IÄNI 3/2023

ITÄSUOMALAINEN KULTTUURIJULKAISU 3/2023

Yhteistyössä: Savonlinnan Taidelukio Savonlinna Ars Libera, Kuopion Kuvataiteilijat ry Kuopio Esittävän taiteen kollektiivi Kaukasus Mikkeli Kulttuuritila Nuijamies Lappeenranta Teatteri NÄYTTÄMÖ Joensuu Erityiskiitos keskiaukeaman teoskuvasta Ville Löppöselle.

IÄNI on itäsuomalainen kulttuurijulkaisu, jota julkaisee luovien alojen yhdistys Pääkonttori ry. Toteuttamisen käynnistämistä on vuosina 2022-2023 tukenut Savonlinnan kaupungin hallinnoima, opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama S creatives -hanke. Paperilehti ilmestyy kolme kertaa vuodessa, minkä lisäksi sisältöjä jaetaan verkossa. Digilehden löydät tällä hetkellä osoitteesta screatives.fi/kulttuurilehti. Julkaisija: Pääkonttori ry Julkaisupäivä: 1.12.2023 Lehden tunnus, grafiikka ja taitto: Heidi Tamminen Paino: Teroprint Oy, Mikkeli Ota yhteyttä: kulttuuri.iani@gmail.com, www.screatives.fi, Instagram: @kulttuuri_iani IÄNI, Itäsuomalainen kulttuurijulkaisu. ISSN 2814-9785 Painosmäärä 4 000. Ilmaisjakelu. Jakelupisteitä 40 kpl, listaus sivulla 28.

toimituskunta 3/2023

Veera Kolehmainen

Teos Marjat

Veera Kolehmainen päätoimittaja

Pääkirjoitus Tunne, joka sisällä palaa

Hanna Vahvaselkä

Tunne Juuret.................................................. Paula Susitaival

Näkökulma Miltä nyt tuntuu? Atso Almila

Heidi Tamminen toimituspäällikkö

Anni Löppönen jäsen

Taidelukion opiskelijat

Teos Evolution sarjasta Phase of Metamorphosis in Cycle of Evolution

5 Kysymystä 5 kysymystä: Sillanrakentajat

Perintö Kesälahdella Kalevalan alkulähteillä

Kulttuuriväki tiedottaa

Jakelupisteet

Kannessa Kannen taiteilija: Kaisa Jussila

Eeva Simola jäsen

Taidelukiolta Poimintoja luovan kirjoittamisen työpajasta

Ville Löppönen

Tiia-Mari Mäkinen, Virpi Rautsiala

Maija Ala-Nikkola, Niina Rita

Tässä numerossa

VEERA KOLEHMAINEN

TUNNE, JOKA SISÄLLÄ PALAA KUVA: IITA SILLANPÄÄ

Pääkirjoitus

Löysin juureni Itä-Suomesta 15-vuotiaana, kun muutin Savonlinnaan. Yllättäen kaikki isovanhempani alkoivat kertoilla tarinoita heidän nuoruudestaan tai lapsuudestaan. Sellaisia tarinoita, joita en ollut koskaan kuullut Keski-Suomessa lapsena asuessani. Aloin kiinnostua juuristani ja ymmärsin, että olen vahvasti savo-karjalainen. Juurruin vahvasti itään. Muutin kuitenkin suorittamaan jatko-opintoja muualle. Hetken aikaa jostain syystä luulin, että en voisi palata tänne. Mutta kun opintojen edetessä suunnittelin tulevaa, en pian osannut ajatella enää muuta vaihtoehtoa. Huolimatta siitä, että pääkaupunkiseudulla olisi varmasti ollut enemmän koulutustani vastaavia töitä. Kaipasin itään. Se, mikä minut ajoi tänne takaisin, oli vahva sisältä kumpuava tunne. Kulttuuri-käsitteen määritelmä vaihtelee ja merkitys riippuu usein siitä, missä yhteydessä sanaa käytetään. Yhteiskuntatutkimuksen näkökulmasta kulttuuri on Wikipedian mukaan ”erottelujen järjestelmä, jonka avulla ihminen

luokittelee ympäristöä, arvottaa itseään ja muita sekä rakentaa identiteettiä”. Kulttuuri on myös ”jaettujen asenteiden, arvojen, tavoitteiden ja käytäntöjen kokoelma, joka on luonteenomainen esimerkiksi jollekin ihmisryhmälle”. Kulttuuri vahvistaa identiteettiä ja luo tunnesiteitä. Kun johonkin paikkaan syntyy vahva tunneside, siitä on vaikea hellittää. IÄNI pyrkii osaltaan vahvistamaan meidän kaikkien tunnesidettä itään. Tämän numeron teemana on tunne. Kun kuuntelee maailman menoa, saattaa myös liian helposti unohtaa itsensä, tukahduttaen samalla sen tunteen, joka sisällä palaa. Mitä jos seuraisimme sitä, syvällä piilossa olevaa tunnetta jatkossa enemmän?

Teos Hanna Vahvaselkä: Marjat, 2023, sekatekniikka / puu

Tunne

PAULA SUSITAIVAL

JUURET

KUVAT: ULLA KOKKI

Jos on juurtunut tavalla tai toisella johonkin paikkaan, maa pitää kiinni ja antaa omastaan, antaa ihmiselle olemuksen ja ominaismaun niin kuin etelärinne viinirypäleelle. Silloinkin, kun lentää ilmojen viemänä siemenenä muille maille tai peitellään pistokkaana uuteen multaan. Juuriltaan kiskaisu voi olla ensimmäinen kerta kun ymmärtää, mistä oikein on.

Tavat, tunteet ja teot Minun esivanhempani, virkamiehet, toimihenkilöt, muuttolinnut, tulivat sieltä ja täältä. Ei ollut tilaa tai taloa, sitä vanhaa paikkaa. Kun ei ole paikkaa, ei ole myöskään paikan jakamisen tai siitä luopumisen kipuja, ei painetta perinnön kannattelusta. Kiintymys kotiseutuun ja heimoon on kiintymstä yleiseen: tapoihin, tekoihin ja joukossa koettuihin tunteisiin. Yhteiseen näkymään ympärillä. Maisema tulee ensin. Vesi, harju ja vaara. Mereen en luota, syvinä siintäviin järviin luotan aina. Järvi-

Onko karjalainen vilkas ja tunteellinen? Vaikea sanoa. Pitkälti länsisuomalainen mummuni oli meillä se kaikkein kovin puhumaan. Mutta idässä kasvanut tottui varmasti iloon ja itkuun, eikä tunteita ollut tapana piilotella. Kaikille puhuttiin ja small talk osattiin, oudoissakin oloissa. Viimeksi kotikaupungin torilla aamuneljältä taksijonossa minulle muistutettiin, miten helppoa ja hauskaa on jutuniskentä läpeensä sutkin tuntemattoman kanssa.

Tunne

on turvallinen, aina tuttu, tosi ja kaunis. On monenlaisia juuria. maisema Järvien mukana tulevat kaikki muistot järvielosta, jokielosta, veneistä ja linnuista, kesän kirkkaista Sitkeitä, syvällä äänistä. Ranta, satamaraitti, kivi- ja puukortteleita, asema, tori ja kaksi kirkkoa. Torilla sorina, se tuttu kulkevia; niitä, jotka oikean nuottinen. Värikkäät sanat kuin tarinat. ei koskaan ollut minulle kotikieli. Se oli kulkevat enemmän pin- Murre yleiskieli, ympärillä soiva, itseään alati uudestaan arjen musiikki. Omaan yleiskieleen uivat nassa; tuoreita, vasta keksivä idän sävyt, diftongit ja geminaatiot kun puhutaan syvistä ja aina olleista asioista: väsyneenä haluaa maan lävistäneitä. kottiin, ei kotiin.

Heimoajatteluun liitetään usein arvoja ja asenteita. Toisaalla ylpeyttä, toisaalla viekkautta, toisaalla synkkää umpimielisyyttä. Näistä en tiedä, onhan tapoihin ja tottumuksiin niin monia syitä. Joku tuo mieluusti esiin geenit, toinen Pähkinäsaaren rauhan henkis-historialliset jakolinjat, toisaalla esitetään itäsuomalaisten rytöisempiin pihoihin selitykseksi maanviljelyskulttuurin eroja. Tunnistan sen, mikä minussa resonoi: itä ei ota itseään liian vakavasti. Kotiseudulla ei ole esittämisen tai suoriutumisen painetta. Kaikki saavat kukoistaa itsenään, eikä ole yhtä ainoaa hyväksyttävää tapaa onnistua ja olla ihminen.

IÄNI 3/2023 | 5

Aistien itä Aistit ovat avain muistoihin. Keväällä 2008 työntelin vaunuissa vajaa vuotiasta esikoistani synnyinkaupungissani. Matkan jälkeen kirjoitin: Joki vilkuilee taivasta kevätauringon peilinä. Pielisen linnan seinä hohkaa lämmintä, vaneritehtaalta soluu nenään purun keltainen tuoksu. Kaikki on paikallaan. Talo jossa kasvoin on kasvanut kyljestä pituutta kokonaisella yhdellä ikkunalla, pihamännyt huiskivat taivasta,

Tunne

ojanpohjan puro virtaa tienristin lähteensilmässä niinkuin 25 vuotta sitten. Missä taapersin lapsena taaperran nyt kaksin, nelipyöräisellä, näytän tytölle tärkeitä paikkoja. Rannan kartanon pajoineen ja koivikkoineen, rautatiesillan, mustan kiven kirkkomaalla josta puuttuu vielä viimeisin nimi.

Tuoksut, äänet, värit; auringon ja tuulen tuntu. Aistit kertovat, missä olet, ja millaisessa ajassa. Matkustamisen kiihko ja outojen paikkojen vieraus avautuvat ensimmäiseksi aistein. Ja se kun saavut tuttuun paikkaan, astut tutun kynnyksen ylitse, olet jälleen kotona. Yksilön elämänkokemus määrittelee, onko aistien viesti turvallinen vai uhkaava. Ovatko heränneet muistot lämpimiä vai kovia. Paikat eivät ole kaikille samanlaisia.

Pitkään mielsin itseni juurettomaksi, kunnes ymmärsin, miten joensuulainen sittenkin olen. Synnyin ja kiinnityin Tikkamäen multaan keskussairaalan mäellä, ja siellä koen yhä syvintä yhteyttä kotiseutuuni.

Tunne

Karjalaisuus

Siirtoväki kantoi karjalaisen kulttuurin kaikkialle Suomeen, mutta rajan pinnassa se on paikallista ja aina ollutta. Muualta paikalle muuttaneellekin karjalaisuus on muotoutunut luontevaksi ikkunaksi katsoa kohti maailmaa. Se on tarkoittanut kielen läsnäoloa vaikka vain lauluina ja sanaston fragmentteina, juhlavaa vaatepartta ja rituaalisen esinekulttuurin ymmärrystä, Kirkkokadun kahden pään kirkkoja, ja tietenkin ruokaa. Piirakoita, vatruskoita, sultsinoita, oikein kotileipomossa kaulittuina ja ummistettuina, voilla silattuina, torikojun lämpölaatikosta haukattuina. Ihmiselon ilmiöiden, arjen ja juhlan Karjalan lisäksi sisälläni elää vahvana myös ajatus myyttisestä tarinoiden ja ideoiden Karjalasta, runon ja rajan seudusta, vaarojen ja kaskisavujen maasta. Ihmisasutuksen ja erämaan välitilasta, jossa sudet ja karhut yhä mellastavat olemassaolonsa oikeutusta hakien.

IÄNI 3/2023 | 7

Tunne

Rajamaat Kaupunkilaisenakin minussa on tilkka metsäläisyyttä, koska maantiede on luonut koko itäisestä Suomesta rajamaan. Samalla alueen elinkeinot ovat luoneet dynaamisuutta. Ajatuksissani idän asiat ovat liikkeessä, ihmiset ja tavara aina matkalla jonnekin. Liikkuva raja on pakottanut liikkumaan, siirtänyt tiloja ja taloja. Valppaus ja ymmärrys ikuisesta kriisin mahdollisuudesta ovat synnyttäneet väestöön ainutlaatuisen kaihon sävyttämän resilienssin. Mikään ei ole itsestään selvää. Kaikki voi muuttua milloin tahansa.

Paikkaan kuulumisesta Suhde kotiseutuun on yhtä kiperä kuin suhde vanhempiin tai sisaruksiin. Se voi vaihdella kiinteän lämpimästä viileän välinpitämättömään ja avoimen vihamieliseen. Voi olla, ettei sitä ole lainkaan. Mutta se on olemassa oleva (tai olematon) seikka, jota kukaan ei pääse pakoon.

Myönteiseen kotiseutuyhteyteen liittyy tunne meistä. On jotain, mitä jaetaan yhdessä. Tuttuja maamerkkejä, tapoja, ilmiöitä, sanoja ja tarinoita. Tunne voi tiivistyä kulttuuriseen objektiin: lauluun, tapahtumaan tai joukkueeseen. Joskus kotiseutu ei tarjoa ainoatakaan lämmintä muistoa, lämpimänä ailahtavaa aistikokemusta tai yhteyden tunnetta toisiin. Jotkut haluavat vain lähteä palaamatta koskaan takaisin. Paikkaan sopimattomatkin ovat paikan synnyttämiä ja heidän tarinansa osa paikan suurta tarinaa. Minulle oma yhteyteni itään on hiljainen tieto, asenne, viekas vahvuus. Se on tieto siitä, että voin aina palata paikkaan, jossa tiedän miten olla, vaikka kotini on ollut muualla jo kolmekymmentä vuotta. Paula Susitaival on taiteen ja kulttuurin sekatyöläinen, joka syntyi ja kasvoi Joensuussa ja elää nykyisin eteläisessä Hämeessä. Ulla Kokki on helsinkiläistynyt valokuvataiteilija, joka on kotoisin Savonlinnan Oravista.

Tunne IÄNI 3/2023 | 9

ATSO ALMILA

MILTÄ NYT TUNTUU? KUVA: ATSO ALMILA

Näkökulma

perheen tulee käyttäytyä Möksä ja Piukkula Vanha mies kulkee lisen -ohjelmassa kuitenkin ihanasti yllättyneenä, kun saa avata upouuteen, steriiliin näkymään. lapsuutensa katuja silmät Pitääkin, käsikirjoituksen mukaan. Kuvassa tuli savuaa laakeassa metalliastiassa ja vesiaihe pulisee ja häkeltyy muistojen pation nurkassa. Sangen yksityinen kokemus on nykyään oletusarvyöryä. vona julkista. Toki tunteensa tulee myös jakaa soAurinko osuu ikkunoihin, jotka heittävät vastakkaiselle seinälle heijastuksia. Värit, tuoksut ja nuoren henkäyksen muisto toisella poskella assosioituvat aisteissa. Poikkeaako pieneen galleriaan kivijalassa? Tuo sininen väri... Televisiossa urheilua. Suomi! Epäonnistuminen. ”Miltä nyt tuntuu?” – tietäisikin! Mutta siinä seisoo epäonnistuja kyyneliä tihrustaen toimittajan mikrofoni suunsa edessä, kun kansa kaipaa selitystä. Tunteesta on tullut myyntitavaraa, ehkäpä siksi, että se ei ole helposti hallittavissa. Mökkiremppaohjelmassa puutarha on pantu keinokiveykseksi ja maa hakkeelle, vanhan tuvan palvelutaso nostettu kaupunkilaismittaan. Onnel-

siaalisessa mediassa. On syytä jakaa tietoa, mitä tunnetiloja vaikkapa kuultu sävelmä herätti, miten elokuva kosketti. Nykyään on myös hyvin suosittua kertoa, mistä EI TOD. pitänyt. Mutta mikä on tunne? Se ei ole järjellä ohjailtavissa, emmekä voi säätää, koska ihokarvamme nousevat pystyyn. Syynä voi olla yhtä hyvin pelko kuin yllättävä kauneuden kokemus, joka saa haukkomaan henkeä. Vaikka tunnettaan ei voi hallita, voi altistumista potentiaaliselle kokemukselle itse hakea, kunhan on katsonut suositukset. Nopeat keinot ovat tuttuja, reseptinä ei liikaa syvällisyyttä, ei tylsiä hetkiä. Elokuvat saavat räiskimällä tai romantiikkaa vyöryttämällä meidät ehkä tuntemaan paljon ja nopeasti.

Vanha mies kulkee lapsuutensa katuja kokien muistojensa vyöryn, menneet keveät askeleensa. Aurinko osuu ikkunoihin, jotka heittävät vastakkaiselle, pastelliväriselle seinälle heijastuksia.

Näkökulma

Tuo ei ole välttämättä kuitenkaan sitä syvimmältä väräyttävää resonanssia, jossa tietää sielunsa tulleen hiljaa kosketetuksi. Yli sata vuotta vanhassa kuvassa on kaksi luuttua vierekkäin. ”När man den ena rörer på, så blir den andra rörd också”, kertoo vanhan piirustuksen teksti: kun kosketat yhden kieltä, tulee toinenkin kosketetuksi – vastaava kieli resonoi viereisessä instrumentissa.

Yhdessä niistä näyttäisi tanssivan pari. Poikkeaako pieneen galleriaan kivijalassa? Tuo sininen väri... kun se koskee sydämeen, tuntuu selittämätön. Silmät ehkä kostuvat. Mies seisoo hiljaa, mutta sisällä kuohuu. Ulkona valo ja kevyt tuuli assosioituvat aisteissa. Toiselle poskelle syttyy muisto, nuoren henkäyksen, huulten kosketuksen. Kaikki kosketukset ikuisesti ihollamme. Kirjoittaja on kapellimestari, säveltäjä ja Kuopion Minna Canthin talo ry:n puheenjohtaja.

IÄNI 3/2023 | 11

TAIDELUKION OPISKELIJAT

POIMINTOJA LUOVAN KIRJOITTAMISEN TYÖPAJASTA

Rakas tomaattini Tomaatti niin kaunis, puutarhan perukoilla häämöttää, kesäpäivän auringossa, kauniina kimallellen. Sitä kohti juostessa, unohdan kaikki mun huolet, niin ihana herkku, tää pieni tomaattini lienee.

Taidelukiolta

Mehukas ja pehmyt, suussani niin sulava, täydellisen täydellinen, mahtava makupala. Lopulta mä varmasti, itsekin tomaatiksi muuttuisin, jos niiden alla päivät pitkät, joutilaana lötköttelisin. Leivän päälle joutuisin mutta eihän se nyt haittaa, sillä tomaatti mä olisin, en tuntis enää elämää, niin kamalaa ja rankkaa. Inka Tiihonen

ota maito ja itke alasti Miska Jaksola

mitä on vapaus saa hymyillä mut pitää pelätä kävellä paljain jaloin pihalla sora varpaiden välissä seuraako joku juokse kovempaa vauhti kokoajan hidastuu ja kohta oot taas polvillaan Enna Räihä Taistelija

pistävästi ilmat punoittavat kasvot, ystäväni ovat nämä rikastuttavat rankat olot! Tuuli ja hanki ovat hurmaisat sävelet marssin, jonka äänet kuljettaa läpi viikkoja kestävän kulku tanssin!

Taidelukiolta

Matkalla läpi hangen, päättäväisesti kulkee askel, työn hiki on oman hengen ilonkyynel jonka lasken.

Läpi hurmaavien näkyjen, valtavien lumiaavikoiden, sekä jäätyneiden metsien, että järvien, taival jatkuu uudelleen ja uudelleen. Sankarin leiman saa kun vihollisen karkoittaa! Kansani minun tahtojen ja äänien ja tarpeitten! Vihollisten läpi taistelen heidän vihaan vastaan iloiten! Taakat raivokkaat tulen aina kantamaan minä soturi isänmaan! Niko Björklund

Runot ovat Savonlinnan Taidelukion Luovan kirjoittamisen työpajan harjoituksia syyskuulta 2023.

IÄNI 3/2023 | 13

Teos

Ville Löppönen

Evolution sarjasta Phase of Metamorphosis in Cycle of Evolution 2021 akryyli ja öljy kankaalle, 195 x 175 cm

IÄNI 3/2023 | 15

TIIA-MARI MÄKINEN, VIRPI RAUTSIALA

5 KYSYMYSTÄ: SILLANRAKENTAJAT

Keitä olette?

5 kysymystä

Tiia-Mari Mäkinen: Olen taiteen moniottelija, tytär, sisko, ystävä, kulttuurin suurkuluttaja, polkujuoksija, eläinrakas, liikeilmaisua rakastava, matkaileva, utelias, jatkuvasti liikkeellä oleva päämäärätietoinen etsijä, luonnossa vapaa-aikaa viettävä, sosiaalinen, keskusteluja, suuria tunteita ja oikeudenmukaisuutta rakastava tapaus Pohjois-Karjalasta.

Virpi Rautsiala: Olen esittävän taiteen hybriditaiteilija, metsänhoitaja, motoristi, yrittäjä. Taiteilijuuteni lisäksi olen hengityskoulu- ja jännitysryhmän ohjaaja sekä Metsämieli-vetäjä. Intensiivinen taidetoimikuntatyö on avannut itselleni taiteen rahoittamisen ja taidepolitiikan maailmaa. Fanitan Minna Canthia. Inspiroidun kirjallisuudesta, tanssista, musiikista ja kuvataiteesta.

Tiia-Mari Mäkinen. Kuva: Jyri Keronen

Virpi Rautsiala. Kuva: Karri Lämpsä

5 kysymystä

Mistä tulette? T-MM: Mie oon kotoisin Kontiolahdelta, Pohjois-Karjalasta. Asuin Itä-Suomessa ensimmäiset 20 vuotta elämästäni, jonka jälkeen suuntasin ulkomaille opiskelemaan, rakastumaan ja tekemään taidealan hommia. Viimeiset 7 vuotta asuin Lontoossa, mutta ikävä takaisin omille juurille järvien äärelle oli suuri. Vuosi sitten palasin kotiseudulleni ja nyt asun pienessä mökissä järven rannalla lähellä Joensuuta, nauttien jälleen Pohjois-Karjalan meiningistä.

VR: Asun Kuopiossa savolaisen perheeni kanssa. Mummola on Etelä-Savossa Sulkavalla, jossa Partalan saartakin on soudettu ympäri! Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni eteläisessä Suomessa Keravalla ja Helsingissä. Oon työskennellyt ympäri Suomea, pisimpään Pohjois-Savossa. Ensikosketuksen ammattiteatteriin sain Pohjois-Karjalassa, jossa olin töissä. Itä on kaunis ja ihana!

IÄNI 3/2023 | 17

5 kysymystä

Mitä teette? T-MM: Tällä hetkellä toimin taideasiantuntijana Taiteen edistämiskeskuksen Sillanrakentajat-hankkeessa, yhdessä upean työparini Virpin kanssa. Tähän työhön kuuluu moninaisesti kulttuurituotannollisia töitä, ja asioiden, yhteistyön ja ideoiden mahdollistamista. Ennen Taiken pestiä työskentelin esittävän taiteen kentällä monipuolisesti sekä Suomessa että ympäri maailmaa. VR: Toimin taiteilija-asiantuntijana Sillanrakentajat-hankkeessa kolmen vuoden ajan, eli elokuuhun 2026. Toiminta-alueena on kolme maakuntaa Itä-Suomessa ja tavoitteena on edistää taide- ja kulttuuriasioita alueella. Uskon, että työllämme on merkitystä ja suhtaudun ilolla uusiin paikkoihin ja tuttavuuksiin.

Mistä nautitte eniten siinä, mitä teette? T-MM: Suurin nautinto mulle tässä työssä on tavata toinen toistaan upeampia ihmisiä. Tunnen olevani etuoikeutettu, kun saan altistua niin monien erilaisten ihmisten ideoille, ajatuksille ja luovuudelle. Taidekentällä on ihanaa olla osa nopealiikkeisiä luovia prosesseja, joissa ideat muotoutuvat jatkuvasti konkreettisiksi teoksiksi tai teoiksi. Tuntuu, että kaikki on koko ajan liikkeessä ja kehittyy. Rakastan tätä nopeatempoista alaa, joka nopeista liikkeistään huolimatta kuitenkin useimmiten huokuu myös kärsivällisyyttä ja empatiaa. VR: Työparius on hyvä asia, Tiia-Mari on loistotyyppi tähän hommaan, täydennämme ja innostamme toisiamme. Alueella on vahvaa potentiaalia! Luotan yhteistyöhön ja konkretiaan. On hienoa nähdä, että valveutuneita päättäjiäkin kiinnostaa kulttuurin ammattilaisten panos, onhan kulttuurin ammattilainen arvokas veronmaksaja, ja laadukkaat kulttuurisisällöt vaikuttavat isosti yhteisöllisyyden olotilan syntyyn ja kunnan vireystilaan.

Millaista viestiä haluatte välittää? T-MM ja VR: Sillanrakentajien viisi mottoa ovat: Positiivinen puhe paljastaa potentiaalin. Rakennamme myönteistä toimintakulttuuria. Vältämme päällekkäisyyksiä. Luomme uusia asioita, emme keksi pyörää uudestaan. Luotamme laadukkaaseen osaamiseen ja jo tehtyyn. Otamme olemassa oleman avun, tiedon ja taidon vastaan. Emme oleta tai arvele. Etsimme tiedon ja taidon ja käytämme sitä.

5 kysymystä

Pyrimme läsnäoloon tässä ja nyt. Arvostamme aiemmin tehtyä, juuria, taustoja ja historiaa, mutta emme mene mukaan menneen ajan konfliktien vatvomiseen. Annamme ja vastaanotamme mielellämme ideoita ja rakentavaa palautetta. Yhteystietomme löytyvät Taiken verkkosivuilta.

Taiteen edistämiskeskus on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen taiteen edistämisen asiantuntija- ja palveluvirasto, jonka tehtävänä on edistää taidetta kansallisesti ja kansainvälisesti. Taike on käynnistänyt kaksi uudenlaista alueellista kehittämishanketta, joiden tavoitteena on vahvistaa Taiken alueellista läsnäoloa ja vaikutusta. Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueella toimii Sillanrakentajat-hanke vuosina 2023-2026.

IÄNI 3/2023 | 19

MAIJA ALA-NIKKOLA, NIINA RITA

KESÄLAHDELLA KALEVALAN ALKULÄHTEILLÄ

”Kesälahden pitäjässä Karjalassa, viivyin jonkun aikaa sitten neljä päivää talonpoikaistalossa, sillä isäntä ja useat muut osasivat siellä paljon runoja, joita sain kirjoittaa.” Residenssi

Kesäkuun alussa 1828 Elias Lönnrot saapui jalkapatikassa ja vesisateessa Karjalan portille, Kesälahdelle. Hän oli saanut matkalla kuulla seudun etevimmästä runoniekasta, joka kuulemma asui

Savo-Karjalan maisemista Lönnrot kokosi suokasveja ja loi myöhemmin ensimmäisen suomenkielisen kasvitieteen sanaston. Kuva: Niina Rita

Hummovaarassa. Ensimmäinen runonkeruumatka oli pitäjän ensimmäinen kirjallisuustapahtuma. Turun palon (1827) jälkeen 26-vuotias Lönnrot oli viettänyt vuoden Laukon kartanossa kotiopettajana, jossa kartanon emäntä Eva Törngren innosti Eliasta kansanrunojen pariin. Rouvan varallisuus ja liikkuminen erilaisissa piireissä yli säätyrajojen toivat Lönnrotille mahdollisuuksia luoda sosiaalisia suhteita ja matkustaa. Laukossa hän tapasi myös karjalaisia laulutaitoisia kulkukauppiaita. Ajatus runojen keruusta alkoi itää, ja Lönnrot päätti lähteä itäiseen Suomeen. Matka taittui laukku selässä jalkaisin, soutaen ja hevoskyydillä. Lönnrotin napinlävestä riippui huilu ja usein hänen soittonsa ympärille kertyi kuulijoita. Lönnrot kirjoitti päiväkirjaksi kootussa Vaeltaja-kirjassaan, kuinka hän tunsi itsensä toiseksi Orfeukseksi tai isänmaallisemmin sanoen uudeksi Väinämöiseksi. Päiväkirjassaan hän kuvasi tuon ajan arkirealismia ja ihmisten tapoja. Lönnrot yöpyi säätyläisten luona ja kuuli heiltä pitäjien runonlaulajista. Savo-Karjalan rajalla hän keräsi suokasveja ja julkaisi myöhemmin ensimmäisen suomenkielisen kasvikirjan. Kun Lönnrot saapui Hummovaaraan Kesälahdelle, runoniekka Juhana Kainulainen oli uittamassa tukkilauttaa Puhoksen sahalle, ja Lönnrot päätti jäädä häntä odottamaan. Hän lumoutui seudusta, ihmisten ystävällisyydestä ja tunsi jonkinlaista selittämätöntä nautintoa kävellä metsässä. Siellä Kainulaisen isävainaja oli monta kertaa lukenut rukouksiaan ”kultaisille metsänjumalille ja -jumalattarille ja jossa Mehtolan neiot entisaikoina olivat näyttäytyneet suosikeilleen”.

Elias Lönnrotin ja Juhana Kainulaisen kohtaamisesta muistuttaa vielä tänäkin päivänä Kesälahden Hummovaarassa mahtava petäjä. Tussipiirros: Samuli Paulaharju, 1908. Museovirasto, Kansantieteen kokoelma

Residenssi IÄNI 3/2023 | 21

Kainulainen ei halunnut luistaa peltotöistä veljiensä rinnalta, joten Lönnrot tarjoutui maksamaan hänelle päivän palkan laulannasta. Kainulainen innostui laulamaan vielä lisää toisenakin päivänä. Talon väki kohteli vierailun ajan Lönnrotia hyvin. Kainulainen oli hankkinut taloon harvinaisen korukalun eli kahvipannun. Hän oli tyytyväinen lomaansa ja iloinen saadessaan laulaa Lönnrotille. Aika vierähti aamusta iltaan välillä aterioiden ja kahvia keittäen. Talon vanha emäntä pesi omasta aloitteestaan matkamiehen vaatteetkin tämän saunassa ollessa. Lönnrot viipyi ensimmäisellä keruumatkallaan koko kesän ja palasi syksyllä Laukkoon mukanaan loitsuja ja kertovia runoja. Hummovaarasta kertyneitä runoja Lönnrot julkaisi ensin Kantele-julkaisussa.

Residenssi

Kesälahdella on edelleen rikas kulttuurimaisema. Lähes kaksisataa vuotta Elias Lönnrotin jälkeen Kesälahden kirjalliset perinteet ovat jatkuneet esimerkiksi Sovintolan taiteilijaresidenssin muodossa. Maija Ala-Nikkola

Onnekkaiden sattumusten myötä sain Sovintolasta kirjailijaresidenssiviikon lokakuussa 2023. Lähdin junalla Helsingistä odottavin aatoksin ja muutaman tunnin matkustamisen jälkeen saavuin Kesälahdelle. Vieraanvaraisuus, ystävällisyys ja kaunis huoneisto Sovintolassa odottivat minua, Etelä-Karjalasta pääkaupunkiseudulle lähtenyttä. Kiteellä asuvien sukulaisteni kautta seudussa oli tuttuutta. Sain myös puhua vapautuneesti karjalan murretta, joka tuotti iloa ja teki kotoisan olon.

Sovintolassa asuivat keskittyminen ja monien jo aiemmin residenssissä olleiden tekemisen meininki. Minulla oli työn alla esitelmä ja artikkeli kenties maailman vanhimmasta kansansadusta, Tuhkimosta. Keskityin artikkelissani Grimmin Tuhkimo-satuun, joka on monelle suomalaiselle lapsuudesta tuttu. Lähestyin Tuhkimoa psykoanalyyttisin tulkinnoin etsien sitä syvyyttä, joka kansansatujen psyykkisiin virtoihin kätkeytyy. Viime kädessähän kyse ei ole kansansaduista, ei Tuhkimosta, vaan sisäisestä maailmasta, ajattelusta, joka pitää psyykkisen elävyyden liikkeessä antaen meille sen resilienssin, josta mielenterveydessä ja työelämässä puhutaan. Kyse on piilotajunnasta ja tunnistettavia kosketuksia saavasta esitietoisesta mielen rakenteesta, joka saa riittävän lempeällä tavalla helpotusta tukaliin kohtiin. Hyvä tarina on kuin käytännöllinen teoria. Sijoitamme ja sidomme hajanaisia ahdistuksen aihioita tarinaan, voimme projisoida ja toisaalta ottaa vastaan. Käymme vuoropuhelua tarinan kanssa, voimme palata siihen yhä uudestaan niin kauan kuin tarvitsemme. Muistamme lapsuuden sadut, tunnemme ne, vaikka emme aina muista lukemisen hetkiä, mutta yhdessäolosta ja jakamisesta on jäänyt implisiittisiä muistijälkiä. Sadun taika katoaa, jos sitä tulkitaan lapselle. Paras on antaa lapselle tilaa kohdata pehmeästi oma kasvu. Tuhkimo-tarina kutsuu kuitenkin myös aikuisia, ja sitä voidaan näin kirjallisuustieteen näkökulmasta pitää crossover -käsitteen mukaisesti kaiken ikäisiä puhuttelevana. Tarina tavoittaa eri kehitysvaiheissa olevat kuulijat. Sadut neuvottelevat piilotajunnan kanssa, ja niinpä on toinenkin tarina, salattu, kutsuva, joka vetää puoleensa. Näiden innostavien ja kutsuvien ajatusten äärellä sain viettää viikon Kesälahdella. Residenssi ei suinkaan ollut pelkkää työtä, vaan myös kävelyretkiä kulttuuri- ja luontoreiteillä ja sydämellisiä

Residenssi

Residenssi sijaitsee yli satavuotiaan kansakoulun yläkerrassa. Kuva: Marja-Leena Malinen

kohtaamisia ja keskusteluita monien ihmisten kanssa. Mietin vieraanvaraisuutta, jota Lönnrot koki Kesälahdella, ja jollaista minäkin sain osakseni. Mankeloidut liinavaatteet odottivat minua. Kirjakamarista lähti mukaan muutama uusi kirja ja sain vieläpä ison purkillisen karpaloita kotiin viemisiksi. Ravittuna lähdin kotiin. Odotan jo uutta mahdollisuutta päästä Sovintolan maisemiin ja tunnelmiin. Lämpimin kiitoksin! Niina Rita

Maija Ala-Nikkola on Sovintola yhdistyksen tapahtumakoordinaattori, Sovintolan taiteilijaresidenssin tiedottaja, sisällöntuottaja ja toimittaja. Niina Rita on Espoossa asuva karjalainen. Hän on terveyspsykologian erikoispsykologi, kouluttajapsykoterapeutti ja psykoanalyytikkokandidaatti (SPY). Niina on Psykoterapia-lehden toimitusneuvoston puheenjohtaja ja Kulttuurimedia Kuiskeen toimittaja.

IÄNI 3/2023 | 23

TAIDEKESKUS AHJO & JOENSUUN TAIDELAINAAMO Kirkkokatu 23, 80100 Joensuu

www.joensuuntaiteilijaseura.fi

I I TÄ S U O M A L A I S TA T TA AT U S T I A A J A N KO H TA I S TA K K E H O L L I S U U T TA

Kuva: Anna Poleteli

ITAK - ITÄ-SUOMEN TANSSIN ALUEKESKUS NYKYTANSSIA ITÄ-SUOMESSA

www.itak.fi

4.12.-10.12.2023 Joulukarkelot (Katariinantori 2) päivittäin 11-17. (6.12. suljettu)

Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17, la 11-14

16.11.-9.12.2023 Leena Katriina Ehrling Silja Puranen

14.12.2023-6.1.2024 Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran uudet jäsenet 11.1.-3.2.2024 Etelä-Karjalan Taiteilijaseura Korutaideyhdistys 8.2.-2.3.2024 Leena Pukki Pirita Lautala, Tiina Rajakallio

OH J E L M I S TO SSA

2024 Mika Waltarin klassikkofarssi

RAKAS LURJUS ENSI-ILTA 20.1.2024

PÄIVÄLLISVIERAS 6.4.2024 SAAKKA

DIKTAATTORI 27.4.2024 SAAKKA Koominen kesäkohellus

Anna Krogeruksen uusi kotimainen jännittävä komedia

HELPPO ERO

VAELLUS

ENSI-ILTA 19.6.2024

ENSI-ILTA 23.3.2024

Käsikirjoitus: Satu Rasila & Mikko Kouki

mikkelinteatteri.fi

044 402 1539 | liput@mikkelinteatteri.fi

Tutustu esityksiin, aikatauluun ja oheisohjelmaan: WWW.TNP.FI

26.–28.1.2024

IÄNI 3/2023 | 25

Elina Ruohonen, Try Me, 2010. Kuva: Museokuva

Mikkelin taidemuseo ÜBERHUND – Taiteen kiehtovat koirat 13.10.2023–28.1.2024 MIKKELIN TAIDEMUSEO Maaherrankatu 18–20, 50100 Mikkeli Kauppakeskus Akseli, 2. krs • Puh. 040 129 5090 Avoinna ke–su 10–17, ma–ti suljettu museot@sivistys.mikkeli.fi • www.mikkeli.fi/museot

Valttak Valtakatu kattu 39 9 53100 531 100 Lappeenranta Lap ppeenrrantta +358449862924 +3584 44986 6292 24

kulttuuritila@nuijamies.fi

kulttuuritilanuijamies

nuijamies.fi

kulttuuritilanuijamies

Hei itäsuomalainen kulttuuritoimija!

HALUATKO PYSYVÄN ILMOITUSTILAN LEHDESTÄ, TAI ILMOITUKSEN SEURAAVAAN NUMEROON? Tarjoamme edullista ilmoitustilaa taide-, kulttuuri- ja luovan alan toimijoille. Seuraava numero ilmestyy kesäkuun 2024 alussa ja on jaossa syyskuulle saakka.

KOKO SIVU

162 x 234 mm

700 €

½-SIVU

162 x 116 mm

350 €

¼-SIVU

162 x 57 mm

175 €

Huom. hinnat sis. alv 24%.

Vuosisopimukset 20-30% alennuksella. Ota meihin yhteyttä: kulttuuri.iani@gmail.com

IÄNI 3/2023 | 27

Jakelupisteet 28

IÄNI LÖYTYY JO 40 JAKELUPISTEESTÄ 16 KUNNAN ALUEELLA: ENONKOSKI Maitolaituri Kahvila & Puoti, Enonkoskentie 11 | HELSINKI Kulttuurikeskus Caisa, Kaikukatu 4 B | IMATRA Kulttuuritalo Virta, Virastokatu 1 | JOENSUU Joensuun taidemuseo Onni, Kirkkokatu 23 • NÄYTTÄMÖ-teatteri, Koskikatu 8 • Taidekeskus Ahjo, Kirkkokatu 23 | JUVA Juvan kunnankirjasto, Raili Kostian tie 2 | KERIMÄKI Kerimäen kirjasto, Kerimäentie 6 | KESÄLAHTI Sovintola, Pyhäjärventie 8 | KUOPIO Galleria Ars Libera, Maaherrankatu 3 • Kuopion pääkirjasto, Maaherrankatu 12 • Kuopion taidemuseo, Kauppakatu 35 | LAPPEENRANTA Galleria Pihatto, Valtakatu 80 • Kulttuuritila Nuijamies, Valtakatu 39 • Lappeenrannan taidemuseo, Kristiinankatu 8-10 • UUS HOI SIE, Koulukatu 27 | MIKKELI Mikkelin matkailuneuvonta, Maaherrankatu 9-11 • Mikkelin Teatteri, Savilahdenkatu 11 • Mikkelin taidemuseo, Maaherrankatu 18-20 (kauppakeskus Akseli, 2. krs.) | OUTOKUMPU Kulttuuritalo Marita, Koulukatu 1 • Kosilkan kahvila, Kummunkatu 2 | PARIKKALA Bar Cafe Assa, Parikkalantie 10 | PIEKSÄMÄKI Kulttuurikeskus Poleeni, Savontie 13 | PUNKAHARJU Punkaharjun kirjasto, Tehtaantie 5 | RANTASALMI Rantasalmen kirjasto, Poikkitie 2 | SAVONLINNA Elokuvateatteri Killa, Punkaharjuntie 3 • Elokuvateatteri Kuvalinna, Olavinkatu 13 • Kirjastoauto Loisku Lumpehinen, kirjastoautopysäkit • Kulttuurikellari, Olavinkatu 34 • Linnalan opisto, Sotilaspojankatu 7 • Pääkirjasto Joeli, Asemantie 5 • Riihisaari – Savonlinnan museo, Riihisaari • Savonlinnan musiikki- ja tanssiopisto, Sotilaspojankatu 1 • Savonlinnan Taidelukio, Sotilaspojankatu 3 • Savonlinnan Teatteri, Kylpylaitoksentie 4 • Savonlinnan Teatterin myyntipalvelu, Kauppatori 1 • Sokos Hotel Seurahuone, Kauppatori 4-6 | SAVONRANTA Savonrannan kirjasto, Kangastie 3 | SULKAVA Kioski Alanteen Helmi, Alanteentie 17 | VARKAUS Keskuskonttori, Taipaleentie 15

Kannen taiteilija:

KAISA JUSSILA Kaisa Jussila (s. 1979) valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 2006. Hän asuu ja työskentelee Tohmajärven Onkamossa alueinaan taidegrafiikka ja veistotaide. Taiteessaan hän tutkii omaelämäkerrallisen, psykologisen ja intuitiivisen näkökulman kautta maailmaa. Alitajunta ja tiedostamaton ovat teoksissa vahvasti läsnä. Teosten sarjalliset, laajat teemat muodostavat kokonaisuuksia, jotka kietoutuvat yhtenäiseksi maailmaksi.

Englannin-kotimme on esiintynyt myös muissa teoksissani. Vasta aikuisena ymmärsin, kuinka paljon vieraassa kulttuurissa vietetty varhaislapsuus vaikutti minuun ihmisenä ja taiteilijana. Kotini on ollut monessa paikassa ja maassa, mutta olen myös helposti kuin kotonani kaikkialla.” Kannen teos: Menneen lapsuuden koti (katson sitä salaa) teossarjasta Elämän talot, 2020 viivasyövytys, akvatinta ja kuivaneula 29,5 x 35 cm

Kannessa

”Kannen teos on osa Elämän talot -sarjaa, jossa paikat ovat elämänvaiheiden ja tunteiden peileinä. Siihen liittyy myös henkilökohtainen tarina. Asuin varhaislapsuudessani Lontoon lähellä viktoriaanisessa, vanhassa talossa. Talo on ensimmäinen koti, jonka muistan. Naapurin kissat olivat ystäviäni, ja maailma rajautui pihaa ympäröineeseen kiviaitaan. Muistot tuosta ajasta ovat hyvin onnellisia. Talo on yhä olemassa, mutta olen jo osanen sen historiaa, mennyttä maailmaa. Teos kuvaa kipeää kaipuuta onnen hetkiin ja paikkoihin, jotka eivät koskaan enää palaa.

ISSN 2814-9785