Kummit-lehti 2/2015

”

Mennyttä on turha murehtia eikä tulevaisuudesta voi tietää. Olemme onnellisia tästä hetkestä. Sen tuo pikku-ukko on meille terävöittänyt.

à Maija Sipiläinen, Noahin omahoitaja K7:llä, kutoi pienokaiselle ensimmäiset lapaset, jotta tämä ei vetäisi ”elämänletkujaan” irti. Maija kutoi Noahille myös sukkia ja pipoja.

â Katariina Schmidt aikoo olla hoitovapaalla ainakin siihen asti, kunnes Noah täyttää kaksi.

– Olimme valinneet Noah-nimen synnytyssalissa. Ei meillä ollut mitään valmiiksi mietittynä. Oli upeaa, että hätäkastetta varten annettu nimilappu jäi lopulta käyttämättä. Noahista me koko ajan hänen syntymänsä jälkeen puhuimme, ja virallisesti lapsi sai nimensä ja kasteen Puotilan kauniissa kappelissa sukulaisten ympäröimänä. Kuten tavalliset vauvat, Katariina Schmidt hymyilee.

Keskosen nivustyrät eivät parane itsestään, ja neljä päivää ristiäisten jälkeen Noah operoitiin. Silloin hänellä oli runsaat kolme kuukautta ns. korjattua ikää eli ikää lasketusta ajasta. Leikkauksen piti olla pieni. Tosin nukutus oli riski, koska Noahilla oli edelleen happiviikset.

– ”Yön jälkeen kotiin”, sanottiin kuitenkin, kertoo Katariina Schmidt.

– Tuska ja pelko oli joka tapauksessa suunnaton. Oli annettava lapsi pois omista käsistä, joissa hän oli ollut vasta kaksi kuukautta.

Ensitieto leikkauksen jälkeen oli, että kaikki meni hyvin.

– Pian perään saimme tiedon, että toinen tyrä on pettänyt jo heräämössä ja lapsi leikataan uudelleen.

”

Vaikeita päiviä Leikkaussalin kiireestä johtuen Noah odotti uutta leikkausta hengityskoneessa ja vahvassa lääkityksessä peräti kellonympäryksen. Vakavasti keuhkosairaalle lapselle se oli todella pitkä aika.

– Tiesimme, että oli olemassa riski, ettei Noahia enää saataisi irrotettua hengityskoneesta. Hengitys saattaisi taantua.

Korjausleikkaus tehtiin aamuyöstä vatsaontelon kautta. Aamulla vanhemmat pääsivät katsomaan elottoman ja turvonneen näköistä lastaan teho-osastolle.

– Elämä tuntui taas pysähtyvän, Katariina-äiti huokaa.

– Seuraavat päivät olivat erittäin vaikeita. Osasto K9:n järkyttävät olosuhteet väistötiloissa lisäsivät ahdistusta. Kun vielä Noahin ekstubointia lykättiin koko ajan, aloimme todenteolla hermostua.

Viimeisenä teho-osastoyönä tuli eteen tilanne, jota Katariina ja Thomas olivat pelänneet: – Noahin hoitaja oli lähtenyt tauolle ja jättänyt hänet toisen hoitajan vastuulle. Noah oli alkanut itkeä äänetöntä itkuaan hengityskoneessa. Hapen kulku estyi, eikä tilanteeseen ollut ehditty tarpeeksi nopeasti. Happisaturaatio laski, pulssi romahti 20:een, annettiin elvytyshälytys. Noah pelastui, taas.

“Mikä ei tapa, se vahvistaa” Seuraava päivänä Noah viimein ekstuboitiin eli otettiin irti hengityskoneesta, ja hän pääsi toipumaan K9:ltä K6:lle.

– Oli jo ollut puhetta kotiinlähtövalmisteluista, kunnes aamulla soitettiin, että Noahin vatsaontelon haava on todennäköisesti pettänyt ja tulehtunut.

Hänet pitää leikata uudestaan. Eli taas leikkaussaliin ja teholle. Ne kaksi viikkoa olivat valtavaa hätää ja tuskaa, Katariina Schmidt kertoo.

– “Mikä ei tapa, se vahvistaa” on sopiva sanonta, kun Noah kaksi viikkoa myöhemmin kuitenkin kotiutui iso haava vatsassa, hymyilevänä ja samalla lisähapen jättäneenä. Noah oli jälleen selviytynyt ja voi paremmin kuin koskaan! Se oli ironista. Muutos oli nopea ja todella suuri.

16

www.kummit.fi • Selviytymistarina