__MAIN_TEXT__
feature-image

Page 1

eKlubilehti 1/2021


uosi 2021 on alkanut tiukkojen rajoitusten säädellessä Klubitalomme toimintaa. Se ei kuitenkaan ole rajoittanut sitä, kuinka paljon ja millä eri tavoilla harrastamme kulttuuria, kukin omilla tahoillamme. Olemme halunneet omistaa tämän Klubilehden kulttuurille, kaikelle sille mitä teemme ja miten sen parissa toimimme.

letan, että kulttuurin merkitys on vain kasvanut koronapandemian aiheuttamien rajoitusten aikana. Olemme herkemmin tarttuneet kameraamme, pensseliimme, musisointiimme (niillä edellytyksillä kuin se on ollut mahdollista), kynäämme… Olemme muistelleet näkemiämme elokuvia ja muita taide-elämyksiä.

elsingin Klubitalon jäsenet ja henkilökunta ovat erittäin ahkeria kulttuurin harrastajia: valokuvaajia, taidemaalareita, soittajia, laulajia, kirjoittajia, konserteissa- ja taidenäyttelyissä kävijöitä, teatterin tekijöitä… Kaikkea on varmaan mahdotonta luetella — tai sitten voidaan sanoa jäsentemme ja henkilökuntamme olevan kulttuurin harrastajia laidasta laitaan. Kirjo ulottunee hyvin pitkälti useimmille kulttuurin osaalueille.

armasti paljon jää vielä piiloonkin tämän lehden ulkopuolelle, mutta olkoon tämä nyt pieni kalpea aavistus kaikesta siitä loistavasta ja uskomattomasta kulttuurisesta potentiaalista, jota Klubitalollamme on. Kaikki tämä on rikastanut yhteistä elämäämme Klubitalolla ja samalla jäsentemme omaa henkilökohtaista elämää ja kasvua.

2

Pauli L.


Kansi — kuva: Kati S.

1

Pääkirjoitus — Pauli L.

2

Sisällys — kuva: Marko K.

3

Postikortteja talvelta — kuvat: Auli K., Kati S.

4—5

Viulu ja minä — Juha N., kuva: Juha N.

6

Kuorossa on kivaa — Pauli L., kuva: Olli Mäntyranta

7

Mixun Raapaleita — Mixu L.

8—9

Helmikuu — Liisa R. / Minnalle — Teuvo K., kuva: Lasse M.

10

Kevättä ja kesää odotellessa — kuvat: Lasse M., Marko K.

11

Kaipaan elokuviin hyviä tarinoita — Pauli L., kuva: Pauli L.

12—13

Taidemaalarina Anu — Pauli L. , kuvat: Anu P.

14—15

Tale of Two Kings — Taija L.

16—17

Kesän tuoksu — Liisa R. / Birgitille —Teuvo K., kuva: Lasse M.

18

Elämää kohti — Liisa R., kuva: Auli K.

19

Elämän lanka — Liisa R., kuva: Mika M. / Kuka?

20

Tarjalle — Teuvo K., kuva: Mika M. / Kuka? / Liike — Arto H.

21

Harrastuksena timanttimaalaus — Sasa L., kuvat: Sasa L.

22—23

Ikimuistoinen Deep Purple Helsingissä vuonna 1993 — Anu P.

24

Kuva: Marko K. 3


4

Kuva: Auli K.


5

Kuva: Kati S.

Kuva: Auli K.

Kuva: Kati S.


Kuva: Juha N.

Viulu ja minä

iulunsoittoni alkoi alussa takkuisesti. Aloitin soittamisen 15-vuotiaana. Päijät-Hämeen konservatorion rehtori sanoi äidilleni, että tuossa iässä ei opi enää soittamaan viulua ja kehotti vaihtamaan kitaraan. En kuitenkaan antanut periksi vaan pitäydyin kannassani. Kipinän viuluun antoi kotonani oleva avokela, jossa Jascha Heifetz soitti Jean Sibeliuksen viulukonserton.

niikkani alkoi kehittyä. Tämä opettaja joutui kuitenkin lopettamaan opettamisen soittamisen estävän vamman takia. en jälkeen sain nykyisen opettajani, josta olen tosi kiitollinen. Hän on ottanut minut tosissaan, eikä anna ikäni vaikuttaa opettamiseen. Viimeisen vuoden aikana olenkin kehittynyt enemmän kuin monena aikaisempana vuotena.

äin alkoi viulistin urani ja äitini sanoi, että ehtona sille että saan viulun, minun pitäisi mennä tunneille. Ensimmäinen opettajani ei osannut edes neuvoa, miten viulua tulisi pitää.

ikä on sitten viulunsoittajan arki? Aloitan päiväni puolen tunnin asteikkosoitolla, minkä jälkeen harjoittelen tekniikkaa. Vasta sitten opettelen kappaleita. Tähän kaikkeen kuluu 2—3 tuntia päivässä.

euraavina vuosina vaihdoin sitten opettajia, joista monet olivat tunnettuja viulisteja. Näihin aikoihin kävin vain tunneilla enkä harjoitellut asianmukaisesti.

uulijoilla ei ole täyttä käsitystä viulunsoiton vaatimuksista, eli konsertti on vain jäävuoren huippu, jota edeltää kova työ: toistamista toistamisen jälkeen.

itten, 20-vuotiaana sairastuin vakavasti rajatilaan, josta toipuminen kesti usean vuoden. ointini kohentuessa soittelin taas eri opettajien johdolla ja muutamissa amatööriorkestereissa. Käänne viulunsoitossa tapahtui noin kymmenen vuotta sitten, jolloin sain ensimmäisen minun tasoiseni opettajan ja mikä tärkeintä: opin harjoittelemaan. Aikaisemmin kävin vain tunneilla. Lisäksi menin Helsingin työväenopiston viuluryhmään, jonka jäsen olen edelleen. Sitten opettaja taas vaihtui ja sain opettajan, joka laittoi minut soittamaan asteikkoja ja tästä tek-

ällä hetkellä harjoittelen Charles de Beriot´n viulukonserttoa n:o 9 a-molli, joka on pienehkö virtuoosikonsertto. Nykyään olen myös ajoittain tuntenut nautintoa soitosta, mikä on kaikkein tärkeintä. ulevaisuudesta on vaikea sanoa, mutta pyrin ammattimaiseen soittoon, vaikka välillä tuntuu, että aika loppuu kesken. Ehkäpä sitten harjoittelen seuraavaa elämää varten! 6

Juha N.


Kuorossa on kivaa A

loitin laulamisen lapsikuorossa vuonna 1976. Äänenmurroksen aikaan pidin puolentoista vuoden tauon laulamisesta, mutta syksystä 1980 olenkin sitten laulanut jatkuvasti eri kuoroissa: aikanaan varsin tasokkaassa Vetelin nuorisokuorossa, Helsinkiin muutettuani opiskelijakuorossa ja tammikuusta 1990 alkaen Kallion Kantaattikuorossa. Vuosituhannen vaihteessa lauloin lisäksi yli viisi vuotta Jubilate-kuorossa, joka oli silloin yksi Suomen parhaimpia kuoroja.

kiintoisia. Vuosien varrella olen tutustunut ja ystävystynyt kymmeniin ihmisiin ja päässyt laulamaan monenlaista musiikkia laidasta laitaan.

V

iime vuosien ehdottomia kohokohtia ovat olleet Johann Sebastian Bachin Jouluoratorio ja Johannespassio, Wolfgang Amadeus Mozartin Requiem, Toivo Kuulan Stabat Mater ja Markus Virtasen kuorollemme säveltämä Kantaatti ensimmäisenä rahanpesun jälkeisenä sunnuntaina. 1990-luvulla on tullut laulettua Georg Friedrich Händelin Messias-oratoriota ja Reinhard Keiserin Markus-passiota, joka tuli minulle tutuksi jo 1980-luvun alkuvuosina Vetelin nuorisokuorossa. Niissä pääsin laulamaan myös solistina.

K

uorojen kanssa olen päässyt useille konsertti- ja kilpailumatkoille eri puolille: Euroopassa eri Skandinavian maihin, Islantiin, Hollantiin, Belgiaan, Isoon-Britanniaan, Viroon ja Venäjälle. Vähän kauempana on tullut käytyä Israelissa ja Japanissa.

V

iime vuonna sain suurimman kunnianosoituksen, mitä kuoromme laulaja voi elämässään toivoa: minut valittiin Kallion Kantaattikuoron vuoden kuorolaiseksi. Arvostan tätä nimitystä todella korkealle.

M

atkat eivät kuitenkaan ole se juttu, jonka takia kuorossa laulan. Pääsyyt liittyvät laulettavaan musiikkiin ja sosiaalisiin kontakteihin. Myös erilaiset levytys- ja äänitysprojektit ovat olleet mielen-

Kuva: Olli Mäntyranta

Pauli L.

Maaliskuussa 2020 Kallion Kantaattikuoro valitsi minut vuoden kuorolaiseksi. Kanssani kuvassa vasemmalla kuoromme puheenjohtaja, alttolaulaja Anu Kinnunen, ja oikealla kuoromme taiteellinen johtaja Tommi Niskala. 7


Mixun Raapaleita

Sibelius kuusysi Sibeliuksen pianosta pomppasi henki. "Haluatko matkata tulevaisuuteen?" se sanoi. "Kyllä", Sibelius vastasi. Säveltäjä huomasi istuvansa kapakassa. Puheesta päätellen oltiin Englannissa. Pöydässä istui muitakin henkilöitä. Heille näytti kalja maistuvan. "Mistä sinä tupsahdit?" kysyi karmeimman näköinen. Sibelius päätti vastata kysymyksellä. "Missä olen? Ja milloin?" Miehet katsoivat toisiinsa. "Lontoossa vuonna 1969. Mitä olet ottanut?" Sibelius olisi toivonut kaukaisempaa tulevaisuutta. "Minä olen Jean. Olen säveltäjä." Miehet innostuivat. "Säveltäjä! Loistavaa! Mekin olemme muusikoita. Meidät tunnetaan Black Sabbathina." "Melkoinen nimi", Sibelius hymähti. "Meillä on pulma. Säveltäminen ei suju. Ensi vuonna pitäisi julkaista levy." "Tarjotkaa minulle tämä ilta, niin sävellän teille jotain, jollaista ei ole ennen kuultu."

8


9


HELMIKUU Helmikuun Valo telmii auringon kilossa elämisen ilossa Taittunut on pimeys - hetkeksi

Minna mainio ja mukava ahkerana kiitää Työkohteesta toiseen linnun lailla liitää

Liisa R.

Teuvo K. 10

Kuva: Lasse M.

MINNALLE

Muuttuu taival kevätretkeksi


11

Kuva: Marko K.

Kuva: Marko K.

Kuva: Auli K.

Kuva: Lasse M.

Kuva: Lasse M.

Kevättä ja kesää odotellessa


Kaipaan elokuviin hyviä tarinoita V

iime vuosina en ole käynyt paljoakaan elokuvissa, koska uusi tarjonta ei ole juurikaan innostanut. Joko ne tuntuvat olevan toiminnallisia trotyylipläjäyksiä, tyhjänpäiväisiä huonoa alapäähuumoria viljeleleviä heko-heko -komedioita, halpahintaisella seksillä mässäileviä ihmissuhdehöttöjä tai utopistisia kauhu- tai tieteiselokuvia, joilla ei ole minkäänlaista tarttumapintaa todelliseen elämään. Erilaiset tehosteet tuntuvat olevan useimmissa näissä keskiössä. Hyvät tarinat ovat kateissa.

J

os et ole koskaan kuullut nimeä Niskavuori, kehotan tutustumaan. 1930—1950-luvuilla filmattiin kaikista Wuolijoen Niskavuori-näytelmistä elokuvia, joissa näytteleminen on hyvinkin luontevaa ja luonnollista, eikä noudata lainkaan käsitystämme vanhojen Suomifilmien ylidramatisoinnista. Näiden tarinoiden liepeiltä nousee myös tunnettu kertomus ”Juurakon Hulda” (1937), jossa Hulda lähtee Niskavuoren torpasta piiaksi Helsinkiin. Tarina herätti huomiota myös Hollywoodissa, missä siitä kuvattiin vuonna 1947 elokuva ”The Farmers Daughter”, jonka naispääosasta Loretta Young palkittiin Oscarilla. Alun perin roolia tarjottiin Ingrid Bergmanille, joka kuitenkin kieltäytyi. Harmillista kyllä amerikkalaiset tekivät hyvästä draamasta köykäisen komedian, joka hukkasi tarinan todellisen ytimen. Myöhemmin 1960-luvulla Juurakon Hulda filmattiin Hollywoodissa myös tv-sarjaksi.

T

ätä kirjoittaessani tiedän monien lukijoiden protestoivan ankarasti ajatuksiani vastaan. 1980luvulla kävin todella ahkerasti elokuvissa, mutta jo niistä ajoista muutos on ollut huomattava. Minä toivoisin näkeväni elokuvissa hyviä tarinoita. Useimmat hyvistä ovat romaanifilmatisointeja tai elämäkerrallisia elokuvia. Puhtaasti elokuviksi tehtyjen tarinat ovat suurelta osalta mielestäni todella huonoja. Hyviä tarinoita puolestaan toistetaan filmaamalla niitä uudelleen — ne kestävät sen.

O

mat suosikkini Niskavuori-elokuvien joukossa ovat ”Niskavuoren Heta” (1952), missä Rauni Luoma tekee unohtumattoman roolityön nimiosassa, ja ”Loviisa, Niskavuoren nuori emäntä” (1946) jossa Emma Väänänen muuntuu uskomattomalla tavalla ujosta ja arasta syrjäkylän tytöstä vahvaksi, ohjaksia piteleväksi emännäksi. Elokuvassa ”Niskavuoren naiset” (1958) isäntä Aarne lähtee Niskavuorelta nuoren naisystävänsä Ilonan kanssa ja jättää vaimonsa Martan ja lapsensa. Aarnen äitiä, nyt vanhaa Loviisaa, näyttelevä Emma Väänänen lausuu mielestäni suomalaisen elokuvan komeimman repliikin: ”Ajattelin minä sanoa: älä tule haudallenikaan. Mutta tule sentään.” Myös Rauni Luoman suusta on mahdollisuus kuulla sama repliikki todella uljaasti vuoden 1984 Niskavuori -filmatisoinnissa. Ensimmäisen kerran sama näytelmä filmattiin jo 1938, jolloin Loviisaa esitti Olga Tainio.

M

utta jos etsitään hyviä kotimaisia elokuvallisia tarinoita, on niitä kyllä mahdollista löytää. Ansiokkaista uusista tai uudehkoista kotimaisista elokuvista tulevat nopeasti ajatellen mieleen ”Betoniyö” (2013), ”Hella W” (2011)., ”Hiljaisuus” (2011), ”Ikitie” (2017), ”Joki” (2001), ”Käsky” (2008), ”Postia pappi Jaakobille” (2009) ja ”Äideistä parhain” (2005). Vain Postia pappi Jaakobille, Joki, Hiljaisuus, ja Hella W eivät perustu romaaneihin. Viimeksi mainittu sen sijaan pohjautuu todelliseen elämäkertaan.

H

ella W johdattaakin minut aivan erityisen ansiokkaiden vanhojen kotimaisten elokuvien pariin. Hella Wuolijoki oli elämänsä aikana monessa mukana, mm. liike-elämässä, politiikassa, Yleisradion pääjohtajana ja kirjailijana. Hänen toinen kirjailijanimensä oli Juhani Tervapää. Kirjoittajana hän loi mielestäni kuolemattomia tarinoita hämäläisestä mielenmaisemasta, vahvoista naisista ja heikoista miehistä, mikä on varsin uskomaton saavutus virolaissyntyiselle kirjailijalle. Liekö kukaan ylittänyt hänen saavutustaan — epäilen. Monet hänen näytelmistään ovat päätyneet myös valkokankaille.

M

ielestäni hyvät tarinat tuntuvat olevan paljolti kateissa nykyelokuvissa. Vain hyvistä romaaneista tehdyt filmatisoinnit saattavat onnistua myös valkokankaalla, mutta useimmiten ne eivät saavuta esikuvatekstinsä tasoa. Siksi katsonkin hyvin mielelläni näitä vanhoja kotimaisia Niskavuori-elokuvia. Pauli L. 12


Uusin Niskavuori-elokuva on Matti Kassilan ohjaama ”Niskavuori” vuodelta 1984, jonka pääosissa näyttelevät Esko Salminen Aarnena, Satu Silvo nuorena naisystävä Ilonana ja Rauni Luoma vanhana Loviisana. 13


14


Taidemaalarina Anu Klubitalomme on pullollaan lahjakkaita kulttuurin harrastajia. Yksi monipuolisimmin kulttuuria harrastavista jäsenistämme lienee Anu P. Hän käy konserteissa, festareilla, taidenäyttelyissä ja lisäksi hän myös maalaa upeasti, mistä oheiset kuvat todistavat.

Pauli L.

15


Tale of Two Kings osa 2 Tapahtunut edellisessä: Cedric ja pojat pakenevat vaaraa käytäviin ja juoksevat oviaukon läpi tuntemattomaan.

C

ja pojat harppovat hänen peräänsä samalla kun muut miehet tulevat perästä.

edric ja pojat saapuvat auringonpaisteeseen äkisti. Aurinko paistaa suoraan heidän silmiinsä eivätkä he näe heti eteensä. Ympäriltä kuuluu kaukaista ääntensorinaa ja linnunlaulua. He eivät saa sanoista selvää, mutta äänet eivät kuulosta vihamielisiltä. He vetävät huput päähänsä hiukan syvemmälle auringonsuojaksi. Edessä näkyy puisto suurine hyvin hoidettuine puineen ja kasveineen. Kauempana näkyy ihmisiä kävelemässä puistossa. Cedric ja pojat astuvat esiin suojaisasta paikastaan ja lähtevät kävelemään rauhallisesti eteenpäin.

He saapuvat aukiolle, jota reunustavat omituiset pyöreät asumukset. Asumusten edessä on pieni aita ja aitojen takana kurkkii samanlaisia miehiä ja naisia kuin heidän vangitsijansa ovat. – Missä me oikein olemme? Mikä tämä paikka on? Edward puuskahtaa. – Tämä on Suuren Keisarikunnan läntisen maan Ileida, sanoo yksi miehistä ylpeästi. – Suuren Keisarikunnan? Edward ehtii kysyä ällistyneenä juuri ennen kuin he saapuvat isolle muurille, jonka keskellä on koristeltu portti. Portti avataan ja heidät työnnetään siitä ulos kovakouraisesti.

Cedric katselee ympärilleen. Hän ei tunnista kasveja sillä ne eivät muistuta englantilaisia. He eivät kuitenkaan uskalla jäädä paikoilleen, vaan jatkavat matkaansa. He näkevät ihmisiä lähellään, mutta kukaan ei näytä kiinnittävän heihin mitään huomiota.

Cedric ja pojat seisovat hämmentyneinä portilla ja katsovat edessään avautuvaa näkymää. Silta johdattaa heidät vallihaudan yli alakaupunkiin. He astelevat sitä pitkin arvokkaan näköisinä.

– Keitä te olette? kuuluu ääni heidän takaansa. Cedric pyörähtää ympäri käsi automaattisesti miekkansa kahvalla lähestulkoon päästäen kirosanan, joka jää hänen huulilleen. Hänen edessään seisoo häntäkin isompi mies, jolla on rautapaita päällään ja keihäs kädessään. Siihen kaikki tuttuus loppuukin. Miehen sähkönsiniset, pupillittomat silmät katsovat Cedriciin suoraan, kuin nähden hänen lävitseen.

– Mihin me menemme? Walther kysyy. – Meidän pitää löytää jostain ruokaa ja varusteita, Cedric sanoo. Hän lähtee kävelemään hiekkatietä eteenpäin. Pojat kiiruhtavat hänen peräänsä. He huomaavat vierellään tavanomaisempia, mutta selvästikin huonokuntoisia rakennuksia. Kapeilla kujilla juoksentelee laihoja, takkuisia koiria ja likaisia lapsia joukossa. Cedric huomaa yhden miehen, jonka ulkonäkö muistuttaa etäisesti heidän aiemmin tapaamiaan miehiä. – Päivää, Cedric sanoo.

– Olen Lord Cedric ja nämä ovat poikani Edward ja Walther, Cedric sanoo. Mies mittaa heitä katseellaan. – Tämä ei ole teidän paikkanne, hän sanoo lopulta. – Viemme teidät alakaupunkiin, hän sanoo. Samalla Cedric huomaa miehen ympärillä kolme muuta, samalla tavoin aseistautunutta miestä. Cedric ymmärtää, että heidän on parasta totella.

– Päivää, mies sanoo hetken mietinnän jälkeen. – Kuinka voida auttaa? hän kysyy. – Mistä löydämme kaupan? kysyy Cedric ja huomaa saman tien, että kysymys oli liian vaikea. Edward elehtii syömisen tyyliin ja mies osoittaa kauemmas portin suunnasta. – Kiitos, Cedric sanoo.

– Hyvä on, hän sanoo. Mies kääntyy saman tien ja lähtee kävelemään rivakasti eteenpäin. Cedric 16


He tulevat kohta aukiolle, jolla näkyy muutamia kojuja samantyylisten talojen edessä kuin mitä he näkivät aiemmin. Nämä ovat vain paljon huonompikuntoisia. Yhdessä kojussa näyttäisi olevan ruokaa myynnissä, tosin ne eivät näytä lainkaan heidän tuntemiltaan ruuilta. He kävelevät kojulle. Kojun takana seisoo mies, jonka vaatteet ovat selvästikin kauppiaan tyylisiä, mutta eivät kovin hienoja. Mies katsoo heitä arvioivasti.

– Kolmen tunnin kuluttua, sanoo kauppias. Hän on selvästikin närkästynyt, kun Cedric ottaa hedelmiä kojusta, muttei sano mitään. Cedric ja pojat asettuvat kojun vierelle tutkailemaan kaupankäyntiä. Cedric huomaa asiakkaiden olevan vähävaraisia. Toisaalta heidän läsnäolonsa herättää kiinnostusta ja tuo sankan joukon asiakkaita. Kauppa käy hyvin ja lopulta kauppias ojentaa heille juotavaksi omituista mehua leilissä.

– Onko teillä myynnissä ruokaa? Cedric kysyy. Mies katsoo häntä hetken ja koskettaa korua kaulassaan. Koru näyttää siltä, että se alkaa hohtaa himmeästi.

– Hän tajuaa, että me olemme hyvä myyntivaltti, kuiskaa Edward. Cedric nyökkää. Muutaman tunnin päästä kauppias on saanut myytyä tavaransa ja he pääsevät liikkeelle. Kauppias johdattaa heidät läheisille talleille. Talleilla on kaksi vankkureiden tapaista kulkuvälinettä ja muutamia takkuisia vetohärkiä.

– Onko teillä rahaa? mies kysyy. Cedric vetää esiin rahapussinsa ja kaivaa sieltä muutaman kuparikolikon ja näyttää niitä miehelle. – Ei, mies sanoo. Cedric näyttää muutamia hopeakolikoita, mutta mies vain pudistaa päätään.

– Toivottavasti osaatte ajaa, kauppias sanoo. Edward astuu edemmäs.

– Millaisia kolikoita tarkoitat? Cedric kysyy. Mies nostaa kulmakarvojaan. Cedric vetää toisen pussin esiin ja tutkii tavaroita siinä. Hän ojentaa pientä hopeaveistään, jota hän käyttää syömiseen. Mies huomaa siinä käytön jälkiä. – Ei riitä. hän sanoo. Cedric kaivaa muutamia muitakin tavaroita esiin, mikään ei kelpaa. Viimeiseksi hän löytää vanhan kaulakorun, Elizabethin käyttämän ja kun hän vetää sen esiin, miehen silmät laajenevat hämmästyksestä. Mies nappaa sen nopeasti käteensä, mutta pudottaa sen saman tien takaisin Cedricin käteen kuin se olisi polttanut häntä. Hän tutkailee sitä kauempaa. Hän on hetken hiljaa kuin miettien.

– Minulla on jonkin verran kokemusta, hän sanoo. Ilta alkaa hämärtyä jo, kun he ajavat vankkurit ulos porteista ja kolmikko saa ensimmäisen kerran näkyviinsä kaupungin ulkopuolella olevat alueet. He tuijottavat näkyä typertyneinä. Oikealla kohoavat vuorten tummat rinteet huimiin korkeuksiin. Cedric ja pojat katselevat ympärilleen valppaina. Maisemat ovat uusia ja he tuntevat olonsa epävarmoiksi. Tien vierustalla on runsaasti tiheää pensaikkoa ja Edward tähyilee ympärilleen. Pensaikosta kuuluu lähestyvää ryskettä ja kolmikko pomppaa pystyyn vetäen aseensa esiin sydämet pamppaillen.

– Voin tarjota teille töitä ruokaa vastaan, hän sanoo lopulta. – Millaista työtä? hän kysyy.

Taija L.

– Olen palaamassa kotiini… hankintojeni kanssa, mies sanoo. – Tarvitsen vartijoita matkalle, hän sanoo. – Matka kestää kolme päivää ja tie on hyvin turvaton näinä aikoina, hän sanoo. – Me pystymme kyllä turvaamaan kulkunne, mutta haluamme ruuan lisäksi tarvikkeita matkallemme, sanoo Cedric. Mies tuijottaa häntä järkyttyneenä. – Voin kyllä antaa teille tarvikkeita, mies myöntyy omituisen nopeasti. – Milloin lähdemme? kysyy Cedric lopulta, napatessaan muutaman hedelmän kojusta ja ojentaessaan pojille myös. 17


KESÄN TUOKSU

BIRGITILLE

Kesän tuoksu humisee vielä syksyn puissa heinikoissa ennen kuin se haihtuu kylmyyteen Kohta martaana makaa ruskan punertama lehti antaen voimansa kevääseen

Bodymimmi, Juvan ja kuntosalin väliä ain sahaa Ja välillä käy tekemässä Sörkassa rahaa

Teuvo K. Liisa R.

18


ELÄMÄÄ KOHTI Syksyn sävyt ovat hiipineet elämääni — sen väriloisto väistyy vuorollaan pakastuvan talven tieltä

Kuva: Auli K.

Hanki kimaltelee auringossa

Liisa R. 2019 19


ELÄMÄN LANKA Elämä on tähdenlento lyhyt, hauras, hento kuin hopeinen lanka mutta olkoon meillä selkäranka jonka varassa suorana pysymme Oikeaa tietä kysymme

Kuva: Mika M.

Liisa R.

KUKA? K

uka Klubitalomme jäsenistä on Anna Lorista? Anna on Italian ampumahiihtomaajoukkueen suurin tähti kautta aikojen, mutta hänen uransa kääntyi laskuun sitä mukaa, kun ranneliike tihentyi ja sihti alkoi harittaa.

U

rheilu-uran jäljiltä Annan rinta- ja partakarvojen kasvu on jäänyt varsin huomattavaksi ja ääni suhteellisen matalaksi baritoniksi. Mistä lie johtuukin?

V

iime töikseen ennen urheilu-uran loppumista Italian maajoukkueen valmentaja pääsi tuikkaamaan Annan paksuksi, ja niin hänen vatsakumpunsa onkin nyt tasaisessa kasvussa. Ranneliike ei silti ole hidastunut. 20


TARJALLE

Teuvo K.

KUKA?

M

ies kulkee hiljaa, hän miettii asioita. Rauhallisuus ympärillä rauhoittaa. Luonnon hiljaisuus ja lumous lumoaa mielen, metsä on kaunis. Metsätien ympärillä on puita ja kukkulat taustalla. Vesilähde virtaa jalkojen juuressa, linnut laulaa sudenkorento lentää ohi.

A

lter-egoni voima onkin mahtava: osaan lentää! Hypin kymmeniä metrejä pitkiä loikkia, joiden aikana tuuli tarttuu minuun ja lennän sen mukana eteenpäin sulavasti. Laskeudun aina jaloilleni maahan ja hyppään halutessani taas suuria ja pehmeitä hyppyjä, myös puusta puuhun ja vesistöjen yli.

P M

olku kulkee halki heinikon, tuoksut virtaa kasvoissa. Vesi solisee hiljaa.

uisto lämmöstä lämmittää mieltä, lumi on ympärillä lumi tuulee vasten kasvoja. Valkoiset kinokset on ympärillä, lumiset puut on kauniin valkoisia, lumi pöllyää ympäriinsä.

M

inulla on kevyt, hopeinen viitta, joka liihottaa perässäni. Nimeni on Myrttinen, ja olen aina etsimässä suolakurkkuja, sillä himoitsen niitä ja ne takaavat, että hyppyvoimani säilyy.

I

LIIKE

M

nspiraatio: eräänä yönä nähty uni.

ies palaa kotiin, takka lämmittää tuvassa. Hiljaisuus on hiljaa, kello raksuttaa. Arto H.

21

Kuva: Mika M.

Kun kello Espoon perällä aamuviideltä lyö niin Tarjan päivät täyttää perhe, koirat ja työ


Harrastuksena timanttimaalaus

A

K

loittelijaa opastetaan ostamaan alle 25×25 cm kokoinen timanttimaalaustyö. Sitä pienemmät ovat nopeasti tehtyjä työtuntimäärissä mitattuna. Ne ovat myös halvempia, joten jos ensimmäistä työtään tehdessä huomaakin ettei tuollainen ole tekijäänsä varten se sopivin käsityö, ei tule suurta vahinkoa. Minä en kuunnellut tuota opastetta vaan hyppäsin suoraan niin sanotusti altaan syvään päähän. Ensimmäinen timanttimaalaukseni oli kooltaan 40×60 cm ja sen tekemiseen meni suunnilleen neljäsataa tuntia. Rahaakin hupeni: se maksoi 62 euroa. Lisäkustannuksia tulee kehystämisestä. Kuva on joesta ja koskesta syksyisessä luonnossa ja sen päälle tuleva lasi ei estä timanttista välkettä, kun se on seinällä. Annan sen ensi kesänä kummilapselleni rippilahjaksi.

un korona-aika alkoi ja vuoden 2020 maaliskuussa, tuli ensimmäinen aalto ja ihmisiä kehotetiin työskentelemään kotoa käsin jos se vain oli mahdollista. Koska meillä Kurvissa otettiin eKlubitalo käyttöön ja puolisoni työt kotona olivat videokokouksia pullollaan, minun piti siirtyä maalle vanhempieni luo nuoruuden kotiini. Kun matkani rakentui läppärin ja Netflixin varaan, tuli elämänkäänne vastaani. Löysin Facebookin uutisvirrastani mainintoja timanttimaalauksista ja mielenkiintoni heräsi. Etsin lisää tietoa. Mitä enemmän sain asiasta selvää, sitä enemmän minua alkoi kiinnostaa tilata timanttimaalauspohja.

P

ääasiassa timanttimaalaukset ovat tauluja, mutta niitä on myös onnittelukortteina, tyynyinä, avaimenperinä ja kasseina. Itse tosin suhtaudun noihin muihin — kortit poislukien — skeptisesti. Jotenkin on vaikea uskoa, että vahapinnalle liimautuneet pienet, värikkäät timantteja muistuttavat muovikappaleet pysyisivät paikoillaan käyttöesineessä.

klubitalolaisista ovat Teamsissä nähneet M onet kuinka olen kumartuneena jonkin äärelle. Tuolloin olen erittäin todennäkösesti tehnyt timanttimaalausta. Sen tekeminen on minulle kuin mindfulness -harjoitus. Timantteja kuvapohjaan yksi kerrallaan liittäessäni tuntuu kuin saisin ajatukseni kiinnitettyä juuri siihen hetkeen ja kaikki Teamsissä puhuttu jää paremmin mieleen, koska mieli ei lähde vaeltamaan pois käytävästä keskustelusta.

T

imanttimaalaus keksittiin Kiinassa vuonna 2010. Helmet laitetaan tarttuvalle muoviselle kankaalle ja liima saa ne tarttumaan tiukasti kiinni. Maalatulle piirustuskuviolle käyttäjä voi asetella helmet helposti ja seurata mallia kuten tekemällä langalla ristipistoja.

Sasa antaa ensimmäisen timattimaalauksensa kummilapselleen rippilahjaksi. 22


Joululahjaksi Sasa sai viisiosaisen kissamaalauksen.

K

uva-aiheita timanttimaalauksissa on monenlaisia laajalla kirjolla. Listaan teille lopuksi seitsemän suo -malaista tai Suomessa toimivaa jälleenmyyjää. Niiden lisäksi ulkomailla toimivia ovat ainakin Wish, Ebay ja aAliexpress. En kuitenkaan suosittele sieltä tilaamista, koska laadusta ei ole mitään takeita. Lisäksi toimitusaika voi venyä jopa kahteen vuoteen. Toisinaan toimitus voi kuitenkin tulla muutamassa päivässä. Toisaalta kuva-aiheita on huomattavasti enemmän kuin suomalaisilla myyjillä. Mielestäni ulkomailta tilaamista kannattaa kuitenkin harkita ainakin kahdesti.

tavalla pohjan suo-ristaminen vie huomattavasti aikaa. Alusta alkaen olen pingottanut timanttimaalaukseni korkkitauluun. Siten minun ei tarvitse odotella sen suoristumista, vaan saatan aloittaa sen tekemisen heti.

V

iime joulu oli monilla hyvin erilainen koronan takia. Sen takia mekin juhlistimme sitä huomattavasti pienimuotoisemmin kuin tavallisesti Siitä huolimatta sain puolisotani joululahjaksi kaksi timanttimaalausta työstettäväksi. Ne ovat erilaisia kuin tähän mennessä tekemäni työt, koska yksi kuva muodostuu viidestä taulusta. Toinen niistä kuvaa harmaata kissaa makaamassa ja toinen työ kaupungin valaistusta pimeään vuodenaikaan. Niiden muodostama kuva on iso kuten edellisetkin työt, mutta koska nämä kaksi muodostuvat viidestä pienestä taulusta, pystyn tekemään timanttimaalauksia nyt myös kotona Helsingissä. Mahdollisesti isokokoisia timanttimaalauksia pystyn tekemään vain maalla ollessani, koska siellä huonetilat ovat riittävän suuria.

S

uomalaisten myyjien nettisivut ovat usein ennalta arvaamattomia, koska niiden varastot ovat pienet ja jokaista timanttimaalausta on vain muutama kappale. Niinpä myytävät tuotteet vaihtelevat tiheään tahtiin. Itse olen ihastunut kuviin, joissa luonto on jollain tapaa esillä: ensimmäisen aihe oli syksyinen luonto ja toisen 38×48 cm:n kokonen istuva kettu. Se oli saatava, koska se oli niin kaunis ja suloinen. Toisekseen ensimmäinen työ oli viittä vaille valmis ja kaipasin heti uutta työtä. En kuitenkaan halua tilata timanttimaalaustöitä vain tekemisen ilosta, vaan mietin valmiiksi, mihin sen haluan sijoittaa. Ensimmäinen työ saa paikkansa kummilapseni seinältä ja istuva kettu tulee oman kotini seinälle. Tosin sitä täytyy vielä odottaa tovi, koska nykyisen kotimme seinälle ei saa kovin helpolla mitään kiinnitettyä.

timanttimaalaus on vienyt sydämeni H arrastuksena ja suosittelen lähes jokaiselle kokeilemaan tätä uudentyyppistä käsityötä. Tällä hetkellä olen ainut, joka tekee timanttimaalauksia “Klubitalon käsityöläiset” -ryhmässä, joka on tarkoitettu kaikille joilla on tai on ollut kytkös klubitalomaailmaan ja tekee käsitöitä. Siinä ryhmässä on aina ilo jakaa kuvia omista töistä.

K

Timanttimaalauksia voi tilata Suomesta:  lankakissa.net  korttipaja.fi  askartelumaa.fi  askartelukulma.fi  margaretha.fi  karkkainen.com  kateva-kasi.fi  Kehyksiä: bga.fi

olmas työ on vielä keskeneräinen ja sen aiheena on toistamiseen koski, nyt kesän vihreässä luonnossa. Sitä työtä tilatessani tilasin myös A4 kokoisen valolevyn, joka helpottaa näkemään maalauspohjassa olevia kuvak-keita. En kuitenkaan suosittele valolevyn hankintaa en-nen kuin olet varma, että tulet tekemään useita timant-timaalauksia.

T

oinen vinkkini liittyy maalauspohjan suoristamiseen. Monet laittavat työnsä paksujen ja painavien kirjo-jen väliin, mutta testini mukaan sillä

Sasa L. 23


24

Profile for Klubilehti

eKlubilehti 1/2021  

Advertisement