Kylteri 2/18

2/2018

Elina Lepomäki haastaa politiikan konkarit

2

Pääkirjoitus

Takki auki

T

ein alkuvuodesta kierrätyskeskuksessa loistavan löydön: valtavan suuren, nilkkoihin asti ulottuvan mustan tekoturkiksen. Turkis oli suorastaan törkeä kaikessa kookkaudessaan ja lämpimyydessään. Kun pakkaset sitten äityivät riittävän kovaksi, oli pakko rohkaistua: heittää vanha, kulahtanut talvitakki kellariin ja vetää turkis päälle. Se päällä tepastelinkin koko alkuvuoden ja sain enemmän palautetta kuin koko ikäni aikana mistään muusta asiasta.

Vantaalaisella parkkipaikalla minulle naurettiin.

Otaniemessä samanlaisen reaktion aiheutin vasta, kun törmäsin otsa edellä suoraan kuorma-auton taustapeiliin jäisellä polulla. Parhaita katseita sain kadunkulmissa mummoilta, joilla oli päällään aivan vastaavanlainen takki. Metrossa istuessani vanhempi mies elehti ottamaan kuulokkeet pois, sanoi: ”Sä oot boheemi!” ja näytti peukkua. Haastatellessani kansanedustaja Elina Lepomäkeä hän sanoi, että takkia voi pitää päällä ainakin juhannukseen saakka. Vähintään joka toinen työkavereistani on kommentoinut takkia positiiviseen sävyyn.

Siksi en oikeastaan välitä siitä, että minulle naurettiin. Vähänkään räväkämmät teot kirvoittavat runsaasti palautetta, josta osa on aina negatiivista. Palaute on vain kestettävä, jos aikoo tehdä jotain sellaista, mikä moisen reaktion aiheuttaa. Eniten yllätyin kuitenkin palautteen määrästä laadun sijaan: miksi vaatetus herättää näin paljon huomiota, mutta oikeasta asiatekemisestä ei lähes koskaan saa järkevää palautetta ihan kiva -kommenttien lisäksi?

Saa nähdä, mitä keksin ensi kesäksi, joka ei ole enää kovin kaukana. Ehkäpä tekoturkiksiset uimashortsit olisivat paikallaan. Tai sitten vain noudatan Elina Lepomäen neuvoa ja kuljen se turkis päällä aina juhannukseen saakka.

LASSE KAARTINEN PÄÄTOIMITTAJA

3

PÄÄTOIMITTAJA Lasse Kaartinen 040 414 6192 lasse.kaartinen@kyweb.fi TOIMITUSSIHTEERI Katri Niemi ART DIRECTOR Renja Nurmi 040 353 8287 renja.nurmi@kyweb.fi ILMOITUSMYYNTI Aura Hemminki 040 353 8282 aura.hemminki@kyweb.fi

Kylteri on Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaiden ylioppilaslehti. Syksyllä 1999 perustettu lehti esittelee tuoreita näkökulmia ja kiinnostavia tekijöitä.

TEKIJÖINÄ TÄSSÄ NUMEROSSA: Minttu Aarniovuori Maija Hirvo Juulia Jokinen Lasse Kaartinen Jaakko Kahilaniemi Katri Niemi Renja Nurmi Atte Makkonen Frida Wikblad

KANNEN KUVA Jaakko Kahilaniemi JULKAISIJA KY-säätiö Konemiehentie 4 02150 Espoo PAINO Grano PAPERI Edixion 250 g Edixion 100 g PAINOS 1300 ISSN - L 1457 - 0890 ISSN 1457 - 0890

4

Haluatko kirjoittaa, kuvata tai kuvittaa Kylteriin? kylteri@kyweb.fi

Tekijät

"Ostin lentoliput Wieniin ja huomenna syön aamupalaksi viiden euron viikunataatelileipää."

Frida Wikblad pohtii esseessään valintojen tekemistä ja tekemättä jättämistä.

”Tee joka päivä vähän enemmän sitä, mitä muut eivät tee.”

Jaakko Kahilaniemi valmistuu vihdoin taiteen maisteriksi Aallon valokuvan koulutusohjelmasta. Hän kuvasi tähän lehteen Elina Lepomäkeä.

5

18

10

26

16

3 5 8 10 15 16 18 26 32 36 39 40 42

Pääkirjoitus Takki auki Tekijät Osavuosikatsaus Elinikäinen oppisopimusoppilas Kolumni Et viitsisi puhua viitsimisestä Kysyimme Valokuvaaja ja bloggari Janita Autio vastasi Kansijuttu Lepomäki ei lepää Kuvaessee Joku osti roskan Uber pelaa vihdoin yhteisillä säännöillä Essee Kerran väärässä, aina väärässä Puheenjohtajalta Missä on kylterien koti vuonna 2030?

KY tiedottaa Henkilökohtaista Ingmar Björkman

OSAVUOSIKATSAUS luvut:toimitus taitto:Juulia Jokinen

Korkeakoulujen kevään yhteishaussa oli

153 000

hakijaa.

Heistä

80 %

tavoittelee ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa.

Elina Lepomäki sai vuoden 2015 eduskuntavaaleissa

6541 ääntä.

Hän osaa

11

ohjelmointikieltä.

8

Jyrki Sukula on pistänyt tv-sarjassaan

40 kuppilaa ja 11 hotellia kuntoon.

Sukuloiden viinitilalla Piemontessa tuotetaan

4500

pulloa viiniä vuodessa.

Uber jatkaa toimintaansa Suomessa

kesällä 2018.

Yhtiö teki vuonna 2017

4,5 miljardin dollarin tappiot.

Kesän alkuun on jäljellä

29 päivää.

9

Elinikäinen oppisopimusoppilas Keittiömestari Jyrki Sukula on tunnettu suomalainen ruokavaikuttaja, jolla on ollut yrityksiä joka lähtöön. Uraa ovat ohjanneet itsensä haastaminen ja halu oppia uutta. Ruoka-alalla menestykseen ei riitä pelkkä liiketoiminnan ymmärrys, vaan lisäksi tarvitaan hulluutta, rohkeutta ja luovuutta.

TEKSTI KATRI NIEMI KUVAT RENJA NURMI

V

ANHASSA KAUPPAHALLISSA Helsingin Kauppatorin laidalla on herkkujen tuoksua, vipinää ja tunnelmaa. Eräänä keskiviikkoaamupäivänä siellä on myös Jyrki Sukula, jota kuvataan tätä artikkelia varten.

Aika ajoin kuvaukset keskeytyvät, kun ohikulkevat ihmiset pysähtyvät juttelemaan Sukulan kanssa. Jotkut ovat ennalta tuttuja, jotkut tuntemattomia – kaikki otetaan kuitenkin vastaan samalla mielenkiinnolla. ”Ihmisten kanssa jutteleminen on osa mun duunia ja kuuluu tähän julkiseen työhön.

Mun mielihyväntuottamisammattiin kuuluu tän tyyppiset asiat, erityisesti kauppahallin kaltaisessa ympäristössä”, Sukula kertoo.

Kauppahalli paikkana on Sukulalle entuudestaan tuttu. Kokkiuransa alussa 80-luvulla hän työskenteli siellä herkkumyymälässä myyjänä oppiakseen lisää ruokakuluttajista. Tuohon aikaan kokit eivät olleet niin paljon salin puolella tai kontaktissa asiakkaiden kanssa. Niinpä nuori kokki jalkautui kentälle selvittämään, mitä asiakkaat todella haluavat.

Keittiöhommiin Sukula lähti 15-vuotiaa-

na, ehkä vähän läpällä. Hommat kuitenkin veivät mennessään ja imaisivat mukanaan. Isoimpana ohjaavana tekijänä ja eteenpäin vievänä voimana uralla on ollut uuden oppimisen halu ja itsensä haastaminen. ”Mä en ole koskaan tehnyt mitään muuta kuin ruokaa. 37 vuotta tulee nyt toukokuussa täyteen ja olen tälläinen elämänmittainen oppisopimusoppilas, että aina työn ohella oppinut uutta ja mennyt eteenpäin”, hän kuvaa.

KYMMENEN VUOTTA ALALLA toimittuaan Sukula koki pystyvänsä määrittelemään, mitä haluaa ja mitä toisaalta ei halua olla ruoka-alalla tulevaisuudessa. Siitä alkoi yrittäjäajanjakso, joka on jatkunut 90-luvun taitteesta tähän päivään asti. Tähän aikaikkunaan mahtuu monta erilaista yritystä, jotka kaikki ovat liittyneet ruokaan ja palveluun. Hän on pyörittänyt ravintolaa, cateringfirmaa, henkilöstövuokrausta, viinimaahantuontia, tukkuliikettä, jäätelötehdasta, kanateurastamoa, kalankasvatuslaitosta ja omien sanojensa mukaan ”kaikennäköistä”.

Osa yrityksistä on edelleen pystyssä tavalla tai toisella ja osan toiminta on lopahtanut 11

vuosien varrella. Sukulan mukaan yrittäminen on mennyt niin kuin hän on yrittämistä aina ajatellutkin. ”Jälkiviisaana voin todeta, että jotkut yrityksistäni ovat olleet todella menestyksekkäitä.

Niillä on sitten paikattu ne, jotka ovat menestyneet huonommin. Välillä on tullut turskaa ja välillä taas on tullut tehtyä hyvä tili, niin se menee.”

Kaikkiin riskeihin yritystoiminnassa ei voi varautua. Sen Sukula oppi hyväksymään viimeistään erään todella yllättävän tapauksen kautta. Hän oli perustamassa isoa liiketoimintaa, jota oltiin suunniteltu jo pitkään. Neljä päivää ennen suunniteltua aloitusaikaa yksi liikekumppaneista kuoli yllättäen. Sukulalle jäi yllättäen iso liiketoimintavastuu yksin hoidettavaksi. ”Opin hyväksymään sen, että kaikkea voi tapahtua. Ei niitä asioita pidä jäädä pähkäile12

mään, vaan pitää vaan mennä eteenpäin, pysähtyä ja tehdä suunnitelma.”

Kehitellessään erilaisia yrityksiä ja uutta liiketoimintaa Sukula on pitänyt periaatteenaan, että 60 prosenttia toiminta-ajatuksesta on opittua, koettua ja hyväksi havaittua. 40 prosenttia on uutta kokeilua, riskiä siis. Joskus tulee otettua isompiakin riskejä, mutta pääsääntöisesti näin. ”Mun yks teesi on, että ilman riskejä ei synny highlightejä. Mä en yritä tehdä kaikkea ennalta valmiiksi, vaan lähden tekemään ja homma kehittyy matkalla”, sanoo Sukula.

SUKULA KERTOO OLEVANSA tunnettu hyvistä verkostoistaan. Verkoston rakentaminen on ollut pitkän aikajänteen, 37 työvuoden, työ.

Mukana on ihmisiä, jotka ovat työskennelleet Sukulan kanssa hänen uransa alusta asti ja toi-

saalta ihmisiä, jotka ovat tulleet mukaan matkan varrella. ”Nuorista kaksikymppisistä kahdenksankymppisiin vuorineuvoksiin, kaikkea siltä väliltä.

Kaikki ovat työn kautta tulleita.”

Verkoston rakentamista Sukulan on vaikea selittää, mutta ydinasiana hän pitää sen ylläpitoa. Hän kertoo olevansa hyvin aktiivinen ottamaan yhteyttä ihmisiin ja lähtemään mukaan erilaisiin juttuihin. ”Missä vain voin olla avuksi, olen aina valmis auttamaan ihmisiä sen minkä aikaa liikenee”, kuvaa Sukula.

Laajan verkostonsa myötä Sukula on myös saanut apua, jos omat taidot eivät ole riittäneet. Ensimmäiset pääomasijoittajat Sukulan firmaan tulivat vuonna 2000. Kerta toisensa jälkeen he lähettivät kokin kotiin opiskelemaan lisää, hiomaan liiketoimintasuunnitelmaa ja tekemään laskelmia. Kun suunnitelma oli hiottu huippuunsa, rahoituskin järjestyi. ”Kun antaa paljon, niin saa paljon. Kun on itse aina käytettävissä, löytyy myös vastavuoroisesti ihmisiä, joilta voi pyytää neuvoja ja apua.”

Apua on täytynyt pyytää esimerkiksi isoimpien bisnesten pyörittämisessä numeerisella puolella. Nopeat kannattavuuslaskelmat Sukula pyöräyttää päässään käden käänteessä. Esimerkiksi Kuppilat Kuntoon, Jyrki Sukula -ohjelmassa Sukula saattaa todeta ykskantaan, että ravintolan olisi myytävä 80 lounasta menestyäkseen. ”Se perustuu niin sanottuun tunnuslukuanalyysiin, jonka pystyy tekemään hyvin nopeasti näkemällä liiketoiminnan. Kun on kokenut paljon, tällaiset asiat näkee aika nopeasti. Se perustuu muuttuvien kulujen, kiinteiden kulujen ja raaka-ainekulujen yhteishallintaan”, sanoo Sukula itsevarmasti.

Taseen puolella laskelmia ei voi vedellä sektorista, vaan niitä pitää osata suunnitella, järjestellä ja lukea.

”Missä vain voin olla avuksi, olen aina valmis auttamaan ihmisiä sen minkä aikaa liikenee.”

PITKÄAIKAISIN SUKULAN YRITYS on ollut Eerikinkadulla Helsingissä sijainnut Ravintola Helmi. Helmi oli ensimmäinen ravintola, jossa Sukula oli mukana ja se pyöri samalla liikeidealla 24 vuotta.

Kun Helmeä perustettiin, määriteltiin kohderyhmä tarkoin: ravintola suunnattiin 13

kauppakorkeakoulun, oikeustieteellisen ja lääketieteellisen opiskelijoille sekä hiihtopummeille ja malleille. ”Näiden viiden ryhmän ympärille se rakennettiin. Oli onnistunut paketti, kun se kantoi 24 vuotta samalla kohderyhmällä.”

Helmeä perustettaessa vuonna 1993 internet tai sähköpostit eivät vielä tavoittaneet tavallista kansaa. Sukula liikekumppaneineen jalkautui yliopistojen ruokaloihin ja osakuntien bileisiin jakamaan lippuja ravintolaan. Ravintolan henkilökunta palkattiin viiden kohderyhmän sisältä ja työntekijät kutsuivat paikalle kavereitaan.

Tästä muodostui asiakkaiden verkosto, joka kantoi Ravintola Helmeä pitkälle 2010-luvulle asti.

Helmen brändi muodostui valitun kohderyhmän ympärille. Sukulalle brändi merkitsee maineenrakennusta, sovittua laatua, onnistunutta liiketoimintaa, arvostusta ja jatkuvaa huolenpitoa. Brändin rakentaminen on pitkä tie, joka jatkuu joka päivä, eikä ole hetkiä, jolloin brändistä voisi päästää irti. ”Brändi ei ole tuotemerkki, logo tai nimi, vaan koko yrityksen sielu.”

Helmen lisäksi Sukula on kehittänyt lukuisia muitakin brändejä ja hänen on vaikea valita yhtä, josta olisi erityisen ylpeä. Brändit, kuten Via-tuotesarja, Naapurin Maalaiskana ja Jymy-jäätelö, ovat kaikki hengenheimolaisia, vaikka ovatkin eri aikakausilta ja täysin eri mittakaavoissa. Edellisestä brändinluonnista saatu oppi on siirtynyt aina seuraavan brändin rakentamisen tueksi.

SUKULA ON TARKKA myös omasta henkilöbrändistään. ”Sitä on rakennettu alusta saakka täysin harkitusti, sattumanvaraisuuksia ei ole mukana ollenkaan. Mä en esimerkiksi tee koskaan mainoksia, jollen itse omista niitä yrityksiä.”

Henkilöbrändi liittyy vahvasti myös keski‑ viikkoaamuiseen kohtaamiseen kauppahallissa. ”Mä en mene kauppahalliin, jos mulla on huono päivä. Minkä takia? Ihmisiä ei kiinnosta se, että mulla on huono päivä. Niitä kiinnostaa vain se, että mulla on hyvä päivä. En voi mennä rotsi auki kauppaan ja töksäyttää jollekin, että mitä sä siinä kyselet.”

Jos perustaa ravintolan, on kaikista tär14

keintä osata kokata. Sukulan mukaan maailmassa on paljon ihmisiä, jotka osaavat kyllä neuvoa liiketoiminnassa, mutta ruuan ainutkertaisuus on usein kaikista paras kilpailuvaltti. Ruoka-alalla tarvitaan luovuutta, substanssiosaamista, hulluutta ja rohkeutta. Liiketoiminnan osaajia, Sukulan sanoin ”numeronikkareita ja mittatikkuja” kyllä löytyy, kunhan on nöyrä ottamaan neuvoja vastaan. ”Siitä mitä te opitte siellä kauppakorkeakoulussa tulee oikein hyvää matskua, mutta maailmanluokan kokkeja on kovin vähän”, hän toteaa.

”En voi mennä rotsi auki kauppaan ja töksäyttää jollekin, että mitä sä siinä kyselet.”

Kolumni

Et viitsisi puhua viitsimisestä Epämukavuusalueella kehitymme paremmiksi versioiksi itsestämme, kirjoittaa Minttu Aarniovuori.

”A

jattelin, että hakisin sitä työpaikkaa. Mutta en sitten viitsinyt.” ”Teki mieli sanoa, mitä mieltä oikeasti olen. Mutta en sitten viitsinyt.” ”Pitäisi tosiaan pyytää palkankorotusta. En ole vain

viitsinyt.”

Viitsiä on ehkä suomen kielen myrkyllisin sana. Sitä on vaikea kääntää toisille kielille, sillä se voi kontekstista riippuen merkitä niin montaa asiaa jaksamisesta uskaltamiseen. Kaikessa moninaisuudessaan se ei oikeastaan merkitse enää yhtään mitään. Merkityksen köyhyyttäkin syntisempää on kuitenkin sen petollisuus. Viitsiä on nimittäin sana, jolla valehtelemme silmät kirkkaina sekä muille että itsellemme.

Viitsiminen on kauniimpi tapa ilmaista nolottava tunnetila, jota ei tee mieli näyttää kenellekään. Et viitsinyt hakea sitä kiinnostavaa työpaikkaa – vai et uskonut, että olisit tarpeeksi hyvä saadaksesi sen? Et viitsinyt sanoa, mitä mieltä oikeasti olet – vai et uskaltanut, koska pelkäsit jonkun olevan eri mieltä?

Viitsiminen on ongelmallinen sana, sillä se tekee ihmiselle itselleen haitallisista ajattelu- ja käytösmalleista hyväksyttyjä. Se kätkee näppärästi taakseen pelkoa ja epävarmuutta – juuri niitä asioita, jotka kohoavat muurina meidän ja täyden potentiaalimme välissä.

Viitsimättömyyteen vetoamalla annamme itsellemme luvan luovuttaa ennemmin kuin sitkeästi yrittää. Kuittaamme sillä nössöilymme miettimättä, mikä meitä oikeasti pelottaa ja pitelee.

En mä viitsinyt -kortti on helppo heittää pöytään kuin pöytään, sillä kukaan ei kysele enempää, jos et viitsi.

Sen sijaan pelon, epävarmuuden tai omien prioriteettien paljastaminen herättää keskustelukumppanissa lisää kysymyksiä huomattavasti herkemmin.

Perusteluiden tivaaminen taas on ikävää, sillä se pakottaa meidät itsemme kaivelemaan heikkouksiamme. Sen seurauksena saatamme jopa joutua myöntämään, että kaiken täydellisyyden tavoittelun alla olemmekin ihan tavallisia ihmisiä – pelkoinemme ja epävarmuksinemme.

Kun annat viitsimiselle porttikiellon sanastoosi, tulet samalla hätistelleeksi monta sellaista mielessäsi pesivää pahaa henkeä, jotka pistävät kapuloita elämäsi rattaisiin.

Ilman viitsimisen turvariepua olet omillasi epävarmuuksiesi kanssa, keskellä sitä kuuluisaa epämukavuusaluetta.

Ja kliseinen huoneentaulukin sen tietää, että siellähän ne taiat tapahtuvat. Siellä me ihmiset opimme, kehitymme paremmiksi versioiksi itsestämme ja saamme sen, josta ennen vain haaveilimme.

15

Kysyimme

Lyökö somettaminen leiville, Janita Autio?

TEKSTI KATRI NIEMI KUVA ATTE MAKKONEN

Valokuvaaja ja bloggari Janita Autio on näkyvä kasvo sosiaalisessa mediassa. Yhteistyötarjouksia tulee paljon, ja Autio valitsee yhteistyökumppaneikseen ne, jotka oikeasti kiinnostavat.

Miten olet päätynyt ammattiisi?

Valokuvaus on pääasiallinen työni, mutta se, että minut tunnetaan, on osaksi sosiaalisen median ansiota. Valokuvaan, kirjoitan blogia ja sometan sekä omilla että yhteistyöyritysteni sometileillä.

Olen kotoisin Raahesta ja siellä asuessani en ikinä voinut kuvitella, mitä valokuvaajan työ voisi olla. Luulin, että se on pääasiassa yksivuotiaiden studiokuvausta. Muutin Helsinkiin ja tajusin, että sosiaalisen median ollessa näin iso juttu, kuvia tarvitaan kaikkialla. Aloin laittaa ihmisille Instagramissa viestejä, että ”Moi, mä oon Janita ja oon muuttanut Helsinkiin. Tykkään kuvata, voitaisko kuvailla?”. Tosi monet vastasivat, että ”Joo, todellakin”, ja näin alkoi yhteistyö esimerkiksi monen bloggarin ja Mikael Gabrielin kanssa. En silloin aluksi saanut kaikista kuvauksista palkkaa, mutta tykkäsin tutustua uusiin ihmisiin ja kuvailu oli kivaa.

Mitä mieltä olet sosiaalisesta mediasta?

Hienointa siinä on, että kuka tahansa pystyy olemaan yhteydessä kehen tahansa. Se lähentää ihmisiä ja mahdollistaa uusia tuttavuuksia. Toisaalta se on myös hyvin vaarallinen paikka: itseäni ahdistaa, jos joku ajattelee sosiaalisen median perusteella jonkun toisen elämän olevan täydellistä. Eihän kenenkään elämä ole täydellistä, mutta asiasta kuin asiasta saa kauniin kuvan. Somessa feikkaaminen on helppoa, mutta mielestäni siellä pitäisi olla aito. Suunnittelin ennen todella tarkkaan, mitä esimerkiksi Instagramiin postasin, mutta viime aikoina minussa on herännyt tämän suhteen vähän kapinahenkeä.

Teet somessa näkyvästi yhteistyötä erilaisten yritysten kanssa ja päivittelet välillä esimerkiksi Marimekon Instagram-tiliä. Miltä tuntuu somet16

taa edustaen jotain muuta kuin itseään?

Mietin tosi tarkkaan, missä kaupallisissa yhteistöissä olen mukana. Tarjouksia tulee paljon, joten valitsen mieluiten ne, jotka minua oikeasti kiinnostavat. Välillä mietityttää, mitä ihmiset ajattelevat postauksista, jossa kerron kaupallisen yhteistyön kautta saaduista tuotteista. Jos tykkään tuotteesta tosi paljon, saattaa postauksen teksti vaikuttaa kunnon mainostekstiltä ja herättää seuraajissa epäilyksiä. Saan firmoilta yleensä postauksia varten valmiiksi hashtagit, mutta kirjoitan kaikki tekstit itse.

Yleensä jos joku firma ottaa jonkun vastaavaan somekanavistaan, tälle annetaan aika vapaat kädet tuottaa sisältöä. Firmat haluavat, että somettaja laittaa oman persoonansa likoon ja tuottaa enemmänkin itsensä kuin firman näköistä sisältöä.

Minkälaisia paineita koet työssäsi?

Somettajana pitää koko ajan kehittyä ja ideoida jotain uutta ja erikoista. Sometus työnä on sinänsä loputonta, sillä aina voi kehittyä ja keksiä jotain uutta. Kyllä minua pelottaa, loppuuko inspiraationi joskus ja onko tämänhetkinen menestykseni vain hetken huumaa. En jaksa hirveästi stressata, sillä uskon, että keksin aina jotain uutta tekemistä.

Lyökö somettaminen leiville?

Joo, kyllä sillä elää. Riippuu tietenkin, kuinka ahkerasti sitä tekee ja onko se niin sanottu pääduuni. Teen paljon erilaisia somehommia: tietysti valokuvaan ja sitten projektiin saattaa liittyä esimerkiksi Instagram-postaukset tai Instagram-tarinat. Tällaisista laajemmista paketeista ja kokonaisuuksista saa tietysti enemmän rahaa. Teen myös pidempiaikaisia sopimuksia, esimerkiksi vuoden diilejä, johon sisältyy tietty määrä kuvia ja postauksia. En oikein ajattele tätä koko juttua rahan kautta, vaan laskutan – sitten joskus.

17

LEPOMÄKI EI LEPÄÄ Kansanedustaja Elina Lepomäki tuli suurelle yleisölle tunnetuksi haastaessaan kokeneemmat kollegansa kokoomuksen puheenjohtajakilvassa pari vuotta sitten. Tänä keväänä mediajulkisuutta on kerännyt kuitenkin hänen sote-kapinansa.

TEKSTI LASSE KAARTINEN KUVAT JAAKKO KAHILANIEMI

19

P

ERUSKORJATUSSA EDUSKUNTATALOS‑ SA VIERAILULLA olevan eläkeläisryhmän rouvien katseet kääntyvät ja helminauhat tutisevat, kun luikimme kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäen kanssa ohitse. Lepomäki on kuluneen kevään aikana joutunut myrskyn silmään, kun hän on vastustanut hallituksen sote-ratkaisua ja kertonut julkisesti äänestävänsä oman eduskuntaryhmänsä linjaa vastaan. Lepomäki on saanut osakseen julkisuudessa runsaasti kritiikkiä, mutta myös tukea. ”Mulla on ihan hyvä olla itseni kanssa. Mä koen, että tein ainoan ratkaisun, joka oli mahdollinen”, Lepomäki kertoo.

Lepomäen mukaan hän ymmärtää ryhmäkurin periaatteen täysin: äänestetään puolueen linjan mukaisesti, jotta saadaan asioita läpi. Sote-asiassa nyt vain ollaan hänen mukaansa tekemässä niin hankalasti korjattavaa virhettä, ettei hän voi sen puolesta äänestää. ”Kyllähän kansa ja kokoomuskin tuntuu olevan samaa mieltä, minkä mä jo sinänsä tiesinkin. On sitten eri asia, kuka uskaltaa julkisesti sanoa mitään.”

LEPOMÄEN OPISKELLESSA TKK:LLA vuosituhannen vaihteessa kansantaloustiede alkoi kiinnostaa. Sitä oli tuotantotalouden laitoksella tarjolla vain muutama kurssi, joten jotain oli keksittävä. Lepomäki löi silloin veljensä kanssa kaljakeissistä vetoa pääsevänsä sisään kauppakorkeakouluun.

Muutamaa vuotta myöhemmin ja kaljakeissiä rikkaampana seurasi valmistuminen ensin diplomi-insinööriksi ja sitten kauppatieteiden maisteriksi, vuosia töissä pankissa niin Suomessa kuin Kööpenhaminassa ja Lontoossakin. Tuli vuosi 2007 ja pankkeja alkoi kaatua ympäri maailman. ”Silloin ajateltiin, että jos jotkut pankit on vaikeuksissa, niin eihän tää Suomea koske. Mä mietin, että hei haloo!” Lepomäki muistelee. Hän tajusi, etteivät kyseessä olleet niin isot asiat, etteikö niitä voisi muuttaa poliittisesti.

Silloin politiikka alkoi käydä mielessä.

Lepomäki oli tavannut aviomiehensä, alkoi odottaa lasta ja muutti siksi Suomeen. Äitiyslomalla hän tajusi, että tulossa on eduskuntavaalit – sinnepä täytyy lähteä.

Lepomäen kertoessa tarinaansa hän ei edes ymmärrä siinä

20

olevan mitään kummallista. Palataanpa siis takaisin: miten kukaan voi ajatella muutenkin stressaavalla äitiyslomalla, että tässäpä täytyy hakea eduskuntaan?

Lepomäki purskahtaa vastaukseksi nauruun: ”Ehkä mulla on sellainen vahva elämännälkä. Aina on ollut jotenkin tekemisen meininki.” ÄITIYSLOMALLA KAMPANJOINTI JOHTI tuolloin eduskunnan varasijaan, josta hän myöhemmin nousi eduskuntaan. Kesällä 2016 oli vuorossa kokoomuksen puheenjohtajakilpa, johon Lepomäki lähti kokoomuksen konkaripoliitikkojen Alexander Stubbin ja Petteri Orpon haastajaksi. Se opetti Lepomäelle paljon.

Jälkikäteen hän on analysoinut, oliko virhe lähteä puheenjohtajaehdokkaaksi. Henkinen paine oli mieletön ja mediajulkisuus valtaisaa.

Kilpa opetti Lepomäelle valtarakenteista. Puoluekokousedustajat valikoituvat niin, etteivät rivijäsenet tai etenkään äänestäjät valitse puolueen tulevaa puheenjohtajaa. Ennen puheenjohtajavaalia Lepomäki soitti tavan mukaisesti puoluekokousedustajia läpi ja yllättyi vastauksista. ”Perustelut olivat tasoa ’Oothan sä kyllä kaikista pätevin, mutta kun nukuttiin Petterin kanssa samassa teltassa vuonna -96 siellä Himoksen reissulla Kokoomusnuorten Winter Gamesissa’”, Lepomäki kuvaa. Hän koki tilanteen absurdiksi: nythän oltiin oikeastaan valitsemassa pääministeriä. On sanottu, että demokratia on rikki, mutta Lepomäki ei koe asiaa niin. ”Ei demokratia ole rikki, vaan totuus on se, että me toimitaan politiikassakin kuitenkin hyvin inhimillisesti.”

Ennen kaikkea kilpa opetti kuitenkin suomalaisten rakkaudesta valtaapitäviä kohtaan. Moni koki Lepomäen asettumisen puheenjohtajaehdokkaaksi provokaationa hänen vähäisen poliittisen kokemuksensakin takia. ”Suomessa poliittinen kulttuuri on hyvin säilyttävää. Me ollaan aika konservatiivisia siinä mielessä, että me suositaan olemassa olevaa valtaa ja mediakin on hirveän kriittistä valtaan pyrkiviä kohtaan”, Lepomäki summaa ja ottaa esimerkiksi Sauli Niinistön suorastaan putinmaiset kannatusluvut. ”Eihän kukaan ole niin täydellinen, ei edes meidän Sauli.”

Lepomäki peräänkuuluttaa juuri haastamista ja teki

niin puheenjohtajaväittelyissäkin. Ennen vaalia ehdokkaiden kolmikko kiersi maata ja esiintyi vaalikeskusteluissa, joiden moderointi vaivasi Lepomäkeä: juuri kun oltiin pääsemässä debattiin, juontaja vaihtoi aihetta. Koska moderaattorit eivät hänen mukaansa haastaneet ehdokkaita tarpeeksi, koetti Lepomäki tehdä sitä itse. ”Sehän näytti vielä typerämmältä, että ’mitä toi hankala akka yrittää meidän upeita ministereitä siinä kurmuuttaa’”, Lepomäki sanoo. ”Jos joku on päässyt valtiomiesasemaan ja sitä vähän yrittää vaaputtaa jostain, niin sitten sä olet pahantekijä, jota katsotaan kielteisesti.”

”

Sehän näytti vielä typerämmältä, että ”mitä toi hankala akka yrittää meidän upeita ministereitä siinä kurmuuttaa”.

JULKISUUDESSA LEPOMÄKEÄ ON välillä tituleerattu jopa äärioikeistolaiseksi. Hänen mielestään taas oikeisto–vasemmistojako on aikansa elänyttä. Lepomäki kannattaa perustuloa ja ajatuspaja Liberassa ideoimaansa perustiliä, mikä asettaa hänet oman näkemyksensä mukaan jo kokoomuksen aivan vasempaan laitaan.

Lepomäki kuvailee itseään klassiseksi liberaaliksi.

Pohtiessaan nuorempana, millainen olisi hyvä yhteiskuntajärjestys, vastaus tiivistyi tähän ajatukseen: jokainen olkoon 21

22

”

Mä en näe maahanmuuttovastaisuudessa mitään oikeistolaista tai sinänsä myöskään vasemmistolaista – se on vain hölmöä. niin vapaa elämään omaa elämäänsä kuten haluaa, kunhan ei vie samaa oikeutta muilta pois. Lepomäki pyrkii asiassa johdonmukaisuuteen ja onkin johtanut tästä ajatuksesta poliittisen linjansa.

Esimerkiksi yritystukia Lepomäki vastustaa: hänen mielestään on erikoista, että poliittisesti valitaan toimialojen voittajat, jotka saavat yritystukia. Lepomäen mukaan kuluttajien tulisi valita alojen voittajat, ja siksi yritystukijärjestelmä pitäisi korvata tasapuolisemmalla ratkaisulla, kuten alhaisemmalla verotuksella.

Linjan ristiriitaisesta sijoittumisesta oikeisto–vasemmistoakselille kertoo sekin, että eräässä konferenssissa puhuessaan Lepomäki oli luokiteltu sosialistileiriin. Äärioikeisto- tai vasemmistoleimoja Lepomäki karttaa: ne ovat hänen mielestään enemmänkin leimaamista kuin tosiasiallista politiikan sisältöihin menevää kategorisointia. Esimerkiksi hän ottaa maahanmuuttokriittisyyden, joka nykyisin liitetään lähes poikkeuksetta nimenomaan äärioikeistoon.

Toisin on ollut Suomenkin lähihistoriassa, jolloin maahanmuuttovastaisia ovat olleet nimenomaan vasemmistolaiset, jotka ovat halunneet estää halvan työvoiman tuloa työmarkkinoille. ”Mä en näe maahanmuuttovastaisuudessa mitään oikeistolaista tai sinänsä myöskään vasemmistolaista – se on vain hölmöä.”

MATTI APUSEN ESITTÄMÄ ajatus helminauhakokoomusrouvista on Lepomäen mieleen: helminauhakokoomusrouvat arvostavat suomalaiseen tapaan valtiomiesmäisyyttä. Lepomäki ottaa esimerkiksi Paavo Lipposen ja Ilkka Kanervan: hitaasti puhuvia miehiä, joiden puheen tosiasiallinen sisältö saattaa jäädä laihaksi. Silti he onnistuvat miellyttämään karismallaan ja valtiomiesmäisyydellään torillisen verran ihmisiä vauvasta vaariin – ja niin, siihen helminauharouvaan. Sen sijaan Ville Niinistöä nämä rouvat tuskin äänestäisivät: vaikka hänellä olisikin hyviä ajatuksia, tyyli on vääränlainen, jopa mesoava.

Lepomäen mukaan poliittista keskustelukulttuuria

tulisi jalostaa analyyttisempaan suuntaan. Se olisi hänen mukaansa poliitikkojen tehtävä, vaikka toistaiseksi sitä roolia ei juuri ole haluttu ottaa. Lepomäen mukaan moni poliitikko pelkää liikaa sanoa mitään tavanomaisesta poikkeavaa sen takia, miltä se saattaa näyttää Iltalehden lööpeissä.

Räväkkyyttä nähtiin, kun kokoomuksen konkarikansanedustaja, 73-vuotias Eero Lehti lausui sote-asian käsittelyn yhteydessä keväällä näin: ”Lepomäki luulee olevansa viisaampi kuin koko ryhmä yhteensä. Lepomäen elämänkokemuksella en ryhtyisi tässä asiassa mestaroimaan.”

Lukiessani Eero Lehden sitaatin ääneen Lepomäkeä huvittaa. Hän on kiitollinen Lehdelle siitä, että ainakin sanoo ääneen sen, mitä varmasti moni ajattelee. Toisaalta tähän tiivistyy Lepomäen mukaan keskeinen ongelma politiikassa: ainoastaan poliittista kokemusta pidetään arvokkaana. ”Päinvastoin, politiikassa pitäisi arvostaa elämänkokemusta ja se ei ole pelkästään lineaarinen iän funktio.

Toki se on sitäkin. Eero Lehden logiikalla meillä pitäisi olla äänestysoikeus vasta seitsemänkymppisenä”, Lepomäki sanoo.

Lepomäki painottaa, että politiikka on taitolaji ja poliittinen kokemus on myös arvokasta. Elämä on kuitenkin monimutkaista ja siksi tarvitaan kokemusta myös monesta muusta asiasta. Hänestä on erikoista, että esimerkiksi niin pienellä osalla ”markkinatalouspuolue” Kokoomuksen ministereistä on kokemusta tulosvastuullisista liike-elämän tehtävistä.

Vaikka Lepomäki ei ole kaikista linjauksista samaa mieltä heidän kanssaan, hän nostaa esiin esimerkkeinä hallituksen parhaista ministereistä liike-elämästä tulleet Anne Bernerin ja Juha Sipilän. ”Ne on ne henkilöt, jotka ei ole poliittisen prosessin jalostamia. Ei se pelkästään sattumaa ole”, Lepomäki sanoo.

TYÖELÄMÄNSÄ AIKANA LEPOMÄKI on työskennellyt pankissa lähes kymmenen vuotta. Lepomäkeä harmittaa oma julkisuuskuvansa, jota on rakennettu hänen 23

Äänestäjät kokevat, että tällä ihmisellä on hyviä ajatuksia, mutta eihän sitä voi äänestää, koska se on outo.

mukaansa myös puolueen johdon taholta propagandamielessä. Puolue on puhunut hänestä hankalana yksilönä ja huonona joukkuepelaajana. ”Entäpä jos joukkueenjohtaja ei koskaan otakaan yhtä pelaajaa mukaan joukkueeseen? Voiko siitä yksittäistä pelaajaa syyllistää loputtomasti? Tiimikavereiden kanssa tulen kyllä hyvin toimeen”, ihmettelee Lepomäki.

Työelämänsä aikana Lepomäellä kuitenkaan ei ollut mitään hankalan akan mainetta vaan paljon ystäviä kaikista aiemmista työpaikoista, sekä Kööpenhaminasta että Lontoosta, ja lapsuudenystäviä muualta ulkomailta. Pankissa työskennellessään Lepomäki sai jonkin ylennyksen puolivuosittain, joten hän ei usko varsinaisesti pärjänneensä huonosti.

24

Osasyyn julkisuuskuvastaan Lepomäki vyöryttää medialle, sillä median tekemät jutut hänestä toistavat samoja luonnehdintoja. Juttuja tehdessä media tukeutuu hänen mukaansa liialti aiempiin tulkintoihin, sen sijaan että tekisi ne itse.

Lepomäki näkee, että kaikki leimat ovat haitaksi, mutta erityisen ongelmallinen leima politiikassa on olla vähän outo. Äänestäjät kokevat, että tällä ihmisellä on hyviä ajatuksia, mutta eihän sitä voi äänestää, koska se on outo.

Liian hankala tai friikki. ”Yksi kollega täällä kuvaa, että on tylsää olla oikeassa mutta yksin. Mä koen olevani oikeassa, mutta mä en todellakaan ole yksin.”

Kylteri, meillä on sinulle töitä KY:n osaomistama rekrytointiyritys aTalent Recruiting auttaa opiskelijoita työllistymään oman alansa töihin ensimmäisistä opiskeluvuosista pitkälle valmistumisen jälkeen.

Saat aina palautetta hakudokumenteistasi ja suoriutumisestasi työnhakuprosessissa

Voit olla meihin myös suoraan yhteydessä, mikäli jokin työnhakuun liittyvä askarruttaa sinua. Yhteystietomme löydät nettisivuiltamme!

Liittymällä rekisteriimme saat tiedon opintotaustaasi sopivista työmahdollisuuksista suoraan sähköpostiisi

Lue lisää ja liity rekisteriimme:

www.atalent.fi

Kuvaessee

Joku osti roskan Nämä esineet ovat paskoja kirppislöytöjä – roskia, jotka joku on laittanut myyntiin. Sellaisia, joille nauretaan somessa. Mutta nämä ovat myös paljon enemmän. Nämä todella menivät kaupaksi.

Kuvat on otettu, kun esineet olivat vielä myynnissä, ja myynti on tarkistettu myöhemmin yksilöllisen viivakoodin avulla.

KUVAT & TEKSTI RENJA NURMI

”Taulu taalat” 15 €

26

”Ketut” 0,50 €

”PB Tarra” 1 €

27

”Muna” 0,05 €

”Erikoinen tuoppi” 6 €

28

”Seiska tehtävät tekemättä” 0,50 € (toim. huom. lehti oli ostohetkellä vuoden vanha)

”Violetti hillopurkki” 0,50 €

29

”Laatikossa 6 pötkylää tätä. Superlaadukasta pastaa parranajoon” 6€

”5 pulloa tiiviit korkit” 0,90 €

30

”Kirjojen selkämykset” 0,90 €

”Steariini tuoksu mukana” 1 €

31

Uber pelaa vihdoin yhteisillä säännöillä Yritysmaailman kapinallinen, kyytipalveluja tarjoava Uber, on tunnettu paitsi nopeasta nousustaan maailmanmaineeseen, myös vähintäänkin poikkeuksellisista keinoistaan kivuta huipulle. Tapasimme yhtiön Suomen maajohtajan, KY-alumni Joel Järvisen, joka kertoi, miltä tuntuu edustaa yhtä maailman skandaalinkatkuisimmista yrityksistä.

32

U

BERIN SUOMENKIELISTEN VERKKO ‑ SIVUJEN teksteissä näkyy silmiinpistävä Google-kääntäjän kädenjälki. Paikalliseen tiimiin sivuilla ei ole pienintäkään viittausta, ei edes yleisiä tiedusteluja varten. He eivät selvästikään halua yhteydenottoja. Kenties tiedusteluja on tullut liikaa, sillä kysymyksiä yritys taatusti herättää.

Kansainvälisesti Uber tunnetaan paitsi alustatalouden pioneerina myös yhtenä Piilakson röyhkeimmistä start‑ upeista. Vaikka useimmat hyppäävät mielellään Uberin kyytiin, yhtiö itsessään herättää monessa vähemmän mairittelevia mielikuvia. Yhdysvalloissa sitä on syytetty niin tietovuodoista, syrjinnästä kuin matkustajien vaarantamisestakin.

Myös Suomessa Uberia vastaan on järjestetty mielenilmauksia ja sen toiminnasta on jätetty poliisille tutkintapyyntö. Joillekin Uber edustaa kaikkea sitä, mikä modernissa markkinataloudessa on vialla: se viis veisaa oikeudenmukaisuudesta tai lain noudattamisesta, niin kauan kuin kassakone kilisee.

Viime aikoina yhtiön pääkonttorilta San Franciscosta on kuitenkin kuulunut kummia. Yhtiön perustajajäsen Travis Kalanick sai viime kesänä toimitusjohtajan pestistään lähtöpassit, ja hänen saappaisiinsa astui aiemmin muun muassa Expedian johdossa toiminut Dara Khosrowshahi. Khosrowshahi on myöntänyt suoraan Uberin toimineen aiemmin väärin. ”Olemme laittaneet etusijalle aggressiivisen kilpailun oikeudenmukaisuuden kustannuksella”, hän totesi The New Yorker -lehden haastattelussa huhtikuussa 2018. Nyt on kuitenkin aika lopettaa sääntöjen uhmaaminen ja laittaa arvot uuteen tärkeysjärjestykseen.

TEKSTI MINTTU AARNIOVUORI KUVAT ATTE MAKKONEN KUVITUS JUULIA JOKINEN

YHTIÖN UUDET TUULET puhaltavat juuri oikeaan suuntaan myös Suomen näkökulmasta. Täällä Uber joutui viranomaisten hampaisiin niin pahasti, että elokuussa 2017 se päätti itse laittaa toimintansa tauolle ennen kuin näpit palaisivat tyystin.

Nyt kuitenkin tunnelin päässä näkyy valoa, sillä eduskunnan jo viime huhtikuussa hyväksymä uusi taksilaki astuu voimaan 1. heinäkuuta. Uberille se tarkoittaa, että yhtiö voi taas avata palvelunsa suomalaisille kuluttajille.

Vaikka suureen muutokseen on vielä pari kuukautta aikaa, Uberilla lasketaan jo päiviä.

Myös yhtiön Suomen ja Ruotsin maajohtaja Joel Järvinen odottaa heinäkuuta innolla. Mitä strategiaan tulee, hän myöntää olevansa samoilla linjoilla Khosrowshahin kanssa: ”Meillä on iso muutos käynnissä. Yrityksen koon kasvaessa myös vastuu korostuu entistä enemmän.”

33

Järvinen vakuuttaa, että yrityksen moraalisesti arveluttaviin toimintapoihin on reagoitu asianmukaisesti ja virheet korjattu. Uuden lain hän näkee ennen kaikkea loistavana mahdollisuutena toteuttaa yhtiön ilosanomaa yhä isommin. ”Uberin visiona on tarjota joustavampi, edullisempi ja luotettavampi tapa liikkua”, Järvinen kertoo. ”Se on niin tärkeä asia, että asiat on tehtävä oikein.”

JÄRVINEN, 34, ON Aalto-yliopiston alumni, joka kuvailee itseään aikoinaan ”sopivan aktiiviseksi” ja kansainvälisyydestä kiinnostuneeksi kylteriksi. Mikkelissä hän toimi Probban puheenjohtajana, ja maisterivaiheessa vaikutti KY:n edustajistossa. Kiinnostus kansainvälisyyttä kohtaan houkutteli mukaan International Weekin järjestämiseen sekä CEMS-opintoihin.

Järvinen tutustui Uberin edustajiin opiskellessaan digitaalista liiketoimintaa ruotsalaisessa Hyper Island -korkeakoulussa muutama vuosi kauppiksesta valmistuttuaan.

Nyt hän on luotsannut yhtiön toimintaa Suomessa melkein neljä vuotta.

Vaikka maantieteellinen etäisyys skandaalien tahrimaan pääkonttoriin ja perustajatiimiin San Franciscossa on mittava, emoyhtiön imagoa ei silti varmasti koskaan voi täydellisesti paeta, vaikka kuinka pyristelisi. Miltä oikein tuntuu toimia Uberin kaltaisen kohufirman edustajana? ”Kun kerron ihmisille missä olen töissä, se herättää paljon kiinnostusta ja kysymyksiä”, Järvinen myöntää.

Tahraisesta julkisuuskuvasta huolimatta hän ei ole koskaan kokenut työnantajaansa taakaksi. Sen sijaan hän keskittyy yrityksen positiivisiin vaikutuksiin: ”Mahdollisuus luoda työpaikkoja ja lisää valinnanvaraa liikkumiseen on iso juttu. Siinä on paljon positiivista.”

34

Vaikka neljään vuoteen on mahtunut monenlaisia haasteita, Järvinen on silti aina ollut ylpeä edustamastaan yhtiöstä.

SUOMEN TAKSILIITTO ON esimerkiksi jättänyt heinäkuussa 2017 poliisille Uber Finlandia koskevan tutkintapyynnön luvattoman taksiliikenteen harjoittamisesta tai avunannosta. Järvinen on itse tapauksessa vastaajana, mutta ei halua kommentoida omaa kantaansa asiaan tutkinnan ollessa kesken. ”Visio paremmista liikkumisen palveluista innostaa töihin joka päivä ja pitää liikkeellä. Siinä ei pitäisi olla mitään hävettävää”, hän toteaa varmasti.

Uber uskoo, että jo sen ydinkonsepti tuo liikkumiseen paljon uutta, mutta toki sillä on myös aikeita laajentaa tarjontaansa. Suunnitelmissa siintää esimerkiksi UberPOOL, jossa ideana on, että samaan suuntaan matkustavat ihmiset voivat jakaa kulkuneuvon.

Heinäkuussa voimaan astuva lakimuutos tuo tullessaan mahdollisuuksia myös muille kuin Uberille. MaaS, Mobility as a Service, on toimiala, josta povataan tulevaisuudessa yhä suurempaa ilmiötä. Myös sen kysyntä tulee jatkossa kasvamaan – ainakin jos peilaamme naapurimaan trendejä. ”Ruotsi käy jo läpi muutosta, joka Suomessa on vasta tuloillaan. Nuoret, erityisesti tukholmalaiset, eivät enää hanki ajokorttia saati osta omaa autoa”, Järvinen kertoo. ”Uskon, että sama ilmiö tullaan näkemään myös Suomessa”.

Niinpä niin – mitä tyylikkäät länsinaapurit edellä, sitä suomalaisetkin pian perässä.

VAIKKA UBER USEIN esitetään taksikuskien vihollisena, Järvinen itse näkee sen kovimpana kilpailijana oman auton. Uber, taksit sekä oikeastaan kaikki muut kulkuneu-

vot ovat samalla puolella tarjoamassa vaihtoehtoja auton omistamiselle. ”Moni asia on suunniteltu niin, että se on hyvin vaikea hoitaa ilman autoa. Nuoret ovat kuitenkin hyvä esimerkki siitä, että tähän kaivataan muutosta”, Järvinen pohtii.

Yhteisellä asialla kun ollaan, miksipä Uber ei joskus voisi tehdä yhteistyötä myös julkisen liikenteen kanssa. ”Tulevaisuudessa tullaan näkemään yhä enemmän konsepteja, joissa yhdistellään erilaisia liikkumisen muotoja”, hän visioi. Järvinen kannustaa esimerkiksi opiskelijoita pohtimaan uuden lain tuomia mahdollisuuksia:

”Opiskelijat tai muut tahot voivat miettiä uudenlaisia konsepteja, joille Suomi toimii kokeilualustana ennen maailmanvalloitusta.”

Uberilla mahdollista kilpailua ei todellakaan pelätä, vaan jopa toivotaan, sillä se kannustaa kaikkia alan toimijoita hiomaan palveluitaan yhä paremmiksi. Järvinen muistuttaa, että on tärkeää antaa markkinalle aikaa kehittyä, sillä vie aikansa nähdä kuinka kuluttajat reagoivat uusiin palveluihin ja kasvaneeseen valinnanvaraan.

Ensimmäinen heinäkuuta peli uusilla säännöillä vasta alkaa.

35

Essee

Väärä valinta voi olla parempi kuin valitsematta jättäminen.

Esseessään Frida Wikblad pohtii valintojen ja epäonnistumisten merkitystä.

TEKSTI FRIDA WIKBLAD

”MITÄ JOS?” ON vaarallinen lause. Se pitää sisällään vääjäämättä ajatuksen epäonnistumisesta. Se aloittaa tajunnanvirran valitettavista seurauksista ja ylipäänsä kaikesta siitä, mikä voi mennä pieleen. Mitä jos en onnistu? Mitä jos kaikki todella menee pieleen?

ON TOTTA, ETTEI aina voi onnistua ja asiat voivat mennä pieleen monella tapaa. Epäonnistuminen nostaa kynnystä laittaa itsensä likoon. Se myös altistaa kaavamaisuudelle ja maagiselle ajattelulle, jossa sattumanvaraisuudelle langetetaan merkitystä ja syy-seuraussuhteita muodostetaan aivan syyttä. Epäonnistumisen pelko ahdistaa pelkääjän oman mukavuusalueen sisäpuolelle: omaan kuplaan, jonka ulkopuolelle on vaikea nähdä.

VALMISTUIN YLIOPPILAAKSI KEVÄÄLLÄ 2015 ja aloitin seuraavana syksynä yliopisto-opinnot, vaikka minulla ei ollut selkeitä tulevaisuudensuunnitelmia. Moni asia 36

kiinnosti, mutta mikään ei kuitenkaan tarpeeksi. Tiesin, tästä huolimatta, haluavani opiskella jotain, ja yllätyksekseni pääsin rimaa hipoen sisään. Ensimmäisen vuoden aikana sain huomata valinneeni väärin. Olin valinnut hakea väärälle alalle ja olin tehnyt väärän päätöksen opiskelupaikan vastaanottamisesta. Vähäiset odotukset, joita minulla oli ennen opintojen alkamista, eivät saaneet vastakaikua opinnoilta. Harkitsin keskeyttämistä, uudelleen hakemista ja vaihtoon lähtemistä.

HAVAHDUIN TÄHÄN LIIAN myöhään: vaihtohakemuksien viimeinen palautuspäivä oli ollut pari kuukautta aiemmin ja yhteishaku oli päättynyt. Ilmoittauduin läsnäolevaksi, koska pelkäsin enkä tiennyt paremmasta. Aloitin toisen opiskeluvuoteni ristiriitaisissa tunnelmissa. Oma pääaine ei kiinnostanut ja luennoille meneminen ahdisti.

Yritin psyykata itseäni ajatuksella, että pystyn kyllä valmistumaan kandiksi, minkä jälkeen voisin hakea toiseen

maisteriohjelmaan. Sehän olisi kätevää. Kynsien pureskelun, opintopsykologikäyntien ja useiden viisivuotissuunnitelmien laatimisen jälkeen päätin kokeilla pääaineen vaihtamista.

NYT PARI VUOTTA myöhemmin, saavutettuani turvallisen etäisyyden tapahtuneesta, koko tilanne vaikuttaa absurdilta. Tuntuu naurettavalta, kuinka ahdistunut ja stressaantunut olin. Pääaineen vaihtaminen tuntui pelottavalta ja pitkältä prosessilta, mutta itse akti kesti noin viisi minuuttia. Tapahtuma saavutti kliimaksinsa, kun sujautin tärisevin käsin täytetyn lomakkeen opiskelijapalvelupisteen postilaatikkoon ja jatkoin päivääni normaalisti. Tämän jälkeen aloin stressata, onnistuuko vaihto. ”Mitä jos?” oli läsnä ajatuksissani jatkuvasti. Kuinka monta päivää tulisi odottaa ennen kuin voisin ottaa yhteyttä ilman, että vaikutan täysin epätoivoiselta? Tiesin viestini menneen perille, kun parin viikon päästä tiedekuntatentissä lomakkeessani henkilökohtaisten tietojen kohdalla luki, täysin varoittamatta, uusi pääaineeni. Olin helpottunut, euforinen ja onnellinen.

Tunsin oloni voittamattomaksi ja muistan ajatelleeni, että pystyn mihin vaan.

MIKÄLI SYYSTÄ TAI toisesta oma ala ei tunnu enää omalta on syytä miettiä, mistä moinen johtuu. Minkä takia oma ala tuntuu vieraalta? Olen onnekas, sillä ahdistuksen keskellä löysin tieni ulos epävarmuuden kuplasta. Loppujen lopuksi se oli helppoa, vaikka se ei silloin siltä tuntunut.

Täytyi vain luottaa itseensä ja uskaltaa tehdä päätöksiä, joiden lopputuloksesta ei ollut takeita.

LÄHIPIIRISSÄNI ON IHMISIÄ, jotka ovat vuoden korkeakouluopintojen jälkeen päättäneet lopettaa opinnot, koska löysivät intohimonsa toisaalta. Jotkut taas yrittävät saada alemman korkeakoulututkinnon suoritetuksi, koska yli kahden vuoden opiskelun jälkeen luulisi tutkielman miltei sikiävän itsestään. Pelko on yksi syy, miksi alaa ei vaihdeta. Toinen syy on yksinkertaisesti se, että ei välttämättä raaskita vaihtaa alaa kesken tutkintoa, sillä se pitkittäisi valmistumista. Kandi kasaan -mentaliteetti viestii yleisemmästä suhtautumisesta vaihdokkeihin ja n:nnen vuoden opiskelijoihin: aloittelevien opiskelijoiden oletetaan tietävän tarkkaan, mitä he tulevaisuudeltaan haluavat. Toisaalta kaksinaismoralismi elää tympeässä suhtautumisessa välivuosia pitäviin nuoriin. Samaan aikaan nuoria patistetaan hakeutumaan jatko-opintoihin mahdollisimman pian, mutta koulutukseen kohdistuvat leikkaukset ja tutkintouudistukset painottavat sitä, kuinka tämän valinnan täytyy olla juuri se oikea.

VALINNAN EI TÄYDY olla oikea. Mikäli erehdyt ja valitset väärin, sillä on väliä vain itsesi kannalta. Mistä tietää, että on oikeassa? Siitä ei välttämättä saa varmuutta pitkään aikaan. En vieläkään tiedä, olenko välttämättä tehnyt oikeaa valintaa tai olenko oikeassa paikassa – olenhan jo kerran ollut väärässä. Mitä jos vaihdan alaa koko lopun elämääni? Mitä jos olenkin vain kyllästynyt, tai oikeasti sitoutumiskammoinen? Pitäisikö tyytyä alaan, joka ei ole varsinaisesti epämiellyttävä tai tunnu väärältä ja jossa pärjään tyydyttävästi, vaikka se ei suoranaisesti tuntuisikaan hyvältä?

OLISI MUKAVAA, JOS kaikki sujuisi suunnitelmien mukaan ja ensimmäinen valinta olisi se oikea. Näin ei kuitenkaan aina ole, ja meistä riippumattomista syistä kohtaamme usein vastoinkäymisiä, jotka muuttavat suunnitelmamme täysin. Miltei välttämättömän suvannon jälkeen vastoinkäymiset saattavat kuitenkin parhaimmillaan sysätä meidät oikealle tielle. Ainoa keino selvittää, pitääkö jostakin, on mennä ja repäistä: asettua oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja laittaa itsensä likoon. Se ei välttämättä onnistu heti, ja voi olla, että se ei pääty niin kuin toivoisi. Toisaalta asiat voivat myös järjestyä paremmin kuin olisi koskaan uskaltanutkaan unelmoida. Mitä jos tämä onnistuu? Mitä jos tämä on paras tekemäni päätös?

ON TURHAUTTAVAA ODOTTAA juuri oikeaa hetkeä – sitä kun ei välttämättä koskaan tule. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö nyt voisi olla hyvä hetki. Jos ei tunne mielenkiintoa omaa alaa kohtaan eikä näe yhteistä tulevaisuutta, on suhteen jatkaminen vähintäänkin kyseenalaista. Pienikin epäily kannattaa huomioida ja miettiä, mitä asialle voi tehdä. Johtuvatko ongelmat oikeasti siitä, että alan vaihto tulisi tarpeeseen vai onko kyseessä muuta oman epävarmuuden projisointia? Onko suhdetta mahdollista korjata, vai onko nyt aika valita toisin?

JOS JOKIN INNOSTAA, resonoi syvällä sisällä ja on alati mielessä, tulisi se ottaa hyvänä enteenä. Täytyy uskaltaa antautua intuition johdateltavaksi ja luottaa siihen, että on parempi kokeilla ja mahdollisesti epäonnistua kuin elää alati jatkuvassa epävarmuudessa.

MITÄ JOS OLISIN silloin valinnut toisin? Vaikka valitsisi kerran, tai kolmekin kertaa väärin, se ei tarkoita, etteikö seuraavalla kerralla voisi valita oikein – tai paremmin. Se, että astuu tutusta ja turvallisesta pois ja antaa itsensä tulla yllätetyksi on pelottavaa. Pelon voi kuitenkin ottaa haltuun ja sen avulla voi tietää, milloin on aika valita toisin.

37

See beyond your next step!

Did you know that we provide you with legal advice every day and in case of a disagreements we negotiate on behalf of you?

You get personal advice in any legal matter of your professional life, whether you are an employee, employer or entrepreneur: • drafting an employment contract • questions related to job change or dismissal advice in labour law-related matters, from the employer’s point of view • legal advice for entrepreneurs in certain questions Call us on 020 693 205 (Mon-Fri 9-12) or make an appointment in our booking calendar.

If you upgrade your membership to KylteriPlus you also get professional liability and legal protection insurance for your protection.

Read more: ekonomit.fi/legalcounselling ekonomit.fi/ kylteriplus-extraservice-package

38

Your career partner.

Puheenjohtajalta

Missä on kylterien koti vuonna 2030?

TEKSTI KARI KARTTUNEN

V

uonna 2015 kauppatieteiden kandiopetus siirtyi Otaniemeen ja samalla opiskelijat tekivät suuren kulttuurisen harppauksen kohti tuntematonta. Vaikka ajatus Töölöstä lähtemisestä oli alkuun pelottavaa ja huoli KY:n kulttuurin säilymisestä Otaniemessä perusteltua, olemme asettuneet melko mukavasti taloksi teekkarien keskuuteen. Jo kolmessa vuodessa poikkitieteellinen kulttuuri on kehittynyt pienin askelin ja nykyään eriväriset haalarit opiskelijatapahtumissa ovat ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Tänä vuonna taikkilaisten ja uusimpien tietojen mukaan ehkä jo vuoden lopussa kauppatieteiden maisterien muuttaessa Otaniemeen Aalto-yliopiston perimmäinen ajatus saatetaan voimaan ja kaikki opiskelijat samalle kampukselle.

KY elää kuitenkin edelleen välitilassa Otaniemen ja Töölön välillä. Suuri osa kulttuuristamme on vuosikymmenten aikana identifioitunut KY-taloon ja monet perinteet sen seurauksena Pohjoiselle Rautatiekadulle.

Otaniemen päässä toimistomme ja juhlatilamme ovat väliaikaisratkaisuja, jotka eivät ole niin taloudellisesti kuin sijainninkaan puolesta optimaalisia. Samaan aikaan KY-talo makaa pääosin tyhjänä.

Kun vanhasta luovutaan, on KY:llä vahvasti suunnattu katseita myös tulevaisuuteen ja uuteen kotiimme Otaniemessä. Opiskelijakeskus on haastava, mutta tärkeä

projekti, josta haluamme pitää kiinni. Yhteinen rakennus Otaniemen paraatipaikalla ei olisi pelkkä talo vaan yhtenäisen Aallon symboli. Kaiken toiminnan pikkuhiljaa muuttaessa Otaniemeen tarvitsemme paikan, jossa jäsenistöllämme on omat tilat ja kulttuurimme voi kukoistaa. Mitä sitten tapahtuu KY-talolle? Menettääkö se merkityksensä, kun viimeinen kylteri sammuttaa valot Töölön kampukselta ja ajaa länsimetrolla Otaniemeen?

Keskustelua KY-talon tulevaisuudesta on käyty niin opiskelijoiden keskuudessa kuin valtakunnallisessa mediassakin. Viime vuoden edustajisto antoi hallitukselle tehtäväksi selvittää mahdollisuutta muuttaa rakennus opiskelija-asunnoiksi ja toistaiseksi tämä onkin ollut ensisijainen päämäärämme. Opiskelija-asuntojen myötä talo saisikin pitkälle historialleen luonnollisen jatkumon ja pieni pala meitä jäisi edelleen Töölöön.

Kaavoituspäätöstä odotellessa on kuitenkin mielekästä pohtia, mitä KY-talosta luopuminen todellisuudessa tarkoittaa. Kulttuurillemme merkittävien tapahtumien, kuten mursujaisten ja vapun luonne tulee muuttumaan radikaalisti, kun tilat eivät olekaan enää Helsingin ydinkeskustassa. Olemmeko valmiita muuttumaan ajan myötä ja sopeuttamaan toimintamme uusiin tiloihin? Onko KY-talo vain muinaisjäänne, jonka unohdamme?

39

KY tiedottaa

KY:llä tapahtuu TOUKOKUU 5.5. Aalto City Challenge 15.5. Banking Night 18.5. KY Masters -lauluilta 21.5. PwC-afterwork 25.5. KY-Sail: Summer Cruise 26.5. KY-Slice: Märkäbogi 26.5. Have you met Suvi 27.5. KY-Sail: Purjehduspäivä KESÄKUU 1.6. Masters’ Gala 6.6. KUJ: Pääsykoebileet ELOKUU 31.8. Jäänmurtajaiset 31.8. Kesäkuntis 31.8.–9.9. Orientaatioviikko SYYSKUU 5.9. Aalto Party 13.9. Mursujaiset 14.–19.9. Syysvaellus

40

KY Sweatshirtin mallikappale

KY:N TUOTEPORTFOLIO LAAJENEE KY:n tuotteet saavat syksyllä riveihinsä uuden jäsenen, kun TWIC Helsingin kanssa yhteistyössä tuotetut collegepaidat saapuvat! KY Todayssä toteutetun äänestyksen perusteella KY Sweatshirtin väriksi valikoitui yksimielisesti tummanvihreä.

Odotus palkitaan syksyllä, kun tämän KY:n väreillä varustetun muotiluomuksen myynti alkaa.

Osta siis omasi toimistolta orientaatioviikosta alkaen!

KESÄ LÄHESTYY Pian on aika pakata tenttikirjat ja haalarit odottamaan syksyn rientoja ja siirtyä kesän viettoon.

KY:n toimisto toivottaa kaikille oikein hauskaa kesää – nähdään jälleen syksyllä!

41

Henkilökohtaista

Haasteista TEKSTI MAIJA HIRVO KUVA ATTE MAKKONEN

Haasteiden etsiminen ja niiden vastaanottaminen on tärkeä ominaisuus. Nykyään puhutaan paljon siitä, että noin 70 prosenttia oppimisesta tapahtuu tekemällä. Keskeistä on tehdä niitä asioita, joita ei ole tullut tehtyä aikaisemmin.

Nämä asiat ovat haasteita, koska niitä tekemällä mennään oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Uusien haasteiden vastaanottaminen tarkoittaa myös sitä, että on uskallettava pyytää ja ottaa vastaan palautetta sekä neuvoja. Itselläni hyppy johtamaan kauppakorkeakoulua oli iso haaste. Tämä on aivan erilainen tehtävä kuin aikaisemmat työni.

Olin vuonna 1992 vierailevana professorina Hongkongin yliopistossa ja aloin tekemään tutkimusta johtami42

sen haasteista Kiinassa. Päätin tehdä työn kunnolla ja lähdin kiertelemään yrityksiä paikallisilla busseilla ja junilla ympäri Kiinaa. Ei ehkä ensimmäinen asia, joka ihmisillä tulisi mieleen, mutta opin valtavasti ja oli se loppupeleissä todella hauskaakin.

Haasteiden läpikäymisessä sosiaalisen pääoman ylläpitäminen ja hyödyntäminen, omien kokemusten jakaminen sekä keskustelu itselle tärkeiden ihmisten kanssa auttavat paljon.

Ingmar Björkman Kauppakorkeakoulun dekaani

Seuraava Kylteri ilmestyy syyskuussa.

43

44