Kuvio 12. Kieliryhmä(t), jonka/jotka Hallå!-hankkeet ensisijaisesti halusivat tavoittaa

Kuvio 12. KIELIRYHMÄ(T), JONKA/JOTKA HALLÅ!-HANKKEET

ENSISIJAISESTI HALUSIVAT TAVOITTAA

Hankkeiden lukumäärän mukaan. Magman Hallå!-kysely, N=77.

1

6 4

15

51

Ruotsinkieliset

Suomenkieliset

Sekä suomen- että ruotsinkieliset

Henkilöt joiden äidinkieli on muu kuin ruotsi tai suomi Useampi kieliryhmä

Ainoastaan neljä hanketta ilmoitti, että heidän ensisijainen kohderyhmänsä oli pelkästään ruotsinkieliset, ja kaikki nämä hankkeet toimivat vahvasti ruotsinkielisillä paikkakunnilla. Kaksi näistä oli päiväkoteja, joiden tavoitteena oli esitellä suomen kieltä päiväkotien lapsille – toinen päiväkoti (Kemiönsaari) järjesti suomen kerhon ja toinen (Bergö, Maalahti) esitteli suomea draamapedagogin avulla. Kolmas hanke, joka ilmoitti ensisijaiseksi kohderyhmäkseen ruotsinkieliset, oli Hallå Hackaton!, joka oli Mustasaaren ruotsinkielisen lukion (Korsholms gymnasium) aloite. Käytännössä hankkeeseen osallistui sekä ruotsin- että suomenkielisiä lukion opiskelijoita (katso liite 2). Neljäs hanke oli Luodon kunnassa, jonka asukkaista yli 90 prosentilla äidinkieli on ruotsi. Språkens lärstig i Larsmo -hankkeen tavoitteena oli luoda työskentelytapoja ja materiaalia lisäämään toisen kotimaisen kielen ymmärtämistä niin lasten kuin henkilökunnan keskuudessa varhaiskasvatuksessa, seurakunnan päiväkerhotoiminnassa sekä esikoulussa. Kyseessä on paikkakunta, jossa harvoin kuulee muuta kieltä kuin ruotsia. Kuten yllä todettiin, on vaikea nähdä, mitä etuja sillä olisi, että ruotsinkieliset eristäytyisivät omaan kuplaansa ilman, että osaisivat suomea. Siksi on erittäin ymmärrettävää ja tukemisen arvoista, että vahvasti ruotsinkielisissä kunnissa halutaan panostaa laajempaan suomenkieliseen kontaktipintaan. Tässä arvioinnissa ei ole tarkasteltu muita hankkeita yksityiskohtaisemmin, mutta Hallå Hackaton! -hankkeen vaikutukset näyttivät lupaavilta lyhyellä tähtäimellä: kynnys toisen kotimaisen kielen käyttämiseen oli huomattavasti madaltunut, kun kielirajojen yli oli työskennelty vain kaksi päivää.

Yhteensä 15 hankkeen kohderyhmät olivat ensisijaisesti suomenkielisiä. Suurin osa näistä hankkeista liittyi jollain tavalla koulutukseen. Näihin hankkeisiin kuuluivat muun muassa Bli proffs! (katso liite 2) sekä Våga tala svenska. Ne kolme hanketta, joita ei luokiteltu kuuluvaksi koulutushankkeisiin, olivat Svenska Teaternin hanke, jonka tavoitteena oli

saavuttaa aktiivisemmin suomenkielistä yleisöä, journalistinen hanke sekä Kielilähettiläät – Språkambassadörerna, jonka oikeastaan voisi katsoa kuuluvan koulutushankkeisiin. Ainoa hanke, jonka kohderyhmä ensisijaisesti oli muut kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvat henkilöt, oli Svenska för invandrare. Kuten liitteestä 2 käy ilmi, tähän hankkeeseen sisältyi kaikille suomenkielisten koulujen oppilaille suunnattu osuus taustasta riippumatta. Niiden neljän hankkeen, joista tehtiin tarkempi analyysi, tulokset olivat myös lupaavia: kiinnostus ruotsin kieltä kohtaan vaikuttaa lisääntyneen kaikissa kohderyhmissä.

Kaikki muut hankkeet oli suunnattu kahdelle tai useammalle kieliryhmälle. Mielenkiintoista tällaisissa asetelmissa on se, miten kaksi- tai monikielisyys toimii käytännössä. Joissain tapauksissa kyse oli yksi- tai monikielisen materiaalin tuottamisesta, kuten Bonda-hankkeessa. Minutvisor-hankkeessa luotiin lyhyitä lauluja (Hoppsorna – Hupsulit) nuoremmille lapsille, ja lauluista julkaistiin sekä suomen- että ruotsinkieliset versiot Yle Areenassa. Muissa kaksikielisissä hankkeissa kyse oli nimenomaan kaksikielisestä toiminnasta. Esimerkiksi suomen- ja ruotsinkielisen yksikön välisestä yhteistyöstä tai Suomen Nuorisokuoron tapauksessa: täysin uudesta kaksikielisestä toiminnasta. Kuten tarkemmasta kuvauksesta (liite 2) käy ilmi, näyttää siltä, että kummastakin kielestä on tullut luonnollinen osa kuoron toimintaa, vaikka ruotsinkieliset edustavatkin numeerista vähemmistöä. Toisissa esimerkeissä luonnollisen kaksikielisyyden saavuttaminen on ollut vaikeampaa: esimerkiksi Språkbad och idrott i Raseborg -hankkeessa, jossa tavoitteena oli saada suomenkielisiä lapsia mukaan käsipallotoimintaan, ei valmentajien kielitaito aina ollut yhtä hyvä molemmissa kielessä.

Näyttää siltä, että kysymys ei yleensä ole siitä, mikä kieliryhmä halutaan tavoittaa vaan siitä, miten hyvät hankkeet onnistuvat saavuttamaan tavoitteensa. Ruotsinkielisten suomen kielen taitojen vahvistamista voidaan siis pitää vähintäänkin yhtä olennaisena kuin suomenkielisten ruotsin taitojen vahvistamista. Tarvitaan määrätietoista työskentelyä ja hyvää suunnittelua, jotta kaksikielinen ratkaisu todella on käytännössä kaksikielinen. Suomen Nuorisokuoro on erinomainen esimerkki tällaisesta toiminnasta. Tämä esimerkki osoittaa myös sen, ettei tärkeintä välttämättä ole kielten välinen numeerinen tasapaino vaan se, miten kaksikielisyys toteutuu koko toiminnassa ja näkyy johtajien/kuoronjohtajan/opettajien asenteissa ja toiminnassa, organisaation viestinnässä ja kielenkäyttöön liittyvässä ilmapiirissä.