Tikkurilasta täsmätuote tiilikatoille Teksti: Hanna Korpela ja Arja Schadewitz Kuva: Tikkurila Oyj
Kattotiili on yksi yleisimmistä katemateriaaleista. Vankka tiilikatto on lähes äänetön, ja sen valmistuksen aiheuttama ekologinen jalanjälki on vähäinen. Lisäksi esim. betonitiilen käyttöikä on pitkä, jopa 60–70 vuotta. Tiilikattokin vaatii kuitenkin huoltoa ja kunnossapitoa. Tikkurila toi keväällä 2013 markkinoille täyshimmeän, vesiohenteisen Kilpi Tiilikattomaalin, joka on suunniteltu erityisesti betonitiilikattojen huoltomaalaukseen. Tuote on pitkän kehitysprosessin tulos, ja sitä testattiin tarkkaan laboratoriossa sekä useissa koekohteissa eri puolilla maata. – Uutuustuote hidastaa veden kulkeutumista rakenteeseen ja vähentää siten katteen rapautumista ja kasvuston muodostumista sen pinnalle. Tärkeintä on tehdä huoltokäsittely riittävän ajoissa, sillä elinkaarensa lopussa olevaa kattoa ei kannata enää maalata, toteaa Tikkurila Oyj:n tuoteryhmäpäällikkö Kaarle Luukkainen. Kilpi Tiilikattomaalista on tarjolla viisi vakioväriä – tiilenpunainen, tupapunainen, ruskea, tummanharmaa ja musta. Ne ovat tarkoituksella samat kuin suosituimmat kattotiilivärit Suomessa. Epäorgaanisten pigmenttien ansiosta sävynkesto on erinomainen. Helppokäyttöistä tuotetta voidaan levittää siveltimellä tai ruiskulla.
KATTO KUNTOON AJOISSA Yhtenä koekohteena oli Kauniaisissa sijaitseva taloyhtiö, jonka pahasti sammaloituneet tiilikatot pestiin ja maalattiin Tikkurilan uudella täsmätuotteella. – Kilpi Tiilikattomaalia oli erittäin mukava käyttää. Se ei hajoa liikaa ruiskutettaessa, se kuivuu nopeasti ja peittää todella hyvin. Pinnasta tulee laadukas, kertoo Urmas Tiits työn tehneestä Pohjan Kruunu Oy:stä. Pohjatöiden merkitystä ei voi liikaa korostaa. Katon puhdistus liasta ja kasvillisuudesta on erittäin tärkeää. Myös kunnon välineisiin kannattaa panostaa. – Huoltomaalaus täytyy tehdä ennen kuin sammaloituminen ja rapautuminen pääsevät liian pitkälle. Maalaamme paljon noin 10–15 vuoden ikäisiä kattoja, mutta olemme menestyksekkäästi huoltomaalanneet jopa 60 vuotta vanhoja tiilikattoja, Tiits jatkaa. Vesikatto on rakennuksen suoja ja sen julkisivun kruunu. Hyvin suunniteltu, toteutettu ja huollettu katto on sijoitus rakennuskannan tulevaisuuteen.
Tikkurila Oyj, PL 53, 01301 Vantaa, Puh. (09) 857 71, faksi (09) 8577 6902, www.tikkurila.fi/ammattilaiset
Korjaushanke haltuun -kirja.indd 125
8.10.2013 13:53:24