Mustasaari tiedottaa 3/2021

Page 14

14

ALUEVAALIT 23.1.2022

A

luevaaleissa ääni­ oikeutettu on Suomen ja muun Euroopan unionin jäsenvaltion kansa­ lainen sekä Islannin ja Norjan kansalainen, joka vii­ meistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta. Myös muun valtion kansalainen, jolla on ollut kotikunta Suomessa yhtäjak­ soisesti vähintään kahden vuo­ den ajan, on äänioikeutettu. Sinulla on äänioikeus siinä kunnassa, joka oli kotikuntasi 3. joulukuuta 2021. Ennen vaaleja saat postitse ilmoituksen äänioikeudesta. Voit äänestää ilman tätä ilmoi­ tuskorttia. Mikäli et ole saanut ilmoituskorttia, voit tiedustella sitä ja/tai sen tietosisältöä Digija väestötietovirastosta. Voit myös soittaa oikeusministeriön maksuttomaan palvelunumeroon 0800 94 770. Äänestäjän on selvitettävä henkilöllisyytensä äänestyspai­ kalla. Siksi sinun tulee ehdot­ tomasti ottaa mukaasi kuvalli­ nen henkilöllisyys­todistus, esimerkiksi henkilökortti, ajo­ kortti tai passi. Jos sinulla ei ole henkilöllisyys­todistusta, voit hakea lähimmältä poliisi­ laitokselta maksutt­a väliaikai­ sen, äänestä­mistä varten annet­ tavan henkilökortin. Sitä hakiessasi tarvitset passikuvan.

Vaalipäivän äänestys Vaalipäivänä 23. tammitikuuta vaalihuoneistot avautuvat kello 9.00 ja sulkeutuvat kello 20.00. Vaalipäivänä saat äänestää vain omassa äänestyspaikas­ sasi. Se on mer­k itty ilmoitus­ korttiisi. Äänestysalueet ja äänestyspaikat: 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10.

Björköby, Bodagården Raippaluoto, Replot-Björkö skola Norra Vallgrund, Vallgrund skola Södra Vallgrund, Södra Vallgrundin ns-talo Brändövik–Söderudden, Odd Inn Iskmo–Jungsund, Iskmo-Jungsundin ns-talo Karperö, Norra Korsholms skola Sepänkylän eteläinen, Mustasaaren virastotalo Sepänkylän pohjoinen, Korsholms gymnasium Skatila, Wasa UF Skatila

MUSTASAARI

tiedottaa

11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19.

Helsingby, Helsingby skola Tölby–Vikby, Tölby-Vikby skola Sulva, Solf skola Koskö, Koskön kokoontumistalo Petsmo, ent. Petsmo skola Koivulahti, Kvevlax skola Kuni, ent. Kuni-Vassor skola Vassor, Marttayhdistyksen talo Västerhankmo, ent. Hankmo skola 20. Österhankmo, Österhankmon kylätalo 21. Köklot, Kaukaluodon kylätalo

Ennakkoäänestys Ennakkoäänestys järjestetään 12.–18.1. Mustasaaren ennakko­ äänestyspaikat ovat avoinna alla mainitun aikataulun mukaisesti, mutta kotikunnas­ tasi riippumatta voit äänestää ennakkoon missä tahansa ylei­ sessä ennakkoäänestyspaikassa Suo­messa. Jokaisessa kunnassa on vähint­ ään yksi ennakko­ äänestyspaikka. Luettelon ylei­ sistä ennakkoäänestys­paikoista löydät osoitteesta www.vaalit.fi. Mustasaaren virastotalo Keskustie 4, Sepänkylä, pääsisäänkäynti 12.–13.1. klo 10.00–18.00 14.1. klo 10.00–16.00 15.–16.1. klo 10.00–13.00 17.–18.1. klo 10.00–19.00 Sulvan kirjasto Sulvantie 218 12.4. klo 15.00–19.00 Raippaluodon kirjasto Kirkkotie 94 13.1. klo 17.30–20.00 Björköbyn kirjasto Björköntie 735 17.1. klo 17.00–20.00 Koivulahden kirjasto Veistotie 3 18.1. klo 14.30–19.00 Mustasaaren kirjastoauto Keskiviikko 12.1. 10.15–10.45 Tuovilan koulu, Välimäentie 20 11.15–11.35 Helsingby skola, Puntais­tentie 52 11.50–12.20 Tölby-Vikby skola, Tölbyn-Vikbyntie 247 13.30–14.00 Munsmo, Kotået 54 14.30–14.50 Riimala, Porintie 1032 15.00–15.30 Riimala, Rimalintie 857

15.45–16.05 Tölby, Tölbyn niittytie 392 16.15–16.40 Vargstubacken, Rimalin­tie 245 16.50–17.10 Helsingby, Puntaistentie 333 17.20–17.50 Helsingby, Puntaistentie 131 18.00–18.30 Tuovila, Lundintie 12 18.40–19.00 Vikby, Lappräntvägen 257 Torstai 13.1. 9.00–12.45 Karperö, Norra Korsholms skola, Jungsundintie 64 14.10–14.40 Helsingby, Helsingbyn­ tie 32 15.00–15.20 Miekka, Staversby­ vägen 207 15.30–16.00 Veikkaala, Veikkaalantie 903 16.20–16.45 Södra Vassor, Åkersidsvägen 1 17.00–17.20 Vassor, Vassor byväg/ Sandåsvägen 17.50–18.20 Petsmo, Petsmontie 509 18.30–19.00 Petsmo, Kalasatama Maanantai 17.1. 9.00–10.30 Karperö, Norra Korsholms skola, Jungsundintie 64 13.15–13.40 Panike, Panikevägen 376 13.50–14.15 Söderudden, Söder­ uddentie/Klobbskatvägen 14.35–15.35 Norra Vallgrund, Söder­uddentie 3 15.50–16.15 Skatan, Österänds­ vägen 33 16.25–16.50 Södra Vallgrund, Paloasema, Östra vägen 17.05–17.50 Södra Vallgrund, Sommarö­sundintie 263 18.00–18.20 Strömsgårdarna, Bullerås­vägen/Tallstigen 18.30–19.00 Norra Vallgrund, Söder­uddentie 3 Tiistai 18.1. 9.00–9.30 Bölen päiväkoti, Kotimetsänkuja 3 10.00–10.30 Kuni, Kuni daghem, Kunintie 19 12.30–13.00 Sepänkylä, Päiväkoti Leppäkerttu, Rudolfinkuja 3 14.25–14.45 Singsby, Jungsundintie 157 14.50–15.15 Singsby, Maravägen 10 15.30–16.10 Iskmo, Iskmontie 35 16.20–16.45 Jugsund, Nynäsgränden 1 16.50–17.10 Jungsund, Jungsundin­tie 575 17.15–17.35 Jungsund, Kalvholmsvägen 108 17.40–18.00 Kalvholm, Slompvägen 1 18.05–18.25 Koskö, Kosköntie 704 18.35–18.55 Karperö, Karperöntie 538 19.00–19.25 Karperö, Bäckinraitti 54 19.35–20.00 Karperö, Holmhaantie 3

Kotiäänestys Henkilö saa äänestää ennakkoon kotonaan, mikäli hänen kykynsä liikkua ja toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös kotiäänes­ täjän kanssa samassa taloudessa asuva omaishoitaja. Tässä tapauksessa omaishoitajalla täytyy olla omaishoitosopimus kunnan kanssa. Henkilön, joka haluaa äänes­ tää ennakkoon kotonaan, on ilmoitettava siitä kunnan kes­ kusvaalilautakunnalle viimeis­ tään tiistaina 11. tammikuuta klo 16.00. Ilmoitus tehdään Mustasaaren keskusvaalilauta­ kunnalle. Äänes­täjän puolesta ilmoituksen voi tehdä myös hänen valitsemansa henkilö. Postiosoite: Mustasaaren keskusvaalilautakunta, Keskustie 4, 65610 Mustasaari Puhelin: kunnan infopiste, 06 327 7111 Sähköposti: janica.froberg @mustasaari.fi

Ennakkoäänestys hoitolaitoksissa Ennakkoäänestys järjestetään seuraavissa hoito­laitoksissa: Mustasaaren lähisairaala Akuuttihoito-osasto Kuntoutusosasto

Tehostetun palveluasumisen yksiköt Aspgården, Raippaluoto Elvira, Sepänkylä Hanneskoti, Sepänkylä Helmiina, Sepänkylä Solgård, Sepänkylä

Palveluasumisen yksikkö Solhörnan, Sepänkylä

Ennakkoäänestyksen ajan­ kohta ilmoitetaan laitoksessa. Laitoksissa voivat äänestää vain niissä hoidettavina olevat hen­ kilöt.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Mustasaari tiedottaa 3/2021 by korsholm_mustasaari - Issuu