Page 1


JULKAISIJA Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kehitysyhteistyövaliokunta PÄÄTOIMITTAJA Saila Kivilahti

SISÄLLYS

TOIMITUSSIHTEERIT Hanna Rask Päivi Korpela

2

19

ART DIRECTOR Maria Niemi

TOIMITUKSELTA / LEDARE / EDITORIAL LETTER

RAUHANTYÖN ALIKÄYTETTY RESURSSI

KIRJOITTAJAT Jaakko Salonen Laura Alanko Säde Karhu Joona Koiranen Katariina Väisänen Kirsikka Manninen Maria Haapasalo Noora Savonen KIITOS Benjamin Gregoriadis, Meri Qvist, Lotte Fredriksson, Ryan Guillot, Milja Rämö

PAINO Lönnberg Painot Oy PAINOS 10 300 Suomen ulkoasiainministeriö on myöntänyt viestintä- ja globaali­ kasvatustukea lehden julkaisuun. ISSN-L 2323-4741 ISSN 2323-4741 (Painettu) ISSN 2323-475X (Verkkoversio) Kimppu on HYY:n kehitysyhteistyövaliokunnan julkaisema kehityskysymyksiä käsittelevä lehti, jota opiskelijat tekevät vapaaehtoistyövoimin. Lehti on ilmestynyt lähes joka vuosi 90-luvun lopulta lähtien. Lehti lähetetään kaikille Helsingin yliopiston 1.-3. vuoden opiskelijoille ja sitä jaetaan mm. Maailma kylässä -festivaaleilla. blogs.helsinki.fi/kimppu-lehti

USKONTO SOVITTELIJAN ROOLISSA

4

23

OSALLISTAVAN KEHITYSYHTEISTYÖN MONET KASVOT

KURKISTUS SULJETTUUN MAAILMAAN

7

29

RICE, BEANS AND PIKACHU VOLUNTARY WORK AND CULTURAL INTERACTION IN LATIN AMERICA

ELÄMÄÄ KAARLENKADUN VASTAANOTTOKESKUKSESSA

”WE ARE LIKE BROTHERS AND SISTERS” CHRISTIAN-MUSLIM RELATIONS IN SENEGAL

11

35

VAIHTOEHTOISEN KEHITYSMALLIN JÄLJILLÄ BOLIVIASSA

JOHDONMUKAISTA POLITIIKAN KEHITYSTÄ?

15 TURISTIEN MIKROLAINOILLA KOHTI VASTAVUOROISUUTTA


TOIMITUKSELTA/ LEDARE/EDITORIAL LETTER

KULTTUURIEROJA JA SAMANLAISUUTTA, MUUTTUVIA RIIPPUVUUSSUHTEITA JA ETENKIN KULTTUURISTA VUOROVAIKUTUSTA! KIMPUN VUODEN 2015 KATTOTEEMA ON KULTTUURINEN YMMÄRRYS. Kulttuuri on inhimillisen elämän ytimessä, koska sen avulla ihmiset erottautuvat toisistaan ja luovat merkityksiä elämäänsä. Se myös luo ihmisille raamit tietynlaiseen ajatteluun ja käyttäytymiseen yhteisössä. Kulttuurien sisäiset ja väliset rajat ovat kuitenkin häilyviä, minkä vuoksi ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa tehdä elämäänsä merkitykselliseksi. Elämän merkityksellisyys syntyy dialogissa ja kanssakäymisessä. Miten sitten Kimpun kysymät globaali- ja kehityskysymykset ovat osa kulttuurista ymmärrystä? Kehitys on historiallisesti muodostunut kulttuurisidonnainen konsepti, jolla tarkoitetaan ulkopuolelta tulevaa interventiosta syntyvää tavoitteellista prosessia. Suomeksi tämä tarkoittaa, että kehitysajattelu perustuu yhdelle kulttuuriselle näkemykselle suunnasta ja määränpäästä, hyvää tarkoittavasta väliintulosta sekä moraalisesta oikeasta ja väärästä. Ennen kaikkea konseptilla on valtaa vaikuttaa kansainväliseen talouteen ja maailmanpolitiikkaan. Kulttuurisella ymmärryksellä avaamme kehityskeskusteluun erilaisia suuntia, jotka voivat johtaa eteen, taakse tai vaikkapa sivulle! Saila Kivilahti Päätoimittaja

2


KULTURELL LIKHET OCH OLIKHET, BEROENDE FÖRHÅLLANDEN I FÖRÄNDRING OCH FRAMFÖR ALLT KULTURELL INTERAKTION! KIMPPUS HUVUDTEMA FÖR ÅR 2015 ÄR KULTURELL FÖRSTÅELSE. Kulturen finns centralt i det mänskliga livet, eftersom människan med hjälp av kultur kan särskilja sig från andra och skapa betydelse för sitt liv. Kultur bidrar också med ett ramverk till ett visst slags tänkande och beteende i samhället. Gränserna mellan och inom kulturer undergår dock ständig förändring, vilket betyder att det inte finns ett enda sätt att göra ens liv meningsfullt. Livet får sin betydelse i dialog och växelverkan. På vilket sätt är Kimppus kärnfrågor gällande globalitet och utveckling en del av kulturell förståelse? Utveckling är ett kulturbundet koncept som formats av historien, vilket innebär att en målinriktad process föds genom intervention utifrån. På svenska betyder det att utvecklingstänkande grundar sig på en kulturell syn i fråga om riktning och mål, välmenad intervention samt moraliskt rätt och fel. Framför allt ger konceptet makt att påverka internationell ekonomi och världspolitik. Med kulturell förståelse öppnas olika vägar för utvecklingsdiskussion som kan leda framåt, bakåt eller även åt sidorna!

3

CULTURAL DIFFERENCES AND SIMILARITIES, CHANGING INTERDEPENDENCIES AND CULTURAL INTERACTION! KIMPPU´S THEME OF 2015 IS CULTURAL UNDERSTANDING. Culture is at the core of human life, because with culture people differentiate from one another and create meaning in their lives. Culture also creates a framework for a certain kind of thinking and behaviour within society. However, boundaries within and between cultures are fluid which means that there is no one way of making one’s life meaningful. The significance of life begins with dialogue and interaction. How, then, do Kimppu’s core questions about global and development issues take part in the context of cultural understanding? Development is a culturally-bound concept that has been influenced by historical circumstance, as a goal-oriented process shaped by external interventions. In English, this means that development thinking is based on a cultural approach in terms of direction and goals, well-meaning intervention, as well of the question of what is morally right and wrong. In particular, this concept has the power to influence the international economy and world politics. Through cultural understanding, different kinds of directions can be taken in our discussions about development, which can end up leading us forwards, backwards or sideways!


OSALLISTAVAN KEHITYSYHTEISTYÖN MONET KASVOT PAIKALLISYHTEISÖN OSALLISTAMISEN ON USKOTTU RATKAISEVAN MONIA KEHITYSYHTEISTYÖN ONGELMIA, MUTTA VIELÄ MENETELMÄT EIVÄT OLE ONNISTUNEET VASTAAMAAN NIILLE ASETETTUIHIN ODOTUKSIIN.

K

ehitys ei ole vientituote, jonka muodon voi sanella palvelun ostajalle. Pitkään se tosin tuntui olevan sitä. Käsitteenä kehitys viittaa jo lähtökohtaisesti eteenpäin siirtymiseen - se on suunta johonkin parempaan. Voiko siksi kukaan muu määrittää, mikä suunta on oikea? Malli, jossa teollistuneet länsimaat sanelevat kehitysmaille oikean politiikan, ei loppujen lopuksi eroa kovinkaan paljon imperialismista. Siksi kehitysyhteistyön demokratisointiin tulee pyrkiä. Ajatus paikallisyhteisön osallistamisesta nousi agendalle ensimmäistä kertaa jo 1960-luvulla siirtomaajärjestelmän purkautuessa, ja valtavirtaa osallistavasta kehitysyhteistyötä tuli lopullisesti 1990-luvulla.

Paikallisten mukaan ottamisella uskottiin siirtyvän ongelmallisesta avunantaja-saaja-vastakkainasettelusta kohti vuorovaikutuksellista yhteistyötä. Käytännön toteutuksessa on kuitenkin usein haparoitu. Yhteistä osallistavilla kehityshankkeilla on ollut se, että sanelupolitiikan sijasta asianomaisille on annettu jonkinlainen mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin. Ongelmallista on kuitenkin määrittää, kenellä on valta osallistua. Kuka saa käyttää yhteisönsä ääntä? Kehityshankkeissa on ollut haastavaa purkaa paikallisyhteisön valtarakenteita ja estää päätösvallan valuminen perinteisen valtaapitävän eliitin käsiin. Etenkin naisia ja eri vähemmistöjä on ollut vaikea mobilisoida, jos näillä ei ole ollut kokemusta yhteisössään vaikuttamisesta. Alueilla, joilla ei ole vallinnut kansalaisille avointa julkista tilaa, osallistuminen valtion päätösvallan ulkopuoliseen toimintaan voi jo muutenkin tuntua vieraalta. Valtaa perinteisesti käsissään pitäneillä sen sijaan on osallistumiseen vaadittavaa ymmärrystä, osaamista ja aikaa. Siksi perinteiset valtasuhteet dominoivat kehitys-

4


yhteistyössä valitettavan usein. Vaikeinta on saada kaikkein haavoittuvimpien väestönosien ääni kuuluville, vaikka juuri heille kehitysyhteistyön lopputuloksella voisi olla eniten merkitystä. Vastuun siirto paikallisyhteisölle merkitsee luopumista täydestä kontrollista, mikä on luonut oman haasteensa. Osallistavia menetelmiä käyttäneiden hankkeiden tuloksista on vähän selvää tietoa, koska vastuun pirstaloituminen on vaikeuttanut edistymisen seurantaa. Vaikutusten analysointi on ollut puutteellista, mikä on entisestään vaikeuttanut toimivien menetelmien löytämistä. Ruohonjuuritason toimijoiden pieni vastuu mutta kasvanut vapaus on myös herättänyt huolta kasvavasta korruptiosta, kun vastuunalaisten instituutioiden ote toteutuksesta on vähentynyt.

5

Toki koko raportointiin pohjautuva hankekeskeinen lähestymistapa voidaan kyseenalaistaa. Tuloksellisuuden vaatimus lisää väistämättä byrokratiaa ja hallinnon kustannuksia. Kyse on kuitenkin kehitysyhteistyötä tekevien maiden veronmaksajien rahoista, joten käytetyille varoille halutaan vastinetta. Raportointi ja tuloshakuisuus lisäävät myös kehitystoimijoiden osaamista, kun onnistuneista projekteista voidaan ottaa opiksi. Haasteena ei ole vain paikallisosapuolen sitouttaminen, vaan myös hankkeita rahoittavilla osapuolilla on paljon opittavaa. Kun luovuttaa määräysvaltaa pois, täytyy olla valmis luopumaan myös omista juurtuneista ajattelumalleistaan. Osallistava kehitysyhteistyö ei voi olla naamioitunutta sanelupolitiikkaa, jossa olete-

taan paikallisyhteisön toteutuksen seuraavan itselleen mieluisia polkuja. Kehitysyhteistyötä rahoittavan osapuolen täytyy pystyä omaksumaan uudenlaisia näkökulmia nopeasti ja joustavasti. Toisaalta, onko koko ajatus paikallisten osallistamisesta pohjimmiltaan länsimaisten kehitystoimijoiden luoma valmis malli, jota kehitysmaiden ihmisille tarjotaan? Selvää on, että ajatus monenkeskisestä kulttuurien vuorovaikutuksesta on tavoittelemisen arvoinen, mutta toistaiseksi osallistava kehitysyhteistyö ei ole täysin poistanut koloniaalisia valtarakenteita. Kehitysyhteistyön suuri dilemma, eriarvoinen vastakkainasettelu, kummittelee yhä - nyt vain eri kasvoin. Osallistavien menetelmien käyttö nykyisessä muodossaan ei saa olla itseisarvo eikä niiden


”OSALLISTAVA KEHITYSYHTEISTYÖ EI VOI OLLA NAAMIOITUNUTTA SANELUPOLITIIKKAA, JOSSA OLETETAAN PAIKALLISYHTEISÖN TOTEUTUKSEN SEURAAVAN ITSELLEEN MIELUISIA POLKUJA” kritisoiminen tabu. Osallistavan kehitysyhteistyön muotoja tulee jatkuvasti arvioida ja kehittää. Kehitysyhteistyö ei ole itsekään vielä valmis instituutio, vaan myös se on jatkuvaa eteenpäin siirtymistä. Siinä panokset ovat suuret, ja mahdollisia lopputuloksia on monia. Kehityspolitiikasta vastataan sekä omille että kohdemaan kansalaisille; siksi sen laadukkaasta toteutuksesta on kannettava vastuu. Osallistavista kehityshankkeista löytyy myös menestystarinoita. Yhteistä niillä on usean eri osapuolen välinen avoin ja tasavertainen vuorovaikutus. Kohdealueen ruohonjuuritasolla on sellaista tietotaitoa ja kulttuurituntemusta, jota kehitystoimijoilla ei ole. Tätä osaamista on hyödynnettävä. Myös paikallisella keskushallinnolla on kehitysyhteistyölle annettavaa, koska sillä on kokemusta

hallinnosta ja makrotason projektien koordinoimisesta. Keskushallinnolla on myös valmiina sellaiset instituutiot ja voimavarat, ettei sen roolia kehitysyhteistyössä tule aliarvioida. Hankkeiden rahoittajalla taas on viime käden vastuu varojen oikeasta käytöstä, joten sen täytyy vaatia tuloksia, vastuullisuutta ja huolellista raportointia. Kun osallistavuuden kattavuus varmistetaan ja kaikki osapuolet saadaan oikeasti sitoutumaan työn laadukkaaseen toteutukseen sekä tasa-arvoiseen vuorovaikutukseen, osallistavassa kehitysyhteistyössä on mahdollisuutensa. Jaakko Salonen

.

Kirjoittaja opiskelee pääaineenaan poliittista historiaa ja on hurahtanut kehityskysymyksiin.

LOCALIZING DEVELOPMENT - DOES PARTICIPATION WORK? (GHAZALA MANSURI JA VIJAYENDRA RAO)

Maailmanpankin julkaisemaan tutkimukseen on käytetty lähteinä lähes 500 eri kirjaa ja tutkimusta osallistavia menetelmiä käyttäneistä kehityshankkeista. Yksin Maailmanpankin kautta osallistavaan kehitysyhteistyöhön on viimeisen vuosikymmenen aikana koordinoitu 85 miljardia dollaria.

6


RICE, BEANS AND PIKACHU – VOLUNTARY WORK AND CULTURAL INTERACTION IN LATIN AMERICA AS VOLUNTEERING IN DEVELOPING COUNTRIES INCREASES, SO DOES THE CULTURAL INTERACTION BETWEEN THE LOCAL PEOPLE AND THE VOLUNTEERS. TWO PEOPLE FROM VERY DIFFERENT CULTURAL BACKGROUNDS DISCUSS THEIR EXPERIENCES.

7


W

ith voluntary work in developing countries becoming more popular in recent years, the concept of ‘voluntourism’ (volunteering-associated tourism) has become firmly established. However, the rise of ‘voluntourism’ has also led some to question whether it is just an extension of colonialism from the Global North to the Global South. Many critics blame Western youth for making developing world their holiday playground, easing their guilt from being privileged while traveling, without actually making a difference. Lacking practical knowledge of the work they are supposed to do, volunteers might even make things worse for the locals who have to redo the work done badly by the volunteers. However, ‘voluntourism’ also has many advocates. Volunteer projects often end up being run by the locals after proving beneficial. This is to say nothing of the saved financial costs – many charities run on donations and extremely tight budgets, which makes volunteers an essential resource. Volunteering is, after all, one of the best ways for those who have more than enough to help people who have less; it takes far more courage, involvement and devotion than simply donating money to charity every now and then, and demonstrates real engagement. There is more to volunteer development work than its immediate material benefits, too. For many volunteers, the experience ends up being a life-changing experience. At its best, ‘voluntourism’ can allow for

multi-dimensional cultural exchange that sees both volunteers and locals alike learn new things about each others’ cultures, as well as their own. This became evident when interviewing a Hongkonger and an Australian about their voluntary experiences with children in Latin America. Despite the common criticisms, both interviewees found the experience ultimately beneficial for both them and the local people, along with leaving strong, positive cultural impressions. For ‘voluntourism’ to work as a means of positive intercultural communication, it is important for the volunteers to depart on the journey with an open mind, ready to adjust to the local culture and think critically on their own.

Isabel Lai, 22 Isabel is a fourth year student in Philosophy, Politics and Economics at Durham University. Although having lived in the UK since age 10, she is originally from Hong Kong and still has close ties to her country of origin. In 2014 she decided to spend her last university summer holidays doing voluntary work in Peru, taking part in a development project organized by a UK based charity in Oropesa, and a charity project in Urubamba. Her duties included teaching and caring for local children during afterschool hours and organizing a sports event for children with special needs, as well as some occasional renovation work and gardening. Isabel says she was positively surprised by her performance in the classroom – despite her limited knowledge of Spanish, she was able to get her message through most of the time. “A lot of body language and clear communication skills were required. This became exhausting at times but very rewarding when you get the message across”, she says. She admits knowing Spanish would probably have helped her to get more out of the cultural experience, but adds that

8


Isabel in Peru

the children might not have had the incentive to practice their English if she had spoken Spanish to them. She did not experience a big culture shock, which she attributes her earlier experiences and to the fact that she had realistic expectations of the level of poverty she would encounter. She says that many things she experienced were similar to the culture in Hong Kong, such as the markets and street hawkers, as well as the experimental cuisine. When asked about cultural aspects that surprised her, she mentioned children’s road safety, and the differences in etiquette among the people. “The same goes for punctuality – being used to ‘English time’, the Peruvian understanding of time was something we found very different”. One thing that caught Isabel off guard was the pervasiveness of globalization. “It was interesting to see how the locals interact with tourists. Visiting the Uros floating islands in Lake Titicaca and seeing the locals live in such a unique environment was eye-opening, but it was also clearly a tourist

9

gimmick. You could tell the locals weren’t particularly enthusiastic about entertaining tourists. They did it out of necessity.” She noticed the grasp of globalization among the school children as well. “Doing an Arts & Crafts class, a little girl told me she was drawing Pikachu. I was amazed! Somehow the name of a Japanese cartoon character had made it into the vocabulary of a small Peruvian girl, who no doubt had limited access to the Internet. You should never underestimate the impact of globalization while assessing the culture of another country.” However, Isabel believes in the beneficial effects of ‘voluntourism’. “I feel that I made a difference, no matter how small, in the local community with my work. In addition to the immediate effects, I am hopeful that the language skills we taught the children will help improve their employability in the future”, she says, and continues: “Even though our teaching methods were based on Anglo-Saxon culture, we also learned a lot from the locals. I think you can’t really experience a culture before living in one.”


Ryan Guillot, 29 Ryan is a newly graduated Master of International Relations from Melbourne, Australia. Before his graduate studies he spent nine months traveling across Latin America, which ended in a monthlong volunteer experience in a charity shelter and school for orphans in Guatemala. His duties included teaching an Art class, as well as supervising and playing with the kids. On his motivation for volunteering, Ryan says he wanted to give back for the amazing experience Latin America had given him during months of traveling there. A functional knowledge in Spanish helped a lot in terms of both his duties and cultural interactions; although his limitations with the language led him into some funny situations. “The children helped me to learn new words in Spanish, but they also cheekily took advantage of my ignorance. Once, when I asked one of the kids what the word for something was, they responded with the word ‘culo’, which means ‘butt’ in Spanish. I innocently parroted this back to them, which gave everyone a good laugh!” In terms of cultural comparativeness, Ryan says he did not find much in the local culture that was very similar to his own, aside from a laid-back atmosphere. “I think that is the beauty of traveling; being able to experience real difference. Latin American cultures are unique in so many ways. I have to say though – I have never eaten so many beans and tortillas in my entire life!” One thing he was taken aback by was the content and

style of news reporting in Latin America. Newspapers were often filled with stories about murders and car crashes, and other gruesome, attention grabbing filler, accompanied by graphic photos that left little to the imagination. According to Ryan, the cultural interactions he experienced were very educational. Hearing about a local girl’s excitement for eating chicken for her birthday made him appreciate how excessive consumer culture can be in the Global North. It was also eye-opening to see how universal the experience of being a child can be, despite cultural differences. “There’s pretty much only one way to be a kid, and I feel it reflects how fundamentally similar we are. All in all, I feel I maybe learned more about my own culture than the Guatemalan culture by being able to see things in a new light”, he says. For Ryan, volunteering became one of the formative experiences in his life that led him to choosing International Relations as a career. Besides the obvious benefits for the volunteer, he feels that locals can benefit from the experience as well by being given a chance to interact with people from foreign countries, despite not having the possibility to travel abroad. “Some of the best, most eye-opening experiences you get out of traveling come through meeting new people. At the very least, the local kids learned how easy it is to make a silly foreigner say the word ‘butt’!”

.

Laura Alanko The writer is a fourth year student in Political Science and World Politics at the University of Helsinki

10


VAIHTOEHTOISEN KEHITYSMALLIN JÄLJILLÄ BOLIVIASSA BOLIVIAN KEHITYSPOLITIIKKA PERUSTUU ANDIEN ALUEEN ALKUPERÄISKANSOJEN MAAILMANKATSOMUKSEEN NOJAUTUVAAN HYVÄN ELÄMÄN (BUEN VIVIR) -AJATTELUUN. BOLIVIAN TÄMÄNHETKISESSÄ POLITIIKASSA KOROSTUU ERITYISESTI KRIITTISYYS LÄNSIMAISTA KEHITYSTÄ, SANELUVALTAA JA GLOBALISAATIOTA KOHTAAN, MIKÄ KIELII MAAN HALLINNON HALUSTA PÄÄTTÄÄ ITSENÄISESTI KEHITYSPOLIITTISESTA LINJASTAAN. BOLIVIAN KEHITYSPOLITIIKASTA VÄITELLYT EIJA RANTA KERTOO, MITÄ ON TAPAHTUNUT, KUN VALTIO ON OTTANUT KEHITYKSEN OMIIN KÄSIINSÄ. ONKO IDEOLOGIA TOTEUTUNUT KÄYTÄNNÖSSÄ?

K

un syksyllä 2014 Bolivian alkuperäisväestöön kuuluva Evo Morales valittiin presidentiksi kolmannelle kaudelle, kannatti hänen valintaansa 61 prosenttia maan kansasta. Moralesin politiikan taustalla on ollut buen vivir -ajattelu, joka edustaa vaihtoehtoa länsimaiselle kehityksen käsitteelle. Vuodesta

11

2009 se on ollut kirjattuna perustuslakiin ja otettu osaksi poliittisia ohjelmia. Vaikka Bolivia on yhä yksi Etelä-Amerikan köyhimmistä maista, ovat tilastot antaneet maan tilanteesta hyvän kuvan viimeisen kahdeksan vuoden ajalta. Jopa niin hyvän, että köyhyyden on arvioitu vähentyneen puolella. Talouskasvusta huolimatta viidesosa kansasta elää yhä köyhyysrajan alapuolella.

Vaikutteita alkuperäiskansoilta Onko kapitalismi, kulutus ja kaupallistuminen globaalissa maail-

massa ainoa tapa kehittyä? Hyvän elämän filosofian mukaan ei ole, vaan se tarjoaa vaihtoehtoisen kehitysmallin kasvukeskeiselle ajattelutavalle. Buen vivir -ajattelu yleistyi 1990-luvulla etenkin alkuperäiskansojen ja kansalaisliikkeiden keskuudessa. Käsite on peräisin alkuperäiskansojen maailmankatsomuksesta ja sillä viitataan tasapainoiseen ja harmoniseen elämään eri yhteisöjen, ihmisten ja luonnon välillä. Hyvä elämä on yhdistelmä niin sosiaalista, taloudellista, kuin henkistä hyvinvointia. Tutkija Eija Rannan mukaan bolivialaiseen tulkintaan hyvästä elämästä sisältyy ajatus, että


liseen köyhyyden vähenemiseen. Tulonsiirrot ovat tärkeitä etenkin yksittäisten perheiden hyvinvoinnin kannalta, minkä vuoksi kansalaisten luottamus vahvistuneeseen valtioon on kasvanut. Aiemmin kansalaisten, varsinkin alkuperäiskansojen, luottamus Bolivian hallintoa kohtaan on ollut heikko ja valtiota on kutsuttu ryöstäjäksi tai jopa viholliseksi. Liittyykö köyhyyden väheneminen kuitenkaan hyvän elämän filosofiaan? Tavallaan. ”Jos hyvä elämä käsitetään tulojen uudelleenjakona, voi sen ajatella toteutuneen”, Ranta pohdiskelee.

Kulttuurisia yhteentörmäyksiä sisäpolitiikassa

kaikkien pitäisi pystyä elämään samanarvoisesti. Hyvinvointia ei voi saavuttaa ilman tasaista tulonjakoa ja keskinäistä yhteisvastuullisuutta. Hyvä elämän filosofia kritisoi ajattelumalleja, joihin sisältyy jatkuva pyrkimys elää paremmin kuin toiset.

Tulonjakoa ja maakaasua Ei tiedetä tarkkaan, liittyykö hyvän elämän filosofia suoraan köyhyyden vähenemiseen. Rannan mukaan se liittyy kuitenkin tärkeimpien luonnonvarojen, öljyn ja maakaasun kansallistamiseen. Kansallistaminen on kasvattanut verotuloja, joilla on kustannettu julkisen sektorin palveluita, kuten koulutusta sekä teiden ja sairaaloiden rakennusta. Bolivialaiset taloustieteilijät arvioivat, että erityisesti tulonsiirroilla, kuten opintotuella ja eläkkeillä saattaa olla suuri merkitys tilastol-

Boliviassa eriarvoisuus alkuperäiskansojen ja eliitin välillä on ollut jyrkkää. Maailmanpankin tilastojen mukaan varallisuuserot ovat kuitenkin pienenemässä: vuosina 2005–2012 varakkaimpien omistusosuus on laskenut kymmenen prosenttia. Kun Morales nimitti ensimmäisen hallituksensa, muuttui poliittisten valtasuhteiden lisäksi kielenkäyttö. Vuosina 2008–09 Ranta haastatteli väitöskirjaansa varten maan virkamiehiä, jotka tuohon aikaan painottivat hyvän elämän mukaisesti kulttuurien välistä kommunikaatiota, ympäristön kunnioittamista ja sen ehdoilla elämistä sekä tasapainoa. Vaikka virkamiehet mielistelivätkin ministereitä julkisesti, kulissien takana paljastui tukahdutettuja tunteita ja kriittisiä asenteita. He arvostelivat kehityksen menevän taaksepäin ja kuvasivat sitä takapajuiseksi. Osa heistä uskoi, että alkuperäiskansojen maailmankuva ei sovi ohjaamaan politiikkaa. Rannan mukaan virkamiehet pitivät alkuperäiskansoja alempiarvoisina, minkä vuoksi he eivät suoraan seuranneet uutta politiikkaa ja käskyjen vastaanottaminen oli vaikeaa. ”Vaikutti siltä, että moni teki kaikkensa voidakseen jatkaa rutiineja ja instituutioiden

12


toimintaa samoin kuin aina ennen”, hän toteaa. Toivoa, tulevaisuutta ja eroavia asenteita löytyy ainakin nuoremmasta sukupolvesta. Rannan mukaan erilaisista ajatuksistaan huolimatta vallankumoukselliset, juuri yliopistosta valmistuneet ja innokkaat nuoret haluavat muuttaa yhteiskuntaa. ”Nuoret ajattelevat, että kaikki voivat määrittää yhteiskunnan toimintaa tasa-arvoisesti”, hän jatkaa.

Ihailun ja kritiikin kohteena kansainvälisillä areenoilla Vaikka hyvän elämän filosofia edustaa länsimaisen kehityksen kritiikkiä, on kansainvälinen yh-

13

teisö suhtautunut siihen avoimin mielin. Ainakin alkuvaiheessa etenkin Pohjoismaat olivat ilahtuneita hallituksesta, joka on aidosti kiinnostunut marginalisoitujen alkuperäiskansojen ja köyhien aseman edistämisestä. Myös muut maat, Yhdysvaltoja lukuun ottamatta, ovat tukeneet ajattelutapaa, vaikka eivät sitä täysin jakaisikaan. ”Monet tunsivat jopa ylpeyttä siitä, että saivat olla todistamassa historiallista hetkeä, kun maahan valittiin ensimmäistä kertaa alkuperäisväestöön kuuluva presidentti. Hänellä oli takana niin suuri tuki, ettei ulkomaalaisilla ollut siihen juuri mitään sanottavaa”, Ranta kertoo. Osa tutkijoista on suhtautunut kriittisesti Bolivian muutokseen. Esimerkiksi Rannan vastaväittäjä Jeffery R. Webberin mukaan

kapitalistinen talousjärjestelmä vallitsee maassa edelleen. Ranta puolestaan arvelee muutoksen lähestyvän pohjoismaisen hyvinvointimallin mukaista taloudellista järjestelyä, jossa valtio ja yritykset omistavat yhdessä monia tärkeitä sektoreita. ”Bolivian valtio ei pysty täysin kansallistamaan yrityksiä, sillä siihen ei ole varaa”, Ranta selventää. Kansalaisten suhde Moralesiin ja hänen politiikkaansa on ristiriitainen. Morales on arvostettu, mutta aina hän ei ole onnistunut vastaamaan odotuksia. Hän on esimerkiksi puolustanut alkuperäiskansojen oikeuksia ja samaan aikaan aloittanut öljynporauksen heidän alueellaan. Lisäksi Morales on korostanut Äiti Maan eli Pachamaman tärkeyttä puoltaessaan samanaikaisesti moottoritiehan-


ketta Amazoniaan sademetsien lävitse, ja useita mielenosoituksia on tukahdutettu väkivaltaisesti. Politiikkaan ovat erityisesti olleet pettyneitä osa alkuperäiskansojen aktivisteista sekä ympäristönsuojelijoista. Kaikesta huolimatta Morales kuitenkin symboloi itsemääräämisoikeutta, sillä bolivialaiset eivät hevillä ota vastaan käskyjä muilta, etenkään Yhdysvalloilta.

Tulevaisuuden hyvää elämää Vaikka buen vivir -ajattelu ei suoranaisesti ole köyhyyden vähenemisen syy eikä uuden filosofian toteuttaminen ole ollut helppoa, on sen potentiaali kuitenkin merkittävä. Jää nähtäväksi, millaiseksi tilanne vuosien päästä kehittyy, kun nyt koulussa olevat kansalaiset

ovat valmistuneet ja hyvää elämää kannattavat virkamiehet saavat enemmän valtaa. Bolivia on hieno esimerkki siitä, kuinka kehitysmaana pidetty valtio on ottanut kehityspolitiikan ohjat omiin käsiinsä; on yhä vaikeampi väittää että eri maat, kulttuurit tai kansat kehittyisivät kohti samaa loppupistettä. Säde Karhu

.

Kirjoittaja on sosiologian opiskelija, joka on kiinnostunut maailmasta, ihmisten tarinoista ja tasa-arvoisemman maailman rakentamisesta.

14


TURISTIEN MIKROLAINOILLA KOHTI VASTAVUOROISUUTTA OSALLISTAVASTA KEHITYSYHTEISTYÖSTÄ PUHUTAAN LÄHES KAIKKIEN KEHITYSYHTEISTYÖHANKKEIDEN KOHDALLA, MUTTA MISSÄ MÄÄRIN SE TOTEUTUU KÄYTÄNNÖSSÄ? HANKKEIDEN ONGELMAKOHTIEN RATKAISEMISEKSI ON VIIME VUOSINA SYNTYNYT RUNSAASTI UUSIA KEHITYSYHTEISTYÖN MUOTOJA JA RAHOITUSKEINOJA.

U

usia kehitysyhteistyön rahoitusmahdollisuuksia ovat esimerkiksi jo useissa maissa käytössä oleva lentolippumaksu, josta saatavat tuotot ohjataan muun muassa maailmanlaajuisiin rokoteohjelmiin, sekä erilaiset muut ympäristöverot, joilla voitaisiin torjua esimerkiksi ilmastonmuutoksen aiheuttamia haittoja niistä kärsivissä kehitysmaissa. Rahoituskeskeinen näkökulma, jossa resurssit ohjataan avuntarvitsijoille kohdemaiden poliittisen koneiston tai kansalaisjärjestöjen kautta, herättää kuitenkin kysymyksiä valvonnan määrästä ja siitä, kuinka suuri osa tuesta lopulta päätyy sitä tarvitseville. Se ei myöskään ratkaise kohdemaan paikallisyhteisön osallistamisen ongelmia.

15

Mikä mikrolaina? Mikrolaina-konseptin kehittäjänä pidetty bangladeshilainen pankkiiri Muhammad Yunus palkittiin vuonna 2006 Nobelin rauhanpalkinnolla. Mikrolainoilla tarkoitetaan pienten rahasummien lainaamista ihmisille, jotka ovat liian köyhiä saadakseen tavallista lainaa pankeista. Osa erityisesti kehitysyhteistyöhön kriittisesti suhtautuvista asiantuntijoista pitää mikrolainoja vastikkeetonta apua parempana ratkaisuna, sillä ne kannustavat aktiiviseen ponnisteluun köyhyydestä nousemiseksi. Sambialaisen ekonomistin ja bestseller-kirjailijan Dambisa Moyon kiistanalaisten väitteiden mukaan perinteinen kehitysapu on edesauttanut Afrikan valtioiden köyhtymistä tuottamalla riippuvuutta sekä kannustamalla korruptioon. Mikrolainat toimivat tässä suhteessa paremmin, sillä ne kohdistuvat suoraan avuntarvitsijoihin kulkematta hallintokoneiston läpi. Lainoilla on huonojakin puolia, kuten tanskalainen dokumentti

The Micro Debt (2011) todisti. Ne saattavat esimerkiksi johtaa hallitsemattomaan velkakierteeseen kotimaisten pikavippien tapaan, kun lainanottajalla ei olekaan, vaikkapa taloudellisten takaiskujen vuoksi, varaa maksaa lainaa takaisin.

Matkailijat keskeisessä roolissa uusissa mikrolainoissa Viime aikoina pinnalle on noussut uudenlaisia mikrorahoitusta ja vastuullista turismia yritystoiminnassaan yhdistäviä voittoa tavoittelemattomia yrityksiä. Niiden toiminnan tavoitteet ovat kohdeyhteisöjen taloudellisessa kehityksessä. Tämän mikrolainan päivitetyn version tarkoituksena on purkaa mikrorahoitukseen aiemmin liitettyjä ongelmia. Idea on yksinkertainen: köyhälle alueelle matkustava turisti pääsee tutustumaan paikalliseen ympäristöön ja väestöön. Samalla hän tapaa usein myös mahdollisia


lainansaajia kasvokkain. Retken osallistumismaksut maksetaan paikallisten hallinnoimaan rahastoon, josta rahat lainataan eteenpäin yhteisön jäsenille mikroluottoina. Tällä hetkellä Bloom Microventuresin turistien maksamaan mikrorahoitukseen perustuva matkailumuoto toimii Vietnamissa, pienessä Phu Minhin maaseutukylässä Soc Son piirikunnassa, lähellä pääkaupunkia Hanoita. Kehitysyhteistyön muotona se on innovatiivinen, sillä se perustuu aidosti vastavuoroisuuteen. Rahoituksen lähteenä toimivat

turistit saavat rahoilleen vastinetta retken muodossa ja paikallisyhteisö hyötyy rahoituksesta. Taloudellinen tuki päätyy suoraan sellaisille ihmisille, jotka ovat valmiita työskentelemään aktiivisesti noustakseen ylös köyhyydestä. Lisäksi yhteisön osallistuvuus on suuri, sillä rahaston hallinnointi on kokonaan paikallisen naisyhdistyksen käsissä. Toiminnasta on riisuttu pois byrokratia, sillä naisyhdistyksen edustajat tuovat rahat suoraan lainansaajan kotiin ja kertovat hänelle lainan ehdot. Turhien välikäsien ja hitaan hallintokoneis-

ton poissulkeminen prosessista on tehnyt turistien mikrolainasta yksinkertaisen ja lainansaajalle helpon ymmärtää. Kun ensimmäinen laina on maksettu huolellisesti pois, on mahdollista saada uusi, edellistä isompi laina. Samankaltaiseen ideaan perustuu myös Meksikossa, Oaxacan osavaltiossa toimivan Fundacíon En Vían järjestämä matkailumuoto, joka yhdistää toiminnassaan turismin, mikrorahoituksen ja koulutuksen. Oaxaca on Meksikon kolmanneksi köyhin osavaltio, jonka talous on pääasiassa maatalouden varassa. En Vía tarjoaa

16


”TEHOKKAITA UUSIA KEHITYSYHTEISTYÖN MUOTOJA ETSITTÄESSÄ TULISI AINA MUISTAA SE TOSIASIA, ETTEI KEHITYSYHTEISTYÖSSÄ OLE KYSE HYVÄNTEKEVÄISYYDESTÄ.”

Kuvittanut: Lotta Räsänen


korottomia mikrolainoja Oaxacan paikallisyhteisöjen naisille pienimuotoista yritystoimintaa, esimerkiksi käsitöiden tai perinneruokien valmistusta varten. Lainojen rahoitus kerätään turisteille järjestetyillä retkillä, joiden oppaina toimivat paikalliset asukkaat. Turisteille palvelua markkinoidaan ”autenttisena kulttuurisena kokemuksena”. Matkailija pääsee tutustumaan paikallisyhteisön kulttuuriin ja perinteisiin, sekä saa mahdollisuuden tukea yhteisön toimintaa taloudellisesti.

Kulttuurinen vuorovaikutus vetovoimatekijänä Mikrorahoitukseen perustuvaa matkailumuotoa järjestetään lähinnä maaseutukylissä, jotka eivät ole tyypillisiä massaturismin kohteita. Siten kohtaamiset voivat toimia maailmankuvaa avartavina sekä paikallisille että matkailijoille. Pienten yhteisöjen altistamista turismille ja ulkopuoliselle vaikutukselle voidaan tietysti myös kritisoida, kuten on tehty esimerkiksi ekoturismin kohdalla kyseenalaistamalla toiminnan todellinen eettisyys ja ekologisuus. Mikrolaina-turismi on kuitenkin korostetun yhteisökeskeistä; sekä retkien ohjelma ja järjestäminen että maksujen hallinnointi ja lainan antaminen ovat paikallisten käsissä. Matkailijalle taloudellisen tuen osoittaminen tulee vetovoimaisemmaksi kun lainansaajalla on kasvot. Turistien mikrolainasta ei tietenkään ole kaikkien kehitysyhteistyön ongelmien korjaajaksi. Se sopii toteutettavaksi lähinnä

pienessä mittakaavassa kiinteissä yhteisöissä kuten kylissä. Tästä huolimatta turistien mikrolaina voi kuitenkin toimia innovatiivisena esimerkkinä siitä, kuinka monin eri tavoin kehitysyhteistyötä on mahdollista lähteä toteuttamaan myös ruohonjuuritasolla, ja kuinka paikallisyhteisön on mahdollista toimia aktiivisesti oman asemansa parantamiseksi. Kun kohdeyhteisöjä ei ajeta passiiviseen rooliin kehitysyhteistyöhankkeissa, vaan heidän äänensä annetaan kuulua ja tekojensa puhua hankkeen kaikissa vaiheissa aina päätösten teosta ja suunnittelusta sen toteutukseen, myös kehitystyön pitkäaikaiset vaikutukset paranevat. Tämä johtuu ennen kaikkea sitoutumisesta; mitä enemmän ihminen keskittää voimavarojaan tiettyyn tehtävään tai projektiin, sitä enemmän hän samalla sitoutuu siihen ja sen ylläpitoon. Tästä syystä tehokkaita uusia kehitysyhteistyön muotoja etsittäessä tulisi aina muistaa se tosiasia, ettei kehitysyhteistyössä ole kyse hyväntekeväisyydestä.

.

Joona Koiranen Kirjoittaja opiskelee pääaineenaan yleistä kirjallisuustiedettä.

18


Perinteisiä ja uskonnollisia johtajia rauhan seminaarissa Erigavossa, Somalimaassa. Kuvannut: Ville Asikainen.

RAUHANTYÖN ALIKÄYTETTY RESURSSI USKONNOLLA VOI OLLA HUOMATTAVA MYÖNTEINEN ROOLI SOVINNON AIKAANSAAMISESSA JA KONFLIKTIEN EHKÄISEMISESSÄ, ARVIOI KIRKON ULKOMAANAVUN JOHTAVA TEOLOGINEN ASIANTUNTIJA PETRI MERENLAHTI, JOTA KIMPUN TOIMITTAJA HAASTATTELI.

19


S

iitä, miten uskonnon avulla saadaan aikaan rauha, on vaikea sanoa mitään yleispätevää. Uskonnot ovat keskenään erilaisia, ja yhden uskonnon sisällä on erilaisia perinteitä. Konfliktit eivät noudata samaa kaavaa, eikä sovinto synny patenttiratkaisuin. Tutkittua tietoa uskonnon ja rauhan suhteesta on vähän. ”Samalla, kun kontekstuaalisuutta ei voi riittävästi painottaa, on tärkeää huomata, että uskonnolla on merkitystä ja väliä”, Petri Merenlahti huomauttaa. YK:n piirissä uskonnon tärkeä merkitys rauhantyössä on viime vuosina alettu nähdä entistä selkeämmin. Vuonna 2013 Kirkon Ulkomaanapu, Religions for Peace -järjestö ja islamilaisten maiden yhteistyöjärjestö Organization of Islamic Cooperation perustivat YK:n rauhanvälitysyksikön myötävaikutuksella Uskonnollisten ja perinteisten johtajien rauhanvälitysverkoston. Ulkomaanapu toimii verkoston sihteeristönä. Verkoston tavoitteena on parantaa rauhansovittelun vaikuttavuutta ja kestävyyttä tukemalla uskonnollisten ja perinteisten johtajien positiivista roolia rauhantyössä. Tukeminen tarkoittaa käytännössä esimerkiksi yhteistyötä paikallisissa hankkeissa.

Hauraiden tilanteiden herrat Kun puhutaan uskonnollisista ja perinteisistä johtajista, ei ole yksiselitteistä, kenestä puhutaan. Sekin riippuu kontekstista. Rauhanprosessin tukeminen on aloitettava kartoittamalla, ketkä ovat relevantteja paikallisia toimijoita. ”Usein voidaan luoda tiloja kohtaamiselle ja dialogille,” Merenlahti kertoo. ”Esimerkiksi poliittisista syistä joidenkin tahojen vuoropuhelu voi olla vaikeaa, mahdotonta tai epätarkoituksenmukaista, mutta tällainen konteksti voi luoda sille tilan.” Merenlahti mainitsee Etelä-Thaimaan konfliktin, jossa perinteisesti rauhanomainen buddhalaisuus on valjastettu muslimivähemmistöön suuntautuvan kansallismielisen vihanpidon ideologiseksi apuriksi. Tilanteen liennyttämiseksi olisi löydettävä maltillisia ääniä ja kyettävä luomaan tila, jossa keskusteluyhteys voi syntyä. Uskonnollisten ja perinteisten johtajien mukaantulosta rauhantyöhön on usein hyötyä niin kutsutuissa hauraissa tilanteissa. Niissä valtiorakenne on olematon, ihmisten on vaikea tulla toimeen ja riski väkivaltaiseen ekstremismiin kasvaa. Vaikka valtiolla ei ole enää ihmisten silmissä legitimiteettiä, uskonnollisilla johtajilla ja heimopäälliköillä todennäköisesti on. He toimivat ruohonjuuritasolla ja voivat potentiaalisesti ehkäistä radikalisoitumista. Uskonnollisten ja perinteisten johtajien osallisuudella on vaikutusta rauhanprosessin menettelytapoihin. Poliittisesti ja taloudel-

lisesti ohjautuvat prosessit ovat monesti hyvin tulosorientoituneita. Sen sijaan perinteisille johtajille keskusteluyhteyden luominen ja yhteisymmärryksen saavuttaminen on itsessään arvokasta. Silloin tulosten saavuttamiseen suhtaudutaan kärsivällisesti. Myönteisten mahdollisuuksien lisäksi uskonnollisten ja perinteisten johtajien osallisuuteen liittyy haasteita. Tilanteet voivat olla monimutkaisia ihmisoikeusnäkökulmasta esimerkiksi silloin, kun toimijat, joiden kuuluisi joutua vastuuseen teoistaan, otetaan sovintoprosessiin mukaan. Myös huoli naisten oikeuksien toteutumisesta on aiheellinen. Dialogin ei pitäisi tarkoittaa miesten välistä dialogia, eikä sovinnon naisia alistavan järjestelmän hyväksymistä.

Pyrkimys oikeudenmukaiseen rauhaan Merenlahden mielestä suurin riski rauhanneuvottelussa on se, että valtaa vain jaetaan uudelleen eri tavalla ilman, että pureudutaan konfliktin todellisiin syihin. Rauhan rakentaminen ei ole vain konfliktien sovittelemista, vaan olennaista on pyrkiä saamaan aikaan oikeudenmukainen rauha. Uskonnollinen kulttuuri voi parhaimmillaan auttaa näkemään yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta ja konfliktin itäviä siemeniä. Konfliktitilanteissa se voi tarjota eettisen, aatteellisen ja sosiaalisen motiivin pyrkiä rauhaan. Uskonnollisella kulttuurilla voi olla niin ikään tärkeä positiivinen merkitys konfliktin jälkeen, jos se

20


pyrkii löytämään rakentavia ratkaisuja epäoikeudenmukaisuuden kitkemiseksi. Uskonnollisten johtajien rooli yhteisön edustajina korostuu silloin, kun yhteiskuntaa aletaan rauhan vakiinnuttua rakentaa. Somalian rauhanhanke on positiivinen ja tunnettu esimerkki tilanteesta, jossa uskonnollisten johtajien rooli sovinnon edistämisessä on ollut merkittävä. Merenlahden kertoma anekdootti Somaliasta kuvaa, miten yllättävissä muodoissa uskonto voi olla rauhan voimavara. Kun Ulkomaanavun työntekijät ottivat muslimijohtajien kanssa keskustellessaan esiin kysymyksen naisten osallisuudesta, nämä tunnistivat tarpeen saada naisia mukaan dialogiin. He pyysivät Ulkomaanavul-

21

ta tukea sharia-lain opintoihin löytääkseen asialle uskonnollisia perusteita, joihin vedota omissa yhteisöissään. Tilanne oli kristillistaustaiselle järjestölle uusi, mutta pyyntöön suostuttiin.

Hengellinen ulottuvuus rauhantyössä Uskonnon roolit niin konflikteissa kuin niiden ratkaisuissa ovat monenlaisia. ”On tärkeää ymmärtää, ettei uskonto aina ole konfliktin ilmeinen syy eikä myöskään aina vain päälleliimattu tekosyy,” Merenlahti sanoo. Uskonnot eivät myöskään aina ja kaikkialla ole konflikteja ratkaiseva voima. ”Suurin vaara on yksinkertaistaminen.”


Joka tapauksessa uskonnolla on kyky herättää ihmisissä voimakkaita tunteita. Parhaimmillaan uskonnot voivat julistuksellaan oikeudenmukaisuuden tarpeellisuudesta ja välttämättömyydestä antaa arvokkaita eväitä rauhantyöhön. Vastaavasti siellä, missä ihmisillä on huono ymmärrys omasta uskonnollisesta kulttuuristaan, riski radikaaleihin tulkintoihin kasvaa. Siksi rauhantyössä tarvitaan toimijoita, joilla on välineitä tukea positiivisia uskonnollisia kulttuureja. Myös kyky sanoittaa ihmiselämän hengellistä ulottuvuutta voi osoittautua tarpeelliseksi. Paikallisissa kulttuureissa toimittaessa se, mitä me länsimaissa kutsumme kehitykseksi tai hyväksi elämäksi, on Merenlahden

mukaan kyettävä ilmaisemaan niin, että se voidaan tunnistaa tavoiteltavaksi. Kokonaisvaltaiseen käsitykseen hyvästä elämästä kuuluu usein yksilöllisen ja yhteisöllisen ulottuvuuden lisäksi hengellinen ulottuvuus. Silloin rauha merkitsee sovintoa itsen, toisten ihmisten ja jumaluuden kanssa. Katariina Väisänen

.

Kirjoittaja on valmistunut sosiaalietiikan oppiaineesta, mutta ei ole lakannut kysymästä, mitä hyvä elämä ja globaali oikeudenmukaisuus merkitsevät.

22


KURKISTUS SULJETTUUN MAAILMAAN PAKOLAISUUS ON EITTÄMÄTTÄ YKSI AIKAMME SUURIMMISTA IHMISOIKEUSHAASTEISTA. YK:N PAKOLAISJÄRJESTÖ UNHCR:N MUKAAN VUONNA 2014 MAAILMASSA OLI PAKOLAISIA ENEMMÄN KUIN KOSKAAN; YLI 51,2 MILJOONAA. HEISTÄ 1,2 MILJOONAA ON TURVAPAIKANHAKIJOITA. SYYRIALAISET OVAT SUURIN KANSAINVÄLISTÄ SUOJELUA TARVITSEVA RYHMÄ. (Lähde: Suomen Pakolaisapu, 2014)

23


O

vesta sisään Avaan oven ja näen edessäni ihmistungoksen. Huivipäisiä naisia, nuoria tyttöjä ja poikia, vanhoja naisia ja vakavailmeisiä miehiä. Pieniä lapsia juoksee jaloissa. Nuori mies popittaa älypuhelimellaan Beyoncéa ja televisiossa näkyy arabiankieliset uutiset. Taaempana pelataan pöytäjalkapalloa miesporukalla. ”Salaam aleikum!” joku tervehtii minua ystävällisesti. Ruskeat, hymyilevät silmät. Olen juuri saapunut Kaarlenkadun vastaanottokeskuksen sisääntuloaulaan, Kallioon. Kyseinen keskus on rakennettu entisen hotelli Fennon tiloihin vuonna 2009, ja se on yksi Suomen kahdeksastatoista vastaanottokeskuksesta. Keskus toimii täydellä kapasiteetilla. Täällä asuu enimmillään 200 henkilöä kerrallaan, mutta vain väliaikaisesti. Keskuksessa on edustettuna kymmeniä eri kansallisuuksia, lukuisia eri kieliä, yhteiskunnallisia ryhmittymiä, poliittisia mielipiteitä ja monia uskontoja. Tänne on saavuttu yksin, sukulaisten, aviopuolison tai lapsien kanssa. Ihmisten elämäntarinat ja kotimaasta lähtemisen syyt ovat mitä erilaisimpia. Moni Eurooppaan saapuneista turvapaikanhakijoista on jättänyt taakseen kaiken. Osa odottaa perheen yhdistämistä. Joku lapsista pudottaa pahvisen

mukin maahan ja alkaa itkeä. Muki nostetaan ja lapsi saa osakseen lempeitä katseita. Ihmisiä alkaa parveilla aulassa. Postinjakohetki lähestyy. Yhtäkkiä myös vapaaehtoistyöntekijöistä koostuva ryhmä saapuu paikalle tervehdysten saattelemina.

Elämä on odottamista Kaarlenkadun vastaanottokeskus tuntuu omalta, pieneltä ja suljetulta maailmalta Karhupuiston kyljessä. Talo maastoutuu ympäristöönsä varsin hyvin, ja moni kiireinen ohikulkija ei tunnu huomaavan vastaanottokeskusta ja sen asukkaita. Ohitse pyyhältää pyöriä, busseja ja ratikoita. Ulkoapäin taloa tarkastellessa ei välttämättä havaitsisi paikassa mitään normaalista poikkeavaa.

“ELÄMÄ EI OLE TOSIAANKAAN HELPPOA NYKYÄÄN”, HÄN SANOO JA KATSOO SYVÄLLE SILMIIN. “KOEN KUITENKIN, ETTÄ MINÄ ELÄN NYT TOISTA ELÄMÄÄNI. SE VANHA JÄI IRAKIIN.” Saattaisi korkeintaan nähdä liudan tummahiuksisia miehiä tupakalla ulko-ovien edessä ja ihmetellä, että mitä tuolla oikein tapahtuu. Sisälle astuessa se on kuitenkin heti aistittavissa. Odotus ja epävarmuus tulevasta. Jännitys. Nämä tuntemukset yhdistävät täällä asuvia ihmisiä.

*(Lähteet: Suomen ja Ruotsin maahanmuuttovirastojen tilastot 2014)

Turvapaikanhakijat odottavat keskuksessa kuumeisesti poliisin ja maahanmuuttoviraston myöntämää lupaa turvapaikkaan Suomessa. Byrokratia, lait, valvonta, mutta toisaalta ihmisten väliset kohtaamiset ja normaali arki ovat täällä käsi kädessä. “Itse asiassa olet ensimmäinen suomalainen ei-virkamies kenelle puhun.” Ahmed (nimi muutettu) on yksi pöytäjalkapalloa pelanneista miehistä. Hän suostui kanssani pieneen keskustelutuokioon. Istumme kahdestaan kokoushuoneessa, jossa Ahmed kertoo minulle jotain viimeaikaisesta elämästään. Halogeenilamppujen loisteessa hän kuvailee arkisella äänensävyllä miten saapui vanhempiensa kanssa Kaarlenkadulle noin kaksi kuukautta sitten, miten hän tuli Suomeen kuorma-autolla Irakista, ja miten hän nyt viettää aikaansa keskuksessa samalla kun odottaa turvapaikanhakuprosessin etenemistä. “Elämä ei ole tosiaankaan helppoa nykyään”, hän sanoo ja katsoo syvälle silmiin. “Koen kuitenkin, että minä elän nyt toista elämääni. Se vanha jäi Irakiin.” Vuonna 2014 Suomeen saapui 3651 turvapaikanhakijaa ja yhteensä 1346 hakijaa sai myönteisen päätöksen. Maailman mittakaavassa tarkasteltuna turvapaikanhakijaluvut ovat Suomessa pieniä: vuonna 2014 Suomeen saapui ainoastaan 0,5 prosenttia Euroopan unionin alueen turvapaikanhakijoista. Hakijamäärää voi verrata esimerkiksi naapurimaahamme Ruotsiin, jossa oli viime vuonna noin 81 000 turvapaikanhakijaa. 33 500 hakijaa sai luvan jäädä maahan.*

24


Bingoa ja popcornia “O-six-three?” Iloisesti hymyilevä tyttö pyörittää kampea ja pienet bingopallot tippuvat reippaasti yksi toisensa jälkeen koneesta ulos. “Does anyone have o-six-three?” “Bingo!” fleece-takkinen mies huudahtaa ja saa osakseen raikuvat aplodit. Nyt ihmiset ovat kerääntyneet ison pöytäryhmän ympärille toisen kerroksen saliin, jossa meneillään on Suomen Pakolaisavun joka toinen viikko järjestämä toimintatiistai. Tänään on vuorossa bingoa, jossa palkintona on popcornia ja muumitikkareita. Lapset ovat riemuissaan. Aikuisetkin tuntuvat, ainakin hetkeksi, irtaantuvan rankasta arkitodellisuudesta pelin myötä. Täpötäydessä huoneessa kuuluu puheensorinaa ja vapautunutta naurua. Siellä täällä lentelee irrallisia bingolappuja ja kyniä tippuu maahan. Penkkejä pitää hakea lisää, jotta kaikki halukkaat mahtuvat osallistumaan. Paikalla on yhdeksän Suomen Pakolaisavun vapaaehtoistyöntekijää, joista kuusi on uusia. Pakolaisavun vapaaehtoistoiminnan suunnittelija Johanna Luukkonen vaikuttaa tyytyväiseltä ihmisten aktiivisuuteen. Harmillisesti kaikkia toiminnasta kiinnostuneita ei ole voitu ottaa mukaan kevään ryhmään, sillä tulijoita oli enemmän kuin ryhmään mahtuu.

25

Solidaarisuutta ja kohtaamisia Vapaaehtoistyö tosiaan kiinnostaa ihmisiä. Yritämme keskuksen ohjaajan ja vapaaehtoistyön kontaktihenkilön, Anne-Mari Oikarisen, kanssa pohtia syitä vapaaehtoistoiminnan suosiolle. “Voi olla, että ihmiset haluavat tuoda solidaarisuuttaan esille aiempaa enemmän”, hän sanoo. Usein ihmiset eivät halua puhua vapaaehtoistyöstään, sillä saattavat kokea sen oman egon pönkittämisenä tai jeesusteluna. Mistään muutaman kerran ”moraalisen sädekehän kiillotuksesta” ei kuitenkaan voi olla kyse. Sen näkee jo kauas: nämä vapaaehtoistyöntekijät suhtautuvat hommaan antaumuksella. “Vastaanottokeskukseen tulevan vapaaehtoistyöntekijän tulee sitoutua toimintaan mukaan vähintään yhdeksi kaudeksi, eli neljäksi-viideksi kuukaudeksi”, Luukkonen kertoo. Jokaisella vapaaehtoisella on oma


vastuuvuoronsa, jolloin hän toteuttaa toiminnallista ohjelmaa talon asukkaille. Toiminnassa on omat reunaehtonsa, joista yksi on kieli. “Aktiviteetin tulee olla jotain sellaista, jonka kaikki ymmärtävät ja johon kaikki voivat osallistua”, Luukkonen summaa. Yhdessä on käyty esimerkiksi keilaamassa ja jääkiekko-otteluissa. Toimintatiistain lisäksi asukkaille järjestetään myös muuta vapaa-ajan toimintaa. Täällä on esimerkiksi yhteistyökumppani SPR:n järjestämä toimintatorstai, Läksyhelppi, suomen kielen opetusta sekä mieskerho. Joka toinen tiistai harrastetaan capoeiraa. Halloween-juhlien, askartelujen ja leivontakurssien avulla pyritään edes hetkeksi saamaan ihmisten ajatukset pois lupaprosesseista ja toimettomuuden aiheuttamasta ahdistuksesta. “Toimettomuus tosiaan on asia, joka vaivaa monia tämän paikan asiakkaita. Työluvan saamiseen menee kolme kuukautta, jos asiakkaalla on virallinen matkustusasiakirja. Mikäli tällaista ei ole, tulee hänen odottaa ainakin kuusi kuukautta työluvan hakemiseen. Sen takia yhteisöllinen toiminta ja talon sisällä järjestettävät työt ovat todella tärkeitä”, Oikarinen toteaa.

Sopeutumisen haastava tehtävä Kansalaisuus on yksi inhimillisen hyvinvoinnin ja identiteettikäsityksen edellytyksistä. Kansalaisuuden tarjoama identiteettisuoja vahvistaa yksilön yhteenkuuluvuuden ja itsekunnioituksen tunnetta. (Ihmisoikeus.net) Kaarlenkadun keskuksessa ei järjestetä varsinaista kansalaiskasvatusta tai erityistä Suomeen sopeuttavaa integroitumiskurssia. Kun tänne saapuu uusi asiakas, käydään hänen kanssaan ensimmäisinä viikkoina läpi peruskäytänteitä ja hän saa tavata liudan virkamiehiä lakimiehestä terveydenhuolto-

henkilökuntaan. Asiakkaalla on tällöin mahdollisuus myös oman äidinkielensä tulkkiin. Ulkomaalainen, joka ei välttämättä puhu sanaakaan englantia, voi kokea itsensä äärettömän eristyneeksi uudessa ympäristössä. On vaikea kuvitella itseään tilanteeseen, jossa kukaan ympärillä ei ymmärrä mitä puheellani yritän viestittää. Projekti- ja vapaaehtoistöiden voimin pyritään kuitenkin tukemaan vastaanottokeskuksen asiakkaan tilannetta niin paljon kuin mahdollista. Tavoitteena olisi, että asiakkaat saisivat kontakteja talon ulkopuolelta. Tehtävä ei ole helppo, mutta Kaarlenkadun keskuksessa ylläpidetään rakenteita ja projekteja, jotka tukevat sekä yhteisöllisyyttä että yksilön aktiivista toimintaa. “Täältä otetaan osaa projekteihin, esimerkiksi ParatiisiHelsinki-ryhmän järjestämään ruokakerhoon, jossa ruoan valmistuksen ohessa ollaan yhdessä. Kulttuurien välistä vuorovaikutusta tuetaan myös taide-ja kulttuurijärjestö Kiila Ry:n toiminnassa, jossa suunnitellaan tapahtumia ja yhteistoiminnan muotoja yhdessä suomalaisten eri taiteenalojen edustajien kanssa”, Oikarinen sanoo.

Vapaaehtoistyöntekijän arkea Jos vastaanottokeskuksessa vapaaehtoisena työskentelevä pitäisi profiloida, olisi hän iältään 25–35-vuotias ja mitä todennäköisimmin nainen. Tänäänkin paikalla bingopöydän ääressä oli vain yksi mies. Profiililtaan vapaaehtoistyöntekijä on myös sitoutuva. Seuraamillani vapaaehtoisilla vaikuttaa olevan hyvä asenne ja omistautunut meininki tekemäänsä työtään kohtaan. “Yhdessä tekeminen ja toimiminen sekä vapaaehtoisten ryhmätyö onkin työn yksi parhaita puolia”, Luukkonen sanoo. ”Mahdollisuus tavata uusia ihmisiä, vuorovaikutteisuus, yhteistyö, monikulttuurisuus ja hyvä energia”, Evelin Kask, 25, luettelee

26


minulle vapaaehtoistyön hyviä puolia. Kuvajournalismia ja taidevalokuvausta opiskellut Evelin kiinnostui aikoinaan ihmisoikeuskysymyksistä valokuvaamisen kautta. Evelin on ollut kaksi kertaa Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalla kuvaamassa paperittomien siirtolaisten arkea. Kokemus jätti pysyvän kiinnostuksen vapaaehtoistoimintaan myös Suomessa. Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista juuri Kaarlenkadun toimipisteellä Evelinille oli, kun hän piti oman taidepajan vastaanottokeskuksen asiakkaiden kanssa. Taiteen kautta voidaan käsitellä traagisimpiakin kokemuksia. Vaikka Pakolaisavun vapaaehtoistyöntekijöitä oli toimintatiistaissa täysi määrä, on toiminnassa silti kehittämisen varaa. “Lasten kerho olisi todella tarpeellista järjestää uudelleen”, toteaa Oikarinen. Vastaanottokeskukseen saapuvat pienet lapset eivät kuulu päivähoidon palvelujen piiriin, ja monille vanhemmille olisi stressiä lieventävää saada pieni hengähdystauko lastenhoidosta. Lapsia ja menoa täällä tosiaan riittää.

Kierros talossa Olen utelias. Haluan nähdä tarkemmin, miltä täällä suljetussa maailmassa näyttää ja kuulostaa. Oikarinen tarjoutuu ystävällisesti kierrättämään minua rakennuksessa ja esittelee minulle paikkoja. Kerroksia, pitkiä käytäviä, ovia toisensa jälkeen. Ruokala ja oleskelutila tietokoneineen ja televisioineen. Välillä joku asukkaista kulkee ohitsemme ja tervehtii. Monilla olisi tärkeää asiaa Anne-Marille, jolla tuntuu riittävän töitä. Pian kurkistamme yhteen vapaaseen perhehuoneeseen, joka on pieni ja askeettinen, mutta siistissä kunnossa. On kerrossängyt, wc ja vesipiste. Seinällä on taulutelevisio, joka alkaa olla vastaanottokeskuksien mittakaavalla aikamoista luksusta. Arkea rytmittävät aamiainen, lounas ja päivällinen, jotka tarjotaan asiakkaalle talon keittiöstä. Myös perustarvikkeet kuten vuodevaatteet, wc-paperi, pyyhkeet ja saippuat sisältyvät asumiseen.

27

*Lähde: Vastaanottokeskuksen infomateriaali

Vastaanottokeskuksen asiakas saa vastaanottorahaa, joka on tarkemmin sanottuna ”viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön toimeentulo ja edistää itsenäistä selviämistä”*. Tämä tuki on Kaarlenkadun toimipisteellä 92,25 euroa kuussa. Tämän summan tulisi kattaa kaikki muut kuukaudessa aiheutuvat kulut jos asumista ja talosta saatavia ruokailuja ei lasketa mukaan. Vastaanottokeskuksen palveluihin kuuluu majoituksen ja vastaanottorahan lisäksi välttämättömät sosiaali- ja terveyspalvelut, tulkkipalveluja sekä työ- ja opintotoimintaa.

Turvapaikka-arpapeliä EU:n jäsenvaltioiden pitäisi käsitellä turvapaikkahakemuksia yhtäläisin perustein. Tämä on kuitenkin mahdoton tehtävä. Monet ihmisoikeusjärjestöt kuvaavatkin tilannetta hakijan kannalta turvapaikka-arpapeliksi, koska hakijoiden mahdollisuudet saada turvapaikka EU:n jäsenvaltioiden sisällä vaihtelee niin voimakkaasti. Niin sanotun Dublin-asetuksen mukaan sen EU:n valtion, johon turvapaikanhakija ensimmäisenä saapuu, pitää käsitellä turvapaikkahakemus. Jos henkilö hakee yhdestä EU -valtiosta turvapaikkaa ja saa sieltä negatiivisen päätöksen, ei hänen ole mahdollista saada turvapaikkaa enää toisesta EU-maasta.

Ovi kiinni Palataan vielä hetkeksi halogeenilamppujen alle ja Ahmedin tilanteeseen. Hänen puheistaan heijastuu huoli ja leimatuksi tulemisen pelko. Ihmisten erottelu erilaisten uskontojen tai kulttuuristen taustojen perusteella sekä rasistiset liikehdinnät kauhistuttavat. Hän viittaa myös Charlie Hebdo -lehteen kohdistuneisiin terroritekoihin ja pelkää siitä koituvia seuraamuksia tavalliselle muslimille. Työn saaminen ja uusien siteiden luominen on jo tarpeeksi vaikeaa, ja tällaiset tilanteet vain pahentavat asiaa.


“Näinä päivinä hymyileminen ei ole mikään itsestäänselvyys”, hän sanoo. “Juuri siksi kaikki mahdollinen inhimillistä aktiivisuutta tukeva toiminta tuntuu erityisen tärkeältä.” Uskomatonta kyllä, kaikesta huolimatta Ahmed vaikuttaa toiveikkaalta. Tulevaisuudelta hän odottaa ja toivoo rauhaa. Vierailuni alkaa olla lopussa. Kiitän haastateltaviani ja vedän vastaanottokeskuksen oven takanani kiinni. Vedän syvään henkeä ja mielessä risteilee paljon asioita. Positiiviset ohjaajat, inhimilliset ihmiset, hymyt, aplodit ja popcornit. Täydellä sydämellä työtään tekevät vastaanottokeskuksen virkailijat, harjoittelijat, vapaaehtoiset ja pitkätukkainen sivari. Vaeltavat lapset ja huumori. Vauva-lehden sisustaman lastenhuoneen maahan levitetyt palapelin palat ja lasten piirtämät maalaukset seinillä. Ihmisen selviäminen ja viimeiseen asti tukeminen. Väliaikaisuus.

.

Kirsikka Manninen viidennen vuoden luokanopettajaopiskelija.

28


”WE ARE LIKE BROTHERS AND SISTERS” CHRISTIAN-MUSLIM RELATIONS IN SENEGAL SENEGAL, AFRICA’S WESTERNMOST COUNTRY AND A FORMER FRENCH COLONY, IS KNOWN AS THE COUNTRY OF TERANGA, WHICH MEANS HOSPITALITY AND TOLERANCE. SENEGAL HAS STEERED CLEAR OF RELIGIOUS CONFLICTS AND IS EVEN SAID TO BE A MODEL COUNTRY FOR INTERFAITH PEACE. WHY HAS SENEGAL SUCCEEDED IN MAINTAINING PEACEFUL CHRISTIANMUSLIM RELATIONS WHILE SO MANY OTHER AFRICAN COUNTRIES HAVE FAILED?

29


Maguette Ndiaye looking over the rooftops of LibertĂŠ six

30


I

Adama Fall is brading the hair of Clémence Diatta.

n a small hair salon in Dakar Senegal, Adama Fall is braiding the hair of Clémence Diatta. By looking at the appearance of the two women, one could not tell that Adama is Muslim and Clémence Christian – both are wearing western style clothes and Adama’s curls are not veiled. “In Senegal it is difficult to distinguish between Christians and Muslims because we are all cousins and brothers,” says Adama. Many of her clients are Christians, and so are a good number of her friends. Clémence sits quietly while Adama shares her thoughts on Christian-Muslim relations. Clémence nods her head in approval when Adama explains about how peaceful the relationship really is in Senegal. “Some of my Christian friends even go to Touba, the holy city of the Muridiyya Islamic brotherhood in Senegal, during the big pilgrimage,” says Clémence to further stress the warm relationship. “They go there to support their Muslim relatives and friends, to share the moment with them,” she explains. In today’s world, where Christian-Muslim relations have become inflamed in many parts of the globe and religious fundamentalism has reared its head with new force, the example that the Senegalese Muslims and Christians are showing in maintaining


a good relationship is quite exceptional. Religious conflicts have been on the rise especially in Africa, where tensions between Christians and Muslims have started to flare up in countries such as Nigeria and the Central African Republic.

The secret of the harmonious relationship? Senegal is a country where 94% of the population is Muslim and around 5% Christian. Even though Christians are a small minority in Senegal, they are an influential group in the country’s social, cultural, political and economic life. For instance, the first President of Senegal, Léopold Sédar Senghor, was Catholic. He served as President of Senegal for two decades (1960-1980) and was well-liked among Muslims. After Senghor, all Senegalese presidents have had a Catholic wife, except for the sitting President Macky Sall. “Even though the country is evidently Muslim, there are Christians in almost every Senegalese family,” explains Maguette Ndiaye, an artist from the district of Liberté six in Dakar. “I am a Muslim and belong to the Muridiyya brotherhood but my family is Catholic on my mother’s side. This means that I have shared a large part of my life with Christians. I attended church many times when I was a boy, especially to witness the confirmation of my friends and family,” Maguette continues. He finds the idea of Christians and Muslims quarrelling really

odd – who would go against his or her own family? “When I went to church, I had this feeling that we are all sending our prayers to the same God, just in a different manner,” concludes Maguette. The most evident proof of good relations between Christians and Muslims in Senegal is the custom of celebrating religious festivals together. “During Easter, Christians prepare lots of millet porridge to share with their Muslim neighbours,” Maguette explains.

“I DO NOT MIND IF SOMEONE IS CHRISTIAN, MUSLIM OR DOES NOT HAVE ANY RELIGION. THE MOST IMPORTANT THING IS TO HAVE GOOD RELATIONS WITH PEOPLE. I PERSONALLY CONCENTRATE ON THE HUMANITY OF ALL PEOPLE.” During the Tabaski (Eid al-Adha), Muslims invite Christians to share the mutton from the sheep that are slaughtered in almost every Senegalese Muslim family. The ritual slaughter is performed to honour Abraham’s willingness to kill his own son, Ishmael, as an act of submission to God. Maguette Ndiaye’s uncle Jean Simon Ndour is an entrepreneur and teacher from Bene Tally in Dakar. He is Catholic, as is most of his family. He states that he has never had any problems being a Christian in a majority Muslim country, but notes that there are some fundamental differences

between Christians and Muslims: “The difference can be found in how Mohammed and Jesus are perceived. There is no notion of Mohammed in the Christian bible but Jesus is recognised in the Islamic faith. We Christians did not really wait for another prophet after Jesus.” Jean Simon points out that these issues remain in the background and are rarely discussed between Christians and Muslims in Senegal. “If you are at peace with your own faith, everything goes well and there is no need to argue,” explains Jean Simon. “I do not mind if someone is Christian, Muslim or does not have any religion. The most important thing is to have good relations with people. I personally concentrate on the humanity of all people.”

But from where does the Senegalese quest for peace originate? The answer to this question is of course multifaceted and difficult to answer briefly. It is said that the traditional culture of Senegal, where hospitality and tolerance are the essential ideals, is the basis for the harmonious relationship between Muslims and Christians. The fact that Senegal is considered one of the most stable democracies in Africa and the country has always experienced relatively peaceful transitions of power is also a factor contributing to the peaceful interreligious relations. Moreover, the constitution of Senegal is secular and follows the guidelines of the French laïcité. Nevertheless, the Senegalese interpretation of laïcité does

32


not stress the strict separation of church and state but emphasises that all religions should be treated equally. To further understand the reasons behind the peaceful coexistence, we should probably listen to what the locals have to say on the matter. Jean Simon Ndour traces the origins of the good relations back to traditional Senegalese culture: “We are lucky to have this kinship between different ethnic groups. For example, I belong to the Serer ethnic group but there are many other groups in Senegal as well. The Serer have a joking relationship with the Diola and the Haalpulaar, and we consider these ethnic groups as our cousins. If I meet a Haalpulaar, I start cracking jokes about him – And he will do the same about me when he realises I am a Serer. This joking reinforces our relations,” Jean Simon explains. He sees that the good relationships between ethnic groups have paved the way for peaceful Christian-Muslim relations. “The tolerance, teranga, comes from our ancestors. They have always been tolerant and have taught us to be tolerant. We have to be tolerant, open and responsive. I think Senegal has become known as the country of teranga because of this tradition of tolerance.” Maguette Ndiaye brings up the important role of religious leaders in maintaining peace: “The Imams and Christian clergy have a good dialogical connection. For example, if there are problems between Christians and Muslims in other countries, such as Nigeria, the imams and the priests discuss the matter. The discussion is then shown on TV. The idea is to motivate the Senegalese to maintain their good relations and to steer clear of problems that have been occurring in other countries.” For Adama Fall, the good relations are just a natural fact of life: “The relations are good because we are brothers and cousins and parents. This is the country of Teranga.”

.

Maria Haapasalo The writer is a student of Comparative Religion and Intercultural Encounters, and currently writing her master’s thesis on religion and development in the Senegalese context.

33


RELIGION AND DEVELOPMENT: A SUITABLE MATCH? Religion has long been a taboo subject in the development sector even though it is, and always has been, an integral part of development. Missionary workers had been conducting practical relief work alongside missionary activities in the South, long before modern development aid started. Today some of the biggest development organisations operate from a religious value base (such as World Vision) and it is estimated that faith-based organisations (FBOs) provide over 50% of health and education services in sub-Saharan Africa. The fear of religious conflicts has resulted in the evasion of religion from the development discourse but there are a number of other reasons as well. Many of these relate to the principle of separating church and state – a principle that is actually very Western and seldom conveys the realities of developing countries, where religion is an integral part of the society and social interaction. Western governments have been criticised for mixing the sacred and the secular when they allocate financing for faith-based organisations. Regardless of the ambivalences that relate to government financing, FBOs continue to receive public funding, and there are reasons for this: FBOs have proven to be reliable partners and have produced fruitful results in developing countries. They generally have a long history in the region where they operate and they know the local conditions. In addition, organisations that operate from a religious value base are often regarded as trustworthy in developing countries, where religious communities regularly take care of social services.

Jean Simon Ndour sitting in a park near his home

34


JOHDONMUKAISTA POLITIIKAN KEHITYSTÄ? VAIKKA KEHITYSYHTEISTYÖ ON SUOMEN KEHITYSPOLITIIKAN KONKREETTISIN ILMENEMISMUOTO, NIVOUTUU KEHITYSPOLITIIKKA TIIVIISTI YHTEEN MYÖS MUIDEN POLITIIKAN OSA-ALUEIDEN KANSSA. YLETTYVÄTKÖ KEHITYSPOLIITTISET TAVOITTEET MYÖS VARSINAISEN KEHITYSYHTEISTYÖN ULKOPUOLELLE?

35


V

uoteen 2015 mennessä toteutettaviksi laadittuja YK:n vuosituhattavoitteita on kutsuttu historian onnistuneimmaksi globaalikampanjaksi, vaikka suurin osa tavoitteista on edelleen saavuttamatta ja maailmanlaajuiset tuloerot jatkavat kasvamistaan. Saavuttamattomista tavoitteista huolimatta tältä vuodelta odotetaan paljon, koska kevään aikana YK:ssa aloitetaan neuvottelut vuosituhattavoitteiden jälkeisen post-2015agendan luomisesta. Neuvottelujen tarkoituksena on muotoilla uudet raamit ja tavoitteet köyhyyden vähentämiseksi. Samalla on myös mahdollisuus pohtia kansainvälisen kehityspolitiikan luonnetta laajemmin.

Kampanjointia kestävämmän talouden puolesta Yksi vuosituhattavoitteisiin nivoutuva tavoite on ollut kehitysavun määrän kasvattaminen 0,7 prosenttiin avunantajavaltioiden bruttokansantulosta. Suomessa kehitysavun määrä on ollut paljon tapetilla ja puhe kehityspolitiikan ympärillä on usein keskittynyt nimenomaan kehitysyhteistyöhön. Kuitenkin monet järjestöt ovat sitä mieltä, että kehitysyhteistyö ei yksinään riitä köyhimpien maiden aseman parantamiseen. Tämä on huomioitu myös viime hallituskauden alussa laaditussa Suomen kehityspoliittisessa toimenpideohjelmassa. Tavoitteena on poliittinen johdonmukaisuus, jonka myötä kehityskysymykset otetaan huomioon myös

muilla politiikan osa-alueilla. Eri järjestöjen laukaisemassa Maailmantalouden tekijät -kampanjassa pyritään eduskuntavaalien alla herättämään keskustelua kestävämmästä taloudesta niin globaalisti kuin Suomessa. Kampanja tarjoaa konkreettisia suosituksia kestävän talouspolitiikan toteuttamiseksi muun muassa yritysvastuun, verotuksen ja ympäristökysymysten tiimoilta. “Mukana olevien järjestöjen yhteisinä huolina ovat eriarvoisuus ja taloudellisen järjestelmän ympäristökestävyys. Kestävä talous tuntui tärkeältä teemalta, sillä nykyinen talousjärjestelmä tuppaa vain kasvattamaan eriarvoisuutta,” kampanjan koordinaattori Katja Hintikainen kertoo. Hänen mielestään Suomi voisi olla useammissa globaaleissa poliittisissa keskusteluissa aktiivisemmin mukana. Myös ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston osastopäällikkö Pekka Puustinen korostaa kehitysavun rinnalla muiden poliittisten valintojen merkitystä. “Haasteena on saada aikaiseksi tilanne, jossa eri politiikkalohkot ottavat huomioon kehityspoliittiset linjaukset. Tämä edellyttää uudenlaista ajattelua kaikilta,” hän huomauttaa. Puustisen mukaan kehityspoliittinen osasto on pyrkinyt vaikuttamaan tähän muun muassa levittämällä tietoa, ottamalla yhteyttä virkamiehiin eri sektoreilla ja järjestämällä koulutuksia. Kansainvälisessä kehityspoliittisessa keskustelussa on Puustisen mielestä tällä hetkellä havaittavissa hyvä kehityskulku esimerkiksi siinä, että pääomapakoon kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota. “Aihe kiinnostaa nyt rikkaimpiakin valtioita, kun maat alkavat olla huolissaan omienkin veropohjien rapautumisesta. Nyt kun ongelma alkaa olla kaikkia maita koskeva, on sen hoitaminen alkanut myös edetä.”

36


Kuvittanut: Jenna Jauhiainen

Yksityisen sektorin sitouttaminen? Yksityisen sektorin roolista kehityspolitiikassa käydään paljon keskustelua. Ulkoministeriö julkaisi viime vuonna dokumentin, jossa esitellään Suomelle tärkeitä aiheita post-2015-neuvotteluissa. Julkaisussa todetaan, että yrityssektorille tulisi luoda mahdollisuuksia osallistua aktiivisemmin kehityspolitiikan muotoiluun. Tällaisia olisivat mahdollistavat ja kannustavat toimenpiteet, joilla voitaisiin sovittaa yhteen yritysvastuu ja kannattavuus. Hintikaisen mielestä olennaista on yksityisen sektorin osallistuminen sekä ympäristön ja ihmisoikeuksien huomioon ottaminen yritystoiminnan säätelyllä. “Järjestökentäl-

37

lä ollaan ehkä lähtökohtaisesti sitä mieltä, että toki sellaiset yksityisen sektorin toimet, jotka todella edistävät kehitystä ovat ok. On kuitenkin mietittävä, kenelle resurssit aidosti jäävät, kun kyseessä ovat kuitenkin voittoa tavoittelevat yritykset”, hän sanoo. Suomen kehityspoliittisessa ohjelmassa yritysten yhteiskuntavastuu perustuu vapaaehtoisuuteen, kun Maailmantalouden tekijät -kampanja puolestaan ehdottaa yrityksille sitovia velvoitteita. Esimerkiksi maakohtainen talousraportointi toisi Hintikaisen mukaan avoimuutta veronmaksuun. “Meidän kokemuksemme mukaan vapaaehtoisuuteen perustuva yritysten yhteiskuntavastuu ei riitä”, hän toteaa. Viimevuotisessa veroparatiisien kitkemistä tavoitelleessa Veroparatiisimatkat-kam-


panjassa pyrittiin suoraan keskusteluyhteyteen monikansallisesti toimivien Stora Enson, Outokummun ja Koneen kanssa. Hintikaisen mukaan yksikään mainituista yrityksistä ei lähtenyt vapaaehtoisesti mukaan keskusteluun yritysten maakohtaisesta raportoinnista. Edistystä on kuitenkin tapahtunut. Vuonna 2014 päätettiin linjauksesta, jonka mukaan suomalaiset valtion enemmistöomisteiset yritykset sitoutetaan maakohtaisen raportoinnin alaiseksi. “Päätös oli pitkällisen painostuksen tulosta. Keskustelu on tällä hetkellä hyvää ja sitä käydään, mutta painetta ei voi lopettaa”, Hintikainen muistuttaa. Niin Puustinen kuin Hintikainen painottavat, että kehitysavulla säilyy edelleen tärkeä rooli erityisesti köyhimpien valtioiden

avustamisessa. Puustisen mukaan kehityksen rahoituksessa tullaan kuitenkin entistä enemmän painottamaan avun lisäksi köyhien maiden omia resursseja ja maiden veropohjien vahvistamista. Oma haasteensa hänen mukaansa on, miten yksityinen sektori saadaan mukaan resurssien vahvistamiseen. “Loppujen lopuksi kyse ei ole kuitenkaan yksin rahasta, vaan poliittisista valinnoista. Tämä unohtuu välillä”, hän toteaa. Noora Savonen Valtiotieteiden opiskelija

.

38


LUE JA ARVIOI LEHTI VERKOSSA

Kimpulla on blogi osoitteessa blogs.helsinki.fi/kimppu-lehti. Käy tutustumassa sivuihin ja antamassa palautetta tästä lehdestä. Sivuilta löytyy ajantasainen lehden arkisto. Aiempien Kimppujen teemoina ovat olleet muun muassa kansalaisyhteiskunta, ympäristö ja kaupungit. Lue ja jaa!

LÄS OCH BEDÖM KIMPPU PÅ NÄTET

Kimppu har en blogg på adressen blogs.helsinki.fi/kimppu-lehti. Bekanta dig med sidorna och ge gärna respons kring den här tidningen. På sidorna hittar du ett uppdaterat tidningsarkiv. Kimppu har tidigare behandlat bland annats civilsamhället, miljö, stadsutveckling och global rörlighet. Läs och dela med dig!

READ AND REVIEW KIMPPU ONLINE

Kimppu has a blog at blogs.helsinki.fi/kimppu-lehti. Feel free to explore the site and share your opinion on this magazine. In the blog you can read earlier volumes of Kimppu. Kimppu has been published under various themes,such as civil society, environment, urbanization and global movement. Read and share!

KEH ITYSYHTEISTY ÖVALIOKUNTA on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan HYY:n alainen elin, jonka tapahtumiin ovat tervetulleita kaikki ylioppilaskunnan jäsenet. Tulemalla mukaan kehy-valiokunnan toimintaan saat mahdollisuuden tavata muita globaaleista kysymyksistä kiinnostuneita opiskelijoita ja osallistua kehitys­yhteistyöhön käytännössä. Lisätietoja saat osoitteesta blogs.helsinki.fi/kehy-valiokunta K E H Y - VA L I O K U N TA hallinnoi ylioppilaskunnan kehitysyhteistyöhankkeita ympäri maailmaa / päättää HYY:n myöntämän kehitysyhteistyöhön tarkoitetun projektituen käyttökohteista / järjestää yliopistolla kehitysmaa-aiheisia tapahtumia / julkaisee Kimppu-lehteä / ylläpitää keskustelua kehitysyhteistyöstä ja kehitysmaista ylioppilaskunnassa / Liity valiokunnan sähköpostilistalle: 1. Jätä otsikko tyhjäksi / 2. Kirjoita viestikenttään subscribe kehy-vlk / 3. Lähetä viesti osoitteeseen majordomo@helsinki.fi

KIMPPU LEHTI KEHY-VALIOKUNTA

Profile for Kehy Valiokunta

Kimppu 2015  

Vuoden 2015 Kimppu-lehti, teemana kulttuurinen ymmärrys

Kimppu 2015  

Vuoden 2015 Kimppu-lehti, teemana kulttuurinen ymmärrys

Profile for kimppu
Advertisement