3 minute read

Talo on osa Wooden Network Bothnia -hanketta

Next Article
VASEK tiedottaa

VASEK tiedottaa

Havainnekuva. KUVA: HELST ARCHITECTS

PAIKALLISESTI TUOTETTU PUUKERROSTALO SEPÄNKYLÄN KESKUSTAAN

Advertisement

Vanhan Kasitien, nykyisen Mustasaarentien varrelle rakennetaan Sepänkylän keskustan uuden asemakaavan mukaan uusi kerrostalokortteli. Kortteliin rakennetaan myös kunnan ensimmäinen puukerrostalo, joka tuotetaan paikallisesti Wooden Network Bothnia -hankkeen puitteissa.

Kaikki sai alkunsa kunnan syksyllä 2019 järjestämässä puutalorakentamisen workshopissa. Workshopin jälkeen pietarsaarelainen Jake Bygg rakennusfirma kiinnostui ajatuksesta rakentaa puukerrostalo, ja kunta päätti yhdessä Jake Byggin ja muiden kumppaneiden kanssa käynnistää kokonaisuudesta erityisprojektin. Tekeillä puutalorakentamisen verkosto Ympäristöministeriö myönsi hankkeelle osarahoituksen. Tarkoituksena on rakentaa Sepänkylään ensimmäinen puukerrostalo ja luoda Pohjanmaalle puukerrostalorakentamisen verkosto kunnan keskustaa kehittäessämme.

Hankkeen ja ajan myötä myös puukerrostalon näkyvyyden lisäämiseksi sosiaaliseen mediaan on perustettu hankkeelle omia kanavia. Tarkoituksena on kertoa sekä hankkeesta että sen etenemisestä ja nostaa esiin Sepänkylässä asumisen etuja.

Edut lisääntyvät sitä mukaa, kun kunnan keskustan suuret investoinnit toteutuvat – tulossa on uimahalli ja koulukeskusta kehitetään. Uusi asemakaava sisältää lisäksi useita hienoja kerrostalotontteja. Kunnan kehittämisjohtaja Mikael Alaviitala on vakuuttunut siitä, että hankkeen myötä ollaan jokin uuden ja suuren jäljillä: – Tästä voi tulla vaikka miten hienoa.

Hankkeen lähtökohtana on siis Sepänkylän keskustan uusi asemakaava, sekä kunnan kasvustrategia, jonka mukaan väestö lisääntyy noin 200 henkilöllä vuodessa.

– Kunnan roolina on luoda edellytykset väestönkasvulle, ja asuntojen lisääminen on silloin tärkeintä. Kunnan panostus kiertotalouteen ja ympäristöasioihin sopii myös hyvin yhteen hankkeen kanssa – tarkoitus on tukea useita uusia energiaälykkäitä ratkaisuja ja toteuttaa niitä hankkeessa valituin osin, jatkaa Alaviitala.

Kunnan rooli hankkeessa on myös tutkia kiinnostusta puukerrostalorakentamiseen seudulla ja selvittää, mitä tietoa ja osaamista asian suhteen kaivataan. – Uskomme tämän olevan tulevaisuutta, emmekä halua jäädä junasta. Haluamme kulkea kehityksen kärjessä.

Kunnan osalta kyse on siis Sepänkylän keskustan kehittämisestä. Tavoitteena on luoda tilaa lisäasukkaille, tehdä työtä ympäristöystävällisten ratkaisujen eteen ja luoda pitkällä aikavälillä uusia työpaikkoja. – Seudulla on jo puurakennustaitoa, mutta lähinnä omakotitaloista. Wooden Network Bothnia hankkeen kautta Pohjanmaalle saadaan toivon mukaan rooli myös puukerrostalojen rakentamisessa.

Terveitä ja ympäristöystävällisiä taloja Jake Bygg on jo pitemmän aikaa seurannut alan kehitystä Merenkurkun kummallakin puolella. – Jake Bygg haluaa rakentaa ympäristöystävällisiä ja terveitä taloja, ja puukerrostalo on siinä suhteessa erinomainen ratkaisu, toteaa myyntipäällikkö Jonny Asplund. Puu luo taloon kodikkaan tunnelman ja on samalla terveellinen asuinympäristö. Puu vaimentaa hyvin ääntä ja parantaa akustiikkaa ja on lisäksi ympäristöystävällistä – puukerrostalon hiilijalanjälki on noin 20 prosenttia alhaisempi kuin vastaavan betonitalon.

Pohjanmaalla on vasta muutama puukerrostalo ja Jake Bygg halusi luonnollisesti olla mukana, kun ilmeni mahdollisuus osallistua tähän ympäristöministeriön tukemaan hankkeeseen, jolla edistetään teollista puurakentamista verkoston kautta. Me olemme valinneet tontin ja arkkitehdin. Kunta ja kunnan tytäryhtiö Korsholms Bostäder puolestaan tukevat rakentamisen ja viestinnän suunnittelua, jatkaa Asplund.

Jake Bygg on jo pitemmän aikaan seurannut alan kehitystä kummallakin puolen Merenkurkkua. – Haluamme rakentaa ympäristöystävällisiä ja terveitä taloja, jolloin puukerrostalo on erinomainen ratkaisu, toteaa Jake Byggin myyntipäällikkö Jonny Asplund. KUVA: JAKE BYGG Kunnan ensimmäisestä puukerrostalosta tulee toivon mukaan pilottirakennus, jota verkosto ja kunta voi esitellä valtakunnallisesti, toivoo kehittämisjohtaja Mikael Alaviitala. KUVA: ANNA SAND

Rabbe Tiainen ja Jens Rasmussen johtavat Helsingissä HELST Architects -toimistoa, mutta kummallakin on yhteyksiä Pohjanmaalle. Arkkitehtikilpailun voittaja ja luonnokset esitellään myöhemmin sanomalehdissä ja Wooden Network Bothnian sosiaalisen median kanavilla. KUVA: HELST ARCHITECTS WOODEN NETWORK BOTHNIA Wooden Network Bothnia (WNB) -yhteistyöhankkeessa ovat mukana Mustasaaren kunta, Fastighets Ab Korsholms Bostäder, Jake Bygg, Vasek ja Expo Österbotten. Tarkoitus on rakentaa yhdessä kestäviä asuntoja tulevaisuuden mustasaarelaisille.

Arkkitehti ottaa huomioon puun kaikki mahdollisuudet Helsingissä toimiva Helst Arkkitehdit valittiin arkkitehtikilpailun kautta hankkeen arkkitehdiksi ja pääsuunnittelijaksi. Toimistolla on vahva yhteys Pohjanmaalle. Yrityksen tavoitteena on tulla Pohjoismaiden parhaimmaksi kestävän rakentamisen arkkitehtitoimistoksi esteettistä ja sosiaalistakin puolta esiin nostaen. – Puurakenteilla on enemmän erikoisominaisuuksia kuin vastaavilla kivirakenteilla, mikä arkkitehdin on otettava huomioon jo varhaisessa suunnitteluvaiheessa voidakseen käyttää hyväksi puurakennuksen kaikkia mahdollisuuksia, toteaa Helst Arkkitehdit toimiston arkkitehti Rabbe Tiainen.

Ilahduttava satsaus Sepänkylän keskustan asemakaava on ohjaa julkisivujen ja alueen ulkonäköä kokonaisuutena viihtyisällä ja persoonallisella tavalla. – Olemme ottaneet asemakaavan huomioon puukerros

This article is from: