8
Havainnekuva. KUVA: HELST ARCHITECTS
PAIKALLISESTI TUOTETTU PUUKERROSTALO SEPÄNKYLÄN KESKUSTAAN Vanhan Kasitien, nykyisen Mustasaarentien varrelle rakennetaan Sepänkylän keskustan uuden asemakaavan mukaan uusi kerrostalokortteli. Kortteliin rakennetaan myös kunnan ensimmäinen puukerrostalo, joka tuotetaan paikallisesti Wooden Network Bothnia -hankkeen puitteissa.
K
aikki sai alkunsa kun nan syksyllä 2019 järjestämässä puutalo rakentamisen work shopissa. Workshopin jälkeen pietarsaarelainen Jake Bygg -rakennusfirma kiinnostui aja tuksesta rakentaa puukerros talo, ja kunta päätti yhdessä Jake Byggin ja muiden kumppaneiden kanssa käynnis tää kokonaisuudesta erityispro jektin.
MUSTASAARI
tiedottaa
Tekeillä puutalorakentamisen verkosto Ympäristöministeriö myönsi hankkeelle osarahoituksen. Tarkoituksena on rakentaa Sepänk ylään ensimmäinen puukerrostalo ja luoda Pohjan maalle puukerrostalorakenta misen verkosto kunnan kes kustaa kehittäessämme. Hankkeen ja ajan myötä myös puukerrostalon näkyvyy den lisäämiseksi sosiaaliseen
mediaan on perustettu hank keelle omia kanavia. Tarkoituk sena on kertoa sekä hankkeesta että sen etenemisestä ja nostaa esiin Sepänkylässä asumisen etuja. Edut lisääntyvät sitä mukaa, kun kunnan keskustan suuret investoinnit toteutuvat – tulossa on uimahalli ja koulu keskusta kehitetään. Uusi asema k aava sisältää lisäksi useita hienoja kerrostalotont
teja. Kunnan kehittämisjohtaja Mikael Alaviitala on vakuuttu nut siitä, että hankkeen myötä ollaan jokin uuden ja suuren jäljillä: – Tästä voi tulla vaikka miten hienoa. Hankkeen lähtökohtana on siis Sepänkylän keskustan uusi asemakaava, sekä kunnan kasvu strategia, jonka mukaan väestö lisääntyy noin 200 hen kilöllä vuodessa.