6
Kehitysjohtaja Mikael Alaviitala, elinkeinopäällikkö Henna-Maija Sumuvuori ja elinkeinokoordinaattori Johanna Långskog palvelevat elinkeinoasioissa. KUVA: TOMMY LAHTI
MUSTASAARI KEHITTÄÄ ELINKEINOPALVELUJAAN Mustasaaren kunta on asettanut tavoitteekseen tulla Suomen yritysystävällisimmäksi kunnaksi. Tavoitteeseen pyritään toteuttamalla entistä parempaa elinkeinopolitiikkaa ja suuntaamalla yrityksille lisää suoria palveluja.
Y
ritysystävällisyystavoit teiden mittareina toi mivat esimeriksi kunnassa toimivien yri tysten määrä, tänne etabloituvat yritykset sekä yritystonteista saatavat vuokratulot. Koska Suomen Yrittäjien kuntabaro metri on hyvä olemassa oleva yritysystävällisyyden mittari, Mustasaaressa pyritään paranta maan niitä osa-alueita, joihin kuntabarometri keskittyy. Elinkeinoasioihin liittyvän informaation sisäistä kulkua kunnassa on jo parannettu,
MUSTASAARI
tiedottaa
jotta yrittäjät pystyisivät asio imaan kunnan kanssa mahdol lisimman joustavasti. Myös yritystonttien tarjontaa on kehitetty jo useamman vuoden ajan. Hyvänä esimerkkinä ovat esimerkiksi Lintuvuoren yrity salueen laajennus ja siellä tarjolla olevat kiertotalouteen varatut tontit. – Mustasaaren kunnanval tuusto on antanut lisäresursseja elinkeinopalvelujen toteutta miseen ja olemme saaneet pal kata uuden elinkeinokoordi naattorin, iloitsee Mustasaaren
kunnan kehitysjohtaja Mikael Alaviitala. Elinkeinopalvelut lähelle yrityksiä Mustasaaren yrityskontaktit ovat hoituneet pääosin Vaasan seudun Kehitys Oy VASEKin kautta. Yhteistyö VASEKin kanssa jatkuu, mutta elinkeino koordinaattorin palkkaaminen ja elinkeinopalveluiden lisä rahoitus tuovat lisäresurssia yrityksille suunnattuihin pal veluihin.
– Yritykset ovat yhteydessä kuntaan pääasiassa vain silloin, kun tarvitsevat tontin tai halu avat laajentaa toimitilojaan. Nyt pystymme panostamaan elinkeinotoiminnan näkyvyy teen ja suoraan vuoropuheluun yritysten kanssa, kertoo elin keinopäällikkö Henna-Maija Sumuvuori. Elinkeinokoordinaattori Johanna Långskogin tavoitteena on antaa yrityksille hyvää pal velua ja pitää ihmisistä hyvää huolta. Hän on tavannut ensimmäisten työviikkojensa