Kimppu2009: Kultuuriset yhteentörmäykset by Kehy Valiokunta

2009

TÖRMÄYSNUMERO Kuvareportaasi: Jemen kaavun alta

Kuka turvaisi seksuaalivähemmistöjä?

Sarjakuvataiteilija Kaisa Leka

Valkoisten sorto Boliviassa

Sisällys

3 Pääkirjoitus

Saara Honkanen & Tiina-Emilia Kaunisto

4 YK:n

naistyöntekijänä

Kaisa Kannuksela

6 Myanmarin

verinen

Pauliina Liukkonen

8 Kuka

Valta

sorto

rauha ennen kehitystä

uutena kotimaana

Johanna Warius Johanna Warius

26 KEHY-valiokunnan Marianna Wallin

28 HIV/AIDS

29 Kolumni

17 Kuvareportaasi: Jemenin

30 Ruokasivut &

Inga Härmälä

suomentanut

naiset

Tiina-Emilia Kaunisto

kuulumisia

Africa

Mukhobeh Moses Khaukha

13 Bildreportage: Kvinnan i Jemen Inga Härmälä,

Boliviassa

24 Sarjakuvataiteilija Kaisa Leka

turvaisi seksuaalivähemmistöjä?

Niklas Saxén

Kukka R anta

Afghanistanissa 22 Suomi

Saara Aitokari

10 Palestiina,

20 Valkoisten

kehitysavusta

Otto Bruun

Saara Honkanen

reseptejä

Hyvää törmäystä, Tänä vuonna kehitysaiheisen Kimppu-lehden teemana ovat erilaiset törmäykset. Yksilöt, kulttuurit, valtiot, ajatukset, vähemmistö- ja enemmistöryhmät, tutut ja tuntemattomat ihmettelevät, kulkevat toistensa ohitse, tekevät yhteistyötä – ja toisinaan myös törmäävät. Vuoden 2009 numerossa bolivialaiset rikkaat eivät pidä siitä, että vasemmistolaisen presidentin johtama uudistus vähentää heidän etujaan. Yksi lehden artikkeleista kaipaa keskustelua siitä, riittääkö vähemmistöseksuaaliryhmiin kuuluminen perusteeksi turvapaikan saantiin. Olemme myös saaneet värikkään reportaasin jemeniläisten naisten elämästä. Toisessa jutussa Kongossa ja Afganistanissa työskennellyt YK:n työntekijä kertoo, millaista on olla länsimainen nainen Afganistanissa, jossa naisten asema on todella kehno. Lehdestä löytyy myös kulttuuria sarjakuvan muodossa. Sarjakuvataiteilija Kaisa Leka piirtää törmäyksiä omalta kohdaltaan: millaista on tavata kadulla Toinen. Leka on toiminut viime vuoden kulttuurisen vuorovaikutuksen lähettiläänä. EU:n teemavuosi inspiroi myös artikkeliin, jossa maahanmuuttaneet saavat ihmetellä suomalaisia ja suomalaisuutta. Erilaisia törmäyksiä on aina ollut ja tulee aina olemaan. Niiden kanssa on vain opittava elämään. Toivottavasti lehtemme ei törmää sinun kanssasi yhteen, vaan nautit avustajien kirjoittamista mielenkiintoisista artikkeleista. Ehkä Kimppu saa sinut myös kiinnostumaan lehteä julkaisevan, HYY:n kehitysyhteistyövaliokunnan toiminnasta. Toivottavat, Päätoimittajat

Tiina-Emilia Kaunisto Saara Honkanen

Kimppu | 2009 Julkaisija: Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta, Kehitysyhteistyövaliokunta. Päätoimittajat: Saara Honkanen, Tiina-Emilia Kaunisto. Kirjoittajat: Saara Aitokari, Otto Bruun, Inga Härmälä, Kaisa Kannuksela, Mukhobeh Moses Khaukha, Pauliina Liukkonen, Tiina Oikarinen, Kukka Ranta, Niklas Saxén, Marianna Wallin, Johanna Warius. Kuvat: Saara Honkanen, Tuomas Husu, Inga Härmälä, Mukhobeh Moses Khaukha, Johanna Klinge, Tomasz Konieczny, Paula Nuorteva, Kukka Ranta, Niklas Saxén, Marianna Wallin, Johanna Warius.

Piirrokset: Marttiina Rantala. Sarjakuva: Kaisa Leka. Kansikuva: Inga Härmälä. Sisäkansikuva: Kukka Ranta. Toimitussihteeri: Oula Seitsonen Taittaja: Sadi Hossain. Paino: Cosmoprint. Painos: 14 300. Ulkoministeriö on myöntänyt tiedotustukea Kimppu-lehden julkaisuun.

Kolmantena sukupuolena kentällä YK:n historian suurimmassa rauhanturvaoperaatiossa Kongossa tasa-arvoasioita ja lastensuojelua, Afganistanissa humanitaarista apua ja jälleenrakennusta – tätä kaikkea kuuluu Johanna Klingen mittavaan kenttäkokemukseen YK:n palveluksessa kehitysmaissa. Suomalainen Johanna Klinge on työskennellyt Afganistanissa humanitaarisen avun ja jälleenrakennuksen koordinaattorina kuudessa maakunnassa. Afganistania tuntematonta saattaa ihmetyttää, miten nainen voi toimia maassa, jossa tasa-arvoasiat ovat melko heikoilla. Klinge kuittaa ihmettelyt nopeasti. - Länsimainen nainen on kuin kolmas sukupuoli. Kohteliaalla käytöksellä ja pukeutumisella pärjää pitkälle. Tietysti miehiä ei esimerkiksi kätellä. Keskusteluissa ja yhteistyössä Klinge painottaa varovaisuutta ja sanavalintojen tärkeyttä. Muutos on sanana vaarallinen. Ulkomaalainen ei voi vain sanoa, että teidän pitäisi muuttua. Sellainen saa vain karvat pystyyn. Klinge kertoo, että muun muassa UNICEF:n palveluksessa työskentelevillä afgaaninaisilla on paljon länsimaisia naisia vaikeampaa. Heille vaikeuksia tuottaa esimerkiksi yöksi jääminen vieraaseen paikkaan. Hän kertoo yhdestä erityisesti mieleen jääneestä tapahtumasta: - Olimme maaseudun kehitykseen liittyvässä talviavustuskokouksessa ja olin ainoa nainen paikalla. Menimme syömään ravintolaan ja henkilökunta osoitti minut syömään keittiöön. Kieltäydyin. Siellä ei oltu totuttu normista poikkeamiseen.

Sotilaskulttuuri törmää paikalliseen kulttuuriin Enemmän törmäyksiä Klingen mukaan aiheuttaa sotilaskulttuurin ja paikallisen kulttuurin kohtaaminen. Tasa-arvokeskustelu sekä naisten asema ja oikeudet uskonnollisessa kontekstissa ovat vaikeita asioita, ja osapuolet eivät aina ymmärrä toisiaan. - Välillä tehdään tökeryyksiä, jotka vaikeuttavat tilannetta, ja joskus sitä miettii, kuinka pitkälle pinnaa voi venyttää. Esimerkiksi Klinge mainitsee ulkomaisen mieslääkärin afgaanikylässä. Naiset eivät mene uudestaan ulkomaisen lääkärin puheille, kun he kerran ovat saaneet huonoa palvelua. - Nämä ovat herkkiä asioita. Afganistanissa perinteet ja sukupuolikysymykset kietoutuvat yhteen ja nainen rinnastetaan perheen kunniaan.

Afganistanissa parannettava koulutusta Afganistanissa Klingen toimenkuvaan kuului kenttäkeikkoja, management-koulutusta, seminaarien järjestämistä ja maakunnan kehityssuunnitelmien tekemistä. Hän teki yhteistyötä useiden tahojen, kuten WFP:n, NATO:n, UNICEF:n ja Afganistanin Punaisen Puolenkuun kanssa. Klinge arvioi Afganistanin tulevaisuuden suhteen tärkeimmäksi asiaksi koulutuksen – sekä tyttöjen että poikien. Afganistanin opetusministeri on onnistunut kitkemään kor4

ruptiota, joka on yleinen käytäntö Afganistanissa. - Opetusministeri poistatti haamut palkkalistoilta ja siirsi kaikki opetuspäälliköt pois omilta alueiltaan korruption kitkemisurakassaan.

YK:n päämajasta Kongoon Johanna Klinge aloitti YK-uransa New Yorkin päämajan sihteeristössä järjestön sisäisessä tasa-arvotoimistossa. Työssään hän ajoi YK:n sisällä tasa-arvoa, ”genderbalanssia”. - Huippupaikoilla on edelleen suuri osa miehiä ja yritimme löytää päteviä naiskandidaatteja avoimille paikoille. Teimme tilastoja ja raportteja gender-asioista, muun muassa siitä, kuinka paljon naisia on johtotehtävissä ja mitä kansallisuuksia naiset huippupaikoilla edustavat.

Ura on vienyt Klingen sihteeristöstä kentälle. Hän on työskennellyt YK:n historian suurimmassa rauhanturvaoperaatiossa Kongossa yhteensä kolme vuotta, aluksi tasa-arvoasioiden parissa. Teemana oli muun muassa paikallisten naisten osallistuminen rauhanturvaoperaatioihin. - Kiinnitimme huomioita naisten osallistumiseen konflikteissa ja rauhanturvaoperaatioissa sekä uhreina mutta myös taistelijoina. Usein naisten osuus aseellisissa joukoissa unohdetaan.

Seksuaalinen väkivalta ongelmana Klinge kertoo, että seksuaalinen väkivalta on ollut iso ongelma Kongossa. Naisten raiskauksia on käytetty systemaattisena sodankäyntivälineenä, ja asia on perinteisesti ollut tabu. Uhri saa apua, jos hän pääsee isoon kaupunkiin, jossa on kirurginen sairaala ja tarjolla psyko-sosiaalista apua. Perheeseen palaaminen on avun hakemisen jälkeen mahdotonta, ja uhrit marginalisoituvat yhteiskunnassa. Klinge vaihtoi Kongon rauhanturvaoperaation sisällä tasa-arvoasioiden parista lastensuojeluyksikköön puolen vuoden työskentelyn jälkeen. Hän huomauttaa, että kyse ei ole pelkästään asetta kantavista lapsisotilaista, vaan aseellisten joukkojen toimintaan liittyy paljon muutakin. Lapsia oli muun

muassa viestinviejinä ja seksiorjina. Aseellisista joukoista löydetyt lapset vietiin leirille ja heidän perheisiinsä pyrittiin saamaan yhteys. Useiden perheet olivat kuitenkin kuolleet. Vaikka perhe olisikin löytynyt, takaisinpaluu ei silti olisi ollut helppoa.

Vastaus YK-kritiikkiin YK:ta on arvosteltu monelta taholta muun muassa tehottomuudesta, liiasta byrokraattisuudesta ja epädemokraattisuudesta. Klinge muistuttaa, että YK:ssa työskentelevät ihmisetkin ovat tavallisia ihmisiä, joista löytyy erilaisia luonteenpiirteitä ja tapoja tehdä asioita. - YK on kuten muutkin järjestöt tai työpaikat. YK:ssa, kuten kaikilla työpaikoilla, on sekä hyviä että ei-niin-hyviä työntekijöitä. Toiset ovat tehokkaampia, toiset laiskempia. Osa on erittäin ammattitaitoista, osa puolestaan ei. Klingen mukaan ihmiset välillä unohtavat, että YK on hallitusten välinen organisaatio. Se ei siis koskaan ole enempää kuin mihin valtiot yhdessä pystyvät. Mutta mitä olisi, jos ei olisi YK:ta, Klinge kysyy. Hän muistuttaa, että YK tekee kritiikistä huolimatta paljon hyvää. Teksti: Kaisa Kannuksela Kuva: Johanna Klinge

Afganistanissa työskennellyt Johanna Klinge on ottanut kuvan PuliAlamin koulussa Logarin maakunnassa. UNICEFin vierailulla otetussa kuvassa on yläasteen tyttöjä ja koulun rehtori.

Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa. Gaudeamus 2008. Hosseinin Leijapoika-esikoisteos kertoi afganistanilaispoikien ystävyydestä. Kirjailijan toinen romaani kuvailee burqan ristikon lävitse leijapoikia tarkkailevan Mariamin elämää sekä hänen ystävyyttään vuosikymmeniä vanhemman aviomiehen toiseen vaimoon. Koskettava, afgaaninaisten elämästä kertova teos herättää ajatuksia. Tiina-Emilia Kaunisto

Myanmarin verinen valta Myanmarilainen runoilija Saw Wai lähetti tammikuussa julkkisjuorulehteen rakkausrunon. Viattoman kuuloinen lemmenluritus kätki sisäänsä poliittisen viestin, joka muodostui sanojen alkukirjaimista. Runon naamioitu sanoma julisti, että ”kenraali Than Shwe on vallanhimoinen hullu.” Runonsa lähettämisen jälkeen Saw Wai sai poliisit ovelleen, ja hänet vietiin poliittisia vankeja pullistelevaan Insein Prisoniin Yangonin laitamille. Brittiläisten rakentamasta jättimäisestä vankilasta on tullut symboli Myanmarin sortokoneistolle. Pahamainen laitos on tunnettu epäinhimillisistä olosuhteistaan ja kidutuksistaan. Arvioiden mukaan maassa on tällä hetkellä parituhatta ihmistä vangittuna poliittisen mielipiteensä vuoksi. Viimeisen vuoden aikana määrä on noussut peräti 65 prosenttia. Kun runoilija Waita vietiin vankilaan, saattoivat he ohittaa sen punaisen tienvarsikyltin, johon kiteytyy hallituksen näkemys kansan tahdosta. Toukokuussa Intian valtamereltä pyyhältänyt syklooni Nargis Päivittäiset juntanvastaiset mielenosoitukset lähtivät Yangoonissa eri pagadiolta (temppepuhalsi kilven tiehensä, mutta leiltä). Kuva kaupungin keskellä olevalta Sule pagodalta 22.9.2007, viikko ennen kuin juntta tiukat käskyt ovat iskostuneet aloitti munkkien ammuskelun. syvempään kuin kyltin jalat maahan. Propagandakyltti kailottaa suurin kirjaimin: “Ihmis- Hallitsijoiden ja hallittavien välistä suhdetta on vaivannut epäten tahto: vastusta kaikkia ulkopuolisiin tukeutuvia sätkynuk- luottamus, väkivalta ja pakotteet siitä lähtien, kun brittiläiset keja, joilla on negatiivisia näkemyksiä. Vastusta niitä, jotka siirtomaaherrat toivat modernin byrokraattisen valtiojärjestelyrittävät vaarantaa valtion vakauden ja kansakunnan kehityk- män Myanmariin, entiseen Burmaan. Kansalaisuus Myanmasen. Vastusta maita, jotka sekaantuvat valtion sisäisiin asioihin. rissa ei ole koskaan sisältänyt oikeuksia valtiossa tai valtiota Murskaa kaikki tuhoisat sisäiset ja ulkoiset elementit, yhteiset vastaan. Myöskään valtiolla ei ole ollut velvollisuuksia kansavihollisemme.” laisia kohtaan. Munkkien osoittaessa mieltään muut ihmiset kulkivat vierellä ja heidän perässään. Katujen varsilla oli ihmisiä katsomassa ja taputtamassa.

Myanmarin sotilashallitus pitää maan poliittista, taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista elämää otteessaan. Tiukka hallinto on kutistanut myanmarilaisten elintilaa niin fyysisesti kuin mentaalisestikin. Myanmarin valtiopolitiikka näyttää vieneen territorion ja väestön valvonnan sekä kontrollin äärimmäisyyksiin. Kurinpidollisesta puolesta huolehtii kovista otteistaan tunnettu armeija, Tatmadaw. Kaakkois-Aasiassa tapahtunut kehitys ja taloudellinen kasvu on pysytellyt etäällä Myanmarista. Maan antimista, kuten riisistä, jalokivistä, metsistä ja öljystä, sekä ulkomaisista investoinneista kertyvä raha kilisee kirstuun, jonka päällä istuu kenraali Than Shwe. Syklooni Nargis osoitti, että sotilasjuntta on haluton panostamaan kansalaisten hyvinvointiin. Samalla juntan totaalinen kontrolli paljastui julkisivuksi, jonka taakse poliittinen kyvyttömyys oli piilotettu. Myrskyn aiheuttamien ongelmien vähättely ja hidastelu aputoimissa olivat vasta alkusoittoa. Ulkomaiset, avustustarvikkeilla lastatut laivat kelluivat rannikkovesissä ja lentokoneet lähtövalmiina naapurimaiden kentillä. Juntta alkoi hellittää ulkomaalaisten avuntarjoajien maahanpääsyrajoituksia vasta kolme viikkoa myrskyn jälkeen. Avustuksien torjuminen ja jopa ryöstely on saanut katastrofitilassa olevan maan kuplimaan. Demokratian tukahduttaminen ei käy juntalta enää entiseen malliin, kun kansan patoutunut raivo nousee pintaan.

parlamentin ylä- ja alahuoneen 664 paikasta sotilasjuntan valitsemille virkamiehille peräti 166 paikkaa. Samalla uusi laki eväsi poliittiset virat kaikilta niiltä, joilla on tai on ollut kytköksiä ulkomaailmaan. Näin ollen, esimerkiksi kotiarestissa istuva demokratiapuolueen johtaja Aung San Suu Kyi ei saa asettua ehdolle. Laki lupaa vapaat vaalit vuonna 2010, mutta demokratian edistämiseksi uutta perustuslakia voi tuskin kutsua. Maata johtavilla kenraaleilta puuttuu motiivi muutokseen. Vallan hajauttamisesta ei olisi heille itselleen hyötyä. Lisäksi väkivaltaisesta hallintotavasta ei ole koitunut heille vielä seuraamuksia. Armeijan rivit tosin ovat alkaneet rakoilla. Armeijan leivistä paenneet miehet ovat kertoneet Tatmadaw-joukkojen surkeasta tilasta. Resurssien puute ja väkivalta ovat pistäneet lojaliteetit koville. Sotilaskarkureiden määrä kasvaa ja värvättävät vähenevät. Human Rights Watchin mukaan Myanmarin armeija on alkanut paikkailla karkuriden jättämiä aukkoja lapsilla. Armeijan hajoaminen sisältäpäin ajaisi juntan kriisiin, joka voisi syrjäyttää hirmuhallinnon varmemmin ja verettömämmin kuin 2010 järjestettävät vaalit tai kansannousu.

Hallituksen tärkeimmäksi tehtäväksi on muodostunut vallassa pysyminen, vedenpaisumuksenkin vallitessa. Kansanäänestys uudesta perustuslaista pidettiin kahdeksan päivää hirmumyrskyn jälkeen. Laajamittaiset tuhot ja ihmishenkien menetykset eivät hillinneet hallituksen vaalihaluja, vaikka humanitäärinen avunanto olisi monien mielestä kuulunut olla asialistalla ensimmäisenä. Myrskyn jäljiltä yli 84 500 ihmistä oli kuollut ja 54 000 kateissa. YK:n arvioiden mukaan noin 2,4 miljoonaa myanmarilaista oli avun tarpeessa. Vaaliuurnat tuotiin myös Myanmarin tuhoalueille, kun äänestyksen ensimmäinen kierros oli pidetty muualla maassa. Nelimetriset aallot voisivat olla itsessään jo hyvä peruste vaalien lykkäämiselle. Kenraalien pyörittämä Rauhan ja kehityksen neuvosto on myös taannut toiminnallaan, ettei koko maassa ole sopivia olosuhteita järjestää vapaita vaaleja. Uhkailuilla kyllästetyssä pelon ilmapiirissä kansan tahdon mukainen vaalitulos on vaarassa vääristyä. Kansanäänestyksestä tulee farssi viimeistään sensuroimalla mediaa, pidättämällä oppositiomieliset aktivistit sekä kieltämällä poliittiset kokoontumiset ja tapaamiset. Myanmarissa ei ole myöskään äänestystuloksen oikeellisuutta vahtivaa, riippumatonta vaalikomissiota. Toukokuussa äänestettävänä ollut perutuslaki tuli kauppoihin myyntiin kuukautta ennen vaaleja. Dokumentti oli saatavana ainoastaan burman ja englannin kielisenä ja hinta vaihteli dollarista neljään dollariin. Noin kolmannes kansalaisista kuuluu etnisiin ryhmiin, jotka eivät osaa kumpaakaan kielistä. Lisäksi kolmannes maan väestöstä sinnittelee alle dollarilla päivässä.

Teksti: Pauliina Liukkonen Kuvat: Tomasz Konieczny & Paula Nuorteva

Vielä ei tiedetä, kuinka kauan runoilija Saw Wai istuu sellissään. Hänen runoonsa piilotettu sanoma on ajankohtainen niin kauan, kun maailman suurin vankila, Myanmar, avaa ovensa.

Mielenosoituksissa munkit kiersivät ensin temppeliä, jonka jälkeen lähtivät eteenpäin kulkueena laulaen uskonnollisia buddhalaislauluja.

Vaalitulos vahvisti ennalta arvattavasti sotilasjuntan otetta vallankahvassa. Perustuslaki heikensi opposition asemaa ja takasi 7

Seksuaalivähemmistöjen oikeudet turvapaikkapolitiikassa

Seksuaalioikeuksien toteutuminen tunnetusti vaihtelee maailmalla melkoisesti. Afrikan maissa tilanne ei kaiken kaikkiaan ole niitä valoisimpia. Viimeisin laajempaa julkisuutta saanut tapaus nousi otsikoihin toukokuussa, kun Gambian presidentti Yahya Jammeh uhkasi mestata maan homoseksuaalit.

- Gambia on uskovaisten maa, eikä täällä suvaita moraalittomia tekoja, kuten homoseksuaalisuutta. Leikkaan pään jokaiselta homolta, joka jää Gambiaan, presidentti uhosi. Uhkaus ylitti uutiskynnyksen monissa länsimaissa. Valtionpäämiehen homofobiasta saatiin jokunen kätevä lööppi ja säpinää keskustelupalstoille. Islamofobiaakin intouduttiin kritiikin varjolla vähän lietsomaan. Paljon muuta ei sitten tapahtunutkaan. Gambialaisten homojen pelastusoperaation perään ei keskustelupalstoilla huudeltu. Yli 70 maan laki rankaisee sateenkaariväestön edustajaa vankilatuomiolla, monessa tapauksessa elinkautisella. Muun muassa Iranissa, Jemenissä, Saudi-Arabiassa ja Sudanissa kohtalona voi olla kuolemantuomio. Monessa maassa häkki saattaa heilahtaa myös kenelle tahansa LHBT-ihmisten (homojen, lesbojen, biseksuaalien ja transsukupuolisten) oikeuksien puolesta kampanjoivalle. Kokonaan oma lukunsa ovat viharikokset, joiden tekijä saattaa vallitsevista asenteista johtuen jäädä tuomitsematta.

Mitä tekevät länsimaat? Geneven pakolaissopimus määrää, ettei sopimusvaltio saa palauttaa pakolaista alueelle, jossa hänen henkeään tai vapauttaan uhataan rodun, uskonnon, kansalaisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen vuoksi. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR mainitsee seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt esimerkkinä ”yhteiskunnallisesta ryhmästä”. Suomi allekirjoitti Geneven pakolaissopimuksen ja sen lisäpöytäkirjat vuonna 1968, seitsemän vuotta sopimuksen laatimisen jälkeen. Suomen ulkomaalaislaissa mainitut turvapaikan myöntämisen edellytykset noudattavat Geneven sopimuksen määritelmiä. Myös Maahanmuuttovirasto mainitsee seksuaalisuuteen tai sukupuoleen kohdistuvan vainon yhtenä turvapaikan myöntämisen perusteena. Periaatteessa asiat ovat siis oikein hienosti. Käytännössä seksuaalisuus on kuitenkin pitkään mielletty yksityiselle alueelle kuuluvaksi, epäpoliittiseksi asiaksi. LHBT-vähemmistöjen kohtelu on nähty kunkin maan sisäisenä kysymyksenä,

johon puuttuminen loukkaa kulttuurista itsemääräämisoikeutta. Seksuaalioikeuksien määrittely sai vauhtia vasta 1990-luvulla. Tästä huolimatta turvapaikkaa seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiinsä kohdistuvan vainon perusteella hakeva joutuu nykyäänkin käymään läpi byrokratian rattaiden kummallisuuksia. Konservatiivisissa vastaanottajamaissa pakolaisen vaarana on joutua lähtömaan olosuhteita vastaavan syrjinnän ja ahdistelun kohteeksi. Toisaalla hakemus saatetaan hylätä viranomaisten asenteellisuuden tai silkan tietämättömyyden vuoksi. Joissakin tapauksissa viranomaiset ovat vierittäneet vastuun vainon välttämisestä uhrin harteille.

Vainon välttää hillityllä käytöksellä? Vuonna 2001 bangladeshilaiselta homopariskunnalta evättiin pakolaisstatus Australiassa. Päätös huomioi, että homoseksuaalisuus on Bangladeshissa kiellettyä ja saattaa olla syy ihmisoikeusloukkauksiin. Eväämistä kuitenkin perusteltiin sillä, että pariskunta voisi välttää hankaluudet ”käyttäytymällä hillitysti”. Joulukuussa 2003 korkein oikeus hyväksyi pariskunnan valituksen ja totesi, että viranomaiset olivat tehneet virheen jakaessaan homoseksuaalit kahteen ryhmään, hillittyihin ja ei-hillittyihin. Helmikuussa 2006 Hollannin maahanmuuttoministeri Rita Verdonk vaati vaille turvapaikkaa jääneiden iranilaisten homoseksuaalien palautuskieltoa kumottavaksi. Verdon-

Esimerkkejä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemasta eri maissa on koottu Amnesty Internationalin internetarkistoon osoitteessa http://www.amnesty.org/en/library.

kin mukaan riittävää näyttöä homoseksuaalien vainosta ei ollut: ”homoseksuaalisten miesten ja naisten ei ole täysin mahdotonta toimia [iranilaisessa] yhteiskunnassa, tosin heidän tulisi varoa tulemasta kaapista liian avoimesti.” Voimakkaiden protestien ja Iranin ihmisoikeustilanteesta laaditun selvityksen jälkeen voimaan tuli käytäntö, jonka mukaan turvapaikkaa Hollannista anovien iranilaisten homoseksuaalien ei ole enää tarvinnut erikseen todistaa vainon kohteeksi joutumista tai sen todennäköisyyttä. Perin absurdiksi ongelmaksi muodostuu toisinaan hakijan seksuaali- tai sukupuoli-identiteetin osoittavien todisteiden puute. Viranomaiset saattavat epäillä turvapaikanhakijan väitteitä ja vedota näytön puutteeseen, ettei hän ole ilmaissut identiteettiään avoimesti aikaisemmin.

Miten Suomessa? Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Revon mukaan seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluminen esiintyy turvapaikkahakemuksessa perusteluna joitakin kymmeniä kertoja vuodessa. Kyseessä on karkea arvaus, sillä hakijoita ei tilastoida tällä perusteella. Seksuaalinen suuntautuminen voi olla esimerkki yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisesta mahdollisena vainon perusteena, Repo jatkaa. Hakijan edellytykset turvapaikan saamiselle arvioidaan kuhunkin yksittäistapaukseen liittyvien näkökohtien perusteella. Yksi kimuranteista kysymyksistä on vainon määritteleminen. Huonommin kohtelu ei ole välttämättä vainoa, ja syrjintä on vainoa vain tietyissä olosuhteissa. - Kuitenkin tietyissä tapauksissa lain rikkomiseen

syyllistynyt voi joutua suhteettoman ankaran rangaistuksen kohteeksi, minkä voidaan katsoa olevan vainoa. Kysymys voi olla lain ankarasta sisällöstä tai sen ankarasta tai epäoikeudenmukaisesta soveltamisesta, Repo toteaa. Se, että sateenkaarivähemmistöön kuuluminen tai identiteetin mukainen ”käyttäytyminen” on ylipäätään määritelty lähtömaan laissa rangaistavaksi, ei siis vielä itsessään riitä turvapaikkahakemuksen perusteeksi. Vielä vaikeampaa hakemuksen perusteleminen voi olla tapauksissa, joissa itse lakipykälät eivät ole avoimen vihamielisiä, mutta vallitseva kulttuuri sallii ahdistelun ja väkivallan – myös viranomaisten taholta.

Ketä kiinnostaa? Muutamissa länsimaissa kansalaisjärjestöt ovat tarttuneet aiheeseen. Esimerkiksi sekä New Yorkissa päämajaansa pitävän Lesbian and Gay Immigration Rights Task Forcen (LGIRTF) että LHBT-muslimien oikeuksia puolustavan Al Fatiha Foundationin toiminnan osa-alueista yksi on turvapaikanhakijoiden tukeminen. Väestöliiton seksuaalioikeuksia käsittelevässä julkaisussa seksuaalivähemmistöihin viitataan ainoastaan ohimennen. Tänä vuonna Seta on antanut Pakolaiskeskuksen pyynnöstä lausunnon turvapaikkaa koskeneessa valitusasiassa. Lausunto käsitteli yleisellä tasolla homoseksuaalisuuden määrittelemistä ja homoseksuaalien perhemuotoja. Setan vt. pääsihteeri Johanna Pakkanen uskoo, että erityisesti LHBT-maahanmuuttajien ongelmiin keskittyneelle järjestölle voisi olla tarvetta Suomessakin. Seta ei voi antaa lainopillista neuvontaa sitä tarvitseville, sillä järjestössä ei työskentele oikeustieteen tutkinnon suorittanutta. Suomalaisessa politiikassa aiheeseen on ottanut hiljattain kantaa kansanedustaja Anni Sinnemäki, jonka mukaan vainon kohteeksi joutuminen seksuaalisen suuntautumisen vuoksi on selkeä perustelu turvapaikalle. Sinnemäki vaati myös, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet otettaisiin vahvemmin esille ulkopolitiikassa. Teksti: Saara Aitokari

Palestiina, rauha tulee ennen kehitystä Palestiinalaisalueet, ja erityisesti palestiinalaishallinto, ovat yksi maailman suurimmista kehitysyhteistyöavun per kapita vastaanottajista. Alueiden avustus on humanitaarista, kuten ruoka-apua. Humanitaarinen apu on tarkoitettu väliaikaisratkaisuksi eikä kestävien ja itseään tukevien tulosten aikaansaamiseksi.

ansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki ovat molemmat todenneet, että palestiinalaisalueiden bruttokansantuote ei kasvanut lainkaan vuonna 2007. Israelin armeijan liikkumisen rajoituksien keventäminen on ollut yksi keskeisistä toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on ollut kasvattaa luottamusta Israelin hallituksen ja palestiinalaishallinnon välillä. Israelin armeija on rajoitusten poistamisen sijaan tiukentanut ja lisännyt niitä. Palestiinalaisten viljelymaat jäävät muurin toiselle puolelle. Nämä palestiinalaispojat tarvitsevat erityisluvan päästäkseen viljelemään perheen maita tästä portista, joka on auki kaksi kertaa päivässä.

Maailmanpankki kuvailee palestiinalaistalouden muuttuneen 90-luvulta yksityissektorivetoisesta taloudesta ulkoisista avustuksista riippuvaiseksi ja julkisen sektorin vetämäksi taloudeksi. Tämä johtuu itse konfliktista sekä Israelin toimista. Samalla työvoima on kasvanut nopeasti. On muistettava myös köyhien, työttömien ja turhautuneiden nuorten mahdollista vaikutusta konfliktin syvenemiseen. Tällä hetkellä lähes joka neljäs on palestiinalaisalueilla työtön, kun vuonna 2000 joka kymmenes oli vailla työtä. Vaikka kehitysavun antaminen jatkuu taas väliaikaisen vuoden 2006 katkaisun jälkeen, taloudelliset indikaattorit eivät ole muuttuneet. Gazassa työttömyys on 33 prosenttia. Työttömyyden odotetaan kasvavan edelleen yksityissektorin supistuessa.

Länsiranta riippuvainen Israel-kaupasta Tänä päivänä Länsiranta, jossa on vain rajallisesti luonnollisia resursseja, on käytännössä riippuvainen kaupasta Israelin kanssa sekä sieltä saatavista palkkatuloista. Sulkemalla pääsyn Israeliin, Israel pakottaa palestiinalaiset yhä suuremmissa määrin riippuvaisiksi ulkopuolisesta avusta, huonontaen edelleen jo surkeita sosioekonomisia olosuhteita. Esimerkiksi Länsirannalla YK:n järjestöt toimittavat ruoka-apua noin 800 000 palestiinalaiselle – asukkaita alueella on yhteensä 2,8 miljoonaa. Tämän lisäksi ruoka-apua toimittaa myös Punainen Risti. Maailmanpankin mukaan tämänsuuntainen avustus voi muuttua pysyväksi. Israel ei ainoastaan saarra ja sulje palestiinalaisalueita. Länsirannalla, toisin kuin tiukassa sotilaallisessa saarrossa elävässä Gazassa, miehitys on myös sisäinen. Se tarkoittaa, että Israel ja erityisesti Israelin armeija hallitsevat kaikkea, mitä Länsirannalla tapahtuu väkivallan monopolin nojalla.

Mitä miehitys merkitsee käytännössä? Israel, armeijan ja väkivallan monopolin nojalla, toimeenpanee itse asettamiaan lakeja Länsirannalla. Kuitenkin itse Israelin alueella ja Länsirannalla on eri lakijärjestelmät: Länsiranta ja palestiinalaiset elävät sotilaslain alaisina, joka on hyvin kaukana kansainvälisistä standardeista. Israelin armeijalla on esimerkiksi kokonainen julkishallinnollinen koneisto ”alueita” varten. Yllä mainitut liikkumisen rajoitukset ovat osa Länsirannan maisemaa, jotka jakavat sen pieniin saarekkeisiin: Länsirannan lukemattomat sotilaalliset tarkastuspisteet, muuri, Israelin hallitsema henkilöllisyystodistusjärjestelmä ja ohikulkutiet ainoastaan siirtokuntalaisille. 10

Israelin peruste näille kaikille liikkumisen rajoituksille on turvallisuus. Tarkastuspisteillä ja muurilla estetään ja saadaan kiinni terroristeja. Tarkastuspisteillä on saatu kiinni räjähteitä, ja muurin rakentamisen jälkeen itsemurhapommi-iskut ovat vähentyneet. YK laski huhtikuussa 2008, että Länsirannalla on 607 sulkuestettä. Siirtokunnat ovat siis Israelin juutalaisia asutuskeskuksia Länsirannan sisällä. Niitä on parisataa ja niissä asuu noin 250 000 juutalaista siirtokuntalaista. Siirtokuntia rakennetaan aktiivisesti. Alueet on rakennettu yksityisten palestiinalaisten omistamien maiden päälle – myös Israelin valtion oman maarekisterin mukaan. Alueet ovat Israelin armeijan ja sotilaiden vartioimia, ja palestiinalaisilla ei ole pääsyä siirtokuntiin. Länsirannalla anastetaan siirtokuntalaisten toimesta sekä heitä tukevan Israelin armeijan ja poliittisten tahojen avustuksella maita, joista tehdään juutalaisille etnisesti puhtaita asutuskeskuksia. Nämä asutuskeskukset ovat yhteydessä Israeliin tiejärjestelmällä, johon kuuluvat Länsirannan parhaat tiet, joita vartioi armeija. Palestiinalaisilla autoilla ei ole pääsyä näille teille, jotka muodostavat yhteensä 1 661 kilometrin verkoston. Myös Israelin rakentama muuri on kaksi kertaa yhtä pitkä kuin Israelin ja Länsirannan välinen kansainvälisesti tunnustettu raja. Sen rakentamiseen on mennyt kaksi kertaa pidempään, ja se jättää kaksi kertaa yhtä paljon uutta de facto “rajaa” vartioitavaksi. Tämä ei tunnu loogiselta turvallisuuden kannalta. Kuten tarkastuspisteetkin, myös muuri turvaa Israelin valtion itselleen takavarikoimia palestiinalaisia maita: se lisää 10 prosenttia Länsirannasta Israelin puolelle. Reitistä 90 prosenttia kulkee Länsirannan sisällä – tämän vuoksi kansainvälinen rikostuomioistuin on tuominut sen laittomaksi. Kaikki tämä liikkumista rajoittava infrastruktuuri, yhdistettynä Israelin armeijan ja tiedustelupalvelun hallitsemaan henkilöllisyystodistusjärjestelmään, hidastaa tai estää liikkumista Länsirannalla sekä Länsirannalta ulos – Gazasta puhumattakaan – mikä vuorostaan tukahduttaa kaiken taloudellisen toiminnan.

suuressa, kaupankäynnistään tunnetussa kaupungissa Hebronissa. Lonely Planetin mukaan Hebron oli tunnettu makeista viinirypäleistään, joita viljeltiin runsaasti alueella. YK:n palestiinalaistyöntekijä Hamed kehui näitä rypäleitä, ja kysyin häneltä vietiinkö niitä Israeliin viininvalmistusta varten. Muslimit itse eivät juo alkoholia eikä viiniä tuoteta kuin Palestiinan kristityillä alueilla. - Itse asiassa, kun kysyt, Hamed sanoi, Israel on viime vuodet toimeenpannut kokeita palestiinalaisille viinirypäleille, väittäen, että täällä käytetään liikaa hyönteismyrkkyjä. Kokeilun vuoksi lähetimme viisi kappaletta samaa näytettä - mukamas eri paikoista - heidän laboratorioilleen. Kolmen näytteen vienti Israeliin kiellettiin ja kaksi meni läpi. On arvioni, että tämä on yksi miehityksen tarkoituksista. Köyhdyttämällä palestiinalaisyhteiskunta, poistetaan taloudelliset resurssit, joilla se voisi käydä laajaa ja organisoitua vastarintaa Israelia vastaan. Tutkimukset osoittavat, että terroristi-iskuihin, kuten esimerkiksi itsemurhapommiiskuihin, vaaditaan vain vähän resursseja. Vaikka Israelin epäinhimillisellä politiikalla saataisiinkin estettyä laajamittainen sotilaallinen hyökkäys palestiinalaisten taholta, ei se koskaan estäisi terroristihyökkäyksiä, kuten tämän vuoden kolme iskua osoittavat. Lisäksi Israelin olisi syytä pohtia, mistä terrori-iskut johtuvat – puuttuuko miehitys näihin syihin? Palestiinalaisperhe tarjoaa aina teetä.

Vapaaehtoisena Länsirannalla Olin itse Länsirannalla viime keväänä tekemässä ruohonjuuritason rauhantyötä 11

Samaan aikaan, EU:n ja meidänkin hallituksen tulisi pohtia kehitysapumme tarkoituksenmukaisuutta. Apu ja poliittinen painostus tulisi kohdentaa ensisijaisesti poliittisen ratkaisun löytämiseksi. Talouteen ei tule muutosta tätä ennen. Myös meidän hallituksen tulisi suhtautua ihmisoikeuksiin kuten se on ilmoittanut; Suomen yhtenä keskeisimpinä ulkopoliittisina tavoitteina. Vaikka EU on kannaltaan vastaan siirtokuntia, liikkumisen rajoituksia, ihmisoikeusloukkauksia ja yleisesti miehitystä, sillä on tästä huolimatta erinomaiset kauppasopimukset Israelin kanssa, jonka pohjana toimii EU-Israel assosiaatiosopimus. Muutos voi tulla vain kansainvälisen painostuksen myötä tai Israelin yhteiskunnasta, uuden sukupolven arvomuutoksen pohjalta. Rauhantyö ja rauhankasvatus, erityisesti israelilaisen kansalaisyhteiskunnan sisällä, yhdistettynä poliittiseen painostukseen Israelin hallitusta kohden ovat paras työkalu miehityksen lopettamiseksi ja rauhan aikaansaamiseksi – molemmille osapuolille. Teksti & Kuvat: Niklas Saxén

Kirjoittaja teki ruohonjuuritason rauhantyötä vapaaehtoisena Länsirannalla vuoden 2008 helmi-huhtikuussa.

Israelin rakentama muuri Betlehemissä, Länsirannan sisällä. Israelin laittamassa julisteessa lukee: "Israel Ministry of Tourism: Peace be with you".

Siirtokuntalaispoika Länsirannalla Torah kädessään. Israelin armeijan sotilaiden tehtävänä on turvata siirtokuntalaisia.

Kvinnan i Jemen

I korselden av traditioner, modernisering och religiรถsa fundamentalister

Jemenin naiset

Perinteiden, nykyaikaistumisen ja fundamentalistien ristitulessa

En halvvild hund, Nagaat och Soroor, 22, tar en paus under promenaden ned från berget där de bor till grannbyn i den bördiga floddalen söder om Taiz. Jag stannade en natt i deras hem och blev som alltid i Jemen mottagen på det mest gästfria viset med middag, sång och hennamålande av mina häner och fötter. (Artikkelin suomennos alkaa sivulla 17)

å jag går ut och shoppar med flickorna i familjen jag bor hos sätter jag på min balto, en hellång svart klänning som dras över de vanliga kläderna, och en huvudduk som inte lämnar något hår synligt. Rana som är 16 år gör likadant. Hon täcker inte sitt ansikte så som de flesta jemenitiska flickor i hennes ålder. Jag beundrar hennes mod, för det är inte helt lätt att motstå det sociala trycket att klä sig i ansiktsslöjan. Under min praktikperiod i Jemen denna sommar fick jag lära mig att den bästa sidan med slöjan är anonymiteten den för med sig. Den hindrar skvaller om vart man går, vilken tid och med vem och det är orsaken till att de flesta kvinnor jag frågar säger att de älskar ansiktsslöjan. I skydd av dess anonymitet kan kvinnorna ta sig friheter, som exempelvis att gå på träff med en man, vilket annars kunde dra skam över familjen. De kan också skratta, skämta och skrika ganska fritt, medan kvinnor som inte täcker ansiktet förväntas bete sig lugnt och sansat och ta avstånd från män. Man kan inte undgå att lägga märke till könsse-

gregationen som stäcker sig över hela landet. Islam har gett kvinnan och mannen olika roller och i de traditionella jemeniternas ögon innebär det också att kvinnans och mannens världar helst inte skall mötas utanför det egna hemmets dörrar. Detta innebär skilda restauranger för män och kvinnor, skilda fester, skilda platser i bussen och så vidare. Största delen av denna tudelning upprätthålls på grund av att kvinnornas ansikten skall hållas hemliga och t.ex. uppdelningen i bussar är till för att skydda kvinnorna från främmande män. Den största och mest problematiska uppdelningen är ändå den som håller kvinnorna hemma och männen på gatan och i så gott som alla serviceyrken, som till exempel i restauranger och butiker. Förändring ligger dock i luften och allt fler högutbildade män och kvinnor umgås över könsgränsen i universiteten och på arbetsplatserna. Att kvinnor bryter sig in i arbetslivet och politiken på tidigare helt mansdominerade områden är ett måste för att de skall kunna kämpa för sina politiska rättigheter och tjäna sina egna pengar och bli ekonomiskt oberoende.

Livet på landbygden är en helt annan värld Samtidigt finns det också religiösa krafter som strider emot den allt öppnare kulturen i städerna. Då och då dyker det upp inofficiella religiösa polispatruller i städerna som går runt och kontrollerar män och kvinnor som rör sig tillsammans och kräver att de bevisar sitt släktskap eller äktenskap. Om de inte har några sådana bevis på sig förs de till polisstationen för ytterligare utredningar. Denna slags patrullering är olaglig i Jemen och den stora majoriteten av jemeniterna är starkt emot införandet av en officiell religiös polis, i stil med den i Saudiarabien eller Iran. Även om en del av människorna i städerna lever ett allt mer moderniserat liv, lever kvinnor på landsbygden ofta under sin stams urgamla lagar och traditioner utan en verklig chans att påverka sitt eget liv. Största delen av dessa kvinnor är inte läs- och skrivkunniga och de lever utom räckhåll för det moderna samhället. Så länge männen inte ger dem pengar så att de kan resa eller en tv som ger dem information om världen utanför, så är det väldigt enkelt att hålla kvinnorna kvar i sin bubbla. Deras värld sträcker sig från hemmet till familjens åkrar, där främst kvinnorna arbetar. ”Är inte vår by rena himmelriket?”, frågade de flesta kvinnor jag mötte på landsbygden söder om Taiz. Det de inget vet om saknar de heller inte. Förändring kan ske Kvinnorättsorganisationen jag praktiserade vid denna sommar heter Women’s Forum for Research and Training och grundades år 2000 av Suad Al-Qadasi, som är organisationens chef. Den i Taiz baserade organisationens viktigaste mål är att förbättra kvinnornas status genom att ge dem kunskap om sina rättigheter och redskapen att utöva dem. Detta förverkligas bland annat genom publicering av forskningsresultat och informationsblad om mänskliga rättigheter som sedan delas ut till myndigheter, medborgarorganisationer och universitet. Organisationen arrangerar också seminarier och workshops om bl.a. mänskliga rättigheter, medborgarsamhället och hiv.

Ett par i gamla stan i Taiz. Motorcykel är ett populärt transportmedel, men hjälm använder ingen i Taiz. Islam som ett befriande medium i utvecklingen De senast fem åren har Women's Forum for Research and Training i samarbete med den tyska organisationen Deutsche Gesellschaft für Technische Zusammenarbeit (GTZ) arbetat med ett program för att förbättra kvinnornas medvetenhet om rättigheter som islam gett dem. Programmet, som kallas Women's Rights in Islam, fungerar i praktiken så att koordinatorn för projektet först utbildar personer som är intresserade av ämnet, till exempel imamer, journalister och andra aktiva personer. De sprider sedan informationen vidare i föreläsningar som de ordnar i moskéer, universitet, kvinnorättsorganisationer eller ungdomscenter runt om i landet. Alla förutom koordinatorn jobbar gratis och de ordnar så många föreläsningar de har lust med. Hittills är det beräknat att programmets budskap har nått cirka 20 000 kvinnor och män i Jemen. 15

Arwa jobbar som Women's Forum for Research and Trainings sekreterare. Medborgarorganisationer anställer gärna kvinnor, vilket bildat fler arbetsplatser för universitetsutbildade kvinnor.

Detta program behövs eftersom det i Jemen finns många missuppfattningar om islams läror. Imamerna och andra auktoritära personer, som till exempel byäldstar, är ofta dåligt utbildade och på grund av detta lär de det lika lågt utbildade folket att deras gamla traditioner är islamska läror. En viktig detalj är att lära folk skillnaden mellan vad som är 'haram', dvs. förbjudet enligt islam, och vad som är 'aib', dvs. skamfullt, enligt den jemenitiska traditionen. Ofta används nämligen ordet haram felaktigt istället för aib och det finns en hel del saker som är aib i Jemen; kvinnor skall inte äta eller dricka, fnittra eller skratta på allmänna platser och de skall vara hemma före mörkrets inbrott. Kvinnor skall inte heller cykla eller köra motorcykel. Allt detta är alltså skamfullt, men det är ingen lag eller islam som hindrar kvinnorna från att göra det. Annat som ibland felaktigt förbjuds i islams namn är kvinnors rätt till arv, studier, arbete eller rätten att tacka nej till giftermål. I vissa delar av landet pågår ännu kvinnlig omskärelse och detta är också någonting som islams läror inte talar för. Fastän kvinnans ställning i Jemen för tillfället kunde kallas minst sagt svag, så är situationen inte helt hopplös. Det finns de som är utbildade och strider för en förändring. De vill att alla kvinnor skall få utbildning, så att de åtminstone vet sina rättigheter. Under mina tre månaders praktik vid kvinnorättsorganisationen träffade jag många, både män och kvinnor, som med en alldeles otrolig energi kämpar för en förändring. De strider med samma kraft som kvinnorna på landsbygden sliter på åkern, samtidigt som de också tar hand om djuren, barnen och hemmet. Under min vistelse hörde jag flera gånger jemenitiska män berömma de jemenitiska kvinnornas styrka. De är val medvetna om den, och inte utan orsak. Kvinnorna må så vara gömda i husen, intäckta från topp till tå och berövade en hel del rättigheter, men sällan ser man så kraftfulla, livsglada och självmedvetna kvinnor som de i Jemen. Nuförtiden då de allt oftare också ta plats i det offentliga livet är det alldeles förståeligt att männen känner sig hotade. 16

Text & bilder: Inga Härmälä

Artikkelin suomennos:

un lähden ostoksille perheeni naisten kanssa, pukeudun pitkään vaatteeni peittävään mustaan leninkiin sekä päähuiviin, joka ei jätä hiustakaan näkyville. 16-vuotias Rana tekee samoin. Hän ei peitä kasvojaan, toisin kuin useimmat hänen ikäisensä jemeniläistytöt. Ihailen hänen rohkeuttaan, sillä ei ole helppoa vastustaa sosiaalista painetta pukeutua kasvohuiviin.

Työharjoittelujaksoni aikana Jemenissä opin, että huivin hyvä puoli on anonymiteetti. Se rajoittaa juoruja, mihin kuljetaan, koska ja kenen kanssa. Se on ainoa asia, miksi monet naiset kertovat rakastavansa huivia. Nimettömyyden suojassa naiset voivat ottaa vapauksia, kuten tavata miehen, mikä muuten saattaisi perheen häpeään. He voivat myös nauraa, kujeilla ja kirkaista melko vapaasti, kun vastaavasti ilman huivia olevat

Herdeflickor i byn Saala vid roten av berget Jabal Saber. På landsbygden är barnen ofta tvungna att arbeta vilket hindrar dem från att gå i skola. Speciellt flickors skolgång värdesätts inte, vilket resulterar i att endast 43 procent av flickorna går i skola, enligt UNDP:s statistik från år 2005. Av vuxna kvinnor är endast 35 procent läs- och skrivkunniga, medan 73 procent av männen är det.

naiset joutuvat käyttäytymään rauhallisesti ja maltillisesti sekä pitämään etäisyyttä miehiin. Sukupuolten erottelua ei voi olla huomaamatta. Islam määrittää naiselle ja miehelle erilaiset roolit, ja perinteiset jemeniläiset odottavat, etteivät naisten ja miesten maailmat kohtaa kodin seinien ulkopuolella. Se edellyttää naisille ja miehille esimerkiksi erillisiä ravintoloita, juhlia sekä istumapaikkoja linja-autoissa. Suurimmaksi osaksi kahtiajakoa ylläpidetään, jotta naisten kasvot säilyisivät salaisina. Bussijaottelulla suojellaan naisia vierailta miehiltä. Suurin ongelma jaottelussa on, että se pitää naiset kodeissa ja miehet kaduilla sekä palveluammateissa, kuten ravintoloissa ja putiikeissä. Muutosta on ilmassa ja yhä useammat korkeakoulutetut naiset ja miehet seurustelevat sukupuolirajojen ylitse yliopistoissa ja työpaikoilla. Naisten on tehtävä työtä poliittisten oikeuksiensa eteen, ansaita omaa rahaa ja hankkia taloudellista itsenäisyyttä, jotta he voisivat päästä mukaan miesvaltaisille alueille, kuten työelämään ja politiikkaan.

Elämä maaseudulla on aivan toinen maailma Samaan aikaan uskonnolliset voimat kamppailevat kaupunkien avoimempia kulttuureja vastaan. Silloin tällöin epäviralliset ja uskonnolliset poliisipartiot saapuvat kaupunkeihin kiertämään ja kontrolloimaan yhdessä aikaansa viettäviä naisia ja miehiä. He vaativat pariskuntia todistamaan sukulaisuutensa tai avioitumisen. Jos heillä ei ole todisteita, partiot vievät pariskunnat poliisiasemalle selvitystä varten. Tällaiset partiot

ovat laittomia Jemenissä, ja suurin osa kansalaisista vastustaa voimakkaasti virallisia uskonnollisia poliiseja, joita on SaudiArabiassa ja Iranissa. Vaikka osa kaupunkien ihmisistä elää yhä nykyaikaisempaa elämää, elävät naiset maaseudulla heimolakien ja -perinteiden mukaan ilman mahdollisuutta vaikuttaa omaan elämäänsä. Suurin osa näistä naisista ei osaa lukea tai kirjoittaa. Niin kauan kuin miehet eivät anna naisille rahaa matkustamiseen tai ulkomaailmasta tietoa välittävää televisiota, naiset on helppo saada pysymään omassa kuplassaan. Naisten maailma ovat koti ja perheen viljelykset, joilla useimmat heistä työskentelevät. ” Eikö kylämme olekin oikea paratiisi?” useimmat naisista kysyivät tavatessani heidät. Naisjärjestö, jossa tein työharjoitteluni, on nimeltään Women´s Forum for Research and Training. Järjestön johtaja, Suad Al-Qadasi perusti järjestön vuonna 2000. Järjestön tärkein tavoite on parantaa naisten asemaa antamalla heille tietoa oikeuksista ja välineitä tiedon käyttämiseen. Tätä toteutetaan muun muassa julkaisemalla tutkimustuloksia ja ihmisoikeuksista kertovia tietolehtisiä, joita jaetaan virastoille, kansalaisjärjestöille ja yliopistoille. Organisaatio järjestää myös muun muassa ihmisoikeuksia, HIV:iä ja kansalaisyhteiskuntaan käsitteleviä seminaareja.

Islam vapauttavana kehityksen keinona Viimeiset viisi vuotta Women's Forum for Research and Training on tehnyt yhteistyötä saksalaisen Deutsche Gesellschaft

für Technische Zusammenarbeit (GTZ) –järjestön kanssa parantaakseen naisten tietoja oikeuksista, jotka islam antaa heille. Women's Rights in Islam –projektissa koordinaattori kouluttaa aiheesta kiinnostuneita, kuten imaameja, journalisteja ja muita aktiivisia ihmisiä. He levittävät sen jälkeen tietoa eteenpäin luennoilla, joita järjestetään moskeijoissa, yliopistoissa, naisjärjestöissä tai nuorten keskuksissa ympäri maata. Kaikki työskentelevät ilman palkkiota ja järjestävät niin monta luentoa kuin heitä itseään huvittaa. Ohjelman viesti on saavuttanut arviolta 20 000 jemeniläistä naista ja miestä. Ohjelmaa tarvitaan, sillä Jemenissä on monia väärinymmärryksiä islamin opeista. Imaamit ja muut auktoriteetit, kuten kylän vanhimmat, ovat usein huonosti koulutettuja ja opettavat yhtä huonosti koulutetulle kansalle, että heidän perinteensä ovat islamin mukaisia. Yksi tärkeä asia on opettaa ero sanojen haram (islamin mukainen kielto) ja aib (jemeniläisperinteen mukaan häpeällinen) välillä. Usein haramia käytetään väärin aibin sijaan ja on useita asioita, jotka ovat aib Jemenissä: naiset eivät saa syödä tai juoda, hihittää tai nauraa yleisillä paikoilla ja heidän on oltava kotona ennen pimeän tuloa. Naiset eivät saa myöskään ajaa polkupyörällä tai moottoripyörällä. Kaikki tämä on häpeällistä, mutta

mikään laki tai islam ei estä naisia tekemästä näitä asioita. Toisinaan kielletään väärin perustein naisilta myös oikeus perintöön, opintoihin, työskentelyyn tai kosinnasta kieltäytymiseen. Joillain alueilla tehdään myös naisten ympärileikkauksia, mikä ei myöskään perustu islamiin. Vaikka naisten asemaa Jemenissä voi kutsua vähintäänkin heikoksi, ei tilanne maassa ole aivan toivoton. Koulutetut, muutoksen puolesta taistelevat jemeniläiset haluavat, että kaikki naiset saavat koulutusta niin, että he tietävät ainakin oikeutensa. Kolmen kuukauden harjoitteluni aikana tapasin monia, niin naisia kuin miehiäkin, joilla oli uskomatonta energiaa kamppailla muutoksen puolesta. He taistelevat samalla voimalla millä naiset ahkeroivat viljelyksillä samaan aikaan, kun he huolehtivat myös eläimistä, lapsista ja kodista. Oleskeluni aikana kuulin useita kertoja jemeniläismiesten kehuvan naisten voimaa, eikä syyttä. Naiset ovat ehkä kätketty taloihin, peitetty päästä varpaisiin ja heiltä on anastettu oikeudet, mutta harvoin näkee niin voimakkaita, elämäniloisia ja itsevarmoja naisia kuin Jemenissä. Naiset ottavat yhä enemmän osaa elämään kodin ulkopuolella ja on ymmärrettävää, että miehet kokevat olonsa uhatuksi. Teksti & kuvat: Inga Härmälä Suom. Tiina-Emilia Kaunisto

Bolivia maanomistuksen taistelutantereena

Bolivia on Etelä-Amerikan köyhin maa, jonka suurin enemmistö on alkuperäisasukkaita. Väestöstä yli 60 prosenttia on intiaaneja ja joka neljäs mestitsi. Suurimman osan maan rikkauksista omistavat eurooppalaisesta siirtolaisväestöstä polveutuvat valkoiset, joita on kymmenen prosenttia väestöstä.

oliviaa odottaa suurin muutos 500 vuoteen. Vuonna 2006 kokaliikkeen ammattiyhdistysjohtaja Evo Morales valittiin maan ensimmäiseksi intiaanipresidentiksi laajan kansanrintaman tukemana. Moralesin sosialistisen puolueen ajama perustuslaki uudistaisi maajaon ja kansallistaisi luonnonvarat köyhän valtaväestön hyväksi. Tavoitteena on kolminkertaistaa minimipalkat ja kiristää omistavan luokan verotusta, jotta vihdoin myös maan köyhät saisivat tuloja. Uudistukset vaikuttaisivat eniten niin sanotun puolikuun, eli itsehallintoa ajavien Benin, Pandon, Tarijan ja Santa Cruzin alueilla. Näiden maakuntien käsissä on 80 prosenttia maan viljelykelpoisesta maasta, sekä suurin osa kansallistamattomista kaasu- ja öljy-yhtiöistä. Lisäksi opposition alueisiin kuuluvat Amazonian luonnonrikkaudet, jotka kattavat noin puolet Bolivian pinta-alasta. Intiaaniryhmät ovat vaatineet perustuslain uudistamista jo 1990-luvun puolivälistä lähtien. Alankoalueen poliittiset johtajat ja taloudelliset vaikuttajat puolestaan ovat jo pitkään vaatineet alueelle suurempaa itsenäisyyttä ja autonomiaa suhteessa köyhään Andien vuoristoon.

Äänestys itsehallinnosta laiton Valkoinen maanomistajaporvaristo, joka johti Boliviaa ennen Evo Moralesia, aloitti viime vuosien perustuslaki-valmistelun ohella oman valtavan autonomiakampanjansa valmistelut. 20

Nykyisin oppositioon kuuluvien maakuntien poliitikot ovat tehneet kaikkensa hidastaakseen maanjakoon tähtäävän lakipaketin edistymistä. Itsehallintoäänestykset käynnistyivät vuoden 2008 toukokuussa, kun Bolivian rikkain maakunta Santa Cruz järjesti ensimmäisen äänestyksen itsehallintonsa puolesta. Kesäkuussa äänestykset jatkuivat Benin, Pandon ja Tarijan alueilla. Todellisuudessa kyseessä oli valtava mediasirkus. Bolivian maatalousporvaristo kampanjoi separatismin puolesta estääkseen Evon politiikan ja hajottaakseen hallinnon. Autonomian myötä maakuntahallinto voisi tehdä sopimuksia ylikansallisten yritysten kanssa, ohittaa kansallisen lainsäädännön sekä valvoa poliisia. Morales julisti vaalitulokset pätemättömiksi, koska esimerkiksi Santa Cruzissa yli puolet oli äänestystä vastaan. Äänestystä ei tunnustanut hallitus eikä virallinen vaalituomioistuin. Lisäksi äänestys oli laiton, koska Bolivian nykyinen perustuslaki ei tunnusta autonomiaa.

Media uskoo Bolivian porvaristoa Maa valmistautuu historialliseen perustuslakiuudistukseen, mutta eliitin käsissä oleva media puhuu vain omaisuuden hallintaan tähtäävästä kampanjastaan, autonomiasta. Suurin osa maan sanomalehdistä ja televisiokanavista on rikkaiden santacruzilaisten käsissä.

Ainoastaan yksi kanava on hallituksen mukainen ja joitain vaihtoehtolehtiä on saatavilla ainakin La Pazin alueella. Myös Suomessa valtamedia erehtyi julkaisemaan ensimmäiset uutisensa autonomiaäänestyksestä Santa Cruzin tietopalvelun mukaan ja ylisti äänestystuloksen yksimielisyyttä. Muualla Latinalaisessa Amerikassa autonomia, eli itsehallinto, on ollut intiaanien keino suojautua uusliberaalien hallitusten mielivallalta, mutta Boliviassa se on keino säilyttää rikkaudet eurooppalaisista siirtolaisista periytyvien käsissä. Vanha maanomistajaluokka on päässyt muodostumaan nykyiseksi toimijaksi kansainvälisten rahoituslaitosten ja johtavien kapitalistimaiden vahvalla tuella. Bolivian opposition autonomiasta on luotu demokraattinen ja köyhiä tukeva kuva. Santa Cruzin poliittinen johto syyttää Bolivian hallintoa kykenemättömyydestä pureutua köyhyyteen. Todellisuudessa köyhyysrakenteet juontavat juurensa juuri itsehallintoa ajavien – entisen poliittisen johdon – vuosisatoja ylläpitämästä järjestelmästä, jota Evo Morales yrittää muuttaa tasapuolisemmaksi.

USA tukee Bolivian oikeistovoimia Morales on jo pitkään syyttänyt Yhdysvaltojen osuutta Bolivian oikeistovoimien tukemisessa. Sosialismin leviäminen Latinalaisessa Amerikassa estää Yhdysvaltoja ottamasta haltuun alueen rikkaita luonnonvaroja. Kun taloudelliset keinot eivät enää riitä, on jäljelle jääneet oikeistovoimien tukeminen ja oman aseellisen aseman vahvistaminen. USAn tukema ja santacruzilaisten johtama maanomistajaporvaristo horjutti Bolivian sisäistä vakautta niin kovin, että Evo Morales varmisti paikkansa Bolivian johdossa järjestämällä kansanäänestyksen omasta ja maan kuvernöörien jatkosta kesken virkakauden. Oikeiston hermot kiristyivät entisestään, kun presidentin aseman horjuttaminen ei näyttänytkään onnistuvan. Levottomuudet lisäävät jatkuvasti huhuja vallankaappauksen riskistä ja jopa kansalaissodan leimahtamisesta. Tästä on varoittanut myös maan presidentti. Vastakkain ovat sosialistisia uudistuksia haluavat joukot sekä Maailmanpankin ja IMF:n aikoinaan rahoittamat tahot, joita edelleen tukevat sijoituksistaan huolissaan olevat maailman johtovaltiot.

Ennen kaikkea vallankumouksellinen

a Pazissa tutkija Hugo Moldiz myöntää, että Santa Cruzin rikkaan eliitin autonomiakampanja saa rahoitusta alueen poliittisilta johtajilta, Yhdysvalloilta ja Espanjan ex-pääministeri José Aznarin säätiöltä. Militaarisen nuorisoliikkeen aseistus tulee Brasilian oikeistopiireistä. - Valtiot ovat kapitalismin tuotteita, ja tässä nähdään, kuinka erittäin jakautuneen maan entinen johto nyt haluaa itsehallintoa omaisuutensa turvaksi. Moldiz korostaa, kuinka aiemmin Bolivian oikeisto kilpaili keskenään. Moralesin tultua presidentiksi oikeisto yhdistyi ja vahvistui entisestään. Moralesin puolueen parlamentaarikoilla ja virkamiehillä on heikompi koulutustaso ja vähemmän ulkomaisia kontakteja kuin edeltävien hallitusten jäsenillä, mikä vaikeuttaa

entisestään uudistusten toteuttamista ja vaalilupausten täyttämistä. Moldizin mukaan merkittäviä ongelmia Evon hallituksessa ovat alhainen itsetunto sekä poliittisten liittolaisten puute. Morales valittiin presidentiksi keskiluokan ja köyhien enemmistöllä, mutta poliittisella pelikentällä se ei ole vahvistanut selustaa eikä vasemmisto ole riittävän yhtenäinen. - Evo Morales on intiaani, mutta ennen kaikkea hän on vallankumouksellinen!, tähdentää Hugo Moldiz silmät loistaen. Tekstit & kuvat: Kukka Ranta

Kirjoittaja vieraili Bolivian La Pazissa ja Santa Cruzissa toukokuussa 2008.

Suomi uutena kotimaana

Suomessa asuu miltei Tampereen asukasmäärän verran maahanmuuttajia. Tuoreimpien tilastotietojen mukaan Suomessa asuu pysyvästi yli 200 000 ihmistä, jotka ovat syntyneet valtion rajojen ulkopuolella.

aikka maahanmuutto Suomeen on huomattavasti alhaisemmalla tasolla kuin monessa muussa maassa, alkaa täälläkin huomata monikulttuurisen yhteiskunnan piirteitä. Vakinaisesti maassa asuvista toisen maan kansalaisista suurimpia ryhmiä ovat venäläiset, virolaiset, ruotsalaiset ja somalialaiset. Perässä tulevat Kiinan, Thaimaan, Saksan, Turkin ja Iso-Britannian kansalaiset. Maahanmuuttoviraston mukaan Suomessa asuu myös seitsemisensataa kansalaisuudetonta ihmistä. Vuonna 2008 vietetään Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuotta. EU-hankkeen tavoitteena on tuoda esille Euroopan kulttuurinen monimuotoisuus mahdollisuutena ja rikkautena sekä painottaa dialogin tärkeyttä. Vuoden keskeisiä aloja ovat kulttuuri, koulutus, nuoriso, maahanmuutto, vähemmistöt, uskonnot sekä kansalaisuus. Vuoden aikana on järjestetty lukuisia näihin teemoihin liittyviä tapahtumia myös Suomessa. Teemavuoden innoittamana päätin itsekin harjoittaa vuoropuhelua ja kävin jututtamassa kahta kotikadullani työskentelevää maahanmuuttajaa.

Qureshi Aqib, ravintolapäällikkö

Pakistanilaistaustainen Qureshi muutti Suomeen vuonna 1992. – Ei minulla ollut sananvaltaa siihen aikaan. Kaksi vanhempaa veljeä olivat asuneet Suomessa parikymmentä vuotta ja äiti halusi muuttaa tänne. Olin silloin 14-vuotias, Qureshi kertoo. Koulunkäynnin Qureshi aloitti parin kuukauden kuluttua maahan tulosta. Suomenkieliseen kouluun hän meni ilman kielikursseja. – Kyllähän alussa oli vaikea sopeutua, kulttuuri oli erilainen ja kaverit jäi sinne. En edes puhunut englantia. Onneksi meillä oli tosi hyvä peruskoulu, koulussa oli hauskaa. Syksy oli vaihtumassa talveksi, kun Qureshi saapui Suomeen. Hän kertoo aina halunneensa nähdä lunta. Hän oli kuullut täällä asuvilta isoveljiltään, että Suomessa sitä löytyy. – Se oli hauska kokemus, muutama päivän ajan ainakin oli hauskaa. Sitten ymmärsimme sen kääntöpuolen, kylmyyden. Vastauksena kysymykseeni Suomessa asuvien pakistanilaisten yhteisestä ajanvietosta Qureshi kertoo kriketistä, jota harrastetaan kesäisin. Talvisin tavataan harvemmin. Utelen Quresilta hänen identiteettiään, tunteeko hän olonsa suomalaiseksi vai pakistanilaiseksi? – Kun olen Suomessa niin kannustan Suomea ja kun taas olen Pakistanissa, olen pakistanilainen. Aika paljon toisaalta kertoo se, että ajattelen usein suomen kielellä enkä äidinkielelläni urdulla. Olen asunut Suomessa niin kauan, etten voisi kuvitella enää muuttavani Pakistaniin asumaan. Kysyn seuraavaksi suomalaisen ja pakistanilaisen kulttuurien eroista. – Kulttuuriero on hirveän suuri, Suomen ja Pakistanin kulttuurit ovat kuin eri maailmoista. Välillä en vain ymmärrä kulttuuria täällä, vaikka kuinka yritän. Hän löytää monia hyviä puolia molemmista maista. Pakista22

nissa hän arvostaa erityisesti vanhempien ihmisten kunnioittamista ja sitä, että heitä ei jätetä heitteille. Suomessa taas hyvinvointivaltion edut helpottavat elämää. Yhtään tilannetta, jossa Qureshin kahdella kulttuurilla olisi mennyt sukset pahasti ristiin, ei tule mieleen. – En oikeastaan ole kokenut mitään kulttuurien yhteentörmäystä. Tietenkin välillä joku kaveri tekee jotain, mitä en hyväksy mutta ei mitään sen vakavampaa, Qureshi miettii. Tunnen tämän kulttuurin, ja tunnen sen kulttuurin, joten yritän ymmärtää molempia puolia. Qureshi on tyytyväinen siihen, että hän ehti asumaan Pakistanissa neljätoistavuotiaaksi saakka. Juuret ovat Pakistanissa, ja perusarvot on opittu siellä. – Jos olisin tullut nuorempana, niin voisi olla ihan eri tilanne, enkä olisi oppinut siellä elämän tärkeitä asioita. Juuret ovat tärkeät, jos ne unohtaa, niin tulee vaikeata. Jos Qureshista jonain päivänä tulee isä, hän aikoo ehdottomasti puhua lapsellensa urdun kieltä. – Veljenikin lapset puhuvat urdua. Heille on koulussa järjestetty urdun kielen opetusta, täällä on jo aika paljon urdunkielisiä lapsia. Vaimoni taas on virolainen, ja keskenämme puhumme suomea, Qureshi kertoo. Entä onko Qureshi kuullut paraikaa vietettävästä teemavuodesta? – En kyllä ole kuullut asiasta mitään.

Michelle Huhtaniemi (ent. Sujballi), parturikampaamon omistaja

Perheen vuoksi maahan saapunut Huhtaniemi on asunut Suomessa liki kaksikymmentä vuotta. – Tapasin entisen aviomieheni Jamaikalla, ja kun tulin raskaaksi, hän halusi minun synnyttävän lapsemme kotimaassaan Suomessa. Suunnittelimme paluuta Karibialle, mutta siinä ei sitten käynytkään niin, vaan jäin tänne. Nyt minulla on kolme lasta. Michelle kertoo, ettei hänen tarkoituksenaan ollut asettua Suomeen asumaan. – En oikeastaan ikinä muuttanut Suomeen! Tulin vain yhden laukun kanssa, kaikki tavarani jäivät Jamaikalle. Jamaikalle paluu ei kuitenkaan enää tunnu realistiselta vaihtoehdolta. – Olen viettänyt puolet aikuisuudestani Suomessa, ja Jamaika on muuttunut paljon sinä aikana, kun olen ollut poissa. Kun palaan sinne, olen kuin turisti. Esitän Michellelle saman kiperän kysymyksen kuin Qureshille aikaisemmin. Oletko suomalainen vai tunnetko itsesi vielä alkuperäisen kotimaasi edustajaksi? – En tunne itseäni jamaikalaiseksi, mutten myöskään suomalaiseksi. En tosiaankaan voi kutsua itseäni suomalaiseksi, koska en osaa puhua suomea. Sukunimeni on Huhtaniemi, mutta minun on yhä välillä vaikea muistaa, miten se kirjoitetaan. Kansallisen identiteetin kysymys ei kuitenkaan vaivaa Michelleä. – En ikinä ole tuntenut kuuluvani joukkoon Jamaikallakaan. Äitini on intialainen, ja olin koulussakin aina erilainen.

Kulttuuritörmäyksiä Michelle kertoo kohtaavansa useasti, varsinkin suhteessaan suomalaiseen aviomieheensä. – Meillä oli minun sukulaisiani kylässä kolmen kuukauden ajan yhtä jaksoa. Mieheni oli vaikea ymmärtää, miten he kaikki voivat tulla samaan aikaan ja miten meidän oli tarkoitus kustantaa kaikkien ruoat koko kesän ajan. En tietenkään voinut pyytää heitä maksamaan ruoasta, he olivat meidän vieraina! Mieheni halusi tietää miten kauan he viipyisivät, mutta minusta tuntui töykeältä kysyä sitä. Hankaluuksia on myös syntynyt Michellen avoimuuden takia. – Halaan ja pussaan kaikkia, niin miehiä kuin naisiakin. Siitä hän tulee mustasukkaiseksi. Olen kuullut väitettävän että suomalaiset miehet ovat kovin hiljaisia. Kun tulen vihaiseksi huudan, potkin ja kiroilen jamaikalaisin kirosanoin, mistä hän ei tietenkään ymmärrä mitään, Michelle hymyilee. Kultainen keskitie on tuttu ratkaisu. – Onhan meillä ongelmia, mutta täytyy vain tulla toista puolitiehen vastaan. Olen ollut täällä jo niin kauan, että tiedän mitä

kuuluu ja mitä ei kuulu tehdä. Mitä ajatuksia Michellellä on suomalaisesta kulttuurista ja yhteiskunnan ilmapiiristä verrattuna Jamaikaan? – Kun tulin tänne, järkytyin siitä, miten sulkeutuneita ihmiset olivat. Minulle oli uutta, ettei ihmisille voi soittaa tietyn kellonajan jälkeen. Enkä ymmärtänyt, miksei ihmisiä voi spontaanisti kutsua kylään, jos heihin törmää kadulla. – Yksi ystäväni oli kerran minulle todella vihainen, kun olin puoli tuntia myöhässä tapaamisestamme. En voinut käsittää, miksi hän suuttui, olinhan vain puoli tuntia myöhässä! Nyt en ikinä olisi niin myöhässä. Nykyään kun käyn Jamaikalla ja joku on puoli tuntia myöhässä, minä puolestani suutun, Michelle hymähtää. Onkohan Michelle kuullut kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuodesta? – Ai mikä vuosi? En ole kuullut siitä. Teksti & kuva: Johanna Warius Michelle Huhtaniemi muutti Suomeen 20 vuotta sitten Jamaikalta.

Kaisa Leka piirsi kulttuurisen vuoropuhelun Kansainväliset lähettiläät levittävät kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuoden sanomaa ympäri Eurooppaa. Suomessa toimii kolme kansallista lähettilästä, joista yksi on sarjakuvataiteilija Kaisa Leka.

eemavuoden sanoman kansainvälisiksi viestinviejiksi on nimetty yhteensä viisitoista kulttuurialan eurooppalaista vaikuttajaa. Lähettiläiden joukossa ovat mm. kirjailijat Paolo Coelho sekä Henning Mankell. Kaisa Leka piirtää teemavuoden sarjakuvablogia suomalaisen hankkeen www.vuoropuhelu.fi-sivustolla.

1. Mitä ajatuksia ja tunteita pyyntö lähettilääksi ryhtymisestä sinussa herätti, Kaisa Leka?

Olin innoissani siitä, että minua pyydettiin lähettilääksi! Yksi tavoitteistani taiteilijana on ollut auttaa ihmisiä ymmärtämään erilaisuutta, näkemään ulkokuorta syvemmälle. Kun minua pyydettiin lähettilääksi, ajattelin, että joku on nyt ymmärtänyt, mitä minä oikein sarjakuvillani haluan sanoa. Sitä paitsi olen suuri Henning Mankellin dekkarien ystävä, ja hänhän on yksi teemavuoden kansainvälisistä lähettiläistä. Henning ja minä olemme olleet siis melkein kollegoita tämän vuoden ajan.

2. Mitä lähettiläänä oleminen tarkoittaa sinulle käytännössä? Millä tavalla levität vuoropuhelun ja sovun sanomaa?

Teen sarjisblogia www.vuoropuhelu.fi-sivustolle ja mainostan sivustoa aina kun muistan. Kulttuurien kohtaamiset ja yhteentörmäykset ovat pyörineet mielessäni erityisen paljon lähettilästehtävän takia, ja nämä teemat hiipivät muihinkin sarjakuviini.

3. Mikä tähänastisista lähettiläänä toimimiseen liittyvä kokemuksesi on mieleenpainuvin?

Olin pääsiäisen aikaan San Franciscossa, kun nolasin itseni kadulla pyörätuolissa istuneen miehen edessä (katso toukokuun Vuoropuhelu-sarjisblogi). Kun olin toipunut hysteerisestä hihityskohtauksesta ajattelin ensimmäiseksi, että tästä pitää tehdä sarjis. Mokailusta voi siis olla lähettiläälle hyötyä.

4. Yhdessä sarjakuvassasi yrität pelastaa vähemmistökieli ruotsin, mutta kohtaat esteitä, koska keskustelu käännetään automaattisesti suomen kielelle sinun osallistuessasi siihen. Mitä terveisiä haluaisit lähettää eri vähemmistökielten ja kulttuurien edustajille maassamme?

Olen kuullut maahanmuuttajienkin harmittelevan sitä, että suomalaiset puhuvat niin hyvää englantia, etteivät he pääse koskaan harjoittelemaan suomea. Haluamme tietysti olla kohteliaita ja auttaa keskustelukumppania. Mutta joskus suomenkielinenkin tahtoisi puhua ruotsia tai vaikka venäjää ja silloin meitä suututtaa, kun toinen vaihtaa kieltä. Meidän pitäisi ehkä kaikkien opetella olemaan kärsivällisempiä, kun joku sinnikkäästi yrittää puhua vierasta kieltä.

5. Millä tavalla haluaisit kehittää Suomen valtion ja kuntien vähemmistöjä koskevaa politiikkkaa tai menettelytapoja?

Niin kauan kuin politiikot ja virkamiehet kaikki ovat enemmistön edustajia, on vaikeaa parantaa vähemmistöjen asemaa. Keski-ikäisten pukumiesten joukko tekee päätöksiä monimuotoisen, monikulttuurisen kansan puolesta. Valtion ja kuntien pitäisi erityisesti satsata vähemmistöjen edustajien rekrytoimiseen ja poliittisten puolueiden houkutella heitä mukaan vaikuttamaan. Olin todella pettynyt viime vuoden vaaleissa, kun vihreiden listalla ollut Zahra Abdulla ei päässyt eduskuntaan. Se harmitti vielä pidempään kuin se, etten itse päässyt. Ei eduskunnassa kyllä ole ketään liikuntavammaistakaan.

6. Oletko omassa elämässäsi kokenut kulttuuritörmäyksiä?

Vuosi sitten vieraillessani Ranskassa huomasin, että joidenkin ranskalaisten oli vaikea suhtautua siihen, etteivät proteesini ole “tavallisen“ jalan näköiset. Minulla oli Normandiassa sarjakuvanäyttely ja sen yhteydessä sarja keskustelutilaisuuksia, joissa puhe aina väistämättä kääntyi koipiini. Ilmeisesti suomalaisten on helpompi suhtautua hiilikuitu-titaaniproteeseihini, koska täällä arvostetaan kovasti teknologiaa ja insinöörejä. Ranskalainen esteetikko taas on kauhuissaan, kun jalka ei olekaan jalan näköinen, vaikka sillä olisi miten hyvä kävellä.

7. Onko sinulla jotain vihjeitä onnistuneen vuoropuhelun takaamiseksi, jotka haluaisit jakaa lukijoiden kanssa?

Uskon vahvasti taiteen mahdollisuuksiin murtaa muureja. Esimerkiksi sarjakuva on todella matalan kynnyksen taidemuoto, joka ei vaadi monimutkaista teknistä osaamista, kiinnostava tarina riittää. Toivoisin, että useammat ihmiset vapautuisivat nolostelusta ja “en mä osaa“-asenteesta sekä heittäytyisivät kirjoittamaan ja piirtämään omista kokemuksistaan, vaikka anonyymisti. Taide avaa mahdollisuuden katsoa maailmaa toisen silmin, ymmärtää toisen ajatuksia. Teksti: Johanna Warius

Mikä 0,7 %? •Vuonna 2006 Helsingin yliopiston ylioppilaskunta päätti nostaa kehitysyhteistyöhön ohjattuja varoja toimintatalouden budjetistaan 0,7 prosenttiin. HYY toimii näin esimerkkinä Suomen valtiolle sekä noudattaa YK:n vuosituhattavoitteita. •Vuonna 2008 HYY ohjasi 0,7 % budjetistaan kehitysyhteistyöhön mm. tukemalla eri projekteja kehitysmaissa sekä suunnittelemalla uutta hanketta Indonesiaan. •"Nollaseiska"-päätös ei vaikuta opiskelijoiden HYY:n vuosimaksuun eikä heikennä opiskelijoiden palveluita. 2/3 osaa varoista muodostuu HYY Yhtymän liiketoiminnan voitonjaosta ja 1/3 ylioppilaskunnan jäsenmaksutuloista. •0,7% -varoja ohjaa HYY:n kehitysyhteistyövaliokunta, joka vuosittain valittavan projektivarakoordinaattorin kanssa etsii sopivia tuettavia järjestöjä. Päätökset tehdään kokouksissa noudattaen erityisiä projektivarojen myöntämiskriteereitä. Osa 0,7%-varoista käytetään myös uuden hankkeen omavastuuosuuden kattamiseen. •Kaikki ovat tervetulleita mukaan kehitysyhteistyövaliokunnan toimintaan sekä osallistumaan projektivarojen käytön suunnitteluun sekä toteutukseen. Lisää tietoa löytyy valiokunnan internet-sivuilta: www.helsinki.fi/hyy/kehy •Osallistumalla saa käytännön kokemusta kehitysyhteistyöstä sekä tietoa kehitysmaissa toimivista järjestöistä.

Puidenistutuksesta saippuanvalmistukseen Mitä kaikkea 0,7%-varoilla on saatu aikaan?

Vuoden 2006 päätöksellä nostaa HYY:n kehitysyhteistyöhön suunnattuja varoja 0,7 prosenttiin on saatu jo konkreettisia saavutuksia aikaan. Tuettavia järjestöjä on ollut monia ja vaikka projektituki on kertaluontoista, projekteilla on kauaskantoisia vaikutuksia.

YY:n kehitysyhteistyövaliokunta koordinoi ulkoasianministeriön hanketuella toimivaa hanketta Sambiassa. Hanketukea on haettu vuodelle 2009 toista Indonesiassa toimivaa hanketta varten. Vaikka pitkäaikaisen hankkeen vaikutukset ovatkin kiistatta laaja-alaisempia, on niin sanottu kertaluontoinen projektituki myös yksi kehitysyhteistyön muoto. Projektiluontoiset hankkeet keskittyvät usein yhteen konkreettiseen kehittämisprojektiin, jotka kuitenkin pyrkivät hyödyntämään yhteisöjä pidemmällä tähtäimellä. Vuosi 2007 oli siirtymävuosi, jolloin HYY ohjasi 0,35% toimintatalouden budjetistaan kehitysyhteistyöhön. Kehitysyhteistyövaliokunta päätti tukea kahta järjestöä vuonna 2007, joista toinen on Bangladeshissä toimiva LDRO (Landless Distressed Rehabilitation Organisation). Järjestön projektilla tarjottiin kodittomille tytöille asunto, terveydenhoitoa sekä koulutusta. Toinen tuettava järjestö on Somalian Mogadishussa toimiva Kanava Youth Centre, jonka projektilla koulutettiin nuoria tietokoneiden käytöstä sekä sähköasennuksesta. Vuonna 2008 kehitysyhteistyövaliokunnalla oli täydet 0,7% ohjattavana kehitysyhteistyöhön. Osa varoista kului uuden Indonesian hankkeen suunnitteluun. Keväällä 2008 valiokunta päätti tukea kolmea järjestöä, kahta Ugandasta ja yhtä Etelä-Afrikasta. Ugandassa tuettiin AEW ( Agency for Environment and Wetlands) -järjestön puidenistutushanketta 26

Mubenden alueella. Projektissa istutetaan varjopuita koulujen pihoille, jolloin saadaan lisää opetustilaa oppilaille sekä koululaisille ravintoa hedelmäpuun istutuksilla. Projektilla lisätään myös nuorten tietämystä alkuperäisestä kasvillisuudesta, sekä ekologiasta ja ympäristökysymyksistä. Toinen Ugandasta tuettu järjestö on BRCDA (Bataka Rural Community Development Agency), jonka hygieniahanketta tuetaan. Projektin tavoitteena on kouluttaa Batakan alueen ihmisiä hygienian tärkeydestä sekä tuoda esiin puutteita alueen veden laadussa, yleisessä hygieniassa sekä likaveden viemäröinnissä. Puhtaan veden saanti vähentää huomattavasti sairauksia ja asukkailta, erityisesti naisilta, kuluu vähemmän aikaa vedenhaussa kaivojen ollessa lähempänä. Kaivojen rakentamisen ohella ihmisiä valistetaan hygienian tärkeydestä, jonka vaikutukset ovat hyvin moninaiset. Näin projekti vaikuttaa positiivisella tavalla sekä suorasti että epäsuorasti Batakan alueen yhteisöjen elämään. Kolmas tuettu projekti on Etelä-Afrikassa, Port Elizabethissa sijaitsevan Calabash Trustin saippuanvalmistusprojekti. Projektilla koulutetaan työttömiä ja vähäosaisempia saippuantekoon, jotta he voisivat luoda paikallislähtöisen yrityksen, joka jatkaisi itsenäisesti toimintaansa luoden työntekijöille kestävän tulonlähteen.

Pienyrittäjyyttä Kayamandin townshipissä Etelä-Afrikassa.

Mustavalkoisesta erottelupolitiikasta sateenkaariyhteiskuntaan Onko nykypäivän Etelä-Afrikassa vieläkään tasavertaiset mahdollisuudet? Nelson Mandelan kasvot symboloivat uutta tasa-arvoista Etelä-Afrikkaa, jossa ennen vuotta 1994 rotuerottelupolitiikka määräsi maan enemmistön asumaan köyhimmällä maalla, ilman oikeuksia liikkua vapaasti tai kouluttautua virkoihin. Maan tummaihoiselle väestölle opetettiin pienestä pitäen, että he ovat alempiarvoisemmassa asemassa maan valkoihoiseen vähemmistöön nähden. Apartheidin päättymisestä on yli kymmenen vuotta. Vaikka "Whites Only" -kyltit ovat jo aikaa sitten poistettu katukuvasta ja maa on vapaa liikkua koko kansalle, ei ihmisten mielestä ole vieläkään pyyhkiytynyt aika, jolloin ihonväri määräsi ihmisen yhteiskunnallisen aseman. Etelä-Afrikassa ihonväri merkitsee edelleen hyvin paljon. Poliittisesti kaikki ovat tasavertaisia, mutta esimerkiksi maan taloutta ja yritysmaailmaa johtaa edelleen maan valkoinen vähemmistö. Muutos on hidasta. Rikollisuus kärjistyy, köyhyys lisääntyy ja kuilu rikkaiden sekä köyhien välillä kasvaa. Etelä-Afrikan hallitus edustaa maan enemmistöä ja pyrkiikin mahdollistamaan mustille paremman koulutuksen ja työmahdollisuudet kuin ennen. Mustan väestön voimallistamislaki BEA eli Black Empowerment Act pyrkii työllistämään mustia paremmin yritysmaailmaan. Ei ole kuitenkaan ihme, jos aikaisemmin sorrettu väestönosa ei sopeudu muutokseen

nopeasti. Tarvitaan aikaa, suvaitsevaisuutta ja anteeksiantoa puolin ja toisin. Muutosta voidaan kuitenkin edesauttaa myös "alhaalta ylöspäin", jota kuvastavat lukuisat kansalaisjärjestöt toiminnallaan. HYY:n 0,7%-varoilla tukema Calabash Trust Port Elizabethistä, Etelä-Afrikan itärannikolta, on yksi esimerkki järjestöstä, joka pyrkii luomaan mahdollisuuksia mustille ja lähentämään maan väestöä toisiinsa. Saippuanvalmistusprojektilla luodaan köyhille mustille mahdollisuus päästä mukaan yritysmaailmaan, joka oli aiemmin vain valkoisten reviiriä. Käsintehtyjä saippuoita myydään hotelleille ja majataloille Port Elizabethissä ja näin vähäosaiset saavat osansa maan kasvavan turismin hyödyistä. Pienetkin konkreettiset projektit luovat itsevarmuutta, omaehtoista yrittämistä, sekä arvokkaita kohtaamisia aiemmin eroteltujen väestöryhmien välille. Etelä-Afrikkaan matkustavan turistin kannalta on myös käsiä pestessään varmasti mieltä lämmittävää huomata, että saippuan ansiosta muutamat alueen ihmiset pystyvät nyt työllistämään itsensä ja pääsevät osallisiksi turismin tuloista, jotka aiemmin valuivat vain suurten yksittäisten yritysten käsiin. Ehkä esimerkki kannustaa muuhunkin paikallislähtöiseen yrittäjyyteen ja luo ilmapiirin, jossa uskalletaan yrittää ja kaikilla on mahdollisuus menestyä. Teksti: Marianna Wallin Kuvat: Marianna Wallin & Tuomas Husu

HIV/AIDS Has Claimed Many Lives in the World – Especially in Africa In Uganda about one million people have HIV/Aids. More than 100 000 people acquire it each year. That means 227 people every day, and 11 people every hour. Although Uganda constitutes only 0,4 % of world´s population, it accounts for 2,4 % of world´s AIDS cases. The worst HIV/AIDS affected districts in Uganda have the infection rates of 12%.

ganda is a landlocked country in Africa´s sub-Saharan region. According to the preliminary report of the 2002 national population census, the country’s population is estimated at 24.7 million people. Life expectancy at birth was at an average 43.2 years. Without HIV/Aids the avarage life expectancy would be 54 years. Uganda is categorized as one of the least developed and resource constrained countries in the world. The UNDP human poverty index estimated that 35.5% of the population were officially poor. Also high proportion of the population did not have access to health care. The country is making progress in income poverty reduction and primary school enrollment but is still burdened by the health vulnerability due to diseases like HIV/Aids, malaria and tuberculosis.

The characteristics on HIV/Aids in Uganda As Uganda is being called the center of HIV/Aids, almost every home is affected by the disease. One reason is the lack of information. One woman stated that each morning she goes to the beach to help with the morning catch. And once the fish has been sold she goes out to look for different kind of catch. “I have two businesses, first I go to the beach looking for the fish and if I do not get a fish I will surely catch a man”. And she continues: “Some customers like to protect while others refuse to use condom. I am happy with whatever the customer wants.” “I do not fear death, because death is waiting for all of us. Aids can infect me or the person I am with at any time, so I carry on and have sex without fear.”

Many people still believe HIV/Aids is a curse Many people still deny the existence of HIV/Aids, and believe the disease to be a curse. They do not alter their sexual behaviour and continue to have sex without contraceptives. The disease spreads also because of the lack of awareness. In countries heavily affected by the virus, male circumcision is seen as one way to stem the spread of the disease. Nabutono Mary was 30 years when her husband died of Aids in 2002. After her husband´s death Nabutono´s in-laws disregarded HIV as a factor in their son´s death and insisted Nabutono to marry her husband´s brother. “The relatives thought I was the one who killed him. They did not accept the fact that he had HIV. They thought he was bewitched.” When Nabutono refused to marry her brother-in-law, he beat her while being intoxicated.

The virus affects many families Often upon realizing one partner in affected divorce is to follow. Alice tested positive for HIV in 2000 and did not receive help until 2004 because she was afraid of discussing about it with her husband. Alice came for a the test alone, her husband had threatened to kill her if she tests positive. She was forced to have sex with her husband, if she did not, the husband accuses her of adultery. “I could say no to sex but the outcome would be bad. He would beat me or burn my clothes”. Still, Alice did not want to go to the police, because she thought they would only say that he is her husband and she must sleep with him. In March this year Mr. George Mugagga of Kinawataka in Mbuya parish in Kampala beheaded his wife Maurine Ampire, who was six month pregnant. He accused her of infecting him with HIV/Aids. Muyama Rose is forty-eight years old. She lives with her second husband in Bududa District who has two wives. Her first marriage was violent one and her husband raped her frequently. Muyama does not discuss HIV/AIDS with her second husband. She seeks treatment and support behind his back because she is afraid of how he will react if he finds out she is HIV-positive. "I am scared of telling him that I went for test I am scared that he will think I was cheating on him. He might kill me and I want to live". Text & Photo: Mukhobeh Moses Khaukha

Project Coordinator of Randa United Farmers Group (RUFG)

Kolumnit

Kehitysapu: mikä maa, mikä planeetta?

ehitysavun suhteen vallitsee kaksi todellisuutta. Suomessa olen ollut pitkään kansalaisjärjestöjen mukana vaatimassa lisää rahaa kehitysyhteistyöhön. Ylioppilaskunnan jäsenmaksun yhteydessä rastitin taas lahjoituksen HYY:n kehyprojektille. Ihmisenä oleminen pakottaa reagoimaan. Havainnot ”kaukaa” Afrikan pakolaisleireiltä tai puhtaan veden loppuminen Palestiinassa ovat riipaisevia faktoja. Vuodesta 2006 lähtien olen kuitenkin kohtaamisissa sekä läntisessä Afrikassa, Euroopassa että Suomessa törmännyt kymmeniin Etelän järjestöjen edustajiin, joiden mielestä kehitysapu pitäisi mieluiten lopettaa. Jo avun kutsuminen kehitysyhteistyöksi on heidän mielestään suuri käsitteellinen huijaus. Heidän mukaansa apu on toisinaan uuskolonialistinen väline kehitysmaan sisäisen demokratian kontrolloimiseksi ja joskus taas tapa ajaa vieras läntisen elämän malli sisään. Myös ruokakriisi on nostanut syytöksiä ruoka-avun tuottamista ongelmista: Yhdysvallat ja EU ovat dumpanneet

tuettua ylijäämätuotantoaan kehittyviin maihin ruoka-apuna niin kauan, että valtioiden oma tuotanto romahti ja riippuvuus jäi. Mitä siis ajatella, kun South Centren tutkimuslaitoksen johtaja Yash Tandon puhui jo kolmatta kertaa minulle kesällä siitä, miten apuriippuvuus on eräs pahiten orjuuttavia keksintöjä imperialismin purkauduttua? Miten pitäisi toivonmurusiaan asetella, kun jotkut avun vastaanottajat pyytävät lopettamaan! Kehitysavun tehtävä – tästä on itseään hyvä muistuttaa – on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Mutta se ei viidessäkymmenessä vuodessa ole näyttänyt siinä onnistuvan. Se tuntuu välillä olevan kuin laastari, jossa haava tarrapinnan piilossa märkii, vaikka tuokin meille vähän paremman mielen. Vaikka Suomen 70-luvun apuna viemät pelloille ruostuneet Valtran traktorit tai 80-luvun rakennesopeutusohjelmia vaatinut apu ovat vaihtuneet ”avun tuloksellisuuden” teknisiin mittausharjoituksiin, ovat avun vähemmän ihailtavat vaikutukset edelleen olemassa. Mitä siis on tehtävä? Tandonin ohje on yksinkertainen: se mikä kasvattaa ruohonjuuritason toimijoiden ymmärrystä siitä, miksi haava laastarin alla märkii, on hyvä. Maailmantalous ei ole vain mahdollisuuksia vaan myös köyhdyttäviä vaikutuksia. Tandonin mukaan se on Afrikan näkökulmasta pääosin jälkimmäisiä. Näiden tunnistaminen on muutoksen lähtökohta. Järjestöjen yhteistyö on tässä ja muiden rakenteiden tunnistamisessa kaikkein lupaavinta, vaikkei ehkä ”tuloksellisinta”. Kun taas vaadimme Suomelta lisää määrärahoja, lienee hyvä myös kysyä, millaiseen ”kehitykseen” ne sijoitetaan. Apuriippuvuuden vähentäminen avulla voisi olla yksi hyvä pyrkimys. Ja koska apua annetaan vastaanottajan hyväksi, hänen äänensä pitäisi kai olla omaamme tärkeämpi. Miten kehitysapu voisi tuottaa hänen toivomansa planeetan? Otto Bruun Kansantaloustieteen 5. vuosikurssin opiskelija. Toimii mm. Attac ry:ssä.

Kulttuurinnälkäisen lautanen T

yynenmeren rannalla aurinko on painunut lännessä siintävien kallioiden taakse. Seuraan nälkäistä ystävääni hänen kotiinsa, kodin ylähirren päältä löytyy kattila, jossa on isältä jääneet tähteet. Minulta tiedustellaan, olenko mahdollisesti nälkäinen. Vaikka syöminen on yksi suurista iloistani, koen olevani enemmän kuin kylläinen. ”Syön sitten loput isäni valmistamasta iguanasta yksin”, toteaa ystäväni ja alkaa erotella pieniä vaaleita lihasuikaleita luiden ympäriltä. Iguanaa? Mielenkiintoni herää ja tunnen, että vatsalaukussani onkin pieni kolo toiselle illalliselle. Kyllähän jo ala-asteellakin opetettiin, että kaikkea pitää vähintään maistaa. Jokainen joutuu matkallansa ennen pitkää määrittelemään politiikkansa ruokailun suhteen. Kauemmas matkatessa pitää pohtia, kuinka paljon on valmis ottamaan riskejä mielikuvituksellisten keitosten kokeilussa tai valmis siedättämään vatsaansa sekä viettämään aikaa julkista käymälää etsien. Onko parempi syödä katukeittiössä, vai pitäytyykö paikoissa, joissa ruoat on vähintään listattu hintoineen menuun? Olenpa myös kuullut, että joillekin McDonald´sin hampurilaiset ovat sallittua ravintoa ainoastaan maan rajojen ulkopuolella. Ne toimivat ikään kuin hätäruokana, tuttuudessaan varmana valintana, jos mitään muuta ei löydy. Vaikka pyrkisin syömään tutuimmalla mahdollisella tavalla, usein tien päällä koetut kommellukset liittyvät ruokaan. Usein muuten sujuvasta paikallisen kielen taidosta huolimatta ruokapöydässä eteeni tuodaan kaikkea muuta kuin olin kuvitellut saavani. Erityisesti kasvissyöjät joutuvat olemaan tark-

Itämainen kaalilaatikko 1/2 pientä kaalia, noin 900g 2 porkkanaa 1 punasipuli 2 dl soijarouhetta 1/2dl rusinoita 2 tl curryjauhetta ripaus kurkumaa, chiliä mustapippuria kasvisliemikuutio 1 rkl siirappia 1 rkl vehnäjauhoa 2dl vettä Silppua kaalia, porkkana, punasipuli. Turvota soijarouheet. Kuumenna pannulla öljyä, paista vihanneksia kunnes kaali on pehmeää. Käristele soijarouheita toisessa pannussa. Sekoita, lisää joukkoon rusinat ja mausteet. Sekoita hyvin ja kumoa uunivuokaan. Sekoita 1 rkl vehnäjauhoja veteen ja kaada kaalilaatikon päälle. Paista vähintään 175 asteessa 40 min, mitä kauemmin, sen herkullisempaa. 30

kana. Joskus oman matkan helpottamiseksi säännöt sallituista ja muille jäävistä ruoista saattavatkin joustaa enemmän kuin kotimaassa. Toisaalta jo mahdollisuus valikoida ruokansa kertoo etuoikeudesta, jollaista monet ihmiset eivät voi kuvitella olevankaan. Kun köyhän perheen vuohi on teurastettu sinua, juhlavierasta varten voi olla vaikea selittää molemmille osapuolille ymmärrettävällä tavalla päätöstään kasvissyönnistä. Valinnan joutuu tekemään kohteliaisuuden tunteen ja oman vakaumuksen välillä. Samalla koko seurue tuijottaa lautastasi ja haluaa nähdä kuinka heidän valmistamansa ateria maistuu. Muutamaa päivää myöhemmin olen uudelleen iguanaa tarjoilleessa talossa. Kun pojat näkevät minun lähestyvän, alkaa hätäinen juoksentelu. Mukeista otetaan nopeita kulauksia ja suola, salsa sekä limet lentävät piiloon. Silti joku unohti pieniä munankuoria pöydälle. Joitakin ruokia syödään yksinkertaisesti tarpeesta saada päivittäinen energiatarve täytettyä, toiset liittyvät vahvemmin erilaisiin kulttuurisiin käsityksiin ja eri ruoka-aineille annettuihin lisämerkityksiin. Rauhoitettujen kilpikonnien munat löytyvät meksikolaisista ruokapöydistä molemmista syistä. Ravinnon lisäksi monet uskovat niiden myös parantavan mieskuntoa. Tässä olevista ruokaohjeista en anna yhtä suuria lupauksia, mutta olen varma, että ne tarjoavat huikeita makuelämyksiä. Teksti, kuvat & reseptejä: Saara Honkanen Reseptejä: Tiina Oikarinen

Maissijauhoista tehdyt tortillat kuuluvat jokaisen meksikolaisen päivittäiseen dieettiin. Sen lisäksi taru kertoo meksikolaisten itsensä syntyneen eriväristen maissien paloista.

Keitos ja paistos samassa, tekee syömisen huomattavasti jännittävämmäksi. Sisällä vaikkapa linssikeittoa

Parhain linssikeitto öljyä 2 punasipulia 3 valkosipulinkynttä 3 porkkanaa 3 dl punaisia linssejä 5 dl vettä 1 kasvisliemikuutio 3-4 tomaattia 1,5-2tlk (a 400g) tomaattimurskaa 3 laakerinlehteä 3 tl curryjauhetta kanelia kardemummaa puolikkaan sitruunan mehu sokeria suolaa (raejuustoa) Huuhdo linssit. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Paloittele porkkanat. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää sipulit, valkosipulit, porkkanat ja linssit. Paista kunnes sipulit ovat pehmeitä ja lisää sitten vesi, kasvisliemikuutio, tomaattimurska, tomaatit, laakerinlehdet, curry, kardemumma ja kaneli. Anna kiehua pienellä lämmöllä 45 minuuttia. Hämmennä välillä, mutta älä harmistu, linssit palavat aina pohjaan. Lisää sitruunanmehu ja sokeri. Poista laakerinlehti. Voit halutessasi soseuttaa. Lisää suola makusi mukaan. Tarjoile raejuuston ja patongin kera. Tarkoitettu erityisesti niille, jotka ovat aina luulleet linssikeiton maistuvan pahalta.

Miguelin salsa tomaatteja isoja, tulisia chilejä sipulia (+valkosipulia) suolaa oman maun mukaan Kuumenna tomaatit ja chilit pannussa, että pehmenevät kunnolla. Älä kuitenkaan anna niiden palaa. Silppua sipuli ja kuullota erikseen, laita valkosipuli kaveriksi, jos se on makuusi. Anna kaiken paistua niin kauan, että ovat täysin pehmeitä tai jo hajonneita. Laita ne tämän jälkeen kulhoon ja soseuta. Tomaattien ja chilien suhde määrittää, kuinka tulista salsasta tulee. Voit aloittaa esimerkiksi laittamalla yhden ison chilin kolmea tomaattia kohden. Tarjoa laimeampimakuisten ruokien lisukkeena.

Puitteet saattavat olla vaatimattomammat, mutta maut sitäkin korkealuokkaisempia

Kehitysyhteistyövaliokunta on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan HYY:n hallituksen alainen valiokunta, joka hallinnoi ylioppilaskunnan kehitysyhteistyöhanketta, ylläpitää keskustelua kehitysyhteistyöstä ja kehitysmaista ylioppilaskunnassa sekä järjestää erilaisia tapahtumia liittyen kehitykseen, kehitysmaihin ja kehitysyhteistyöhön. Tietoa valiokunnan toiminnasta ja kokouksista, sekä lisää tietoa hankkeistamme löydät nettisivuilta osoitteesta