt jää Bainille, etenee manageriksi ja sittemmin ehkäpä partneriksi, hän jää ikuiseksi konsultiksi. Ei kai siinä mitään väärää ole, mutta Järvenpäälle se olisi ollut pettymys hänen omien unelmiensa suhteen. Sattumalta Cisco Systems, silloinen maailman suurin verkkoteknologiavalmistaja, josta oli juuri tullut maailman arvokkain firma, otti yhteyttä. Järvenpää vaihtoi töihin Ciscolle, mutta unelma yrittäjyydestä kyti yhä mielessä. ”Olin ollut Cisco Systemsillä vasta puoli vuotta töissä ja siinä sivussa perustanut kaksi firmaa”, kertoo Järvenpää. Toinen firmoista oli mobiilisoftafirma, joka tarvitsi menestyäkseen kipeästi ensimmäisen kierroksen rahoitusta. ”Sitä se ei sitten onneksi saanut”, hymähtää Järvenpää. TOINEN FIRMOISTA OLI lääkärikaverin kanssa perustettu Mediverkko, josta myöhemmin kasvoi menestystarina. Mediverkko aloitti toimintansa vuokraamalla lääkäreitä terveyskeskuksiin, mutta laajensi nopeasti toimintaansa esimerkiksi hammashoitoon ja ikääntyneiden hoivaan sekä kasvoi valtakunnalliseksi yli 100 miljoonan yritykseksi. Järvenpää siirtyi täyspäiväisesti vetämään yritystä. ”Haettiin systemaattisesti kannattavia kasvumahdollisuuksia”, muistelee Järvenpää Mediverkon laajentumisen aikoja. ”Tutkittiin rinnakkaisia toimialueita, joilla oli jotain yhteistä senhetkisen toiminnan kanssa.” Toimintaa laajennettiin toimialueisiin, joilla oli esimerkiksi sama asiakaskunta tai samankaltaiset menestystekijät. Esimerkiksi asumispalveluiden tuottaminen erilaisille erityisryhmille käytännössä lähes samanlaista ja laajentuminen helppoa, kun henkilöstöä ja kustannuksia voi jakaa kahden erillisen toiminnan välillä. ”Onnistumisella on hyvä todennäköisyys, kun itseltä löytyy riittävästi osaamista, resursseja ja yhteisiä asiakkaita uuden liiketoiminta-alueen kanssa”, Järvenpää kertoo.

“

Olen kartuttanut ainakin 95 prosenttia työelämässä tarvitsemistani taidoista vasta valmistumisen jälkeen. 21

PÄÄOMASIJOITTAJAT MEHILÄISEN TAKANA kiinnostuivat Mediverkosta. He halusivat yhdistää kaksi firmaa ja saada Järvenpään koko kokonaisuuden toimitusjohtajaksi. Yrityskauppa tapahtui lopulta vuonna 2014. Järvenpää kertoo Mehiläisen olleen yrityskaupan aikoihin vaikeuksissa. Arvostetun suomalaisen brändin kasvu oli hiipunut – tai oikeastaan pysähtynyt. Kannattavuus oli kääntynyt laskuun. Integraation jälkeen alkoi täyskäännös. Suunnanmuutoksessa onnistuttiin ja Mehiläisen liikevaihto ja käyttökate ovat yli kaksinkertaistuneet. Tällä hetkellä Mehiläinen on Suomen suurin sosiaalija terveysalan toimija. Samassa kokoluokassa pyörii Terveystalo ja hieman pienempiä ovat Pihlajalinna, Attendo sekä hoiva-alaan keskittynyt Esperi Care. SOSIAALI - JA TERVEYSALA ja erityisesti yksityisten toimijoiden rooli julkisesti rahoitetuissa terveydenhuollossa kiinnostaa, puhuttaa ja huolestuttaakin. Terveyden22

huolto on Suomessa perinteisesti rahoitettu ja tuotettu julkisesti, mutta tilanne on viimeisen kymmenen vuoden aikana muuttunut radikaalisti. Nykyään esimerkiksi jo puolet hoivapalveluista on yksityisesti tuotettuja. Tähän liittyy vahvoja ennakkokäsityksiä ja ideologisia mieltymyksiä. Suomessa terveydenhuoltoon liittyy valtavia yhteiskunnallisia haasteita. Ala on merkityksellinen yhtä lailla yhteiskunnan kuin yksilönkin kannalta. Suuret muutokset vaikuttavat merkittävästi sekä asiakkaiden että alalla työskentelevien arkeen. Toisaalta mikäli haasteita ei ratkaista, eivät suomalaiset vientiyrityksetkään menesty. ”Miten pystymme huolehtimaan, että ikääntyvä väestö saa kaikki tarvitsemansa palvelut nopeasti, inhimillisesti ja laadukkaasti ja miten pystymme yhteiskuntana kustantamaan ne järkevällä verorasituksella niin, etteivät kaikki yhteiskunnalliset resurssit mene sosiaalija terveydenhuoltoon?”, pohtii Järvenpää. Media ja poliitikot nostavat aika ajoin tapetille ter-

“

Joskus levy jää junnaamaan paikoilleen, vaikka asiat muuttuvat.

veystoimialan taustalla hääräävät pääomasijoittajat. Erityisesti ulkomaiset sijoittajat tuntuvat huolestuttavan. Kun puhutaan verovaroilla tuotetuista palveluista ja kuntien ulkoistuksista, kysymyksiä luonnollisesti herää. Järvenpää kertoo, että alalla on kansainvälisiä pääomasijoittajia kahdesta syystä. Ensinnäkin, suomalaiset yritykset ovat olleet hyviä sijoituskohteita, jotka kiinnostavat sijoittajia. Toisekseen, suomalaisilla pääomasijoittajilla eivät yksinkertaisesti pääomat riitä ostaa enemmistöosuutta isoista suomalaisista terveyspalveluyrityksistä. AIEMMAN KANSAINVÄLISEN OMISTUKSEN myötä myös Mehiläisen verojärjestelyt ovat herättäneet kiinnostusta ja kohinaa. Yhtiötä syytettiin julkisuudessa syksyllä 2011 verojen välttelystä. Iso osa Mehiläisen tuloista tulee verorahoilla tuotetuista palveluista, joten toiminta herätti hämmennystä ja paheksuntaa. Suomen Kuvalehti uutisoi elokuussa Mehiläisen hä-

vinneen vuosia kestäneen verokiistan verottajalle hallinto-oikeudessa. Oikeuden päätös tarkoitti Mehiläisen oman arvion mukaan 13,3 miljoonan euron veronkorotuksia ja -lisäyksiä. ”Poliitikot ja media tykkäävät herätellä keskustelua siitä, mitä kansainvälinen omistus terveydenhuollossa tarkoittaa: valuvatko voitot ulkomaille ja maksetaanko verot? Se on hyvä, että läpivalaistaan, mutta joskus levy jää junnaamaan paikoilleen, vaikka asiat muuttuvat”, Järvenpää kuvaa nykyistä keskustelukulttuuria asian ympärillä. Vuoden 2011 jälkeen Mehiläisen omistusjärjestelyt ovat muuttuneet. Nykyään Mehiläisen pääomistaja on globaali pääomasijoittaja CVC Capital Partners. Muita omistajia ovat lukuiset suomalaiset instituutiot, esimerkiksi LähiTapiola, Varma, Valtion eläkerahasto, Ilmarinen, Apteekkien eläkekassa sekä Valion eläkekassa. Nettisivuillaan vuonna 2017 julkaistussa tiedotteessa Mehiläinen kertoo maksavansa veronsa normaalisti Suomeen.

“

Me ollaan satavuotias instituutio, mutta samalla myös startup. Suuri osa Mehiläisen nykyisestä johdostahan tulee suoraan Mediverkosta. Se on mielestäni hieno kombinaatio. SOTE - JA VEROMYLLÄKÄSTÄ huolimatta Mehiläinen nauttii Suomen kansan luottamusta ja arvostusta. Yli miljoona suomalaista käyttää aktiivisesti Mehiläisen palveluita. NPS eli Net Promoter Score on yritysten asiakastyytyväisyyden ja -uskollisuuden mittari, jota tutkitaan yksinkertaisesti kysymällä asiakkailta, miten todennäköisesti he suosittelisivat yritystä ystävälleen tai työtoverilleen. Mittari antaa tuloksia väliltä –100 ja 100. Mehiläisen luku on 89 – se kertonee jotain. Pitkä historia vaikuttaa Järvenpään mukaan paljolti myös Mehiläisen nykytoimintaan. ”Aateluus velvoittaa”, hän hymähtää. Järvenpään mukaan Mehiläinen on aina ollut suomalaisen terveydenhuollon ykkösbrändi, joka erottuu kilpailijoista parhailla ammattilaisilla ja korkeimmalla laadulla. Pitkä historia antaa toiminnalle arvot, ohjaa pitkäjänteiseen ajatteluun ja vaikuttaa päätöksentekoon. ”Me ollaan satavuotias instituutio, mutta samalla myös startup. Suuri osa Mehiläisen nykyisestä johdostahan tulee suoraa Mediverkosta. Se on mielestäni hieno kombinaatio”, toteaa Järvenpää. STARTUP-TAUSTAISET VETÄJÄT EIVÄT pelkää tarttua uuden ajan haasteisiin. Terveydenhuolto digitalisoituu kovaa vauhtia ja suomalaiset firmat Mehiläinen mukaan lukien ovat digitaalisten terveysteknologioiden uranuurtajia. ”Eniten kasvanut työntekijäryhmä Mehiläisen sisällä on koodarit. Jos irrottaisi meidän koodariporukan omaksi firmakseen, se vastaisi jo keskisuurta suomalaista ohjelmistoyritystä”, kertoo Järvenpää. Mehiläinen lanseerasi muutama vuosi sitten OmaMehiläinen-applikaation, jota käyttää jo viidesosa Mehiläisen kaikista asiakkaista. Se on paljon. Yliedustettuina ovat 30–40-vuotiaat, joka Järvenpään mukaan johtuu siitä, että nämä ihmiset elävät elämänsä kiireisintä aikaa,

niin sanottuja ruuhkavuosia. Lapset ovat pieniä, työelämä on kiihkeimmillään ja vapaa-aikaa on vähän. Digiklinikka on luonteva ratkaisu, kun fyysiselle vastaanotolle ei ehdi, mikäli tarve ei ole välttämätön. Digitalisaatio muokkaa myös Mehiläisen työntekijöiden, niin hoitajien kuin lääkäreidenkin, työtä. ”Uusien digitaalisten toimintatapojen käyttöönotto nostaa tuottavuutta ja parantaa laatua sekä potilasturvallisuutta”, summaa Järvenpää. Mehiläisen henkilökunta on ottanut uudet työskentelytavat vastaan hyvin. ”Jos osaa käyttää älypuhelinta, osaa käyttää myös lääkärin ja hoitajan työhön kehitettyjä applikaatioita. Siihen ei tarvita sellaista koulutusta tai tietokonetaitoja kuten ennen vanhaan tarvittiin.” SUOMALAISESSA SOTEMAAILMASSA RIITTÄÄ vielä tekemistä. Viiden prosentin markkinaosuudesta on varaa kasvaa ja siihen Järvenpää ja Mehiläinen tähtäävätkin. ”Erityisesti julkisesta terveydenhuollosta löytyy turhaa tehottomuutta ja hallinnollista byrokratiaa, jota on kiva päästä fiksaamaan”, toteaa Järvenpää. Tavoitteena on jatkaa kasvua Suomessa, mutta ajatusta ulkomaille laajentumisestakaan ei ole täysin poissuljettu. Uusia toimintatapoja otetaan käyttöön ja ala modernisoituu. Parhaat onnistumisen tunteet Järvenpää saa työstään silloin, kun hän näkee kehitys- ja muutoshankkeiden onnistuneen käytännössä. Toimitusjohtajaa mitataan tietysti numeroiden valossa, erityisesti liiketoiminnan kasvua ja kannattavuuden kehitystä silmällä pitäen, mutta ne eivät yksin motivoi Järvenpäätä. ”Onnistumisen näkee käytännössä. Paras palkkio, mitä tästä työstä saa, on kuulla ja nähdä miten ihmiset ovat ylpeitä työstään ja siitä, että he työskentelevät Mehiläisessä.”

Joukon voimaa rahoitusmarkkinoilla Maailmalla joukkorahoituksella kerätään rahaa kulttuuriprojekteihin ja kansalaiskampanjoihin. Suomessa siitä on tullut kovaa sijoitustoimintaa, jossa liikkuu vuosittain kymmeniä miljoonia euroja. TEKSTI MARKUS NIEMINEN KUVITUS JUULIA JOKINEN

SYYSKUUSSA 2008 HELSINGIN Sanomat julkaisi ensimmäisen juttunsa, jonka aiheena oli uusi nettiajan ilmiö crowdfunding — siis kimpparahoitus, kuten lehti nimen tuolloin suomensi. Jutun esimerkkinä oli 18-vuotias newyorkilaisnuori, joka oli parissa viikossa kerännyt sähköpostin kautta tuhansia dollareita yliopistomaksuja varten. Seuraavana vuonna sai alkunsa yksi merkittävimmiksi nousseista rahoitusalustoista, Kickstarter. Pari vuotta myöhemmin innostus oli vallannut jo Suomenkin, jossa kymmenesosa Iron Sky -tieteiselokuvan budjetista oli peräisin fanien etukäteen antamasta rahoituksesta. Viimeistään tästä lähtien ilmiön, jonka nimeksi oli vakiintunut joukkorahoitus, on odotettu muuttavan kirja-, elokuva- ja mediabisneksen, muun muassa. Tällaista muutosta ei Suomeen kuitenkaan koskaan tullut. Taustalla on rahankeräyslaki, joka luo tiukat puitteet joukkorahoitusprojekteille: rahankeräys vaatii joko poliisin luvan tai vastikkeen, jonka sijoittaja saa itselleen. Koska joukkorahoituksen ideana on, että rahoittaja voi antaa pro-

jektille haluamansa summan, on poliisin yleinen tulkinta ollut, että joukkorahoittaminen on sekä ennakkomyyntiä että luvanvaraista rahankeräystä. Tämä on karkottanut suuren osan projekteista. VUOSIKYMMENESSÄ JOUKKORAHOITUS ON kuitenkin laajentunut paljon yksittäisten projektien ulkopuolelle: siitä on tullut uusi rahoitusmuoto kasvuyrityksille. Käytännössä kyse on osakekaupasta, jossa sijoittaja saa rahoitusta vastaan yrityksen osakkeita. Toisin kuin pörssikaupassa, joukkorahoitusmuodossa osakkeiden jälleenmyynti on paljon vaikeampaa ja yrityksiä koskeva sääntely kevyempää. Tänä syksynä muun muassa ravintolaketju Fafa’s ja luonnontuotekauppa It’s Pure ovat järjestäneet joukkorahoituskierrokset, joissa sijoittajilta on kerätty satojatuhansia euroja kasvua varten. Rahoituksen järjestämistä varten on syntynyt useita alustoja, joista suurimpia ovat Invesdor ja Springvest. Vuonna 2017 alustojen kautta kerättiin yli 56 miljoonaa euroa.

”Kasvuyrityksillä, joiden rahoitustarve on ollut yhdestä viiteen miljoonaa euroa, on ollut pullonkaula löytää itselleen rahoitusta. Joukkorahoituskierroksen pystyy toteuttamaan jopa alle parissa kuukaudessa, mikä auttaa kohdeyhtiötä keskittymään itse ydinliiketoiminnan rakentamiseen”, kertoo Springvestin toimitusjohtaja Terhi Vapola. Vuodesta 2012 toiminut Springvest on tähän mennessä toteuttanut 42 joukkorahoituskierrosta, joista suurimmat ovat yltäneet yli neljään miljoonaan euroon. Viime keväänä Springvest teetti kauppakorkeakoulun laskentatoimen capstone-maisterikurssilla tutkimuksen, jossa selvitettiin osakesäästäjien suhtautumista joukkorahoittamiseen. Tutkimus paljasti, että yli 70 prosenttia alle 50-vuotiaista osakesäästäjistä oli kiinnostunut sijoittamaan listaamattomiin yhtiöihin. Terhi Vapola näkee tämän tarjoavan suuren potentiaalin joukkorahoitusalalle, jonka kasvu Repo Median keväällä tekemän selvityksen mukaan oli jo viime vuonna 123 prosenttia. PARHAIMMILLAAN JOUKKORAHOITUS TUO kasvuyhtiösijoittamisen muidenkin kuin bisnesenkelien ja ammattimaisten venture capital -sijoittajien ulottuville. Pahimmillaan siitä voi kuitenkin muodostua suurten kasvulupausten sokaisema harhakuva, jota joukon voima vahvistaa. Kun Kauppalehti kävi kesäkuussa läpi 32 suomalaista joukkorahoitusantia, vain neljä oli saavuttanut annissa ennakoimansa liikevaihdon ja kaksi käyttökatteen. Suurimmalla osalla yrityksistä siis sekä kasvu että kannattavuus olivat jääneet tehdyistä ennusteista. Springvestin Terhi Vapola korostaa, että sijoittajan pitää ymmärtää myös liiketoiminnan olevat riskit. Joukkorahoitusta keräävät listaamattomat yritykset ovat vasta valmistautumassa liiketoiminnan kasvuun, joten niihin liittyy myös pörssiyhtiöitä paljon suurempi riski. Jos riskit realisoituvat, liiketoiminta kärsii ja kasvu jää tavoitteista. Vapola mainitsee suoraan, ettei joukkorahoitus ole jokaiselle sopiva sijoitusmuoto: kasvuyhtiöihin liittyvä epävarmuus ja sijoituksen pitkä aikahorisontti korostavat riskinsietoa ja kykyä oikeanlaisen portfolion rakentamiseen. Yhteen hevoseen panostaminen on kasvuyhtiöiden kohdalla ollut harvoin menestyksekäs strategia.

SUOMALAINEN SIJOITUSMUOTOINEN joukkorahoitusmarkkina on poikkeuksellisen suuri ja monipuolinen eurooppalaisessa vertailussa. Repo Median keväisen selvityksen mukaan Suomi vastasi viime vuonna jopa neljäsosaa koko Euroopan markkinoista. Kehittyneen markkinan taustalla on vuonna 2016 voimaan astunut joukkorahoituslaki, joka paransi sijoittajan asemaa ja rahoituksen välittäjien toimintamahdollisuuksia. Rahoitusmuodon tehokkuus on houkutellut monenlaisia korkeaa tuottoa metsästäviä sijoittajia osallistumaan rahoitusanteihin. Koko kansan harrastusta joukkorahoitus ei kuitenkaan vielä ole, sillä vaikka anteihin pääsee mukaan yleensä jo satasilla, keskimääräinen sijoitus yhteen antiin liikkuu tuhansissa euroissa. Tyypillinen sijoittaja onkin passiivisena pysyvä bisnesenkeli, yritysjohtaja tai exitin tehnyt kasvuyrittäjä. Lainsäädäntö houkuttelee sijoittajia ja tuo tarjontaa, mutta Terhi Vapola korostaa myös kysyntäpuolen merkitystä. Käytännössä Vapola tarkoittaa startup-ekosysteemiä, jonka ansiosta Suomesta ylipäätään löytyy suuri joukko lupaavia kasvuyrityksiä, joilla on tarvetta ulkopuoliselle rahoitukselle. Tämän johdosta ei liene myöskään yllätys, että suuressa osassa Springvestin kautta rahoitusta hakeneista yrityksistä on ollut taustallaan Aallon tai sen edeltäjien entisiä opiskelijoita. Vaikka joukkorahoitus on voimakkaasti kasvava rahoitusmuoto, se ei vielä ole tuottanut suuria menestystarinoita sijoittajille. Toistaiseksi tämä johtuu lähinnä siitä, että sijoitusmuoto on uusi, sillä tyypillinen aika yrityksen exitiin ja sijoittajan voitonjakoon koittaa 5–8 vuotta joukkorahoituskierroksen jälkeen. Vain tulevaisuus näyttää, miten suuria tuottoja sijoittajat pystyvät joukkorahoituskohteista saamaan, ja miten yleistä joukkorahoituksesta voi vielä tulla. Yksi onnistunut kampanja on kuitenkin jo saavuttamassa maalinsa. Vuosina 2013–2015 Iron Skyn jatko-osaa varten toteutettiin kolme joukkorahoituskierrosta, joissa yli 7000 ihmistä osti elokuvan tuotantoyhtiön osakkeita. Elokuva, joka on saanut nimekseen Iron Sky: The Coming Race, saa ensi-iltansa Helsingissä ensi vuoden tammikuussa.

Kuka vei Raflan tuolit? Moni Töölön Raflassa ruokailleista on huomannut viime kuussa hienojen Domus-tuolien kadonneen. Kylteri selvitti, kuka tuolit vei. TEKSTI LASSE KAARTINEN KUVAT ANNUKKA LAINE, MIA MUSTONEN, SINI OLKANEN

KYLTERIN TOIMITUS SAI marraskuussa huolestunutta lukijapalautetta, jossa pyydettiin selvittämään, mihin ovat Raflasta kadonneet Ilmari Tapiovaaran suunnittelemat Domus-tuolit. Tilalle oli tuotu kovia, kuluneita tuoleja ilman samaa charmia. Fazerilla ei ainakaan tuolien katoamiseen olla syypäitä, kerrotaan Raflan henkilökunnan keskuudesta. Syyllinen löytyy helposti aulasta: sehän on Aaltoyliopisto itse! Tuoleja ei ole siis heitetty roskiin? ”Ei missään nimessä! Ne ovat verhoiluliike Wiikissä kunnostettavana”, kertoo Aallon Business 3.0 -projektin kiinteistökoordinaattori Mia Mustonen puhelimitse. Syksyn aikana tuolit on kerätty Töölön kampukselta ja viety kunnostukseen. Siellä tuolien puuosat maalataan kiiltävän mustiksi, verhoilu tehdään uudelleen ja pehmusteet vaihdetaan. Sen jälkeen tuolit tuodaan Otaniemeen kauppakorkeakoulun uusiin tiloihin. Tuoleja entisöidään eri kangasvaihtoehdoilla, joita on nyt toteutettuna jo kolme erilaista. Ei siis syytä huoleen: alun perin opiskelija-asuntola Domus Academicaan suunnitellut tuolit palaavat vielä kauppakorkeakoulun tiluksille – olkoonkin sitten Otaniemeen.

Essee

Jos luopuisimme onnellisuuden tavoittelusta, olisimme kaikessa onnettomuudessamme onnellisempia kuin koskaan, kirjoittaa Lasse Kaartinen.

ONNEA JA ONNELLISUUTTA on etsitty oikein olan takaa todennäköisesti niin kauan kuin ihmiskunta on ollut olemassa. Aloin pari vuotta sitten miettiä tarkemmin onnea ja havahduin siihen, etten ole nähdäkseni ollut onnellinen suurin piirtein ala-asteen jälkeen. Onni onnettomuudessa on, ettei asia oikeastaan haittaa minua. Minun on vaikeaa kuvitella edes teoreettisesti, mitä onnellisuus sitten olisi. Omalla kohdallani olen aina ajatellut, että jokin tulevaisuuden saavutus tuo onnen. Sitten kun valmistun, olen onnellinen. Sitten kun on hyväpalkkainen työ ja ei tarvitse huolehtia rahasta, olen onnellinen. Siltikään lukiosta valmistuminen ei tuonut onnea eikä sitä kyllä toden totta tuonut yliopistokaan. Self help -gurut kirjoittavat kirjoja aiheesta. Jos onnellisuus on kohtuullisen helppoa ja siihen pääsee esimerkiksi omaa ajattelutapaansa muuttamalla, mikseivät kaikki kirjan lukeneet ole onnellisia? Miksi onnen oikeita osa-alueita on niin vaikea määrittää?

YLEISESTI ONNELLISUUS KÄSITETÄÄN ehkä holistisesta näkökulmasta niin, että yksittäisten onnen palasten sattuessa kohdalle niistä tulee vielä enemmän kuin niiden kaikkien summa. Klassisesti onnen asioita on hyvä toimeentulo, perhe, terveys, merkityksellinen työ. Silti minua jää pohdituttamaan, voiko onnea olla esimerkiksi silloin, jos joku itselle merkityksellisistä onnen tekijöistä puuttuu. Entäpä jos saavuttaa kaikki unelmansa? Onko ihminen silloin välttämättä onnellinen? Toinen mahdollinen tapa lähestyä asiaa on negatiivisen kautta. Täytyy olla olemassa sellaisia asioita, jotka järkyttäisivät onnellisen ihmisen onnea. Luonnollisesti mieleen tulee monen pahin pelko: läheisen menettäminen. Toisaalta moni läheisen menettänyt tietää, että lopulta useimmista kuolemista pääsee yli eivätkä ne kummittele loppuelämää mielessä. Samoin vaurauden menettäminen tuntuu ainakin näennäisesti ylitsepäästävältä asialta: moni ainakin sanoo rakkauden olevan rahaa tärkeämpää. Jos ter-

veyden menettää, riittääkö ympärillä oleva rakas perhe kompensoimaan sairautta? Sanovathan ainakin jotkut olevansa kuollessaankin onnellisia, kun saavat kuolla perhe ympärillään. Onnellisuudeksi ei nähdäkseni voi tituleerata lyhytaikaista olotilaa. Sen on oltava jotain pidempiaikaista, jota lyhytaikaiset surut ja vastoinkäymiset eivät voi järkyttää. Ihminen voi olla läheisen kuolemankin jälkeen onnellinen. On tietysti selvää, että jos kaikki onnellisuuden tekijät otetaan pois, menee onni samaa tietä unholaan. Ei sitä ehkä tainnut edes koskaan olla olemassa. Onnellisuus on sitä paitsi itsekäs käsite. Elämme maailmassa, jossa suuri osa väestöstä joutuu kohtaamaan ongelmia ja on onnettomia, myös osa läheisistämme. Miten tämän kaiken keskellä me edes voisimme olla onnellisia? HALUAISIN VÄITTÄÄ, ETTÄ onnellisuus on pelkkä illuusio päässämme. Ihminen erehtyy luulemaan ilon tunteita ja toisaalta myös arkipäiväisen harmaantasaista elämää onnelliseksi elämäksi. Kun vastoinkäymisiä ei ole liiemmin ja niistä selvitään helposti, riittää se onnellisen elämän kriteeristön täyttymiseen. Myötäkäymisiä tai erityisiä voiton ja ilon tunteita ei tarvita onnellisuuteen – lähinnä vastoinkäymisten puute riittää. Onnellisuuden palasten nähdään muodostavan holistinen kokonaisuus, siis sellainen jossa palasten muodostaman kokonaisuuden ominaisuudet ovat jotain enemmän kuin yksittäisten onnen palasten summa. Tämän päälle tulevan lisän me erehdymme olevan jotain todellista: onnea, jota ei todellisuudessa edes ole olemassa. MENNEISYYDESSÄ A JATELTIIN, ETTÄ onnen määrä on vakio. Siksi jonkun onni ja vaikkapa rahallinen menestys oli aina joltain toiselta pois. Vaikka ajatus on nykypäivänä laajalti hylätty, on edelleenkin vaikeaa miettiä tilannetta, jossa kaikki olisivat onnellisia. Tuntuu väkisinkin siltä, että kaikki eivät voi kerta kaikkiaan olla onnellisia. Mutta miksi ei? Se, minkä kukin näkee merkityksellisenä, on kiistatta subjektiivista. Yhdelle merkityksellistä voi olla hedonistisesti lyhytaikaisen nautinnon tavoittelu, toinen taas tekee pitkäjänteisesti raastavaakin työtä kohti pitkäaikaista hyötyä. Jos molemmat voivat olla onnellisia, miten näiden ihmisten onnea voidaan verrata toisiinsa? Selkeästikään ei ole kyse samanlaisesta asiasta, vaikka molemmat tituleeraa-

vat sitä onneksi. Pitkäaikaisen hyödyn vuoksi töitä tekevä voi olla tässä ajan hetkessä todella väsynyt ja masentunut, mutta luottaessaan pitkäaikaiseen hyötyyn “onnellinen”. Hedonistinkin onnellisuus on mielestäni asetettava kyseenalaiseksi. Luulisi, että häntäkin stressaisivat sellaiset tulevaisuuden asiat, jotka voisivat vaikuttaa nautintoon negatiivisesti. Onnen subjektiivisuus johtaa itselleni käsittämättömään ongelmaan. Miten voimme puhua itsemme ja toistemme onnellisuudesta, kun keskustelukumppani ei koskaan voi täysin ymmärtää toisen onnen anatomiaa ja merkitystä? OCCAMIN PARTAVEITSI ON filosofiassa ontologinen eli olemassaolon filosofiaan liittyvä periaate, jonka mukaan oikeassa on se selitys, joka olettaa vähiten asioita olemassa oleviksi. Siihen ja aiempaan perustankin teesini: onnea tai onnellisuutta ei ole olemassa ainakaan niin, miten se yleisesti käsitetään. Onnen määritelmän häilyvyys ja onnellisuuden subjektiivisuus ovat käsitteen kannalta liian merkittäviä ongelmia. Maailma tuskin kaatuu tähän paljastukseen. Monelle se voi kuitenkin aiheuttaa masentavia tunteita, sillä ei voi olettaakaan onnen odottelevan oven takana. Toisille se aiheuttaa helpotusta: sitten epäonnikaan ei voi odotella oven takana eikä tarvitse ponnistella jonkin myyttisen onnen löytymiseksi. Kun hyväksymme onnettomuuden osaksi elämäämme, olomme helpottuu. Ei onnettomuus ole onnellisuuden vastakohta tai toinen ääripää. Onnettomuus tarkoittaa yksinkertaisesti, ettei jotain erityistä onnea ole. Elämä on luonteeltaan harmaantasaista, jossa on isompia iloja ja suruja, jotka tasaavat toisiaan. Niinpä pidempiaikaisten olotilojen luokittelu ja nimeäminen on turhaa: onnellisuus tai onnettomuus ovat vain nimiä, joilla olotilaa kuvaamme. Ne eivät ole oikeaa elämää. Onneton elämä on sitä samaa elämää, mitä moni onnellinen kuvaa onnelliseksi elämäksi. He saavat toki tehdä niin jatkossakin, mutta ulkopuolelta sitä katsoessa on hyvä huomioida onnen mittaamisen ongelmat ja ylipäätään käsitteen olemassaolo. Lakatkaamme me onnettomat siis puhumasta onnellisuudesta ja tavoittelemasta sitä turhaan. Onnettomana on yllättävän hyvä olla.

KylteriPlus Maksimoi mahdollisuutesi ja räätälöi oma palvelukokonaisuutesi! KylteriPlus on maksullinen lisäpalvelupaketti, jolla kylterijäsen voi laajentaa palveluvalikoimaansa missä tahansa opintojensa vaiheessa. KylteriPlus-palvelupaketti maksaa 25 €/vuosi. Saat sillä käyttöösi henkilökohtaiset urapalvelut sekä oikeusturva- ja vastuuvakuutuksen ja pääset hyödyntämään pikamentorointia. Lisäksi saat laajemman Kauppalehti-edun, Kauppalehti Option sekä osallistumisoikeuden Ekonomien ja paikallisten ekonomiyhdistysten tilaisuuksiin jo kylterinä – opintojen vaiheesta riippumatta. Palvelupaketti maksetaan tilauksen yhteydessä ja se on voimassa vuoden ajan ostopäivästä alkaen. Tarkemmat tiedot ekonomit.fi/kylteriplus

Paras urakumppani.

Kolumni

E Miksi stressata kaikesta, kun koska vain mikä tahansa voi mennä pieleen, kirjoittaa Katri Niemi.

räs vanhempi miespuolinen sukulaiseni koki vuosia sitten herätyksen. Hän palasi maatilan töiden äärestä sisään ja löysi keittiön pöydältä lapun. Vaimoa ei näkynyt missään. Kaunokirjoituksella lapussa luki ” ”. Pala nousi miehen kurkkuun ja kylmä hiki otsalle – oliko vaimon viesti metafora kyllästymiselle ja sitä myöten jopa avioerolle? Vaimo palasi kuin palasikin hetken kuluttua. Hän kertoi käyneensä kaupassa, nosti ostoskassin pöydälle ja kaivoi sieltä muutaman jauhopussin. Yhtäkkiä mies ymmärsi. Jauhot olivat olleet loppu, eivät juhlat. Tapauksella ei ollut dramaattisia seurauksia, mutta arkipäivän keskeyttänyt yllättävä käänne sai miehen heräämään: mitä jos pelko olisikin käynyt toteen? Tarvitsemme aika ajoin herätteleviä kokemuksia. Nämä kokemukset katkaisevat ennalta-arvattavien kokonaisuuksien jatkumon ja kuljettavat meitä ja ajatuksiamme yllättäviin suuntiin. Herätyksen jälkeen kauniit asiat näyttävät vieläkin kauniimmilta ja niitä huomaa sielläkin, missä niitä ei aluksi ajatellut olevan. Paska asettuu perspektiiviin ja olo on jonkin verran letkeämpi. Kyllä kaikki järjestyy, kun tämäkin tästä nyt näin. Lähdin hiljattain Hongkongiin. En ole reissannut Aasiassa ja olin huomattavan jännittynyt muutamia päiviä ennen lähtöä ja vielä lentokentälläkin. Kuumottelin muun muassa vuosijuhlamekkoni vetoketjun kiinni mahtumista pelkän riisin ja nuudeleiden syönnin jälkeen sekä minun ja matkakumppanini välistä kemiaa vietettyämme samassa huoneessa puolitoista viikkoa, sillä vaikka hän onkin oikein sympaattinen tyyppi, innostuu hän joskus luennoimaan tunteja esimerkiksi osittaisdifferentiaaliyhtälöistä tai lentokoneista. Mietin myös, lepäisinkö liikaa hotellin sängyssä ja näin ollen en ehtisi nähdä aivan kaikkea, mitä nähtävissä on. Kävellessäni kadulla hiekkaa lennähti yllättäen silmääni. Se ei lähtenyt yläluomen alta huuhtomalla ja tilanteesta kehkeytyi varsinainen eloonjäämiskamppailu, sillä silmä turposi umpeen ja kipeytyi. Vasta kolmannessa hoitolaitoksessa lääkäri suostui ottamaan minut vastaan. Hän nappasi pienen hiekanjyvän pois silmästäni ja tilanteesta selvittiin. Heräsin. Miksi stressata kaikesta, kun koska vain mikä tahansa voi mennä pieleen, kun sitä vähiten odottaa? Episodin jälkeiset päivät otin rennosti ilman minuuttiaikataulua ja suuria suunnitelmia ja huomasin, että se on oikeastaan aika ihanaa. Välillä kannattaa herätä, paitsi aamuyöllä, sillä uni on hyvinvoinnin kannalta äärimmäisen tärkeää. Mutta se onkin jo kokonaan toinen juttu.

KY LOOKS

TEKSTI KATRI NIEMI KUVAT ANNUKKA LAINE

VICTORIA 1. vuosikurssi maisterissa

SAFFET 1. vuosikurssi

Musta väri on mulle pukeutumisessa tärkeä, mutta on tylsää, jos on aina päällä vain mustaa.

Mietiskelen yleensä suihkussa, mitä laitan päälle. En mieti kovin kauaa, mutta on kiva, että pukeutumisessa on jotain ideaa.

HELMI 1. vuosikurssi

ELENA 1. vuosikurssi

Tänään halusin laittaa nämä kengät ja mietin muut vaatteet sen mukaan.

Pidän mukavista vaatteista. Tänään oli kylmä, joten laitoin lämpimän takin.

HALUATKO

KIRJOITTAA

KYLTERIIN? ENTÃ&#x201E; VALOKUVATA TAI KUVITTAA?

kylteri@kyweb.fi

Puheenjohtajalta

TEKSTI KARI KARTTUNEN

uosi on jälleen vierähtänyt KY:llä. Päätöksiä ja uudistuksia on tehty, tapahtumia järjestetty ja ehkä yksi kaljakin juotu siinä sivussa. Kohta onkin aika siirtyä omalta osaltamme käsitteelliseen yläkatsomoon ja antaa tilaa uusille pelaajille. Kuten entinen KY:n pitkäaikainen työntekijä joskus sanoikin: toimijat vaihtuvat, sirkus jää. Näinhän sen kuuluukin mennä. Mitä vuosi sitten toi tullessaan? Suhteellisen pomppuisen alun jälkeen tekemisen keskiössä on ollut valtava määrä erilaisia projekteja: viestinnän ja brändin kehittäminen ja selkeyttäminen, uusi opiskelijakeskus, yrityssuhdesektorin konseptien uudistaminen, pohjoismaisen yhteistyön parantaminen sekä kauppislaisten edunvalvonta ovat pitäneet hallituksemme kiireisenä. Hallituksena me olemme koittaneet toimia läpinäkyvästi ja tuoda toimintaamme lähemmäksi jäsenistöä. Pelkkää leikkiä, laulua ja kokouksissa istumista vuosi ei kuitenkaan ole ollut. Alkuvuodesta julkaistun AllWell?-tutkimuksen mukaan 20 prosenttia Aalto-yliopiston opiskelijoista on vakavassa burnoutin riskissä. Vaikka korkeakoulukohtaiset tulokset eivät ole julkisia, on meilläkin yhteisönä ollut peiliin katsomisen paikka. Jäsentemme henkinen hyvinvointi on nostettu tänä vuonna kehityskohteeksi ja työtä tullaan jatkamaan yhteistyössä koulun kanssa myös seuraavina vuosina. Vuoden lähestyessä loppuaan mietin myös omaa henkilökohtaista toimintaani ja mennyttä vuotta. Vaikka vuosi antoikin enemmän kuin olisin osannut odottaa, vaati se myös luonnollisesti veronsa. Ajoittain väsymys painoi, mutta vielä piti jaksaa edustaa, valmistella, kommentoida, päättää ja pitää huolta omista. Tehtiin mitä piti. Kiireeseen ja ajoittaiseen uupumukseen voi varmasti moni samaistua. Meidän tulisi kuitenkin kaikkien muistaa, että ne siisteimmätkään duunit tai projektit eivät saisi rikkoa meidän kaikista tärkeintä työkaluamme: m ielenterveyttämme ja kroppaamme. Tulevaisuudessa opiskeluvalintojen rinnalle tulevat myös elämänhallintataidot yhä vahvemmin. Työura, ja elämä itsessään, on kuitenkin maraton, ei sprintti. Tästä voimme kaikki ottaa yhteistä vastuuta ja pitää tiimin muista pelaajista huolta.

KY tiedottaa

KY:llä tapahtuu JOULUKUU 5.12. KUVA:n itsenäisyyspäiväjuhla 8.12. KY-Sub: Farewell evening 8.12. NESU-KY: El Dorado – the City of Gold -sitsit 14.12. Puurojuhla 14.12. Valiokuntien lauluilta TAMMIKUU 5.1. KY-Sub: Welcome Evening 10.1. Back to School -kuntis 31.1. Club Lagoon MAALISKUU 2.3. KY:n 108. vuosijuhla

SEURAATHAN JO NÄITÄ? KY - Aalto University Business Students KY Today KY Events KY Career

ky_1911

KYLTEREIDEN MUUTTO OTANIEMEEN HELMIKUUSSA 2019 Maisterien muutto Otaniemeen lähestyy kovaa vauhtia ja aikataulu muutolle on vahvistunut. Maisterit aloittavat opiskelunsa uudessa kauppakorkeakoulun rakennuksessa osoitteessa Maarintie 13 helmikuussa niin, että muutto tapahtuu kolmannen ja neljännen periodin välissä 15.2.2019 alkaen. Opetus uudessa rakennuksessa alkaa 25.2. Siihen asti kaikki maisteritason opetus ja tentit pidetään Töölön kampuksella. Kauppakorkeakoulu ei käytä Töölön kampuksen päärakennusta enää muuton jälkeen. Rakennus remontoidaan ja remontin jälkeen siellä toimii Aalto Executive Education. Sekä Arkadia- että Chydeniarakennus on jo myyty uusille omistajille. Lisätietoja Business 3.0 -projektista löytyy osoitteesta business3.aalto.fi.

UUSIN LISÄYS KY - TUOTEPERHEESEEN: KY - KANGASKASSI KY-kangaskassi on uusin lisäys KY-tuoteperheeseen. Tämä korkealaatuinen, musta kassi on reilun kaupan tuote ja maksaa 10 euroa. KY-kangaskassin ja muita KY-tuotteita voi ostaa KY:n toimistolta sen aukioloaikoina: Espilä ma-to klo 13–17 ja Töölö pe klo 15–17.

Henkilökohtaista

Itsensä epäilystä TEKSTI TOIMITUS KUVA ATTE MAKKONEN

Parhaita hetkiä tutkijana ovat ne, kun huomaan olleeni täysin väärässä. Meillä kaikilla on ennakkokäsityksiä, joita pidämme itsestään selvinä totuuksina, mutta joiden oikeellisuutta emme ehdi tai pysty tarkistamaan. Työni myötä minulla on etuoikeus keskittyä muutamien kysymysten huolelliseen selvittämiseen. Joskus tulokset ovat sellaisia kuin odotinkin, joskus eivät. Eniten opin silloin, kun huomaan jonkin lähtökohtaisesti järkevältä vaikuttavan oletuksen olevan väärä. Koska ennakkokäsitykseni ovat välillä virheellisiä hyvin tuntemieni aiheidenkin kohdalla, olen todennäköisesti väärässä monen muunkin asian suhteen. Ja niin ovat kaikki muutkin. Itsensä epäily ei tarkoita huonoa itsetuntoa vaan nöyryyttä sen tosiasian edessä, että tiedämme maailmasta vähemmän kuin usein kuvittelemme. Sen hyväksyminen voi olla turhauttavaa, mutta se on välttämätöntä, jotta voimme oppia uutta. Kääntöpuolena on, että itseään epäilevät tutkijat jäävät keskustelussa helposti itsevarmempien argumentoijien jalkoihin. Itsevarmuus ei kuitenkaan tarkoita, että ihminen olisi oikeassa. Maailma on täynnä fanaatikkoja, jotka uskovat tietävänsä lopullisen totuuden. Toisaalta myös arvostettuja asiantuntijoita tutkittaessa on huomattu, että itsevarmimmat ovat muita useammin väärässä. Matti Sarvimäki Taloustieteen apulaisprofessori

Lasse Kaartinen pĂ¤Ă¤toimittaja

Katri Niemi toimitussihteeri